HS: Peruskoulu on kriisissä
2000-luvun alussa Suomessa juhlittiin vielä kestomenestystä kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa, joka mittaa 15-vuotiaiden osaamista. Sen jälkeen tapahtui jotain.
Oppimistulokset ovat heikentyneet Suomessa poikkeuksellisen nopeasti. Yhä useamman nelosluokkalaisen lukutaito on heikko. Koululaisten tuen tarve on kasvanut, koulut eriytyvät. Opettajat uupuvat ja harkitsevat alan vaihtoa.
Huoli peruskoulusta nousi puheenaiheeksi eduskuntavaaleissa. Puolueet vaativat, että peruskoulu on pelastettava.
Mutta kouluarjen varsinaisten asiantuntijoiden ääni on kuulunut heikosti.
Opettajat kokevat, että heidät on työnnetty syrjään sekä koulukeskustelusta että koulua koskevista uudistuksista - joita on muuten riittänyt viime vuosina.
Kommentit (536)
Vierailija kirjoitti:
Sanni Grahn-Laasonen oli totaalisen epäpätevä ministeriksi. Ei minkäänlaista koulutusta eikä kokemusta opetusalalta. Sitten Kokoomus valitsi hänen kaltaisensa urpon opetusministeriksi.
Syntyi tuhoa, sutta ja sekundaa. Digiloikka on pahimpia yksittäisiä katastrofeja, mitä Suomessa on kouluasioissa ikinä tehty. Kun Kokoomus ajoi vain tietotekniikkafirmojen etua, niin tuloksena muun muassa katosi lapsilta lukutaito ja kirjoitustaito sekä keskittymiskyky.
Pitää paikkansa. Sitten Sannan vihervasemmistohallitus hölmöili perää lisää. Vasta viimeisen vuoden aikana on saatu edes puhua ongelmien aiheuttajista julkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peruskoulu on aina ollut heikko kompromissi. Suuria massoja käsiteltäessä yksilöiden tarpeet jäävät huomiotta.
Ai että näiden hiutaleiden takia pitäisi koko systeemi muuttaa?
Se jos mikä olisi vääristynyttä harvainvaltaa.
Kyllä se on niin, että yhteisö tulee ennen yksilöä. Nyt sen näette mitä se tarkoittaa kun yksilö laitetaan yhteisön edelle. Joku hullu oppilas tuhoaa 20 muun mahdollisuuden oppimiseen.
Ihan sama asia se on, vaikka kyseessä olisi joku sosiaalisesti rajoittunut hiutale, joka pitää itseään Pekka Ericin tyyliin yli-ihmisenä ja muita parempana. Ei tällaisen vuoksi pidä lähteä koko systeemiä paskomaan, koska sellaiseen ei vaan riitä mahdollisuudet.
Suomessa on jostain ihmeellisestä syystä valittu kaikessa linja, jossa mennään epäsopivimman yksilön ehdoilla. Siksihän meillä esim. rötöstelijät juoksee vapaana häiriköimässä ja kunnon kansalaiset joutuu väistämään. Ja se on kaikkien muiden vika, paitsi sen häiriköivän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäopetus voisi yläkoulussa olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto pärjääville oppilaille. Koti saattaisi tarjota paremman opiskelurauhan verrattuna äidin ja iskän kullannuppuja täynnä olevaan luokkaan.
Ihan typerä idea. Ihmiset on sosiaalisia olentoja ja esim korona-aikana nähtiin miten paljon lapset ja nuoret kärsi siitä että eivät saaneet olla ikäistensä kanssa yhdessä. Se nyt vaan on fakta, että suurin osa nuorista haluaa olla porukassa ja hyötyy siitä. Ei näiltä nuorilta saa sitä viedä pois sen takia että joku yksittäinen kullannuppu kuvittelee olevansa erityistapaus ja haluaa siksi erityisjärjestelyt. Ällöttävä asenne muutenkin. Koulukiusaamisen ratkaisu se ei ole.
Suurin osa ehkä, mutta 10-20 % koulu on helvettiä. On sitä ollut aina.
Näin se on aina ollut, mutta se ei varsinaisesti ole koulun syy. Onhan osalle työelämäkin helvettiä ja varmaan eläkeläisissäkin on prosentit jotka vihaa sitä olotilaa. Pointti on se, että jos systeemi toimii 90:lle prosentille, ei sitä pidä muuttaa 10 prosentin takia. Se olisi ihan järjetöntä ja yksinkertaisesti väärin.

Ei aikuisten maailmassa ole kurinpito-ongelmia. Saati fyysistä alistamista ja väkivaltaa, kun esimies ei ole katsomassa, vaikka kieltämättä naisvaltainen sotesektori on henkistä väkivaltaa täynnä mitä merkillisimmissä muodoissa.
Lapseni (viidennellä) luokassa pidettiin juhlat, kun lukuvuoden aikana luokka sai luettua 100 kirjaa. Siis koko porukka ja vain sata. Olin viidesluokkalainen kasarilla ja luin lukihäiriöstäni huolimatta tuon sata kirjaa yksinään.

Itsellekin 2 kirjaa viikossa oli normaali, kesälomalla kirjoja meni reilusti enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin kahdesti ammattikorkeassa, toinen linja alkoi v.2009 ja toinen v.2018. Ekalla kierroksella suoraan lukiosta tulleet olivat ns. normaaleja ja fiksuja nuoria aikuisia eli kykenivät keskittymään, osasivat sisäistää annetut ohjeet, noudattivat aikatauluja jne.
Toinen kierros olikin aivan muuta; lukiosta tulleet kurssikaverit eivät jaksaneet keskittyä varttia pidempää kerrallaan ilman jatkuvia taukoja, tunneilla lähinnä roikuttiin somessa puhelimella tai läppärillä, pölötettiin ja hölötettiin äänekkäästi vaivautumatta kuuntelemaan opetusta, kinattiin kurssien vetäjien kanssa siitä "onko muka pakko palauttaa se-ja-se tehtävä siihen-ja-siihen päivämäärään mennessä". Opetushenkilöstöä ei myöskään tunnuttu kunnioittavan ollenkaan.
Aika merkittävä muutos vain kymmenessä vuodessa.
Älypuhelimet tulivat 2010-luvulla!
Ei kai kirjoja enää lueta (kun ei edes osata). Äänikirja on keksitty. Ja tietokone osaa muuttaa puheeksi kirjat, jotka nykyään ovat tietysti sähköisessä muodossa. Paperikirja on kohta muisto vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko S2-oppilailla mitään tekemistä asian kanssa?
ei juurikaan. Ihan kotoisten oppilaiden osaaminen on heikentynyt paljon.
Jep. Älyvapaa digiloikka on tuhonnut ihan kotim. pellavapäidenkin luku-, kirjoitus- ja keskittymistaidot aika totaalisesti.
Totta, mutta tämä on myös vanhempien syytä. Suomessa älykännykät ostetaan lapsille poikkeuksellisen nuorina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäopetus voisi yläkoulussa olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto pärjääville oppilaille. Koti saattaisi tarjota paremman opiskelurauhan verrattuna äidin ja iskän kullannuppuja täynnä olevaan luokkaan.
Ihan typerä idea. Ihmiset on sosiaalisia olentoja ja esim korona-aikana nähtiin miten paljon lapset ja nuoret kärsi siitä että eivät saaneet olla ikäistensä kanssa yhdessä. Se nyt vaan on fakta, että suurin osa nuorista haluaa olla porukassa ja hyötyy siitä. Ei näiltä nuorilta saa sitä viedä pois sen takia että joku yksittäinen kullannuppu kuvittelee olevansa erityistapaus ja haluaa siksi erityisjärjestelyt. Ällöttävä asenne muutenkin. Koulukiusaamisen ratkaisu se ei ole.
Lahjakkaille introverteille (INTP/INTJ) tietenkin etäopetus olisi luonnollinen mahdollinen vaihtoehto, koska ovat kognitiivisen terävyytensä ansiosta itseohjautuvia ja nopeita oppimaan, eikä tällaisia oppilaita edes pitäisi laittaa melualttiiseen normaaliin oppimisympäristöön, jossa opetuksen vauhti on etanan tasoa.
Tietenkin parasta olisi, että lahjakkaille oppilaille olisi kokonaan oma koulutussysteeminsä. Esim. maailman korkeimman älykkyysosamäärän (IQ 250-300) omaava oppilas historiassa, usalainen William Sidis, aloitti yliopisto-opinnot 11-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan joskus lukeneeni, että sellainen nuori, joka lukee esim muutamia romaaneja vuodessa, omaa merkittävästi laajemman sanavaraston kuin sellainen, joka ei lue. En muista määriä, mutta tuhansia sanoja se oli.
Nykyään hyvin, hyvin harva lukee. Ja jos "lukee", niin se on äänikirjojen kuuntelemista mikä on ihan eri asia kuin kirja kädessä. En ole itsekään synnitön, sillä liian usein tulee valittua joku Netflix-sarja romaanin sijaan. Luen nykyään varmaan yli puolet vähemmän kuin esim 15 vuotta sitten. Oma syy. Mitä se sitten on lapsilla ja nuorilla? Osa heistä on toki valtavan fiksuja, sen myönnän kernaasti, mutta sitten olen törmännyt sellaisiinkin nuoriin, jotka eivät osaa kunnolla enää puhuakaan koska sanavarasto on niin kapea. Kyseessä on kuitenkin ns. normaalit nuoret, ei mitään kehitysviivästymiä tms. Tämä on pelottavaa.
Jos puhutaan romaaneista, niin oppimisen suhteen on aivan sama, luetaanko kirja silmin, vain kuulleenko kirja korvin, koska kuuntelu redusoituu matematiikan kautta (esim. Fourier-analyysin avulla) näköaistilla tapahtuvaksi asiaksi.
Ongelma on, että mitään matematiikkaa, joka on tieteellinen kieli, ei voida kääntää puhukielelle, koska sitä ei voida kääntää luonnolliselle kielelle, joten matematikkaa ei voi oppia äänikirjojen kautta, kuten esim. filosofiaa voi.
Ja ongelma matematiikassa nykyään on se, että lähes kenelläkään ei ole riittävää keskittymiskykyä nykypäivänä lukea matematiikan kirjaa, koska siinä pitää lukea ajatuksella jokainen pilkkukin, ja tämä vaatii äärimmäistä keskittymiskykyä.
Sinänsä oppisen suhteen on aivan sama lukeeko matemaattisen kirja ruudulta sähköisessä muodossa, vai perinteiseen tapaan painettuna kirjana. Mutta kuunnella matematiikkaa ei voi toisin kuin romaaneja ja filosofiaa.
Tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Lukutaito lisää myös loogis-matemaattista päättelykykyä. Lukutaito vaatii logiikan taitoa ja ymmärtämistä, johdonmukaisuuden ymmärtämistä ja rytmitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäopetus voisi yläkoulussa olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto pärjääville oppilaille. Koti saattaisi tarjota paremman opiskelurauhan verrattuna äidin ja iskän kullannuppuja täynnä olevaan luokkaan.
Ihan typerä idea. Ihmiset on sosiaalisia olentoja ja esim korona-aikana nähtiin miten paljon lapset ja nuoret kärsi siitä että eivät saaneet olla ikäistensä kanssa yhdessä. Se nyt vaan on fakta, että suurin osa nuorista haluaa olla porukassa ja hyötyy siitä. Ei näiltä nuorilta saa sitä viedä pois sen takia että joku yksittäinen kullannuppu kuvittelee olevansa erityistapaus ja haluaa siksi erityisjärjestelyt. Ällöttävä asenne muutenkin. Koulukiusaamisen ratkaisu se ei ole.
Ihmiset ovat yksilöitä, myös lapset ja nuoret. Voisi olla ihan hyvä, että halutessaan pärjäävä oppilas olisi pari päivää viikosta etäopiskelija. Tosin meillä tehdään jo nyt näin, on "päänsärkyä ja flunssaa" jne. Opiskelu sujuu tosi mallikkaasti. Nuori on sosiaalinen, vastuuntuntoinen ja pärjäävä. Koululuokka on ihan sekaisin. Opettajat vaihtuvat tiuhaan. Meno on kuin sirkuksessa. Joten "järjestely" on meille vanhemmille ihan fine.
Mielivaltainen poistelu pilaa kaikki ketjut. Mikä teitä poistelijoita oikein vaivaa?
Vierailija kirjoitti:
Syytkin on tiedossa, mutta niistä jpku Hesari ei uskalla sanoa sanaakaan...
Syyt on todellakin tiedossa opettajilla, ja ne syyt he tuossa jutussa kertovat.
Vierailija kirjoitti:
Vuosina 2012 ja 2013 Suomea aloitettiin valmistelemaan tulokkaisiin, joiden avulla taattaisiin talouden nousu suunta väkilukua lisäämällä. Kuntiin tuli ohjeistukset, joten tämä on ihan faktaa. Kansalaisia vedätettiin ennen näkemättömästi uutisoimalla hädänalaisista, jotka pitää ottaa vastaan avosylin. Ja kiltit, tunnolliset suomalaisethan ottivat. Osa tarjosi jopa 2. kotiaan heille. No loppu on historiaa, ei mennyt ihan kuin strömsöössä.
En väitä, että S2 eli tulokkaiden lapset, olisivat kaiken koulumaailman piloille menon syy, mutta pitää ymmärtää, että ne ohjeistukset, jotka heitä varten tehtiin, jotta tulokkaat oppisivat Suomen kielen ja integroituisivat paremmin, eli saisivat opiskella samassa luokassa kantaväestön lasten kanssa, ovat se perimmäinen osasyy nyky tilanteeseen. Näiden ohjeiden vuoksi mm. häiriköitä ei enää voi laittaa erityisluokille. Avotiloissa he joutuvat olemaan yhdessä, eivätkä syrjäytyisi, vaan "pääsisivät mukaan porukoihin". Ei toiminut ei. Heidän kulttuurinsa on liian erilainen, eivätkä he halua integroitua, vaan pitää kynsin ja hampain kiinni perinteistään ja uskonnostaan, jotka eivät todellakaan kunnia murhineen yms. sovi länsimaiseen yhteiskuntaan.
Ja mikään ei muutu, jos näistä ei voida puhua. Tämä ärsyttää ihan tolkuttomasti! Ei suomalaiset mitään tyhmiä ole, vaikka Pisa pisteet ovatkin laskeneet.
Voiko tämä olla totta? Olen kyllä aina uskonut, että oli todellinen hätä....
Mutta kouluarjen varsinaisten asiantuntijoiden ääni on kuulunut heikosti.
Opettajat kokevat, että heidät on työnnetty syrjään sekä koulukeskustelusta että koulua koskevista uudistuksista - joita on muuten riittänyt viime vuosina.
Tämä "duunariviha" ja varsinaisen konkreettisen työn tekijöiden halveksunta on aivan läpikotaista tässä mädäntyneessä maassa. Kaikenmaailman ylimieliset teoriapellet vaan määrää tässä maassa, eikä edes kuunnella mitä heidän päätöksensä merkitsee oikeassa käytännön elämässä, ovat oikein eristäneet itsensä käytännön työn tekijöistä :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäopetus voisi yläkoulussa olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto pärjääville oppilaille. Koti saattaisi tarjota paremman opiskelurauhan verrattuna äidin ja iskän kullannuppuja täynnä olevaan luokkaan.
Ihan typerä idea. Ihmiset on sosiaalisia olentoja ja esim korona-aikana nähtiin miten paljon lapset ja nuoret kärsi siitä että eivät saaneet olla ikäistensä kanssa yhdessä. Se nyt vaan on fakta, että suurin osa nuorista haluaa olla porukassa ja hyötyy siitä. Ei näiltä nuorilta saa sitä viedä pois sen takia että joku yksittäinen kullannuppu kuvittelee olevansa erityistapaus ja haluaa siksi erityisjärjestelyt. Ällöttävä asenne muutenkin. Koulukiusaamisen ratkaisu se ei ole.
No hoh hoh. Eihän ne rajoitukset koskeneet nuorisoa kuin koulun ja harrastusten osalta. Tuollahan ne muuten viiletti ja kokoontui ihan normaalisti, aina kauppakeskuksia myöten. Heitä ei koskeneet maskisuositukset ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäopetus voisi yläkoulussa olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto pärjääville oppilaille. Koti saattaisi tarjota paremman opiskelurauhan verrattuna äidin ja iskän kullannuppuja täynnä olevaan luokkaan.
Ihan typerä idea. Ihmiset on sosiaalisia olentoja ja esim korona-aikana nähtiin miten paljon lapset ja nuoret kärsi siitä että eivät saaneet olla ikäistensä kanssa yhdessä. Se nyt vaan on fakta, että suurin osa nuorista haluaa olla porukassa ja hyötyy siitä. Ei näiltä nuorilta saa sitä viedä pois sen takia että joku yksittäinen kullannuppu kuvittelee olevansa erityistapaus ja haluaa siksi erityisjärjestelyt. Ällöttävä asenne muutenkin. Koulukiusaamisen ratkaisu se ei ole.
Ihmiset ovat yksilöitä, myös lapset ja nuoret. Voisi olla ihan hyvä, että halutessaan pärjäävä oppilas olisi pari päivää viikosta etäopiskelija. Tosin meillä tehdään jo nyt näin, on "päänsärkyä ja flunssaa" jne. Opiskelu sujuu tosi mallikkaasti. Nuori on sosiaalinen, vastuuntuntoinen ja pärjäävä. Koululuokka on ihan sekaisin. Opettajat vaihtuvat tiuhaan. Meno on kuin sirkuksessa. Joten "järjestely" on meille vanhemmille ihan fine.
Peruskoulun jälkeen en kertaakaan varmaan edes harkinnut vakavasti armeijaan menemistä. Yhdeksän vuotta eritaustaista sulatusuunia oli riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäopetus voisi yläkoulussa olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto pärjääville oppilaille. Koti saattaisi tarjota paremman opiskelurauhan verrattuna äidin ja iskän kullannuppuja täynnä olevaan luokkaan.
Ihan typerä idea. Ihmiset on sosiaalisia olentoja ja esim korona-aikana nähtiin miten paljon lapset ja nuoret kärsi siitä että eivät saaneet olla ikäistensä kanssa yhdessä. Se nyt vaan on fakta, että suurin osa nuorista haluaa olla porukassa ja hyötyy siitä. Ei näiltä nuorilta saa sitä viedä pois sen takia että joku yksittäinen kullannuppu kuvittelee olevansa erityistapaus ja haluaa siksi erityisjärjestelyt. Ällöttävä asenne muutenkin. Koulukiusaamisen ratkaisu se ei ole.
Ihmiset ovat yksilöitä, myös lapset ja nuoret. Voisi olla ihan hyvä, että halutessaan pärjäävä oppilas olisi pari päivää viikosta etäopiskelija. Tosin meillä tehdään jo nyt näin, on "päänsärkyä ja flunssaa" jne. Opiskelu sujuu tosi mallikkaasti. Nuori on sosiaalinen, vastuuntuntoinen ja pärjäävä. Koululuokka on ihan sekaisin. Opettajat vaihtuvat tiuhaan. Meno on kuin sirkuksessa. Joten "järjestely" on meille vanhemmille ihan fine.
Olisipa etäopiskelu ollut mahdollista jo 80-luvun lopulla kun yläasteella jouduin aivan silmittömän vihan kohteeksi. Se ei ollut enää mitään kiusaamistakaan edes. Se pilasi koulunkäyntini, arvosanani ja sitä myötä koko elämäni.
Voisko tuon jutun joku laittaa tänne niin olisi helpompi kommentoida.