Kannattaisiko minun hankkia peruukki vai sietää ihmisten jatkuvaa nälvimistä?
Minulla on pienet sydämenmuotoiset kasvot (suhteellisen epäsopiva ylä- ja alaosa minkä vuoksi hyvin epäsuhdanteinen), eli leveät poskipäät, kapeneva leuka ja kaareva otsa, mikä on parturi-kampaajani mukaan harvinaista miehille. Tästä syystä olen tullut siihen tulokseen, että poikamainen ja aaltoileva sivuverho-hiustyyli (tai vaihtoehtoisesti ananashiukset, ts. sivuaalto / sivujakaus, jos haluaisin lyhyemmät hiukset, tai sitten fade otstukalla tai Justin Bieber -tyylinen moppitukka) sopisi kasvojen piirteisiin ja muotoon, koska se saisi pääni näyttämään suuremmalta ja normaalimman muotoitoiselta sekä loisi illuusion oikeasuhteisista kasvoista.
Valitettavasti olen kaljuuntumassa ja hiusrajani on väistynyt ja päänahka on tullut näkyviin pään yläosaan, joten olen yrittänyt leikata sen pois, mutta tuloksena on ollut, että pääni näyttää hyvin epäluonnoliselta sekä jollain tapaa hullunkuriselta (pääni näytti entistä pienemmältä ja poskipääni isommilta ja raskaammilta) ja ihmiset kommentoivat jatkuvasti, että kalju ei sovi minulle ollenkaan ja näyttäisin paremmalta hiusten kanssa minkä takia olen joutunut kamppailemaan kyseisen asian oman itsevarmuuden kanssa.
Tästä syystä kysyn, että suosittelisitko minun kaltaisessani tapauksessa korkealaatuisen peruukin käyttöä (koska hiussiirännäiset ovat minu budjetini ulkopuolella)? Vai onko parempi, että käytän jatkuvasti hattuja peittääkseni pääni (myös sisällä) kuten olen tehnyt nyt jo jonkin aikaa?
Kommentit (121)
Hius ja ulkonäköpaineet ymmärrän vielä naisilla ja etenkin nuorilla tytöillä, mutta en tule koskaan ymmärtämään miksi niitä on myös miehillä. Moni hevi- ja rokkimies on hyvännäköinen ja itsevarma kaljunsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En oo koskaan ymmärtänyt miksi joillekin miehille hiukset on niin iso juttu. Ymmärrän jos naisia ahdistaa kaljuuntuminen, koska länsimaiset kauneusihanteet, mutta kaljuja miehiä on yllinkyllin mediassakin.
Voin yrittää ymmärtää: Hiustyyli voi olla jollekin iso osa omaa identiteettiä ja "minäkäsitystä", ja vaikka ei olisikaan maailman "turhamaisin" ihminen, niin se voi olla iso kolahdus, kun et voikaan itse enää hallita tätä asiaa ulkonäössäsi. On myös ihmisiä, joilla pään muoto on enempi tai vähempi esteettinen, kaikki miehet eivät näytä kaljuina Juhatapiolta, se on tosiasia, josta mies voi itse kokea epävarmuutta tai sitten ihan raakaa kommenttia muilta.
Peruskäytännön vinkki: kaljuuntuvalla miehellä yleensä toimii: pidä hiukset lyhyinä ja kasvata parta.
Omassa ajatusmailmassa ja matematiikassa mies+peruukki on yhtä kuin insel eli punainen varoitus merkki joka on syytä kiertää kaukaa. Suosittelen ehdottomasti kaljua ja partaa. Ja tuskin kasvonpiirteet on noin liioitellut kuten ap kuvailee, vaan olet samanlainen tavallinen ja muodoton laatikkopää kuten lähes kaikkilla suomalaisilla.
Eräs tuttavasi on harmitellut kaljuuntumistaan. Kai ymmärrän harmituksen jollain tasolla.
Itsellä sattuu tukka kasvamaan, joten en tietenkään ole itse siinä tilanteessa.
Kuitenkin kaljut tai osittain kaljut miehet eivät ole minun silmääni mitenkään viallisia. Toki olen heteromies.
Monille sopii kaiken tukan vetäminen tosi lyhyeksi tai sitten jopa höylällä pois.
Eräskin tuttavani tekee näin ja yli 50-vuotiaana on vientiä naismaailmassa. Tuttavani on hoikka ja liikunnallinen. Vienti ei ole siis tukasta kiinni.
Itse päätyisin vetämään tukan tosi lyhyeksi. Ja on minulla ollut välillä tukka tosi lyhyt, vaikka en ole kaljuuntunut.
Tsemppiä AP:lle!!!
t. Mies +50 vuotta
Kaljuuntumista ei missään nimessä pidä yrittää peitellä hatulla. Mitä nopeammin hyväksyt kaljuuntumisesi, sitä helpompaa elämäsi on. Ei meistä kukaan ole täydellinen! Kasvata parta ja ole mies.
Vierailija kirjoitti:
Peruukki ja silikonitissit.
Tämä on ainoa vaihtoehto. Ryhdyt naiseksi. Lääkäriin, mars. Hormonihoidot ja plastiikkakirurgian maksaa yhteiskunta. Sinusta voi tulla vielä ihan nätti nainen!
Vierailija kirjoitti:
Turkkiin hiustensiirtoon, maksaa 3000 - 5000 euroa. Ota lainaa, maksa luotolla, tee ekstratöitä?
Nuoret varsinkin kärsivät ohuista hiuksista .Kyllä on sen rahan arvoinen. Syy siihen että suosittelen Turkkia on että minun ystävätär kävi Turkissa oppimassa uutuuksia .
Ollut firma montakymmentä vuotta.
Nyt eläkkeellä postcovidin takia ,meni näkö toisesta silmästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä ihminen.Minun kaveri laittaa hiuksia istuttamalla hiuspohjaan. Kallista lystiä.
Sekä naiset että miehet ovat asiakkaina. Voitko yrittää säästää ja mennä vaikka Turkkiin laitattamaan hiuksia .Tiedän että on kallis, mutta jos pelastaa sinun elämän, mikä on todennäköistä, suosittelen.
Kaksi kesää sitten minun kaveri ,meni Turkiin lomamatkalle.Päälaki hänellä kokonaan kalju.Siellä hänelle istutetin hänen niska hiuksista hiukset kaljuun.Siloin homma maksoi 1200 e. Useamma tunnin toimenpide kesti.Nyt on hiukset koko pässä.Turkissa tehdään paljon halvalla muitakin hoitoja jossa kaunistut tai komistut.
Kiitos tästä kommentista.Tee aloite että useammat lukevat ja voivat näin saada elämän takaisin.
Jos mun pitäisi valita kaljun miehen ja tupeemiehen/kaljuaan piilottelevan miehen väliltä, niin ottaisin ensimmäisen heti. Luontainen itsevarmuus miehessä on se juttu, joka viehättää. Sinänsä ymmärrän, että kaljuuntuminen voi olla arka paikka, mutta itsensä hyväksyvä ihminen on aina viehättävää. Mutta eihän sinun tarvitse naisten tai kenenkään muun mieliksi tehdä mitään.
Kaljut miehethän on just kuumia. Leikkaa kaikki hiukset pois vaan ja kävele ryhdikkäästi. Sä olet hot!
Vierailija kirjoitti:
Eräs tuttavasi on harmitellut kaljuuntumistaan. Kai ymmärrän harmituksen jollain tasolla.
Itsellä sattuu tukka kasvamaan, joten en tietenkään ole itse siinä tilanteessa.
Kuitenkin kaljut tai osittain kaljut miehet eivät ole minun silmääni mitenkään viallisia. Toki olen heteromies.
Monille sopii kaiken tukan vetäminen tosi lyhyeksi tai sitten jopa höylällä pois.
Eräskin tuttavani tekee näin ja yli 50-vuotiaana on vientiä naismaailmassa. Tuttavani on hoikka ja liikunnallinen. Vienti ei ole siis tukasta kiinni.
Itse päätyisin vetämään tukan tosi lyhyeksi. Ja on minulla ollut välillä tukka tosi lyhyt, vaikka en ole kaljuuntunut.
Tsemppiä AP:lle!!!
t. Mies +50 vuotta
Surullista kärsiä kaljuuntumkisesta.Ymmärrän että se on vaikea pala monelle. Ehdota Turkkiin hiustensiirtoon. Hotellikin tarjotaan siksi aikaa ilmaiseksi kun on siellä.Viikon?
Vierailija kirjoitti:
Peruskäytännön vinkki: kaljuuntuvalla miehellä yleensä toimii: pidä hiukset lyhyinä ja kasvata parta.
Kapealeukaisille miehille ei yleensä suositella partaa koska sitten näyttää naiselta/lapselta jolla on parta eikä kaikilla miehillä edes kasva parta niin että se näyttäisi hyvältä vaan epäsiisti ltä vaikka kuinka öljyäisi joka aamu. Lisäksi jos on sellaiset kasvot kuten ap väittää omaavansa niin se parta vain kaiken lisäksi korostaa poskipäiden suuruutta ja sitä että pää alkaa kaveta ja kaareutua poskipäiden jälkeen. Sydämen muotoiset kasvot omaavan kannattaa keskittyä keskittämään se raskaampi painopiste kasvojen yläpuolella ja välttää sen painon asettumista kasvojen sivuille ja alapuolelle. Tässä teille tälläinen parturikampaajan vinkki.
Vierailija kirjoitti:
Kaljut miehethän on just kuumia. Leikkaa kaikki hiukset pois vaan ja kävele ryhdikkäästi. Sä olet hot!
Veljen kaveri otti hengen nuorena kujn kaljuuntui. Sievä mies oli muuten.
Ap on nainen. Kuljet vaan pipo päässä kesät talvet.
poista elämästäsi nälvivät ihmiset.
Päätellen siitä että AP on mies ja kaljuuntuu niin tämä on tuskin alle kolmekymppisiä koska nuorten ei vielä tarvitse murehtia kaljuuntumisesta, joten todennäköisesti olet lähempänä neljäkymmentä. Joten suosittelen kaljua ja partaa, ne sopivat keski-ikäisille, varsinkin jos kuuntelet rokkia ja pukeudut tyyliin sopiviin vaatteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Jos mun pitäisi valita kaljun miehen ja tupeemiehen/kaljuaan piilottelevan miehen väliltä, niin ottaisin ensimmäisen heti. Luontainen itsevarmuus miehessä on se juttu, joka viehättää. Sinänsä ymmärrän, että kaljuuntuminen voi olla arka paikka, mutta itsensä hyväksyvä ihminen on aina viehättävää. Mutta eihän sinun tarvitse naisten tai kenenkään muun mieliksi tehdä mitään.
Eikö mies joka uskaltaa ja kehtaa käyttää peruukkia ole itsevarmempi ja rohkeampi kuin sellainen joka lampaan lailla ajaa päänsä kaljuksi yhteiskunnan painostuksesta?
Voithan sä hankkia peruukin tai pari ja sitte aina aamulla päättää olon mukaa laitatko vai et?