Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onnistuuko mielenterveysongelmien hoito koskaan?
27.05.2023 |
Jos olet saanut onnistuneen hoitopolun mielenterveysongelmiisi, kertoisitko siitä. Olisi mielenkiintoista kuulla suuntaa antavasti myös millainen oli lähtötilanne ja kuinka vakava. Millaisia olivat hoitomuodot ja hoitokontaktit? Miten nopeasti toivuit akuuttivaiheesta? Saitko hoitosi julkisella vai yksityisellä puolella?
Niin paljon kuulee juttuja, kuinka mielenterveysongelmien hoito ei toimi. Onko tällaisia onnistuneita kokemuksia ollenkaan vai eikö niistä vaan kukaan viitsi puhua?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole auttanut. Olen ollut parki kertaa osastolla. Ekan kerran kuukauden ja seuraavan kerran puolisen vuotta. Olen käynyt säännöllisesti psykiatrialla, lääkärillä, toimintaterapialla ja sairaanhoitajalla. Olen käynyt myös mielenterveys ryhmässä. Olen käyttänyt monenlaisia lääkkeitä ja lopettanu kaikki, kun tuli vain pahempia oireita. Käyty on myös sähköhoidoissa. Olen täysin luovuttanut, ja aion ta*paa itseni tänä vuonna.
N21
Toivon sinulle vielä voimia ja uskallusta toivoa toipumista. Se on mahdollista. Olen nähnyt läheltä, miten pitkäkestoinen kuntoutuspsykoterapia nostaa jaloilleen pitkän synkkyyden jälkeen. Sitä et ehkä ole vielä kokeillut? Tarvitaan tiivis, luottamuksellinen hoitosuhde riittävän pitkäksi aikaa ja tietenkin motivaatiota puhua asioita auki. Pysy hengissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uudet, hyödylliset taidot kohottaa itsetuntoa vaikka ei jaksaisi varsinaista ammattikoulutusta aloittaa.
Passiivikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mt-ongelmaisen on otettava myös vastuuta omasta itsestään, koska tällä on tähän tarvittava vapaus.
Oma aktiivinen toiminta on kaiken idea, jos haluaa parantua riittävän toimintakykyiseksi yksilöksi.
Kukaan oikeustoimikelpoinen yksilö ei voi paeta vastuuta omasta elämästään.
Määrittele aktiivinen toiminta.
Terveessä kehossa, terve mieli. Kannattaa ehdottomasti harrastaa esim. liikuntaa jossain itselleen sopivassa muodossa, koska tämä parantaa ihmisen fysiikkaa, ja tätä kautta myös ihmismieltä.
Jos on nuori, niin ehdottomasti kannattaa yrittää opiskelua, ja suorittaa jotain tutkintoa, koska se antaa elämälle merkitystä.
Ja ennen kaikkea elämänfilosofia kuntoon. Elämä on kärsimystä, mutta idea on löytää merkitystä tässä kärsimyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuunotto omasta tilanteesta on edellytys lopulliselle toipumiselle mutta itse ainakin koen, että akuuttivaiheessa ratkaisevaa on oikeanlainen, oikea-aikainen, turvalliseksi koettu, sopivan ohjaavalla otteella annettu kannatteleva tuki.
Kun olin nuorempana työtön, syrjäytynyt ja masentunut, niin sanoisinpa että minua auttoi eniten se kun pääsin kuntouttavaan työtoimintaan. Ei niistä lätinöistä ollut mitään apua vaan käytännön tekemisestä.
Kuntouttavan työtoiminnan miellän kannattelevaksi tueksi. Sait sieltä mielekästä tekemistä, ymmärrystä ja vertaistukea? Rytmiä ja sisältöä päivääsi? Korjaa jos arvaukset ovat vääriä. Et tarvinnut lisäksi lääkkeitä, terapiaa tai muuta keskusteluapua?
Mielestäni pelkkä tekeminen ja rytmi riitti, en ole erityisen ystävystyvä persoona että muista ihmisistä olisi ollut erityisesti apua. Lääkkeitä ja terapiaa sain, mutten kokenut että niistäkään oli juurikaan apua. Terapeutti oli täysin vääränlainen mutten saanut sanottua asiasta niin sen kanssa sitten kärvistelin turhan pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole auttanut. Olen ollut pari kertaa osastolla. Ekan kerran kuukauden ja seuraavan kerran puolisen vuotta. Olen käynyt säännöllisesti psykiatrialla, lääkärillä, toimintaterapialla ja sairaanhoitajalla. Olen käynyt myös mielenterveys ryhmässä. Olen käyttänyt monenlaisia lääkkeitä ja lopettanu kaikki, kun tuli vain pahempia oireita. Käyty on myös sähköhoidoissa. Olen täysin luovuttanut, ja aion ta*paa itseni tänä vuonna.
N21
Mieti joku haave mikä sinulla on aina ollut ja pyri sitä kohti kaikilla voimillasi. Löydä hyvä tie. Älä luovuta noin nuorena, kaikkea hyvää voi tapahtua vielä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuunotto omasta tilanteesta on edellytys lopulliselle toipumiselle mutta itse ainakin koen, että akuuttivaiheessa ratkaisevaa on oikeanlainen, oikea-aikainen, turvalliseksi koettu, sopivan ohjaavalla otteella annettu kannatteleva tuki.
Kun olin nuorempana työtön, syrjäytynyt ja masentunut, niin sanoisinpa että minua auttoi eniten se kun pääsin kuntouttavaan työtoimintaan. Ei niistä lätinöistä ollut mitään apua vaan käytännön tekemisestä.
Kuntouttavan työtoiminnan miellän kannattelevaksi tueksi. Sait sieltä mielekästä tekemistä, ymmärrystä ja vertaistukea? Rytmiä ja sisältöä päivääsi? Korjaa jos arvaukset ovat vääriä. Et tarvinnut lisäksi lääkkeitä, terapiaa tai muuta keskusteluapua?
Älä vie sanoja suuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuunotto omasta tilanteesta on edellytys lopulliselle toipumiselle mutta itse ainakin koen, että akuuttivaiheessa ratkaisevaa on oikeanlainen, oikea-aikainen, turvalliseksi koettu, sopivan ohjaavalla otteella annettu kannatteleva tuki.
Kun olin nuorempana työtön, syrjäytynyt ja masentunut, niin sanoisinpa että minua auttoi eniten se kun pääsin kuntouttavaan työtoimintaan. Ei niistä lätinöistä ollut mitään apua vaan käytännön tekemisestä.
Kuntouttavan työtoiminnan miellän kannattelevaksi tueksi. Sait sieltä mielekästä tekemistä, ymmärrystä ja vertaistukea? Rytmiä ja sisältöä päivääsi? Korjaa jos arvaukset ovat vääriä. Et tarvinnut lisäksi lääkkeitä, terapiaa tai muuta keskusteluapua?
Älä vie sanoja suuhun.
En. Arvaukset ei ole toisen puolesta puhumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylempää voit lukea, että arvaukset eivät menneet edes oikein kuin osittain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole auttanut. Olen ollut parki kertaa osastolla. Ekan kerran kuukauden ja seuraavan kerran puolisen vuotta. Olen käynyt säännöllisesti psykiatrialla, lääkärillä, toimintaterapialla ja sairaanhoitajalla. Olen käynyt myös mielenterveys ryhmässä. Olen käyttänyt monenlaisia lääkkeitä ja lopettanu kaikki, kun tuli vain pahempia oireita. Käyty on myös sähköhoidoissa. Olen täysin luovuttanut, ja aion ta*paa itseni tänä vuonna.
N21Toivon sinulle vielä voimia ja uskallusta toivoa toipumista. Se on mahdollista. Olen nähnyt läheltä, miten pitkäkestoinen kuntoutuspsykoterapia nostaa jaloilleen pitkän synkkyyden jälkeen. Sitä et ehkä ole vielä kokeillut? Tarvitaan tiivis, luottamuksellinen hoitosuhde riittävän pitkäksi aikaa ja tietenkin motivaatiota puhua asioita auki. Pysy hengissä <3
Oh really. Ainakaan Kela ei terapiaa myönnä, jos katsotaan että ihminen on liian huonossa kunnossa/ei ole kuntoutettavissa työelämään. Luuletko ettei tuo ihminen jo olisi terapiassa jos se olisi mahdollista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuunotto omasta tilanteesta on edellytys lopulliselle toipumiselle mutta itse ainakin koen, että akuuttivaiheessa ratkaisevaa on oikeanlainen, oikea-aikainen, turvalliseksi koettu, sopivan ohjaavalla otteella annettu kannatteleva tuki.
Kun olin nuorempana työtön, syrjäytynyt ja masentunut, niin sanoisinpa että minua auttoi eniten se kun pääsin kuntouttavaan työtoimintaan. Ei niistä lätinöistä ollut mitään apua vaan käytännön tekemisestä.
Kuntouttavan työtoiminnan miellän kannattelevaksi tueksi. Sait sieltä mielekästä tekemistä, ymmärrystä ja vertaistukea? Rytmiä ja sisältöä päivääsi? Korjaa jos arvaukset ovat vääriä. Et tarvinnut lisäksi lääkkeitä, terapiaa tai muuta keskusteluapua?
Älä vie sanoja suuhun.
En. Arvaukset ei ole toisen puolesta puhumista.
On ne. Miksi et malta odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuunotto omasta tilanteesta on edellytys lopulliselle toipumiselle mutta itse ainakin koen, että akuuttivaiheessa ratkaisevaa on oikeanlainen, oikea-aikainen, turvalliseksi koettu, sopivan ohjaavalla otteella annettu kannatteleva tuki.
Kun olin nuorempana työtön, syrjäytynyt ja masentunut, niin sanoisinpa että minua auttoi eniten se kun pääsin kuntouttavaan työtoimintaan. Ei niistä lätinöistä ollut mitään apua vaan käytännön tekemisestä.
No ei ole kovin vakavat ongelmat olleet jos on kuntouttavan työtoiminnan avulla saanut itsensä kondikseen. Mikä on tietysti hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuunotto omasta tilanteesta on edellytys lopulliselle toipumiselle mutta itse ainakin koen, että akuuttivaiheessa ratkaisevaa on oikeanlainen, oikea-aikainen, turvalliseksi koettu, sopivan ohjaavalla otteella annettu kannatteleva tuki.
Kun olin nuorempana työtön, syrjäytynyt ja masentunut, niin sanoisinpa että minua auttoi eniten se kun pääsin kuntouttavaan työtoimintaan. Ei niistä lätinöistä ollut mitään apua vaan käytännön tekemisestä.
Kuntouttavan työtoiminnan miellän kannattelevaksi tueksi. Sait sieltä mielekästä tekemistä, ymmärrystä ja vertaistukea? Rytmiä ja sisältöä päivääsi? Korjaa jos arvaukset ovat vääriä. Et tarvinnut lisäksi lääkkeitä, terapiaa tai muuta keskusteluapua?
Älä vie sanoja suuhun.
En. Arvaukset ei ole toisen puolesta puhumista.
Et jätä tilaa aivan uusille ajatuksille, mutta sellaista se on mielenterveyden hoito.
Vierailija kirjoitti:
Passiivikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mt-ongelmaisen on otettava myös vastuuta omasta itsestään, koska tällä on tähän tarvittava vapaus.
Oma aktiivinen toiminta on kaiken idea, jos haluaa parantua riittävän toimintakykyiseksi yksilöksi.
Kukaan oikeustoimikelpoinen yksilö ei voi paeta vastuuta omasta elämästään.
Määrittele aktiivinen toiminta.
Terveessä kehossa, terve mieli. Kannattaa ehdottomasti harrastaa esim. liikuntaa jossain itselleen sopivassa muodossa, koska tämä parantaa ihmisen fysiikkaa, ja tätä kautta myös ihmismieltä.
Jos on nuori, niin ehdottomasti kannattaa yrittää opiskelua, ja suorittaa jotain tutkintoa, koska se antaa elämälle merkitystä.
Ja ennen kaikkea elämänfilosofia kuntoon. Elämä on kärsimystä, mutta idea on löytää merkitystä tässä kärsimyksessä.
Tämä kaikki lisää resilienssiä mutta mikään ehdoton turva ei ruokaan tie ole. Musta aina tuntuu, että näin ajattelevat ihmiset luulevat, että ovat muita parempia. Toivottavasti olen väärässä. Mulla oli kaikki palikat lähtökohtaisesti kohdillaan. Perhe, työ, mielekkäät harrastukset, elin elämää periaatteella mikä ei tapa se vahvistaa. Liikuin intohimoisesti sekä salilla että polulla ja huolehdin parhaani mukaan palautumisesta. Silti asiat x ja y kriisitilanteessa keikautti nupin nurin ja ihan pohjalle asti. Eikä kyse ollut uupumuksesta. Sain avun nopeasti yksityiseltä. Terapia, lääkkeet, aktiivinen seuranta ja tunne että musta oikeasti huolehdittiin. Kun pahimmasta hetkestä selvittiin, oli merkitystä tietysti kaikella valmiiksi olevalla hyvällä elämässäni mutta ilman oikeaa ammatillista apua olisi tilanne voinut kehittyä ihan toisellakin tavalla. Ei siinä silloin paljon asenteet, liikunta ja ravinto auttaneet. Nukkumaan ei pystynyt vaikka nukutti. Lopullisessa parantamisessa noilla asioilla on tietysti merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuunotto omasta tilanteesta on edellytys lopulliselle toipumiselle mutta itse ainakin koen, että akuuttivaiheessa ratkaisevaa on oikeanlainen, oikea-aikainen, turvalliseksi koettu, sopivan ohjaavalla otteella annettu kannatteleva tuki.
Kun olin nuorempana työtön, syrjäytynyt ja masentunut, niin sanoisinpa että minua auttoi eniten se kun pääsin kuntouttavaan työtoimintaan. Ei niistä lätinöistä ollut mitään apua vaan käytännön tekemisestä.
Kuntouttavan työtoiminnan miellän kannattelevaksi tueksi. Sait sieltä mielekästä tekemistä, ymmärrystä ja vertaistukea? Rytmiä ja sisältöä päivääsi? Korjaa jos arvaukset ovat vääriä. Et tarvinnut lisäksi lääkkeitä, terapiaa tai muuta keskusteluapua?
Älä vie sanoja suuhun.
En. Arvaukset ei ole toisen puolesta puhumista.
Et jätä tilaa aivan uusille ajatuksille, mutta sellaista se on mielenterveyden hoito.
Totta. Anteeksi. Mutta en onneksi edusta mielenterveyden hoitoa. Olen vain utelias ja siksi erehtyväinen. Onneksi alkuperäinen kirjoittaja korjasi arvaukseni oikeiksi ja kertoi vielä lisääkin. Kiitos hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Passiivikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mt-ongelmaisen on otettava myös vastuuta omasta itsestään, koska tällä on tähän tarvittava vapaus.
Oma aktiivinen toiminta on kaiken idea, jos haluaa parantua riittävän toimintakykyiseksi yksilöksi.
Kukaan oikeustoimikelpoinen yksilö ei voi paeta vastuuta omasta elämästään.
Määrittele aktiivinen toiminta.
Terveessä kehossa, terve mieli. Kannattaa ehdottomasti harrastaa esim. liikuntaa jossain itselleen sopivassa muodossa, koska tämä parantaa ihmisen fysiikkaa, ja tätä kautta myös ihmismieltä.
Jos on nuori, niin ehdottomasti kannattaa yrittää opiskelua, ja suorittaa jotain tutkintoa, koska se antaa elämälle merkitystä.
Ja ennen kaikkea elämänfilosofia kuntoon. Elämä on kärsimystä, mutta idea on löytää merkitystä tässä kärsimyksessä.
Juu no moni tarvitsisi ensin apua niihin mt-ongelmiin, jotta nuo onnistuisivat. "Kannattaa opiskella", no shit...
Riippuu, mitä tarkoitetaan onnistumisella. Vakavimmat mielenterveysongelmat eivät juuri koskaan parane, se ei ole mahdollista, mutta melko hyvää elämää hekin voivat elää, jos löytyy sopiva lääkitys, terapeuttinen hoitosuhde (ei välttämättä terapeuttiin), kuntouttavaa ja mielekästä toimintaa arkeen.
Masennuksesta ja varsinkin nuoruusiän mielenterveysongelmista voi taas toipua täysin, mutta se kyllä vaatisi ajoissa asianmukaiseen hoitoon pääsyä. Jos vain rahaa on, kannattaisi hakeutua nopeasti yksityiselle ja terapiaan. Pahinta on, jos ongelmat ehtivät kroonistua, niin kuin ne monesti ehtivät, kun hoitoon pääsyssä kestää, ja on vähän tuurista kiinni, saako pitkäaikaisen ja terapeuttisen hoitosuhteen.
Parhaassa asemassa ovat he, joilla on rahaa ja turvallisia, läheisiä ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Mt-ongelmaisen on otettava myös vastuuta omasta itsestään, koska tällä on tähän tarvittava vapaus.
Oma aktiivinen toiminta on kaiken idea, jos haluaa parantua riittävän toimintakykyiseksi yksilöksi.
Kukaan oikeustoimikelpoinen yksilö ei voi paeta vastuuta omasta elämästään.
Juuri tätä kohti lähdettäessä sitä apua tarvittaisiin. Eli monista voi vielä tulla normaali kansalainen, jos ensin saa vähän vetoapua.
Mutta nyt, opastuksen sijaan heti ilkeillään jos et itse tajua niin et tajua.
Ja mitä pitää tajuta? Esim oikeus omaan tahtoon. Monille ei ole omaa tahtoa tai oman arvon tuntoa päässyt esim lapsena kehittymään tyhmissä kotioloissa ollenkaan. Se on normaaleille itsestäänselvää, mutta kaikilla ei ole niin hyvä tuuri.
Jos diagnoosi on väärä, on myös hoito väärää, eikä se auta.
Minä odotin ensin 30 vuotta ennen kuin sain hoitoa. Väärä diagnoosi, ja 1,5v väärää hoitoa. Sitten todettiin, että koska lääkkeet eivät auta, on diagnoosi väärä. Hoito lopetettiin kokonaan.
Muutama vuosi meni, ja pää alkoi taas "leviämään". Pääsin taas jonkinlaiseen seurantaan. Varsinaista hoitoa en saanut. 1,5v seurannan jälkeen pääsin lääkärin vastaanotolle.
Lääkäri totesi, että syy onkin neurologinen.
Mielenterveyspuolella siis lätkäistiin diagnoosiksi ensimmäinen arvaus, joka mieleen tuli, eikä mitään tutkittu.
Neurologisella puolella sentään tutkitaan, eikä tehdä diagnoosia pelkän arvauksen perusteella.
Tarkoitan tällä nyt sitä, että hoitopolku voi olla onnistunut vain, jos diagnoosi on oikea.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole auttanut. Olen ollut pari kertaa osastolla. Ekan kerran kuukauden ja seuraavan kerran puolisen vuotta. Olen käynyt säännöllisesti psykiatrialla, lääkärillä, toimintaterapialla ja sairaanhoitajalla. Olen käynyt myös mielenterveys ryhmässä. Olen käyttänyt monenlaisia lääkkeitä ja lopettanu kaikki, kun tuli vain pahempia oireita. Käyty on myös sähköhoidoissa. Olen täysin luovuttanut, ja aion ta*paa itseni tänä vuonna.
N21
Älä ihmeessä luovuta, tarinasi kuulostaa varsin tavalliselta vaikealta epävakaudelta jota hoidon lisäksi ikä helpottaa. Sinulla on vielä matkaa siihen, että edes aivosi ovat kypsyneet valmiiksi. Viiden vuoden päästä elämäsi on jo helpompaa ja kolmikymppisenä voit nauttia arjesta tavalla jota et tänä päivänä osaa kuvitellakaan. Älä siis luovuta, päivä kerrallaan, paras on vielä edessä!
Alue: Aihe vapaa
Kuntouttavan työtoiminnan miellän kannattelevaksi tueksi. Sait sieltä mielekästä tekemistä, ymmärrystä ja vertaistukea? Rytmiä ja sisältöä päivääsi? Korjaa jos arvaukset ovat vääriä. Et tarvinnut lisäksi lääkkeitä, terapiaa tai muuta keskusteluapua?