Lapsi kutsuu minua äidiksi
Kyseessä siis on mieheni lapsi, jonka äiti kuoli kun lapsi oli 4v. Nyt lapsi on 6v. Tämä äidiksi kutsuminen alkoi joskus keväällä ensin satunnaisesti ja sekä mies että minä ajattelimme sen olevan vain jokin vaihe ja annoimme olla. Mutta nykyään lapsi kutsuu minua äidiksi ihan vakituisesti. Miehen mielestä tämä on ihan luonnollista ja ok, ja olen itsekin tavallaan samaa mieltä. Kyllähän se toki tuntuu myös ihanalta, että lapsi kutsuu minua äidiksi ja esittelee minut äitinä myös kavereille.
Totta kai lapsen kanssa on puhuttu siitä, että tämän äiti on kuollut. On katseltu valokuvia js videoita ja vastailtu kysymyksiin. Lapsi muistaa äitinsä jotenkuten ja muistaa tästä asioita. Lapsi ottaa äidin puheenaiheeksi ihan spontaanisti esimerkiksi silloin kun hänelle tulee mieleen jokin äitiin liittyvä muisto. Muistot on lähes aina hyviä muistoja ja tällöin usein puhutaan enemmänkin äidistä.
Niin tavallaan hienoa kuin onkin se että lapsi kutsuu minua äidiksi, liittyy siihen myös ristiriitaisia tunteita. Lähinnä se, että se tuntuu jollain tavalla väärältä lapsen äitiä kohtaan. Toisaalta, tuntuisi hyvin oudolta kieltää lasta kutsumasta minua äidiksi.
Onko muilla kokemuksia samasta aiheesta?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa mies pitänyt kiirettä leskeksi jäätyään.
Pitäisikö odottaa, että elämä ajaa ohi?
Kaksi vuotta on käsittämättömän lyhyt aika toipua surusta, aloittaa deittailu, saada suhteesta niin vakaa että ylipäätään esitellään uutta kumppania lapselle, muuttaa uusperheeksi ja päästä pisteeseen, jossa uusi nainen on "äiti". Noh, tuommoisia ne miehet on, suruaika jotain viikon. Kaikkea hyvää kuitenkin ap:lle.
Lapsen ehdoilla. Jos se on lapselle ok.
Sensijaan yh-äiti jonka lapsen noin viidestoista isäpuoli ehdottaa lapselle että häntä pitää sanoa isäksi, on väärin.
Mies ja lapsen äiti erosivat jo paljon aikaisemmin, mies ei siis ole jäänyt leskeksi.
En ole toki aikonutkaan kieltämällä kieltää lasta kutsumasta itseäni äidiksi. Pohdin vain, että miten lapsen äitiä pitäisi huomioida tämän suhteen.
Kerro etunimesi usein ja lapsi sanoo sillä nimellä.
Iäkäs tuttavani kertoi, että hänen isänsä kaatui sodan loppuvaiheessa ja että äiti avioitui melko pian uudelleen. Tyttö sai isäpuolen, mutta hänen piti alusta lähtien kutsua miestä isäksi. Se taisi olla siihen aikaan aika tavallista.
Minullakin oli isäpuoli, jota en kutsunut isäksi enkä oikein miksikään. Jostain syystä uudesta perhekuviosta ei keskusteltu kanssani lainkaan, vaikka olin jo niin vanha, että olisin ymmärtänyt asiat. Biologisesta isästä ei saanut kysellä tai puhua lainkaan, joten hänen nimensä selvisi minulle vasta omien tutkimusteni kautta. Siinä vaiheessa molemmat biologiset vanhempani olivat jo manan majoilla. Nykyään käytän äidin aviopuolisosta nimitystä isäpuoli ja biologisesta isästä etunimeä tai sanaa isä.
Pitäisikö odottaa, että elämä ajaa ohi?