Omalääkärin vastaanotto on tanskalaisen terveydenhuollon kulmakivi. Tanskalaiset eivät käy terveyskeskuksissa eikä kukaan käytä työterveyslääkäriä, koska jokaisella on ikioma lääkäri. Hänen vastaanotolleen pääsee heti.
Kommentit (191)
Omalääkäri? Entäs jos on valittavana vaan parista kusipäästä?
Johdin omalääkärikokeiluja 87 - 95. Lahti, Helsinki, Turku ja Tampere olivat ensimmäisiä. Tulokset olivat hyvät: hoidon saatavuus muuttui yhdessä yössä. Hoidon jatkuvuus parani jatkuvuusindeksillä mitattuna kaksinkertaiseksi. Terveyskeskuslääkärin arvioitiin aiheuttavan n 3.5 milj markan kustannukset. Omalääkäritoikinta oli n 20 % edullisempaa kuin perinteinen terveyskeskuslääkäri toiminta. Näissä kaupungeissa toteutettiin myös Kelan yksityislääkärimalli, joka toimi myös hyvin. Lääkärin vastuuväestöt olivat alueihin perustuvia, mutta vähitellen sallittiin myös potilaiden oma valinta. Oleellista oli tunnistaa ns perusvastuuväestö, joka oli n 20 % kaikista, mutta käytti 80 % tarjolla olevista palveluista. Terveyskeskulääkärin työpanoksesta 50 % kului vastaanottotyöhön, 30 % neuvoloihin, vuodeosastoon yms ja 20 % kirjallisiin töihin yms.
Omalääkäreillä oli oma VES. Perusväestöstä maksettiin ns kapitaation eli lukumäärän perusteella ja muun väestön käynneistä käyntikorvauksen mukaan. Omalääkärin vastuuväestö oli n 2000 asukasta, joka suurissa kaupungeissa toimi hyvin varsinkin työterveyshuolto huomioiden.
89 toimintaa laajennettiin. Kunnat saattoivat hakea mukaan, jolloin mukaan tuli paljon kaupunkeja kuten Pori,Oulu ym. Mukaan tuli myös pienempiä paikkakuntia. Vähitellen toiminta kattoi n 70 % Suomen väestöstä. Jostain kumman syystä sitä haluttiin kutsua väestövastuuksi. 90 luvulla kunnat kokivat rahojensa loppuvan ja säästönä keksittiin kasvattaa vastuuväestön kokoa yli 2500. Omalääkärit äänestivät jaloin pakoon liian suurta työkuormaa.
Matti Liukko
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
How could we be denmark, kysyi jo yhteiskuntafilosofi Francis Fukuyama.
Miten suomi voisi olla kuin tanska?
Sanon ensiksi että PS on käytännössä sama kuin demarit tanskassa nyt.
Tässä on oikea suunta ja viitta.
Paitsi että PS on äärioikeistolainen puolue.
Juu. Älkää unohtako. Jos demarit olisivat hereillä, ei olisi koko peeässää tarvittu tuhoamaan kaikkea.
Mulle nimettiin terveyskeskukseen omalääkäri jo 12 vuotta sitten. En kuitenkaan käynyt omalääkärillä, koska mulla oli aivan loistava työterveyslääkäri Mehiläisessä. Hoiti vaivan kuin vaivan ja jos ja kun tarvittiin kardiologia, ortopedia, reumalääkäriä tms, niin tilanteen mukaan pääsin erikoislääkärille joko tunnin odotusajalla tai viimeistään parin päivän sisällä. Sitten tämä työterveyslääkäri jäi eläkkeelle ja tilalle tuli uusi. Siinä missä edellinen oli tietoinen kaikista mun sairauksistani ja hoiti kokonaisvaltaisesti, tämä uusi hoiti vain yhden vaivan kerrallaan. Määräsi joskus lääkkeitä, joissa oli kontraindikaatio jonkun muun käyttämäni lääkkeen kanssa. Lisäksi hän piti vastaanottoa monessa muussakin toimipisteessä, joten vähänkään akuutimmassa asiassa jouutui kuitenkin varaamaan ajan jollekin toiselle työterveyslääkärille. Vapaan ajan löytäminen tälle omalle työterveyslääkärille saattoi mennä 6 viikon päähänkin.
Koska olen aikeissa jäädä eläkkeelle kesällä 2026, päätin nyt syksyllä varata ajan terveyskeskukseen omalääkärilleni. 4 viikon odotus ja kävin vastaanotolla. Nuori mieslääkäri, joka tiesi jo valmiiksi kaikki mun sairauteni, valtimorepeämät, tekonivellaikkaukset yms. Oli vaivautunut katsomaan tietojärjestelmästä nämä asiat ennen vastaanottoa eikä mun tarvinnut aloittaa sanoilla "Olipa kerran Reipas ja tunnollinen lammas, jolla on....". Tämä lääkäri myös tutki huolellisesti, määräsi lääkkeet tarkistaen niiden yhteensopivuuden muiden lääkkeitteni sekä sairauksieni kanssa, määräsi verenpaineseurannan (kirjasin arvot Maisan kautta), laittoi lähetteen fyssarille ja sanoi, että jos ei fyssarin ohjeilla muutamassa kuukaudessa tilanne parane, niin laittaa lähetteen mri-tutkimukseen. Olin positiivisesti yllättynyt ja harmittelin vaan mielessäni, miksi en ollut älynnyt vaihtaa terveyskeskukseen jo silloin, kun hyvä työterveyslääkärini jäi eläkkeelle. Ehkä siksi, että terveyskeskuksilla on niin huono maine.
Potilaan, jolla on kroonisia sairauksia, kannalta omalääkäri on hyvä juttu. Ei ole väliä, onko lääkäri julkisella vai yksityisellä. Omalääkäriksi ei kuitenkaan sovi lääkäri, joka ei hoida potilasta kokonaisvaltaisesti. Ei sellainen lääkäri, jonka vastaanotolla potilaan pitää itse olla skarppina ja varmistaa kerta toisensa jälkeen, että lääkäri ymmärtää, mitä on tekemässä.
Vierailija kirjoitti:
How could we be denmark, kysyi jo yhteiskuntafilosofi Francis Fukuyama.
Miten suomi voisi olla kuin tanska?
Sanon ensiksi että PS on käytännössä sama kuin demarit tanskassa nyt.
Tässä on oikea suunta ja viitta.
Ps on hyvin kaukana Tanskan demareista. Eihän heillä ole kuin tämä yksi yhteinen nimittäjä.
Kommentoin vielä nro 1:n kirjoitusta tanskalaisesta vanhusten yhteisöllisestä asumisesta. Suomessakin on nk senioritaloja eli ikääntyville asuintaloja, jotka kuitenkaan eivät ole palvelutaloja tai hoivakoteja. Suomalainen vanhus vaan ei perinteisesti halua sieltä omasta kodistaan yhtään minnekään. Viimeiseen asti kitkutellaan omakotitalossa, vaikka suihku on kellarikerroksessa ja puitakin pitäisi jaksaa pilkkoa ja kantaa. Mun yksi 90+ sukulainen asuu pienellä paikkakunnalla rivitalossa, joka vastaa vähän tuollaista Tanskan systeemiä. Mutta sinnekin vanhukset muuttavat yleensä vasta aika myöhään. Ei sinne edes pääse, jos ei ole vielä kotihoidon tarpeessa.
Olen tätä asiaa joskus miettinyt, että miksi vanhuksille muuttaminen on niin vaikeaa. Ja luulen, että jos siinä kodissaan on asunut vuosikymmeniä, siihen liittyy niin paljon hyviä ja kauniita muistoja, että muutto jonnekin vieraaseen paikkaan koetaan vaikeaksi. Ehkä olisikin järkevintä muuttaa jonnekin jo siinä vaiuiheessa, kun lapset lähtevät omilleen, tai viimeistään silloin, kun jää eläkkeelle? Silloin ehtisi luoda uusia muistoja uudessa kodissa. Vaikka sellaisessa senioritalossa. Jos muuttaa vasta sitten, kun on kunnon huononnuttua ihan pakko, voi uusi koti tuntua lähinnä vain Tuonelan odotushuoneelta.
Viime eduskuntavaaleissa yksi puolue esitti Suomeen omalääkärimallia. Se sai alle 1500 ääntä.
Vai on yksityistäminen taas vastaus yksityistämisen ongelmiin.
Ongelma tässä on se et me ei olla tanska, meillä tämä ei tarkottais et kaikilla on omalääkäri, katsokaa miten kaikkea muukin on "kopioitu" muualta hallituksen toimesta, ikinä sitä ei tehty kunnolla, hyödyttää vain pientä osaa jo rikkaista ja tilanne senkun pahenee.
Ja sillä aikaa, kun noita edellisiä kommenttejani kirjoitin, oli mun terveyskeskuksen omalääkärini katsonut mun eilen Maisaan laittamani verenpaineseurannat, määrännyt uudet lääkkeet ja uudet hoito-ohjeet. Sähköpostiini vaan tuli ilmoitus, että Maisassa on uutta tietoa. Joten nyt vaan kengät jalkaan, takki päälle ja eiku apteekkiin. Omalääkärisysteemi on oikeasti hyvä ja säästää aikaa ja vaivaa, jos se systeemi on oikein tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vai on yksityistäminen taas vastaus yksityistämisen ongelmiin.
Ongelma tässä on se et me ei olla tanska, meillä tämä ei tarkottais et kaikilla on omalääkäri, katsokaa miten kaikkea muukin on "kopioitu" muualta hallituksen toimesta, ikinä sitä ei tehty kunnolla, hyödyttää vain pientä osaa jo rikkaista ja tilanne senkun pahenee.
Mietis jos meillä ois kansallinen posti, me pystyttäis tarjoamaan sama etu omille yrityksillemme pilkkahintaan kuin kiina tarjoaa omilleen, eli ilmaisen/halvan logistiikan.
Ilman tätä loputonta yksityistämisvimmaa ja sen tuhojen peittelyä me oltais rikkaita, mut ei, taas myydään ennätysmäärä yhteistä tuottavaa omaisuutta ulkomaisille sijoittajille jotka laittavat ne lihoiks luodakseen monopolin omalle isommalle.
Kateellinen tanskalaisille. Suomesta ei saa lääkäriaikaa ja jos saa, siellä terveyskeskuksessa on vaan suomea (ja englantia) huonosti puhuva lääkäri ja hoitajia, joiden aika menee Apotin kanssa tappeluun.
Mä oon päätynyt viimeiset vuodet hoitamaan itse kaikki terveysongelmani. On niin vaikea saada sitä lääkäriaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Omalääkäri? Entäs jos on valittavana vaan parista kusipäästä?
Suomessa on 20 000 lääkäriä, eiköhän sieltä joku sopiva löytyisi sinullekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalääkäri? Entäs jos on valittavana vaan parista kusipäästä?
Suomessa on 20 000 lääkäriä, eiköhän sieltä joku sopiva löytyisi sinullekin.
Eli..ongelmaa ei ole alunperinkään olemassa jos kerta määrä yksin ratkaisee moiset kohtaamisongelmat kysynnän ja tarjonnan kesken?
Vähän kyseenalaista nyt tämä logiikka tässä, kuulostiks se paremmalta sun päässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalääkäri? Entäs jos on valittavana vaan parista kusipäästä?
Suomessa on 20 000 lääkäriä, eiköhän sieltä joku sopiva löytyisi sinullekin.
Eli..ongelmaa ei ole alunperinkään olemassa jos kerta määrä yksin ratkaisee moiset kohtaamisongelmat kysynnän ja tarjonnan kesken?
Vähän kyseenalaista nyt tämä logiikka tässä, kuulostiks se paremmalta sun päässä?
Jos aihe kiinnostaa, voin toki opettaa. Suomen perusterveydenhuollon ongelmat johtuvat DDR:stä omaksutusta terveyskeskusmallista, jonka merkittävin heikkous länsimaisiin perusterveydenhuollon malleihin on lääkärin insentiivien puute: a) ei ole kivaa mennä terveyskeskukseen töihin liukuhihnalle vs. tavata tuttuja potilaita joiden terveyteen voi aidosti pitkäjänteisesti vaikuttaa yhteistyössä potilaan kanssa, ja b) vastaanotettujen potilaiden määrä ei vaikuta tilipussiin mitenkään, c) potilastyytyväisyys ei vaikuta tilipussiin mitenkään.
Omalääkärimalleissa nuo kohdat korjaantuvat näin:
a) lääkärillä on oma potilaskunta, josta hän on vastuussa
b) potilaskunnan koko (ja joissain malleissa vaikeusaste, eli ikä- ja sairauskuorma huomioidaan rahoituksessa) vaikuttaa tilipussiin
c) potilas saa itse valita/vaihtaa omalääkäriään, jos hoito ei miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Minne meidän suomalaisten verot hukataan? Sama veroaste Tanskan kanssa, mutta täällä sille ei saa vastinetta. Ainakaan tavis työssäkäyvä suomalainen.
pelastetaan muiden maiden ilmastotuhoja, kun meillä on rahaa. näinhän se eräskin lahjakas pm vaati.
Oulussa Tuiran terveysasemalla on omalääkäri, miksen siis menisi sinne ?
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen tanskalaisille. Suomesta ei saa lääkäriaikaa ja jos saa, siellä terveyskeskuksessa on vaan suomea (ja englantia) huonosti puhuva lääkäri ja hoitajia, joiden aika menee Apotin kanssa tappeluun.
Älä ole. Lääkäriaika ei takaa että saat mitä haluat. Voit katkaista jalkasi eikä lääkäri tai hoitaja hoida sitä mitenkään, jos kokee sen oikeaksi vaihtoehtoksi. Saat vuotaa verta kaikessa rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varataan päivystysaika potilaalle. Asia hoidettu, mutta sitten aletaan valittamaan sitä tätä ja tuota. 20 min. aika jo loppunut, käynti vaan jatkuu ja jatkuu ja potilaat odottaa aulassa. 45 min. myöhässä ollaan ja seuraavan potilaan kohdalla sama juttu. Valitetaan kolmea vaivaa. Taas venyy yli ajan jne. Ja sittenpä ollaankin jo monta tuntia myöhässä kun sama kertaantuu koko päivän ajan lähes joka potilaan kohdalla ja lääkärillä menee jälleen ylitöiksi ja potilaat nurisee kun joutuvat odottamaan ja henkilökunnalle valitetaan.
SIKSI se lääkäri ei halua hoitaa kuin yhden asian kerrallaan.
Käynti ei voi jatkua ilman lääkärin omaa aktiivista työpainosta. Kun käynti on loppu, avataan ovi ja ohjataan potilas ulos ja kas, 20min vain meni.
Omista ongelmista ei syytetä potilasta vaan omaa otetta työhön.
Elämässä ei aina saa kaikkea mitä itse haluaa. Lääkäri tämän kertoo ja päättää vastaanoton itse valisemanaan ajankohtana.
No kappas kappas. Noin nelisen vuotta sitten ehdotin terveyskeskuksista luopumista ja oma-/perhelääkärijärjestelmään siirtymistä muun Euroopan tyyliin, jossa vain sairaalat olisivat julkisen vallan rahoittamia ja lääkärit ja hoitajat ammatinharjoittajia. Eipä käynyt palstan sosialisteille! Kun pitää kuulemma luopua yksityisistä terveydenhuollosta ja työterveyshuollosta ja ohjata kaikki raha julkiseen terveydenhuoltoon :D
No hyvä, että olette tulleet järkiinne.