Rammsteinista valehdellaan netissä
"SAKSALAISYHTYE Rammsteinia kohtaan esitettiin sosiaalisessa mediassa viime viikon lopulla vakava väite, jonka mukaan yksi Rammsteinin keikalle ja yksityisiin jatkobileisiin osallistunut nainen olisi tullut epäasiallisesti kohdelluksi keikan jälkeen. Tapahtumat sijoittuisivat väitteiden mukaan Liettuan Vilnaan, jossa Rammstein esiintyi viikko sitten ennen Helsinkiin saapumistaan. Väitteen tueksi ei ole esitetty todisteita.
Rammstein kiisti väitteet jyrkästi maanantaiaamuna virallisella Twitter-tilillään.
Mitä tulee netissä pyöriviin syytöksiin Vilnan tapahtumista, voimme sulkea pois sen mahdollisuuden, että tällaista olisi tapahtunut meidän tilaisuudessamme. Emme ole tietoisia, että asiasta olisi minkäänlaista virallista tutkintaa, Rammstein viestittää."
Kommentit (1156)
"Seksiä on, mutta se on vapaaehtoista" ei kuulosta otsikosssa yhtä myyvältä kuin "Olen varma että seksiä on".
En ota kantaa tähän varsinaiseet tapaukseen, koska parempi odotella jotain faktoja. Tietenkin sen verran voin sanoa, että tuollainen bändärikulttuuri on aikansa elähtänyttä ja myös kyseenalaista, koska tässäkin tapauksessa asiaan liittyy isot ikäerot ja valta-asetelma.
Sen sijaan otan kantaa muutamiin ketjussa toistuviin asioihin:
- Pystyisikö Till panemaan bändäreitä kesken shown niin, ettei bändikaverit ja crew huomaisi/sanoisi mitään? -> Jos tätä panemista tosiaan tapahtuu, kyllä se on bändin ja henkilökunnan tiedossa, mutta asian annetaan olla. Etenkin miesten kesken on vahva hiljaisen hyväksynnän kulttuuri, eli vaikka kaveri tekisi jotain mikä ei sovi omaan arvomaailmaan, sille annetaan hiljainen hyväksyntä, koska se on helpompaa itselle.
- Musiikki- ja kulttuuripiireissä on tällaisia miehiä, sekä miten Till pystyy tuollaiseen toimintaan, vaikka hänellä on tyttäriä? -> Kaikista piireistä löytyy tuollaisia miehiä, musiikkipiireissä se ei ole vain niin peiteltyä. Omat tyttäret eivät opeta läheskään kaikkia miehiä asennoitumaan oikein naisiin. Itse työskentelen tilitoimistossa ja juuri yhden miespuolisen työntekijän työsuhde päätettiin, koska hän ei osannut käyttäytyä asiallisesti tyttäriensä ikäisten naispuolisten työkavereiden seurassa.
- 10-15 min ei ehdi kesken keikkaa panemaan. -> Ehtii. Been there done that.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On semmoinen juttu kuin biologia.
No sillähän voikin perustella sitten vaikka miten, esim kuinka rais kaaminen ja nuorten tyttöjen hyväksi käyttö on ok koska miehen "biologia"
Sitä viettiänsä voi opetella hallitsemaan eikä tarvitse käyttäytyä järjettömän, kiimaisen elukan tavoin
Tämä. Mutta yritäppä selittää tuota jollekin kiimaiselle elukalle joka on sitä mieltä että kyllä hänellä on miehenä oikeus hyväksikäyttää nuorempia naisia. Kun on syvä asennevamma ja ajatusmaailma vinksallaan niin melko mahdotonta...
En puolustele tätä toimintaa, mutta tuskin naisia pakotetaan aseella uhaten. Jokainen tyttö voisi sanoa ei.
Ja tämäkin kohun aloittanut nainen oli sanonut ei. Ja mitä tapahtui? Lindemann häipyi. Suuttui joo, mutta häipyi. Ei ottanut väkisin. Ja nainen kuitenkin väittää olleensa tässä vaiheessa jo huumattu. Tarkkaan kuitenkin osaa kertoa tapahtumat. Eli että suuttumisen lisäksi ei tapahtunut yhtään mitään.
Jep tämä Shelby kirjoittaa twitterissä, "Till did NOT touch me. He accepted I did not want to have sex with him."
Ei puhunut suuttumuksestakaan. "He accepted"
Mutta huhumylly pyörii. Voi jestas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän niitä todisteita ala löytymään. Uskon, että moni nainen havahtuu tässä kohtaa siihen, että on ollut bäkkärillä heidän kanssa päihtyneenä ja alkaa puhumaan.
Jos katsoo Platz Eins ja Till the End videon, niin Shelbyn ja muiden uhrien kertomukset kyllä vastaavat mitä näissä videoissa nyt näkyy. Till on myös kirjoittanut runon Rohypnolin käytöstä ja kuinka tykkää paneskella tajuttomia naisia.
Eli jos kirjoittaa jostain, kuvailee vaikka murhaa, niin on automaattisesti murhaaja? Mitenhän vedenpitävää todistelua tuo oikeasti on?
Till on kirjoittanut ihmissyönnistä, nekrofiliasta, Wienin insestitapauksesta, Rammstein kaupungissa tapahtuneesta onnettomuudesta, Japanissa tapahtuneesta lento-onnettomuudesta - koska kirjoittaa näistä maailman kauheuksista runoja / lauluja, hän on itse yhtälailla tekijä?
Söi itse miehen, pudotti itse lentokoneen?
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa tähän varsinaiseet tapaukseen, koska parempi odotella jotain faktoja. Tietenkin sen verran voin sanoa, että tuollainen bändärikulttuuri on aikansa elähtänyttä ja myös kyseenalaista, koska tässäkin tapauksessa asiaan liittyy isot ikäerot ja valta-asetelma.
Sen sijaan otan kantaa muutamiin ketjussa toistuviin asioihin:
- Pystyisikö Till panemaan bändäreitä kesken shown niin, ettei bändikaverit ja crew huomaisi/sanoisi mitään? -> Jos tätä panemista tosiaan tapahtuu, kyllä se on bändin ja henkilökunnan tiedossa, mutta asian annetaan olla. Etenkin miesten kesken on vahva hiljaisen hyväksynnän kulttuuri, eli vaikka kaveri tekisi jotain mikä ei sovi omaan arvomaailmaan, sille annetaan hiljainen hyväksyntä, koska se on helpompaa itselle.
- Musiikki- ja kulttuuripiireissä on tällaisia miehiä, sekä miten Till pystyy tuollaiseen toimintaan, vaikka hänellä on tyttäriä? -> Kaikista piireistä löytyy tuollaisia miehiä, musiikkipiireissä se ei ole vain niin peiteltyä. Omat tyttäret eivät opeta läheskään kaikkia miehiä asennoitumaan oikein naisiin. Itse työskentelen tilitoimistossa ja juuri yhden miespuolisen työntekijän työsuhde päätettiin, koska hän ei osannut käyttäytyä asiallisesti tyttäriensä ikäisten naispuolisten työkavereiden seurassa.
- 10-15 min ei ehdi kesken keikkaa panemaan. -> Ehtii. Been there done that.
Kyseessä on kuitenkin kuuskymppinen ukko. Ei libido ole sellainen kuin parikymppisellä. Ei vaan ole. Hyvä jos kerran tai kaksi kertaa viikossa touhuaa. Ja moni on nyt kertonutkin, esim ilttiksessa tämä "Katja", että Tillin kanssa istuskeltiin ja pelleiltiin ja kuunneltiin musiikkia.
Viagran avulla eri, mutta silloin ei myöskään pysty pikaisiin sutaisuihin lavan alla.
Mutta siis kuuskymppinen. Minkä ikäisiä kirjoittajien puolisot ovat? Nelikymppisestä on vielä pitkä matka kuuskymppiseen. Sen ikäinen ei kerta kaikkiaan touhua yötä myöten naisten kanssa tuosta vaan, vartti tuolla ja toinen täällä ja takaisin lavalle?? Ei onnistu! Ei vaikka olisi hyväkuntoinen muuten.
Teillä jotenkin täysin sumentuu että kun kyseessä on tällainen "rokkikukko ja alfa" ettei hänellä muka tulisi biologia vastaan, se on vanha mies jo.

Puhu vaan omasta puolestasi ja nappaile niitä pillereitä.

Ja sinun käsityksesi seksistä on ilmeisesti penetraatio joka päättyy aina miehen ejakulaatioon.
Tässä liettualaisen sanomalehden juttu aiheesta. Vahvistaa ainakin sen, että paikalliseen poliisiin on otettu yhteyttä konsertin jälkeen, mutta ilmeisesti mitään rikosilmoitusta ei ole kirjattu ja tutkinta suoritettu niin ja näin.
https://www-lrt-lt.translate.goog/naujienos/lietuvoje/2/2000176/policij…
Edelleen. Tuo valta-asetelma tuossa on hyvin hähmäinen, aikansa elänyt ja oksettava. Lisäksi sama nainen liittyy tuohon nuorten naisten groomaamiseen kuin Mansonin keississä. Mikä osa tästä on teidän mielestä ok?! Meni loppukin maku koko bändistä ja kaikista jotka tuota jaksaa vielä puolustella. Huoh. Aivan sama vaikka olisi "yhteisymmärryksessä" p*neskeltu, valta-asemaa ja ikäeroa ei voi kiistää, noilla ukoilla vippaa yläkerrassa iso pyörä ihan kunnolla, samoin kaikilla, jotka heitä vielä puolustaa. "Muutkin tekee". "Aina noin on tehty". Ok...
Mua ällöttää tää pornokuvasto, mitä Lindemann käyttää videoilla, kuten tuo lavan alla tapahtuva kesken tauon. Ne kaikki on naista esineellistäviä ja alentavia. Siinä vain vahvistetaan tietynlaista valta-asetelmaa. Hyi hitto.
Peter Tägtgren jätti Lindemann-bändin syystä, ja tämän Peterin vaimo on antanut lausunnon, jossa sanoo ettei ole lainkaan yllättynyt tuosta jutusta joka nyt tuli ilmi, että lisää vastaavia on.
Jatkoilla bändärit nussitaan. Ei pidä mennä, ellei kullia kestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa tähän varsinaiseet tapaukseen, koska parempi odotella jotain faktoja. Tietenkin sen verran voin sanoa, että tuollainen bändärikulttuuri on aikansa elähtänyttä ja myös kyseenalaista, koska tässäkin tapauksessa asiaan liittyy isot ikäerot ja valta-asetelma.
Sen sijaan otan kantaa muutamiin ketjussa toistuviin asioihin:
- Pystyisikö Till panemaan bändäreitä kesken shown niin, ettei bändikaverit ja crew huomaisi/sanoisi mitään? -> Jos tätä panemista tosiaan tapahtuu, kyllä se on bändin ja henkilökunnan tiedossa, mutta asian annetaan olla. Etenkin miesten kesken on vahva hiljaisen hyväksynnän kulttuuri, eli vaikka kaveri tekisi jotain mikä ei sovi omaan arvomaailmaan, sille annetaan hiljainen hyväksyntä, koska se on helpompaa itselle.
- Musiikki- ja kulttuuripiireissä on tällaisia miehiä, sekä miten Till pystyy tuollaiseen toimintaan, vaikka hänellä on tyttäriä? -> Kaikista piireistä löytyy tuollaisia miehiä, musiikkipiireissä se ei ole vain niin peiteltyä. Omat tyttäret eivät opeta läheskään kaikkia miehiä asennoitumaan oikein naisiin. Itse työskentelen tilitoimistossa ja juuri yhden miespuolisen työntekijän työsuhde päätettiin, koska hän ei osannut käyttäytyä asiallisesti tyttäriensä ikäisten naispuolisten työkavereiden seurassa.
- 10-15 min ei ehdi kesken keikkaa panemaan. -> Ehtii. Been there done that.
Kyseessä on kuitenkin kuuskymppinen ukko. Ei libido ole sellainen kuin parikymppisellä. Ei vaan ole. Hyvä jos kerran tai kaksi kertaa viikossa touhuaa. Ja moni on nyt kertonutkin, esim ilttiksessa tämä "Katja", että Tillin kanssa istuskeltiin ja pelleiltiin ja kuunneltiin musiikkia.
Viagran avulla eri, mutta silloin ei myöskään pysty pikaisiin sutaisuihin lavan alla.
Mutta siis kuuskymppinen. Minkä ikäisiä kirjoittajien puolisot ovat? Nelikymppisestä on vielä pitkä matka kuuskymppiseen. Sen ikäinen ei kerta kaikkiaan touhua yötä myöten naisten kanssa tuosta vaan, vartti tuolla ja toinen täällä ja takaisin lavalle?? Ei onnistu! Ei vaikka olisi hyväkuntoinen muuten.
Teillä jotenkin täysin sumentuu että kun kyseessä on tällainen "rokkikukko ja alfa" ettei hänellä muka tulisi biologia vastaan, se on vanha mies jo.
Siis oikeasti et ymmärrä, että naisten kanssa voi "touhuta" kaikenlaista ja naisille voi myös tehdä kaikenlaista vaikkei olisikaan libidoa?
Se on tätä nykypäivää. Ensinnäkin opportunistrja on paljon enempi mitä ennen minkä lisäks kun taloudessa menee huonosti nostaa aina päätään valehtelijat rahan toivossa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa tähän varsinaiseet tapaukseen, koska parempi odotella jotain faktoja. Tietenkin sen verran voin sanoa, että tuollainen bändärikulttuuri on aikansa elähtänyttä ja myös kyseenalaista, koska tässäkin tapauksessa asiaan liittyy isot ikäerot ja valta-asetelma.
Sen sijaan otan kantaa muutamiin ketjussa toistuviin asioihin:
- Pystyisikö Till panemaan bändäreitä kesken shown niin, ettei bändikaverit ja crew huomaisi/sanoisi mitään? -> Jos tätä panemista tosiaan tapahtuu, kyllä se on bändin ja henkilökunnan tiedossa, mutta asian annetaan olla. Etenkin miesten kesken on vahva hiljaisen hyväksynnän kulttuuri, eli vaikka kaveri tekisi jotain mikä ei sovi omaan arvomaailmaan, sille annetaan hiljainen hyväksyntä, koska se on helpompaa itselle.
- Musiikki- ja kulttuuripiireissä on tällaisia miehiä, sekä miten Till pystyy tuollaiseen toimintaan, vaikka hänellä on tyttäriä? -> Kaikista piireistä löytyy tuollaisia miehiä, musiikkipiireissä se ei ole vain niin peiteltyä. Omat tyttäret eivät opeta läheskään kaikkia miehiä asennoitumaan oikein naisiin. Itse työskentelen tilitoimistossa ja juuri yhden miespuolisen työntekijän työsuhde päätettiin, koska hän ei osannut käyttäytyä asiallisesti tyttäriensä ikäisten naispuolisten työkavereiden seurassa.
- 10-15 min ei ehdi kesken keikkaa panemaan. -> Ehtii. Been there done that.
Kyseessä on kuitenkin kuuskymppinen ukko. Ei libido ole sellainen kuin parikymppisellä. Ei vaan ole. Hyvä jos kerran tai kaksi kertaa viikossa touhuaa. Ja moni on nyt kertonutkin, esim ilttiksessa tämä "Katja", että Tillin kanssa istuskeltiin ja pelleiltiin ja kuunneltiin musiikkia.
Viagran avulla eri, mutta silloin ei myöskään pysty pikaisiin sutaisuihin lavan alla.
Mutta siis kuuskymppinen. Minkä ikäisiä kirjoittajien puolisot ovat? Nelikymppisestä on vielä pitkä matka kuuskymppiseen. Sen ikäinen ei kerta kaikkiaan touhua yötä myöten naisten kanssa tuosta vaan, vartti tuolla ja toinen täällä ja takaisin lavalle?? Ei onnistu! Ei vaikka olisi hyväkuntoinen muuten.
Teillä jotenkin täysin sumentuu että kun kyseessä on tällainen "rokkikukko ja alfa" ettei hänellä muka tulisi biologia vastaan, se on vanha mies jo.
Kyllä kunnon lääke- ja huumekoktaililla pystyy. Lisäksi, ei ne taipumukset aina ole perinteistä yhdyntää ja vaadi toimivaa pippeliä. Se voi olla vaikka pullon survomista toiseen ihmiseen tai suuhun pissaamista, tai ihan vain sammuneen koskettelua tämän tietämättä, mitä ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Eikös kaikki bändit pyri tarjoamaan faneille jotain ekslusiivisia kokemuksia ja tällä tarkoitan eturiviin pääsemistä ja juhlia. Pukukoodilla pidetään huolta siitä, etteivät naiset tule paikalle bikineissä ja kultaisissa minimekoissa tappelemaan keskenään huomiosta. Faneista valitaan nuoria naisia, koska miehet kuitenkin haastaisivat humalassa riitaa yhtyeen jäsenien kanssa (esimerkiksi joku Archie) ja naisten poikaystävät varsinkin saisivat mustasukkaisuuskohtauksia.
Muistan kun joskus kerrottiin kuinka Iron Maidenin laulusolisti, joka on lentäjä, lensi jotain fanien tilauslentoa. Alkaako nyt valitus siitä miten faneja pelotti kyydissä tai jotain? Vai kävikö hän välillä kourimassa naismatkustajia ja jätti koneen lentämään autopilotilla?
Mutta kun tässä ei ole kyse mistään eksklusiivisesta fanikokemuksesta. Rammsteinin fanien keskuudessahan on kritisoitu tätä nollarivijärjestelmää pukukoodeineen, koska monien fanien mielestä se näyttää epäilyttävältä ja lisäksi fanit ovat toivoneet, että sinne nollariviin ja tapaamisiin pääsisivät ihan tavalliset vannoutuneet fanit, eikä ensisijaisesti nuoret tytöt jotka se Aleena valikoi instassa ulkonäön perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Peter Tägtgren jätti Lindemann-bändin syystä, ja tämän Peterin vaimo on antanut lausunnon, jossa sanoo ettei ole lainkaan yllättynyt tuosta jutusta joka nyt tuli ilmi, että lisää vastaavia on.
Mietitäänpä hetki, mitä oikeasti on tullut ilmi. Nainen kertoo, että Till Lindemann on ehdottanut seksiä. Nainen on kieltäytynyt. Lindemann on poistunut tilanteesta. Varmasti, ihan satavarmasti tälläisiä tapauksia on lisää. Mutta mitään rikosta tässä ei ole tapahtunut. Nainen väittää olleensa huumattuna, mutta mitään todisteita tästä ei ole. Muistaa tapahtumat Lindemannin kanssa huumattuna, mutta ei loppuiltaa. On rymynnyt jossain ja saanut isot mustelmat. Kutsunut aamulla poliisin ja ambulanssin. Kumpikaan ei löytänyt mitään viitteitä mistään huumeista tai seksuaalisesta väkivallasta.
Silti Lindemannia kutsutaan täällä(kin) väkivaltaiseksi väkisinmakaajaksi.
Kukaan itseään arvostava nainen ei alistuisi noihin after partyjen pukeutumissääntöihin. Viisas jättää tilaisuuden kokonaan väliin. Naisia esineellistävää ja alistavaa, kun oikein ulkonäkö ja ikä tsekataan tarkkaan. Henkkarit pitää olla mukana pre partyihin varmaan siksi, että voidaan katsoa ettei nainen ole kovin paljoa yli 20.
Voi että, kun sinäkin osaisit lukea tai ymmärtäisit lukemasi, niin tietäisit, ettei tuo ole mikään dokumenttivideo.