Miten ikinä voi löytää uuden suhteen viiskymppisenä?

Mulla on kaksvitonen poikkis. Se tykkää vanhoista ja läskeistä naisista. Olen masokisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.

Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.

Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.

Toivotonta.

Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!

Ymmärrän itse tämän kannan myös, mutta tämä tulee minulle yllätyksenä ja pettymyksenä. Olen kai sitten suhteen alussa sokea ja uskottelen että josko kuitenkin Hauskanpito on kivaa, yhdessä tekeminen on kivaa ja seksi on kivaa. Kaikki on vain jotenkin niin onttoa ja turhaa, jos ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta.

Ja kyllä, ihan rehellisesti pelkään myös sitä hetkeä, että kun hauskuus on ohi ja vanhuus edessä, on lopulta yksin.

M49

Noin ajattelen itsekin. En minä halua viettää loppuvuosiani yksin vaan rakastettuna ja rakastavana.

Jos olet nainen, niin ei sinua rakasteta vaan olet hyödyllinen kodinkone.

Vierailija kirjoitti:

Täällähän kohta tapellaan sinkkumiehestä läntiseltä Uudeltamaalta.:) T. N46 samalta suunnalta

Haha.

N46 pääkaupungista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.

Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.

Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.

Toivotonta.

Kun se matto on mennyt jalkojen alta kunnolla, niin on vaan niin vaikea enää uskoa siihen. Saisipa jotenkin ne vaaleanpunaiset lasit päähän mitkä oli joskus parikymppisenä.

Mä en ainakaan haaskaa aikaani niihin jotka on elämän katkeroittamia. Itsekin oon kokenut raskaita asioita, mutta katkeruudesta johtuva sitoutumiskyvyttömyys on jotain, mitä en halua muiden elämään tuoda. - eri

Aivan kuin se olisi joku päätös että tunnenpa näin. Se on trauma. Voin päättää että en halua tuntea niin, mutta ei tunteet toimi sillä tavalla. Ei sellaista perusluottamusta elämään saa takaisin sen jälkeen kun sen tarpeeksi pahasti menettää. Eikä se ole mitään katkeruutta. En ole katkera. Olo on enemmänkin hauras.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.

Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.

Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.

Toivotonta.

Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!

Ymmärrän itse tämän kannan myös, mutta tämä tulee minulle yllätyksenä ja pettymyksenä. Olen kai sitten suhteen alussa sokea ja uskottelen että josko kuitenkin Hauskanpito on kivaa, yhdessä tekeminen on kivaa ja seksi on kivaa. Kaikki on vain jotenkin niin onttoa ja turhaa, jos ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta.

Ja kyllä, ihan rehellisesti pelkään myös sitä hetkeä, että kun hauskuus on ohi ja vanhuus edessä, on lopulta yksin.

M49

Noin ajattelen itsekin. En minä halua viettää loppuvuosiani yksin vaan rakastettuna ja rakastavana.

Jos olet nainen, niin ei sinua rakasteta vaan olet hyödyllinen kodinkone.

Oon laiska tekemään kotitöitä. Kodin konetta etsivä huomaa sen kyllä nopeasti. - eri

MItä nainen uudella parisuhteella tuon ikäisenä? Etkö ole oppinut aikaisemmista?

Tutkimusten mukaan sinkkunaiset ovat onnellisempia. Nauttikaa nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.

Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.

Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.

Toivotonta.

Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!

Saathan sä haluta, kenelläkään ei vain ole velvollisuutta niitä sulle antaa.

Nauti inkkeli kirsikoistas

Vierailija kirjoitti:

Ulkomaat, länsimaat? Siellä sinkkuja enemmän..? Vai onko suomalainen versio pakko olla.

Veikkaan että aika monelle keski-ikäiselle tuo ei ole vaihtoehto. Ihmisillä on työt, asunnot ja läheiset ihmiset Suomessa - aika harva enää viisikymppisenä jättää kaiken ja lähtee ulkomaille. Eikä ratkaisu ole se, että se ulkomaalainen kumppani voi muuttaa Suomeen, koska hänen kohdallaan ihan sama juttu. Kahden kulttuurin suhteisiin liittyy myös omat haasteensa, myös kahden eri länsimaan kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.

Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.

Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.

Toivotonta.

Kun se matto on mennyt jalkojen alta kunnolla, niin on vaan niin vaikea enää uskoa siihen. Saisipa jotenkin ne vaaleanpunaiset lasit päähän mitkä oli joskus parikymppisenä.

Mä en ainakaan haaskaa aikaani niihin jotka on elämän katkeroittamia. Itsekin oon kokenut raskaita asioita, mutta katkeruudesta johtuva sitoutumiskyvyttömyys on jotain, mitä en halua muiden elämään tuoda. - eri

Aivan kuin se olisi joku päätös että tunnenpa näin. Se on trauma. Voin päättää että en halua tuntea niin, mutta ei tunteet toimi sillä tavalla. Ei sellaista perusluottamusta elämään saa takaisin sen jälkeen kun sen tarpeeksi pahasti menettää. Eikä se ole mitään katkeruutta. En ole katkera. Olo on enemmänkin hauras.

Tiedän kyllä mikä trauma on, ihan omasta kokemuksesta. Ja kun itse olin hauraimmillani, ajattelin, ettei ole oikein laittaa muita kärsimään traumastani. Ja nyt kun oon toipunut, en myöskään ota elämääni ihmistä, joka edelleen elää vahvasti traumaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka haluaa suhteen viisikymppisenä?  Pahimmassa tapauksessa joutuu toisen omaishoitajaksi vielä. 

Ai yhtäkkiä vanhana ei haluaa enää läheisyyttä? Kummallist

Olen ollut kolmessa parisuhteessa eikä niissä ole ollut läheisyyttä. On erikoinen oletus että läheisyys sisältyisi parisuhteeseen.

Miksi olet ollut kolme kertaa huonossa suhteessa? Toki jos et sitä kaipaa niin eri asia.

Elämässä on paljon muutakin kuin miehet ja parisuhde. Asioita, jotka tuovat elämään pelkkää hyvää. Keski-ikäisten ihmisten painolastit on jo sellaisia, että helpon ja hyvän ihmissuhteen luominen on todella epätodennäköistä. Aika kannattaa käyttää muuhun, jo nyt. Se saattaa loppua koska tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Miesten pariutumiskriteerit on kivikaudelta, ja silloin naiset eivät eläneet 5-kymppisiksi.

Ei ne miehetkään sen pidempään kivikaudella eläneet. Älä puhu jos et tiedä historiallisista faktoista mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.

Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.

Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.

Toivotonta.

Kun se matto on mennyt jalkojen alta kunnolla, niin on vaan niin vaikea enää uskoa siihen. Saisipa jotenkin ne vaaleanpunaiset lasit päähän mitkä oli joskus parikymppisenä.

Mä en ainakaan haaskaa aikaani niihin jotka on elämän katkeroittamia. Itsekin oon kokenut raskaita asioita, mutta katkeruudesta johtuva sitoutumiskyvyttömyys on jotain, mitä en halua muiden elämään tuoda. - eri

Aivan kuin se olisi joku päätös että tunnenpa näin. Se on trauma. Voin päättää että en halua tuntea niin, mutta ei tunteet toimi sillä tavalla. Ei sellaista perusluottamusta elämään saa takaisin sen jälkeen kun sen tarpeeksi pahasti menettää. Eikä se ole mitään katkeruutta. En ole katkera. Olo on enemmänkin hauras.

Tiedän kyllä mikä trauma on, ihan omasta kokemuksesta. Ja kun itse olin hauraimmillani, ajattelin, ettei ole oikein laittaa muita kärsimään traumastani. Ja nyt kun oon toipunut, en myöskään ota elämääni ihmistä, joka edelleen elää vahvasti traumaansa.

Juu ja tämähän siis alkoi siitä tämä keskustelu miksi moni nainen toimii juuri noin, eli ei ryhdy siihen ihan oikeaan suhteeseen. Eli ilmeisesti oltiin samaa mieltä?

Itse olen 45-vuotias ja löysin saman ikäluokan miehen, ihan vaan työn parissa tutustuttiin. On silti aiemminkin ollut kiinnostuneita miehiä, että en nyt pitäisi mahdottomana, etteikö myös viisikymppinen voisi löytää miestä, jos muutamaa vuotta nuorempikin voi. 

Noo tossa olikin että miehet, joilla "pakka kasassa". Jos 5-kybäsellä naisella on pakka kasassa, ei ole mitään syytä huoleen.

Mut näin 5-kybäsenä miehenä, jolla on se pakka ja pinkka myös, ni kyllä täytyy todeta että suurin osa itseni ikäisistä naisista on toodella väsähtäneitä sekä henkisesti että fyysisesti. Alko maistuu sekä konvehdit, sitten on paljon käsittelemättömiä menttaalipuolen haasteita ja katkeruutta. Kontrollifriikkiyttä ja on todella ahtaat sapluunat, joihin sitä miestä halutaan survoa omien fantasioiden toteuttamiseksi. :(

Monilla on myös järkyttävän perinteiset (lue patriarkaattiset, konservatiiviset) arvot, mikä ei nyt oikein enää itseä näin liberaalina innosta. Nuoremmissa on selvästi edistyksellisempää ajattelua, mitä tulee juurikin ihmissuhteiden emotionaaliseen, eroottiseen ja seksuaaliseen sisältöön ja vaikkapa avoimet suhteet ovat paremmin hyväksyttyjä. Sellaiseen itsekin tähtäsin erottuani pitkästä avioliitosta ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka haluaa suhteen viisikymppisenä?  Pahimmassa tapauksessa joutuu toisen omaishoitajaksi vielä. 

Ai yhtäkkiä vanhana ei haluaa enää läheisyyttä? Kummallist

Olen ollut kolmessa parisuhteessa eikä niissä ole ollut läheisyyttä. On erikoinen oletus että läheisyys sisältyisi parisuhteeseen.

Miksi olet ollut kolme kertaa huonossa suhteessa? Toki jos et sitä kaipaa niin eri asia.

Täältä sivusta vastaan että olen huomannut että siinä menee helposti vuosi, ennen kuin alkaa toisen tuntemaan, vaikka olisi tiiviistikkin yhdessä. Että silleen niihin epätäydellisiin suhteisiin joudutaan, kun yritetään selvittää että millainen se ihminen on suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Mies on epätäydellinen nainen, kävelevä surkastuma, geenitasolla tehty abortti. ’Olla mies’ tarkoittaa olla vajavainen, tunteellisesti rajoittunut; miehuus on rajoittava sairaus ja miehet ovat emotionaalisesti rampoja. Mies on täysin itsekeskeinen, loukussa itsensä sisällä, kykenemätön empatiaan tai samastumaan toisiin, kykenemätön rakkauteen, ystävyyteen, hellyydenosoituksiin. Hän on vankina hämärällä alueella, ihmisen ja apinan puolivälissä. Hänen asemansa on vielä paljon huonompi kuin apinoiden, sillä, toisin kuin apinat, hän on kykenevä laajaan valikoimaan negatiivisia tunteita.

Miten tämä sulle trauman tuottanut värssy vuosien takaa liittyy asiaan? Selvittänet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka haluaa suhteen viisikymppisenä?  Pahimmassa tapauksessa joutuu toisen omaishoitajaksi vielä. 

Ai yhtäkkiä vanhana ei haluaa enää läheisyyttä? Kummallist

Olen ollut kolmessa parisuhteessa eikä niissä ole ollut läheisyyttä. On erikoinen oletus että läheisyys sisältyisi parisuhteeseen.

Miksi olet ollut kolme kertaa huonossa suhteessa? Toki jos et sitä kaipaa niin eri asia.

Täältä sivusta vastaan että olen huomannut että siinä menee helposti vuosi, ennen kuin alkaa toisen tuntemaan, vaikka olisi tiiviistikkin yhdessä. Että silleen niihin epätäydellisiin suhteisiin joudutaan, kun yritetään selvittää että millainen se ihminen on suhteessa.

Mutta läheisyyden pitäisi olla läsnä päivästä yksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No täällä on 49v mies ja ihmettelee asiaa toiselta kantilta. Oma kokemukseni lähelle omanikäisistä naisista, siis ikähaarukassa 45-52 on se, että mitään vakavampaa ei haeta. Hauskaa halutaan pitää, mutta mikään vakavammaksi kehittyvä yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta. Avioliittohaaveille on suoraan naurettu ja todettu että ei enää tässä elämässä, johan se tuli nähtyä.

Olen itse ihan normaali, ikäisekseni erittäin hyväkuntoinen mies. Akateeminen koulutus, hyvä työpaikka ja elämä kaikin puolin tasapainossa. En polta eikä alkon kanssa ole ongelmaa. Olen huumorintajuinen, sosiaalinen ja löydän helposti seuraa. Matkustella halutaan, seksiä harrastaa ja valikoida elämän kakusta kirsikat, mutta siinä kaikki.

Itse olen ollut kerran naimisissa ja haluaisin vielä kokea aikuisen, vakaan parisuhteen niin hyvine kuin huonoinekin aikoineen. Vaan heti kun tulee vähänkini arkista tai tylsää, niin suhde on siinä.

Toivotonta.

Ymmärrän. Minä olen viisikymppinen nainen, ja olen juurikin kuvailemasi kaltainen. Pitkän ja pystyynkuolleen, kymmeniä vuosia lusitun liiton jälkeen haluan todellakin sekä elämässä että ihmissuhteessani ne kirsikat kakusta - miksi ihmeessä en haluaisi? Vanhuus tuo sitten taas kärsimyksen ja kurjuuden. Jos muutaman vuoden saan nauttia, niin nautinhan minä!

Ymmärrän itse tämän kannan myös, mutta tämä tulee minulle yllätyksenä ja pettymyksenä. Olen kai sitten suhteen alussa sokea ja uskottelen että josko kuitenkin Hauskanpito on kivaa, yhdessä tekeminen on kivaa ja seksi on kivaa. Kaikki on vain jotenkin niin onttoa ja turhaa, jos ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta.

Ja kyllä, ihan rehellisesti pelkään myös sitä hetkeä, että kun hauskuus on ohi ja vanhuus edessä, on lopulta yksin.

M49

Noin ajattelen itsekin. En minä halua viettää loppuvuosiani yksin vaan rakastettuna ja rakastavana.

Yksin jäämisen pelko on suorin tie huonoon ihmissuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka haluaa suhteen viisikymppisenä?  Pahimmassa tapauksessa joutuu toisen omaishoitajaksi vielä. 

Ai yhtäkkiä vanhana ei haluaa enää läheisyyttä? Kummallist

Olen ollut kolmessa parisuhteessa eikä niissä ole ollut läheisyyttä. On erikoinen oletus että läheisyys sisältyisi parisuhteeseen.

Miksi olet ollut kolme kertaa huonossa suhteessa? Toki jos et sitä kaipaa niin eri asia.

Täältä sivusta vastaan että olen huomannut että siinä menee helposti vuosi, ennen kuin alkaa toisen tuntemaan, vaikka olisi tiiviistikkin yhdessä. Että silleen niihin epätäydellisiin suhteisiin joudutaan, kun yritetään selvittää että millainen se ihminen on suhteessa.

Mutta läheisyyden pitäisi olla läsnä päivästä yksi?

Niin? Kyllä ihmisen kanssa voi tuntea läheisyyttä silloinkin kun ei vielä tunne kunnolla.