Lue keskustelun säännöt.
Välitätkö oikeasti läheisistäsi? Siis tunnetko jotain? Miltä tunteet tuntuvat?
30.05.2023 |
Ystäväni epäilee itsellään persoonallisuushäiriötä, koska hän ei tunne mitään muita ihmisiä kohtaan. Ei kuulemma ole koskaan tuntenut. Puolisoa ja lapsia hänellä ei ole, mutta ei tunne mitään vanhempiaan tai isovanhempiaan kohtaan. Perhe on normaali, hän oli kotihoidossa eikä mitään traumaa.
Pidin tätä hassuna, koska hän on oikein sosiaalinen ja kiva. Mutta sitten aloin ajattelemaan itseäni. Rakastan miestäni ja lapsiani, mutta en minäkään ns tunne mitään. Isäni kun kuoli, en surrut häntä, vaikka keskustelumme olivat kivoja. Töissä olen hypersosiaalinen ja ihmisiä on kiva nähdä, mutta en voi sanoa tuntevani mitään. En siis negatiivista enkä positiivista.
Vai mitä oikein pitäisi tuntea? Missä tilanteissa?
Ihmettelen, olemmeko normaaleita, ovatko kaikki tällaisia, vai onko meissä kahdessa jotain outoa. En ole koskaan ennen ajatellut olevani epänormaali.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Hyi helevata, ootte kyllä puistattavaa sakkia.
Minusta tämä on harvinaisen hyvä ketju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut.
En ole. Tunnen tyytyväisyyttä, saan merkityksen tunteita työstäni, innolla odotan omaa lomamatkaani.
En tietenkään halua menettää miestäni tai lapsiani, mutta jos menettäisin, niin vakaasti uskon, että selviäisin menetyksistä. Olen vanhan äitini kanssa oikein läheinen, mutta en odota kuolemaa kauhulla.
Ja olen muita ihmisiä kohtaan hyväntahtoinen.
Tässä on ainakin keskeinen ero minuun: minäkin rakastan miestäni ja lastani, ja olisin aivan totaalisen hukassa mikäli heidät menettäisin. Minulta on kuollut yksi lapsi ja en olisi selvinnyt siitä ilman miestä ja elossa olevaa lastani. Ja usein pelkään, että menetän lopultkin ja haluaisin mielummin olla esim auto-onnettomuudessa mukana kuolemassa kuin jäädä enää yksin tänne.
Onko sinulla koskaan ollut koiraa? Lemmikit nostavat usein tunteita pintaan ja se omasta kädestä lähtenyt loputuspäätös elämän ehtoopuolella yleensä avaa kyynelkanavat. Joskus kuulin jonkun saovan ettei osannut tuntea surua kuolemaa ajatellessaan koska ei todellisuudessa ollut käynyt kosketuksissa sen kanssa. Koira muutti aseteleman ja tyyppi sai yhteyden tunteisiinsa.
Isä kuoli kolme vuotta sitten ja vieläkin välillä tulee kyynelet silmiin, kun on ikävä ja tajuan, etten voi häntä tavata. Erityisesti, jos olen nähnyt hänestä unta.
Olen pitkässä etäsuhteessa (kumppanilla lapset ja minulla työ estävät toistaiseksi lähemmäksi muuton) ja joskus kyllä juttelemme ihan selvästi suhteen ylläpitämiseksi enemmän kuin kaipauksesta. Mutta tunnen lämpöä, ikävää, halua, liikutusta, myötätuntoa, helpotusta, turvallisuutta, mielihyvää hänen kanssaan usein.
Tietenkin tunnen myös ikäviä tunteita eri asioihin, välillä läheisiinikin, liittyen.
En oikein usko olevani harvinaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen perheeni kohdalla ihan konkreettisesti rakkautta, iloa, onnea, kiitollisuutta, välittämistä.
Vanhempieni (sekä jo kuolleiden isovanhempieni ja isotätini) kohdalla aikoinaan näiden lisäksi myös suurta kunnioitusta ikäänsä ja elämänkokemustaan kohtaan.
Nämä ovat ihan kehossani ja mielessäni olemassa olevia tunteita. He ovat ja ovat olleet kaikki tavallisia ihmisiä mutta minulle rakkaita.
Ainoaa lastani kohtaan kaikki tämä tunne on vielä paljon voimakkaampi. Bonuslapseni ovat likimain yhtä rakkaat. Puolisoni, sisarukseni myös. Tottakai kiireisessä arjessa ei ehdi aina tuntea ja ilmaista sitä mutta tuo kaikki tunne on siellä pohjalla silti.
Ja ilmaisen, eritoten halaan ja sanon suoraan tunteeni hyvin usein. Silitän hiuksista teiniä ohimennen tms. Olen kai outo kun luen teidän viilipyttymäisiä juttujanne.
Minä osoitan rakkautta kyllä lapsilleni ja puolisolle. Myös ystäviä, niitä muutamaa, halaan ja kerron heille että ovat rakkaita.
Minulle ei puhuttu ääneen rakkaudesta, mutta osasin jo lapsena lukea rakkauden eri kieliä. Me kaikki osataan, jos halutaan.
Mutta se on eri asia sitten, ketä kohtaan tuntee ja mitä. Lapsuuden perhe ei välttämättä kaikilla ole erityisen rakastettava. Sattuma ei ole heittänyt kohdalle ketään, kehen kiintyä. Tai on kiintynyt liikaa joskus eikä enää sitten uskalla.
Ihminen säikähtää kun joku sanoo, ettei tunne mitään toista kohtaan. Ei se silti tarkoita, että tämä ihminen jättäisi hädän hetkellä auttamatta tai ottaisi ihmisoikeudet pois heti jos vain saisi tilaisuuden.
Minä en luota sellaiseen, joka toitottaa suureen ääneen välittävänsä pienimmästäkin eliöstä tässä maailmassa. Se on valhe jolla peitetään jotakin. Tällainen ihminen mielellään kontrolloi muita, lokeroi ja "rakastaa" toisia enemmän kuin toisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sain kiinni siitä ajatuksesta, mitä haen: MISTÄ tiedät, että välität läheisistäsi?
Ap
Ei sitä tiedäkään. Sitä vaan tekee asioita ettei ne idiootit tapatuta itseään tai kuole nälkään, huku paskaan tai muuten laita elämäänsä tärviölle. Se on enemmän oman vitutuksen ehkäisyä kuin varsinaista välittämistä.
Jossain näillä paikkeilla tämä manipulaattori sai minut tuntemaan sellaisen kunnollisen tunneryöpyn. Joka todennäköisesti oli hänen tarkoituksensa
Ja kuulun niihin jotka kyseenalaistavat tunteidensa määrää.
Inhottava tyyppi. Saa ihmiset aloittamaan keskusteluja ja sitten sosiaalimasturboi siihen.
Ja hei, foorumi-incel. Hetki meni kun olen täällä viimeksi pyörinyt ja heti sinuun törmäsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sain kiinni siitä ajatuksesta, mitä haen: MISTÄ tiedät, että välität läheisistäsi?
Ap
Ei sitä tiedäkään. Sitä vaan tekee asioita ettei ne idiootit tapatuta itseään tai kuole nälkään, huku paskaan tai muuten laita elämäänsä tärviölle. Se on enemmän oman vitutuksen ehkäisyä kuin varsinaista välittämistä.
Jossain näillä paikkeilla tämä manipulaattori sai minut tuntemaan sellaisen kunnollisen tunneryöpyn. Joka todennäköisesti oli hänen tarkoituksensa
Ja kuulun niihin jotka kyseenalaistavat tunteidensa määrää.
Inhottava tyyppi. Saa ihmiset aloittamaan keskusteluja ja sitten sosiaalimasturboi siihen.
Ja hei, foorumi-incel. Hetki meni kun olen täällä viimeksi pyörinyt ja heti sinuun törmäsin.
Kurjaa on että olet täällä yhäkin hakemassa tunneryöppyjä ihmisistä. Älkää ihmiset tälle tyypille enää mitään kertoko.
Pari kuukautta sitten kävin viimeksi ja olit silloinkin täällä ejakuloimassa ihmisten tunteiden tahtiin.
Tässä samalle tyypille helmikuussa kirjoittamani viesti:
"Jaa täällä on taas tämä palstaincel vauhdissa.
Hänen taktiikkansa:
Ensin trollaa tyydyttääkseen naisvihaansa
Sitten kun jää alakynteen niin alkaa yhtäkkiä ymmärtäväiseksi, jopa filosofiseksi keskustelijaksi, lypsää ihmisistä tietoa seksuaalisista asioista ja todennäköisesti tyydyttää itseään fyysisesti
Sitten kun se alta pois hoidettu niin inceltrollaus jatkuu"
Muistakaa tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selaatte molemmat liikaa nettiä, se latistaa tunteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sain kiinni siitä ajatuksesta, mitä haen: MISTÄ tiedät, että välität läheisistäsi?
Ap
Ei sitä tiedäkään. Sitä vaan tekee asioita ettei ne idiootit tapatuta itseään tai kuole nälkään, huku paskaan tai muuten laita elämäänsä tärviölle. Se on enemmän oman vitutuksen ehkäisyä kuin varsinaista välittämistä.
Jossain näillä paikkeilla tämä manipulaattori sai minut tuntemaan sellaisen kunnollisen tunneryöpyn. Joka todennäköisesti oli hänen tarkoituksensa
Ja kuulun niihin jotka kyseenalaistavat tunteidensa määrää.
Inhottava tyyppi. Saa ihmiset aloittamaan keskusteluja ja sitten sosiaalimasturboi siihen.
Ja hei, foorumi-incel. Hetki meni kun olen täällä viimeksi pyörinyt ja heti sinuun törmäsin.
En tiedä mikä sinua vaivaa, mutta kun joku purkaa ihan rehellisesti tunteitaan elämästään, niin älä tule nimittelemään vain siksi, että joku sanoo jotain mitä et halua kuulla. Ja kun noin sinulla meni tunteisiin jonkun täysin vieraan ihmisen elämä, niin kannattaa mennä sinne itseensä ja kysyä nyt miksi se mitä minä kirjoitin meni tunteisiin eikä raivota minulle kun et minua edes tunne. Ja manipulointi mitä? Ainoa mikä tässä yrittää manipulointia on sinä, minä kirjoitin vain sen mitä aidosti tunnen ja sinä yrität minut häpäisemällä saada minut kieltämään tunteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sain kiinni siitä ajatuksesta, mitä haen: MISTÄ tiedät, että välität läheisistäsi?
Ap
Ei sitä tiedäkään. Sitä vaan tekee asioita ettei ne idiootit tapatuta itseään tai kuole nälkään, huku paskaan tai muuten laita elämäänsä tärviölle. Se on enemmän oman vitutuksen ehkäisyä kuin varsinaista välittämistä.
Jossain näillä paikkeilla tämä manipulaattori sai minut tuntemaan sellaisen kunnollisen tunneryöpyn. Joka todennäköisesti oli hänen tarkoituksensa
Ja kuulun niihin jotka kyseenalaistavat tunteidensa määrää.
Inhottava tyyppi. Saa ihmiset aloittamaan keskusteluja ja sitten sosiaalimasturboi siihen.
Ja hei, foorumi-incel. Hetki meni kun olen täällä viimeksi pyörinyt ja heti sinuun törmäsin.
En tiedä mikä sinua vaivaa, mutta kun joku purkaa ihan rehellisesti tunteitaan elämästään, niin älä tule nimittelemään vain siksi, että joku sanoo jotain mitä et halua kuulla. Ja kun noin sinulla meni tunteisiin jonkun täysin vieraan ihmisen elämä, niin kannattaa mennä sinne itseensä ja kysyä nyt miksi se mitä minä kirjoitin meni tunteisiin eikä raivota minulle kun et minua edes tunne. Ja manipulointi mitä? Ainoa mikä tässä yrittää manipulointia on sinä, minä kirjoitin vain sen mitä aidosti tunnen ja sinä yrität minut häpäisemällä saada minut kieltämään tunteeni.
Jos et ole se sama manipulaattori joka itsensä tästä varmasti tunnistaa niin olen aivan äärimmäisen pahoillani. Suunnattoman pahoillani.
Mutta vakaasti uskon että olet.
Mullakaan ei ole tunteita, on se poikkeavaa muttei niin harvinaista kuin ensin voisi ajatella. Ei psyykenhäiriötä. Oon ajatellut että vaikka en tunne lähes mitään ketään kohtaan niin välitän heistä kuitenkin, en tunnetasolla mutta teoissa esimerkiksi toimin jonkun toisen auttamiseksi. Kai tärkeintä on se miten tousia kohtelee kuin onko tunteita tai kuinka voinakkaita, tosin voi olla että tunnetason yhteys toisiin jää vajaaksi. Elämän voi kuitenkin elää hyvin tästä huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään vellotaan tunteissa mediaa myöten. Kaiken pitää tuntua joltain tai sitten se on yhdentekevää. Ihmiset eroavat, kun suhde ei ole enää ilotulitusta ja fanfaareja.
En usko, että on terveellistä koko ajan rypeä tunteissaan. Onnellisuus on onnettomuuden poissaoloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos niitä työkavereita on kiva nähdä, niin tunnethan sinä silloin jotain. Muutenhan heidän näkemisensä olisi täysin yhdentekevää.
Juu, kyllä minä tunnen jotain tapaamisesta, mutta en minä välitä heistä. Ne muut tapaavat vapaa-ajallaan, ja minuakin aina kutsutaan, mutta en mene. Koska en jaksa vain olla ihmisten kanssa, haluan ennemmin puhua asiaa.
En koskaan harrasta illanviettoja, koska ne ovat tylsiä. Eikö ne perustu välittämiseen?
Tylsyys on myös tunne, joka kannustaa välttämään tilanteita, joissa se tulee pintaan.
Jos koet illanvietot tylsiksi, koska siellä ei puhuta asiaa, miksi edes altistaisit itsesi negatiiviselle tunteelle. Välittäminen ei tarkoita pakkoa osallistua tylsyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi helevata, ootte kyllä puistattavaa sakkia.
Todella! Suomalaiset on sitte koviaja kylmiä ihmisia, oksettaa. Ei ihme, että suhtautuminen 13-vuotiaan heitteillejättöönkin tuolla toisessa keskustelussa oli niin kylmää. Miten nää ihmiset on oikein kasvatettu, ei tullainen ole normaalia!!!
Voisitko kertoa, mitä sinä tunnet, ja millaista se tunne on, missä tilanteissa, ketä kohtaan yms.
Vierailija kirjoitti:
Nyt sain kiinni siitä ajatuksesta, mitä haen: MISTÄ tiedät, että välität läheisistäsi?
Ap
Esimerkiksi se, että miten suree jotain vanhempansa kuolemaa on tosi yksilöllistä. Joku suree omaa menetystään, toinen katuu sanomattomia tai sanottuja sanoja, kolmas itkee koska on itse lähempänä kuolemaa. Neljäs vasta kuoleman hetkellä päästää valloilleen tukahdetut tunteet, joita on vuosikaudet padonnut. Viides on huojentunut, että toinen pääsi pois suht helposti.
Pidän itse hiukan outona, että jonkun yli 80-vuotiaan kuolemaa surraan viikkotolkulla. Puolisolle tietysti menetys on suuri. Kukaan ei elä ikuisesti, eikä kenelläkään ole velvollisuutta elää muita varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sain kiinni siitä ajatuksesta, mitä haen: MISTÄ tiedät, että välität läheisistäsi?
Ap
Esimerkiksi se, että miten suree jotain vanhempansa kuolemaa on tosi yksilöllistä. Joku suree omaa menetystään, toinen katuu sanomattomia tai sanottuja sanoja, kolmas itkee koska on itse lähempänä kuolemaa. Neljäs vasta kuoleman hetkellä päästää valloilleen tukahdetut tunteet, joita on vuosikaudet padonnut. Viides on huojentunut, että toinen pääsi pois suht helposti.
Pidän itse hiukan outona, että jonkun yli 80-vuotiaan kuolemaa surraan viikkotolkulla. Puolisolle tietysti menetys on suuri. Kukaan ei elä ikuisesti, eikä kenelläkään ole velvollisuutta elää muita varten.
"kolmas itkee koska on itse lähempänä kuolemaa" En aivan ymmärrä tätä, joka päivä me kaikki olemme lähempänä kuolemaa, kuoli ihmisiä ympäriltä tai ei.
Kyllä se suru voi olla suuri, vaikka vainaja olisi iäkkäämpikin, jos suhde on ollut läheinen. Kyllä mä tunsin ihan fyysisenä kipuna vanhempieni ja isovanhempieni kuoleman, sen ettei voi enää koskaan viettää aikaa heidän kanssaan. Ei sellaisen kivun kanssa oikein voi valita, että en nyt tunne tätä kipua. Se vie aikansa, ja laantuu pikkuhiljaa haikeudeksi, sanoisin aalloittain. Varsinkin kun ensimmäinen isovanhempani kuoli, tunsin asiasta ahdistusta jo vuosia eteenpäin, kun vierestä näki toisen kuihtumisen ja tiedosti mitä on edessäpäin. Kun se sitten tapahtui ja kerrottiin, että nyt on se hetki, mulle pamahti muutamaksi tunniksi 39 asteen kuume, moneen päivään en pystynyt nukkumaan, ennen kuin sain unilääkettä. Siitä sitten kompuroi eteenpäin. Myöhemmät kuolemat ovat olleet vähän helpompia, kaikkeen tavallaan tottuu. Näin erilaisia me ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sain kiinni siitä ajatuksesta, mitä haen: MISTÄ tiedät, että välität läheisistäsi?
Ap
Esimerkiksi se, että miten suree jotain vanhempansa kuolemaa on tosi yksilöllistä. Joku suree omaa menetystään, toinen katuu sanomattomia tai sanottuja sanoja, kolmas itkee koska on itse lähempänä kuolemaa. Neljäs vasta kuoleman hetkellä päästää valloilleen tukahdetut tunteet, joita on vuosikaudet padonnut. Viides on huojentunut, että toinen pääsi pois suht helposti.
Pidän itse hiukan outona, että jonkun yli 80-vuotiaan kuolemaa surraan viikkotolkulla. Puolisolle tietysti menetys on suuri. Kukaan ei elä ikuisesti, eikä kenelläkään ole velvollisuutta elää muita varten.
"kolmas itkee koska on itse lähempänä kuolemaa" En aivan ymmärrä tätä, joka päivä me kaikki olemme lähempänä kuolemaa, kuoli ihmisiä ympäriltä tai ei.
Kyllä se suru voi olla suuri, vaikka vainaja olisi iäkkäämpikin, jos suhde on ollut läheinen. Kyllä mä tunsin ihan fyysisenä kipuna vanhempieni ja isovanhempieni kuoleman, sen ettei voi enää koskaan viettää aikaa heidän kanssaan. Ei sellaisen kivun kanssa oikein voi valita, että en nyt tunne tätä kipua. Se vie aikansa, ja laantuu pikkuhiljaa haikeudeksi, sanoisin aalloittain. Varsinkin kun ensimmäinen isovanhempani kuoli, tunsin asiasta ahdistusta jo vuosia eteenpäin, kun vierestä näki toisen kuihtumisen ja tiedosti mitä on edessäpäin. Kun se sitten tapahtui ja kerrottiin, että nyt on se hetki, mulle pamahti muutamaksi tunniksi 39 asteen kuume, moneen päivään en pystynyt nukkumaan, ennen kuin sain unilääkettä. Siitä sitten kompuroi eteenpäin. Myöhemmät kuolemat ovat olleet vähän helpompia, kaikkeen tavallaan tottuu. Näin erilaisia me ollaan.
Ap tässä.
Onpa jännä. Minä olen menettänyt isovanhempani jo ajat sitten, sekä isäni, että appiukon, sekä ystävän 32-vuotiaana, sekä veljentytön 28-vuotiaana.
Isovanhemmat eivät tuntuneet missään. Ajattelin, että oli aikakin päästä pois. Veljentytön johdosta menetin vain yhdet yöunet. Tuo samanikäisen kaverin kuolema ravisutti eniten, pari vuotta hänen kuolemansa jälkeen tuli itku joka kerta, kun sen sairaalan ohi menin. En ole kertaakaan ikävöinyt tätä kaveri, vaan jotain muuta itkin, elämän haurautta kai.
Hassua on, että muut ihmiset sanovat minun olevan tosi empaattinen. Lapseni ovat mm sitä mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sain kiinni siitä ajatuksesta, mitä haen: MISTÄ tiedät, että välität läheisistäsi?
Ap
Esimerkiksi se, että miten suree jotain vanhempansa kuolemaa on tosi yksilöllistä. Joku suree omaa menetystään, toinen katuu sanomattomia tai sanottuja sanoja, kolmas itkee koska on itse lähempänä kuolemaa. Neljäs vasta kuoleman hetkellä päästää valloilleen tukahdetut tunteet, joita on vuosikaudet padonnut. Viides on huojentunut, että toinen pääsi pois suht helposti.
Pidän itse hiukan outona, että jonkun yli 80-vuotiaan kuolemaa surraan viikkotolkulla. Puolisolle tietysti menetys on suuri. Kukaan ei elä ikuisesti, eikä kenelläkään ole velvollisuutta elää muita varten.
"kolmas itkee koska on itse lähempänä kuolemaa" En aivan ymmärrä tätä, joka päivä me kaikki olemme lähempänä kuolemaa, kuoli ihmisiä ympäriltä tai ei.
Kyllä se suru voi olla suuri, vaikka vainaja olisi iäkkäämpikin, jos suhde on ollut läheinen. Kyllä mä tunsin ihan fyysisenä kipuna vanhempieni ja isovanhempieni kuoleman, sen ettei voi enää koskaan viettää aikaa heidän kanssaan. Ei sellaisen kivun kanssa oikein voi valita, että en nyt tunne tätä kipua. Se vie aikansa, ja laantuu pikkuhiljaa haikeudeksi, sanoisin aalloittain. Varsinkin kun ensimmäinen isovanhempani kuoli, tunsin asiasta ahdistusta jo vuosia eteenpäin, kun vierestä näki toisen kuihtumisen ja tiedosti mitä on edessäpäin. Kun se sitten tapahtui ja kerrottiin, että nyt on se hetki, mulle pamahti muutamaksi tunniksi 39 asteen kuume, moneen päivään en pystynyt nukkumaan, ennen kuin sain unilääkettä. Siitä sitten kompuroi eteenpäin. Myöhemmät kuolemat ovat olleet vähän helpompia, kaikkeen tavallaan tottuu. Näin erilaisia me ollaan.
Olemme toki joka päivä lähempänä kuolemaa, mutta aika moni ihminen ei uskalla edes ajatella sitä. Monille sellainen memento mori -ajattelu on täysin vierasta, vaikka kuolema voi kenelle tahansa tulla milloin tahansa. Minusta ihmisen henkisen kypsyyden yksi mittari on, että hyväksyy kuoleman, oman ja muiden. Ei ole tervettä takertua. Kaikella on aikansa.
Aika usein sellaiset ihmiset, jotka väittävät etteivät tunne mitään, ovat hyvin herkkiä mutta täysin irrallaan omista tunteistaan ja tunteensa turruttaneita. Tunteet ovat ikäänkuin "liikaa".
Kyllähän minä osaan rakastaa, jos rakkauden määritelmä on Hellstenin määritelmä: rakkaus tahtoo toiselle pelkkää hyvää, kunnioittaa toista ja antaa toiselle täyden vapauden.
Pointti onkin se, etten tunne mitään ihmeellistä.
Käyn katsomassa anoppiani puhtaasta velvollisuudentunteesta, ja soitan äidillekin useasti velvollisuudentunteesta. En siksi, että tuntisin mitään tunteita.