Lue keskustelun säännöt.
Välitätkö oikeasti läheisistäsi? Siis tunnetko jotain? Miltä tunteet tuntuvat?
30.05.2023 |
Ystäväni epäilee itsellään persoonallisuushäiriötä, koska hän ei tunne mitään muita ihmisiä kohtaan. Ei kuulemma ole koskaan tuntenut. Puolisoa ja lapsia hänellä ei ole, mutta ei tunne mitään vanhempiaan tai isovanhempiaan kohtaan. Perhe on normaali, hän oli kotihoidossa eikä mitään traumaa.
Pidin tätä hassuna, koska hän on oikein sosiaalinen ja kiva. Mutta sitten aloin ajattelemaan itseäni. Rakastan miestäni ja lapsiani, mutta en minäkään ns tunne mitään. Isäni kun kuoli, en surrut häntä, vaikka keskustelumme olivat kivoja. Töissä olen hypersosiaalinen ja ihmisiä on kiva nähdä, mutta en voi sanoa tuntevani mitään. En siis negatiivista enkä positiivista.
Vai mitä oikein pitäisi tuntea? Missä tilanteissa?
Ihmettelen, olemmeko normaaleita, ovatko kaikki tällaisia, vai onko meissä kahdessa jotain outoa. En ole koskaan ennen ajatellut olevani epänormaali.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Jos mä sanon että olet melkoinen valehtelija ja ikävä ihminen. Eikö tunnu miltään?
Ei, pitäisikö?
En tosin puhunut siitä, ettei tunteita olisi laisinkaan, vaan siitä, mitä tuntee toisia ihmisiä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos niitä työkavereita on kiva nähdä, niin tunnethan sinä silloin jotain. Muutenhan heidän näkemisensä olisi täysin yhdentekevää.
Veikkaan että suurin osa ihmisistä on tuollaisia. Itse taas tunnen voimakkaasti ja se aiheuttaa ongelmia itselleni
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut.
En ole. Tunnen tyytyväisyyttä, saan merkityksen tunteita työstäni, innolla odotan omaa lomamatkaani.
En tietenkään halua menettää miestäni tai lapsiani, mutta jos menettäisin, niin vakaasti uskon, että selviäisin menetyksistä. Olen vanhan äitini kanssa oikein läheinen, mutta en odota kuolemaa kauhulla.
Ja olen muita ihmisiä kohtaan hyväntahtoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos niitä työkavereita on kiva nähdä, niin tunnethan sinä silloin jotain. Muutenhan heidän näkemisensä olisi täysin yhdentekevää.
Juu, kyllä minä tunnen jotain tapaamisesta, mutta en minä välitä heistä. Ne muut tapaavat vapaa-ajallaan, ja minuakin aina kutsutaan, mutta en mene. Koska en jaksa vain olla ihmisten kanssa, haluan ennemmin puhua asiaa.
En koskaan harrasta illanviettoja, koska ne ovat tylsiä. Eikö ne perustu välittämiseen?
Mulla tökkii elämä tänään pahasti. Sano mulle välitätkö yhtään siitä? Jos välität - sano jotain että saan siitä voimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rehellisesti? Suurimman osan ajasta en tunne yhtään mitään. En tiedä onko normaalia, mutta tuskin ihminen olisi kovin tasapainoinen ja mieleltään terve jos kokisi jatkuvasti rakkauden tunnetta läheisiään kohtaa.
Välitän, olen kiintynyt, mutta suuri osa kanssakäymisestä tapahtuu kuitenkin velvollisuudentunnosta. En mene ketään tapaamaan siksi että rakastaisin häntä niin paljon, vaan haluan ylläpitää suhdettamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut.
En ole. Tunnen tyytyväisyyttä, saan merkityksen tunteita työstäni, innolla odotan omaa lomamatkaani.
En tietenkään halua menettää miestäni tai lapsiani, mutta jos menettäisin, niin vakaasti uskon, että selviäisin menetyksistä. Olen vanhan äitini kanssa oikein läheinen, mutta en odota kuolemaa kauhulla.
Ja olen muita ihmisiä kohtaan hyväntahtoinen.
Eli olet ihan normaali ihminen tunteinesi.
Valtaosa meistä selviää ainakin jollain tasolla äärimmäisenkin rankoista asioista ja harva meistä kauhulla odottaa iäkkään läheisen poismenoa.
Minusta tuntuu, että sinulla on nyt jotenkin kova tarve nähdä itsesi jotenkin erityisenä asian suhteen vaikka todennäköisemmin sinun käsityksesi tunteista ja tuntemisesta on hyvin suppea. Valtaosa tunteista on ihan arkipäiväistä kokemista, ei mitään pakahduttavaa tai pysähdyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tökkii elämä tänään pahasti. Sano mulle välitätkö yhtään siitä? Jos välität - sano jotain että saan siitä voimaa.
Sori, en voi sanoa, että välitän. Sellaista se elämä on, välillä tökkii. Mutta se menee ohi, koska sateen jälkeen aina paistaa aurinko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tunteet ole vain niitä ääripäitä. Sehän on oikein hyvä ja helppo tunne, jos on "ihan kivaa".
Vierailija kirjoitti:
Välitän, olen kiintynyt, mutta suuri osa kanssakäymisestä tapahtuu kuitenkin velvollisuudentunnosta. En mene ketään tapaamaan siksi että rakastaisin häntä niin paljon, vaan haluan ylläpitää suhdettamme.
Sama: tapaam ihmisiä, koska haluan ylläpitää suhdetta, ja koska voin oppia toiselta jotain mielenkiintoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut.
En ole. Tunnen tyytyväisyyttä, saan merkityksen tunteita työstäni, innolla odotan omaa lomamatkaani.
En tietenkään halua menettää miestäni tai lapsiani, mutta jos menettäisin, niin vakaasti uskon, että selviäisin menetyksistä. Olen vanhan äitini kanssa oikein läheinen, mutta en odota kuolemaa kauhulla.
Ja olen muita ihmisiä kohtaan hyväntahtoinen.
Eli olet ihan normaali ihminen tunteinesi.
Valtaosa meistä selviää ainakin jollain tasolla äärimmäisenkin rankoista asioista ja harva meistä kauhulla odottaa iäkkään läheisen poismenoa.
Minusta tuntuu, että sinulla on nyt jotenkin kova tarve nähdä itsesi jotenkin erityisenä asian suhteen vaikka todennäköisemmin sinun käsityksesi tunteista ja tuntemisesta on hyvin suppea. Valtaosa tunteista on ihan arkipäiväistä kokemista, ei mitään pakahduttavaa tai pysähdyttävää.
En puhu tunteiden voimakkuudesta, vaan välittämisestä edes pienessä mittakaavassa. Eli jos välität jostain ihmisestä, niin mistä tiedät, että välität?
Vierailija kirjoitti:
Mulla tökkii elämä tänään pahasti. Sano mulle välitätkö yhtään siitä? Jos välität - sano jotain että saan siitä voimaa.
Mä välitän ja samaistun. Yritetään molemmat selviytyä tästä tökkimisvaiheesta.
Nyt sain kiinni siitä ajatuksesta, mitä haen: MISTÄ tiedät, että välität läheisistäsi?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut.
En ole. Tunnen tyytyväisyyttä, saan merkityksen tunteita työstäni, innolla odotan omaa lomamatkaani.
En tietenkään halua menettää miestäni tai lapsiani, mutta jos menettäisin, niin vakaasti uskon, että selviäisin menetyksistä. Olen vanhan äitini kanssa oikein läheinen, mutta en odota kuolemaa kauhulla.
Ja olen muita ihmisiä kohtaan hyväntahtoinen.
Eli olet ihan normaali ihminen tunteinesi.
Valtaosa meistä selviää ainakin jollain tasolla äärimmäisenkin rankoista asioista ja harva meistä kauhulla odottaa iäkkään läheisen poismenoa.
Minusta tuntuu, että sinulla on nyt jotenkin kova tarve nähdä itsesi jotenkin erityisenä asian suhteen vaikka todennäköisemmin sinun käsityksesi tunteista ja tuntemisesta on hyvin suppea. Valtaosa tunteista on ihan arkipäiväistä kokemista, ei mitään pakahduttavaa tai pysähdyttävää.
En puhu tunteiden voimakkuudesta, vaan välittämisestä edes pienessä mittakaavassa. Eli jos välität jostain ihmisestä, niin mistä tiedät, että välität?
Työkavereita on kiva nähdä, et halua menettää miestäsi ja lastasi, odotat lomamatkaa innolla, saat tyytyväisyyttä työstäsi. Nuo kaikki kertovat välittämisestä. Jos et välittäisi, nuo asiat olisivat yhdentekeviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut.
En ole. Tunnen tyytyväisyyttä, saan merkityksen tunteita työstäni, innolla odotan omaa lomamatkaani.
En tietenkään halua menettää miestäni tai lapsiani, mutta jos menettäisin, niin vakaasti uskon, että selviäisin menetyksistä. Olen vanhan äitini kanssa oikein läheinen, mutta en odota kuolemaa kauhulla.
Ja olen muita ihmisiä kohtaan hyväntahtoinen.
Eli olet ihan normaali ihminen tunteinesi.
Valtaosa meistä selviää ainakin jollain tasolla äärimmäisenkin rankoista asioista ja harva meistä kauhulla odottaa iäkkään läheisen poismenoa.
Minusta tuntuu, että sinulla on nyt jotenkin kova tarve nähdä itsesi jotenkin erityisenä asian suhteen vaikka todennäköisemmin sinun käsityksesi tunteista ja tuntemisesta on hyvin suppea. Valtaosa tunteista on ihan arkipäiväistä kokemista, ei mitään pakahduttavaa tai pysähdyttävää.
En puhu tunteiden voimakkuudesta, vaan välittämisestä edes pienessä mittakaavassa. Eli jos välität jostain ihmisestä, niin mistä tiedät, että välität?
Työkavereita on kiva nähdä, et halua menettää miestäsi ja lastasi, odotat lomamatkaa innolla, saat tyytyväisyyttä työstäsi. Nuo kaikki kertovat välittämisestä. Jos et välittäisi, nuo asiat olisivat yhdentekeviä.
Aa, totta.
Mutta tunnetteko te muut tunteita muita ihmisiä kohtaan?
Sanoit ettet surrut isäsi kuolemaa. Jäin miettimään, että olitko läsnä niissä viimeisissä päivissä ja hetkissä? Kuuntelitko isäsi viimeisiä ajatuksia, pelkoja, surua, luopumisen tuskaa? Eikö mikään sellainen hetkauta?
Minä suhtaudun hyvin lungisti ihmissuhteisiin enkä osaa ikävöidä. Se on täysin vierasta. Mutta ilahdun itselle tärkeiden ihmisten näkemisestä ja todellakin suren niin maan pirusti kun sen aika on.
Omasta lapsesta ajattelen välillä, että onpa hän ihmeellinen. Tulee tarve halata ja kertoa, että hän on parasta tässä maailmassa.
Jos mä sanon että olet melkoinen valehtelija ja ikävä ihminen. Eikö tunnu miltään?