Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu puolison vilpitön rakkaus ja kunnioitus itseäsi kohtaan?
30.05.2023 |
Minä en sitä tiedä, vaikka olen jo keski-ikäinen. Olen erehtynyt kerta toisensa jälkeen, mutta en aio enää sekaantua yhteenkään äijään. Ikinä.
Kommentit (47)
En tiedä, mutta muunlaista kumppania en aio itselleni huolia. Saa nähdä jäänkö yksin :D
N31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvältä. Levolliselta ja rauhalliselta kun tietää että voi olla oma itsensä parisuhteessa, jakaa haaveet ja unelmat ja toteuttaa niitä yhdessä.
Hyvältä ja normaalilta. Että näinhän sen olisikin pitänyt mennä aina. Valitettavasti niitä huonoja nyt miehissä vain on aika paljon, joten ei ihme, jos semmoisistakin kertyy kokemusta.
Pehmeältä ja turvalliselta. Tietää, että voi luottaa toiseen, kysyä apua kun tarvitsee ja saa sitä. Tietää, että toinen haluaa itselle vain hyvää, silloinkin kun ollaan eri mieltä. Voi esittää oman mielipiteensä tai toiveensa rauhassa, toinen suhtautuu siihen uteliaasti ja lähtökohtaisesti erimielisyyksiä sovittelemaan pyrkivällä tavalla. Toinen suhtautuu muutenkin mielenkiinnolla ja uteliaasti, ei ihmettelevästi tai tuomitsevasti. Sitä on jotenkin vapaampi olla oma itsensä parisuhteessa ollessaan kuin mitä on vaikka yksin ollessaan, saa tukea omana itsenään olemiseen.
Ihanalta, turvalliselta ja rakastetulta.
Olemme nyt olleet yli 24 vuotta yhdessä, mutta olen edelleen hänen elämänsä nainen. Meillä on hauskaa yhdessä ja olemme myös kasvattaneet rakkauslapsemme rakkaudella.
Mies kehuu minua kauniiksi, haluttavaksi ja kaikella tapaa muutenkin, on ylpeä minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kateellinen :(
Meillä mies tuntuu häpeävän minua, ei ota mihinkään mukaan, ei avaa ovea tms pikkujuttuja, ollakseen kohtelias :(
Joskus mietin että menen "hukkaan" kivana puolisona, vastakaikua kun en saa siihen mitä itse pyrin olemaan. Autan kun apua tarvitsee jne
Minä kun tarvitsen apua tai lohtua, harvoin saan.
Suurin osa parisuhteista on valitettavasti jotain muuta kuin pitäisi. Jo siinä vaiheessa kun harkitaan parisuhdetta jonkun kanssa pitäisi miettiä millaisia arvoja sillä toisella on ja millaisia itsellä ja miten ne suhteessa kohtaavat. Jos toinen on ihan eri linjoilla ei pitäisi harkita edes yhteen menemistä. Tulee vain pettymyksiä. Kokemuksista voi oppia ja samoja virheitä ei ole pakko toistaa koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen :(
Meillä mies tuntuu häpeävän minua, ei ota mihinkään mukaan, ei avaa ovea tms pikkujuttuja, ollakseen kohtelias :(
Joskus mietin että menen "hukkaan" kivana puolisona, vastakaikua kun en saa siihen mitä itse pyrin olemaan. Autan kun apua tarvitsee jne
Minä kun tarvitsen apua tai lohtua, harvoin saan.
Miksi vielä olet tuossa suhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen :(
Meillä mies tuntuu häpeävän minua, ei ota mihinkään mukaan, ei avaa ovea tms pikkujuttuja, ollakseen kohtelias :(
Joskus mietin että menen "hukkaan" kivana puolisona, vastakaikua kun en saa siihen mitä itse pyrin olemaan. Autan kun apua tarvitsee jne
Minä kun tarvitsen apua tai lohtua, harvoin saan.
Miksi vielä olet tuossa suhteessa?
En tiedä, elättelen toivoa että hän tsemppaisi hieman tapojaan. On meillä kivaakin välillä. Liiallinen itsekkyys ei ole hyväksi suhteessa ja hän on todella itsekäs, oma etu ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan täsmälleen samalta kuin yksisarvisen näkeminen lenkillä..
Hyvältä tuntuu. Piti odottaa miltei nelikymppiseksi saadakseni kokea, että tällaisiakin miehiä on olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta muunlaista kumppania en aio itselleni huolia. Saa nähdä jäänkö yksin :D
N31
Oikein ajateltu. Mihinkään muuhun ei kannata tyytyä.
Tuntuu hyvältä ja turvalliselta.
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen :(
Meillä mies tuntuu häpeävän minua, ei ota mihinkään mukaan, ei avaa ovea tms pikkujuttuja, ollakseen kohtelias :(
Joskus mietin että menen "hukkaan" kivana puolisona, vastakaikua kun en saa siihen mitä itse pyrin olemaan. Autan kun apua tarvitsee jne
Minä kun tarvitsen apua tai lohtua, harvoin saan.
Miksi jäät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen :(
Meillä mies tuntuu häpeävän minua, ei ota mihinkään mukaan, ei avaa ovea tms pikkujuttuja, ollakseen kohtelias :(
Joskus mietin että menen "hukkaan" kivana puolisona, vastakaikua kun en saa siihen mitä itse pyrin olemaan. Autan kun apua tarvitsee jne
Minä kun tarvitsen apua tai lohtua, harvoin saan.
Miksi vielä olet tuossa suhteessa?
En tiedä, elättelen toivoa että hän tsemppaisi hieman tapojaan. On meillä kivaakin välillä. Liiallinen itsekkyys ei ole hyväksi suhteessa ja hän on todella itsekäs, oma etu ensin.
Mies on sairastuttanut sut tossa suhteessa. Miehesi ei muutu. Tuut sairastumaan post-traumaattiseen läheisriippuvuuteen. Kallis ja hankalasti hoidettava yhdistelmä.
Vierailija kirjoitti:
Ei katkeroituneen ole sitä mahdollista kokeakaan.
Meinaat siis, että esim ap ei ole koskaan ansainnutkaan vilpitöntä rakkautta ja kunnioitusta vaan ainoastaan noita päinvastaisia kokemuksia joiden myötä sitä melko luonnollisestikin katkeroituu?
Vierailija kirjoitti:
Hyvältä. Levolliselta ja rauhalliselta kun tietää että voi olla oma itsensä parisuhteessa, jakaa haaveet ja unelmat ja toteuttaa niitä yhdessä.
Tällaiselta olen aavistellut sen tuntuvan. En ole ap, mutta just päinvastaisista suhteista on vain kokemusta ja niissä ei tosiaan voi olla oma itsensä eikä varsinkaan parane erehtyä kertomaan unelmistaan/haaveistaan, koska toinen vaan ilkkuu, nauraa ja nälvii kuinka typerää on haaveilla siitä tai unelmoida tuosta.
Olen ajatellut usein, että hyvässä parisuhteessa on varmasti hienoa elää.
Hyvältä, rauhalliselta, turvalliselta, normaalilta ja luottamukselliselta.
Täällä on jo tullu hyviä ja kuvaavia vastauksia. Lisäisin vielä sen, että se tuntuu vakaalta.
Lisäksi on kivan tuntuista, kun toinen ilahtuu aina, kun näkee minut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei katkeroituneen ole sitä mahdollista kokeakaan.
Meinaat siis, että esim ap ei ole koskaan ansainnutkaan vilpitöntä rakkautta ja kunnioitusta vaan ainoastaan noita päinvastaisia kokemuksia joiden myötä sitä melko luonnollisestikin katkeroituu?
En tiedä mistä tuon keksit. Sanoin vaan, ettei katkera ihminen voi saada hyvää parisuhdetta.
Ei maailma välitä uhripisteistäsi tai "ansaitsemisestasi". Et yksinkertaisesti ole kykenevä vastaanottamaan rakkautta ja kunnioitusta, jos itse syljet myrkkyä. Se ei ole yksisuuntaista, vaan enempi symbioosi tai positiivinen kierre.
Ei katkeroituneen ole sitä mahdollista kokeakaan.