Rammsteinista valehdellaan netissä
"SAKSALAISYHTYE Rammsteinia kohtaan esitettiin sosiaalisessa mediassa viime viikon lopulla vakava väite, jonka mukaan yksi Rammsteinin keikalle ja yksityisiin jatkobileisiin osallistunut nainen olisi tullut epäasiallisesti kohdelluksi keikan jälkeen. Tapahtumat sijoittuisivat väitteiden mukaan Liettuan Vilnaan, jossa Rammstein esiintyi viikko sitten ennen Helsinkiin saapumistaan. Väitteen tueksi ei ole esitetty todisteita.
Rammstein kiisti väitteet jyrkästi maanantaiaamuna virallisella Twitter-tilillään.
Mitä tulee netissä pyöriviin syytöksiin Vilnan tapahtumista, voimme sulkea pois sen mahdollisuuden, että tällaista olisi tapahtunut meidän tilaisuudessamme. Emme ole tietoisia, että asiasta olisi minkäänlaista virallista tutkintaa, Rammstein viestittää."
Kommentit (1156)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On semmoinen juttu kuin biologia.
No sillähän voikin perustella sitten vaikka miten, esim kuinka rais kaaminen ja nuorten tyttöjen hyväksi käyttö on ok koska miehen "biologia"
Sitä viettiänsä voi opetella hallitsemaan eikä tarvitse käyttäytyä järjettömän, kiimaisen elukan tavoin
Aika huono esimerkki. On iso ero sillä, kysyykö jotakuta suostumukselliseen seksiin - vaikka sitten onkin iso ikäero - ja raiskauksella/hyväksikäytöllä.
Katariina Suuri otti vielä viimeisinä vuosinaan itseään 40 vuotta nuorempia rakastajia, ja nykyään kaikki vaan peukuttavat tälle että jes, go Kate, slayyyy!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bändi on esittänyt feikattua seksivideota tauolla ja ääninauhoja. Mitään koppia en ole ikinä nähnyt keikalla.
Siis olet käynyt tutkimassa lavan alustan?
Sen lavan kasaa joku ja jos siellä joku koppi olisi, niin kyllä siitä tiedettäisiin. Siellä lavan alla on myös ihmisiä koko esityksen ajan. He esim. avustavat tillille niitä pyröjuttuja, joiden kanssa sitten välillä lavalle tulee.
Ja koko muu bändi katsoisi vierestä, kun Till menisi muutamaksi minuutiksi johonkin koppiin. Salli mun nauraa. Hahhahahahhaaah
Hullumpaakin on nähty ja kuultu
Rammsteinin laulaja Till Lindemann on runoilija, isoisä ja entinen huippu-uimari'
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/julkkikset/10-faktaa-rammsteinin-lau…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On semmoinen juttu kuin biologia.
No sillähän voikin perustella sitten vaikka miten, esim kuinka rais kaaminen ja nuorten tyttöjen hyväksi käyttö on ok koska miehen "biologia"
Sitä viettiänsä voi opetella hallitsemaan eikä tarvitse käyttäytyä järjettömän, kiimaisen elukan tavoin
Tämä. Mutta yritäppä selittää tuota jollekin kiimaiselle elukalle joka on sitä mieltä että kyllä hänellä on miehenä oikeus hyväksikäyttää nuorempia naisia. Kun on syvä asennevamma ja ajatusmaailma vinksallaan niin melko mahdotonta...
En puolustele tätä toimintaa, mutta tuskin naisia pakotetaan aseella uhaten. Jokainen tyttö voisi sanoa ei.
Ja tämäkin kohun aloittanut nainen oli sanonut ei. Ja mitä tapahtui? Lindemann häipyi. Suuttui joo, mutta häipyi. Ei ottanut väkisin. Ja nainen kuitenkin väittää olleensa tässä vaiheessa jo huumattu. Tarkkaan kuitenkin osaa kertoa tapahtumat. Eli että suuttumisen lisäksi ei tapahtunut yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Rammsteinin faniklubin IG tarinoissa on kuvia noista 0-rivin naisista sekä joillain videoilla näkyy, kun heitä ohjataan aidan ja lavan välisellä alueella sivummalle. Kaikilla on pirteät kesämekot päällä, joten ohjeet on kuunneltu.
Hame onkin helpompi nostaa korviin, heti kun naisilla vintti pimenee. Hyi hitto sanon minä!
Vierailija kirjoitti:
Eikös kaikki bändit pyri tarjoamaan faneille jotain ekslusiivisia kokemuksia ja tällä tarkoitan eturiviin pääsemistä ja juhlia. Pukukoodilla pidetään huolta siitä, etteivät naiset tule paikalle bikineissä ja kultaisissa minimekoissa tappelemaan keskenään huomiosta. Faneista valitaan nuoria naisia, koska miehet kuitenkin haastaisivat humalassa riitaa yhtyeen jäsenien kanssa (esimerkiksi joku Archie) ja naisten poikaystävät varsinkin saisivat mustasukkaisuuskohtauksia.
Muistan kun joskus kerrottiin kuinka Iron Maidenin laulusolisti, joka on lentäjä, lensi jotain fanien tilauslentoa. Alkaako nyt valitus siitä miten faneja pelotti kyydissä tai jotain? Vai kävikö hän välillä kourimassa naismatkustajia ja jätti koneen lentämään autopilotilla?
Juu kyllä, juuri tuon takia valitaan nimenomaan NUORIA naisia. :D
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän niitä todisteita ala löytymään. Uskon, että moni nainen havahtuu tässä kohtaa siihen, että on ollut bäkkärillä heidän kanssa päihtyneenä ja alkaa puhumaan.
Jos katsoo Platz Eins ja Till the End videon, niin Shelbyn ja muiden uhrien kertomukset kyllä vastaavat mitä näissä videoissa nyt näkyy. Till on myös kirjoittanut runon Rohypnolin käytöstä ja kuinka tykkää paneskella tajuttomia naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on tainnut käydä niin että emäntä itse yrittänyt jotain enemmän Tillin kanssa ja joutunut pettymään, juonut ne tequilakännit, syyttää huumaamisella vaikka huumetesti kuitenkin nega. Päättänyt uskoa itselleen kertomat valheet ja yrittää lypsää rahaa rahasammolta.
Hiekkap*lluille tiedoksi bändärit ovat osa bändi-imagoa varsinkin tolla musiikkigenrellä. Rammstein se vaan ei enää käytä taktiikkaa etsi yleisöstä kauneimmat mimmit jatkoille, vaan etsii niitä ig:stä. Kuka haluaisi kehopositiivisia rumia nautoja sinne tunnelmaa pilaamaan?
Ja ei, en ole mies
Lisää kyllä itse asiassa ällöttävyyskerrointa että bändillä/Tillillä on palkkalistoilla nainen jonka tehtävänä on hankkia instassa nuoria naisia jatkoille ja ohjeistaa heitä pukeutumaan kukkamekkoihin yms. Jos tuo on jonkun mielestä ok niin ihmettelen kyllä.
Todella perverssiä että neuvotaan nuoria naisia pukeutumaan ja meikkaamaan tietyllä tavalla jotain lähes eläkeikäisiä ukkoja varten. Ihmettelen myös miksi kukaan nuori nainen haluaisi sänkyyn jonkun 40v vanhemman ukon kanssa vaikka olisi kuinka kuuluisa ja idoli...
Jostain biologiasta se kumpuaa. Näin on aina ollut ja on aina olevan. Kovimmat alfat on haluttuja. Ei tietenkään kaikkien mielestä, mutta riittävän monen mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On semmoinen juttu kuin biologia.
No sillähän voikin perustella sitten vaikka miten, esim kuinka rais kaaminen ja nuorten tyttöjen hyväksi käyttö on ok koska miehen "biologia"
Sitä viettiänsä voi opetella hallitsemaan eikä tarvitse käyttäytyä järjettömän, kiimaisen elukan tavoin
Aika huono esimerkki. On iso ero sillä, kysyykö jotakuta suostumukselliseen seksiin - vaikka sitten onkin iso ikäero - ja raiskauksella/hyväksikäytöllä.
Katariina Suuri otti vielä viimeisinä vuosinaan itseään 40 vuotta nuorempia rakastajia, ja nykyään kaikki vaan peukuttavat tälle että jes, go Kate, slayyyy!!!
No Katariinan touhu oli myös perverssiä, en puolustele. Vanhempi idoli voi manipuloimalla ja alkoholia juottamalla saada nuoren faninsa suostumaan johonkin sellaiseen, mikä voi jälkeenpäin kaduttaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on tainnut käydä niin että emäntä itse yrittänyt jotain enemmän Tillin kanssa ja joutunut pettymään, juonut ne tequilakännit, syyttää huumaamisella vaikka huumetesti kuitenkin nega. Päättänyt uskoa itselleen kertomat valheet ja yrittää lypsää rahaa rahasammolta.
Hiekkap*lluille tiedoksi bändärit ovat osa bändi-imagoa varsinkin tolla musiikkigenrellä. Rammstein se vaan ei enää käytä taktiikkaa etsi yleisöstä kauneimmat mimmit jatkoille, vaan etsii niitä ig:stä. Kuka haluaisi kehopositiivisia rumia nautoja sinne tunnelmaa pilaamaan?
Ja ei, en ole mies
Lisää kyllä itse asiassa ällöttävyyskerrointa että bändillä/Tillillä on palkkalistoilla nainen jonka tehtävänä on hankkia instassa nuoria naisia jatkoille ja ohjeistaa heitä pukeutumaan kukkamekkoihin yms. Jos tuo on jonkun mielestä ok niin ihmettelen kyllä.
Todella perverssiä että neuvotaan nuoria naisia pukeutumaan ja meikkaamaan tietyllä tavalla jotain lähes eläkeikäisiä ukkoja varten. Ihmettelen myös miksi kukaan nuori nainen haluaisi sänkyyn jonkun 40v vanhemman ukon kanssa vaikka olisi kuinka kuuluisa ja idoli...
Jostain biologiasta se kumpuaa. Näin on aina ollut ja on aina olevan. Kovimmat alfat on haluttuja. Ei tietenkään kaikkien mielestä, mutta riittävän monen mielestä.
Irstaita sikamiehiä ei tarvitse puolustella. Lort tomiehet on ehkä oksettavinta mitä tiedän
En tajunnut yhtään mistä oli kyse. Nyt Till:kin tietää vihdoin että Suomi on metoo maa.
Vierailija kirjoitti:
🤔
https://twitter.com/pure_angelwings/status/1663259989970939910?s=20
Joo kyllähän noi Shelbyn esittämät syytökset alkaa murentua pikkuhiljaa. Yllättävän nopeasti media kyllä lähti uutisointiin mukaan, vaikka ei ollut mitään varmaa näyttöä.
Rukouksemme ja ajatuksemme ovat Till Lindemannin puolella.
Jos joku nainen on kuljetettu konsertin aikana lavan alle, olisiko kyse ollut siitä, että hän on saanut sairaskohtauksen tai ollut vaikka pyörtymäisillään? Olen nähnyt kun konsertissa eturivin tyttöjä vietiin pois jo ennen keikan alkua, koska he alkoivat pyörtyilemään. Kävin vähän tyttöjä sääliksi mutta he saattoivat päästä sitten niihin afterpartyihin mukaan lohdutukseksi.
Yleensäkin Rammsteinin keikoilla on huolehdittu aika hyvin yleisön turvallisuudesta. Olen nähnyt ulkomailla kun eturivissä jonottamassa konserttipaikalle oli jotain noin 12 -vuotiaita poikia ja heidän noudettiin ensin sisälle, etteivät he olisi jääneet sisälle ryntäävän yleisön jalkoihin. Näin kun yhtyeen rumpali oli heitä vastassa joidenkin fanituotteiden ja rumpukapuloiden kanssa aulassa. Muut fanit buuasivat pojille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On semmoinen juttu kuin biologia.
No sillähän voikin perustella sitten vaikka miten, esim kuinka rais kaaminen ja nuorten tyttöjen hyväksi käyttö on ok koska miehen "biologia"
Sitä viettiänsä voi opetella hallitsemaan eikä tarvitse käyttäytyä järjettömän, kiimaisen elukan tavoin
Tämä. Mutta yritäppä selittää tuota jollekin kiimaiselle elukalle joka on sitä mieltä että kyllä hänellä on miehenä oikeus hyväksikäyttää nuorempia naisia. Kun on syvä asennevamma ja ajatusmaailma vinksallaan niin melko mahdotonta...
En puolustele tätä toimintaa, mutta tuskin naisia pakotetaan aseella uhaten. Jokainen tyttö voisi sanoa ei.
Huumattuna, kun sulla on perseestä toisen k# niin et kykene sanomaan ei. On mahdollista kokeilla sukupuolesta huolimatta. Samalla, kun toinen hokee sulle: Tykkäät kuitenki!

Hyvinhän se kieltäytyminen onnistui tuolta kohun aloittaneeltakin naiselta. Väittää olleensa huumattuna, mutta kertoo tapahtumista tarkasti ja se, mitä tapahtui oli kieltäytyminen seksistä. Eikä kukaan pakottanut yhtään mihinkään.
Että semmoinen "rikos".
Tässä videota mitä tapahtuu kulisseissa...
Vierailija kirjoitti:
Lisää kyllä itse asiassa ällöttävyyskerrointa että bändillä/Tillillä on palkkalistoilla nainen jonka tehtävänä on hankkia instassa nuoria naisia jatkoille ja ohjeistaa heitä pukeutumaan kukkamekkoihin yms. Jos tuo on jonkun mielestä ok niin ihmettelen kyllä.
Tässähän ei sinänsä ole mitään uutta: Eagles (kyllä!) teki samaa 70-luvulla, yleisöstä käsin vaan. Ja varsin röyhkeästi vielä. Oikein erikseen nimetyt jatkobileet (en muista nimeä) olivat käytännössä vain seksin harrastamista varten. Tämä entisen kitaristin muistelmista.
Varmaan sama homma tukkahevibändit 80-luvulla, rokkarit 60-luvulla, jatsarit 50-luvulla
Taasko joku ankkahuuli hakee seuraajiaan sometileilleen?
🤔
https://twitter.com/pure_angelwings/status/1663259989970939910?s=20