Mikä järki lasten sairausvakuutuksissa?
Maksaa 400-500€ vuodessa, omavastuu per vuosi 100€ jne. Onko joku saanut hyödynnettyä? Mietin että vaikka meillä lapsilla vakavia sairauksia taustalla, aivokasvain, sydänvika, atopia kaikilla jne jne niin ikinä ei ole rahaa mennyt niin että olisi vakuutuksista ollut hyötyä. Jos kiireellistä asiaa niin kunnalliselle pääsee samana päivänä, jos kiireetöntä niin kestää mut ei silloin kiire olekaan. En ole ikinä käsittänyt vnäitä vakuutuksia.
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Jos haluan käyttää lasta erikoislääkärillä julkisella puolella, joudun ensin varaamaan sitä terveyskeskusaikaa vähintään kaksi viikkoa, sitten odottamaan sitä aikaa, sitten menemään sinne terveyskeskukseen.
A) joko siellä vähätellään
B) hoidetaan väärin
C) jos onni on myötä, saan sen erikoislääkärin lähetteen
Jos C) odotamme puoli vuotta - vuoden että pääsemme sinne erikoislääkärille, joka melkein aina on vasta erikoistuva
Yksityisellä puolella varaan suoraan ajan parhaalle erikoislääkärille samalle viikolle.
Hän hoitaa sairauden ja jos tarvitsee lähetteen julkisen puolen erikoissairaanhoitoon, hän kirjoittaa lähetteen, jolla pääsee sen jonon ohi ja pääsee nopeasti sinne, eikä siellä ole sitä väliporrastakaan enää vaan pääsee suoraan pätevälle.
Vinkki: Voit tehdä tämän ilman vakuutustakin. Jonon ohi ei tosin pääse edes jeesuksen kirjoittamalla lähetteellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskimäärin vakuutusyhtiö jää voitolle.
Mutta se tarkoittaa että on myös monia, jotka kulutttaa terveydenhoitopalveluita tuota kalliimmalla.
Jollain voi olla jatkuvasti korvatulehduksia, allergioita tai ihosairauksia joihin kuluu paljon lääkärikäyntejä ja lääkkeitä. Tai on hyvin tapaturma-altis ja on jatkuvasti joku osa kropasta paketissa.
Vakuutus maksaa 500-600€ vuodessa. Yhteiskunnan lääkekulukatto on 592€ vuodessa. Jos vakuutus korvaa lääkkeet, vakuutus maksaa kuitenkin yhtä paljon, kuin lääkekulukatto on.
Lasten vakavimpien ja pitkäaikaisimpien sairauksien käynnit hoidetaan aina kuitenkin julkisella.
Harvalle tuosta on mitään hyötyä.
Niiiiin totta. Jos ihan suoraan sanotaan niin en pidä järkevinä vakuutuksen ottajia. Aina päässyt lapsen kanssa kunnallisesti hoitoon ihan heti, päivystyksessä aina lapsille oma puoli ja heti on päässyt vastaanotolle. Kitarisaleikkaukseen piti odottaa alle viikko, sama putkitukseen. Edes poli käynnit ei maksa nykyään mitään. En näe kertakaikkiaan mitään hyötyä vaikka olis valvia sairauksia, allergioita, korvatulehduksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnallisella jonotat jossain päivystysjonossa vaikka 5 tuntia kipeän lapsen kanssa, jos terkkarilta on kaikki päivän lääkäriajat jo annettu. Yksityiselle varaat ajan, ja menet sinne silloin - homma ohi alle puolessa tunnissa.
Vakuutus korvaa myös lääkkeet.
Usein etenkin allergiajuttujen selvittely onnistuu huomattavasti paremmin yksityisellä kuin julkisella. Samoin pääsy vaikka korvien putkitukseen.
Jos kerran tai kaksi vuodessa tulee tarve viedä lapsi lääkäriin, niin on halvempaa mennä sinne yksityiselle ihan vaan ilman vakuutustakin. Vakuutusmaksut on kalliita ja vakuutusyhtiö on voittoa tekevä yritys. Suurin osa asiakkaista ottaa noista takkiinsa vaikka miten päin laskisi. Vakuutusmaksuilla ja omavastuulla saa jo monta lääkärikäyntiä.
No ei saa. Korva-nenä-kurkkulääkäri ja labrat just maksoi 350€. Omavastuu 100€. Ja vakuutus maksaa 80€ vuodessa per lapsi. Ja kun omavastuu on maksettu vuodeksi, sä voit käydä lääkärillä ja labroissa aina kun vähänkään siltä tuntuu. Me käydään knklla näyttämässä korvia aina kun yhtään on räkäinen lapsi.
ei omavastuuta makseta, jos ei vakuutusta "käytetä" eli ei satu mitään. ja sotepalvelut huolehtii, että haitat ja vammat tulevat pysyviksi, kun ei palvelua saa mitenkään mistään. siksi vakuutus, että pääsee heti yksityiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskimäärin vakuutusyhtiö jää voitolle.
Mutta se tarkoittaa että on myös monia, jotka kulutttaa terveydenhoitopalveluita tuota kalliimmalla.
Jollain voi olla jatkuvasti korvatulehduksia, allergioita tai ihosairauksia joihin kuluu paljon lääkärikäyntejä ja lääkkeitä. Tai on hyvin tapaturma-altis ja on jatkuvasti joku osa kropasta paketissa.
Vakuutus maksaa 500-600€ vuodessa. Yhteiskunnan lääkekulukatto on 592€ vuodessa. Jos vakuutus korvaa lääkkeet, vakuutus maksaa kuitenkin yhtä paljon, kuin lääkekulukatto on.
Lasten vakavimpien ja pitkäaikaisimpien sairauksien käynnit hoidetaan aina kuitenkin julkisella.
Harvalle tuosta on mitään hyötyä.
Niiiiin totta. Jos ihan suoraan sanotaan niin en pidä järkevinä vakuutuksen ottajia. Aina päässyt lapsen kanssa kunnallisesti hoitoon ihan heti, päivystyksessä aina lapsille oma puoli ja heti on päässyt vastaanotolle. Kitarisaleikkaukseen piti odottaa alle viikko, sama putkitukseen. Edes poli käynnit ei maksa nykyään mitään. En näe kertakaikkiaan mitään hyötyä vaikka olis valvia sairauksia, allergioita, korvatulehduksia.
Niin, jos ei ole varaa vakuutuksiin, sit ei ole, mutta lasten (ja omat) vakuutukset on kyllä niitä kaikkein tärkeimpiä vakuutuksia. Meilläkin toimii kunnallinen oikein hyvin ja nopeasti ja on siellä lasten kanssa käytykin, mutta yksityiselle mennään silti useammin, koska se vkokin on pois meidän ajasta. Yksityinen on joustavampi ja saat kerrasta sen mitä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka ja miksi kukaan tekee tällaisen aloituksen?
AV-palstat taattua laatua!
Ihan hyvä herätellä ihmisiä. Moni tavan vuoksi makselee kauheita kuluja vaikka lasten sairaanhoito suomessa todella nopeaa ja ilmaista. Lääkkeissäkin on maksukatot eli millään ei tule paljoa maksettavaa vaikka lapsella olis kaikki maailman sairaudet.
Jos vakuutus maksaa vuodessa 300 euroa, niin kolmesta lapsesta joutuu pulittamaan koko vakuutusajalta 16 200 euroa plus omavastuut. Ei mitään järkeä maassa, jossa on lapsille ilmainen sairaanhoito. Tuolla rahalla saa tarvittaessa muutaman yksityislääkärinkin käynnin, jos jonottaminen on niin kauheaa, mutta en todella maksaisi jonojen välttämisestä tuollaista summaa.

Yksikään lapsen vakuutus maksa 300€ vuodessa. Aikuisen tupakoitsijankaan vakuutus maksa noin paljoa.
On käytetty koko rahan edestä ja paljon enemmänkin. Lapsella on jatkuvasti korvatulehduksia ja korvat on putkitettu monta kertaa. Putkitusaika on aina saatu tosi nopeasti, käsittääkseni kunnallisella voi joutua odottamaan monta kuukautta. On käytetty yksityistä muidenkin tautien kanssa, koska se on helppoa ja nopeaa.

Juuri näin. Meillä ei ole ollut korvatulehduksia, mutta esim. kielijänteen leikkaus tehtiin yksityisellä, julkisella eivät edes tehneet lähetettä. Labrat otetaan kaikki yksityisellä, julkisella eivät tee labroja millään jne. Halpa vakuutus ja korvaus siitä ettei tarvitse vaatia erikseen asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka ja miksi kukaan tekee tällaisen aloituksen?
AV-palstat taattua laatua!
Ihan hyvä herätellä ihmisiä. Moni tavan vuoksi makselee kauheita kuluja vaikka lasten sairaanhoito suomessa todella nopeaa ja ilmaista. Lääkkeissäkin on maksukatot eli millään ei tule paljoa maksettavaa vaikka lapsella olis kaikki maailman sairaudet.
Jos vakuutus maksaa vuodessa 300 euroa, niin kolmesta lapsesta joutuu pulittamaan koko vakuutusajalta 16 200 euroa plus omavastuut. Ei mitään järkeä maassa, jossa on lapsille ilmainen sairaanhoito. Tuolla rahalla saa tarvittaessa muutaman yksityislääkärinkin käynnin, jos jonottaminen on niin kauheaa, mutta en todella maksaisi jonojen välttämisestä tuollaista summaa.
Yksikään lapsen vakuutus maksa 300€ vuodessa. Aikuisen tupakoitsijankaan vakuutus maksa noin paljoa.
Tuskinpa ovat tuosta ainakaan halventuneet.
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001869299.html
Meillä on lapsilla vakuutukset. Vuosittainen omavastuu on 100€. Sisältää lääkkeet jne. Meillä on julkista lähempänä lastenlääkäriasema, joka on toiminut todella hyvin. En ajattele, että julkinen olisi huonompi ja ymmärrän hyvin, että kaikki eivät halua hankkia vakuutusta.
Ei ole moitittavaa julkisestakaan, hyvin toimi tutkimukset esim. allergiasairaalassa. Nyt viimeisen kuun aikana meidän piti hakeutua päiväkodista tulleen ohjeen mukaan streptokokki testiin. Meni yli viikko, että sain yhteyden julkiseen puoleen (ihan perus akuutti tapaus). Täälläpäin on kuulemma paljon ruuhkaa nyt.
Julkisella puolella on paljon erikoistuvia lääkäreitä, jotka eivät osaa vielä aivan kaikkea. Julkisella puolella on tuurista kiinni, pääsetkö leikattavaksi kokeneelle kirurgille vai jollekin aloittelevalle. Jos maksat leikkauksen itse yksityisessä sairaalassa, saat valita itse leikkaavan lääkärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnallisella jonotat jossain päivystysjonossa vaikka 5 tuntia kipeän lapsen kanssa, jos terkkarilta on kaikki päivän lääkäriajat jo annettu. Yksityiselle varaat ajan, ja menet sinne silloin - homma ohi alle puolessa tunnissa.
Vakuutus korvaa myös lääkkeet.
Usein etenkin allergiajuttujen selvittely onnistuu huomattavasti paremmin yksityisellä kuin julkisella. Samoin pääsy vaikka korvien putkitukseen.
Jos kerran tai kaksi vuodessa tulee tarve viedä lapsi lääkäriin, niin on halvempaa mennä sinne yksityiselle ihan vaan ilman vakuutustakin. Vakuutusmaksut on kalliita ja vakuutusyhtiö on voittoa tekevä yritys. Suurin osa asiakkaista ottaa noista takkiinsa vaikka miten päin laskisi. Vakuutusmaksuilla ja omavastuulla saa jo monta lääkärikäyntiä.
Paitsi kun se tauti onkin krooninen ja aiheuttaa joka vuosi ainakin sen yhden käynnin yms. se vakuutus kannattaa jo.
Mun lapsella on kaksi kroonista sairautta, joten monin verroin ollaan saatu kaikki takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka ja miksi kukaan tekee tällaisen aloituksen?
AV-palstat taattua laatua!
Ihan hyvä herätellä ihmisiä. Moni tavan vuoksi makselee kauheita kuluja vaikka lasten sairaanhoito suomessa todella nopeaa ja ilmaista. Lääkkeissäkin on maksukatot eli millään ei tule paljoa maksettavaa vaikka lapsella olis kaikki maailman sairaudet.
Jos vakuutus maksaa vuodessa 300 euroa, niin kolmesta lapsesta joutuu pulittamaan koko vakuutusajalta 16 200 euroa plus omavastuut. Ei mitään järkeä maassa, jossa on lapsille ilmainen sairaanhoito. Tuolla rahalla saa tarvittaessa muutaman yksityislääkärinkin käynnin, jos jonottaminen on niin kauheaa, mutta en todella maksaisi jonojen välttämisestä tuollaista summaa.
Yksikään lapsen vakuutus maksa 300€ vuodessa. Aikuisen tupakoitsijankaan vakuutus maksa noin paljoa.
Tuskinpa ovat tuosta ainakaan halventuneet.
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001869299.html
Meillä on OP-Pohjalasta vakuutukset lapsilla, otettu ennen syntymää eikä ne ole nousseet. 125€ vuodessa maksavat ja bonuksilla laskee tuostakin.
Mitähän vakuutuksia nuo monen sadan vakuutukset oikein on?
Järki on se, että ne tuottavat vakuutusyhtiölle voittoa. Muuten niitä ei myytäisi, vakuutusyhtiö ei ole mikään hyväntekeväisyyslaitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskimäärin vakuutusyhtiö jää voitolle.
Mutta se tarkoittaa että on myös monia, jotka kulutttaa terveydenhoitopalveluita tuota kalliimmalla.
Jollain voi olla jatkuvasti korvatulehduksia, allergioita tai ihosairauksia joihin kuluu paljon lääkärikäyntejä ja lääkkeitä. Tai on hyvin tapaturma-altis ja on jatkuvasti joku osa kropasta paketissa.
Vakuutus maksaa 500-600€ vuodessa. Yhteiskunnan lääkekulukatto on 592€ vuodessa. Jos vakuutus korvaa lääkkeet, vakuutus maksaa kuitenkin yhtä paljon, kuin lääkekulukatto on.
Lasten vakavimpien ja pitkäaikaisimpien sairauksien käynnit hoidetaan aina kuitenkin julkisella.
Harvalle tuosta on mitään hyötyä.
Niiiiin totta. Jos ihan suoraan sanotaan niin en pidä järkevinä vakuutuksen ottajia. Aina päässyt lapsen kanssa kunnallisesti hoitoon ihan heti, päivystyksessä aina lapsille oma puoli ja heti on päässyt vastaanotolle. Kitarisaleikkaukseen piti odottaa alle viikko, sama putkitukseen. Edes poli käynnit ei maksa nykyään mitään. En näe kertakaikkiaan mitään hyötyä vaikka olis valvia sairauksia, allergioita, korvatulehduksia.
Varmaan kannattaa silti hiljalleen heräillä todellisuuteen, monesta kunnasta on jo neuvola-ja koululääkärin palvelut käytännössä lakkautettu kun virkoja ei saa täytettyä, päivystykseen ei todellakaan pääse heti eikä lapsille ole omaa päivystystä mitenkään yleisesti tarjolla, saati että sinnekään pääsisi ilman että pää on kainalossa. Ole iloinen jos teillä vielä homma toimii ja, no, varaudu siihen ettei toimi enää kauan.
Pääsee jonon ohi suoraan toimenpiteeseen. Ei kaikissa vakuutuksissa ole omavastuuta tai on omavastuu per sairaus.
Meillä on hyvä erikoissairaanhoito, mutta aivan surkea perusterveydenhoito. Vakuutus auttaa ohittamaan sen terveyskeskuksen, mistä et pääse sinne erikoissairaanhoitoon yksityisen kautta suoraan, jää pois vuoden seurannat, että syökää buranaa ja seuratkaa jne. ihmeelliset odottelut ja saa lapsen suoraan sinne hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Pääsee jonon ohi suoraan toimenpiteeseen. Ei kaikissa vakuutuksissa ole omavastuuta tai on omavastuu per sairaus.
No ei kyllä pääse jonon ohi. Usein käynyt niin, että vakuutuksella pääsee kyllä heti yksityiselle, mutta siellä nostetaan heti kädet pystyyn. Joku perusverenkuva otetaan, antibioottikuuri lätkäistään, mutta jos oikeasti tarvitsee hoitoa, päätyy jonottamaan päivystykseen kuin kuka tahansa muukin tavallinen pulliainen.