Onko vanhemmuus nykypäivänä mielestäsi hukassa?
Minusta tuntuu, että on. Vanhemmille ovat lasten rytmeihin, pukemiseen, syömiseen ja nukuttamiseen liittyvät asiat ihan hukassa, ja jos perheessätulee ongelmia tai ristiriitoja, heti huudetaan asiantuntijaa avuksi ja toivotaan, että joku ratkaisisi perheen sisäisistä asioista lähteneet ristiriidat.
Kommentit (40)
Lopputuloksena lapsi jyrää, ja pukemiset, syömiset nukkumaanmenot tehdään silloin, kun lapselle sopii.
raivostuttavinta on se, kun jollekin aivan pienelle selostetaan kuinka lyöminen sattuu, eikä suoraan kielletä.
Se on hyvä, jos lapselle selitetään että se sattuu, mutta jos lapsi ei usko/ymmärrä/välitä on seuraavaksi kiellettävä niin että lapsi uskoo, ja tätä eivät kaikki tee.
Mihinkähän sitä pitäis mennä, että tällaisia vanhempia löytyis... Suurin osa tuntemistani äideistä on kotiäitejä, ja kaikki ovat mielestäni hyviä äitejä joista on uusavuttomuus kaukana. Eikä ole pahaa sanottavaa työssäkäyvistä äideistäkään, jotka tunnen. Yksi ihminen on jolla on just rutiinit hukassa ja joka suhtautuu todella huolettomasti esim. pukemiseen (sivullista ihan hirvittää), mutta ei lapset silti mitenkään onnettomilta vaikuta tai muuten surkeilta.
Tutustukaapa faktoihin lasten mielenterveysongelmista niin huomaatte kyllä. Liian monella vanhemmalle tärkein maailmassa on se oma napa ja lapsen etu tulee vasta vasta toisena tai jossain paljon kauempana.
tunnen muutaman joiden vauvat ovat olleet noin 3-4viikkoisia ja on pakko päästä ravintolaan... onko nämä ihmiset todella halunneet äideiksi/isiksi jos eivät voi rauhoittua ja keskittyä perhe-elämään? Tuntuu, että he kuvittelevat jäävänsä jostain paitsi jos eivät mene entiseen tahtiin... sääliksi käy...
Nykyään ajatellaan asioita lapsen kannalta, silloin olivat aikuiset ykkösiä. Lasten kuului leikkiä omissa oloissaan, eikä aikuisille saanut sanoa vastaan. Kovin pitkälti ei mietitty, mikä lasta vaivasi, lapset olivat joko kilttejä tai tuhmia.
Nykyvanhemmilla paineet ovat kovat, tietoa on hirveän paljon enemmän ja vanhemmilta odotetaan mielestäni todella paljon. En yhtään ihmettele, että tällaisessa ristiriitaisenkin tietotulvan maailmassa ei kaikki suju enää yhtä mutkattomasti kuin silloin yli 30 vuotta sitten. Äitinikin sanoo, ettei jaksaisi tässä ajassa kasvattaa lapsiaan, että aikoinaan oli paljon helpompaa.
Ennen vanhaan lapset jätettiin selviämään yksinään, vaadittiin pikkuaikuisten käytöstä ymmrätämystä ja työpanosta ja piestiin hiljaisiksi kun se ei toiminut. Eikä kukaan välittänyt.
Vanhemmuus on paljon enemmän löydyksissä kuin koskaan. Se asiantuntijoitten apuunhuutaminenkin kertoo lähinnä siitä, että on ymmärretty että muitakin vaihtoehtoja on, että lapset ovat yksilöitä ja ettei hyvän kasun tae olekaan Herran pelko ja ehdoton tottelevaisuus.
hokemat. Olen kyllä edellisten kanssa samaa mieltä siitä, että monet vanhemmat eivät jaksa/osaa ottaa vastuuta ja välttelevät epämiellyttäviä tilanteita ja menevät lapsen pillin mukaan. Mutta voisiko joku kertoa esimerkein, että ennen oli paremmin?
Ennen ehkä oli kuri tiukempaa, jopa fyysistä. Mutta kyllä silloinkin vanhemmuus on TODELLA pahasti hukassa, jos kasvatuskeinona on väkivalta (tukistaminen, luunappi, risua takapuolelle).
Minä henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ongelmia vanhemmuudessa on aina ollut, ongelmien luonne vain muuttuu. Ja kyllä sitä sitten kelpaa paheksua seuraavan sukupolven vanhempia kun tekevät eri virheetkin kuin entiset ihmiset.
Tarkoitan tätä curling-vanhemmuutta ja ikuisen sunnuntain perheitä.
Itselläni on moni muu asia hukassa, mutta vanhemmuus ei.
Vanhemmuus on minusta hukassa silloin, jos lapselle ei laiteta rajoja ja lapsi on perheessä kuningas. Toisaalta vanhemmuus on hukassa myös silloin, jos vanhemmat pitävät perheessä hirmuhallintoa.
Vanhempana olemisen ja " oman elämän" välille pitäisi löytää tasapaino. Minusta lapsen saaminen ei tarkoita sitä, että oman elämän täytyisi unohtua täysin ja elämän rullata siitä lähtien vain ja ainoastaan lapsen ehdoilla. Toisaalta on ajatella, että oma elämä voisi jatkua täysin samanlaisena.
En tunne ketään hukassa olevaa vanhempaa. En pidä hukassa olemisena sitä, että kysyy neuvoja ja jakaa kokemuksia. Kaikilla tuttavillani on myös näkemys siitä, mitä on vanhemmuus ja he kasvattavat lapsiaan oman näkemyksensä mukaisesti.
Mielestäni iso osa hukkunut vanhemmuus -puheesta on sellaista kolumnin täytettä, aihe josta voidaan keskustella hyvin vakavina ja kaikki ovat samaa mieltä siitä, että asialle on tehtävä jotain - mutta itse asiaa ei oikeastaan olekaan. Ainakaan siinä mittakaavassa kuin annetaan ymmärtää.
En tunne ketään hukassa olevaa vanhempaa. En pidä hukassa olemisena sitä, että kysyy neuvoja ja jakaa kokemuksia. Kaikilla tuttavillani on myös näkemys siitä, mitä on vanhemmuus ja he kasvattavat lapsiaan oman näkemyksensä mukaisesti.
Mielestäni iso osa hukkunut vanhemmuus -puheesta on sellaista kolumnin täytettä, aihe josta voidaan keskustella hyvin vakavina ja kaikki ovat samaa mieltä siitä, että asialle on tehtävä jotain - mutta itse asiaa ei oikeastaan olekaan. Ainakaan siinä mittakaavassa kuin annetaan ymmärtää.
-pukemisohjeet
-ohjeet lapsen kuivaksi opettamiseen
-hoito-ohjeet kaikenlaisille sairauksille
-vahvistusta omille kurinpitomenetelmille/ kasvatusasenteille
ja se toinen ääripää on sitten se, että tiedetään kaikki ja ollaan niin omien polkujen kulkijoita, ettei kenenkään auta neuvoa.
vanhempia aliarvioidaan, seinällä on ohjeita tyyliin " pue lapsesi aina puhtaisiin vaatteisiin" . Ja vanhempainilloissa sama sävy. Voi tietenkin olla, että iso päiväkoti kun on kyseessä, joukkoon mahtuu myös piittaamattomia vanhempia, mutta tuskin he noista ohjelapuista tapojaan parantavat.
Vanhemmuus hukkuu kun ollaan liian paljon liian varhain lapsen luolta poissa. Kun muut kasvattavat ja yhteistyö hoitajan kanssa ei merkitse lapsen arkeen liittyvien pienten ja suurten juttujen jakamista ja ihmettelyä. Kun työ imaisee ja vie mennessään.Lapsen kiukuttelu kun ollaan yhdessä lyhyet hetket, ei useinkaan ole rajojen etsimistä vaan äidin etsimistä ja hätää.On aivan turha uskoa että vanhemmuus ei siitä kärsisi että ei ole riittävän lähellä lasta tämän ollessa pieni. Laadukas päivähoito merkitsee sitä että vanhemmille tarjotaan apu pysyä kiinni lapsessaan,päivittäisestä erosta huolimatta.Tämä toteutuu kuitenkin hyvin harvoin päivähoidossa ja siitä seuraa ilmiö josta yleisesti ollaan huolissaan, että vanhemmat eivät enää näe lastensa tarpeita ja tuntevat itsensä avuttomiksi ja huonoiksi vanhemmiksi.
osa vanhemmista tuntuu olevan sitä mieltä, että esim. koululla on vastuu lapsen kasvatuksessa..jos nuori hölmöilee ni aina se vika haetaan jostain muualta..tai pahempaa: lapsen toikkaroidessa kännissä autolla alaikäsenä todetaan, vaan et sellasia nuo poijjaat on..jne.
Ja ei tosiaan uskalleta olla "ilkeä ja paskamainen" vanhempi..esim. rajojen asettaminen ja sitte kauhea parku nousee ku se pikku prinsessa/prinssi pyörittää koko perheen elämää oman mielensä mukaan..
Ei ole mitään ennen paremmin / nyt perseestä -muutosta vaan ihmiset sössii asioitaan ihan siinä missä ennenkin. Nykyään panostetaan lapsiin paljon enemmän kuin aikaisemmin, toki räikeitä ylilyöntejäkin sattuu enemmässä määrin mutta lastensuojelu edes yrittää toimia.
Omasta lapsuudestani muistan sukulaisperheen joilla oli paljon lapsia mutta ei mahdollisuutta heitä hoitaa. Lapsia pyöriteltiin suvun kesken missä tahansa ja suuren osan ajasta asuivat 70-80-vuotiaiden isovanhempien luona. Nykyään nuo lapset olisi huostaanotettu mutta silloin niitä asioita vaan peiteltiin.
Tuo oli vaan yksi esimerkki mutta yritän ajaa takaa sitä, että asenne on nykyään ihan erilainen. Ongelmista voi puhuakin, sen takia vanhemmat varmaan leimautuukin surkeiksi kun uskaltavat avata suunsa.
Aivan niin mitä vähemmän äiti on läsnä lapsensa elämässä ja mitä pienemmästä lapsesta kyse sitä suurempion riski vanhemmuuden hukkumiselle.
Vaikka lapsi olisi päivähoidossa 7- 17 joka päivä, väitän, että normaaliperheessä kyseinen lapsi saa silti paljon enemmän huomiota ja rakkautta kuin kotihoidettu lapsi vaikkapa 50 vuotta sitten.
Ennen ei kertakaikkiaan edes puhuttu mistään "lasten oikeuksista", kuten nykyään. Tämä trendi alkoi vasta 60 -luvun lopulla ja levisi ja muotoutui länsimaissa tähän nykyiseen suuntaukseen.
Vielä 40 vuotta sitten lapset olivat lähes näkymättömiä: heitä sai hakata mielin määrin, kuri oli kova, lapset pantiin maalla aamulla pihalle ja illalla sisään, kuin karja.
Ennen ei voitu edes puhua mistään hukassa olevasta vanhemmuudesta, koska vanhemmuus käsitteenä tarkoitti aivan eri asiaa kuin nykyään. Nykyvanhemmat sentään pystyvät tarkastelemaan edes jossain määrin kriittisesti vanhemmuuttaan ja samalla tietysti kokevat ympäristön paineen olla hyvä vanhempi (äiti).
Ei uskalleta olla ristiriitatilanteissa aikuisia ja tehdä niitä lapsen mielestä kurjiakin sääntöjä, ei kestetä lapsen pettymystä ja kiukkua.