Lue keskustelun säännöt.
Välitätkö oikeasti läheisistäsi? Siis tunnetko jotain? Miltä tunteet tuntuvat?
30.05.2023 |
Ystäväni epäilee itsellään persoonallisuushäiriötä, koska hän ei tunne mitään muita ihmisiä kohtaan. Ei kuulemma ole koskaan tuntenut. Puolisoa ja lapsia hänellä ei ole, mutta ei tunne mitään vanhempiaan tai isovanhempiaan kohtaan. Perhe on normaali, hän oli kotihoidossa eikä mitään traumaa.
Pidin tätä hassuna, koska hän on oikein sosiaalinen ja kiva. Mutta sitten aloin ajattelemaan itseäni. Rakastan miestäni ja lapsiani, mutta en minäkään ns tunne mitään. Isäni kun kuoli, en surrut häntä, vaikka keskustelumme olivat kivoja. Töissä olen hypersosiaalinen ja ihmisiä on kiva nähdä, mutta en voi sanoa tuntevani mitään. En siis negatiivista enkä positiivista.
Vai mitä oikein pitäisi tuntea? Missä tilanteissa?
Ihmettelen, olemmeko normaaleita, ovatko kaikki tällaisia, vai onko meissä kahdessa jotain outoa. En ole koskaan ennen ajatellut olevani epänormaali.
Kommentit (64)
Tämä on kiinnostava ketju. Minun on vaikeaa tunnistaa ja tuntea tunteita ja siksi voin samastua joihinkin kirjoittajiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sain kiinni siitä ajatuksesta, mitä haen: MISTÄ tiedät, että välität läheisistäsi?
Ap
Esimerkiksi se, että miten suree jotain vanhempansa kuolemaa on tosi yksilöllistä. Joku suree omaa menetystään, toinen katuu sanomattomia tai sanottuja sanoja, kolmas itkee koska on itse lähempänä kuolemaa. Neljäs vasta kuoleman hetkellä päästää valloilleen tukahdetut tunteet, joita on vuosikaudet padonnut. Viides on huojentunut, että toinen pääsi pois suht helposti.
Pidän itse hiukan outona, että jonkun yli 80-vuotiaan kuolemaa surraan viikkotolkulla. Puolisolle tietysti menetys on suuri. Kukaan ei elä ikuisesti, eikä kenelläkään ole velvollisuutta elää muita varten.
"kolmas itkee koska on itse lähempänä kuolemaa" En aivan ymmärrä tätä, joka päivä me kaikki olemme lähempänä kuolemaa, kuoli ihmisiä ympäriltä tai ei.
Kyllä se suru voi olla suuri, vaikka vainaja olisi iäkkäämpikin, jos suhde on ollut läheinen. Kyllä mä tunsin ihan fyysisenä kipuna vanhempieni ja isovanhempieni kuoleman, sen ettei voi enää koskaan viettää aikaa heidän kanssaan. Ei sellaisen kivun kanssa oikein voi valita, että en nyt tunne tätä kipua. Se vie aikansa, ja laantuu pikkuhiljaa haikeudeksi, sanoisin aalloittain. Varsinkin kun ensimmäinen isovanhempani kuoli, tunsin asiasta ahdistusta jo vuosia eteenpäin, kun vierestä näki toisen kuihtumisen ja tiedosti mitä on edessäpäin. Kun se sitten tapahtui ja kerrottiin, että nyt on se hetki, mulle pamahti muutamaksi tunniksi 39 asteen kuume, moneen päivään en pystynyt nukkumaan, ennen kuin sain unilääkettä. Siitä sitten kompuroi eteenpäin. Myöhemmät kuolemat ovat olleet vähän helpompia, kaikkeen tavallaan tottuu. Näin erilaisia me ollaan.
Olemme toki joka päivä lähempänä kuolemaa, mutta aika moni ihminen ei uskalla edes ajatella sitä. Monille sellainen memento mori -ajattelu on täysin vierasta, vaikka kuolema voi kenelle tahansa tulla milloin tahansa. Minusta ihmisen henkisen kypsyyden yksi mittari on, että hyväksyy kuoleman, oman ja muiden. Ei ole tervettä takertua. Kaikella on aikansa.
Toki näin, mutta kun ne tunteet on tunteita, ne vain ovat. Järkeily on toinen asia. Mutta voi tietysti oikeasti oppia hyväksymään kuoleman, iän karttuminen ja kokemukset auttavat niitä, joille se ei tule luonnostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sain kiinni siitä ajatuksesta, mitä haen: MISTÄ tiedät, että välität läheisistäsi?
Ap
Siitä, että olen valmis antamaan omastani. Siitä, että hänen hyvinvointinsa merkitsee. Siitä, että voin suostua kokemaan epämukavuutta tai tehdä palveluksia läheisen vuoksi. Siitä, että tunnen oloni hyväksi hänen kanssaan.
Minä olisin voinut kirjoittaa kaiken saman.
Ja jollekin aikaisemmalle kirjoittajalle: mielestäni kyllä tunnistan tunteet, mutta minulla ne liittyvät johonkin asiaan, ei kohdistu ihmiseen. Esim. Keskusteleminen tässä ketjussa on kivaa, tunnen hyviä tunteita, mutta se ei henkilöidy keneenkään teistä.
Ap
Siitä, että olen valmis antamaan omastani. Siitä, että hänen hyvinvointinsa merkitsee. Siitä, että voin suostua kokemaan epämukavuutta tai tehdä palveluksia läheisen vuoksi. Siitä, että tunnen oloni hyväksi hänen kanssaan.