Sain tietää että kaverilla oli sittenkin ollut synttärijuhlat vaikka mulle sanoi että on peruttu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en vetäisi herneitä nenään, ennen kuin saisin varmuuden siitä, mitä oikein tapahtui, koska en voi uskoa, että kukaan 30+ olisi noin mean girls teini. Jos näin on, niin sellaisesta tyypistä sietääkin päästä eroon.

Lähtökohtaisesti aika epäkypsää että käskee varaamaan viikonloppuillan ja sitten peruu juuri ennen. Lahjaa ei sentään ollut ehtinyt ostaa. Joku toinen vieras mahdollisesti?

Mielestäni herneet voi vetää nenään jo ilman, että mitään salajuhlia olisi ollutkaan. Ap

Se on tietenkin sinun valintasi jos haluat näin toimia, mutta sekin on melko lapsellista, jos et vielä tiedä mistä tässä oli kyse.

Järkevin tapa toimia on keskustella ihan suoraan asiasta ja kertoa, että olet hieman loukkaantunut, että sanoi sinulle peruneensa juhlat vaikka kuitenkin piti ne. Jos hänellä on tälle jokin järkevä selitys ja kyseessä on epäonninen väärinymmärrys, hän varmasti sen tässä kohtaa kertoo. Jos ei, niin sittenpähän tiedät varmaksi millainen tyyppi hän on.

Puhelu kaverille Joo tota halusin vaan varmistaa että ymmärsinkö nyt oikein, että tässä on käynyt näin että lemppasit mut ja pidit sitten juhlat vähän parempien kavereiden kanssa? Voiko tässä olla joku väärinymmärrys? Tässä kypsästi haluaisin antaa sinulle nyt mahdollisuuden selittää jotain koska en voi lopettaa kaveruuttamme omin ehdoin.

:Dd Ja sitten kaveri vastaa että joo näin pääsi käymään.

Ja sä vasta sitten saat luvan kävellä ulos suhteesta.

:Dd kypsää niin perkeleen kypsää

Olisiko tuo sinulle ainoa tapa käsitellä asiaa puhelussa? Tässä ehkä epäkypsintä on sinun ilmaisusi, jos et parempaan kommunikaatioon pysty niin kohdallasi se asian jättäminen silleen on varmaan paras ratkaisu.

Anteeksi nyt kun vastaan toisten puolesta mutta pystyn ymmärtämään tuon ajattelumallin.

Joo itse lähtisin tappeluhousut jalassa soittelemaan. Jos ei riitaisana jo valmiiksi niin ainakin täydessä valmiudessa. Kipeitä tunteita ja tarpeita on aivan mahdotonta ilmaista ilman että ne on kääritty vihan suojaavaan peittoon.

Usein sitä toivoo että se toinen onnistuu silti kuulemaan mitä oikeasti sanon vaikka se tulisikin rumien sanojen saattelemana. Kuin teini joka koettelee vanhempien rakkautta että onko se siellä vaiko ei. Mulla ei koskaan ollut enkä ilmeisesti tajunnut lopettaa testaamista myös muihin ihmisiin.

Näyttäisin persshettä ja löisin estolle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sellainen etten pysty loukattuna nielemään ylpeyttäni ja tekemään ensimmäistä sovinnon elettä. Siinä saattaa mennä lapsi pesuveden mukana mutten okein tiedä miten muutenkaan sen tekisin.

Jos vaikka soittaisin ja kertoisin loukkaantuneeni sekä pyytäisin selitystä, se tuntuis musta samalta kuin kävelisin alasti rautatientorille kaikkien tuijotettavaksi ja arvosteltavaksi. Asettaisin itseni alttiiksi minua loukanneen henkilön armoille sen suhteen, että hän kuulisi minua eikä käyttäisi alentunutta asemaa minua vastaan.

Kuulostaako aivan mielipuolelta?

Ei minusta. Vaikka olenkin asiallisen keskustelun kannattaja, niin tuo itseasiassa kuvasi varsin hyvin sitä, miltä itseä loukanneen tyypin kohtaaminen saattaa tuntua, etenkin, jos kyseinen tyyppi on sellaista henkisesti päällekäyvää ja aggresiivista sorttia joka ei kykene ottamaan vastaan palautetta.

Itse olen löytänyt itsevarmuutta siihen, etten anna sellaisenkaan kävellä ylitseni, mutta olisi se kieltämättä ihan tosi kurja tilanne, jos vaikka olisi herkkä itkemään ja vaikea saada sanaa suustaan ja toinen vain käy päälle kuin ajokoira. Hyi.

Viha kumpuaa heikkoudesta ja kovan ulkokuoren murruttua olen kuin sulaa laavaa. Täynnä raivoa koska luulen että kaikki vain hyökkäävät minua kohtaan. Sama kuin silittäisi toista hellästi avohaavasta.

Miten löysit itsevarmuutta? Sitä minunkin pitäisi kasvattaa. Olen jo valmiiksi ahdistunut siitä että tulen kuitenkin taas mokaamaan jotenkin niin en sitten halua edes selvittää tilannetta ja kätkeydyn ylpeyden taakse.

Olen aina pyrkinyt itse olemaan reilu ja olettanut, että saan myös reilua kohtelua takaisin. Näinhän ei aina ole ja sitä on joutunut elämässään pettymään. Olin 25 kun työnantajani yritti suoraan sanoen kusettaa minulta palkkaa pois muiden pikku huijausten päätteeksi ja silloin päätin, että nyt on aika sanoa, että tällainen peli ei vetele. Ja ai vitsi se oli noloa koska hän oli juuri sellainen päälle käyvä kusipää ja minä aloin vollottaa ihan hulluna siinä raivossani mutta en silti antanut hänen polkea minua maahan vaikka kuinka yritti.

Ja niin kamala kuin tuo kokemus olikin ja vieläkin nolottaa että meni itkuksi, minulla oli voittajafiilis että olin puolustanut itseäni ja olisi takuulla jäänyt kaduttamaan enemmän, jos en olisi uskaltanut. Sen jälkeen on ollut helpompi huomauttaa huonosta köytöksestä ja väärin kohtelusta ihan kaikissa ihmissuhteissa. Minusta se on jopa auttanut välttämään potentiaalisia konflikteja, kun epäkohdat otetaan heti esille eikä anneta niiden kasaantua.

Tämä on minun tapani toimia, en jaksa kieroiluja enkä draamaa vaan mieluummin keskustelen asioista rauhallisesti ja suoraan ennen kuin tilanne kärjistyy. Ehkä eniten harmittaa nykyään se, jos vastapuoli on kykenemätön keskusteluun ja menee sitten itse mukaan siihen riitelyyn. Olisi hienoa vielä oppia viheltämään peli poikki heti eikä hetken päästä, jos käy ilmi, ettei tästä seuraa mitään hedelmällistä.

Mutta, elämä on oppimista. Olisihan se hieno maailma, jos kaikki osaisivat käyttäytyä asiallisesti ja kunnioittavasti ihan lähtökohtaisestikin.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sellainen etten pysty loukattuna nielemään ylpeyttäni ja tekemään ensimmäistä sovinnon elettä. Siinä saattaa mennä lapsi pesuveden mukana mutten okein tiedä miten muutenkaan sen tekisin.

Jos vaikka soittaisin ja kertoisin loukkaantuneeni sekä pyytäisin selitystä, se tuntuis musta samalta kuin kävelisin alasti rautatientorille kaikkien tuijotettavaksi ja arvosteltavaksi. Asettaisin itseni alttiiksi minua loukanneen henkilön armoille sen suhteen, että hän kuulisi minua eikä käyttäisi alentunutta asemaa minua vastaan.

Kuulostaako aivan mielipuolelta?

Ei toki. Mutta ei sitä tarvitse noin kokea. Miksi koet, että huonosta käytöksestä huomauttaminen on ylpeyden nielemistä tai arvosteltavaksi asettumista? Ethän sinä ole tehnyt mitään väärää, vaan se, jolla olet sanomassa huonosta käytöksestä. Ajattelevatko tuolla tavalla muutkin, jotka lopettavat yhteydenpidon sanomatta mitään huonosta käytöksestä?

Minusta toiselle voi sanoa huonosta käytöksestä ilman, että pyytää selitystä tai tekee sovinnon eleitä. Ei huonosta käytöksestä huomauttaminen ole osoitus alemmassa asemassa olemisesta. Mistä tuollainen käsitys on syntynyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sellainen etten pysty loukattuna nielemään ylpeyttäni ja tekemään ensimmäistä sovinnon elettä. Siinä saattaa mennä lapsi pesuveden mukana mutten okein tiedä miten muutenkaan sen tekisin.

Jos vaikka soittaisin ja kertoisin loukkaantuneeni sekä pyytäisin selitystä, se tuntuis musta samalta kuin kävelisin alasti rautatientorille kaikkien tuijotettavaksi ja arvosteltavaksi. Asettaisin itseni alttiiksi minua loukanneen henkilön armoille sen suhteen, että hän kuulisi minua eikä käyttäisi alentunutta asemaa minua vastaan.

Kuulostaako aivan mielipuolelta?

Ei toki. Mutta ei sitä tarvitse noin kokea. Miksi koet, että huonosta käytöksestä huomauttaminen on ylpeyden nielemistä tai arvosteltavaksi asettumista? Ethän sinä ole tehnyt mitään väärää, vaan se, jolla olet sanomassa huonosta käytöksestä. Ajattelevatko tuolla tavalla muutkin, jotka lopettavat yhteydenpidon sanomatta mitään huonosta käytöksestä?

Minusta toiselle voi sanoa huonosta käytöksestä ilman, että pyytää selitystä tai tekee sovinnon eleitä. Ei huonosta käytöksestä huomauttaminen ole osoitus alemmassa asemassa olemisesta. Mistä tuollainen käsitys on syntynyt?

Olen järjen tasolla samaa mieltä, mutta tunnetasolla se menee niin, että jos myönnän että jonkun toiminta on minua satuttanut, se tarkoittaa sitä että sillä toisella on valtaa minun tunteisiini.

Jos sitten hyvänen aika menen vielä tämän hänelle tunnustamaan (usein ihminen suuttuu jos huomauttaa käytöksestä vaikka kuinka kivasti), se tuntuu samalta kuin sanoa: olen heikko sun edessä. Sulla on kaukosäädin mun tunteisiin.

Ja siinä tilanteessa kun muutenkin hävettää ja on nöyryytetty olo, se toinen saa mahdollisuuden iskeä entistä kovempaa. Pelkkä mahdollisuus siihen on kauhistuttavaa.

Vastasiko kysymykseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sellainen etten pysty loukattuna nielemään ylpeyttäni ja tekemään ensimmäistä sovinnon elettä. Siinä saattaa mennä lapsi pesuveden mukana mutten okein tiedä miten muutenkaan sen tekisin.

Jos vaikka soittaisin ja kertoisin loukkaantuneeni sekä pyytäisin selitystä, se tuntuis musta samalta kuin kävelisin alasti rautatientorille kaikkien tuijotettavaksi ja arvosteltavaksi. Asettaisin itseni alttiiksi minua loukanneen henkilön armoille sen suhteen, että hän kuulisi minua eikä käyttäisi alentunutta asemaa minua vastaan.

Kuulostaako aivan mielipuolelta?

Ei minusta. Vaikka olenkin asiallisen keskustelun kannattaja, niin tuo itseasiassa kuvasi varsin hyvin sitä, miltä itseä loukanneen tyypin kohtaaminen saattaa tuntua, etenkin, jos kyseinen tyyppi on sellaista henkisesti päällekäyvää ja aggresiivista sorttia joka ei kykene ottamaan vastaan palautetta.

Itse olen löytänyt itsevarmuutta siihen, etten anna sellaisenkaan kävellä ylitseni, mutta olisi se kieltämättä ihan tosi kurja tilanne, jos vaikka olisi herkkä itkemään ja vaikea saada sanaa suustaan ja toinen vain käy päälle kuin ajokoira. Hyi.

Viha kumpuaa heikkoudesta ja kovan ulkokuoren murruttua olen kuin sulaa laavaa. Täynnä raivoa koska luulen että kaikki vain hyökkäävät minua kohtaan. Sama kuin silittäisi toista hellästi avohaavasta.

Miten löysit itsevarmuutta? Sitä minunkin pitäisi kasvattaa. Olen jo valmiiksi ahdistunut siitä että tulen kuitenkin taas mokaamaan jotenkin niin en sitten halua edes selvittää tilannetta ja kätkeydyn ylpeyden taakse.

Olen aina pyrkinyt itse olemaan reilu ja olettanut, että saan myös reilua kohtelua takaisin. Näinhän ei aina ole ja sitä on joutunut elämässään pettymään. Olin 25 kun työnantajani yritti suoraan sanoen kusettaa minulta palkkaa pois muiden pikku huijausten päätteeksi ja silloin päätin, että nyt on aika sanoa, että tällainen peli ei vetele. Ja ai vitsi se oli noloa koska hän oli juuri sellainen päälle käyvä kusipää ja minä aloin vollottaa ihan hulluna siinä raivossani mutta en silti antanut hänen polkea minua maahan vaikka kuinka yritti.

Ja niin kamala kuin tuo kokemus olikin ja vieläkin nolottaa että meni itkuksi, minulla oli voittajafiilis että olin puolustanut itseäni ja olisi takuulla jäänyt kaduttamaan enemmän, jos en olisi uskaltanut. Sen jälkeen on ollut helpompi huomauttaa huonosta köytöksestä ja väärin kohtelusta ihan kaikissa ihmissuhteissa. Minusta se on jopa auttanut välttämään potentiaalisia konflikteja, kun epäkohdat otetaan heti esille eikä anneta niiden kasaantua.

Tämä on minun tapani toimia, en jaksa kieroiluja enkä draamaa vaan mieluummin keskustelen asioista rauhallisesti ja suoraan ennen kuin tilanne kärjistyy. Ehkä eniten harmittaa nykyään se, jos vastapuoli on kykenemätön keskusteluun ja menee sitten itse mukaan siihen riitelyyn. Olisi hienoa vielä oppia viheltämään peli poikki heti eikä hetken päästä, jos käy ilmi, ettei tästä seuraa mitään hedelmällistä.

Mutta, elämä on oppimista. Olisihan se hieno maailma, jos kaikki osaisivat käyttäytyä asiallisesti ja kunnioittavasti ihan lähtökohtaisestikin.[/quote

Hienoa että pysyit lujana. Se itkeminenkään ei oikeasti ole mikään häpeällinen asia. Siis täydellisessä maailmassa.

Eli vähän kuten että tekemällä oppii? Nahka paksuuntuu kun sitä piiskataan? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sellainen etten pysty loukattuna nielemään ylpeyttäni ja tekemään ensimmäistä sovinnon elettä. Siinä saattaa mennä lapsi pesuveden mukana mutten okein tiedä miten muutenkaan sen tekisin.

Jos vaikka soittaisin ja kertoisin loukkaantuneeni sekä pyytäisin selitystä, se tuntuis musta samalta kuin kävelisin alasti rautatientorille kaikkien tuijotettavaksi ja arvosteltavaksi. Asettaisin itseni alttiiksi minua loukanneen henkilön armoille sen suhteen, että hän kuulisi minua eikä käyttäisi alentunutta asemaa minua vastaan.

Kuulostaako aivan mielipuolelta?

Ei minusta. Vaikka olenkin asiallisen keskustelun kannattaja, niin tuo itseasiassa kuvasi varsin hyvin sitä, miltä itseä loukanneen tyypin kohtaaminen saattaa tuntua, etenkin, jos kyseinen tyyppi on sellaista henkisesti päällekäyvää ja aggresiivista sorttia joka ei kykene ottamaan vastaan palautetta.

Itse olen löytänyt itsevarmuutta siihen, etten anna sellaisenkaan kävellä ylitseni, mutta olisi se kieltämättä ihan tosi kurja tilanne, jos vaikka olisi herkkä itkemään ja vaikea saada sanaa suustaan ja toinen vain käy päälle kuin ajokoira. Hyi.

Viha kumpuaa heikkoudesta ja kovan ulkokuoren murruttua olen kuin sulaa laavaa. Täynnä raivoa koska luulen että kaikki vain hyökkäävät minua kohtaan. Sama kuin silittäisi toista hellästi avohaavasta.

Miten löysit itsevarmuutta? Sitä minunkin pitäisi kasvattaa. Olen jo valmiiksi ahdistunut siitä että tulen kuitenkin taas mokaamaan jotenkin niin en sitten halua edes selvittää tilannetta ja kätkeydyn ylpeyden taakse.

Olen aina pyrkinyt itse olemaan reilu ja olettanut, että saan myös reilua kohtelua takaisin. Näinhän ei aina ole ja sitä on joutunut elämässään pettymään. Olin 25 kun työnantajani yritti suoraan sanoen kusettaa minulta palkkaa pois muiden pikku huijausten päätteeksi ja silloin päätin, että nyt on aika sanoa, että tällainen peli ei vetele. Ja ai vitsi se oli noloa koska hän oli juuri sellainen päälle käyvä kusipää ja minä aloin vollottaa ihan hulluna siinä raivossani mutta en silti antanut hänen polkea minua maahan vaikka kuinka yritti.

Ja niin kamala kuin tuo kokemus olikin ja vieläkin nolottaa että meni itkuksi, minulla oli voittajafiilis että olin puolustanut itseäni ja olisi takuulla jäänyt kaduttamaan enemmän, jos en olisi uskaltanut. Sen jälkeen on ollut helpompi huomauttaa huonosta köytöksestä ja väärin kohtelusta ihan kaikissa ihmissuhteissa. Minusta se on jopa auttanut välttämään potentiaalisia konflikteja, kun epäkohdat otetaan heti esille eikä anneta niiden kasaantua.

Tämä on minun tapani toimia, en jaksa kieroiluja enkä draamaa vaan mieluummin keskustelen asioista rauhallisesti ja suoraan ennen kuin tilanne kärjistyy. Ehkä eniten harmittaa nykyään se, jos vastapuoli on kykenemätön keskusteluun ja menee sitten itse mukaan siihen riitelyyn. Olisi hienoa vielä oppia viheltämään peli poikki heti eikä hetken päästä, jos käy ilmi, ettei tästä seuraa mitään hedelmällistä.

Mutta, elämä on oppimista. Olisihan se hieno maailma, jos kaikki osaisivat käyttäytyä asiallisesti ja kunnioittavasti ihan lähtökohtaisestikin.[/quote

Hienoa että pysyit lujana. Se itkeminenkään ei oikeasti ole mikään häpeällinen asia. Siis täydellisessä maailmassa.

Eli vähän kuten että tekemällä oppii? Nahka paksuuntuu kun sitä piiskataan? :D

Niinhän se oikeastaan on kaikkien vaikeilta tuntuvien asioiden kanssa, ensin se on ihan kamalaa eikä onnistu välttämättä kovin hyvin, mutta jos sitä haluaa niin ne ekat kerrat pitää vain uskaltaa tehdä.

Tässä asiassa ehkä ihan osuva vertauskuva, että vähän ruoskaa pitää ensin ottaa kunnes siihen pystyy tarttumaan ja heittämään sen menemään.

Sinänsä mielestäni sekin on ihan hieno taito, jos osaa vain antaa asioiden olla eikä ne jää harmittamaan. Itse en ole sellainen vaan asiat jäävät kalvamaan, jos on tullut loukatuksi ja antaa sen vain olla.

Missä kohtaa teillä selvittelijöillä kulkee raja, jolloin ymmärrätte ettei selityksistä ole mitään hyötyä? Vai jääkö asia vaivaamaan teitä niin paljon ettei mikään estä teitä avaamasta keissiä uudelleen?

Vierailija kirjoitti:

Missä kohtaa teillä selvittelijöillä kulkee raja, jolloin ymmärrätte ettei selityksistä ole mitään hyötyä? Vai jääkö asia vaivaamaan teitä niin paljon ettei mikään estä teitä avaamasta keissiä uudelleen?

Siinä, kun sen kaverin reaktio siihen mitäs v*ttua tämä nyt oli kysymykseen on annettu. Joko hänellä on siihen hyvä selitys ja on pahoillaan tai sitten ei ole. Case closed.

Ilkeästi tehty. Tässä on kaksi vaihtoehtoa. Joko otat asian esille ystäväsi kanssa ja pakotat hänet vastaamaan miksi näin tai sitten lopetet yhteydenpidon häneen. En usko että että se keskimmäinen vaihtoehto toimii, siis olla kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Minulle ystävä teki vähän samanlaisesti lapsuudessani. Tuli kotiini nopeasti piipahtamaan ennen juhlia kauppakassit herkkuja notkuen. Kun kysyin mitä kasseissa on, vastasi ohimennen että karkkia syntymäpäiville. Itse en saanut enää kutsua. 

Vierailija kirjoitti:

Ilkeästi tehty. Tässä on kaksi vaihtoehtoa. Joko otat asian esille ystäväsi kanssa ja pakotat hänet vastaamaan miksi näin tai sitten lopetet yhteydenpidon häneen. En usko että että se keskimmäinen vaihtoehto toimii, siis olla kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Miten pakotat aikuista mihinkään. Ei sieltä tule rehellistä vastausta kuitenkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä kohtaa teillä selvittelijöillä kulkee raja, jolloin ymmärrätte ettei selityksistä ole mitään hyötyä? Vai jääkö asia vaivaamaan teitä niin paljon ettei mikään estä teitä avaamasta keissiä uudelleen?

Siinä, kun sen kaverin reaktio siihen mitäs v*ttua tämä nyt oli kysymykseen on annettu. Joko hänellä on siihen hyvä selitys ja on pahoillaan tai sitten ei ole. Case closed.

Entä jos on hyvä selitys, mitäs sitten? Jatkatko tuollaista kaveruutta mistä tässä on kyse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä kohtaa teillä selvittelijöillä kulkee raja, jolloin ymmärrätte ettei selityksistä ole mitään hyötyä? Vai jääkö asia vaivaamaan teitä niin paljon ettei mikään estä teitä avaamasta keissiä uudelleen?

Siinä, kun sen kaverin reaktio siihen mitäs v*ttua tämä nyt oli kysymykseen on annettu. Joko hänellä on siihen hyvä selitys ja on pahoillaan tai sitten ei ole. Case closed.

Entä jos on hyvä selitys, mitäs sitten? Jatkatko tuollaista kaveruutta mistä tässä on kyse?

Jos sille on hyvä selitys niin sittenhän on mahdollista, että olen tulkinnut kaverin käytöstä väärin ja se saattaa sittenkin olla jatkamisen arvoinen, ja kaverikin ehkä siinä hoksaa toimineensa jotenkin väärin ja parantaa tapansa. Eihän se selitys muuten ole hyvä?

Jos taas kaveri osoittautuu juuri niin inhottavaksi kuin olin ajatellutkin, niin sainpahan varmuuden asiaan ja ei muuta kuin menoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä kohtaa teillä selvittelijöillä kulkee raja, jolloin ymmärrätte ettei selityksistä ole mitään hyötyä? Vai jääkö asia vaivaamaan teitä niin paljon ettei mikään estä teitä avaamasta keissiä uudelleen?

Siinä, kun sen kaverin reaktio siihen mitäs v*ttua tämä nyt oli kysymykseen on annettu. Joko hänellä on siihen hyvä selitys ja on pahoillaan tai sitten ei ole. Case closed.

Entä jos on hyvä selitys, mitäs sitten? Jatkatko tuollaista kaveruutta mistä tässä on kyse?

Jos sille on hyvä selitys niin sittenhän on mahdollista, että olen tulkinnut kaverin käytöstä väärin ja se saattaa sittenkin olla jatkamisen arvoinen, ja kaverikin ehkä siinä hoksaa toimineensa jotenkin väärin ja parantaa tapansa. Eihän se selitys muuten ole hyvä?

Jos taas kaveri osoittautuu juuri niin inhottavaksi kuin olin ajatellutkin, niin sainpahan varmuuden asiaan ja ei muuta kuin menoksi.

No entä toi kilpailuhenkisyys, ulkopuolelle jättö yms paska mitä se kaveri tekee? Ja ilmottaa juhlien perumisesta viime tinkaan niin ettet ehdi järjestää muutakaan ohjelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä kohtaa teillä selvittelijöillä kulkee raja, jolloin ymmärrätte ettei selityksistä ole mitään hyötyä? Vai jääkö asia vaivaamaan teitä niin paljon ettei mikään estä teitä avaamasta keissiä uudelleen?

Siinä, kun sen kaverin reaktio siihen mitäs v*ttua tämä nyt oli kysymykseen on annettu. Joko hänellä on siihen hyvä selitys ja on pahoillaan tai sitten ei ole. Case closed.

Entä jos on hyvä selitys, mitäs sitten? Jatkatko tuollaista kaveruutta mistä tässä on kyse?

Jos sille on hyvä selitys niin sittenhän on mahdollista, että olen tulkinnut kaverin käytöstä väärin ja se saattaa sittenkin olla jatkamisen arvoinen, ja kaverikin ehkä siinä hoksaa toimineensa jotenkin väärin ja parantaa tapansa. Eihän se selitys muuten ole hyvä?

Jos taas kaveri osoittautuu juuri niin inhottavaksi kuin olin ajatellutkin, niin sainpahan varmuuden asiaan ja ei muuta kuin menoksi.

No entä toi kilpailuhenkisyys, ulkopuolelle jättö yms paska mitä se kaveri tekee? Ja ilmottaa juhlien perumisesta viime tinkaan niin ettet ehdi järjestää muutakaan ohjelmaa.

Se kaiketi on juuri sitä käytöstä mitä olisin saattanut tulkita väärin, jos kaverilla olisikin ihan älyttömän hyvä selitys. 

Todennäköisesti ei, ja tyyppi valehtelisi jotain omituista ja sanoisin että olipas onneton vale, heippa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä kohtaa teillä selvittelijöillä kulkee raja, jolloin ymmärrätte ettei selityksistä ole mitään hyötyä? Vai jääkö asia vaivaamaan teitä niin paljon ettei mikään estä teitä avaamasta keissiä uudelleen?

Siinä, kun sen kaverin reaktio siihen mitäs v*ttua tämä nyt oli kysymykseen on annettu. Joko hänellä on siihen hyvä selitys ja on pahoillaan tai sitten ei ole. Case closed.

Entä jos on hyvä selitys, mitäs sitten? Jatkatko tuollaista kaveruutta mistä tässä on kyse?

Jos sille on hyvä selitys niin sittenhän on mahdollista, että olen tulkinnut kaverin käytöstä väärin ja se saattaa sittenkin olla jatkamisen arvoinen, ja kaverikin ehkä siinä hoksaa toimineensa jotenkin väärin ja parantaa tapansa. Eihän se selitys muuten ole hyvä?

Jos taas kaveri osoittautuu juuri niin inhottavaksi kuin olin ajatellutkin, niin sainpahan varmuuden asiaan ja ei muuta kuin menoksi.

No entä toi kilpailuhenkisyys, ulkopuolelle jättö yms paska mitä se kaveri tekee? Ja ilmottaa juhlien perumisesta viime tinkaan niin ettet ehdi järjestää muutakaan ohjelmaa.

Se kaiketi on juuri sitä käytöstä mitä olisin saattanut tulkita väärin, jos kaverilla olisikin ihan älyttömän hyvä selitys. 

Todennäköisesti ei, ja tyyppi valehtelisi jotain omituista ja sanoisin että olipas onneton vale, heippa.

Kysyisiksä siis oikeasti noin että mitäs vittua? Vai miten?

Itsellä olis mennyt kunnioitus tyyppiä kohtaan jo niin pahasti etten jaksais edes sanoa mitään. Toi viimetimgassa peruminen olis jo rasauttanu rusinat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä kohtaa teillä selvittelijöillä kulkee raja, jolloin ymmärrätte ettei selityksistä ole mitään hyötyä? Vai jääkö asia vaivaamaan teitä niin paljon ettei mikään estä teitä avaamasta keissiä uudelleen?

Siinä, kun sen kaverin reaktio siihen mitäs v*ttua tämä nyt oli kysymykseen on annettu. Joko hänellä on siihen hyvä selitys ja on pahoillaan tai sitten ei ole. Case closed.

Entä jos on hyvä selitys, mitäs sitten? Jatkatko tuollaista kaveruutta mistä tässä on kyse?

Jos sille on hyvä selitys niin sittenhän on mahdollista, että olen tulkinnut kaverin käytöstä väärin ja se saattaa sittenkin olla jatkamisen arvoinen, ja kaverikin ehkä siinä hoksaa toimineensa jotenkin väärin ja parantaa tapansa. Eihän se selitys muuten ole hyvä?

Jos taas kaveri osoittautuu juuri niin inhottavaksi kuin olin ajatellutkin, niin sainpahan varmuuden asiaan ja ei muuta kuin menoksi.

No entä toi kilpailuhenkisyys, ulkopuolelle jättö yms paska mitä se kaveri tekee? Ja ilmottaa juhlien perumisesta viime tinkaan niin ettet ehdi järjestää muutakaan ohjelmaa.

Se kaiketi on juuri sitä käytöstä mitä olisin saattanut tulkita väärin, jos kaverilla olisikin ihan älyttömän hyvä selitys. 

Todennäköisesti ei, ja tyyppi valehtelisi jotain omituista ja sanoisin että olipas onneton vale, heippa.

Kysyisiksä siis oikeasti noin että mitäs vittua? Vai miten?

Itsellä olis mennyt kunnioitus tyyppiä kohtaan jo niin pahasti etten jaksais edes sanoa mitään. Toi viimetimgassa peruminen olis jo rasauttanu rusinat

En, esittäisin kysymykseni suoraan mutta asiallisemmin, kärjistettynä asiasisältö nyt kuitenkin olisi sama.

Yks taistelija lähti niin toinenkin hiljeni. Eiks ketään kiinnosta rauhallinen keskustelu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilkeästi tehty. Tässä on kaksi vaihtoehtoa. Joko otat asian esille ystäväsi kanssa ja pakotat hänet vastaamaan miksi näin tai sitten lopetet yhteydenpidon häneen. En usko että että se keskimmäinen vaihtoehto toimii, siis olla kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Miten pakotat aikuista mihinkään. Ei sieltä tule rehellistä vastausta kuitenkaan

Voi olla mutta ihan oikein että pistää toisen vähän hikoilemaan niitä epärehellisiä vastauksia löytääkseen. Paras vielä tuijottaa silmiin vastausta odotellessa, ei kannata päästää kuin koiraa veräjästä..