Onnistuuko mielenterveysongelmien hoito koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Vaimoni sairastui masennukseen. Ensimmäinen merkki, jonka huomasin, oli huumorintajun katoaminen ja sen jälkeen tilanne meni koko ajan pahemmaksi. Lopulta hän joutui laitoshoitoon vaikean masennuksen vuoksi. Mikään ei tuntunut auttavan, mutta sitten kokeiltiin sähköshokkihoitoa. Sen jälkeen alkoi hidas toipuminen, kuin tapahtumia olisi kelattu toiseen suuntaan. Vaimo tervehtyi täysin ja huumorintajukin palasi.

Ai että on tuttua. Minulla on pahimmillaan ollut keskivaikea masennus. Mutta kyllä jo hyvinkin lievä masentuneisuus aiheuttaa huumorintajuttomuutta. Ei tarvitse olla kuin keskivaikea v*tutus, niin huumori alkaa heiketä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastuunotto omasta tilanteesta on edellytys lopulliselle toipumiselle mutta itse ainakin koen, että akuuttivaiheessa ratkaisevaa on oikeanlainen, oikea-aikainen, turvalliseksi koettu, sopivan ohjaavalla otteella annettu kannatteleva tuki.

Näinon. Mitään hokkus pokkus keinoa ei ole olemassakaan, ja hoidon onnistumisen kulmakivi onkin juuri se, että ymmärtää, että itsellä on lopullinen vastuu kuntoutumisestaan, ja se vaatii paljon duunia. Ajatusmalleja voi auttaa kääntämään, ja ahdistuksenhallinta keinoja voi opettaa, mutta loppupeleissä kukaan ei pääse toisen pään sisään, eikä kukaan voi sanoa mitään sellaista, mikä toisen parantaisi.

Ja se pitää myös ymmärtää, että akuutti/pahenemisvaiheeseen ei auta samat konstit kuin toipumisvaiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Passiivikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmaisen on otettava myös vastuuta omasta itsestään, koska tällä on tähän tarvittava vapaus.

Oma aktiivinen toiminta on kaiken idea, jos haluaa parantua riittävän toimintakykyiseksi yksilöksi. 

Kukaan oikeustoimikelpoinen yksilö ei voi paeta vastuuta omasta elämästään. 

Määrittele aktiivinen toiminta.

Terveessä kehossa, terve mieli. Kannattaa ehdottomasti harrastaa esim. liikuntaa jossain itselleen sopivassa muodossa, koska tämä parantaa ihmisen fysiikkaa, ja tätä kautta myös ihmismieltä. 

Jos on nuori, niin ehdottomasti kannattaa yrittää opiskelua, ja suorittaa jotain tutkintoa, koska se antaa elämälle merkitystä. 

Ja ennen kaikkea elämänfilosofia kuntoon. Elämä on kärsimystä, mutta idea on löytää merkitystä tässä kärsimyksessä. 

Olen lapsena ja nuorena sairastumiseen saakka ollut aktiivinen, liikunnallinen, luova, harrastanut ja sosialisoinut monipuolisesti. Silti koettu lähisuhdeväkivalta lapsena ja teininä romahdutti nuorena aikuisena. Olen kuntoutustuella opiskellut tutkinnon ja tehnyt töitäkin, mutta aina vaan hajoaa pakka. Hoito on kyllä parantanut elämänlaatua ja pitänyt minut hengissä.

Nämä on tärkeitä harrastuksia, mutta se, ettei ole harrastanut liikuntaa ei ole syy siihen, miksi joku sairastuu mieleltään vakavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmaisen on otettava myös vastuuta omasta itsestään, koska tällä on tähän tarvittava vapaus.

Oma aktiivinen toiminta on kaiken idea, jos haluaa parantua riittävän toimintakykyiseksi yksilöksi. 

Kukaan oikeustoimikelpoinen yksilö ei voi paeta vastuuta omasta elämästään. 

Vakavasti sairastuneella tämä tarkoittaa hoitoon sitoutumista.

Ei tarkoita, ellei henkilökunta ole täydellinen kone ihmisjoukon sijaan.

ei onnistu. hyppää.

Vika on tässä yhteiskunnassa ja sen ilmapiirissä. Ei siihen auta terapiat, lääkkeet eikä lässytykset hoitajien kanssa. Olen ollut elämäni aikana viisi kertaa psykiatrisella osastolla (pisin yhtäjaksoinen aika 3 kk) ja joka ikinen kerta jätti jälkeensä entistä rikkinäisemmän ihmisen. Nyt olen onnistunut välttelemään kidutuslaitosta muutaman vuoden ja viime kerralla päätin, että takaisin en mene elävänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Passiivikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmaisen on otettava myös vastuuta omasta itsestään, koska tällä on tähän tarvittava vapaus.

Oma aktiivinen toiminta on kaiken idea, jos haluaa parantua riittävän toimintakykyiseksi yksilöksi. 

Kukaan oikeustoimikelpoinen yksilö ei voi paeta vastuuta omasta elämästään. 

Määrittele aktiivinen toiminta.

Terveessä kehossa, terve mieli. Kannattaa ehdottomasti harrastaa esim. liikuntaa jossain itselleen sopivassa muodossa, koska tämä parantaa ihmisen fysiikkaa, ja tätä kautta myös ihmismieltä. 

Jos on nuori, niin ehdottomasti kannattaa yrittää opiskelua, ja suorittaa jotain tutkintoa, koska se antaa elämälle merkitystä. 

Ja ennen kaikkea elämänfilosofia kuntoon. Elämä on kärsimystä, mutta idea on löytää merkitystä tässä kärsimyksessä. 

Tämä kaikki lisää resilienssiä mutta mikään ehdoton turva ei ruokaan tie ole. Musta aina tuntuu, että näin ajattelevat ihmiset luulevat, että ovat muita parempia. Toivottavasti olen väärässä. Mulla oli kaikki palikat lähtökohtaisesti kohdillaan. Perhe, työ, mielekkäät harrastukset, elin elämää periaatteella mikä ei tapa se vahvistaa. Liikuin intohimoisesti sekä salilla että polulla ja huolehdin parhaani mukaan palautumisesta. Silti asiat x ja y kriisitilanteessa keikautti nupin nurin ja ihan pohjalle asti. Eikä kyse ollut uupumuksesta. Sain avun nopeasti yksityiseltä. Terapia, lääkkeet, aktiivinen seuranta ja tunne että musta oikeasti huolehdittiin. Kun pahimmasta hetkestä selvittiin, oli merkitystä tietysti kaikella valmiiksi olevalla hyvällä elämässäni mutta ilman oikeaa ammatillista apua olisi tilanne voinut kehittyä ihan toisellakin tavalla. Ei siinä silloin paljon asenteet, liikunta ja ravinto auttaneet. Nukkumaan ei pystynyt vaikka nukutti. Lopullisessa parantamisessa noilla asioilla on tietysti merkitystä.

Monelle auttaa elämässä paljon jo se, että saa riittävästi unta, ravintoasiat ovat kunnossa, ja että riittävän levon vastapainoksi, on riittävästi fyysistä rasitusta päivän aikana.

Uni on kaiken perusta ja kaikki muu siihen päälle. Mutta paketti voi olla tosi hyvin kasassa ja silti kaikki voi pettää. Silloin ei unikaan auta kun sitä ei tule. Kuka vain voi joutua kärsimään mt-ongelmista. Se ei ole oma valinta. Kuitenkin hyväosaiset saavat halutessaan nopeasti hyviä palveluita joista voivat valita.

Kyllä antipsykooteilla unta saa jokainen riittävästi. Psykoositila aiheutuu viime kädessä juuri kroonisesta unen puutteesta. Mt-ongelma ei ole oma valinta, mutta siitä toipumiseen omilla teoilla on merkitystä.

Lääkkeillä aikaansaatu uni ei vastaa luonnollista unta.

Kyllä sen tuoma uni aina unettoman yön voittaa.

Kyllä. Oikein sattuessaan voi pärjätä yhdistelmillä oikein hyvin.

Valitettava vastakkainasettelu erilaisten haittavaikutusten ja hyötyjen kesken ei tee kuin hallaa, jos ihminen on saatava nukkumaan.

Eikä nyt unohdeta neurologisia tiloja tai niiden lääkkeitä yhdistettynä mt-ongelmiin. Jos joku sanoo nukahtavanaa kahvilla häntä pidetään valehtelijana. Kätevä lyömäase on myös sairaudentunnittomuus.

Psykopaatit, narsistit, lähisuhde/sisarus/perheväkivalta kuriin ja siis tekijät nimenomaan ei nykyiseen malliin, että uhrit lääkitään ja huumataan väkisin (puoli)tajuttomiksi ja iäkseen stigmatisoivalla leimalla "hulluksi"!ja perustulo väh. 1200-1300€kk kaikille. Not gonna happen?! No sitähän minäkin...

Mutta ei tuo väkivallan uhrien huumaaminen ja diagnosointi valheellisesti ja syrjäyttäminen psykopaattien painaessa menestyjinä ja jatkaessa väkivaltarikoksiaan ja kiusaamistaan mm .työpaikoilla ketään oiekasti auta, päinvastoin. Ja ei uskota todellaakaan nykyäänkään vainon ja kiusaamisen uhreja missään terveydenhoidon tai viranomaisten pakeilla,leimataan just vaan vaioharhaiseksi hulluksi. Eikä mm. digi- väkivallasta älytä näköjään yhtään mitään myöskään vieläkään, kiire oli vaan digiloikka tehdä ja vaientaa kritisoijat ja vaaroista huomauttelijat. Nauttikaa nyt sitten muutkin kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Passiivikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmaisen on otettava myös vastuuta omasta itsestään, koska tällä on tähän tarvittava vapaus.

Oma aktiivinen toiminta on kaiken idea, jos haluaa parantua riittävän toimintakykyiseksi yksilöksi. 

Kukaan oikeustoimikelpoinen yksilö ei voi paeta vastuuta omasta elämästään. 

Määrittele aktiivinen toiminta.

Terveessä kehossa, terve mieli. Kannattaa ehdottomasti harrastaa esim. liikuntaa jossain itselleen sopivassa muodossa, koska tämä parantaa ihmisen fysiikkaa, ja tätä kautta myös ihmismieltä. 

Jos on nuori, niin ehdottomasti kannattaa yrittää opiskelua, ja suorittaa jotain tutkintoa, koska se antaa elämälle merkitystä. 

Ja ennen kaikkea elämänfilosofia kuntoon. Elämä on kärsimystä, mutta idea on löytää merkitystä tässä kärsimyksessä. 

Juu no moni tarvitsisi ensin apua niihin mt-ongelmiin, jotta nuo onnistuisivat. "Kannattaa opiskella", no shit...

Sana toimintakyky on osalle hämärän peitossa. Musta ja valkoinen eivät ole ainoat sävyvaihtoehdot tekstinkäsittelyohjelmassakaan.

No ei näy onnistuneen, tämä palstan harhaiset Jani & Pasi ja Käärijä & Bojan-ketjut esimerkkinä mt-potilaiden epäonnistuneesta hoidosta.

En voi itsekään suositella psykiatrista "apua"millään tsaolla oikeasti vainotulle, kiusatulle ja väkivallan uhrille. Tutkitustikin se vähättelevä ja epäuskoinen naureskelu ja naivi lässytys "auttajilta"vain pahentaa traumakokemuksia ja väkisin huumatuksi tuleminen aivan järkyttävine haittavaikutuksineen ja taas uusine valtavine traumoineen pitää minutkin kyllä kaukana psykiatrian puoskareista ja koko "terveyden"huollosta ainakin Suomen kamaralla!

Vierailija kirjoitti:

ei onnistu. hyppää.

tätä epäilin. ei kai sit muukaan auta.

Onpas täällä moni sitä mieltä, että paraneminen on itsestä kiinni. 20 vuoden masennuskokemuksella sanoisin, että eri juttujen tekemistä yrittämällä ja tsemppaamalla pääsee toki aina joskus syvimmästä kuopasta lähemmäs pintaa. Joskus siinä voi kurkkia jopa useamman kuukauden. Mutta annas, kun sieltä yrität ponkaista kokonaan ylös, ja alat kuormitusta lisäämään, jotta onnistuisi ns normaalielo, niin aina ennemmin tai myöhemmin taas romahtaa sinne kuoppaan.

Moni toki selviää, mutta itsellä mennyt näin. Jatkan tasapainoilua, koska mitä muutakaan tässä voi tehdä? Mutta siis turha yleistää, että "näin voit parantua", kun aivot toimii jokaisella eri tavalla. Jos täällä on joku joka on toipunut vuosikymmenien jälkeen, niin mielellään toki sellaiselta ottaisin vinkkejä vastaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Passiivikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmaisen on otettava myös vastuuta omasta itsestään, koska tällä on tähän tarvittava vapaus.

Oma aktiivinen toiminta on kaiken idea, jos haluaa parantua riittävän toimintakykyiseksi yksilöksi. 

Kukaan oikeustoimikelpoinen yksilö ei voi paeta vastuuta omasta elämästään. 

Määrittele aktiivinen toiminta.

Terveessä kehossa, terve mieli. Kannattaa ehdottomasti harrastaa esim. liikuntaa jossain itselleen sopivassa muodossa, koska tämä parantaa ihmisen fysiikkaa, ja tätä kautta myös ihmismieltä. 

Jos on nuori, niin ehdottomasti kannattaa yrittää opiskelua, ja suorittaa jotain tutkintoa, koska se antaa elämälle merkitystä. 

Ja ennen kaikkea elämänfilosofia kuntoon. Elämä on kärsimystä, mutta idea on löytää merkitystä tässä kärsimyksessä. 

Tämä kaikki lisää resilienssiä mutta mikään ehdoton turva ei ruokaan tie ole. Musta aina tuntuu, että näin ajattelevat ihmiset luulevat, että ovat muita parempia. Toivottavasti olen väärässä. Mulla oli kaikki palikat lähtökohtaisesti kohdillaan. Perhe, työ, mielekkäät harrastukset, elin elämää periaatteella mikä ei tapa se vahvistaa. Liikuin intohimoisesti sekä salilla että polulla ja huolehdin parhaani mukaan palautumisesta. Silti asiat x ja y kriisitilanteessa keikautti nupin nurin ja ihan pohjalle asti. Eikä kyse ollut uupumuksesta. Sain avun nopeasti yksityiseltä. Terapia, lääkkeet, aktiivinen seuranta ja tunne että musta oikeasti huolehdittiin. Kun pahimmasta hetkestä selvittiin, oli merkitystä tietysti kaikella valmiiksi olevalla hyvällä elämässäni mutta ilman oikeaa ammatillista apua olisi tilanne voinut kehittyä ihan toisellakin tavalla. Ei siinä silloin paljon asenteet, liikunta ja ravinto auttaneet. Nukkumaan ei pystynyt vaikka nukutti. Lopullisessa parantamisessa noilla asioilla on tietysti merkitystä.

Monelle auttaa elämässä paljon jo se, että saa riittävästi unta, ravintoasiat ovat kunnossa, ja että riittävän levon vastapainoksi, on riittävästi fyysistä rasitusta päivän aikana.

Uni on kaiken perusta ja kaikki muu siihen päälle. Mutta paketti voi olla tosi hyvin kasassa ja silti kaikki voi pettää. Silloin ei unikaan auta kun sitä ei tule. Kuka vain voi joutua kärsimään mt-ongelmista. Se ei ole oma valinta. Kuitenkin hyväosaiset saavat halutessaan nopeasti hyviä palveluita joista voivat valita.

Kyllä antipsykooteilla unta saa jokainen riittävästi. Psykoositila aiheutuu viime kädessä juuri kroonisesta unen puutteesta. Mt-ongelma ei ole oma valinta, mutta siitä toipumiseen omilla teoilla on merkitystä.

Hohhoijaa. Entä esim. jos neurolepteillä nukkuu, mutta on sivuvaikutusten vuoksi toimintakyvytön päivisin? Sehän se mielenterveyttä tukeekin

-eri

Valvo sitten, jos uni ei kelpaa. Tuskinpa väsyneenä kovin toimintakykyinen on.

Miten olisi unettomalle hierontaa ja muuta rentouttavaa käsittelyä. Onhan se nyt ihanaa kun joku koskettaisi niin että keho rentoutuu, se tuntuisi siltä että maailmassa on joku joka osaa ja haluaa auttaa syvällisesti.

Sanoisin että onnistuu äärimmäisen huonosti jos suoritetaan kyseenalaisine ja rikollisin keinoin hoito. Samoin jos mukana valheita ja puolueellisia näkemyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole auttanut. Olen ollut parki kertaa osastolla. Ekan kerran kuukauden ja seuraavan kerran puolisen vuotta. Olen käynyt säännöllisesti psykiatrialla, lääkärillä, toimintaterapialla ja sairaanhoitajalla. Olen käynyt myös mielenterveys ryhmässä. Olen käyttänyt monenlaisia lääkkeitä ja lopettanu kaikki, kun tuli vain pahempia oireita. Käyty on myös sähköhoidoissa. Olen täysin luovuttanut, ja aion ta*paa itseni tänä vuonna.

N21

Toivon sinulle vielä voimia ja uskallusta toivoa toipumista. Se on mahdollista. Olen nähnyt läheltä, miten pitkäkestoinen kuntoutuspsykoterapia nostaa jaloilleen pitkän synkkyyden jälkeen. Sitä et ehkä ole vielä kokeillut? Tarvitaan tiivis, luottamuksellinen hoitosuhde riittävän pitkäksi aikaa ja tietenkin motivaatiota puhua asioita auki. Pysy hengissä <3

Oh really. Ainakaan Kela ei terapiaa myönnä, jos katsotaan että ihminen on liian huonossa kunnossa/ei ole kuntoutettavissa työelämään. Luuletko ettei tuo ihminen jo olisi terapiassa jos se olisi mahdollista?

Kyllä KELA voi myöntää terapiaa myös sellaisissa tapauksissa. Silloin se on vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta, joka korvataan kokonaan. Kannattaa kysellä hoitavalta lääkäriltä.

Peppuhoito paras hoito.

Syökää terveellisesti, toteuttakaa seksuaalisuuttanne ja eurozäkpotatkaa.

Jes!!!

Vierailija kirjoitti:

Tutkimuksien mukaan on ihan sama käykö hoidossa vai ei ja masennuksesta paranee tai ei parane ilmankin.

Lääkitys tavan vuoksi voi estää asioiden työstöä, luopumista. Surutyötä. En koukuttuisi mihinkään lääkkeeseen ellei sitten kyse ykkösbiposta.

Kaikki luova tekeminen ja liikkuminen vaikka miten pienesti ovat hyvä idea. Toipuminen voi olla hidasta eikä terapia useinkaan ratkaise elämää uusiksi mutta voi kyllä antaa eväitä ja vahvistaa elämänuskoa.

Seksuaalisuus on ihmiselle tärkeää. Ulkonäöstä huolehtiminen liittyy siihen.