Saako vanhemmilleen ilmaista vihaansa, että ovat olleet surkeita vanhempia? Käsittelen nyt todella paljon vanhempieni alkoholismia ja nyt on tullut viha pintaan.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa teille, jotka olette uskaltaneet katkaista välit. Itsekin yritän vahvasti etääntyä enemmän hiljalleen. 

Olen yrittänyt pitää ok välit vanhempiini. Liikaa ehkä saada sitä rakkautta ja kokemusta siitä, että he näkisivät kuinka "hyvä tytär" minä olen. Olen hakenut tunnetta, että riitän ja olen rakkauden arvoinen. Olen odottanut sitä, että he näkevät sen mutta ei sitä päivää ole tullut. Eikä tule. 

Haluan tästä sotkusta jo pois. Ei mikään muutu meidän välillä mitenkään merkittävästi ja aikani on vain hyväksyä se, mitään ihmeparantumista ei ole tulossa. Mitään vastuuta heidän puoleltaan ei ole tulossa tai merkittävää muutosta. Joskus äitini pyysi anteeksi kaikesta selvinpäin ja lupasi lopettaa juomisen. 

Hetken jo luulin, että jotain mullistavaa tapahtuu. Ei tapahtunut kuitenkaan, kaikki on ennallaan. Oli ne sanat hyvä kuulla kuitenkin. Hetken ajan näin vastuullisen vanhemman siinä, joka katosi yhtä nopeasti. 

En vain jaksa enää. Tietenkin olen yrittänyt myös miettiä, ettei heillä ole ollut helppoa missään nimessä ja myös sisua olen heissä nähnyt. Näen myös hyviä puolia, ovat ahkeria ja töitä tekeviä. Ovat yrittäneet omalla tavallaan mutta valitettavasti en koe edes tuntevani heitä todellisuudessa. Jokin puuttuu. 

Haluan omalta osaltani katkaista trauman kierteen ja käsitellä nämä. Omia lapsia tuskin haluan koskaan koska pelkään aiheuttavani heille kärsimystä jos en vain itsekään pysty antamaan mitä lapsi tarvitsee. Kuten yksikään sisaruksistanikaan ei lapsia halua. Tässä vaan täytyy hyväksyä elämä sellaisenaan ja yrittää saada itselleen luotua elämä joka tuntuu hyvältä ja tärkeältä.

-ap 

En tiedä onko tämä mitenkään Ok mutta älä ODOTA heiltä mitään. He eivät osaa eivätkä pysty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen käynyt terapian ja vertaisryhmissä. Haavoittuu vain lisää, jos alkaa vanhemmilleen sitä purkamaan. Voi jäädä silleen kiinni siihen, koska vanhempien on monesti tosi vaikea kohdata sitä saatikka myöntää.

Tämä! Mä purin vanhempiin ja toivoin, että jotenkin myöntäisivät, pyytäisivät anteeksi tms.

Mutta vastaus oli vähättelyä, kiiistämistä, syyttelyä, vihaan vastaamista vihalla...

Lopulta opin hyväksymään, että ehkä koskaan ei mitään anteeksipyyntöä tule.

Tämä.

Minäkin odotin että tulisi jotain merkkiä välittämisestä mutta miltä se sitten olisi tuntunut? Olisinko uskonut edes? En.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä tulee kyllä niin järjeviä neuvoja että ihmettelen tosissaan, oikeastiko ihmiset säätelevät vihantunteita kuin kytkimestä kun on tällainen asia kyseessä?

Itselläni ei ainakaan se viha ole ollut niin siistiä ja selkeää, että se käsitellään ja päästään yli. Ja tehdään päätös, että ei pureta sitä vanhempiin.

Sen ainakin osaan sanoa varmuudella, että viha ei katoa itsestään vuosien vieriessä vaan pahenee. Terapia ei auttanut siihen, vaan päinvastoin nosti raivon pintaan niin voimakkaasti että melkein katkaisin välit.

Nyt sitten nähdään vanhempien kanssa pari kertaa vuodessa. Olen täysin varma että kumpikaan ei ymmärrä, että se johtuu siitä että minun on vaikea edes katsoa kumpaakaan. No, isäni ei koko asiasta edes välitäkään enkä minä puolestani välitä, onko se ihminen elossa vai kuollut.

Varmasti on totta kuten edellä joku sanoi, että viha on se tunne joka auttaa pääsemään irti. Siitä vain tulee repivä ristiriita kun ei kykene kokonaan katkaisemaan välejä, mutta ei myöskään voi hyväksyä saamaansa hirveää kohtelua.

Se viha jatkuu, koska tilanne jatkuu? Olet edelleen alistunut.

Olen muutaman kerran elämässäni huutanut raivoissani, että tämä loppuu nyt, on viimeinen kerta, kun minua kobtrolloudaan/alistetaan tms. Sitten olen itsekin osallistunut pitämään huolen, että näin todella on.

Niinhän juuri sanoin. Viha jatkuu, koska tilanne ei ratkea. Eikä voi ratketa muuten kuin välit katkaisemalla.

Hyvä kun olet saanut tilanteen ratkeamaan vain sillä että huudat ja raivoat. Olit helpossa tilanteessa. Minulle naurettiin aina kun raivosin. Kun olen yrittänyt puhua äidilleni, hän alkaa jo ensi sanoista itkeä miten on huono äiti. Itkee, itkee, ja itkee. Itkee jopa päiviä.

Eikä tarvitse kertoa että tuo on manipulointia. Minä tiedän. Minusta vain ei ole katkaisemaan välejä hauraaseen, itkevään vanhukseen joka vakuuttaa että olen hänelle tärkeintä elämässä. Harmi jos se ärsyttää palstailijoita. Yleensä katkon hankalat ihmissuhteet nopeasti ja armottomasti, tämä on heikko kohtani.

Ei ketään täällä ärsytä suhteesi äitiisi. Tosiasia kuitenkin on, että viha on hinta suhteesta. Sinä koet saavasi jotain mikä on arvokkaampaa kuin tuntemaai vihan sammuttaminen. Varaudu masentumaan, ellet ole jo.

Tuo jankutus on juuri sitä ärsyyntymistä.

Mitenköhän kauan siellä mökillä olette?

Menettekö samalla autolla?

Jos tulee sanomista tai alkaa juomaan pääsetkö samantien pois?

Jos voit lähteä heti jos menee hankalaksi voisit mennä.

Olisi nyt tilaisuus selvitellä asioita. Voisit nostaa kissan pöydälle ja kieltää ettei hän juo.

Minä yritin saada itseni selvittää asioita joitain vuosia. Kokemustani mitätöitiin, vääristeltiin ja aina oli syy jossain muualla kuin vanhemmassa ja hänen juomisessaan. Näennäiset anteeksipyynnöt sain, ja silti juomista haluttiin jatkaa. Minä janosin rakkautta ja ymmärrystä, ja aina jäin tyhjin käsin.

Jossain vaiheessa tajusin, että jos olisin edelleen lapsi ja näiden päihdeongelmaisten vallan alla, he satuttaisivat minua ihan samalla tavalla kuin silloinkin. Mitään ei ole opittu, mistään ei oteta vastuuta. Ei varsinkaan omista tekemisistä tai niiden seurauksista.

Päätös välien katkaisemisesta oli hyvin helppo, kun totesin että olen vastuussa ennen kaikkea itsestäni. Minun tehtäväni aikuisena on huolehtia omasta hyvinvoinnistani, kantaa vastuu omista tekemisistäni. Myös siitä, etten altista itseäni ihmisille, jotka ovat jatkuvasti vahingollisia minulle.

Pystyn tuntemaan myötätuntoa vanhempiani kohtaan ja ymmärrän, että omien tekojen seurausten kohtaaminen on vaikeaa. Ei kuitenkaan ole minun tehtäväni kantaa heidän syyllisyyttään. Ei ole minun tehtäväni teeskennellä, että heidän riippuvuutensa ei vahingoittanut minua. Minun ei tarvitse tänä päivänä hyväksyä heidän satuttavaa käytöstään sen vuoksi, että se on helpompaa heille. Luoja tietää, että olen kärsinyt tässä elämässä aivan liian riittävästi sen takia, että se on ollut heille helpoin tie.

Nyt on vanhempieni vuoronsa kantaa vastuu ja tekojensa seuraukset. Siihen he eivät pysty, ja siitäkään minä en ole vastuussa. En myöskään siitä, että valintani katkaista välit satuttaa heitä. Se ei ole kosto, se ei ole yritys satuttaa heitä. Se ei ole vaatimus muuttua. Se on - viimeinkin - itseni asettamista heidän päihderiippuvuutensa edelle.

Vanhempani valitsevat rakastaa viinaa, minä itseäni. Minä en puutu heidän valintaansa. Jos minun valintani satuttaa heitä, se on vain suora seuraus heidän omastaan. Kaikkea ei voi saada, ilmeisestikään. Ja minä valitsen minut.

Vierailija kirjoitti:

Sekin kun siitä hermostutaan jos jo koulutukseni puolesta tiedän, miten jossain esim. vakuutuskorvausasiassa on viisainta menetellä ja kerron sen ihan pyytämättä, niin siitä suututaan, että pidät minua tyhmänä lapsena.

Eikö jokainen vanhempi neuvo, jos tietää, että toisen tekemä ratkaisu on kaikin puolin huono?

Pitääkö vaan sivusta seurata?

Ei se ole mitään tyhmänä lapsena pitämistä. Paha mielihän siitä itsellekin tulee, jos jälkeenpäin huomaa, että tuon virheen olisi pystynyt välttämään.

Jos lapsi-vanhempi suhteessa on ongelmana että lapsesta tuntuu että vanhempi pitää tyhmänä, niin onhan se ihan helvetin tyhmää jatkaa sitä päsmäröintiä. Vaikka tietää ärsyttävänsä toista. Sabotoit jatkuvasti sitä ihmissuhdetta kun teet asioita joita toinen ei halua. Koska sinä nyt vaan tiedät paremmin.

Anna sen vakuutuksen olla. Anna virheen olla. Kukaan ei kuole, vaikka vakuutuksen kanssa tulee moka. Sinä olet nyt kerta kaikkiaan järjestänyt itsesi sellaiseen asemaan, että neuvojasi ei kaivata, vaikka niistä olisikin apua. Hyväksy se ja lopeta päsmäröinti. Et pysty enää neuvomaan, pystyt vain ärsyttämään.

En tiedä, mitä ja miten sanoa äidillesi, mutta kokeile nyt ainakin olla menemättä ja katso, miltä itsestäsi tuntuu. Ja kuulostele sitä ihan aktiivisesti ja vaikka kirjaa ylöskin. 

Syyllisyyttä, vapautta, iloa, huolta? Epävarmuutta?

AInoa keino rikkoa kaava ja kierre, on ottaa askel siitä pois. Sinä et halua mennä sinne mökille, älä mene ja katso, mihin se johtaa. Jos eskaloituu, anna eskaloitua. 

Voit sanoa äidillesi esimerkiksi, että olet ajatellut, että tänä kesänä teet muita juttuja etkä ole tulossa. Näin äitisikin saisi tietää ajoissa ja voisi etsiä muuta seuraa itselleen. En tiedä, sinä tunnet äitisi ja tilanteenne paremmin. Sinä et kuitenkaan ole vastuussa sinun äitisi mökkireissuista. Sinä saattaisit asua vaikka Sveitsissä miehesi ja lastesi kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Minä yritin saada itseni selvittää asioita joitain vuosia. Kokemustani mitätöitiin, vääristeltiin ja aina oli syy jossain muualla kuin vanhemmassa ja hänen juomisessaan. Näennäiset anteeksipyynnöt sain, ja silti juomista haluttiin jatkaa. Minä janosin rakkautta ja ymmärrystä, ja aina jäin tyhjin käsin.

Jossain vaiheessa tajusin, että jos olisin edelleen lapsi ja näiden päihdeongelmaisten vallan alla, he satuttaisivat minua ihan samalla tavalla kuin silloinkin. Mitään ei ole opittu, mistään ei oteta vastuuta. Ei varsinkaan omista tekemisistä tai niiden seurauksista.

Päätös välien katkaisemisesta oli hyvin helppo, kun totesin että olen vastuussa ennen kaikkea itsestäni. Minun tehtäväni aikuisena on huolehtia omasta hyvinvoinnistani, kantaa vastuu omista tekemisistäni. Myös siitä, etten altista itseäni ihmisille, jotka ovat jatkuvasti vahingollisia minulle.

Pystyn tuntemaan myötätuntoa vanhempiani kohtaan ja ymmärrän, että omien tekojen seurausten kohtaaminen on vaikeaa. Ei kuitenkaan ole minun tehtäväni kantaa heidän syyllisyyttään. Ei ole minun tehtäväni teeskennellä, että heidän riippuvuutensa ei vahingoittanut minua. Minun ei tarvitse tänä päivänä hyväksyä heidän satuttavaa käytöstään sen vuoksi, että se on helpompaa heille. Luoja tietää, että olen kärsinyt tässä elämässä aivan liian riittävästi sen takia, että se on ollut heille helpoin tie.

Nyt on vanhempieni vuoronsa kantaa vastuu ja tekojensa seuraukset. Siihen he eivät pysty, ja siitäkään minä en ole vastuussa. En myöskään siitä, että valintani katkaista välit satuttaa heitä. Se ei ole kosto, se ei ole yritys satuttaa heitä. Se ei ole vaatimus muuttua. Se on - viimeinkin - itseni asettamista heidän päihderiippuvuutensa edelle.

Vanhempani valitsevat rakastaa viinaa, minä itseäni. Minä en puutu heidän valintaansa. Jos minun valintani satuttaa heitä, se on vain suora seuraus heidän omastaan. Kaikkea ei voi saada, ilmeisestikään. Ja minä valitsen minut.

Ihan mahtava teksti! Jokainen lause alleviivaa sitä, miten olet selvinnyt koettelemuksesta. Olet osannut asettaa rajat ja löytänyt terveen itsensä rakastamisen ja kasvanut ehjäksi rikkonaisesta kodista. ONNITTELUT <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekin kun siitä hermostutaan jos jo koulutukseni puolesta tiedän, miten jossain esim. vakuutuskorvausasiassa on viisainta menetellä ja kerron sen ihan pyytämättä, niin siitä suututaan, että pidät minua tyhmänä lapsena.

Eikö jokainen vanhempi neuvo, jos tietää, että toisen tekemä ratkaisu on kaikin puolin huono?

Pitääkö vaan sivusta seurata?

Ei se ole mitään tyhmänä lapsena pitämistä. Paha mielihän siitä itsellekin tulee, jos jälkeenpäin huomaa, että tuon virheen olisi pystynyt välttämään.

Tämä on outoa kun ei haluta ottaa ohjeita vastaan vaan suututaan että osaan kyllä. Itse nuorena kuuntelin aikuisten neuvoja puolella korvalla ja jotain jäi onneksi mieleen.

Voi tuntua oudolta, jos vain pamahdat paikalle ja vastaat yhteen kommenttiin, piittamatta hitustakaan mistä puhutaan.

Täällä keskustelevat ihmiset, joilla on vakavia ongelmia vanhempiensa kanssa. Nämä vanhemmat ovat vahingoittaneet lapsiaan eivätkä lapset luota heihin. Siksi lapset eivät halua vanhempiensa sekaantuvan asioihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen käynyt terapian ja vertaisryhmissä. Haavoittuu vain lisää, jos alkaa vanhemmilleen sitä purkamaan. Voi jäädä silleen kiinni siihen, koska vanhempien on monesti tosi vaikea kohdata sitä saatikka myöntää.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän kauan siellä mökillä olette?

Menettekö samalla autolla?

Jos tulee sanomista tai alkaa juomaan pääsetkö samantien pois?

Jos voit lähteä heti jos menee hankalaksi voisit mennä.

Olisi nyt tilaisuus selvitellä asioita. Voisit nostaa kissan pöydälle ja kieltää ettei hän juo.

Kuinka moni alkoholisti valitsee seuran viinan edelle? Tuskin kukaan. Hän juo joka tapauksessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä yritin saada itseni selvittää asioita joitain vuosia. Kokemustani mitätöitiin, vääristeltiin ja aina oli syy jossain muualla kuin vanhemmassa ja hänen juomisessaan. Näennäiset anteeksipyynnöt sain, ja silti juomista haluttiin jatkaa. Minä janosin rakkautta ja ymmärrystä, ja aina jäin tyhjin käsin.

Jossain vaiheessa tajusin, että jos olisin edelleen lapsi ja näiden päihdeongelmaisten vallan alla, he satuttaisivat minua ihan samalla tavalla kuin silloinkin. Mitään ei ole opittu, mistään ei oteta vastuuta. Ei varsinkaan omista tekemisistä tai niiden seurauksista.

Päätös välien katkaisemisesta oli hyvin helppo, kun totesin että olen vastuussa ennen kaikkea itsestäni. Minun tehtäväni aikuisena on huolehtia omasta hyvinvoinnistani, kantaa vastuu omista tekemisistäni. Myös siitä, etten altista itseäni ihmisille, jotka ovat jatkuvasti vahingollisia minulle.

Pystyn tuntemaan myötätuntoa vanhempiani kohtaan ja ymmärrän, että omien tekojen seurausten kohtaaminen on vaikeaa. Ei kuitenkaan ole minun tehtäväni kantaa heidän syyllisyyttään. Ei ole minun tehtäväni teeskennellä, että heidän riippuvuutensa ei vahingoittanut minua. Minun ei tarvitse tänä päivänä hyväksyä heidän satuttavaa käytöstään sen vuoksi, että se on helpompaa heille. Luoja tietää, että olen kärsinyt tässä elämässä aivan liian riittävästi sen takia, että se on ollut heille helpoin tie.

Nyt on vanhempieni vuoronsa kantaa vastuu ja tekojensa seuraukset. Siihen he eivät pysty, ja siitäkään minä en ole vastuussa. En myöskään siitä, että valintani katkaista välit satuttaa heitä. Se ei ole kosto, se ei ole yritys satuttaa heitä. Se ei ole vaatimus muuttua. Se on - viimeinkin - itseni asettamista heidän päihderiippuvuutensa edelle.

Vanhempani valitsevat rakastaa viinaa, minä itseäni. Minä en puutu heidän valintaansa. Jos minun valintani satuttaa heitä, se on vain suora seuraus heidän omastaan. Kaikkea ei voi saada, ilmeisestikään. Ja minä valitsen minut.

Ihan mahtava teksti! Jokainen lause alleviivaa sitä, miten olet selvinnyt koettelemuksesta. Olet osannut asettaa rajat ja löytänyt terveen itsensä rakastamisen ja kasvanut ehjäksi rikkonaisesta kodista. ONNITTELUT <3

Kiitos kauniista sanoista. Tie on ollut pitkä ja kivinen, eikä aina kovin kaunis. Ennen tänne pääsemistä olen uhriutunut, märehtinyt, vihannut ja ollut katkera ja masentunut.

Padotut tunteet pitää kohdata, ennen kuin voi siirtyä eteenpäin. Lempeän myötätuntoisesti, jos suinkin mahdollista. Itsemyötätunto-opukset (mm. Kristin Neff) ovat olleet minulle suureksi avuksi. Ei voi tuntea myötätuntoa muita kohtaan, jos ei pysty olemaan ensin omalla puolellaan.

Ap:lle ja muille kohtalotovereille paljon voimia. Kaikki tunteet ovat sallittuja, ja ne yrittävät kertoa meille jotain tärkeää itsestämme. Viha esimerkiksi on suojeleva tunne, joka kertoo siitä, miten meitä saa kohdella, ja milloin joku ylittää rajamme.

Anteeksiantoa painotetaan paljon, mutta valitettavan usein unohdetaan, että tie aitoon anteeksiantoon kulkee usein kivuliaampien tunteiden lävitse. Yritys pakottaa itsensä antamaan anteeksi ennen kuin on siihen valmis, on vain uusi luku kaltoinkohtelun kirjassa. Anteeksiantaminen ei myöskään tarkoita, että pitäisi olla tekemisissä kaltoinkohtelijan kanssa tai hyväksyä teot. Ainoastaan sitä, että hyväksyy tapahtuneen ja on valmis suuntaamaan katseen tulevaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä yritin saada itseni selvittää asioita joitain vuosia. Kokemustani mitätöitiin, vääristeltiin ja aina oli syy jossain muualla kuin vanhemmassa ja hänen juomisessaan. Näennäiset anteeksipyynnöt sain, ja silti juomista haluttiin jatkaa. Minä janosin rakkautta ja ymmärrystä, ja aina jäin tyhjin käsin.

Jossain vaiheessa tajusin, että jos olisin edelleen lapsi ja näiden päihdeongelmaisten vallan alla, he satuttaisivat minua ihan samalla tavalla kuin silloinkin. Mitään ei ole opittu, mistään ei oteta vastuuta. Ei varsinkaan omista tekemisistä tai niiden seurauksista.

Päätös välien katkaisemisesta oli hyvin helppo, kun totesin että olen vastuussa ennen kaikkea itsestäni. Minun tehtäväni aikuisena on huolehtia omasta hyvinvoinnistani, kantaa vastuu omista tekemisistäni. Myös siitä, etten altista itseäni ihmisille, jotka ovat jatkuvasti vahingollisia minulle.

Pystyn tuntemaan myötätuntoa vanhempiani kohtaan ja ymmärrän, että omien tekojen seurausten kohtaaminen on vaikeaa. Ei kuitenkaan ole minun tehtäväni kantaa heidän syyllisyyttään. Ei ole minun tehtäväni teeskennellä, että heidän riippuvuutensa ei vahingoittanut minua. Minun ei tarvitse tänä päivänä hyväksyä heidän satuttavaa käytöstään sen vuoksi, että se on helpompaa heille. Luoja tietää, että olen kärsinyt tässä elämässä aivan liian riittävästi sen takia, että se on ollut heille helpoin tie.

Nyt on vanhempieni vuoronsa kantaa vastuu ja tekojensa seuraukset. Siihen he eivät pysty, ja siitäkään minä en ole vastuussa. En myöskään siitä, että valintani katkaista välit satuttaa heitä. Se ei ole kosto, se ei ole yritys satuttaa heitä. Se ei ole vaatimus muuttua. Se on - viimeinkin - itseni asettamista heidän päihderiippuvuutensa edelle.

Vanhempani valitsevat rakastaa viinaa, minä itseäni. Minä en puutu heidän valintaansa. Jos minun valintani satuttaa heitä, se on vain suora seuraus heidän omastaan. Kaikkea ei voi saada, ilmeisestikään. Ja minä valitsen minut.

Ihan mahtava teksti! Jokainen lause alleviivaa sitä, miten olet selvinnyt koettelemuksesta. Olet osannut asettaa rajat ja löytänyt terveen itsensä rakastamisen ja kasvanut ehjäksi rikkonaisesta kodista. ONNITTELUT <3

Kiitos kauniista sanoista. Tie on ollut pitkä ja kivinen, eikä aina kovin kaunis. Ennen tänne pääsemistä olen uhriutunut, märehtinyt, vihannut ja ollut katkera ja masentunut.

Padotut tunteet pitää kohdata, ennen kuin voi siirtyä eteenpäin. Lempeän myötätuntoisesti, jos suinkin mahdollista. Itsemyötätunto-opukset (mm. Kristin Neff) ovat olleet minulle suureksi avuksi. Ei voi tuntea myötätuntoa muita kohtaan, jos ei pysty olemaan ensin omalla puolellaan.

Ap:lle ja muille kohtalotovereille paljon voimia. Kaikki tunteet ovat sallittuja, ja ne yrittävät kertoa meille jotain tärkeää itsestämme. Viha esimerkiksi on suojeleva tunne, joka kertoo siitä, miten meitä saa kohdella, ja milloin joku ylittää rajamme.

Anteeksiantoa painotetaan paljon, mutta valitettavan usein unohdetaan, että tie aitoon anteeksiantoon kulkee usein kivuliaampien tunteiden lävitse. Yritys pakottaa itsensä antamaan anteeksi ennen kuin on siihen valmis, on vain uusi luku kaltoinkohtelun kirjassa. Anteeksiantaminen ei myöskään tarkoita, että pitäisi olla tekemisissä kaltoinkohtelijan kanssa tai hyväksyä teot. Ainoastaan sitä, että hyväksyy tapahtuneen ja on valmis suuntaamaan katseen tulevaisuuteen.

Minulla vähän eri tilanne, vanhempi narsisti, ei alkoholisti. Annoin anteeksi suoraan. Heti. Pyytämättä. Yliymmärsin. Tähän meni vuosikymmeniä. Nyt vasta alkaa silmät avautua ja toivon, että saan terapian avulla nostettua esiin ne alaspainetut tunteet ja käsiteltyä asiat noin aidosti kuin sinä olet ja päästä niistä vapaaksi. Ne ovat syöneet aivan valtavan määrän energiaa ja jaksamistani koko ikäni. 

Monta asiaa olen nyt täältä oppinut ja ymmärtänyt.

Miten saadaan yhteys ihmiseen jolla on kaikki estot päällä? Ei lue sp ei mitään. Miten luottamusta voi enää rakentaa puhua eikä vain kirjoittaa? Että minäkin olen voinut jotakin oivaltaa. Edes yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Monta asiaa olen nyt täältä oppinut ja ymmärtänyt.

Miten saadaan yhteys ihmiseen jolla on kaikki estot päällä? Ei lue sp ei mitään. Miten luottamusta voi enää rakentaa puhua eikä vain kirjoittaa? Että minäkin olen voinut jotakin oivaltaa. Edes yrittää.

Älä yritä vielä. Koeponnista se ymmärryksesi ensin terapeutin tai terveen ja empaattisen ystäväsi kanssa. Syvennä oppiasi ja ymmärrystäsi. Tyyliin käy kuntosalilla enemmän kuin yksi kuukausi vahvistuaksesi todella.

Sitten voit yrittää lähettää vaikka kirjeen. Ja rukoilla voit koko ajan.  

Sepä se. Kun ei ole ainuttakaan ystävää kenen kanssa tästä voisi edes puhua kun kaikki on vaan täynnä sitä, mitä tekevät omien lastensa ja heidän perheittensä kanssa.

Pienellä paikkakunnalla ei ole kuin yksi nuori vasta valmistunut psykologi eikä tästä asiasta ymmärtänyt mitään. Ei maksa vaivaa siellä käydä.

Kauempana matkan päässä oli psykoterapeutti joka kertoi, että hänen perheessään on samanlainen juttu vanhemman ja aikuisen lapsen välillä. Odotti vain anteeksipyyntöä vanhemmaltaan mitä epäili ettei tule saamaan. Että ei sieltäkään apua tullut ja oli hyödytöntä käydä.

ei kannata jäädä odotteleen anteeksipyyntöä ja ymmärrystä, se on ansa. koska toinen ei kerta kaikkiaan ymmärrä tai ota vastaan, omaa vastuutaan lapsen kasvatuksesta.helpottaa kun tajuat että vanhemmalta et saa koskaan, mitä haluat, luovu ajatuksesta saada takaisin menetetty lapsuus tms. tunne korjauksesta.

moni saa ystävältä,aviopuolisolta tai lemmikiltä tai harrastuksesta enemmän, niitä korjaavia tunteita.monella myös usko auttaa korjaan rikkinäistä mieltä. vanhempi joka on aiheuttanut niitä laiminlyöntejä, ei ole se taho josta tulee parempaa sinulle.hyväksy tämä ja mene eteenpäin.tavoittele omaa hyvinvointia henkistä ja fyysistä.hemmottele itseäsi.pidä etäisyyttä kaikkiin pahaa mieltä ja huonoa oloa aiheuttaviin ihmisiin.etsi tilalle ihmisiä joiden seurassa sinulla on hyvä olo ja tunnet itsesi hyväksytyksi.

.[/quote

Minäkin odotin että tulisi jotain merkkiä välittämisestä mutta miltä se sitten olisi tuntunut? Olisinko uskonut edes? En.[/quote]

Millainen se merkki välittämisestä on?

Eikö riitä jos sanoo että rakastaa?

Sepä se kun tuntuu että vain vaaditaan jotain mitä ei pysty täyttämään. Eikä kerrota miten.

Älkää pitäkö pilana kun vaan yritän ymmärtää.

Vinkki. Tommy Hellsten, lapsuuden kipeät kokemukset osa 1 ja osa 2. Googlaa👍🏻

Vierailija kirjoitti:

.[/quote

Minäkin odotin että tulisi jotain merkkiä välittämisestä mutta miltä se sitten olisi tuntunut? Olisinko uskonut edes? En.

Millainen se merkki välittämisestä on?

Eikö riitä jos sanoo että rakastaa?

Sepä se kun tuntuu että vain vaaditaan jotain mitä ei pysty täyttämään. Eikä kerrota miten.

Älkää pitäkö pilana kun vaan yritän ymmärtää.

Älä nyt loukkaannu, mutta olisiko sinulla jotain häikkää eli et ole ihan "normaali" vaan esim persoonallisuushäiriö tai jotain lievää autismia tai jotain tunne- tai empatiakyvyttömyyttä? Se toinen sitten oireilee sitä sinun puutostasi/vammaasi ja sinä et tietenkään käsitä, mitä voisit tehdä toisin, koska sinä olet sellainen kuin olet. 

Oma vanhempani on sanonut suoraan, että hän jostain syystä ei osaa rakastaa. 

Rakkaus pelkkänä lauseena voi tarkoittaa todella montaa eri asiaa. Ja pelkkänä lauseena ilman sitä tukevia tekoja, se on tyhjä ja jopa loukkaava. Ihminen kaipaa huolenpitoa, tukea, voida kokea tulevansa nähdyksi ja ymmärretyksi.