Lue keskustelun säännöt.
Syrjäytyneenä näkee niin selvästi, kuinka älytöntä ns. normaali elämä on
22.05.2023 |
Tarkoitan nyt sitä oravanpyörää, missä suurin osa ihmisistä elää. 90% elämästä suoritetaan: herätään, lapset töihin/kouluun, työpäivän jälkeen prisman kautta kotiin, hoidetaan kotiasiat, kuskataan lapsia sinne tänne, nukkumaan ja tätä toistetaan päivästä toiseen ja haaveillaan viikonlopusta ja kesälomasta.
Onko tuollainen suorituselämä oikeasti onnellista ja tyydyttävää? Vaikea uskoa, että on. Kuinka moni ihan aidosti haluaa elää noin vai onko moni ajautunut siihen, koska niin "kuuluu elää" ja sitä odotetaan yhteiskunnan tai muiden ihmisten taholta.
Aiemmin olen surrut kovasti sitä, että en ole voinut elää tuota elämää. Nyt en enää missään nimessä haluaisi tuohon pyöritykseen. Joskus kun sitä katsoo ulkoa päin, niin se näyttäytyy jopa koomisena. Vähän vaikea selittää, on varmaan vaikea katsoa sitä touhua objektiivisesti jos on siinä keskellä itse.
Kommentit (816)
Tiedän oleilusta nauttivien pitäisi olla kiitollisia sille ihmisjoukolle, joka saa nautinnon tekemisestä eikä olemisesta. Ihmiset on erilaisia, eikä samanlainen elämä sovi kaikille. Se työnteko ja hyödyksi oleminen on monelle iloa ja tyydytystä antava asia, ja he tulisi onnettomiksi ilman sitä "oravanpyörää".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että kaikki ovat niin kovin stressaantuneita ja kuormittuneita, jopa lapset. Se siinä mättää.
Katson siskon lapsia ja ne on kaikki paitsi vanhin, väsyneitä rumbaan. Vanhin vain loikoilee älylaitteilla/pelikoneilla, kun nuoremmat hiki päässä hyppäävät harrastuksesta toiseen, ja nukahtelevat sinne tänne. Illalla nukkumaan meno viivästyy, ja unta tulee lapsille liian vähän. Kotona on koko ajan meluisaa ja kiirettä/aikatauluja. Lomat aikataulutetaan, ja lapsia kuskataan koko ajan jonnekin, eikä koskaan ole rauhallista olemista. Kauheaa katsottavaa.
Kun oma lapseni oli pieni niin ei ollut tällaista vielä, silloin vuonna 2000.
Tuo siskosi elämä kuulostaa painajaiselta. Meillä on 2-vuotias ja kohta 7-vuotias, ja ainoastaan 7-vuotias käy kerran viikossa harrastuksessa eskarin jälkeen. En ymmärrä miksi häntäkään pitäisi tuon useammin pitkän eskaripäivän jälkeen mihinkään kuskata. En jaksaisi itsekään! Onneksi ei ainakaan vielä ole pyytänytkään enempää harrastuksia. Minulla on vakaa ajatus jatkaa näin ala-asteellakin, kerran viikossa joku ohjattu harrastus on mielestäni riittävää. Toki hyvä sitten ulkoilla muina iltoina että saa liikuntaa.
Ymmärrän aloituksen syrjäytyneen pointin. Mutta entä jos tykkää työstään ja aamuisin on kiva lähteä? Ei se silloin ole hukkaan heitettyä oravanpyörässä juoksemista, jos siitä saa nautintoa. Olin kuopuksen kanssa 1.5 vuotta kotona ja itselleni se ei pidemmän päälle sopinut yhtään. Nyt on aivan ihanaa lähteä aamuisin töihin. Tykkään että arki on rytmitettyä ja tunnen tekeväni jotain hyödyllistä. Ihminen on pohjimmiltaan laiska, ja ainakin minulla jos ei ole jotain ulkoista painetta kuten työpaikkaa, niin tulee laiskistuttua. Aktiivisuus taas tukee ainakin itselläni henkistä hyvinvointia paremmin kuin aikatauluttomuus kotona. Toki sitten loma on tähän komboon kivaa vaihtelua, ja siitäkin pystyy nyt nauttimaan. Viime kesänä loma ei tuntunut miltään, kun se oli sitä arkea. Uskon että ihminen on luotu tekemään jotain (oli se sitten perinteistä palkkatyötä tai jotain muuta) ja suurin osa ihmisistä kärsii toimettomuudesta. Joku pystyy organisoimaan itsensä tarpeeksi toimeliaaksi ilman palkkatyötäkin, mutta itselle se tuo haasteita.
Kyllä normaali ihminen haluaa tehdä töitä.
Asiassa on monta puolta.
Yksi on se, että yhteiskuntamme romahtaa, jos kaikki jäävät kotiin muiden elämää seuraamaan. Toinen on se, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Sinusta jonkun elämä voi näyttää kamalalta oravanpyörältä, mutta hän voi itse kokea asian eri tavalla. Kolmanneksi, kyllähän osan on oikeastikin säälittävää suorittamista, mutta väitän silti, että vain harvan.
Työssäkäyvä onnellinen
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole provo. Olen 40v ja jäin n. 3 vuotta sitten pois oravanpyörästä.
Hankin työkyvyttömyyslausunnon mt -syistä ( ei ole ) ja nyt elelen "systeemin" ulkopuolella. Onhan tämä nyt ihan törkeän leppoisaa. Minun tilannettani toki auttaa, että en tarvitse suurta eläkettä, koska sain 2 perintöä. 2 kämppää ja 500 000 rahaa - elelen vuokratuloilla ja sijoituksilla ja eläkkeellä mainiosti.
Olen maisteri, mutta en näemmä viihtynyt kauaa työelämässä. Valmistuin vasta kolmekymppisenä.
Juuri nyt toki kirjoitan punkkuhumalassa, mutta yleisesti ottaen elämäni on mielekästä: on hyvä parisuhde, asunto, ystäviä, liikun paljon, on aikaa nukkua, tavata ihmisiä jne. Luen, soittelen pianoa ja kitaraa.
Tylsää ei ole koskaan. Matkustamiseen on varaa.
En kyllä lainkaan kaipaa työelämään, enkä koskaan viihtynytkään.
Ei ole sinun vikasi, että todellisilla syillä ei saa eläkettä, mutta huijaamalla saa. Lääkärin ja KELAn moka.sitä en ymmärrä mihin tarvitset eläkkeen, jos sulla on 2 sdunnosta vuokratuloja ja puoli milliä ekstraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että kaikki ovat niin kovin stressaantuneita ja kuormittuneita, jopa lapset. Se siinä mättää.
Katson siskon lapsia ja ne on kaikki paitsi vanhin, väsyneitä rumbaan. Vanhin vain loikoilee älylaitteilla/pelikoneilla, kun nuoremmat hiki päässä hyppäävät harrastuksesta toiseen, ja nukahtelevat sinne tänne. Illalla nukkumaan meno viivästyy, ja unta tulee lapsille liian vähän. Kotona on koko ajan meluisaa ja kiirettä/aikatauluja. Lomat aikataulutetaan, ja lapsia kuskataan koko ajan jonnekin, eikä koskaan ole rauhallista olemista. Kauheaa katsottavaa.
Kun oma lapseni oli pieni niin ei ollut tällaista vielä, silloin vuonna 2000.
Tuo siskosi elämä kuulostaa painajaiselta. Meillä on 2-vuotias ja kohta 7-vuotias, ja ainoastaan 7-vuotias käy kerran viikossa harrastuksessa eskarin jälkeen. En ymmärrä miksi häntäkään pitäisi tuon useammin pitkän eskaripäivän jälkeen mihinkään kuskata. En jaksaisi itsekään! Onneksi ei ainakaan vielä ole pyytänytkään enempää harrastuksia. Minulla on vakaa ajatus jatkaa näin ala-asteellakin, kerran viikossa joku ohjattu harrastus on mielestäni riittävää. Toki hyvä sitten ulkoilla muina iltoina että saa liikuntaa.
Ymmärrän aloituksen syrjäytyneen pointin. Mutta entä jos tykkää työstään ja aamuisin on kiva lähteä? Ei se silloin ole hukkaan heitettyä oravanpyörässä juoksemista, jos siitä saa nautintoa. Olin kuopuksen kanssa 1.5 vuotta kotona ja itselleni se ei pidemmän päälle sopinut yhtään. Nyt on aivan ihanaa lähteä aamuisin töihin. Tykkään että arki on rytmitettyä ja tunnen tekeväni jotain hyödyllistä. Ihminen on pohjimmiltaan laiska, ja ainakin minulla jos ei ole jotain ulkoista painetta kuten työpaikkaa, niin tulee laiskistuttua. Aktiivisuus taas tukee ainakin itselläni henkistä hyvinvointia paremmin kuin aikatauluttomuus kotona. Toki sitten loma on tähän komboon kivaa vaihtelua, ja siitäkin pystyy nyt nauttimaan. Viime kesänä loma ei tuntunut miltään, kun se oli sitä arkea. Uskon että ihminen on luotu tekemään jotain (oli se sitten perinteistä palkkatyötä tai jotain muuta) ja suurin osa ihmisistä kärsii toimettomuudesta. Joku pystyy organisoimaan itsensä tarpeeksi toimeliaaksi ilman palkkatyötäkin, mutta itselle se tuo haasteita.
Se on nimenomaan just näin. Joillekin se aikatauluttomuus sopii, mutta useimmat ihmiset kaipaa sitä rytmiä ja ohjelmaa jonka työnteko päiviin tarjoaa. Ja sitten kun osan päivää viettää töissä, sitä osaa arvostaa ihan eri tavalla sitä vapaa-aikaa. Kotona ollessa elämä tuntui tasaiselta massalta joka vaan valuu eteenpäin, kiireisessä arjessa osaa nauttia niistä pienistä pysähtymisen hetkistä eri tavoin. On tietysti varmaan myös niitä, jotka suorittaa liikaa eikä osaa ollenkaan pysähtyä ja nauttia, mutta ei se ole se normaali työssäkäyvän arki kuitenkaan. Se mitä joku ulkopuolinen tarkkailija näkee toisten arjesta on vain pintaraapaisu, ja aina siihen sisältyy omaa tulkintaa tilanteesta. Ap ihmettelee miten kukaan voi tuollaisesta nauttia, ja se kertoo juuri siitä, että hän katsoo sitä omasta näkökulmastaan omien ennakkoluulojensa perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että kaikki ovat niin kovin stressaantuneita ja kuormittuneita, jopa lapset. Se siinä mättää.
Katson siskon lapsia ja ne on kaikki paitsi vanhin, väsyneitä rumbaan. Vanhin vain loikoilee älylaitteilla/pelikoneilla, kun nuoremmat hiki päässä hyppäävät harrastuksesta toiseen, ja nukahtelevat sinne tänne. Illalla nukkumaan meno viivästyy, ja unta tulee lapsille liian vähän. Kotona on koko ajan meluisaa ja kiirettä/aikatauluja. Lomat aikataulutetaan, ja lapsia kuskataan koko ajan jonnekin, eikä koskaan ole rauhallista olemista. Kauheaa katsottavaa.
Kun oma lapseni oli pieni niin ei ollut tällaista vielä, silloin vuonna 2000.
Tunsin yhden kuskaajaäidin nollarilla. Nuorin neljästä lapsesta istui kaikki illat turvaistuimessa autossa kun muita kolmea kuljetettiin harrastuksiin. Se oli minusta ihan kauheaa elämää, nykyisin tuota on enemmänkin.
Kyllä tuommoista pitää useimmat edelleen kauheana elämänä ja ihmettelee että miksi ihmeessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nähnyt sen koomisena ja älyttömänä jo lapsesta asti. Silti olen hypännyt tähän oravanpyörään mukaan, ihan vain kuuluakseni johonkin. Vaikka en edes kuulu. Olen outo ja ulkopuolinen. Tekis mieli hypätä helvettiin tästä pyörästä.
Minulle se työssäkäynti tuo elämään sisältöä ja onnellisuutta. En olisi onnellinen, jos ei olisi töitä tai jotain vastaavaa toimintaa, kaipaan sen tuomaa rytmiä ja merkityksellisyyden tunnetta. Tiedän sen ihan kokemuksesta. Olisi valtava shokki, jos ei enää pystyisi työn tekoon vaan joutuisi jäämään muitten elätettäväksi, vaatisi ison henkisen työn oppia nauttimaan siitä joutilaisuudesta ja löytää mielekkyys elämään ilman työn antamia raameja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole lapsia siunaantunut, mutta sen verran kuitenkin sanon: tuohan on sitä elämää. Elämää on tietysti näin ilman lapsiakin, mutta en silti vaihtaisi enää mistään hinnasta elämääni sellaiseen, että olisin ihan syrjäytynyt ja mitään erityistä ei tapahtuisi päivisin. Mitä tekisin? Pelaisin ja makaisin vaan päivästä toiseen?
Tämä kaikki siis entisen syrjäytyneen "kynästä". Pelasin päivästä toiseen, unirytmi oli sekaisin ja muutenkin koko elämä oli nyt jälkeenpäin ajateltuna ihan täysin merkityksetöntä. En siis opiskellut tai käynyt töissä tuolloin vaan olin pudonnut yhteiskunnan kelkasta. Elämä kuitenkin voi muuttua. Nyt kun opiskelen uutta ammattia, teen osa-aikatöitä ja olen parisuhteessa, mun elämä on oikeasti paljon rikkaampaa ja mielenkiintoisempaa. Elämä on täynnä valintoja.
Ei oravanpyörän vastakohta ole sekaisin oleva unirytmi ja pelaaminen :-D Syrjäytynyt voi olla niin monella eri tavalla. Ei se tarkoita sitä, että olisi automaattisesti jotenkin rappiolla.
Hienoa että elämäsi on nyt parempaa!
Näin. En pelaa ollenkaan, ja menen nukkumaan klo 22, ja herään kuudelta. En myöskään ole päihteiden väärinkäyttäjä, tai mt-ongelmainen, luottotiedotkin on tallella enkä ole ikinä tehnyt rikoksia. En koe olevani myöskään itse syrjäytynyt, vaan ennemminkin syrjäytetty, kun joka paikassa on tie noussut pystyyn, ja minut on hätistelty pois yhteiskunnasta kuin olisin persona non grata kaikille.
Yksikään syrjäytettyjen kertomuksista ei ole samanlainen kuin omani, ja siksi rasittaakin nämä ylesitykset.
Millainen ihminen on yleensä syrjäytynyt. Työtön, mt-ongelmainen, päihteidenkäyttäjä? Henkilö joka pelaa päivät ja yöt sotkuisessa kodissaan?
Vierailija kirjoitti:
Asiassa on monta puolta.
Yksi on se, että yhteiskuntamme romahtaa, jos kaikki jäävät kotiin muiden elämää seuraamaan. Toinen on se, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Sinusta jonkun elämä voi näyttää kamalalta oravanpyörältä, mutta hän voi itse kokea asian eri tavalla. Kolmanneksi, kyllähän osan on oikeastikin säälittävää suorittamista, mutta väitän silti, että vain harvan.
Työssäkäyvä onnellinen
No eipä tuo yhteiskunta ole romahtanut vaikka puoli miljoonaa ihmistä on pois palkkatyöstä. Kaikille ei riitä työtä (ja huolestuttavan iso osa yrittäjistä ei halua palkkaa maksaa). Määrä tulee lisääntymään joka vuosi. Meitä työkyvyttömiä roikotetaan työttömänä vuosikausia ja syyllistetään siitä ettei koeta ihmeparantumista ihan itsestään. Ei se sitä tarkoita että vain istuttaisiin katsomossa ja seurattais toisten oravanpyörää. Suurin osa kuitenkin tekee paljon, mielekästä, kiireettä. Elää eikä suorita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä normaali ihminen haluaa tehdä töitä.
Se työntekeminen ei ole aina, eikä useinkaan kiinni mistään "halusta", tai sen puutteesta. Joillakin on taustalla vakavia ja vaikeita sairauksia, jotka vaikuttavat toimintakykyyn ja jaksamiseen. Kuten syöpä ja immuunisairaudet, MS- tauti ja CFS. Tekisin itsekin varmasti enemmän töitä, jos vain oma terveys ja voimavarat siihen riittäisivät ja joku olisi kiinnostunut palkkaamaan minut, vaikka osapäivätyöhön.
Vierailija kirjoitti:
Tuilla eläminen se vasta luonnotonta onkin. Siis ihan aidosti. Ihminen on eläin muiden joukossa ja joka ikinen eläin tällä planeetalla tekee työtä elääkseen, se on luonnollista ja tervettä. Jollain oravalla se on perän rakennus ja ruuan etsintä ihmisellä vaikka sairaanhoitaja josta saa rahan ostaakseen sen pesän ja ruokaa. Se et sulle vaan annetaan asiat ilman työtä on luonnon vastasta
Mutta eikö suuri osa ihmisten tekemisistä oo varsin luonnottomia? Kaupungit, joissa kadut ja pihat (eli luonto) peitetään asfaltin ja rakennusten alle. Tehtaat ja liikenne, jotka saastuttaa ja pilaa luontoa. Herätyskello, joka katkaisee luonnollisen unen. Teknologia ja sosiaalinen media, jotka pitää meidät jatkuvassa luonnottomassa ärsyketulvassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en mäkään siitä tykkää, tuskin kukaan, mutta se on silti parempi, kuin romuttaa omat mahdollisuutensa pärjätä omillaan ja pudottautua muiden armopalojen varaan.
Ymmärrän itse hyvin selkeästi, että Suomen hyvinvointiyhteiskunta vetelee viimeisiään.
Millä ajattelit elää tulevaisuudessa? Ei oo mitään takeita tukien jatkumisesta kovinkaan pitkään enää. Ehkä sen korvaa jokin kirkon tai vapaaehtoisvoimin ylläpidetty köyhäintalo-systeemi, niin kuin aiemmin. Mutta onko luostarielämä sitten kivempaa kuin töissä käynti?! En usko.
Ap, sun aloitus todistaa sen, missä hyvinvointi-illuusiossa suomalaisten käsitykset velloo. Lopulta me ollaan kuitenkin eläimiä, joille ei ole luvattu ruokaa, asuntoa, huomista. Ne pitää itse hankkia tai kuo lla nälkään. Se on tämän maailman sääntö nro 1.
Tuliko syrjäytyneellä mieleen että ihmisillä on laskuja maksettavana ja olisi mukava asua muualla kuin veneen alla? Ruokaa pitää ostaa jotta elää, vaatteita on hankittava jne.
Mun mielestä se kotona makaaminen ja sossun tuilla eleleminen on törkeää kun me muut painetaan niska limassa töitä jotta verottaja saa teille " syrjäytyneille" sitä rahaa että voitte maata himassa.
Ei se kuule siivoojan ammattikaan mikään ihana ole mutta oma elämä on rahoitettava jollakin, minulla se on nyt tämä. Nousen aamuisin jotta saisin pitää työpaikkani ja siitä saatavilla roposilla maksan omat kuluni. Koitahan ryhdistäytyä ja alkaa tuottamaan yhteiskunnalle jotakin tuon velttoilun sijasta.
Oksettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuilla eläminen se vasta luonnotonta onkin. Siis ihan aidosti. Ihminen on eläin muiden joukossa ja joka ikinen eläin tällä planeetalla tekee työtä elääkseen, se on luonnollista ja tervettä. Jollain oravalla se on perän rakennus ja ruuan etsintä ihmisellä vaikka sairaanhoitaja josta saa rahan ostaakseen sen pesän ja ruokaa. Se et sulle vaan annetaan asiat ilman työtä on luonnon vastasta
On syytä muistaa, että tukien antaja on tukiin syyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiassa on monta puolta.
Yksi on se, että yhteiskuntamme romahtaa, jos kaikki jäävät kotiin muiden elämää seuraamaan. Toinen on se, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Sinusta jonkun elämä voi näyttää kamalalta oravanpyörältä, mutta hän voi itse kokea asian eri tavalla. Kolmanneksi, kyllähän osan on oikeastikin säälittävää suorittamista, mutta väitän silti, että vain harvan.
Työssäkäyvä onnellinen
No eipä tuo yhteiskunta ole romahtanut vaikka puoli miljoonaa ihmistä on pois palkkatyöstä. Kaikille ei riitä työtä (ja huolestuttavan iso osa yrittäjistä ei halua palkkaa maksaa). Määrä tulee lisääntymään joka vuosi. Meitä työkyvyttömiä roikotetaan työttömänä vuosikausia ja syyllistetään siitä ettei koeta ihmeparantumista ihan itsestään. Ei se sitä tarkoita että vain istuttaisiin katsomossa ja seurattais toisten oravanpyörää. Suurin osa kuitenkin tekee paljon, mielekästä, kiireettä. Elää eikä suorita.
Ei napostele = työkyvytön
Mahtaako tapahtua ihmeparantumisia kun tuet vähenee ja vähenee :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä normaali ihminen haluaa tehdä töitä.
Se työntekeminen ei ole aina, eikä useinkaan kiinni mistään "halusta", tai sen puutteesta. Joillakin on taustalla vakavia ja vaikeita sairauksia, jotka vaikuttavat toimintakykyyn ja jaksamiseen. Kuten syöpä ja immuunisairaudet, MS- tauti ja CFS. Tekisin itsekin varmasti enemmän töitä, jos vain oma terveys ja voimavarat siihen riittäisivät ja joku olisi kiinnostunut palkkaamaan minut, vaikka osapäivätyöhön.
Kauppaketjuihin haetaan jatkuvasti varastolle väkeä. Esimerkiksi pakkaamaan prisman kauppakasseja joita on netistä tilattu.
Seuraavaksi sä kerrot kuinka lähin tuollainen paikka on liian kaukana, koska asut metsässä eikä sulla ole autoa.
Miten ap hoidat sitten kulut? Asuminen, ruoka jne. Pääomatuloilla toivottavasti.
Tunsin yhden kuskaajaäidin nollarilla. Nuorin neljästä lapsesta istui kaikki illat turvaistuimessa autossa kun muita kolmea kuljetettiin harrastuksiin. Se oli minusta ihan kauheaa elämää, nykyisin tuota on enemmänkin.