Lue keskustelun säännöt.
Miten ikinä voi löytää uuden suhteen viiskymppisenä?
22.05.2023 |
Miehet joilla on pakka kasassa etsii kolmikymppisiä. Vapaat viiskymppiset, jotka ei ole nuorten perään on todella harvassa. Tuntuu ihan epätoivoiselta.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka haluaa suhteen viisikymppisenä? Pahimmassa tapauksessa joutuu toisen omaishoitajaksi vielä.
Ai yhtäkkiä vanhana ei haluaa enää läheisyyttä? Kummallist
Olen ollut kolmessa parisuhteessa eikä niissä ole ollut läheisyyttä. On erikoinen oletus että läheisyys sisältyisi parisuhteeseen.
Miksi olet ollut kolme kertaa huonossa suhteessa? Toki jos et sitä kaipaa niin eri asia.
Täältä sivusta vastaan että olen huomannut että siinä menee helposti vuosi, ennen kuin alkaa toisen tuntemaan, vaikka olisi tiiviistikkin yhdessä. Että silleen niihin epätäydellisiin suhteisiin joudutaan, kun yritetään selvittää että millainen se ihminen on suhteessa.
Mutta läheisyyden pitäisi olla läsnä päivästä yksi?
Niin? Kyllä ihmisen kanssa voi tuntea läheisyyttä silloinkin kun ei vielä tunne kunnolla.
Kyse oli siitä, onko suhde ilman läheisyyttä huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noo tossa olikin että miehet, joilla "pakka kasassa". Jos 5-kybäsellä naisella on pakka kasassa, ei ole mitään syytä huoleen.
Mut näin 5-kybäsenä miehenä, jolla on se pakka ja pinkka myös, ni kyllä täytyy todeta että suurin osa itseni ikäisistä naisista on toodella väsähtäneitä sekä henkisesti että fyysisesti. Alko maistuu sekä konvehdit, sitten on paljon käsittelemättömiä menttaalipuolen haasteita ja katkeruutta. Kontrollifriikkiyttä ja on todella ahtaat sapluunat, joihin sitä miestä halutaan survoa omien fantasioiden toteuttamiseksi. :(
Monilla on myös järkyttävän perinteiset (lue patriarkaattiset, konservatiiviset) arvot, mikä ei nyt oikein enää itseä näin liberaalina innosta. Nuoremmissa on selvästi edistyksellisempää ajattelua, mitä tulee juurikin ihmissuhteiden emotionaaliseen, eroottiseen ja seksuaaliseen sisältöön ja vaikkapa avoimet suhteet ovat paremmin hyväksyttyjä. Sellaiseen itsekin tähtäsin erottuani pitkästä avioliitosta ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan.
Avoimet suhteet kiinnostaa aika harvaa ihan iästä riippumatta. Kiva jos olet löytänyt itsellesi sopivaa seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.
Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.
Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.
Toivotonta.
Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!
Ymmärrän itse tämän kannan myös, mutta tämä tulee minulle yllätyksenä ja pettymyksenä. Olen kai sitten suhteen alussa sokea ja uskottelen että josko kuitenkin Hauskanpito on kivaa, yhdessä tekeminen on kivaa ja seksi on kivaa. Kaikki on vain jotenkin niin onttoa ja turhaa, jos ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta.
Ja kyllä, ihan rehellisesti pelkään myös sitä hetkeä, että kun hauskuus on ohi ja vanhuus edessä, on lopulta yksin.
M49
Noin ajattelen itsekin. En minä halua viettää loppuvuosiani yksin vaan rakastettuna ja rakastavana.
Yksin jäämisen pelko on suorin tie huonoon ihmissuhteeseen.
Puhuin rakastamisesta, en pelosta. Vai pitäisikö rakastaa jotain kasveja tai eläimiä? Kovin epätyydyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.
Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.
Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.
Toivotonta.
Kun se matto on mennyt jalkojen alta kunnolla, niin on vaan niin vaikea enää uskoa siihen. Saisipa jotenkin ne vaaleanpunaiset lasit päähän mitkä oli joskus parikymppisenä.
Mä en ainakaan haaskaa aikaani niihin jotka on elämän katkeroittamia. Itsekin oon kokenut raskaita asioita, mutta katkeruudesta johtuva sitoutumiskyvyttömyys on jotain, mitä en halua muiden elämään tuoda. - eri
Aivan kuin se olisi joku päätös että tunnenpa näin. Se on trauma. Voin päättää että en halua tuntea niin, mutta ei tunteet toimi sillä tavalla. Ei sellaista perusluottamusta elämään saa takaisin sen jälkeen kun sen tarpeeksi pahasti menettää. Eikä se ole mitään katkeruutta. En ole katkera. Olo on enemmänkin hauras.
Tiedän kyllä mikä trauma on, ihan omasta kokemuksesta. Ja kun itse olin hauraimmillani, ajattelin, ettei ole oikein laittaa muita kärsimään traumastani. Ja nyt kun oon toipunut, en myöskään ota elämääni ihmistä, joka edelleen elää vahvasti traumaansa.
Juu ja tämähän siis alkoi siitä tämä keskustelu miksi moni nainen toimii juuri noin, eli ei ryhdy siihen ihan oikeaan suhteeseen. Eli ilmeisesti oltiin samaa mieltä?
Tarkoitin siis, etten ryhtynyt kevyeeseenkään, koska ei se suhde ole aidosti kevyt jos siinä on kyse siitä, että haluaa kevyen suhteen, koska ei muuhun kykene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.
Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.
Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.
Toivotonta.
Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!
Ymmärrän itse tämän kannan myös, mutta tämä tulee minulle yllätyksenä ja pettymyksenä. Olen kai sitten suhteen alussa sokea ja uskottelen että josko kuitenkin Hauskanpito on kivaa, yhdessä tekeminen on kivaa ja seksi on kivaa. Kaikki on vain jotenkin niin onttoa ja turhaa, jos ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta.
Ja kyllä, ihan rehellisesti pelkään myös sitä hetkeä, että kun hauskuus on ohi ja vanhuus edessä, on lopulta yksin.
M49
Noin ajattelen itsekin. En minä halua viettää loppuvuosiani yksin vaan rakastettuna ja rakastavana.
Yksin jäämisen pelko on suorin tie huonoon ihmissuhteeseen.
Kyllä! Ja viisikymppisenä ei voi enää ajatella, että olisipa siinä vierellä _joku_. Se ei nyt vaan enää yksinkertaisesti riitä. Millään tasolla.
Itse en jaksa enää yhtään pettymystä ja eroa. Keskityn muihin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vissiin mitenkään. Itseä ei edelleenkään kiinnosta mikään seksisuhde tai yhdenyönseura vaan haussa on elämänkumppani, jonka kanssa oltaisiin sekä hyviä ystäviä että yksiavioisessa parisuhteessa vaikka ei välttämättä ikinä saman katon alla tultaisikaan asumaan.
Lisäksi en kaipaa mitään lapsi/lapsenlapsi-elämää edes satunnaisesti saati sitten juhlapyhinä ja lomilla eli miehenkin pitäisi olla lapseton.
N47
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.
Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.
Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.
Toivotonta.
Kun se matto on mennyt jalkojen alta kunnolla, niin on vaan niin vaikea enää uskoa siihen. Saisipa jotenkin ne vaaleanpunaiset lasit päähän mitkä oli joskus parikymppisenä.
Mä en ainakaan haaskaa aikaani niihin jotka on elämän katkeroittamia. Itsekin oon kokenut raskaita asioita, mutta katkeruudesta johtuva sitoutumiskyvyttömyys on jotain, mitä en halua muiden elämään tuoda. - eri
Aivan kuin se olisi joku päätös että tunnenpa näin. Se on trauma. Voin päättää että en halua tuntea niin, mutta ei tunteet toimi sillä tavalla. Ei sellaista perusluottamusta elämään saa takaisin sen jälkeen kun sen tarpeeksi pahasti menettää. Eikä se ole mitään katkeruutta. En ole katkera. Olo on enemmänkin hauras.
Tiedän kyllä mikä trauma on, ihan omasta kokemuksesta. Ja kun itse olin hauraimmillani, ajattelin, ettei ole oikein laittaa muita kärsimään traumastani. Ja nyt kun oon toipunut, en myöskään ota elämääni ihmistä, joka edelleen elää vahvasti traumaansa.
Juu ja tämähän siis alkoi siitä tämä keskustelu miksi moni nainen toimii juuri noin, eli ei ryhdy siihen ihan oikeaan suhteeseen. Eli ilmeisesti oltiin samaa mieltä?
Tarkoitin siis, etten ryhtynyt kevyeeseenkään, koska ei se suhde ole aidosti kevyt jos siinä on kyse siitä, että haluaa kevyen suhteen, koska ei muuhun kykene.
Onko niihin edes muita syitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.
Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.
Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.
Toivotonta.
Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!
Ymmärrän itse tämän kannan myös, mutta tämä tulee minulle yllätyksenä ja pettymyksenä. Olen kai sitten suhteen alussa sokea ja uskottelen että josko kuitenkin Hauskanpito on kivaa, yhdessä tekeminen on kivaa ja seksi on kivaa. Kaikki on vain jotenkin niin onttoa ja turhaa, jos ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta.
Ja kyllä, ihan rehellisesti pelkään myös sitä hetkeä, että kun hauskuus on ohi ja vanhuus edessä, on lopulta yksin.
M49
Noin ajattelen itsekin. En minä halua viettää loppuvuosiani yksin vaan rakastettuna ja rakastavana.
Yksin jäämisen pelko on suorin tie huonoon ihmissuhteeseen.
Puhuin rakastamisesta, en pelosta. Vai pitäisikö rakastaa jotain kasveja tai eläimiä? Kovin epätyydyttävää.
Eikö elämässäsi ole ilman miestä muuta elävää kuin kasvit ja eläimet? Hanki ystäviä ja muita rakkaita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.
Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.
Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.
Toivotonta.
Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!
Ymmärrän itse tämän kannan myös, mutta tämä tulee minulle yllätyksenä ja pettymyksenä. Olen kai sitten suhteen alussa sokea ja uskottelen että josko kuitenkin Hauskanpito on kivaa, yhdessä tekeminen on kivaa ja seksi on kivaa. Kaikki on vain jotenkin niin onttoa ja turhaa, jos ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta.
Ja kyllä, ihan rehellisesti pelkään myös sitä hetkeä, että kun hauskuus on ohi ja vanhuus edessä, on lopulta yksin.
M49
Noin ajattelen itsekin. En minä halua viettää loppuvuosiani yksin vaan rakastettuna ja rakastavana.
Yksin jäämisen pelko on suorin tie huonoon ihmissuhteeseen.
Puhuin rakastamisesta, en pelosta. Vai pitäisikö rakastaa jotain kasveja tai eläimiä? Kovin epätyydyttävää.
On kirjat, ajatukset, luonto, kulttuuri, matkustaminen, kieli, ystävät, lapset, vanhukset, maisemat, tarinat, harrastukset, kukat, päiväunet, aamukaste, naapurin mummo, sauna, filosofia, taiteet, tieto. Sinä itse.
Laajenna vähän käsitystäsi rakkaudesta. Ei se munaa vaadi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka haluaa suhteen viisikymppisenä? Pahimmassa tapauksessa joutuu toisen omaishoitajaksi vielä.
Ai yhtäkkiä vanhana ei haluaa enää läheisyyttä? Kummallist
Olen ollut kolmessa parisuhteessa eikä niissä ole ollut läheisyyttä. On erikoinen oletus että läheisyys sisältyisi parisuhteeseen.
Miksi olet ollut kolme kertaa huonossa suhteessa? Toki jos et sitä kaipaa niin eri asia.
En tietenkään kaipaa koska en ole sitä ikinä kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.
Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.
Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.
Toivotonta.
Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!
Ymmärrän itse tämän kannan myös, mutta tämä tulee minulle yllätyksenä ja pettymyksenä. Olen kai sitten suhteen alussa sokea ja uskottelen että josko kuitenkin Hauskanpito on kivaa, yhdessä tekeminen on kivaa ja seksi on kivaa. Kaikki on vain jotenkin niin onttoa ja turhaa, jos ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta.
Ja kyllä, ihan rehellisesti pelkään myös sitä hetkeä, että kun hauskuus on ohi ja vanhuus edessä, on lopulta yksin.
M49
Noin ajattelen itsekin. En minä halua viettää loppuvuosiani yksin vaan rakastettuna ja rakastavana.
Yksin jäämisen pelko on suorin tie huonoon ihmissuhteeseen.
Puhuin rakastamisesta, en pelosta. Vai pitäisikö rakastaa jotain kasveja tai eläimiä? Kovin epätyydyttävää.
On kirjat, ajatukset, luonto, kulttuuri, matkustaminen, kieli, ystävät, lapset, vanhukset, maisemat, tarinat, harrastukset, kukat, päiväunet, aamukaste, naapurin mummo, sauna, filosofia, taiteet, tieto. Sinä itse.
Laajenna vähän käsitystäsi rakkaudesta. Ei se munaa vaadi.
Ihan kivoja, mutta eivät täytä läheisyyden kaipuuta. Ystäviä ja lapsia ei ole, eikä vanhempiakaan. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.
Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.
Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.
Toivotonta.
Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!
Ymmärrän itse tämän kannan myös, mutta tämä tulee minulle yllätyksenä ja pettymyksenä. Olen kai sitten suhteen alussa sokea ja uskottelen että josko kuitenkin Hauskanpito on kivaa, yhdessä tekeminen on kivaa ja seksi on kivaa. Kaikki on vain jotenkin niin onttoa ja turhaa, jos ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta.
Ja kyllä, ihan rehellisesti pelkään myös sitä hetkeä, että kun hauskuus on ohi ja vanhuus edessä, on lopulta yksin.
M49
Noin ajattelen itsekin. En minä halua viettää loppuvuosiani yksin vaan rakastettuna ja rakastavana.
Yksin jäämisen pelko on suorin tie huonoon ihmissuhteeseen.
Puhuin rakastamisesta, en pelosta. Vai pitäisikö rakastaa jotain kasveja tai eläimiä? Kovin epätyydyttävää.
On kirjat, ajatukset, luonto, kulttuuri, matkustaminen, kieli, ystävät, lapset, vanhukset, maisemat, tarinat, harrastukset, kukat, päiväunet, aamukaste, naapurin mummo, sauna, filosofia, taiteet, tieto. Sinä itse.
Laajenna vähän käsitystäsi rakkaudesta. Ei se munaa vaadi.
Minulle liian myöhäistä. Mietin tänäänkin kuolemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No et sinä sitä saakkaan enää kun olet liian vanha. Miksi ylipäätään luulet että miehet heittävät viiskymppisinä samanikäisen vaimonsa mäkeen ja ottavat uuden nuoren ja kauniin vaimon? Niinpä.
En kolmikymppisenä edes vilkaissut vanhoihin pappoihin. On teillä suuret luulot.
Viiskybäset kuumikset on kuumaa valuuttaa, mut tietty ei meitäkään kiinnosta kuin kuumat kolmekymppiset (tai nuoremmat). Suurin osa kolmikymppisistäkin on aika väsähtäneitä nykyään.
Varmaan monilla onkin turhan suuret luulot, mutta se ei katso ikää eikä sukupuolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on epätäydellinen nainen, kävelevä surkastuma, geenitasolla tehty abortti. ’Olla mies’ tarkoittaa olla vajavainen, tunteellisesti rajoittunut; miehuus on rajoittava sairaus ja miehet ovat emotionaalisesti rampoja. Mies on täysin itsekeskeinen, loukussa itsensä sisällä, kykenemätön empatiaan tai samastumaan toisiin, kykenemätön rakkauteen, ystävyyteen, hellyydenosoituksiin. Hän on vankina hämärällä alueella, ihmisen ja apinan puolivälissä. Hänen asemansa on vielä paljon huonompi kuin apinoiden, sillä, toisin kuin apinat, hän on kykenevä laajaan valikoimaan negatiivisia tunteita.
Miten tämä sulle trauman tuottanut värssy vuosien takaa liittyy asiaan? Selvittänet.
Kertoo mitä naiset ajattelevat miehistä.
Epätoivoista on ja näkyy varmaan kauas. Nuoruudessa kelpasin vain leluksi, nyt kaveriksi. Nainen 50 vee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.
Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.
Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.
Toivotonta.
Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!
Ymmärrän itse tämän kannan myös, mutta tämä tulee minulle yllätyksenä ja pettymyksenä. Olen kai sitten suhteen alussa sokea ja uskottelen että josko kuitenkin Hauskanpito on kivaa, yhdessä tekeminen on kivaa ja seksi on kivaa. Kaikki on vain jotenkin niin onttoa ja turhaa, jos ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta.
Ja kyllä, ihan rehellisesti pelkään myös sitä hetkeä, että kun hauskuus on ohi ja vanhuus edessä, on lopulta yksin.
M49
Noin ajattelen itsekin. En minä halua viettää loppuvuosiani yksin vaan rakastettuna ja rakastavana.
Yksin jäämisen pelko on suorin tie huonoon ihmissuhteeseen.
Puhuin rakastamisesta, en pelosta. Vai pitäisikö rakastaa jotain kasveja tai eläimiä? Kovin epätyydyttävää.
On kirjat, ajatukset, luonto, kulttuuri, matkustaminen, kieli, ystävät, lapset, vanhukset, maisemat, tarinat, harrastukset, kukat, päiväunet, aamukaste, naapurin mummo, sauna, filosofia, taiteet, tieto. Sinä itse.
Laajenna vähän käsitystäsi rakkaudesta. Ei se munaa vaadi.
Ihan kivoja, mutta eivät täytä läheisyyden kaipuuta. Ystäviä ja lapsia ei ole, eikä vanhempiakaan. :/
Helpommin saat hyvän ystävän kuin hyvän parisuhteen. Mutta jos vain mies voi tuoda jotain hyvää elämään niin sitten kannattaa jatkaa toivotonta vonkaamista 👍.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on epätäydellinen nainen, kävelevä surkastuma, geenitasolla tehty abortti. ’Olla mies’ tarkoittaa olla vajavainen, tunteellisesti rajoittunut; miehuus on rajoittava sairaus ja miehet ovat emotionaalisesti rampoja. Mies on täysin itsekeskeinen, loukussa itsensä sisällä, kykenemätön empatiaan tai samastumaan toisiin, kykenemätön rakkauteen, ystävyyteen, hellyydenosoituksiin. Hän on vankina hämärällä alueella, ihmisen ja apinan puolivälissä. Hänen asemansa on vielä paljon huonompi kuin apinoiden, sillä, toisin kuin apinat, hän on kykenevä laajaan valikoimaan negatiivisia tunteita.
Miten tämä sulle trauman tuottanut värssy vuosien takaa liittyy asiaan? Selvittänet.
Kertoo mitä naiset ajattelevat miehistä.
Sinähän tuota jaat eteenpäin ja hellit ilmeisesti sydämessäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.
Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.
Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.
Toivotonta.
Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!
Ymmärrän itse tämän kannan myös, mutta tämä tulee minulle yllätyksenä ja pettymyksenä. Olen kai sitten suhteen alussa sokea ja uskottelen että josko kuitenkin Hauskanpito on kivaa, yhdessä tekeminen on kivaa ja seksi on kivaa. Kaikki on vain jotenkin niin onttoa ja turhaa, jos ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta.
Ja kyllä, ihan rehellisesti pelkään myös sitä hetkeä, että kun hauskuus on ohi ja vanhuus edessä, on lopulta yksin.
M49
Noin ajattelen itsekin. En minä halua viettää loppuvuosiani yksin vaan rakastettuna ja rakastavana.
Yksin jäämisen pelko on suorin tie huonoon ihmissuhteeseen.
Puhuin rakastamisesta, en pelosta. Vai pitäisikö rakastaa jotain kasveja tai eläimiä? Kovin epätyydyttävää.
On kirjat, ajatukset, luonto, kulttuuri, matkustaminen, kieli, ystävät, lapset, vanhukset, maisemat, tarinat, harrastukset, kukat, päiväunet, aamukaste, naapurin mummo, sauna, filosofia, taiteet, tieto. Sinä itse.
Laajenna vähän käsitystäsi rakkaudesta. Ei se munaa vaadi.
Minulle liian myöhäistä. Mietin tänäänkin kuolemista.
Kuolla ehtii aina. Ei se elämä niin kovin pitkä ole. Nauti kun vielä ehdit. Maailma on mielenkiintoinen paikka kun kääntää katseensa navastaan tai housujensa sisällöstä jonnekin muualle. Ja täynnä kivoja ihmisiä, vaikkei niiden kanssa kusivehkeitä yhteen hankailisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.
Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.
Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.
Toivotonta.
Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!
Ymmärrän itse tämän kannan myös, mutta tämä tulee minulle yllätyksenä ja pettymyksenä. Olen kai sitten suhteen alussa sokea ja uskottelen että josko kuitenkin Hauskanpito on kivaa, yhdessä tekeminen on kivaa ja seksi on kivaa. Kaikki on vain jotenkin niin onttoa ja turhaa, jos ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta.
Ja kyllä, ihan rehellisesti pelkään myös sitä hetkeä, että kun hauskuus on ohi ja vanhuus edessä, on lopulta yksin.
M49
Noin ajattelen itsekin. En minä halua viettää loppuvuosiani yksin vaan rakastettuna ja rakastavana.
Yksin jäämisen pelko on suorin tie huonoon ihmissuhteeseen.
Puhuin rakastamisesta, en pelosta. Vai pitäisikö rakastaa jotain kasveja tai eläimiä? Kovin epätyydyttävää.
On kirjat, ajatukset, luonto, kulttuuri, matkustaminen, kieli, ystävät, lapset, vanhukset, maisemat, tarinat, harrastukset, kukat, päiväunet, aamukaste, naapurin mummo, sauna, filosofia, taiteet, tieto. Sinä itse.
Laajenna vähän käsitystäsi rakkaudesta. Ei se munaa vaadi.
Ihan kivoja, mutta eivät täytä läheisyyden kaipuuta. Ystäviä ja lapsia ei ole, eikä vanhempiakaan. :/
Helpommin saat hyvän ystävän kuin hyvän parisuhteen. Mutta jos vain mies voi tuoda jotain hyvää elämään niin sitten kannattaa jatkaa toivotonta vonkaamista 👍.
Mistä ystäviä sitten saa? Kaikilla (tuttavilla) on lapsia tai eivät ehdi nähdä.
En mitään vonkaa. Minulla on ollut vasta yksi suhde ja haluaisin lisää, koska se oli parasta aikaa elämässäni.
Kyllä! Ja viisikymppisenä ei voi enää ajatella, että olisipa siinä vierellä _joku_. Se ei nyt vaan enää yksinkertaisesti riitä. Millään tasolla.