HS: Peruskoulu on kriisissä
2000-luvun alussa Suomessa juhlittiin vielä kestomenestystä kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa, joka mittaa 15-vuotiaiden osaamista. Sen jälkeen tapahtui jotain.
Oppimistulokset ovat heikentyneet Suomessa poikkeuksellisen nopeasti. Yhä useamman nelosluokkalaisen lukutaito on heikko. Koululaisten tuen tarve on kasvanut, koulut eriytyvät. Opettajat uupuvat ja harkitsevat alan vaihtoa.
Huoli peruskoulusta nousi puheenaiheeksi eduskuntavaaleissa. Puolueet vaativat, että peruskoulu on pelastettava.
Mutta kouluarjen varsinaisten asiantuntijoiden ääni on kuulunut heikosti.
Opettajat kokevat, että heidät on työnnetty syrjään sekä koulukeskustelusta että koulua koskevista uudistuksista - joita on muuten riittänyt viime vuosina.
Kommentit (536)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vihervassarit!
Sanni Grahn-Laasonen (kok) uudisti peruskoulun opsin perskekon aikana. Samoin uusiksi meni varhaiskasvatusopetus ja ammattikoulutus ja lukiouudistustakin pykättiin. Uudistuksia toteuttamassa ei ollut yhtäkään opetuksen tai kasvatuksen ammattilaista, vain erilaisia konsultteja. Jäljet alkavat näkyä nyt. Miten meni omasta mielestä, persulit?
Suomen kaikkien aikojen tuhoisin ja kaikin puolin kelvottomin opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (Kok.).
Pahalta näyttää nyt kun uusi porvarihallitus tulee. Tuhotaan loputkin. Sitten Hesari kirjoittelee viiden vuoden päästä että miten näin kävi. Kaikki vaan kohauttaa olkiaan.
On persuista mitä mieltä hyvänsä, niin pitää myöntää, että koulutusasioissa persut puhuvat järkeviä. Persut vaatii digisekoilun lopettamista ja opettajan auktoriteetin palauttamista ja muutenkin ryhtiliikettä kouluun. Ikään kuin askelia taaksepäin vanhojen hyvien aikojen suuntaan.
Kokoomuksesta ei koskaan ole koululle ollut kuin haittaa. Kokoomus pitäisi pelata ihan syrjään aina, kun koulusta puhutaan. Jyrki Kataisen "fantastinen yliopistouudistus" pilasi yliopiston. Grahn-Laasosen digiloikka pilasi ensin peruskoulun ja nyt lukion. Kokoomus yritti kaikin keinoin jo 1960-luvulla vastustaa sen peruskoulun syntymistä, josta kehittyi menestystarina 1970- ja 1980-luvuilla.
Mutta persut oli samassa hallituksessa Kokoomuksen kanssa kun tuo pelleily toteutettiin? Tämä minua ärsyttää, kun heillekin näköjään on se ja sama mitä tapahtuu kunhan vaan pääsee Audin takapenkille.

Se oli soinilainen persut. Nykypersuilla ei ole soinilaisten kanssa mitään tekemistä enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko S2-oppilailla mitään tekemistä asian kanssa?
ei juurikaan. Ihan kotoisten oppilaiden osaaminen on heikentynyt paljon.
Kai ne nyt siinä sivussa laskee kun yhet hädintuskin osaa suomea vaikka asuneet ikänsä Suomessa. Aika lahjakas saa olla nuori että pystyy opiskelemaan pitkälle jos vanhemmista ei ole yhtään apua ja niitä ei kiinnosta kuin saada lapsi naitettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet oppii jo eskarissa lukemaan. Lapsille täytyy pienestä pitäen lukea, lorutella. Kännykät pois.
Miten selität sen, että oppimistulokset laskevat jatkuvasti, vaikka yhä suurempi osa oppii lukemaan eskarissa?
Olen alkanut myös epäillä että oppimistuloksia parannetaan keinotekoisesti löysemmällä arvostelulla kuin 10-20v sitten. Epäilyttävän paljon ysejä ja kymppejä lähipiirin adhd-kultamussakoiden todistuksissa...
Kasilla maantiedon läpäisseelle oli täysi arvoitus, missä sijaitsee Panaman kanava, ja miksi se on tehty.
Kasin saa pelkällä positiivisella asenteella nykyään.
Ei ole todellista.
Vuosina 2012 ja 2013 Suomea aloitettiin valmistelemaan tulokkaisiin, joiden avulla taattaisiin talouden nousu suunta väkilukua lisäämällä. Kuntiin tuli ohjeistukset, joten tämä on ihan faktaa. Kansalaisia vedätettiin ennen näkemättömästi uutisoimalla hädänalaisista, jotka pitää ottaa vastaan avosylin. Ja kiltit, tunnolliset suomalaisethan ottivat. Osa tarjosi jopa 2. kotiaan heille. No loppu on historiaa, ei mennyt ihan kuin strömsöössä.
En väitä, että S2 eli tulokkaiden lapset, olisivat kaiken koulumaailman piloille menon syy, mutta pitää ymmärtää, että ne ohjeistukset, jotka heitä varten tehtiin, jotta tulokkaat oppisivat Suomen kielen ja integroituisivat paremmin, eli saisivat opiskella samassa luokassa kantaväestön lasten kanssa, ovat se perimmäinen osasyy nyky tilanteeseen. Näiden ohjeiden vuoksi mm. häiriköitä ei enää voi laittaa erityisluokille. Avotiloissa he joutuvat olemaan yhdessä, eivätkä syrjäytyisi, vaan "pääsisivät mukaan porukoihin". Ei toiminut ei. Heidän kulttuurinsa on liian erilainen, eivätkä he halua integroitua, vaan pitää kynsin ja hampain kiinni perinteistään ja uskonnostaan, jotka eivät todellakaan kunnia murhineen yms. sovi länsimaiseen yhteiskuntaan.
Ja mikään ei muutu, jos näistä ei voida puhua. Tämä ärsyttää ihan tolkuttomasti! Ei suomalaiset mitään tyhmiä ole, vaikka Pisa pisteet ovatkin laskeneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vihervassarit!
Sanni Grahn-Laasonen (kok) uudisti peruskoulun opsin perskekon aikana. Samoin uusiksi meni varhaiskasvatusopetus ja ammattikoulutus ja lukiouudistustakin pykättiin. Uudistuksia toteuttamassa ei ollut yhtäkään opetuksen tai kasvatuksen ammattilaista, vain erilaisia konsultteja. Jäljet alkavat näkyä nyt. Miten meni omasta mielestä, persulit?
Suomen kaikkien aikojen tuhoisin ja kaikin puolin kelvottomin opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (Kok.).
Pahalta näyttää nyt kun uusi porvarihallitus tulee. Tuhotaan loputkin. Sitten Hesari kirjoittelee viiden vuoden päästä että miten näin kävi. Kaikki vaan kohauttaa olkiaan.
On persuista mitä mieltä hyvänsä, niin pitää myöntää, että koulutusasioissa persut puhuvat järkeviä. Persut vaatii digisekoilun lopettamista ja opettajan auktoriteetin palauttamista ja muutenkin ryhtiliikettä kouluun. Ikään kuin askelia taaksepäin vanhojen hyvien aikojen suuntaan.
Kokoomuksesta ei koskaan ole koululle ollut kuin haittaa. Kokoomus pitäisi pelata ihan syrjään aina, kun koulusta puhutaan. Jyrki Kataisen "fantastinen yliopistouudistus" pilasi yliopiston. Grahn-Laasosen digiloikka pilasi ensin peruskoulun ja nyt lukion. Kokoomus yritti kaikin keinoin jo 1960-luvulla vastustaa sen peruskoulun syntymistä, josta kehittyi menestystarina 1970- ja 1980-luvuilla.
Mutta persut oli samassa hallituksessa Kokoomuksen kanssa kun tuo pelleily toteutettiin? Tämä minua ärsyttää, kun heillekin näköjään on se ja sama mitä tapahtuu kunhan vaan pääsee Audin takapenkille.
Jyrki Kataisen hallituksessa ei ollut persuja. Ja juuri Jyrki Katainen huuteli itse niitä älyttömyyksiään uudistusten "fantastisuudesta". Ne uudistukset muuttivat sivistysyliopiston liike-elämän innovaatiokeskuksiksi ja yritysten tapaan johdetuiksi himmeleiksi, ja sivistys ajettiin yliopistosta pihalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vihervassarit!
Sanni Grahn-Laasonen (kok) uudisti peruskoulun opsin perskekon aikana. Samoin uusiksi meni varhaiskasvatusopetus ja ammattikoulutus ja lukiouudistustakin pykättiin. Uudistuksia toteuttamassa ei ollut yhtäkään opetuksen tai kasvatuksen ammattilaista, vain erilaisia konsultteja. Jäljet alkavat näkyä nyt. Miten meni omasta mielestä, persulit?
Suomen kaikkien aikojen tuhoisin ja kaikin puolin kelvottomin opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (Kok.).
Pahalta näyttää nyt kun uusi porvarihallitus tulee. Tuhotaan loputkin. Sitten Hesari kirjoittelee viiden vuoden päästä että miten näin kävi. Kaikki vaan kohauttaa olkiaan.
On persuista mitä mieltä hyvänsä, niin pitää myöntää, että koulutusasioissa persut puhuvat järkeviä. Persut vaatii digisekoilun lopettamista ja opettajan auktoriteetin palauttamista ja muutenkin ryhtiliikettä kouluun. Ikään kuin askelia taaksepäin vanhojen hyvien aikojen suuntaan.
Kokoomuksesta ei koskaan ole koululle ollut kuin haittaa. Kokoomus pitäisi pelata ihan syrjään aina, kun koulusta puhutaan. Jyrki Kataisen "fantastinen yliopistouudistus" pilasi yliopiston. Grahn-Laasosen digiloikka pilasi ensin peruskoulun ja nyt lukion. Kokoomus yritti kaikin keinoin jo 1960-luvulla vastustaa sen peruskoulun syntymistä, josta kehittyi menestystarina 1970- ja 1980-luvuilla.
Mutta persut oli samassa hallituksessa Kokoomuksen kanssa kun tuo pelleily toteutettiin? Tämä minua ärsyttää, kun heillekin näköjään on se ja sama mitä tapahtuu kunhan vaan pääsee Audin takapenkille.
Valivalivalivali herää jo tähän päivään. Miksei mahtava vasemmisto korjannut asiaa vaikka oli neljä vuotta aikaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet oppii jo eskarissa lukemaan. Lapsille täytyy pienestä pitäen lukea, lorutella. Kännykät pois.
Miten selität sen, että oppimistulokset laskevat jatkuvasti, vaikka yhä suurempi osa oppii lukemaan eskarissa?
Olen alkanut myös epäillä että oppimistuloksia parannetaan keinotekoisesti löysemmällä arvostelulla kuin 10-20v sitten. Epäilyttävän paljon ysejä ja kymppejä lähipiirin adhd-kultamussakoiden todistuksissa...
Tämä on totta. Numeraalinen arvostelu on tehty "kannustavammaksi" ja sillä millä 90-luvun alussa sai seiskan, saa nykyään jopa ysin.. Sama on myös ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa päästetään läpi vaikka ei tietäisi asiasta mitään. Lukioista en tiedä.
Haa, arvasin! "Ennen muinoin" kympin ja ysin eteen sai tosissaan tehdä töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet oppii jo eskarissa lukemaan. Lapsille täytyy pienestä pitäen lukea, lorutella. Kännykät pois.
Miten selität sen, että oppimistulokset laskevat jatkuvasti, vaikka yhä suurempi osa oppii lukemaan eskarissa?
Olen alkanut myös epäillä että oppimistuloksia parannetaan keinotekoisesti löysemmällä arvostelulla kuin 10-20v sitten. Epäilyttävän paljon ysejä ja kymppejä lähipiirin adhd-kultamussakoiden todistuksissa...
Kasilla maantiedon läpäisseelle oli täysi arvoitus, missä sijaitsee Panaman kanava, ja miksi se on tehty.
Kasin saa pelkällä positiivisella asenteella nykyään.
Uskomatonta. Minulle maantiedon opettaja antoi kutosen koska en jaksanut keskittyä. Uhkailipa että lukioonkaan ei ole asiaa ellei asenne muutu. Otin onkeeni ja minut voi herättää vaikka keskellä yötä ja luettelen vaikka Japanin saaret tai Etelä-Amerikan pääkaupungit tuosta noin vaan. Kyllä se ulkolukukin oli ihan hyvästä.

Toivottavasti ei ole. Nythän se nähdään, kun Riikka Purra on hallitusneuvotteluissa. Jos Riikka pitää ryhdikkäästi kiinni koulutusasioita koskevista vaatimuksistaan, niin oikein hyvä. Jonkun joka tapauksessa pitää koulua yrittää pelastaa. Kokoomus sitä ei missään nimessä tee.
Vierailija kirjoitti:
Muistan joskus lukeneeni, että sellainen nuori, joka lukee esim muutamia romaaneja vuodessa, omaa merkittävästi laajemman sanavaraston kuin sellainen, joka ei lue. En muista määriä, mutta tuhansia sanoja se oli.
Nykyään hyvin, hyvin harva lukee. Ja jos "lukee", niin se on äänikirjojen kuuntelemista mikä on ihan eri asia kuin kirja kädessä. En ole itsekään synnitön, sillä liian usein tulee valittua joku Netflix-sarja romaanin sijaan. Luen nykyään varmaan yli puolet vähemmän kuin esim 15 vuotta sitten. Oma syy. Mitä se sitten on lapsilla ja nuorilla? Osa heistä on toki valtavan fiksuja, sen myönnän kernaasti, mutta sitten olen törmännyt sellaisiinkin nuoriin, jotka eivät osaa kunnolla enää puhuakaan koska sanavarasto on niin kapea. Kyseessä on kuitenkin ns. normaalit nuoret, ei mitään kehitysviivästymiä tms. Tämä on pelottavaa.
Jos puhutaan romaaneista, niin oppimisen suhteen on aivan sama, luetaanko kirja silmin, vain kuulleenko kirja korvin, koska kuuntelu redusoituu matematiikan kautta (esim. Fourier-analyysin avulla) näköaistilla tapahtuvaksi asiaksi.
Ongelma on, että mitään matematiikkaa, joka on tieteellinen kieli, ei voida kääntää puhukielelle, koska sitä ei voida kääntää luonnolliselle kielelle, joten matematikkaa ei voi oppia äänikirjojen kautta, kuten esim. filosofiaa voi.
Ja ongelma matematiikassa nykyään on se, että lähes kenelläkään ei ole riittävää keskittymiskykyä nykypäivänä lukea matematiikan kirjaa, koska siinä pitää lukea ajatuksella jokainen pilkkukin, ja tämä vaatii äärimmäistä keskittymiskykyä.
Sinänsä oppisen suhteen on aivan sama lukeeko matemaattisen kirja ruudulta sähköisessä muodossa, vai perinteiseen tapaan painettuna kirjana. Mutta kuunnella matematiikkaa ei voi toisin kuin romaaneja ja filosofiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet oppii jo eskarissa lukemaan. Lapsille täytyy pienestä pitäen lukea, lorutella. Kännykät pois.
Miten selität sen, että oppimistulokset laskevat jatkuvasti, vaikka yhä suurempi osa oppii lukemaan eskarissa?
Olen alkanut myös epäillä että oppimistuloksia parannetaan keinotekoisesti löysemmällä arvostelulla kuin 10-20v sitten. Epäilyttävän paljon ysejä ja kymppejä lähipiirin adhd-kultamussakoiden todistuksissa...
Tämä on totta. Numeraalinen arvostelu on tehty "kannustavammaksi" ja sillä millä 90-luvun alussa sai seiskan, saa nykyään jopa ysin.. Sama on myös ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa päästetään läpi vaikka ei tietäisi asiasta mitään. Lukioista en tiedä.
Haa, arvasin! "Ennen muinoin" kympin ja ysin eteen sai tosissaan tehdä töitä.
Siis arvioinnissa on todella paljon eroja eri opettajien ja eri koulujen välillä. Tätä on sekä tutkittu että omat kokemukset lukion opettajana tukevat tätä. Peruskoulun kasi voi olla kasi lukiossakin, tai sitten se voi olla neljä. Joistain kouluista tullaan meille kasin keskiarvolla mutta se ei kerro yhtään mitään todellisista taidoista. Toisista kouluista taas ei välttämättä edes pääse meille vaikka taidot olisikin tosiasiassa paremmat. Arviointi on vaan ollut tiukempaa ja vaatimustaso kovempi. Opsiinhan niiden pitäisi perustua mutta ei se niin vaan mene.
Vierailija kirjoitti:
Monet oppii jo eskarissa lukemaan. Lapsille täytyy pienestä pitäen lukea, lorutella. Kännykät pois.
Muuten ok, mutta vihaan sanaa 'lorutella'. Lirutella, lorutella. Minun triggerpisteeni näköjään.
Peruskoulu on aina ollut heikko kompromissi. Suuria massoja käsiteltäessä yksilöiden tarpeet jäävät huomiotta.
Tampereella kuulemma lukioiden opetusta vähennetään. Oppilaat eivät saa opetusta vaan joutuvat nettikursseille, missä ei opi mitään. Että kun hommat on jo valmiiksi pilalla, niin ryssitään loputkin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet oppii jo eskarissa lukemaan. Lapsille täytyy pienestä pitäen lukea, lorutella. Kännykät pois.
Miten selität sen, että oppimistulokset laskevat jatkuvasti, vaikka yhä suurempi osa oppii lukemaan eskarissa?
Olen alkanut myös epäillä että oppimistuloksia parannetaan keinotekoisesti löysemmällä arvostelulla kuin 10-20v sitten. Epäilyttävän paljon ysejä ja kymppejä lähipiirin adhd-kultamussakoiden todistuksissa...
Kasilla maantiedon läpäisseelle oli täysi arvoitus, missä sijaitsee Panaman kanava, ja miksi se on tehty.
Kasin saa pelkällä positiivisella asenteella nykyään.
Uskomatonta. Minulle maantiedon opettaja antoi kutosen koska en jaksanut keskittyä. Uhkailipa että lukioonkaan ei ole asiaa ellei asenne muutu. Otin onkeeni ja minut voi herättää vaikka keskellä yötä ja luettelen vaikka Japanin saaret tai Etelä-Amerikan pääkaupungit tuosta noin vaan. Kyllä se ulkolukukin oli ihan hyvästä.
Hah. vanha kunnon ulkoluku. Meillä ala-asteen opettaja sanoi kertotaulua opettaessaan, että ne on yksinkertaisesti opeteltava ulkoa, muita vaihtoehtoja ei ole. Että jos hän tulee yöllä repimään sängystä ylös ja alkaa tykittämään että: "paljonko on 9 x 9 tai 5 x 7", on vastattavat välittömästi ilman hetkenkään miettimistä. Tästä syystä osaan kertotaulun edelleen koska muistan sen yksinkertaisesti ulkoa.
Kuri takaisin. Sähköpantoja oppiaille.
Vierailija kirjoitti:
Tampereella kuulemma lukioiden opetusta vähennetään. Oppilaat eivät saa opetusta vaan joutuvat nettikursseille, missä ei opi mitään. Että kun hommat on jo valmiiksi pilalla, niin ryssitään loputkin...
En tunne Tampereen tilannetta mutta villi veikkaus että johtuu oppivelvollisuuden laajentumisesta. Kunnilta loppuu rahat. Lukiokoulutus vie miljoonia yhtään isommissa kaupungeissa.
Joissain kouluissa S2-oppilaat eivät kolmannen luokan alussa yltäneet edes sille tasolle, jolla heidän luokkatoverinsa aloittivat koulunkäynnin. Kolmannelle luokalle siirtyi oppilaita, joiden taidot ovat heikot äidinkielessä ja matematiikassa. Noin viisi prosenttia ei osannut edes kunnolla lukea.
Tutkimuksen mukaan myös muissa oppiaineissa S2-oppilaiden kehittyminen oli myös selvästi muita oppilasryhmiä heikompaa.
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/32d9463c-3ef8-47fe-843b-e7c8a45…
Juuri näin.
Ja Kokoomuksen aloitteesta ammattikouluista poistettiin reaaliaineiden opetus lähes kokonaan. Mukamas oppivat ammatin, kun joutuvat suoraan tekemään työtä - tietenkin palkatta, jotta kokoomuslaiset yrittäjät saavat ilmaista työvoimaa.
Sitten tuloksena ammattikoululaiset eivät saa opetusta juuri ollenkaan. Ja kun sukupolvi vaihtuu, niin ammattikoulussa opiskelleet eivät tiedä mistään mitään, kun eivät ole opetusta saaneet.