Se hetki, kun lopullisesti tajuat, että kumppania ei löydy, perhettä ei perusteta.

Se surettaa jonkin aikaa, mutta kyllä siitä pääsee yli. Itse olen 40 v nainen. Kumppania ei löytynyt, mutta perustinpa sitten oman yrityksen. Nykyään olen onnellinen ettei mulla ole niitä lapsia. Jos olisi, niin eipä olisi yritystä eikä näin mielekästä ja merkityksellistä työtä. Tämä on se mun elämän tarkoitus ja saan tällä vielä paljon hyvää aikaan. 

Itse olen vasta 45 vuotias, enkä vielä ole kokneut tuollaista tunnetta, vaikka toistasieksi en ole ollut parisuhteessa, jossa oltaisiin kihlat ostettu tai edes harkittu yhteen muuttamista. Ehkä ensi kesänä kaikki on toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos suurin toive itsellä on nimenomaan lapsen saaminen (jos on nainen) eikä niinkään parisuhde, kannattaa harkita itsellistä äitiyttä. Minua ei ole koskaan kiinnostanut parisuhde ja olen siksi kuvitellut, että lapsiakaan en tule saamaan, mutta viime vuonna tajusin että lapsen saaminen yksin hedelmöityshoidoilla on mahdollista, nykyään myös julkisella puolella eikä hoitoihin vaadita tonneja kuussa. Kannattaa harkita :)

Tuollaiset naiset ovat itsekkäitä. Lapsi kärsii, kun sillä ei ole isää. Ja nainen kasvattaa liian usein lapsesta miesvihaajan.

Tai rikollisen. Esimerkkinä vaikkapa se, että yli 80% (länsimaisista) raiskaajista ovat YH-naisten kasvattamia. Mutta se voisi johtua osittain myös näiden naisten miesvalinnoista, joten ilmiö voisi olla miedompi kun on kyse luovuttajien perimästä, eikä baaripokan.

Hyväksyin itselleni 30-vuotiaana, että kuolen yksin. Olen autismin kirjolla, käytös ja sosiaalisuus on outoa minussa. Asun sosiaalitukien varassa metsän keskellä pienessä mökissä jossa ei ole juoksevaa vettä, sähköä tulee aurinkopaneelista valoille, radiolle ja puhelimen laturille. Eli erittäin alkeelliset olosuhteet. En halua muuttaa pois metsästäni ja emäntää on tänne vaikea löytää.

M32

Vierailija kirjoitti:

Hanki lapsi yksin ajoissa. Kumppanin löytymiseen on koko elämä aikaa.

Mitenkäs mieheneä lapsen yksin hankit ja hommaat? -Okei onhan se toki mahdollsita mutta lienenkö itse ainakin sen verran konservatiivi, vai mikä lienee syy kun koen ja tunnen vahvasti, että minusta lapsi "ansaitsee" kakai hänestä välittää ja huoltakantavaa vanhempaa, vaikka aina voi tapahtua ja sattua myös niitä ei niin toivottuja ja ikäviä asioita sekä istelle että kumppanille ja tietysti myös lapselle; siksi sanon, että lähtökohtaisesti. Sanon edelleen vaikka erinoamsien hyvin tiedän senkin, että moni lapsi on voinut varttua ja kasvaa monin tavoin oikein hyvin ja erinomaisesti (totaali)sinkkuvanhemman rinnalla. - Tosinaan jopa paremmin kuin silloin kun hänen vanhempansa ovat olleet hänen (lapsensa) rinnalla yhtäaikaa läsnä.

Sitä sen sen sijaan en ymmärrä alkuunkaan kun jotkut haluavat ylläpitää mielikuvaa, että sinkkuvanhempi olsi jotenkin mutkattomampi j ahelpompi saada parisuhteeseen kuin sellainen, jolla ei ole jälkikasvua. Itse kun ajattelen, että jos itselleni olisi lapsi(a) ja jos suhteeni lapsen äitiin päättyisi syystä tai toisesta niin olisin entistäkin tarkempi ja skarpimpi siitä, kenen kanssa olisin valmis uuteen parisuhteeseen, ainakin niin kauan kuin lapseni olisi verraten nuoria ja riippuvaisia enemmän ja vähemmän minusta. 

Vaikka vannomatta tässäkin kohtaa lienee parasta, koska jos joutuisin eroamaan lapseni äidistä, niin ero saattaisi olla niin iso siku ja tyrmäys, että en ole ollenkaan vakuuttunut, että varmuudella voisin elää hetkeen "normaalia" elämää, vaan saattaisin löytää itseni kaipaamasta joko tiedostaen tai teidostamattani jotain, jota kutsutaan laastariksi tai ryhtyväni johonkin nyt ajatellen täysin järjettömään.

Joten toivoa sopii, että jos näin ikävästi kävi, niin osaisin ns. käyttäytyä rikkomatta ja särkemättä ja momnimutkaistamatta muiden saati omaa eloani. 

Sinkkumies

Muistan sen hyvin. Tai se meni oikeastaan niin että oli kohtuullisen vastikään tullut selväksi että silloisella avovaimolla on perinnöllinen sairaus ja hänen ei pitäisi tosiaankaan hankkia lapsia.

Tuolloin oli minulla lasten hankkiminen mielessä, ja ihastuinkin (uudelleen) erääseen aiempaan tuttavuuteen ja ero tuli harkintaan. Mitään pettämistä ei tapahtunut.

Kävi niin että jäin suhteeseen eikä lapsia koskaan minulle tullut. Nyt olen jo ikämies ja tuo suhde on myös päättynyt muista syistä.

Joskus tuo muisto kirpaisee. Kumminkin tekisin saman valinnan uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Tuska on sietämätöntä. Koko ajan takaraivossa, mistään ei osaa nauttia. Alle 30 v suhteessa ja yritettiin lasta, en oikein siihen suhtautunut tosissaan, ajattelin että aikaa on. Suhde loppui ja uutta ihmistä ei tullutkaan vastaan, lapsihaaveet jäivät kun ikää tuli. Monesti sitä miettii miksei tajunnut yrittää enemmän silloin kun aika oli, miksi kulutti aikansa yhdentekeviin asioihin? Hankin uran ja hyvän työpaikan. Nyt on rahaa ja materiaalisia asioita vaikka muille jakaa, mutta olen tuskallisen surullisen.

Saat minun lapsen, on niin vaikea tapaus että en jaksa enää sen kanssa. Rahaakaan ei ole.

Jos olet nainen hankkiudu hoitoihin yksin.

Jos olet mies, käy luovuttamassa klinikoilla sukusoluja.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet nainen hankkiudu hoitoihin yksin.

Jos olet mies, käy luovuttamassa klinikoilla sukusoluja.

Miten nuo edesauttavat parisuhdekumppanin löytämistä? - Vai laps(i)en saaminenko oli se isompi juttu nyt?

Elämässä se menee aina niin, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Kun menetät jotain, niin saat jotain tilalle. Se on ihan oma valinta jääkö vellomaan suruun ikiajoiksi vai meneekö eteenpäin katsomaan mitä siellä toisen oven takana on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se perheen perustaminen autuaaksi tee. Sitä vaan kaipaa jotain, mitä ei itsellä nyt ole ja kuvittelee sen tekevän onnelliseksi.

Ei perhe elämä mitään herkkua ole. Yritä löytää jokin muu intohimon kohde elämääsi.

Tarkoitat varmaan, että se perheen perustaminen ei ole aina helppoa ja onnellista. Itselleni se on tuonut kuitenkin elämääni kaikkein eniten. Ja sinänsä ymmärrettävää, koska eihän meillä täällä oikein muuta syytä ole olla. Sisältöä ja intohimoa voi löytää toki vaikka mistä ja voi elää myös varsin onnellisen elämän. Eli ymmärrän kyllä jos on tietoisesti perustamatta perhettä, mutta biologiaa se ei muuta.

Ai meillä on täällä uhrautuja-/uhriutujaäiti ja (tuleva?) hirviöanoppi. Anna kun arvaan. Piinaat lapsiasi ja elät heidän kauttaan vielä silloinkin kun ovat aikuisia. Olet pääsi sisällä naimisissa poikalapsesi kanssa ja kiusaat miniääsi, koska mielestäsi kukaan ei ole tarpeeksi hyvä mussukallesi, jonka elämän ainut nainen saa olla vain sinä itse. Ja lapsesi ovat omaisuuttasi. Roikut heissä ja vaadit heiltä kaikenlaista. Jos et saa haluamaasi, uhriudut ja syyllistät.

Vierailija kirjoitti:

Elämässä se menee aina niin, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Kun menetät jotain, niin saat jotain tilalle. Se on ihan oma valinta jääkö vellomaan suruun ikiajoiksi vai meneekö eteenpäin katsomaan mitä siellä toisen oven takana on. 

Entä jos ei löydä sitä ovea? Ei löydä suuntaa tai mikään ei onnistu toivotulla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Elämässä se menee aina niin, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Kun menetät jotain, niin saat jotain tilalle. Se on ihan oma valinta jääkö vellomaan suruun ikiajoiksi vai meneekö eteenpäin katsomaan mitä siellä toisen oven takana on. 

Soo soo, älä nyt noin sano. Ei ole palstalla soveliasta. Mammat haluaa kaikkien lapsettomien surevan ikuisesti. Kun lapset pilasi mammojen elämän, niin lapsettomuuden pitää pilata lapsettomien elämä, niin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se perheen perustaminen autuaaksi tee. Sitä vaan kaipaa jotain, mitä ei itsellä nyt ole ja kuvittelee sen tekevän onnelliseksi.

Ei perhe elämä mitään herkkua ole. Yritä löytää jokin muu intohimon kohde elämääsi.

Jos ei tee, niin miksi kaikki perheelliset ilmoittavat elämänsä tärkeimmäksi asiaksi perheen ja lapset?

No sen takia kun se asia on perheen perustaneille ollut juuri se elämän autuaaksi tekevä. On paljon ihmisiä, joita ei kiinnosta perhe ja he ovat ihan tyytyväisiä ja onnellisia elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se perheen perustaminen autuaaksi tee. Sitä vaan kaipaa jotain, mitä ei itsellä nyt ole ja kuvittelee sen tekevän onnelliseksi.

Ei perhe elämä mitään herkkua ole. Yritä löytää jokin muu intohimon kohde elämääsi.

Jos ei tee, niin miksi kaikki perheelliset ilmoittavat elämänsä tärkeimmäksi asiaksi perheen ja lapset?

No sen takia kun se asia on perheen perustaneille ollut juuri se elämän autuaaksi tekevä. On paljon ihmisiä, joita ei kiinnosta perhe ja he ovat ihan tyytyväisiä ja onnellisia elämäänsä.

Niin ja tuo on sellainen tabu. Jos ei sano lapsia elämänsä parhaaksi asiaksi, niin on paha ja kylmä ihminen. Niin kuuluu sanoa, aina jos on lapsia, jopa silloin vaikka niitä katuis.

eri

Jollet ole tyyliin jo 46-vuotias nainen niin lapsen saaminen on vielä teoriassa mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaikilla vain yksi elämä.

On 2 vaihtoehtoa: kuluttaa pahaan oloon loppuelämä ja miettiä mitä ei saanut tai nauttia loppuelämästä ja hoitaa vaikka eläimiä, on myös kaikkia kivoja harrastuksia, voi mennä vapaaehtoistöihin ja pelastaa muiden elämän.

 

Koirille löytyy tosi kivoja vaatteita nykyään.

Koirat eivät käytä housuja, tiesi jo elokuvakin. 

Kenenkään elämän onnellisuus ei voi perustua siihen että pitää saada asia X. Elämästä pitää voida nauttia yksinkin, itsensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Oon mäki tän tajunnut ja luovuttanut jo koko haaveen suhteen. Tiiän, että jos pudottaisin painoa, niin saisin miehen, mutta en rupea muuttamaan itseäni miellyttääkseni muita.

N23

Järkevintä on tehdä pudotus itsensä ja paremman, terveellisemmän tulevaisuuden puolesta. Se on päätös jota ei tarvitse katua. Sitten kun keski-iässä alkaa kroppa oireilemaan todella niin kaduttaa jos ei ole aikoinaan tehnyt mitään. Usko pois. Siinä sivussa voi löytyä mieskin.

Onko ap mies vai nainen? Nainen voi hakea arpajaissiemenen lääkäristä. Mies voi luovuttaa spermaa ja nauttia vapaudestaan. Ei paska diili kummallekaan.