Saako vanhemmilleen ilmaista vihaansa, että ovat olleet surkeita vanhempia? Käsittelen nyt todella paljon vanhempieni alkoholismia ja nyt on tullut viha pintaan.

up

Vierailija kirjoitti:

Hienoa teille, jotka olette uskaltaneet katkaista välit. Itsekin yritän vahvasti etääntyä enemmän hiljalleen. 

Olen yrittänyt pitää ok välit vanhempiini. Liikaa ehkä saada sitä rakkautta ja kokemusta siitä, että he näkisivät kuinka "hyvä tytär" minä olen. Olen hakenut tunnetta, että riitän ja olen rakkauden arvoinen. Olen odottanut sitä, että he näkevät sen mutta ei sitä päivää ole tullut. Eikä tule. 

Haluan tästä sotkusta jo pois. Ei mikään muutu meidän välillä mitenkään merkittävästi ja aikani on vain hyväksyä se, mitään ihmeparantumista ei ole tulossa. Mitään vastuuta heidän puoleltaan ei ole tulossa tai merkittävää muutosta. Joskus äitini pyysi anteeksi kaikesta selvinpäin ja lupasi lopettaa juomisen. 

Hetken jo luulin, että jotain mullistavaa tapahtuu. Ei tapahtunut kuitenkaan, kaikki on ennallaan. Oli ne sanat hyvä kuulla kuitenkin. Hetken ajan näin vastuullisen vanhemman siinä, joka katosi yhtä nopeasti. 

En vain jaksa enää. Tietenkin olen yrittänyt myös miettiä, ettei heillä ole ollut helppoa missään nimessä ja myös sisua olen heissä nähnyt. Näen myös hyviä puolia, ovat ahkeria ja töitä tekeviä. Ovat yrittäneet omalla tavallaan mutta valitettavasti en koe edes tuntevani heitä todellisuudessa. Jokin puuttuu. 

Haluan omalta osaltani katkaista trauman kierteen ja käsitellä nämä. Omia lapsia tuskin haluan koskaan koska pelkään aiheuttavani heille kärsimystä jos en vain itsekään pysty antamaan mitä lapsi tarvitsee. Kuten yksikään sisaruksistanikaan ei lapsia halua. Tässä vaan täytyy hyväksyä elämä sellaisenaan ja yrittää saada itselleen luotua elämä joka tuntuu hyvältä ja tärkeältä.

-ap 

Odotat, että sokea näkisi. EI kannata. Kannattaa luovuttaa, koska sinä sentään näet, mikä se tilanne on. Järki näkee, sydän ei antaisi periksi. 

On se viiltävä tunne, kun on pakko myöntää, että oma vanhempi ei rakasta eikä pidä edes lakisääteisistä velvollisuuksistaan huolta. Mutta samaan syssyyn voi oivaltaa sen, että se ei johdu siitä, ettetkö sinä olisi rakastettava vaan siitä, että hän ei osaa rakastaa. 

Et sitä nähtäväksi tulemista sellaisilta ihmisiltä, jotka näkevät. Etsi sydämen yhteyttä ihmisiin, joilla on lämmin ja hyvä sydän. 

Sinä näännyt vanhempiesi kanssa. Väsytät itsesi urakoidessasi itsellesi rakkautta, jota he eivät tule koskaan antamaan. 

Olen joutunut kokemaan samaa itse, joten tiedän, ettei ole helppoa. Lämmin halaus <3

Jopas meillä onkin samankaltaisia tunteita. Otan osaa, tiedän miten raastavalta tuo konflikti tuntuu.

Mulla vihavaihe kesti suunnilleen vuoden. Yritin puhua vanhemmille ja yritin saada heiltä ymmärrystä. En tietenkään saanut. Lopulta raivosin heille niin että välit meinasivat katketa lopullisesti. Toisen vanhemman kanssa tuskin saamme välejämme enää koskaan läheisiksi ja toisen kanssa menee paremmin kuin ikinä.

Jälkikäteen ajateltuna puhuminen ja vihan osoittaminen vanhempia kohtaan oli huono veto mutta tehty mikä tehty. Toisaalta en voi tietää mitä olisi nyt jos olisin tehnyt toisin. Ehkä vihan purkautumiseen olisi mennyt entistä kauemmin?

Nyt välit molempiin etäiset ja kohteliaat. Tietävät että suljen luurin jos soittavat kännissä tai alkavat haastaa riitaa. Asun kaukana joten näemme harvoin. En koskaan hakeudu heidän kanssaan paikkaan mistä en pääse välittömästi poistumaan. Nykyään heitän takaisin kaikki ikävät sanat ja v ttuilut mitä varsinkin toiselta tulee ja poistun seurasta. Ovat oppineet, että minun seurassani ollaan selvinpäin ja positiivisella/neutraalilla asenteella tai ei ollenkaan.

Tähän tilanteeseen oli todella vaikea päästä. Alkuun en kyennyt edes tunnistamaan emotionaalista, koulutuksellista, fyysistä ja terveydellistä heitteillejättöä ja henkistä pahoinpitelyä. Saatika alkoholismia. Vika oli aina minussa. Sitten kun aloin tonkia asiaa, tuntui kuin kuolisin. Mikään ei tuntunut niin vaikealta kuin puolustaa itseään ja toimia omaksi parhaakseni. Sitä ei ymmärrä ellei ole kokenut.

Saa ja pitääkin. Ei tarvitse kävellä munankuorilla. Ota etäisyyttä ja jos vanhemmat kysyvät miksi niin teet, niin voit perustella sen heidän aiheuttamalla huonolla ololla. Älä ainakaan mielistele ja hyysää.

Saa ilmaista, mutta siihen vihaan ei kannata jäädä, koska pitkittyessään se vahingoittaa lähinnä sinua.

Vanhempiesi reaktioista en osaa sanoa. Se riippuu suhteenne ja perheenne vuorovaikutuskulttuurin laadusta.

Viha on se tunne, jolla repäistään itsensä irti haitallisesta tilanteesta eli siitä yksipuolisesta auttamisesta ja yliymmärtämisestä. 

on hyvä tiedostaa omat vaikeat tunteet ja lapsuuden huono kohtelu. voit myös kertoa mielestäni vanhemmille laiminlyönneistä alkoholismin takia. usein vanhempien on vaikea ottaa vastaan palautetta.

joskus huonolla vanhemmalla, on myös ollut vaikea lapsuus,väkivaltaa tms. ja ei ole nähty että toistetaan haitallista kuvioo.

joskus on niin, että lapsi on vanhempiaan älykkäämpi ja henkisesti kypsempi ,eli tavallaan huonot vanhemmat on tehnyt lapsesta sen aikuisen.psykologinen termi parentification.

englanniksi löytyy materiaalia esim. patrik teahan taisi olla tyyppi, joka käsittelee youtubessa aihetta.samoin crappy childhood fairy.kannattaa katsoa.

salli itsellesi vihan ja surun tunteet.on jäänyt paitsi normaalista lapsuudesta.irroita itseäsi hoitajan roolista ja elä omaa elämääsi.pidä etäisyyttä ja psosessoi omia tunteitasi.huonon perheen omaavat usein tukahduttaa ,omia tunteita ja ei salli itselleen vihaa. anna itsellesi lupa tuntea kaikkia tunteita.keskity omaan hyvinvointiin ei muiden.älä ota hoitaja ja vastullinen roolia enää.

Antakaa nyt neuvot miten aikuisen perheellisen lapsensa kanssa voi selvittää asioita, kun välit on on-off -tilassa ja niitä selvitetään vain sp ei puhumalla? Kirjoittamalla voi kirjoittaa vaikka miten paljon eikä siitä tule sen valmiimpaa, kun yhtenään voi käsittää asiat väärin puolin ja toisin.

Pitäisi voida puhumalla selvittää, siinä voisi sanoa puolin ja toisin, tarkentaa ja taas jatkaa. Sp kaikki voi katketa yhteen hermostumiseen. Taas off.

Se on sellainen muotitermi ettei tule nähdyksi. Kun toinen ei edes ymmärrä mitä se tarkoittaa.

Miten silloin voin edes ymmärtää lukemalla sp sellaisia termejä? Ei kaikki noita osaa.

Vierailija kirjoitti:

Antakaa nyt neuvot miten aikuisen perheellisen lapsensa kanssa voi selvittää asioita, kun välit on on-off -tilassa ja niitä selvitetään vain sp ei puhumalla? Kirjoittamalla voi kirjoittaa vaikka miten paljon eikä siitä tule sen valmiimpaa, kun yhtenään voi käsittää asiat väärin puolin ja toisin.

Pitäisi voida puhumalla selvittää, siinä voisi sanoa puolin ja toisin, tarkentaa ja taas jatkaa. Sp kaikki voi katketa yhteen hermostumiseen. Taas off.

Se on sellainen muotitermi ettei tule nähdyksi. Kun toinen ei edes ymmärrä mitä se tarkoittaa.

Miten silloin voin edes ymmärtää lukemalla sp sellaisia termejä? Ei kaikki noita osaa.

Kerropa vähän tarkemmin teidän rooleista. Ilmeisesti lapsi siis kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi ja yrittää selvittää asiaa kanssasi sähköpostein, mutta vetää herneet nenään ja katoaa, jos pettyy vastauksiisi?

En ole terapeutti, mutta ei tunnu terveeltä että ihminen eläisi koko elämänsä läpi hammasta purren, eikä koskaan kertoisi vanhemmille vihan tunteistaan. Sehän on ainoa väylä jonka kautta asiaa saataisiin jollain tavalla purettua asianomaisten kesken. On tietysti hyvin mahdollista, että vanhemmat eivät suostu hyväksymään tosiasioita ja suhtautuvat torjuvasti tai suorastaan vihamielisesti, joka taas voi viedä omaakin tilannetta entistä pahemmaksi.

Hankala paikka. Minä ehkä yrittäisin ottaa asian pöydälle rehellisesti mutta mahdollisimman rakentavaan sävyyn. Jos vastaanotto menisi aivan penkin alle, niin jättäisin siihen ja etsisin muita kanavia asian purkamiseen. Mutta ainakaan mitään miellyttämistä en enää jatkaisi, saattaisnpa katkaista välit kokonaan jos ei vastapuolelta tehtäisi elettäkään siitä että tullaan vastaan asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antakaa nyt neuvot miten aikuisen perheellisen lapsensa kanssa voi selvittää asioita, kun välit on on-off -tilassa ja niitä selvitetään vain sp ei puhumalla? Kirjoittamalla voi kirjoittaa vaikka miten paljon eikä siitä tule sen valmiimpaa, kun yhtenään voi käsittää asiat väärin puolin ja toisin.

Pitäisi voida puhumalla selvittää, siinä voisi sanoa puolin ja toisin, tarkentaa ja taas jatkaa. Sp kaikki voi katketa yhteen hermostumiseen. Taas off.

Se on sellainen muotitermi ettei tule nähdyksi. Kun toinen ei edes ymmärrä mitä se tarkoittaa.

Miten silloin voin edes ymmärtää lukemalla sp sellaisia termejä? Ei kaikki noita osaa.

Kerropa vähän tarkemmin teidän rooleista. Ilmeisesti lapsi siis kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi ja yrittää selvittää asiaa kanssasi sähköpostein, mutta vetää herneet nenään ja katoaa, jos pettyy vastauksiisi?

Ei ole kyse asioitten selvittämisestä niitä on käyty jo läpi juuri sp ei puhuen. Välit on olleet ajoittain ihan hyvät, mutta ajattelen, että pinnan alla on edelleen jotain, mitä ei ole päästy käsittelemään. Jostain väärästä kommentistani se lähtee liikkeelle, niin kuin lumipallo kasvaa ja kasvaa. Tulee kipakka vastaus kuten en tule kuulluksi tai et ymmärrä edelleenkään. Tästä taas puolestani sanon jotain (mikä minun puoleltani siellä edelleen kalvaa) ja se oli sit siinä. Ei kuulu enää mitään. Täydellinen hiljaisuus. Ties miten monetta kertaa. Enkä tiedä miten pitkäksi aikaa. Kun ne asiat pitäisi vaan puhumalla puhua.

niin eikä siinä auta vaikka miten pyydän anteeksi. Enkä ole alkoholisti.

Täällä tulee kyllä niin järjeviä neuvoja että ihmettelen tosissaan, oikeastiko ihmiset säätelevät vihantunteita kuin kytkimestä kun on tällainen asia kyseessä?

Itselläni ei ainakaan se viha ole ollut niin siistiä ja selkeää, että se käsitellään ja päästään yli. Ja tehdään päätös, että ei pureta sitä vanhempiin.

Sen ainakin osaan sanoa varmuudella, että viha ei katoa itsestään vuosien vieriessä vaan pahenee. Terapia ei auttanut siihen, vaan päinvastoin nosti raivon pintaan niin voimakkaasti että melkein katkaisin välit.

Nyt sitten nähdään vanhempien kanssa pari kertaa vuodessa. Olen täysin varma että kumpikaan ei ymmärrä, että se johtuu siitä että minun on vaikea edes katsoa kumpaakaan. No, isäni ei koko asiasta edes välitäkään enkä minä puolestani välitä, onko se ihminen elossa vai kuollut.

Varmasti on totta kuten edellä joku sanoi, että viha on se tunne joka auttaa pääsemään irti. Siitä vain tulee repivä ristiriita kun ei kykene kokonaan katkaisemaan välejä, mutta ei myöskään voi hyväksyä saamaansa hirveää kohtelua.

Voitko irrottautua vanhemmista ja jatkaa elämääsi muualla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antakaa nyt neuvot miten aikuisen perheellisen lapsensa kanssa voi selvittää asioita, kun välit on on-off -tilassa ja niitä selvitetään vain sp ei puhumalla? Kirjoittamalla voi kirjoittaa vaikka miten paljon eikä siitä tule sen valmiimpaa, kun yhtenään voi käsittää asiat väärin puolin ja toisin.

Pitäisi voida puhumalla selvittää, siinä voisi sanoa puolin ja toisin, tarkentaa ja taas jatkaa. Sp kaikki voi katketa yhteen hermostumiseen. Taas off.

Se on sellainen muotitermi ettei tule nähdyksi. Kun toinen ei edes ymmärrä mitä se tarkoittaa.

Miten silloin voin edes ymmärtää lukemalla sp sellaisia termejä? Ei kaikki noita osaa.

Kerropa vähän tarkemmin teidän rooleista. Ilmeisesti lapsi siis kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi ja yrittää selvittää asiaa kanssasi sähköpostein, mutta vetää herneet nenään ja katoaa, jos pettyy vastauksiisi?

Ei ole kyse asioitten selvittämisestä niitä on käyty jo läpi juuri sp ei puhuen. Välit on olleet ajoittain ihan hyvät, mutta ajattelen, että pinnan alla on edelleen jotain, mitä ei ole päästy käsittelemään. Jostain väärästä kommentistani se lähtee liikkeelle, niin kuin lumipallo kasvaa ja kasvaa. Tulee kipakka vastaus kuten en tule kuulluksi tai et ymmärrä edelleenkään. Tästä taas puolestani sanon jotain (mikä minun puoleltani siellä edelleen kalvaa) ja se oli sit siinä. Ei kuulu enää mitään. Täydellinen hiljaisuus. Ties miten monetta kertaa. Enkä tiedä miten pitkäksi aikaa. Kun ne asiat pitäisi vaan puhumalla puhua.

Jos toinen sanoo että et ymmärrä, ei siihen pidä tehdä vastahyökkäystä ja alkaa valittaa jostain mikä itseäsi kalvaa. Sehän muuttuu heti kilpailuksi, kumpi on enemmän uhri.

Kun toinen sanoo että sinä et ymmärrä, silloin pitää pyytää kertomaan mikä meni vikaan. Ja kuunnella vastaus, yrittää ymmärtää. Asenteen pitää olla kunnossa, sen pitää näkyä että olet kiinnostunut ja haluat aidosti nähdä asiat toisen kannalta. -eri

Vierailija kirjoitti:

Itse olen käynyt terapian ja vertaisryhmissä. Haavoittuu vain lisää, jos alkaa vanhemmilleen sitä purkamaan. Voi jäädä silleen kiinni siihen, koska vanhempien on monesti tosi vaikea kohdata sitä saatikka myöntää.

Tämä! Mä purin vanhempiin ja toivoin, että jotenkin myöntäisivät, pyytäisivät anteeksi tms.

Mutta vastaus oli vähättelyä, kiiistämistä, syyttelyä, vihaan vastaamista vihalla...

Lopulta opin hyväksymään, että ehkä koskaan ei mitään anteeksipyyntöä tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antakaa nyt neuvot miten aikuisen perheellisen lapsensa kanssa voi selvittää asioita, kun välit on on-off -tilassa ja niitä selvitetään vain sp ei puhumalla? Kirjoittamalla voi kirjoittaa vaikka miten paljon eikä siitä tule sen valmiimpaa, kun yhtenään voi käsittää asiat väärin puolin ja toisin.

Pitäisi voida puhumalla selvittää, siinä voisi sanoa puolin ja toisin, tarkentaa ja taas jatkaa. Sp kaikki voi katketa yhteen hermostumiseen. Taas off.

Se on sellainen muotitermi ettei tule nähdyksi. Kun toinen ei edes ymmärrä mitä se tarkoittaa.

Miten silloin voin edes ymmärtää lukemalla sp sellaisia termejä? Ei kaikki noita osaa.

Kerropa vähän tarkemmin teidän rooleista. Ilmeisesti lapsi siis kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi ja yrittää selvittää asiaa kanssasi sähköpostein, mutta vetää herneet nenään ja katoaa, jos pettyy vastauksiisi?

Ei ole kyse asioitten selvittämisestä niitä on käyty jo läpi juuri sp ei puhuen. Välit on olleet ajoittain ihan hyvät, mutta ajattelen, että pinnan alla on edelleen jotain, mitä ei ole päästy käsittelemään. Jostain väärästä kommentistani se lähtee liikkeelle, niin kuin lumipallo kasvaa ja kasvaa. Tulee kipakka vastaus kuten en tule kuulluksi tai et ymmärrä edelleenkään. Tästä taas puolestani sanon jotain (mikä minun puoleltani siellä edelleen kalvaa) ja se oli sit siinä. Ei kuulu enää mitään. Täydellinen hiljaisuus. Ties miten monetta kertaa. Enkä tiedä miten pitkäksi aikaa. Kun ne asiat pitäisi vaan puhumalla puhua.

Siis joku kertoo, ettei tule kuulluksi ja tämä joku on oma lapsesi ja sinä vastaat kertomalla mikä kalvaa!?

Josko seuraavan kerran sanoisit, että kerropa nyt ihan rautalangasta vääntäen, miten asian koet. Ja sitten ne omat mieliharmisi käyt läpi terapeuttisi tai ystävän kanssa. Sulla joku empatiakyvyttömyysongelma?

Vierailija kirjoitti:

Täällä tulee kyllä niin järjeviä neuvoja että ihmettelen tosissaan, oikeastiko ihmiset säätelevät vihantunteita kuin kytkimestä kun on tällainen asia kyseessä?

Itselläni ei ainakaan se viha ole ollut niin siistiä ja selkeää, että se käsitellään ja päästään yli. Ja tehdään päätös, että ei pureta sitä vanhempiin.

Sen ainakin osaan sanoa varmuudella, että viha ei katoa itsestään vuosien vieriessä vaan pahenee. Terapia ei auttanut siihen, vaan päinvastoin nosti raivon pintaan niin voimakkaasti että melkein katkaisin välit.

Nyt sitten nähdään vanhempien kanssa pari kertaa vuodessa. Olen täysin varma että kumpikaan ei ymmärrä, että se johtuu siitä että minun on vaikea edes katsoa kumpaakaan. No, isäni ei koko asiasta edes välitäkään enkä minä puolestani välitä, onko se ihminen elossa vai kuollut.

Varmasti on totta kuten edellä joku sanoi, että viha on se tunne joka auttaa pääsemään irti. Siitä vain tulee repivä ristiriita kun ei kykene kokonaan katkaisemaan välejä, mutta ei myöskään voi hyväksyä saamaansa hirveää kohtelua.

Se viha jatkuu, koska tilanne jatkuu? Olet edelleen alistunut.

Olen muutaman kerran elämässäni huutanut raivoissani, että tämä loppuu nyt, on viimeinen kerta, kun minua kobtrolloudaan/alistetaan tms. Sitten olen itsekin osallistunut pitämään huolen, että näin todella on.

Olen juuri tällainen alkoholisti vanhempi äiti vielä. Ei sitä silloin nuorenpana alkoholista riippuvaisena ajattele kun itseään eikä toisia ja tulevaisuutta.

Nyt jälkikäteen 60 vuotiaana  ja viisaampana harmittaa mitä kaikkea jäi minulta ja pojaltani yhdessä

tekemättä.

Kyllä minua harmittaa, mutta aikaa en saa käännettyä taaksepäin.

Niin ja jos minä alan miettii juomiseni syitä, niin sit alkaa omien vanhempien syyttely enkä siihen lähde.

Jospa vaan irtaantuisit lapsuudenkodistasi, loppujen lopuksi hyvin harva saa täydelliset lähtökohdat elämälleen, mutta ei siihen yleensä reagoida vihan tuntemuksin koska se oma persoonallisuus on kuitenkin paras ajateltavissa oleva, olkoonkin vikoineen ja puutteineen.