Löytöeläin talolta ei haluta antaa kissaa? Omaa ja tuttujen kokemaa

Suomen Löytö Eläinten Kummeilta, joka toimii Turun seudulla, Hämeenlinnan Kattilasta ja Vaasan sekä Loviisan kissataloista ainakin saa kissoja ihan kivasti ja toimivat muutenkin järkevästi 😺 🐈 💚💜🧡

Oma kokemus sijaiskotina olosta: kotien etsintä oli jopa pelottavaa siitä syystä, että yhdistykselle monikaan koti ei tuntunut kelpaavan. Minä haastattelin uusia koteja ja olisin huolinut 90% kodeista, yhdistys ei. Ei opiskelijoita, ei työttömiä, ei pienten lasten perheitä, ei kerrostalossa asujia jne jne. Näitä sääntöjä ei lukenut missään, mutta sanallisesti painotettiin kyllä millaiset kodit kelpaavat. Olo haastattelijana oli kuin rikoksia selvittävällä konstaapelilla. En kovin kauaa viihtynyt vapaaehtoisena.

Vierailija kirjoitti:

Joo olen huomannut.

Joissain myös velvoitetaan vuosittaiseen tarkastuskäyntiin.

Torissakin olen törmännyt tähän, että myydään kissa, mutta omistajan suostuttava yhteydenpitoon vanhan perheen kanssa. Ei siis mitään koeaikaa tms. vaan ilmeisesti loppuiäksi.

Aika pitkälle menee tämä.

Juridisesti kissan myyminen on sama asia kuin jos myisi auton. Kaikki sellaiset sopimuskohdat, jotka ovat tavarakaupassa kohtuuttomia on myös pätemättömiä. 

Me ollaan myös adoptoitu vuosien varrella useampikin kissa ja pidetään ihan omatoimisesti yhteyttä kissan luovuttaneeseen tahoon. Se ei paljoa vaadi vaan riittää, esim. että lähettää silloin tällöin whatsupilla kissasta otettuja kuvia. Kerran pyydettiin kissan entinen omistaja käymään kylässä, jotta se sai mielenrauhan, että kissalla oli kaikki hyvin ja että oli tullut tehtyä oikea päätös kun antoi kissan meille.  

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus sijaiskotina olosta: kotien etsintä oli jopa pelottavaa siitä syystä, että yhdistykselle monikaan koti ei tuntunut kelpaavan. Minä haastattelin uusia koteja ja olisin huolinut 90% kodeista, yhdistys ei. Ei opiskelijoita, ei työttömiä, ei pienten lasten perheitä, ei kerrostalossa asujia jne jne. Näitä sääntöjä ei lukenut missään, mutta sanallisesti painotettiin kyllä millaiset kodit kelpaavat. Olo haastattelijana oli kuin rikoksia selvittävällä konstaapelilla. En kovin kauaa viihtynyt vapaaehtoisena.

Ja nimenomaan kaikkia potentiaalisia kotiehdokkaita piti ajatella tulevana lemmikin hylkääjänä. Sellainen tuntui olevan yleinen asenne. Täytyisi olla vähintään psykologi, jotta saisi selville onko ostaja riittävän hyvä ihminen kissasta huolehtimaan. Mistäpä sen kukaan tietää ennakkoon.

Meille olisi annettu kissa, mutta vain sillä ehdolla että tulevat tarkastamaan kodin ennen luovutusta sekä 1 kk sen jälkeen arvioivat kodin tilanteen omin silmin. Tämän lisäksi olisi pitänyt lähettää seikkaperäinen kertomus säännöllisesti, miten menee. Ainakin vuoden ajan. Kuvien kera. Ja Facebookiin olisi pitänyt postata julkisia kissakuvia.

Itse en todellakaan suostu tuollaiseen kyttäämiseen. Ja sanoin että etukäteen voitte käydä meillä ja voin ehkä kerran lähettää kuvia mutta sen kummempaan en lähde, yrittäkää löytää henkilö joka tollaiseen kyttäykseen suostuu mut mua ei kiinnnosta olla sairaalloisen kyttäyksen kohteena, hankin kissan muualta.

Niinpä ostettiin aivan ihana maatiaiskissan pentu. Myyjä ei ole perään kysellyt.

Kävipä kerran niin, että harmaa tyttökissani karkasi. Olin yhteydessä paikalliseen löytölään, jos kissa olisi sattumalta viety sinne. Vähän ajan kuluttua ilmoittivat, että tuntomerkkeihin sopiva kisu oli löytynyt. Iloisena lähdin sitä hakemaan. Löydetty kissa oli aivan saman näköinen kuin omani, mutta se oli kolli. En siis ottanut sitä. Seuraavana päivänä yhdistyksen FB-sivuilla oli ikävä kirjoitus siitä, että omistaja ei ollut huolinut tätä kaunista kissaansa takaisin. Kommentoin asiaa kertomalla, että kadonnut kissani oli kyllä naaras. Poistivat postauksen, kun ilmeisesti kollin oikea omistaja oli tullut sitä hakemaan. Oma kissanikin löytyi pian tämän jälkeen, tuli ihan itse kotiin. Mutta että sellainen kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus sijaiskotina olosta: kotien etsintä oli jopa pelottavaa siitä syystä, että yhdistykselle monikaan koti ei tuntunut kelpaavan. Minä haastattelin uusia koteja ja olisin huolinut 90% kodeista, yhdistys ei. Ei opiskelijoita, ei työttömiä, ei pienten lasten perheitä, ei kerrostalossa asujia jne jne. Näitä sääntöjä ei lukenut missään, mutta sanallisesti painotettiin kyllä millaiset kodit kelpaavat. Olo haastattelijana oli kuin rikoksia selvittävällä konstaapelilla. En kovin kauaa viihtynyt vapaaehtoisena.

Miten se kissa tietää, onko se 80-neliöinen koti rivari vai omakotitalo vai kerrostalo? Sisäkissaksihan ne kissat nykyään annetaan.

Sama kokemus täälläkin. Et pääse katsomaan kissoja ja jos haluat sieltä kissan ja hyvällä tuurilla saat, niin saatsen, joka annetaan. Ei mitään saumaa saada osallistua valintaan tai anneta edes vaihtoehtoja, ota tai jätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus sijaiskotina olosta: kotien etsintä oli jopa pelottavaa siitä syystä, että yhdistykselle monikaan koti ei tuntunut kelpaavan. Minä haastattelin uusia koteja ja olisin huolinut 90% kodeista, yhdistys ei. Ei opiskelijoita, ei työttömiä, ei pienten lasten perheitä, ei kerrostalossa asujia jne jne. Näitä sääntöjä ei lukenut missään, mutta sanallisesti painotettiin kyllä millaiset kodit kelpaavat. Olo haastattelijana oli kuin rikoksia selvittävällä konstaapelilla. En kovin kauaa viihtynyt vapaaehtoisena.

Miten se kissa tietää, onko se 80-neliöinen koti rivari vai omakotitalo vai kerrostalo? Sisäkissaksihan ne kissat nykyään annetaan.

Ohis, taustalla lienee oletus että jokainen kerrostaloasukki on aivoton olento joka unohtaa auttamatta ennenpitkää ikkunat auki ja kissat putoilee.

Vierailija kirjoitti:

Kävipä kerran niin, että harmaa tyttökissani karkasi. Olin yhteydessä paikalliseen löytölään, jos kissa olisi sattumalta viety sinne. Vähän ajan kuluttua ilmoittivat, että tuntomerkkeihin sopiva kisu oli löytynyt. Iloisena lähdin sitä hakemaan. Löydetty kissa oli aivan saman näköinen kuin omani, mutta se oli kolli. En siis ottanut sitä. Seuraavana päivänä yhdistyksen FB-sivuilla oli ikävä kirjoitus siitä, että omistaja ei ollut huolinut tätä kaunista kissaansa takaisin. Kommentoin asiaa kertomalla, että kadonnut kissani oli kyllä naaras. Poistivat postauksen, kun ilmeisesti kollin oikea omistaja oli tullut sitä hakemaan. Oma kissanikin löytyi pian tämän jälkeen, tuli ihan itse kotiin. Mutta että sellainen kokemus.

Valtaosa vapaaehtoisista on nuorta porukkaa, joilla ei ole mitään käsitystä oikein mistään.

Kissojen sijaiskodit ovat ihan outoja paikkoja kans.

Kahdesti olen kissan löytöeläinpaikan kautta anonut ja saanut mutta se on edellyttänyt niin paljon kohtaamisia outojen ja traumatisoituneiden ihmisten kanssa, että seuraavaksi ostan rotukissan.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus sijaiskotina olosta: kotien etsintä oli jopa pelottavaa siitä syystä, että yhdistykselle monikaan koti ei tuntunut kelpaavan. Minä haastattelin uusia koteja ja olisin huolinut 90% kodeista, yhdistys ei. Ei opiskelijoita, ei työttömiä, ei pienten lasten perheitä, ei kerrostalossa asujia jne jne. Näitä sääntöjä ei lukenut missään, mutta sanallisesti painotettiin kyllä millaiset kodit kelpaavat. Olo haastattelijana oli kuin rikoksia selvittävällä konstaapelilla. En kovin kauaa viihtynyt vapaaehtoisena.

Luulisi kerrostaloasunnon kelpaavan, silloin ei olisi ainakaan niin herkästi ulkokissa ja löytäisi tietään uudelleen löytöeläinkotiin.

Vierailija kirjoitti:

No tämä! Meillä vähän saman kaltanen tilanne. Ei kissa sopeutunu sisälle vaikka yrittettiin. Nää kissak ulkoilun vihaajat on hirviöitä! Niin mustavalkosia. Jos meille tulis pentukissa pitäsin kyllä sisäkissana mutta jos jo ulkoilevia yritetään saada sisälle se on kuin ihmiset laitettas vankilaan. Puhdasta pahuutta. Jotkut ehkä sopeutuu mut iso osa kuolee kärsien

Miten toimitte lopulta? Minulla ja kissalla olisi muutto isosta kodista ja ulkoilumahdollisuudesta yksiöön. Myös toinen "vanhempi" jää pois kuvuoista, eikä seuraa ole enää niin paljoa. Olen 99% varma, että kissa ei tule viihtymään, enkä tiedä mitä tehdä. Kissa on 11 vuotias, syntynyt villinä ja koko elämänsä ulkoillut ilman valjaita.

Vierailija kirjoitti:

Tää on aika paljon kiinni ihan vain siitä, että mikä eläinsuojelupaikka kyseessä. Täällä päin, kun otettiin aikanaan kaksi kissaa niin olivat olevinaan tiukat ehdot tyyliin, että tullaan tekemään kotiin tarkastus, että luovuttavat kissat. Saatiin kissat perjantaina ja kertoivat, että tulevat tiistaina tarkistamaan kodin, että onko kelpoinen ja miten pennut on pärjänny meillä.

Ei ole tänä päivänäkään näkynyt kotiolojen tarkastajaa, kun kissat täytti kk sitten 15 vuotta.

Siis, jotain outoa tässä on vuosien varrella sattunut. Mun perhe otti myös n. 15 vuotta sitten löytökissakodista kissanpennun ja yrittivät vielä ylipuhua meitä ottamaan toisenkin kissan, aikuisen, vähän vanhemman, joka oli muhun ihastunut.

Nyt sitten siskoni, ihan akateemisesti koulutettu ja hyvässä ammatissa oleva, perussiisti olemus terveet elämäntavat, meni miehensä kanssa adoptoimaan kissaa, niin vastaanotto oli ynseä kuin siskoni olisi ollut joku rikollinen. ja kovat kuulustelut. kissatätinä oli joku viinaltahaiseva spurgunoloinen huonostikävelevä matami ja kämppä haisi kissankuselta. yht'äkkiä kaikki kissat oli muka varattuja ja matami lupasi ottaa yhteyttä kun tulee vapaita kissoja. Yhteydenottoa ei ole kuulunut.

Vähän ihmettelen, kun mun sisko on ulkoisesti ihan tavallisen näköinen nuorehko nainen. Ei siis mitään eksentristä habitusta. Hän on lapsi- ja eläinrakas ja ihan peruskiltin näköinen ihminen. Heillä olisi ollut omakotitalo ja kissa olisi opetettu valjaisiin ja sille oli myös suuniteltu tehdä oma verkkoaitauskin pihaan.

Itse pohdin, että entä jos se eukko olikin ennustaja, koska kissahaaveet siirtyi siskoltani kun hän alkoi pari kk. sen jälkeen odottamaan lasta.

" Meidän perheellä ei ole koskaan ollut mitään vaikeuksia saada löytöeläintalosta kissaa, ja tarkastuskäynneillä olemme aina saaneet vain ylistystä. Samoin eläinlääkäreiltä, kissan hoitamiselle omistautumisestamme ja vastuullisuudestamme.

Voin toki helposti arvata, mistä tiukkuus muiden kohdalla voisi johtua. Varmaankin ihan siitä, että löytöeläintaloilla on yleensä yleisesti ottaen todella huonoja kokemuksia niistä ihmisistä, jotka kissoja, koiria, marsuja ja kaneja sekä etenkin liskoja ja lintuja sieltä kärttää. Näitä kokemuksia ei kuitenkaan Suomessa voi mitenkään julkaista, koska henkilösuoja, kunnianloukkas ja pläp pläp plää. Eli laki ei ole eläimen puolella vaan eläinrääkkääjän puolella. Rääkkäys salataan maassamme. Suuri yleisö ei tajuakaan, miten yleisiä kaiken maailman teemumäet ovat. Tai miten paljon adoptoituja eläimiä palautuu. Usein rääkättyinä ruumiina.

Meidän maassamme on myös aivan liian nuori (vasta joskus kasarilla-ysärillä kohentunut mutta ei vieläkään hyvä), kehittymätön eläinsuojelulainsäädäntö, joka suojelee ei eläintä vaan sitä ongelmaperhettä, joka ottaa kissoja lapsille leluiksi, sitä yksinäistä sinkkua, joka ottaa kissoja vauvakuumeeseen mutta lyö niiden hoidon laimin heti kun löytää puolison tai hedelmöittyy hoidoista, sekä sitä pariskuntaa, joka ottaa kissoja, jotta olisi edes jokin yhteinen harrastus. Tähän päälle kaikki somekuvien takia halutut kissat, toimintakyvyttömän vanhuksen seuraksi halutut kissat, autistiselle lapselle muka empatian opettamiseksi halutut kissat... Kissaa pidetään Suomessa turhan paljon esineenä. Välineenä. Kertakäyttöeläimenä, jolla voi paikata minkä tahansa elämänsä aukon.

Tällä hetkellä meillä on mm. 10-vuotias kodinvaihtajakissa, joka tuli meille löytöeläintalon kautta. Kissaa oli edeltävä adoptoija mm. lyönyt. Siis adoptoija, ihminen, joka oli ihan hakemuksella hakenut tätä kissaa itselleen "loppuelämän hoivaan". Että semmoista."

Anteeksi kuinka?

Löytöeläintalojen pääasiallisin tehtävä on etsiä lemmikille koti, ettei se joudu lopetettavaksi koska löytöeläintalojen tilatkin ovat varmaankin rajalliset niitä säilöä.

Eläinsuojeluyhdistyksen pääasiallisin tehtävä puolestaan on nimensä mukaisesti suojella eläimiä ja tarkistaa niiden elinolosuhteita, joista tehdään esimerkiksi ilmoituksia kaltoinkohtelusta. He neuvovat eläinten suojeluun ja eläinten hyvinvointiin liittyvissä asioissa. 

Jos löytöeläintalon henkilökunta alkaa päämäärätietoisesti mutu-tuntumalla toimia riskejä ennakoivana instanssina hylkäämällä joka toisen lemmikille kotia tarjoavan "pahojen kokemusten vuoksi tuollaisista",

niin aivan sama vaikka eläimet vain yksinkertaisesti nukutettaisiin,

sen sijaan, että niitä säilötään "löytöeläintaloissa" ,joiden ylläpitoihin kaikenhuipuksi kerätään varoja erilaisin hyväntekeväöisyystempauksin ja jopa henkilökohtaisin testamentein eläinrakkailta ihmisiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus sijaiskotina olosta: kotien etsintä oli jopa pelottavaa siitä syystä, että yhdistykselle monikaan koti ei tuntunut kelpaavan. Minä haastattelin uusia koteja ja olisin huolinut 90% kodeista, yhdistys ei. Ei opiskelijoita, ei työttömiä, ei pienten lasten perheitä, ei kerrostalossa asujia jne jne. Näitä sääntöjä ei lukenut missään, mutta sanallisesti painotettiin kyllä millaiset kodit kelpaavat. Olo haastattelijana oli kuin rikoksia selvittävällä konstaapelilla. En kovin kauaa viihtynyt vapaaehtoisena.

Miten se kissa tietää, onko se 80-neliöinen koti rivari vai omakotitalo vai kerrostalo? Sisäkissaksihan ne kissat nykyään annetaan.

Ohis, taustalla lienee oletus että jokainen kerrostaloasukki on aivoton olento joka unohtaa auttamatta ennenpitkää ikkunat auki ja kissat putoilee.

??? Hassu oletus.

Ainakin meidän talossa kaikki tuuletusikkunat on sellaisella tuuletusritilällä/verkolla varustettuja alun alkaen. Koneellisen ilmastoinnin takia ei edes ikkunoita tarvitse pitää usein auki. Parveke on lasitettu.

Olin hetken aikaa mukana rescue-toiminnassa (koirat ja kissat lähinnä) ja totesin toiminnan täysin kestämättömäksi ja epämääräiseksi. Nuoria tyttöjä myös pakotetaan hoitamaan eläimiä tavalla joka on kyseenalainen, siis simputetaan hoitamaan ja muuta vastenmielistä. HESY ei ole ainoa, jossa kaikki touhu on ihan kukkuu ja päivää.

Tuo on totta, että jos vain menette sinne, niin tekijä ei välttämättä tietä. Esim. itse kävin yhdessä vaiheessa tekemässä hoitovuoron n. kerran viikossa mutta muusta toiminnasta en tiedä mitään. Silti multa on tultu kyselemään ja loukkaannuttu kun olen kehottanut laittamaan sähköpostia. 

Kannattaa muistaa, että noita tahojakin on monia erilaisia. Osa on puhtaasti yrityksiä. Sitten porukan vaihtuvuus on suurta. Päivätyöntekijät on enimmäkseen työllistettyjä, saattaa olla jotain kuntouttavassa olijoita ja tiedän yhden tapauksen, että työntekijä on ollut suorittamassa yhteiskuntapalveluaan löytölässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä anneta, jos on elämänhallinnan tai maksukyvyn kanssa ongelmia.

Mutta jos eläintalon työntekijää ei miellytä kissan ottajan naama jostain syystä, voi vaan keksiä jonkun verukkeen jonka perusteella kielletään, tai ilmaista elekielellä vastentahtoisuutta. Joskus ne myös kiintyy vakiasukkeihin eikä halua, että kissa saisi kodin, vaan väittävät ettei se sopeudu ja sillä on muka parempi kissatalossa. Mitä epäilien suuresti useimmissa tapauksissa, siellähän vaihtuu kissat ja vieraita ihmisiä lappaa, mikä on useimmille kissoille tosi stressaavaa.

En tiedä missä sun kokemus on, mutta ainakin Tampereella KKY:ssä tuo ei ole ongelma. Vaikka ehtisi vähän kiintyä kissaan, on aina iloinen asia kun kissa saa oman kodin. Todellakaan ei haluta pitää kissoja loputtomiin toimitilalla, se on myös aina muilta kissoilta pois, kun tilaa ei hirveästi ole. Jos vapaaehtoinen ei kestä kissojen lähtemistä, ei sovellu siihen työhön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaanotto ollut nihkeä millä tavalla?

Sähköposteihin ei ole vastattu. Kun soitin, käskettiin laittaa sähköposti. Kun menin käymään vierailupäivänä ja kyselin parista kissasta niin toinen oli varattu ja toinen kuulemma hyvin arka, sanoin minulla olevan kokemusta myös aroista kissoista mutta nainen ei tuntunut haluavan keskustella ja ikäänkuin pyrki pois tilanteesta.  

Myös kun istuin lattialla leikittämässä kissoja tultiin sanomaan, että olen muiden ihmisten tiellä.

Myöhemmin laitoin viestiä kun huomasin uuden kiinnostavan kissan etsivän kotia ja jostain syystä, vaikka laitoin s-postia heti samana päivänä kun kissa oli lisätty kotia etsivien joukkoon niin olikin muka jo kotikokeilussa!

Ap

Meidän alueen löytöeläinkoti on auki ma-pe klo 11-15. Eli yleensä aukioloajat ovat rajatut. Käytiin muutamaan eri otteeseen tutustumassa kissoihin. Kaikki kissat eivät olleet FB sivuilla.

Vierailija kirjoitti:

Meille olisi annettu kissa, mutta vain sillä ehdolla että tulevat tarkastamaan kodin ennen luovutusta sekä 1 kk sen jälkeen arvioivat kodin tilanteen omin silmin. Tämän lisäksi olisi pitänyt lähettää seikkaperäinen kertomus säännöllisesti, miten menee. Ainakin vuoden ajan. Kuvien kera. Ja Facebookiin olisi pitänyt postata julkisia kissakuvia.

Itse en todellakaan suostu tuollaiseen kyttäämiseen. Ja sanoin että etukäteen voitte käydä meillä ja voin ehkä kerran lähettää kuvia mutta sen kummempaan en lähde, yrittäkää löytää henkilö joka tollaiseen kyttäykseen suostuu mut mua ei kiinnnosta olla sairaalloisen kyttäyksen kohteena, hankin kissan muualta.

Niinpä ostettiin aivan ihana maatiaiskissan pentu. Myyjä ei ole perään kysellyt.

Ei tuollaisiin ehtoihin tarvitse edes suostua vaikka olisi nimen paperiin laittanutkin. Täysin kohtuuttomia tavarakaupassa.