Rammsteinista valehdellaan netissä
"SAKSALAISYHTYE Rammsteinia kohtaan esitettiin sosiaalisessa mediassa viime viikon lopulla vakava väite, jonka mukaan yksi Rammsteinin keikalle ja yksityisiin jatkobileisiin osallistunut nainen olisi tullut epäasiallisesti kohdelluksi keikan jälkeen. Tapahtumat sijoittuisivat väitteiden mukaan Liettuan Vilnaan, jossa Rammstein esiintyi viikko sitten ennen Helsinkiin saapumistaan. Väitteen tueksi ei ole esitetty todisteita.
Rammstein kiisti väitteet jyrkästi maanantaiaamuna virallisella Twitter-tilillään.
Mitä tulee netissä pyöriviin syytöksiin Vilnan tapahtumista, voimme sulkea pois sen mahdollisuuden, että tällaista olisi tapahtunut meidän tilaisuudessamme. Emme ole tietoisia, että asiasta olisi minkäänlaista virallista tutkintaa, Rammstein viestittää."
Kommentit (1156)
Vierailija kirjoitti:
Jos joku nainen on kuljetettu konsertin aikana lavan alle, olisiko kyse ollut siitä, että hän on saanut sairaskohtauksen tai ollut vaikka pyörtymäisillään? Olen nähnyt kun konsertissa eturivin tyttöjä vietiin pois jo ennen keikan alkua, koska he alkoivat pyörtyilemään. Kävin vähän tyttöjä sääliksi mutta he saattoivat päästä sitten niihin afterpartyihin mukaan lohdutukseksi.
Yleensäkin Rammsteinin keikoilla on huolehdittu aika hyvin yleisön turvallisuudesta. Olen nähnyt ulkomailla kun eturivissä jonottamassa konserttipaikalle oli jotain noin 12 -vuotiaita poikia ja heidän noudettiin ensin sisälle, etteivät he olisi jääneet sisälle ryntäävän yleisön jalkoihin. Näin kun yhtyeen rumpali oli heitä vastassa joidenkin fanituotteiden ja rumpukapuloiden kanssa aulassa. Muut fanit buuasivat pojille.
Tämä nyt varsinaisesti toimi kovinkaan hyvin puolustuksen. Minkä takia ne eturivin tytöt noin vaan alkoivat pyörtyä napsahtelemaan?
Muutoin en ota kantaa koko asiaan. Niin paljon huhuja, liian vähän faktaa.

puolustuksena*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInkänäköinen nainen pitää olla, että on mieltymysten mukainen ?
Kuvailkaa.
Annan tähän oman mielipiteeni näistä eturivin tytöistä. Asteikolla 1-10 olivat 5-6 eli hyvin tavallisen näköisiä parikymppisiä naisia joita näkee suomessakin. Olisin varmaan minäkin saanut helpolla kutsun backstagelle 10 vu8tta sitten noilla kriteereillä. Jotkut laihoja ja jotkut pyöreitä, hyvin sekalainen seurakunta varsinkin Vilnassa. Kaverin kanssa ihmeteltiin oikein ovatko eksyneet väärään tapahtumaan, osa näytti kuin olisivat tulleet koulun päättäjäisistä ja toinen puoli näytti h*orilta kun olivat pukeutuneet ja meikanneet itsensä niin halvan näköisiksi että tiesi kyllä minkä perässä olivat.
Haluan sanon että Rammstein on minun ehdoton ykkösbändi teinistä pitäen enkä oikeastaan ole fanittanut mitään muuta yhtyettä kuin heitä. Mutta kyllä tämä "row 0" ja nämä "Till's party" kuviot ovat mauttomia ja valitettavasti laskeneet bändin pisteitä silmissäni. Kun ensikertaa näin nämä "row 0" jengin tiesin heti mitä varten he ovat olemassa. Koin järjestelyn halvaksi ja limaiseksi että Rammsteinin jätkien pitää sijoittaa itselleen tällaisen lihatiskin eturiviin joiden kanssa voivat flirttailla esityksen aikana. Limaisemmaksi tämän tekee vielä se että on palkattu oikein henkilökuntaa jotka etsii tietynlaisia tyttöjä joiden tiedetään mielyttämän Lindemannin silmää ja näille annetaan ilmaisliput ja mahdollisuus päästä ennen ja jälkeen keikan nimenomaa Lindemannin seurueeseen. Tässä kohtaa koko homma tuntuu vain epätoivoiselta yritykseltä pönkittää vanhojen miesten egoa jonkinlaisessa ikäkriisissä. Tai epäilen vahvasti että Lindemann on se joka kärsii ikäkriisistä ja selvästi hän on se joka masinoi tätä touhua kun Joe ja Alena ovat hänen alaisinaan. Muut bändin jäsenet taas tuntuvat olevan normaaleja vanhoja perheellisiä miehiä jotka käyvät heittämässä vain keikkaa mutteivät kiinnostu afterparteista. Taitavat vain hiljaa hyväksyä koko homman.
Tästä kuviosta vain tulee mieleen Epstein vaikka tässä tytöt ovat täysikäisiä ja selvästi osa ovat hyvinkin halukkaita seksiin. Mutta eihän tässä mitään laitonta tapahtunut mistä Till pitäisi pistää vastuuseen ellei tosiaan paljastu että hän on huumannut tyttöjä harrastaakseen seksiå näiden kanssa. Minun ongelma tässö ei ole se että bändin jäsenet harrastavat seksiä nuorten halukkaiden naisten kanssa vaan lähinnä tämä kuvio missä henkilökunta tilaa kuin kuvastosta sopivat naiset tarjoiltavaksi pomolle. Että tavallaan tehdään mahdolliseksi että pomo saa itseään mielyttävää seksiseuraa halutessaan. En usko näihin huumaushuhuihin enkä siihen, kuten joku aiemmin sanoi, että 60v miehellä olisi hyvä libido varsinkin kun Till ei tunnu pitävän kunnostaan yhtä hyvää huolta kun bändin muut jäsenet jotka näyttävät käyvän salilla säännöllisesti. Hän oli jo Vilnan konsertissa hengästynyt. Heillä on myös aika tiukka aikataulu että kiertävät koko kesän stadioneita maasta toiseen ilman pitempää taukoa. Tuon ikäiselle on varmasti aika rankkaa jo pelkästään nämä esitykset ja matkustaminen.
Kaiken kaikkiaan toivon että tulevat järkiinsä ja lopettavat koko "row 0" ja "Till's afterparty" hommat ja palaavat normaaliin järjestelyyn. Rammsteinin maine tulee kärsimään ja uskin bändin Muut jäsenet haluaa että heidän elämän työnsä muistetaan tällaisista kyseenalaisesta kuvioista.
Muuten ihan hyvä kirjoitus, mutta inhoan tuollaista haukkumista halvan tai h*oran näköiseksi, sekä tietenkin ihmisten pisteytystä.
Lisäksi muistutan, että siinä eturivissä on ihan tavallisia faneja, jotka ovat päässeet suurimmaksi osaksi kyseisille paikoille ihan jonottamalla muiden fanien kanssa. Nämä after patyihin kutsutut eturivin tytöt ovat molemmin puolin reunoilla.
Mikä ihme on tämä row0? Missä ne siis siellä keikalla on?
Toki en tiedä, oliko nyt Helsingissä, kun itse olin niin kaukana lavasta, mutta 2019 olin katsomassa Rammsteinia Tampereella ja olin ihan lavan edessä siinä aidalla, vain turvamiehiä näkyi lavan ja aidan välissä.
Jos joku row0 oli mukamas sielläkin, niin sitten he eivät kyllä kovin kummoista esitystä nähneet, koska silloin heidän olisi pitänyt olla jossain lavan sivulla piilossa.
En myöskään silloin 2019 nähnyt ainoatakaan kukkamekkoa, sanoisin, että 99,9 prosentilla lavan edessä olijoista oli rammstein fanivaatteita päällä ja valtaosa oli yli 40v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota kantaa tähän varsinaiseet tapaukseen, koska parempi odotella jotain faktoja. Tietenkin sen verran voin sanoa, että tuollainen bändärikulttuuri on aikansa elähtänyttä ja myös kyseenalaista, koska tässäkin tapauksessa asiaan liittyy isot ikäerot ja valta-asetelma.
Sen sijaan otan kantaa muutamiin ketjussa toistuviin asioihin:
- Pystyisikö Till panemaan bändäreitä kesken shown niin, ettei bändikaverit ja crew huomaisi/sanoisi mitään? -> Jos tätä panemista tosiaan tapahtuu, kyllä se on bändin ja henkilökunnan tiedossa, mutta asian annetaan olla. Etenkin miesten kesken on vahva hiljaisen hyväksynnän kulttuuri, eli vaikka kaveri tekisi jotain mikä ei sovi omaan arvomaailmaan, sille annetaan hiljainen hyväksyntä, koska se on helpompaa itselle.
- Musiikki- ja kulttuuripiireissä on tällaisia miehiä, sekä miten Till pystyy tuollaiseen toimintaan, vaikka hänellä on tyttäriä? -> Kaikista piireistä löytyy tuollaisia miehiä, musiikkipiireissä se ei ole vain niin peiteltyä. Omat tyttäret eivät opeta läheskään kaikkia miehiä asennoitumaan oikein naisiin. Itse työskentelen tilitoimistossa ja juuri yhden miespuolisen työntekijän työsuhde päätettiin, koska hän ei osannut käyttäytyä asiallisesti tyttäriensä ikäisten naispuolisten työkavereiden seurassa.
- 10-15 min ei ehdi kesken keikkaa panemaan. -> Ehtii. Been there done that.
Kyseessä on kuitenkin kuuskymppinen ukko. Ei libido ole sellainen kuin parikymppisellä. Ei vaan ole. Hyvä jos kerran tai kaksi kertaa viikossa touhuaa. Ja moni on nyt kertonutkin, esim ilttiksessa tämä "Katja", että Tillin kanssa istuskeltiin ja pelleiltiin ja kuunneltiin musiikkia.
Viagran avulla eri, mutta silloin ei myöskään pysty pikaisiin sutaisuihin lavan alla.
Mutta siis kuuskymppinen. Minkä ikäisiä kirjoittajien puolisot ovat? Nelikymppisestä on vielä pitkä matka kuuskymppiseen. Sen ikäinen ei kerta kaikkiaan touhua yötä myöten naisten kanssa tuosta vaan, vartti tuolla ja toinen täällä ja takaisin lavalle?? Ei onnistu! Ei vaikka olisi hyväkuntoinen muuten.
Teillä jotenkin täysin sumentuu että kun kyseessä on tällainen "rokkikukko ja alfa" ettei hänellä muka tulisi biologia vastaan, se on vanha mies jo.
Siis oikeasti et ymmärrä, että naisten kanssa voi "touhuta" kaikenlaista ja naisille voi myös tehdä kaikenlaista vaikkei olisikaan libidoa?
Jep ja usein juuri he menevät rajuihin juttuihin, jotka eivät perustettiin kykene. Ja kiihottaminen vaatii aina vaan enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehiä ei oteta row zerolle ja jatkobileisiin? Miesfanit joutuvat maksamaan kalliit liput ja toiset saavat etuoikeuksia sukupuolensa takia.
En nyt sanoisi sitä etuoikeudeksi sinänsä jos kutsutaan paikalle vain hyväksikäytettäväksi.
Selvästi kyseisellä bändillä (tai ainakaan tällä solistilla) ei ole kiinnostusta luoda aitoa yhteyttä faneihinsa vaan haluaa lähinnä hyväksikäyttää asemaansa. Todella iso sääli faneille. Sekä miehille että naisille.
Ei kai sinne juhliin ketään väkisin raahata?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan itseään arvostava nainen ei alistuisi noihin after partyjen pukeutumissääntöihin. Viisas jättää tilaisuuden kokonaan väliin. Naisia esineellistävää ja alistavaa, kun oikein ulkonäkö ja ikä tsekataan tarkkaan. Henkkarit pitää olla mukana pre partyihin varmaan siksi, että voidaan katsoa ettei nainen ole kovin paljoa yli 20.
Tämä!
After partyihin mennessään naisten tulee tiedostaa, että tarjolla on varmasti muutakin kuin hyvää ruokaa.
Riskillä osallistuvat.
Jos after partyihin osallistuminen on naiselle aina riski, niin siinä tapauksessa kyseessä on mielestäni systemaattinen ongelma ja syyttävä sormi pitäisi osoittaa näitä miespuolisia artisteja. Mielestäni kuulostaa todella ongelmalliselta, että naisten ei pitäisi mennä tapaamaan idoleitaan, koska siihen sisältyy aina "riski", että heitä käytetään hyväksi.
Lisäksi tuo ei pidä edes paikkaansa, koska on lukemattomia bändejä ja artisteja, joiden after partyilla ei tapahdu mitään hämärää.
Yhtälailla voisi sanoa ettei naisen pidä mennä ulos koska siellä on riski tulla raiskatuksi, mutta ei pysyä kotonakaan, koska sielläkin voi olla riski tulla raiskatuksi.
Eiköhän olisi vihdoin syytä vastuuttaa raiskarit eikä kritisoida uhrin käytöstä?
60v paapoilla ei enää edes seiso! Kuka hullu haluaa olla heidän bändäri ellei ole itsekin rollaattorikansaa?
Mikä tässä asiassa on uutta? Tätä on tehty jo vuosikymmenien ajan. Muistan jo yli 20 v sitten kun olin joillain festareilla järkkärinä, niin illan pääesiintyjän edustaja kävi yleisön joukosta etsimässä h*orahtavan näköisiä nuoria naisia after partyille. Jakoivat näille naisille passin, jolla pääsee bäkkärille. Sitä kutsuttiin ns. p*llupassiksi.

Mielestäni kokeilemisen arvoinen idea. Tätä uhrien ja potentiaalisten uhrien vastuuttamista on nyt kokeiltu iät ja ajat, eikä se ole auttanut yhtään mitään. Aletaan vaihteeksi vastuuttamaan tekijöitä ja valistamaan potentiaalisia tekijöitä ja katsotaan mihin se johtaa.
Tuosta row0 ja juhlien pukukoodista on hankalaa sanoa onko se outo, koska eilen suomalaismediassa haastatellut suomalaisnaiset eivät kertoneet, ovatko he olleet muiden bändien vastaavissa juhlissa ja nollariveissä. Sehän saattaa olla täysin normaali käytäntö. Helpoin tapa tarkistaa onko joku täysissä hengenvoimissa on katsoa, osaako hän noudattaa juhlan pukukoodia. Ja itse pukukoodi ei ole mitenkään ihmeellinen ja estää naisia pukeutumasta vaikka bikineihin.
Siihen miksi nollariviin valitaan naisia voi olla sekin syy, että tavallisesti metallikeikoilla permannon etuosa täyttyy nuorista miehistä, jotka yksinkertaisesti juoksevat sinne nopeammin kuin nuoret naiset ja pystyvät kyynärpäätaktiikalla tunkemaan eteen. Tuolla tavalla myös naiset pääsevät lähelle lavaa ja vieläpä turvallisesti puristumatta.
Ihmettelen miksi jonkun konsertissa sekaisin olleen psykoottisen sekakäyttäjän tarinasta edes uutisoitiin Suomessa. Muissa maissa siitä ei ole uutisoitu samalla tavalla. Suurempi uutinen on ollut Lindemannin putoaminen lavalta Vilnan konsertissa. Naiselta pitäisi kysyä tapahtuiko väitetty yhdyntäyritys ennen vai jälkeen kun pappa putosi lavalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan itseään arvostava nainen ei alistuisi noihin after partyjen pukeutumissääntöihin. Viisas jättää tilaisuuden kokonaan väliin. Naisia esineellistävää ja alistavaa, kun oikein ulkonäkö ja ikä tsekataan tarkkaan. Henkkarit pitää olla mukana pre partyihin varmaan siksi, että voidaan katsoa ettei nainen ole kovin paljoa yli 20.
Tämä!
After partyihin mennessään naisten tulee tiedostaa, että tarjolla on varmasti muutakin kuin hyvää ruokaa.
Riskillä osallistuvat.
Miksi yleensä sinne menevät, vaikka pyydettäisiinkin. Touhu on suljettujen seinien sisäpuolella varmasti kyseenalaista ja paljon naisesta itsestään riippuu ymmärtävätkö milloin kannattaa poistua eikä suunnata sinne pimeimpäänn nurkkaan. Julkisuushakuisina sitten Seiskalle tilittävät miten heitä kohdeltiin.
Kyllä se on ihan bändin vastuulla, että faneja tai muitakaan ei huumata tai hyväksikäytetä.
Jossain vaiheessa kävi niin, että ihmisen ei tarvitse enää ottaa mitään vastuuta omista teoistaan, vaan on suorastaan kannustettavaa hakeutua kaikkeen epämääräiseen. Hyväuskoisia höynäytetään aina.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on tämä row0? Missä ne siis siellä keikalla on?
Toki en tiedä, oliko nyt Helsingissä, kun itse olin niin kaukana lavasta, mutta 2019 olin katsomassa Rammsteinia Tampereella ja olin ihan lavan edessä siinä aidalla, vain turvamiehiä näkyi lavan ja aidan välissä.
Jos joku row0 oli mukamas sielläkin, niin sitten he eivät kyllä kovin kummoista esitystä nähneet, koska silloin heidän olisi pitänyt olla jossain lavan sivulla piilossa.En myöskään silloin 2019 nähnyt ainoatakaan kukkamekkoa, sanoisin, että 99,9 prosentilla lavan edessä olijoista oli rammstein fanivaatteita päällä ja valtaosa oli yli 40v.
Minusta tämä värikäs kukkamekko dress code on joku uusi juttu tai sitten täyttä kusetusta, ainakin kun katsoo aikaisempia kuvia nollarivin tytöistä, joista useimmilla mustat tai muun väriset usein paljastavat rokkimimmin vaatteet päällä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä asiassa on uutta? Tätä on tehty jo vuosikymmenien ajan. Muistan jo yli 20 v sitten kun olin joillain festareilla järkkärinä, niin illan pääesiintyjän edustaja kävi yleisön joukosta etsimässä h*orahtavan näköisiä nuoria naisia after partyille. Jakoivat näille naisille passin, jolla pääsee bäkkärille. Sitä kutsuttiin ns. p*llupassiksi.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa on uutta ainakin syytökset siitä, että faneja olisi huumattu.
Olen melko varma, että kenellekään ei sinänsä tule uutena se, että miesartistit käyttävät hyväksi nuoria naisia.
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta näkee hyvin miten julkkiksille annetaan erityisoikeuksia. Saavat huumata ja hyväksikäyttää, muilta samaa ei hyväksytä.
Samat oikeudet kuin kaikilla muillakin, eli syytön kunnes toisin todistetaan.
Onko tämä taas kultamekko case, annoin mutta kun ei ruvettu seukkaamaan niin kerron julkisuuteen.
Siis jos ette osaa englantia ja googlettaa Stacey Kynnin tapausta, niin älkää väittäkö ettei mitään laitonta tapahtunut!
Tämä nuori nainen teki nimittäin 2 reissua Rammsteinin konsertteihin koska ekalla kerralla filmi oli sammunut 21.30 takahuoneessa. Siitä ei muista mitään ainoastaan sen mitä muut muijat on kertoneet. Luuli että tarjotut juomat ois vain tavallisia drinkkejä. Tän ensimmäisen illan jäljiltä oli täynnä mustelmia ja ruhjeita.
Toisella reissulla otti vain yhden juoman ja näki mitä tapahtuu. Yks nainen myös varoitti että Lindemann hakee vain seksiä.
Kenestä tahansa voi kirjoittaa mitä hyvänsä soopaa.