Mietitkö koskaan, mitä nuoruudenrakkaudellesi kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

Ekan vakavan suhteen kanssa ollaan kavereita edelleen 40v jälkeen. Joku sellainenkin on ollut josta ei halua tietää mitään.

Paria ulkomaalaista nuoruudenromanssia tulee pohdittua, yhteyttä ei löydy somesta.

Minäkin kävin eilen pitkästä aikaa kahvilla oman vakavani kanssa. Hyvin näytti menevän, kuten myös aikuisella lapsellaan.

Ulkomaan romanssi oli yhteen aikaan netissä, en tiedä onko enää.

Tässä vuosi pari sitten viestiteltiin hänen kanssaan. Hyvää kuului hänelle, eli vaimonsa kanssa vilkasta mökkikesää. Hänestä minulla on erittäin hyvät muistot.

Lukioaikaisesta ihastukestani tuli rapajuoppo ja hän on mm. ajanut auton kännissä ojaan. Kumma juttu, kun kyseessä oli hyvän perheen vesa ja silloin erittäin fiksu "kympin poika". Ollaan tavattukin yhteisten tuttujen kautta pari kertaa, ja on aivan kuin eri ihminen sekä fyysisesti että henkisesti eikä ihastuksestani ollut enää merkkiäkään jäljellä. Vaikka on vähän keljua arvostella ulkonäköä, niin hän näyttää viisikymppiseltä vähän päälle kolmikymppisenä ja luulen tämän johtuvan viinasta. Ennen urheilullinen ja kympin oppilas, hymypoika, nyt ryyppää isänsä perintöä pois kovaa tahtia. Olen enemmän surullinen kuin vahingoniloinen.

Kelle niistä? Yksi kuoli huumeisiin, pari kolme asunee perheineen toisella puolella Suomea ja yksi asuu samoilla huudeilla, mutta ei pidetä yhteyttä... on ollut jo niin paljon näitä "rakkauksia", että ei oikeesti jaksa menneet kiinnostaa, nykyinen on riittävän hyvä.

Ensimmäinen menestyi musiikkiuralla loistavasti ja toinen erosi ja menestyi sitten elokuvauralla. Kolmas myös taidealalla ja viime kuussa ilmoitettiin julkisuuten, että exästä on tullut firman toimari.

Onpa hauska ketju! Ja kiva tietää ettei itse ole ainoa, joka tällaista harrastaa.

Mä olen etsinyt netistä tietoa lukioihastuksestani (löytyi nykyinen kuva, koulutus ja työpaikka) ja yhdestä entisestä heilasta (löytyi nykyinen kuva, koulutus, työpaikka ja hallituksen jäsenyys parissa osakeyhtiössä).

Lukioihastukseni näin kerran sattumalta noin 10 vuotta sen jälkeen, kun valmistuttiin. Eipä se enää silloin sykähdyttänyt. Oli kuin olisi tavannut kenet tahansa vanhan koulukaverin. En edes jutellut mitään, moikkasin vaan. Tuo ihastus oli täysin yksipuolinen eikä ihastukseni tiennyt ihastuksestani. Kaiken lisäksi juteltiin koko lukion aikana ehkä kymmenen sanan verran keskenämme.

Tuon entisen heilan kanssa olisi kiva joskus tavata ja jutella. Meidän juttu kuivui siihen, että hän ei tapailuvaiheessa halunnut enää jatkaa, mutta mulla on hänestä pelkästään hyviä muistoja. En ole enää ihastunut tai rakastunut, mutta ajattelen häntä lämmöllä samalla tavalla kuin jotain vanhaa ystävää, jota ei ole nähnyt pitkiin aikoihin. Toivon että joskus törmättäisiin sattumalta ja voisi mennä juttelemaan hänelle ja vaihtamaan kuulumisia. En oikein voi ottaa yhteyttäkään, kun se olisi liian outoa 20 vuoden jälkeen laittaa viestiä tai soittaa. Liian outoa hänen näkökulmastaan ja toisaalta nykyisen puolisoni näkökulmasta. Se ei vaikuttaisi siltä, että haluan ihan vaan vaihtaa kuulumisia ja jutella ystävinä (vaikka se on totuus).

Mä itse olisin tällaiselle stalkkaajalle varmaan hyvä kohde. Kokonimikaimoja ei maailmasta löydy ja olen työni puolesta silloin tällöin mediassa ja googlella löytyy lehtiartikkeleita, haastatteluja ja videoita. Harrastustoiminnastani löytyy myös jonkin verran tietoa. Yksityiselämästä onneksi ei. Olisi kyllä hauska tietää, onko joku entisistä heiloista tai vaikka koulu- tai opiskelukavereista käynyt stalkkaamassa.

Googlettamalla olen löytänyt mielestäni ihan riittävästi tietoja nuoruuden rakkauksistani, heidän elämänvaiheistaan ja nykyisistä kuulumisistaan. Ilman nettiä tuskin tietäisin heistä yhtään mitään. Näin vuosikymmenien jälkeen olen saanut netistä löytämieni tietojen perusteella käsityksen siitä millaisen elämän olisin kuvitteellisesti elänyt kunkin nuoruuden rakkauteni kanssa. Heistä kukaan ei olisi ollut minulle sopiva, mutta he kaikki olivat minulle tärkeitä ihmisiä aikoinaan.

Mä lopetin mun kaikki sometilit, kun exät sun muut säädöt tuntui jatkuvasti stalkkaavan.

Tiedoksi teille, hemmetin hyvin menee!

En juurikaan ellen näe näitä aloituksia nuoruuden rakkauksien perään haikailusta. Ei ole jäänyt kaihertamaan heidän tekemisensä tai tämän hetkiset elämänsä.

No itse asiassa olen kaikkien nuoruuden eksien kanssa somessa kaveri ja seurataan toistemme juttuja ja vaihdetaan kuulumisia kerran vuodessa. Ollaan 40v ja seurusteltiin 15-20 vuotiaina. Tämän jonka kanssa seurustelin 15vuotiaana - yritettiin uudestaan suhdetta ennen kuin kummatkin löysi puolisot. Ihan kivaa se oli ja varmasti olisi tullut jotain jos olisin ollut siinä mukana. Mutta en halunnut elää menneessä..

Kaverina on facebook:ssa mutta hän ei jaa juuri mitään.. :(

Ihastuin ja nuoruuden tavalla rakastuinkin häneen 15 vuotiaana mutta hän halusi nopeasti naimisiin ja menikin 18-19 vuotiaana miehen kanssa jonka hädin tuskin tunsi..

Itse olen siis häntä 3 vuotta nuorempi, silloin tuo ikäero varmasti haittasi, nykypäivänä ei varmaan enää haittaisi, ollaan molemmat nyt siis yli nelikymppisiä.

Jälkeenpäin olen kuullut asioita ja päätellyt että ei varmaan miehensä mikään loistovalinta sitten välttämättä ollutkaan, mm. pahoinpitelyä jne.

Ikävöin aina välillä tai mietin että mitä meistä olisi voinut tulla, tai olisiko tullut...

En mieti...mitä taakse on jääny nii niitä ei jäädä kaivelemaan

En ole itse ollut aktiivinen somessa ja olen lopettanutkin melkein kaikki sometilini. Koin aika tyrmäävänä sen kun löysin netistä tietoja nuoruuden rakkauksistani ja eteeni lävähti yhtäkkiä niin paljon tietoa heidän elämästään ja vaiheistaan. Kävin niitä ihmisiä ja vanhoja tunteitani jonkin aikaa mielessäni läpi, tosin eri aikoina.

Juu mietin ja tiedän, on naimisissa ja pari lasta. Olin häissäkin vieraana.

No en, koska hän on kuollut, kuoli jokunen vuosi sitten. Siihen saakka nähtiin satunnaisesti ja kävin moikkailemassa sairaalassa (hänellä oli pitkäaikainen sairaus).

Tiedän heidän nykyisestä elämästään sen verran mitä olen netin kautta saanut selville. Muutamaa ihmistä haluaisin tavata vielä kerran ja puhua joistakin asioista. Tuskin tulee toteutumaan, koska en kuitenkaan koe luontevaksi ottaa yhteyttä heihin.

Nuoruuden ihastusta mietin useinkin. Olin sellainen ruma ankanpoikanen yläasteella ja ihastus kävi samaa koulua. Eihän hän minusta ollut kiinnostunut.

Sitten pari/kolme vuotta yläasteen jälkeen, tai kun ravintolamaailma avautui täysi-ikäisenä, olin ns. puhjennut kukkaan (<--- karmea sanonta!). Silloin olisi ollut saumat häneen, mutta olinkin muuttunut ylpeäksi ja nostin vain nokkaa hänen iskuyrityksilleen.

Toisaalta naurattaa, mutta myös haikeana mietin, että "olis pitänyt kokeilla".

Kaksi nuoruuden rakkauttani on menestynyt työelämässä ja he ovat olleet julkisuudessakin. Molemmilla on perhe ja he avioituivat nuorina. He harrastavat aktiivisesti ja asuvat molemmat omakotitalossa. Meillä tuskin olisi mitään muuta kuin pinnallista kuulumisten vaihtoa, jos vielä joskus tapaisimme. Suuri rakkauteni oli näiden kahden vastakohta, mutta hieno ja kiinnostava ihminen. Yhdellä meni huonosti jo nuorena ja hän kuoli jo vuosia sitten.

Vähän sama kokemus nro 77:n kanssa. Vasta vuosia myöhemmin mietin, että voisiko asiat olla toisin, jos en olisi ollut niin viileä ihan ensimmäistä lyhytaikaista poikaystäväni kohtaan. Hän oli fiksu ja mukava ja tosi huomaavainen minua kohtaan. Minä olin vielä liian nuori enkä ollut valmis seurustelemaan. Hänen jälkeen oli muutama erittäin huono kokemus miehistä. Tosin se on yhteistä kaikille nuoruuden rakkauksilleni, että he olivat suhteessa tosissaan.

Tiedän aika tarkkaan, mitä hänelle kuuluu. Samasta sängystä herättiin tänäkin aamuna.