Lue keskustelun säännöt.
Syrjäytyneenä näkee niin selvästi, kuinka älytöntä ns. normaali elämä on
22.05.2023 |
Tarkoitan nyt sitä oravanpyörää, missä suurin osa ihmisistä elää. 90% elämästä suoritetaan: herätään, lapset töihin/kouluun, työpäivän jälkeen prisman kautta kotiin, hoidetaan kotiasiat, kuskataan lapsia sinne tänne, nukkumaan ja tätä toistetaan päivästä toiseen ja haaveillaan viikonlopusta ja kesälomasta.
Onko tuollainen suorituselämä oikeasti onnellista ja tyydyttävää? Vaikea uskoa, että on. Kuinka moni ihan aidosti haluaa elää noin vai onko moni ajautunut siihen, koska niin "kuuluu elää" ja sitä odotetaan yhteiskunnan tai muiden ihmisten taholta.
Aiemmin olen surrut kovasti sitä, että en ole voinut elää tuota elämää. Nyt en enää missään nimessä haluaisi tuohon pyöritykseen. Joskus kun sitä katsoo ulkoa päin, niin se näyttäytyy jopa koomisena. Vähän vaikea selittää, on varmaan vaikea katsoa sitä touhua objektiivisesti jos on siinä keskellä itse.
Kommentit (816)
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten vedätys on mennyt niin ylipitkälle työelämässä ja tässä yhteiskunnassa muutenkin että en halua osallistua moiseen kusetukseen, täysin järjetöntä menoa.
Kaltaistesi elättäminen vaatii muilta aina vain enemmän ponnisteluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on se hyvä puoli, että voi vaan jäädä kotiin ja miettiä järjestelmän älyttömyyttä. Jos ap asuisi jossain kehitysmaassa, hän eläisi almuilla ja asuisi kadulla.
Outoa, että aina pitää tuoda tuo kehitysmaa-mantra useisiin keskusteluihin mukaan. Ap sattuu asumaan Suomessa ja tästä on tässä ketjussa kyse.
Ei se ole outoa. Se on ihan relevantti asia. Miksi länsimaisella henkilöllä on oikeus vetää lonkkaa toisten kustannuksella ja kuvitella olevansa joku hieno filosofi? Miksi meillä on yhtään enempää velvollisuutta elättää vapaamatkustajia kuin minkään muidenkaan maiden ihmisillä.
Ymmärrän sosiaalituet pakon edessä, mutta ei ne voi olla mikään oma valinta ja elämäntapa. Meidän järjestelmää ei ole rakennettu kestämään sellaista. Vapaamatkustajat vie resursseja niiltä henkilöiltä joita meidän oikeasti kuuluisi auttaa. Esimerkiksi tällä hetkellä meidän omilta vanhuksilta, joita meillä ei ole vara enää kunniallisesti hoitaa. Sen sijaan me annamme rahaa ihmisille, joita ei vain huvita tehdä töitä. Järjestelmä ei kestä tuota loputtomiin.
Jos et ole ottamassa ketään töihin ja maksamassa palkkaa heille niin pidä turpasi kiinni!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa kehitysmaissa ihmiset ovat onnellisempia kuin ns teollisuusmaissa niinkaun kuin "paremmasta" ei ole tietoa ja alkuperäisasukkaat saastuttivat myös huomattavasti vähemmän.
Huomaan että tässä ketjussa väittely kulminoituu elintasoon ja sen pystyssä pitämiseen ja parantamiseen, elintaso oravanpyörä ei vaan tuo sitä onnellisuutta yhtään enempää se on harhaluulo ja valhe minkä perässä ihmiset juoksee kieli vyön alla.
Jonkun perässä täällä juostaan ja loppujenlopuksi mitään ei jää kun täältä lähdetään.
enemmän rahaa=enemmän tavaroita
Kuuluis filosofi sanoi jo aikoinaan että elämäntarkoitus on elää mahdollisimman onnellinen elämä. : )
Nimenomaan ne elämän pienet perusasiat tekevät onnellisuuden ei se ylimääräinen höttö millä ihmiset täyttävät pahaa oloaan. : )
Elintaso on todellisuudessa turvallisuudentunnetta. Tuntuu että elämä on vähän enemmän hallinnassa kun ei elä ihan kädestä suuhun.
Ihminen tulee toimeen aika pienellä, periaatteessa ruoka ja lämpö riittää, tietenkin jos haalii kaikkea omaisuutta ja tavaraa ja ei pärjää esimerkiksi ilman akkukäyttöistä ruohotrimmeriä niin se on jokaisen oma valinta. : )
Niin, kyllä varmasti. Miksi me siis kustannetaan vapaamatkustajille esimerkiksi jokaiselle oma vuokra-asunto? Lämpöä ja suojaa saisi jossain hallirakennuksessakin.
Eikä pelkästään kunnon asunto vaan myös rahhaa taikaseinästä, töistä niin väliä ole ollenkaan. Samaa mieltä vapaamatkustajille soppatykit ja yhteisasuntoloita, yksi perhe yksi huone. Heille tarjotaan heti EU:ssa luksuselämää jonka maksavat veronmaksajat.
Vierailija kirjoitti:
Mutta nuo työt on usein sellaisia mistä aloitetaan. Niistä pääsee eteen päin ja kivempiin hommiin kokemuksen kautta. Mutta se että jos ei koskaan aloita, niin tuo porras on aina edessä. Harva pystyy hyppäämään sen yli suoraan kivoihin töihin. Näin työelämä toimii.
Tai sitten sulla hajoaa terveys noita töitä tehdessä, kuten itselleni teki, ja koska sut siinä vaiheessa potkaistaan pellolle suorittavan tason työstä etkä pysty tekemään muita samanlaisia, jäät ikuisesti työelämän ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole lapsia siunaantunut, mutta sen verran kuitenkin sanon: tuohan on sitä elämää. Elämää on tietysti näin ilman lapsiakin, mutta en silti vaihtaisi enää mistään hinnasta elämääni sellaiseen, että olisin ihan syrjäytynyt ja mitään erityistä ei tapahtuisi päivisin. Mitä tekisin? Pelaisin ja makaisin vaan päivästä toiseen?
Tämä kaikki siis entisen syrjäytyneen "kynästä". Pelasin päivästä toiseen, unirytmi oli sekaisin ja muutenkin koko elämä oli nyt jälkeenpäin ajateltuna ihan täysin merkityksetöntä. En siis opiskellut tai käynyt töissä tuolloin vaan olin pudonnut yhteiskunnan kelkasta. Elämä kuitenkin voi muuttua. Nyt kun opiskelen uutta ammattia, teen osa-aikatöitä ja olen parisuhteessa, mun elämä on oikeasti paljon rikkaampaa ja mielenkiintoisempaa. Elämä on täynnä valintoja.
Mitäkö tekisit? No minä ainakin keksin vaikka mitä tekemistä, jos ei tarvi käydä töissä. Eikä aika edes riitä kaikkiin niihin asioihin.
Siis joo, kyllähän meistä varmasti moni keksisi kaikenlaista kivaa tekemistä. Ehkä tässä on kuitenkin yksi avainsana taustalla: velvollisuudentunto. Huvikseen työttömänä lojuvia "harrastelijoita/prinsessoja" ei yleensä katsota kovin hyvällä. Moni työssäkäyvä varmasti kokee, että ensin pitää hoitaa ne velvollisuudet (työt), ja vasta sitten on oikeasti hyvä hetki kaikille omille harrastuksille.
Tuo on toisaalta myös se, mikä erottaa työssäkäyvät hupityöttömistä. Jostainhan meidän on se elanto saatava ja tienattava. Meille joillekin se tuilla eläminen, elämäntapatyöttömyys ja muu kiva loisiminen valtion tuilla ei tunnu moraalisesti oikealta ratkaisulta.
Jollakin oli täällä tosi mieleenjäävä kommentti, missä oli jonkinlainen eläinvertaus. Siis jos nämä huvikseen loisijat olisivat eläimiä, niin eiväthän ne enää olisi edes hengissä :D makaisivat vaan jossain varjossa suu auki kuihtuen ja toivoisivat, että joku lintu tipahtaisi suoraan suuhun, ettei tarvitsisi tehdä sen metsästämisen eteen yhtään mitään. Tai sitten odottaisivat, että joku toinen pyydystää ja jättää jämät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä sä sitten syrjäytyneenä teet? Elät valtion tuilla ja koet, että se on nyt ihan oikeutettua koska SÄ haluat vaan oleskella? Sori, mutta mulle ei mene läpi tällaset vinkunat.
Olen eläkkeellä kroonisen sairauden vuoksi. Kuulostaa, että olisit ehkä hieman katkera.
ap
No me työssäkäyvät oravanpyöräläiset maksamme sun eläkkeen.
Jokainen vuorollaan joutuu sen eläkemaksun maksamaan niin ovat meidän viisaat päättäneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä sä sitten syrjäytyneenä teet? Elät valtion tuilla ja koet, että se on nyt ihan oikeutettua koska SÄ haluat vaan oleskella? Sori, mutta mulle ei mene läpi tällaset vinkunat.
Olen eläkkeellä kroonisen sairauden vuoksi. Kuulostaa, että olisit ehkä hieman katkera.
ap
No me työssäkäyvät oravanpyöräläiset maksamme sun eläkkeen.
Jos jo parikymppisenä on sote-palveluiden suurkuluttaja eikä ole juuri mitään ikinä töitä tehnyt ja jaa aikaisin eläkkeelle, niin taatusti sellainen henkilö on enemmän mun lompakon saamapuolella kuin minä itse. Ikää 54v, koko aikuisiän työtä tehnyt, en ole juurikaan saikuttanut. Kaksi äitiyslomaa on tosin pidetty. Joten mistään vuorottelusta on turha kuittailla, enemmän olen antanut yhteiskunnalle kuin sinä.
Kukin vuorollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole lapsia siunaantunut, mutta sen verran kuitenkin sanon: tuohan on sitä elämää. Elämää on tietysti näin ilman lapsiakin, mutta en silti vaihtaisi enää mistään hinnasta elämääni sellaiseen, että olisin ihan syrjäytynyt ja mitään erityistä ei tapahtuisi päivisin. Mitä tekisin? Pelaisin ja makaisin vaan päivästä toiseen?
Tämä kaikki siis entisen syrjäytyneen "kynästä". Pelasin päivästä toiseen, unirytmi oli sekaisin ja muutenkin koko elämä oli nyt jälkeenpäin ajateltuna ihan täysin merkityksetöntä. En siis opiskellut tai käynyt töissä tuolloin vaan olin pudonnut yhteiskunnan kelkasta. Elämä kuitenkin voi muuttua. Nyt kun opiskelen uutta ammattia, teen osa-aikatöitä ja olen parisuhteessa, mun elämä on oikeasti paljon rikkaampaa ja mielenkiintoisempaa. Elämä on täynnä valintoja.
Mitäkö tekisit? No minä ainakin keksin vaikka mitä tekemistä, jos ei tarvi käydä töissä. Eikä aika edes riitä kaikkiin niihin asioihin.
Siis joo, kyllähän meistä varmasti moni keksisi kaikenlaista kivaa tekemistä. Ehkä tässä on kuitenkin yksi avainsana taustalla: velvollisuudentunto. Huvikseen työttömänä lojuvia "harrastelijoita/prinsessoja" ei yleensä katsota kovin hyvällä. Moni työssäkäyvä varmasti kokee, että ensin pitää hoitaa ne velvollisuudet (työt), ja vasta sitten on oikeasti hyvä hetki kaikille omille harrastuksille.
Tuo on toisaalta myös se, mikä erottaa työssäkäyvät hupityöttömistä. Jostainhan meidän on se elanto saatava ja tienattava. Meille joillekin se tuilla eläminen, elämäntapatyöttömyys ja muu kiva loisiminen valtion tuilla ei tunnu moraalisesti oikealta ratkaisulta.
Jollakin oli täällä tosi mieleenjäävä kommentti, missä oli jonkinlainen eläinvertaus. Siis jos nämä huvikseen loisijat olisivat eläimiä, niin eiväthän ne enää olisi edes hengissä :D makaisivat vaan jossain varjossa suu auki kuihtuen ja toivoisivat, että joku lintu tipahtaisi suoraan suuhun, ettei tarvitsisi tehdä sen metsästämisen eteen yhtään mitään. Tai sitten odottaisivat, että joku toinen pyydystää ja jättää jämät.
Aika moni työttömistä on työkyvytön. Eli eivät ole mitään "hupityöttömiä".
Toiseksi, aika moni työtön hakee ihan tosissaan työtä, ihan mitä vaan työtä, muttei silti saa. Tai jos saa, niin vain satunnaisia tunteja tai esim. puhelinmyyntiä firmassa, joka ei maksa palkkoja. Eivätpä hekään huvikseen siinä tilanteessa ole.
Vierailija kirjoitti:
Monilla ihmisillä on isot talot ja mökit ja pihat, mutta niistä ei edes ehditä nauttimaan, koska on aina niin kiire. Ei ole aikaa edes nauttia perheen kanssa yhdessäolosta, koska lapsia pitää kuskata harrastuksiin ja itse pitää mennä kavereiden kanssa jonnekin tai mennä kampaajalle tms. hemmotteluun viikonloppuisin.
Monet meistä elävät vain viikonloppuisin ja lomilla.
Toisaalta monethan ei osanneet nauttia siitä kilpavarustellusta kodistaan ja ajasta perheensä kanssa pandemian alkaessakaan viikkoa pidempään vaan alkoi se kitinä kuinka seinät kaatuu päälle eikä ole mitään tekemistä vaikka sinne 200 neliöiseen kotiin on hankittu kaikki mahdollinen ja uusin elektroniikka ja just ne tietynlaiset huonekalut, tekstiilit ja desing-valaisimet ym.
Sitten kun siellä olisi aikaa olla niin seinät kaatuukin päälle. Ketä varten se koti oikein on ostettu, laitettu ja sisustettu? Somea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä keskustelu.
Itseä ihmetyttää ja vähän pelottaakin se, kuinka vieraantuneita nykyihmiset on (suurin osa) luonnosta ja sitä kautta myös oman kehon viesteistä. Kaikesta on tehty hirveän vaikeaa ja monimutkaista: syömisestä, nukkumisesta, liikkumisesta. Kaikkiin pitää olla "asiantuntijoiden" ohjeet ja stressi tulee jo siitä, jos ei noita ohjeita orjallisesti noudata.
Yhteiskunnassa on jotain pahasti vialla, kun jo teini-ikäiset uupuu. Me tarvittaisiin ohjeistusta siitä, kuinka rauhoittua, kuunnella omaa kehoa ja antaa sille mitä se tarvitsee. Me tarvitaan lempeää opastusta lepoon ja armollisuuteen. Nykyinen elämäntapa sairastuttaa ihmisiä.
Niin, monikohan eläisi kun joutuisi elämään huomenna luonnon antimilla mitä kiinni saa, kaupoista ei saisi mitään vaan kaiken alkukantaisen joutuisi opettelemaan, nyky-yhteiskunta on kuitenkin vain noin 100 vuotta vanha ja ihminen on elänyt kymmeniätuhansía vuosia ilman nykyhärdelliä.
10 vuoden minimitoimeentulolla ryyppäämisen jälkeen mitkä tahansa palkkatulot, ja siihen vielä kumppani jakamaan asumiskulut, kuulostaisi itselleni lähinnä taivaalta. Lapsia en voi saada, joten lapsi siihen vielä ja elämä olisi täydellistä. Tai siis olisi, jos lapsettomuus ei olisi ajanut minua juomaan, toki tähän en lasta haluaisi saattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lta puuttuu kykyä asettua toisten saappaisiin. Se mitä sinä kutsut "oravanpyöräksi" on ainoastaan tapa elää, jota SINÄ pidät jotenkin vääränä.
Minä nautin suunnattomasti kaikesta puuhailusta lasteni kanssa. Nautin myös työstäni, joka on haastavaa ja mielenkiintoista ja lisäksi siitä saa vielä rahaakin. Nautin myös lomailusta ulkomailla eikä minusta todellakaan ole reppureissaajaksi mahdollisimman "og-mestoissa" 8 €/päivä budjetilla... hyi hlvtti. Mielummin joisin vaikka WC Ankkaa.
Kotona oloilu, huonojen runojen raapustelu pöytälaatikkoon, käveleminen ilman päämäärää, Konsta Pylkkäsmäinen mukafilosofointi, sängyssä makailu puoleen päivään, jatkuva köyhyys jne. ovat tylsintä mitä voin keksiä. Tulisin moisesta hulluksi muutamassa kuukaudessa.
Minä tarvitsen haasteita ja ongelmia sekä tavoitteita, jotka eivät ole pelkästään minun itseni omalle mukavuustasolleni asettamia. Ne kasvattavat henkisiä ja fyysisiä lihaksia.
Minun näkökulmastani downshiftaajat ja vapaaehtoisesti syrjäytyneet ovat pehmeää ja pullavaa lihaa. Rikkaan länsimaailman tuottamia pehmeitä syöttiläitä, joiden kapinallisuus ilmenee mitään tekemättömyytenä ja pinnallisena mukaluovuutena. Joka toinen on kirjailija ilman kirjaa tai muusikko ilman keikkoja tai taidemaalari, jonka tauluja kukaan ei halua nähdä..
En tuomitse, mutta en myöskään ymmärrä. Evoluutio kuitenkin teki meistä toimeliaita ja haasteita tarvitsevia biologisia koneita.
Allekirjoitan ap:n kirjoituksen ihan täysin. Nykyään minulla on kiire jos viikon sisään pitää ehtiä käydä hoitamassa joku asia. Elämä rytmittyy nykyään täysin vuodenaikojen ja auringonvalon määrän mukaan, korvessa kun asun. Keväällä/kesällä touhuan talvivarastoja marjat, polttopuut, luonnonyrtit kuin pieni eläin, kotimaan retkeilyäkään unohtamatta. Huvitteluksi riittää kun käy vaikka miesystävän kanssa toisessa maakunnassa syömässä muikut rantaravintolassa. En aio enää ikinä mennä mihinkään työpaikkaan kenenkään alaiseksi pompoteltavaksi, elämä lähes rutiköyhänäkin on paljon parempaa koska en oikeastaan tarvitse mitään mitä isoilla rahoilla saisi. Elämää lienee jäljellä n. 30 vuotta ja jo tässä vaiheessa kaikki turha kuten kuluttavat ihmissuhteet jne. on karsiutumassa tai jo karsiutunut pois, eniten arvostan mielenrauhaa ja fyysistä toimintakykyä. Aikanaan toivon tuupertuvani kertalaakista tuohon omaan metsääni, vain lintujen sirputuksen ja tuulen huminan jäädessä viimeiseksi ääneksi korvissani ennen kuin erkanen tästä maailmasta jossa en kokenut syvää yhteyttä kuin luontoon ja tähän nykyiseen kaveriin.
Talvella pimeyden laskeuduttua lähinnä lämmitän tupaa ja keitän teetä, seurustelen miesystävän ja pienten lemmikkieni kanssa, mussutan suklaata ja annan somessa kuten täällä kommentteja ja sivistän itseäsi seuraamalla vaikka maailmanpolitiikkaa tai katsomalla youtubesta hyviä dokumentteja eri aiheista. En vaihtaisi tätä ns. menestykseen, en edes tykkää suurimmasta osasta vieraista ihmisistä joten en myöskään tarvitse heidän arvostustaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole lapsia siunaantunut, mutta sen verran kuitenkin sanon: tuohan on sitä elämää. Elämää on tietysti näin ilman lapsiakin, mutta en silti vaihtaisi enää mistään hinnasta elämääni sellaiseen, että olisin ihan syrjäytynyt ja mitään erityistä ei tapahtuisi päivisin. Mitä tekisin? Pelaisin ja makaisin vaan päivästä toiseen?
Tämä kaikki siis entisen syrjäytyneen "kynästä". Pelasin päivästä toiseen, unirytmi oli sekaisin ja muutenkin koko elämä oli nyt jälkeenpäin ajateltuna ihan täysin merkityksetöntä. En siis opiskellut tai käynyt töissä tuolloin vaan olin pudonnut yhteiskunnan kelkasta. Elämä kuitenkin voi muuttua. Nyt kun opiskelen uutta ammattia, teen osa-aikatöitä ja olen parisuhteessa, mun elämä on oikeasti paljon rikkaampaa ja mielenkiintoisempaa. Elämä on täynnä valintoja.
Mitäkö tekisit? No minä ainakin keksin vaikka mitä tekemistä, jos ei tarvi käydä töissä. Eikä aika edes riitä kaikkiin niihin asioihin.
Siis joo, kyllähän meistä varmasti moni keksisi kaikenlaista kivaa tekemistä. Ehkä tässä on kuitenkin yksi avainsana taustalla: velvollisuudentunto. Huvikseen työttömänä lojuvia "harrastelijoita/prinsessoja" ei yleensä katsota kovin hyvällä. Moni työssäkäyvä varmasti kokee, että ensin pitää hoitaa ne velvollisuudet (työt), ja vasta sitten on oikeasti hyvä hetki kaikille omille harrastuksille.
Tuo on toisaalta myös se, mikä erottaa työssäkäyvät hupityöttömistä. Jostainhan meidän on se elanto saatava ja tienattava. Meille joillekin se tuilla eläminen, elämäntapatyöttömyys ja muu kiva loisiminen valtion tuilla ei tunnu moraalisesti oikealta ratkaisulta.
Jollakin oli täällä tosi mieleenjäävä kommentti, missä oli jonkinlainen eläinvertaus. Siis jos nämä huvikseen loisijat olisivat eläimiä, niin eiväthän ne enää olisi edes hengissä :D makaisivat vaan jossain varjossa suu auki kuihtuen ja toivoisivat, että joku lintu tipahtaisi suoraan suuhun, ettei tarvitsisi tehdä sen metsästämisen eteen yhtään mitään. Tai sitten odottaisivat, että joku toinen pyydystää ja jättää jämät.
Aika moni työttömistä on työkyvytön. Eli eivät ole mitään "hupityöttömiä".
Toiseksi, aika moni työtön hakee ihan tosissaan työtä, ihan mitä vaan työtä, muttei silti saa. Tai jos saa, niin vain satunnaisia tunteja tai esim. puhelinmyyntiä firmassa, joka ei maksa palkkoja. Eivätpä hekään huvikseen siinä tilanteessa ole.
Totta. Siinä vasta onkin oravanpyörää ja sumplimista jos/kun noita osa-aikaisia pätkätöitä yrittää tehdä useampia päällekkäin jotta saisi edes jotenkin säälliset viikkotunnit.
Siinä lienee yksi iso syy ihmisten uupumiselle, että monikaan ei enää saa vakituista työsuhdetta täysillä viikkotunneilla ja sen myötä sitä tiettyä vakautta ja tasaista arkea elämäänsä. Tai jos saa riittävät tunnit, niin se on max joku 3kk määräaikainen työsuhde johon just ehtii tottua ja sitten saa taas totutella itsensä joko kokonaan työttömäksi tai sitten tuohon silppu- ja pätkätyöhelvettiin.
Muutenkin ihmisiltä vaaditaan nykyään hirmuisesti jatkuvaa joustamista ja sopeutumista ihan ns elämän perusasioissakin ja se on oikeasti tosi stressaavaa ja raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Aika moni ihminen muistelaa jälkikäteen suurella lämmöllä sitä elämää jossa juuri oltiin silloin kun oli lapsia kotona. Ja se johtuu siitä että siinä näennäisen toistuvassa arjessakin on paljon niitä pieniä hienoja hetkiä joita ulkopuolinen ei monesti huomaa.
Näin se ainakin omalla kohdalla on. Tuntee itsensä aina merkitykselliseksi, vaikkakin usein kiireiseksi ja väsyneeksi. Ja sitten on niitä onnen kultahetkiä, joita omaan elämään on tullut vasta lasten myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen, katto pään päällä, lämpöä ja ruokaa. Mikään määrä rahaa työstä ei olisi oravanpyörän arvoista. Kesä tulee kaikille, aion onkia, uida, ulkoilla, grillata, lukea ja kirjoittaa. Minulla on kaksi teiniä ja miesystävä, sekä lukuisia ystäviä, en ole yksinäinen, enkä muuten pelaa. Asunto on ihan kiva neliö, lapsilla omat huoneet ja mullakin oma, metsään on matkaa 50 metriä, rannalle kilometri. Keskustaan suhautan bussilla runsaassa puolessa tunnissa. Mitään muuta en tarvitse.
Miten voit tehdä kaikkea tuota jos olet työkyvytön? Liikkua, kirjoittaa ja lukea? Noilla taidoilla pitäisi pystyä tekemään töitäkin.
No, se oravanpyörä minut sairastuttikin. Lukutaito tai kyky liikkua ei mennyt psykoosissa, mutta muisti meni ja kognitiiviset taidot ovat hamsterin tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten vedätys on mennyt niin ylipitkälle työelämässä ja tässä yhteiskunnassa muutenkin että en halua osallistua moiseen kusetukseen, täysin järjetöntä menoa.
Kaltaistesi elättäminen vaatii muilta aina vain enemmän ponnisteluja.
Sinun kaltaisesi todennäköisesti ovat syy siihen, miksi niin moni jää pois - joku vapaaehtoisesti, toinen pakon sanelemana.
Ei oravanpyörässä kirjoitti:
Mä teen töitä noin 3-4 päivää viikosta, yleensä 5-8 h työpäivää ja illat ja viikonloput usein vapaat.
Olen pian kahden lapsen äiti, kohta jään taas vuodeksi kotiin. Teen töitä vain kun huvittaa.Elätän itseni, ei mies. Lapset ei tule koskaan harrastamaan lajeja joissa pitää olla vanhempien kuskaamassa 3-4 iltaa ja vielä viikonloput päälle.
Muitakin hyviä harrastuksia on. Meillä ei ole tarvetta elää lapsien kautta vaan osataan myös itse harrastaa ja pitää vapaata.Joskus arki toistaa itseään mutta ei aina voi olla kivaa, kannattaa opettaa se myös lapsille.
Älä vielä sano, vaan tule kertomaan miten onnistui, kun lapsesi innoistuu ja on taitava harrastuksessa, jossa myös kaverit on mukana. Ei ole helppo paikka ilmoittaa lapselle, että harrastus pitää lopettaa, kun kuskaamista alkaa olla liikaa.
Itse en ainakaan siihen pystynyt. Ja miksi olisinkaan kieltänyt harrastuksen, me molemmat saadaan upeita kokemuksia, kun lapsi saa tehdä ja onnistua lajissa, josta nauttii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen, katto pään päällä, lämpöä ja ruokaa. Mikään määrä rahaa työstä ei olisi oravanpyörän arvoista. Kesä tulee kaikille, aion onkia, uida, ulkoilla, grillata, lukea ja kirjoittaa. Minulla on kaksi teiniä ja miesystävä, sekä lukuisia ystäviä, en ole yksinäinen, enkä muuten pelaa. Asunto on ihan kiva neliö, lapsilla omat huoneet ja mullakin oma, metsään on matkaa 50 metriä, rannalle kilometri. Keskustaan suhautan bussilla runsaassa puolessa tunnissa. Mitään muuta en tarvitse.
Miten voit tehdä kaikkea tuota jos olet työkyvytön? Liikkua, kirjoittaa ja lukea? Noilla taidoilla pitäisi pystyä tekemään töitäkin.
No, se oravanpyörä minut sairastuttikin. Lukutaito tai kyky liikkua ei mennyt psykoosissa, mutta muisti meni ja kognitiiviset taidot ovat hamsterin tasolla.
Tossa on se hyvä puoli, että pärjää yhdellä kirjalla koko loppuelämän.
Nii, mutta minä lähdin jo vuonna 1971 pysyvästi pois Suomesta, taitaa olla yli 50 vuotta jo siitäkin. Siksi ulkomailla se talo ja itte minä. Vänkään vastaan, että keskiluokan unelma Suomessa ei ole lähteä 50 vuodeksi ulkomaille ja ostaa itselleen synt.päivälahjaksi 65 vuotiaana ok-talo viettääkseen eläkevuodet ulkomaan maaseudulla pikkuisessa kylässä, jossa asukkaita alle kaksi tuhatta. Minun unelmani se oli ja sen toteutin. Mieheni kanssa yhdessä se piti toteuttaa mutta menehtyi vaikeaan sairauteen jo pari vuosikymmentä sitten. Päätin siis toteuttaa sen yksin ja hyvä niin.