Lue keskustelun säännöt.
Jos huomenna kuolema koittaisi, niin mitä katuisit?
21.05.2023 |
Miksi et tekisi juuri sitä asiaa, mitä katuisit?
Minä: katuisin sitä, että jäin yksin, en löytänyt puolisoa, jonka kanssa nauttia elämästä ja läheisyydestä.
Kommentit (44)
Oon kertaalleen ollut kuolemaisillani ja kun vaatteita leikattiin päältä pois, en ajatellut mitään enkä katunut. Olo oli todella hyvä ja seesteinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulle tuu mitään mieleen. Olen elänyt parhaani mukaan ja noudattanut sääntöä kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Ja jos kuitenkin olen vahingossa joitakin loukannut, olen niistäkin pyytänyt ja saanut anteeksi jo aikoja sitten.
Oikeastaan olen ihan valmis kuolemaan, tavallaan elämä on jo nähty. Mutta ehkä kuitenkin näin nelikymppisenä olen siihen vielä turhan nuori. Joten palloilen täällä vielä jonkin aikaa ja yritän edelleen elää oikein ja tehdä hyvää.
Tiedän erään jolla on sama AP:n huoli eikä tämän takia ei viihdy hetkeäkään yksin ja huonokin suhde on parempi kuin olla yksin. Koska se "yksin kuoleminen" on vaan niin pelottava ajatus. Itse en saa tästä oikein kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Kun kuolet, et kadu mitään. Taju loppuu. Sua ei enää ole.
Me olemme ikuisuusolentoja. Vain ruumis kuolee, sielu ja henki jatkaa matkaansa joko taivaaseen tai helvettin, riippuen siitä,
onko otettu Jeesuksen Pyhä Henki vai ei.
Rukoile nyt Jeesusta antamaan syntisi anteeksi ja pelastamaan sut, niin pääset taivaaseen.
Tuskin siinä ajattelee muuta kun sitä että kuolee, toivon yhden ihmisen olevan siinä, poikani. Kiittäisin elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua kaduttaisi ainoastaan se, etten ole kertonut uudelle heilalleni, että olen ihan törkeän rakastunut siihen. Enemmän kuin ikinä ennen. Muuten olen tehnyt kaikkea ihanaa ja nauttinut elämästä.
Toivottavasti ehdin tämänkin toiveen vielä toteuttaa ja ehdinhän minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kuolet, et kadu mitään. Taju loppuu. Sua ei enää ole.
Tarkoitan ehkä enemmän aikaa ennen kuin olet jo kuoleman oma.
Nyt sua kaduttaa kun et kysynyt: mitä kadut nyt eniten? Koska jos kuolen huomenna, eipä jää paljon aikaa vaihtaa katumisen aihetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä etten jaksanut siivota ja jättäisin asunnon mieheni siivottavaksi. Olet oikeassa. Teen sen nyt!
Siivosin melkein kokonaan, riittää tällä erään enää ei kaduttaisi niin paljoa. Mutta vastaan kuitenkin siivoamattomuuden. Olen niitä ihmisiä jotka elää hetkessä sydän auki, eli kaduttavaa ei oikein ole käytännön asioita lukuunottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon kertaalleen ollut kuolemaisillani ja kun vaatteita leikattiin päältä pois, en ajatellut mitään enkä katunut. Olo oli todella hyvä ja seesteinen.
Mielenkiintoista, hieman vastaava kokemus. Sain jonkun kohtauksen hiihtolenkin jälkeen. Mietin vain että tässä se nyt sitten oli - kävin sänkyyn pitkälleni ja jäin odottamaan vaimon paluuta jostain asioilta. Olo oli rauhallinen, en muista katuneeni mitään. No se meni sitten ohi ja tässä ollaan.
En katuisi mitään. Olen nähnyt elämässäni jo varhain sen sattumanvaraisuuden. Niinpä olen elänyt aina kuin viimeistä päivää. Olen tehnyt ratkaisuni elämässä niin, että olen elänyt itselleni parasta elämää, vaikka se ei aina ole ollut muiden mieleen.
Aina voi jossitella, mutta suuriin linjoihin elämässäni olen tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En katuisi mitään, mutta vähän harmittaisi kun lento on varattu ylihuomenna Roomaan.
Hmm, hyvä kysymys. En keksinyt mitään mitä katuisin. Elämäni on ollut lievästi sanottuna mutkikas enkä tosiaankaan ole päässyt tekemään asioita niin kuin olisin halunnut (aiemmat mt-ongelmat, työkyvyttömyys jne) mutta kuntouduttuani olen pyrkinyt tekemään monia asioita, joita olen halunnutkin tehdä. Olen myös pyrkinyt elämään niin, että ei jää sanomatta asioita, jotka voisivat myöhemmin kaduttaa. En halua missään nimessä kuolla vielä, mutta en varsinaisesti katuisi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ettei tule nähtyä siskoa ja hänen lapsia kun hän asuu ulkomailla, mutta oikeastaan se on hänenkin vika kun hän ei halua tulla Suomeen kai rahasyistäkin. Lisäksi sitä etten näe nyt rakasta miestäni tarpeeksi usein kun asutaan kaukana toisistaan, tulevaisuudessa meidän pitäisi muuttaa yhteen. Muuten olen kyllä elänyt omanlaistani elämää, tehden taidetta ja ulkoillut ja nauttinut luonnosta ja vuodenajoista Suomessa. Lisäksi olen ollut ystävällinen ja huomioiva muita ihmisiä kohtaa, vaikka en ole ystäviä paljon tehnytkään ujon ja hijaisen luonteeni takia, toivottavasti olen tehnyt johonkin silti vaikutuksen.
Sitä että en saanut aikaiseksi virallista suojelupäätöstä metsälleni, tietäisin että perikunta hakkaa sen viimeistä puuta myöten.
Sain kerran niin pahan paniikkikohtauksen, että luulin tosissaan saaneeni sydänkohtauksen. Se kipu oli kauhea enkä voinut kunnolla hengittää. Siinä ambulanssia odotellessani en katunut mitään, olin hämmentynyt ja rauhallinen. Ja joo oli paniikkikohtaus, täysin fyysinen! En meinannut millään uskoa ensihoitajia, vaikka ottivat sydänfilmit ja kaikki.
Nyt olen menossa leikkaukseen jossa joudun nukutukseen. En tajunnut edes miettiä muuta kuin käytännön asioita (koti pitää siivota ja kirjoittaa tärkeät tiedot/salasanat/käyttäjätunnukset ylös miehelle).
Olen aina elänyt hyvin tyydyttävää elämää ja tehnyt asiat omalla tavallani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kuolet, et kadu mitään. Taju loppuu. Sua ei enää ole.
Me olemme ikuisuusolentoja. Vain ruumis kuolee, sielu ja henki jatkaa matkaansa joko taivaaseen tai helvettin, riippuen siitä,
onko otettu Jeesuksen Pyhä Henki vai ei.Rukoile nyt Jeesusta antamaan syntisi anteeksi ja pelastamaan sut, niin pääset taivaaseen.
Höpö höpö, uskontojen aivopesemä pelle.
Minä kadun kuoltuani varmaan niitä samoja asioita, joita kaduin ennen syntymääni 1630-luvulla. Järjetön kysymys.
Aika vähän on sellaista mitä katuisin.
Ehkä alkoholinkäyttöä parikymppisenä kun olen sitä sukupolvea jonka nuoruudessa kuviteltiin että juhliminen tarkoittaa sitä että ollaan pelti kiinni.
Mitään tehtyä en varsinaisesti kadu vaikka virheaskeliakin on tullut otettua. Katson kuitenkin oppineeni näistä kaikista jotain ja jos en olisi välillä stiplannut en voisi olla se ihminen joka tänään olen.
Lähimpänä katumusta on ehkä se että jotkut käyttämättömät mahdollisuudet ovat jääneet mietityttämään. Miksi en mennyt sinne työhaastatteluun tai pyytänyt sen tytön tai pojan puhelinnumeroa. Toisaalta on mahdoton tietää miten elämänpolku olisi silloin kulkenut.
Koen olevani nyt 55 vuotiaana juuri siellä missä pitääkin.
Jos kuolema kolkuttaa ovella, niin eipä siinä kerkiä mitään katumaan. En kadu mitään.
Oisin voinut harrastaa esim. ryhmäseksiä. Syödä ja juoda herkutellen kuin viimeistä päivää. Yrittänyt salamurhata Putinin ja muutaman muun mulkun.
Aika paljon on tullut tehtyä oikein. On tullut rakastettua ja annettua aikaa. Vähistä rahoista annettua lapselle. Sanottua suorat sanat ja poltettua siltoja.
Nyt viisikymppisenä tiedän, että tein aivan oikein kun haistattelin narsistille.
Uraa en paljon mieti, kun sellaista ei ole. Oravanpyörässä tuli pyörittyä kiitettävän vähän.
Ja hyvästä musiikista on tullut nautittua :).