Se hetki, kun lopullisesti tajuat, että kumppania ei löydy, perhettä ei perusteta.

Kun muutin Japanista takaisin Suomeen. Olen mielummin vapaaehtoisesti sinkku Suomessa. :) M28

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se perheen perustaminen autuaaksi tee. Sitä vaan kaipaa jotain, mitä ei itsellä nyt ole ja kuvittelee sen tekevän onnelliseksi.

Ei perhe elämä mitään herkkua ole. Yritä löytää jokin muu intohimon kohde elämääsi.

Jos ei tee, niin miksi kaikki perheelliset ilmoittavat elämänsä tärkeimmäksi asiaksi perheen ja lapset?

Siitäkin huolimatta monet kiskovat alkoholia ja pieksävät toisiaan, henkisesti ja fyysisesti. Ehkä ne lapset on sen verran hyödyttäneet sitten, että hengissä ollaan. Isäni isä kyllä ryyppäsi itsensä kuoliaaksi, eikä omakaan isäni ole onnellinen ollut, eikä äitinikään.

Jos suurin toive itsellä on nimenomaan lapsen saaminen (jos on nainen) eikä niinkään parisuhde, kannattaa harkita itsellistä äitiyttä. Minua ei ole koskaan kiinnostanut parisuhde ja olen siksi kuvitellut, että lapsiakaan en tule saamaan, mutta viime vuonna tajusin että lapsen saaminen yksin hedelmöityshoidoilla on mahdollista, nykyään myös julkisella puolella eikä hoitoihin vaadita tonneja kuussa. Kannattaa harkita :)

Vierailija kirjoitti:

Jos suurin toive itsellä on nimenomaan lapsen saaminen (jos on nainen) eikä niinkään parisuhde, kannattaa harkita itsellistä äitiyttä. Minua ei ole koskaan kiinnostanut parisuhde ja olen siksi kuvitellut, että lapsiakaan en tule saamaan, mutta viime vuonna tajusin että lapsen saaminen yksin hedelmöityshoidoilla on mahdollista, nykyään myös julkisella puolella eikä hoitoihin vaadita tonneja kuussa. Kannattaa harkita :)

Tuollaiset naiset ovat itsekkäitä. Lapsi kärsii, kun sillä ei ole isää. Ja nainen kasvattaa liian usein lapsesta miesvihaajan.

Ihmiset on erilaisia. Itselle toi oivallus oli helpotus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se perheen perustaminen autuaaksi tee. Sitä vaan kaipaa jotain, mitä ei itsellä nyt ole ja kuvittelee sen tekevän onnelliseksi.

Ei perhe elämä mitään herkkua ole. Yritä löytää jokin muu intohimon kohde elämääsi.

Jos ei tee, niin miksi kaikki perheelliset ilmoittavat elämänsä tärkeimmäksi asiaksi perheen ja lapset?

Koska niin KUULUU sanoa. Oletetaan ilman muuta et kaikki sanoo niin, vaikkei oikeesti ajattelis niin. Moni todellisuudessa katuu lasten hankintaa. Harmittelee avioliittoa, erojaan, vaikeita kokemuksiaan.

"Moni todellisuudessa katuu lasten hankintaa"

En jaksa uskoa että kovin moni tuota katuu. Varmasti toki on ihmisiä jotka katuvat lapsien hankkimista, mutta eiköhän tuo ole pieni vähemmistö.

Kyllä mekin oltiin aluksi innoissamme lapsista ja onnellisia. Mutta aika nopeasti huomattiin, että oma elämä kutistui rutiineiksi ja ruvettiin viemään niitä isovanhemmille hoitoon ja yhä useammin "unohdettiin" hakea ne sieltä sovitusti pois. Nykyään jätän eukonkin sinne kun isovanhempien kunto alkoi heiketä ja painelen kaupunkiin viettämään vapaata poikamieselämää. Lapsilisät juoksee ja vapaus on kesällä ihanaa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se perheen perustaminen autuaaksi tee. Sitä vaan kaipaa jotain, mitä ei itsellä nyt ole ja kuvittelee sen tekevän onnelliseksi.

Ei perhe elämä mitään herkkua ole. Yritä löytää jokin muu intohimon kohde elämääsi.

Jos ei tee, niin miksi kaikki perheelliset ilmoittavat elämänsä tärkeimmäksi asiaksi perheen ja lapset?

Koska niin KUULUU sanoa. Oletetaan ilman muuta et kaikki sanoo niin, vaikkei oikeesti ajattelis niin. Moni todellisuudessa katuu lasten hankintaa. Harmittelee avioliittoa, erojaan, vaikeita kokemuksiaan.

"Moni todellisuudessa katuu lasten hankintaa"

En jaksa uskoa että kovin moni tuota katuu. Varmasti toki on ihmisiä jotka katuvat lapsien hankkimista, mutta eiköhän tuo ole pieni vähemmistö.

Tunnen useita, jotka ovat katuneet lasten hankintaa. Useita, joilla vain yksi ja nekin isovanhemmilla usein. Se on vaan tabu, eikä myönnetä, ettei ollutkaan oma juttu. Tiedän myös paljon äitejä, jotka ovat toki onnellisia lapsistaan ja hoitavat ne hyvin, mutta sanoneet, että ilmankin olisi voinut olla.

Itse en ole katunut vaikka nuorena en niin halukas ollut äidiksi. Lasten isä sai suostuteltua. En myöskään halunnut yh- elämää, mutta sellaisen häneltä sitten sain. Nyt lapset aikuisia ja tunnen olevani taas minä.

Aikalailla viimeisiä hetkiä elelen, kun perhe on vielä mahdollinen. Tuskin kuitenkaan nyt onnistuu sen paremmin kuin koskaan ennenkään, joten olen jo varautunut hyväksymään tappioni.

Perheellä siis tarkoitan "tavallista" perhettä, jossa on isä, äiti ja lapsi tai pari.

Kai se on sitä elämää. Joku saa puolison, mutta jäävät lapsettomaksi, joku päätyy väkivaltaiseen parisuhteeseen, joku saa lapsen, mutta siitä tulee syntymästä vammainen tai päätyy myöhemmin alkoholistiksi.

Vanhainkoditkin on täpötäynnä vanhuksia, joita ei kukaan käy katsomassa kuin jouluna, eikä aina edes silloin.

M36

Intiassa yli 70'vuotias synnytti. Siitä oli hiljattain lehdissä

Lahjamunasoluilla.

Hampaaton ja asui miehensä kanssa vanhainkodissa.

Itsellä on tämä pelko ollut jo jonkin aikaa. Ikää jo 35.

Luovutin jo 13 vuotiaana kun sain pakit kun tyttö ei lähtenyt tanssimaan discossa. Sitten liikunta tunnilla oli tanssia niin kukaan tyttö ei halunnut tanssia kanssani . Tajusin ettei kukaan tyttö pidä minusta joten olen tiennyt etten koskaan saa kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Se on se hetki, kun tajuaa olevansa lopullisesti vapaa.

Tai vaihtoehtoisesti täysin irrallaan kaikesta eikä kuulu mihinkään eikä kenellekään.

Itse olen samassa tilanteessa ja tuntuu, että tähän musertuu kokonaan kun sitä ajatteleekin yhtään syvemmin/laajemmin.

Miten tämän voisi käsitellä ja joskus jotenkin vielä hyväksyäkin, kun ei tätä pysty edes ajattelemaan? Tähän asti olen työntänytkin vaan asian pois mielestä ja samalla uskotellut vaan, että kyllä tämä tästä vielä varmasti korjaantuu mutta eihän se miksikään muutu eikä olisi voinutkaan muuttua enää muutamaan vuoteen.

Nyt sitten kun yrittää päästä asiasta yli niin tätä ei kestä edes ajatella vaan alkaa ahdistamaan ja tuntuu ettei itseään saa rauhoitetuksi oikein mitenkään ja asiaa ei parane miettiä enää yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Tuska on sietämätöntä. Koko ajan takaraivossa, mistään ei osaa nauttia. Alle 30 v suhteessa ja yritettiin lasta, en oikein siihen suhtautunut tosissaan, ajattelin että aikaa on. Suhde loppui ja uutta ihmistä ei tullutkaan vastaan, lapsihaaveet jäivät kun ikää tuli. Monesti sitä miettii miksei tajunnut yrittää enemmän silloin kun aika oli, miksi kulutti aikansa yhdentekeviin asioihin? Hankin uran ja hyvän työpaikan. Nyt on rahaa ja materiaalisia asioita vaikka muille jakaa, mutta olen tuskallisen surullisen.

Tämä osui itseäni ihan liian lähelle. Keskityin aikanaan uraani kumppanin haun ja perheen perustamisen kustannuksella, ja etenin työelämässä korkeaan asemaan.

Rahaa minulla on enemmän kuin yksi ihminen tarvitsee, mutta olen yksin: ilman kumppania ja omaa perhettä. Voin näin anonyymisti myöntää että tein valtavan virheen, ja ajatus loppuelmästä yksin on aivan hirvittävä.

Vierailija kirjoitti:

Intiassa yli 70'vuotias synnytti. Siitä oli hiljattain lehdissä

Lahjamunasoluilla.

Hampaaton ja asui miehensä kanssa vanhainkodissa.

Ja 70v pariskunnan on sitten ihan järkevää hankkia lapsia?? Ysikymppisenä järjestää yo-juhlatkin tuosta vain, puhumattakaan ihan arjen pyörityksestä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuska on sietämätöntä. Koko ajan takaraivossa, mistään ei osaa nauttia. Alle 30 v suhteessa ja yritettiin lasta, en oikein siihen suhtautunut tosissaan, ajattelin että aikaa on. Suhde loppui ja uutta ihmistä ei tullutkaan vastaan, lapsihaaveet jäivät kun ikää tuli. Monesti sitä miettii miksei tajunnut yrittää enemmän silloin kun aika oli, miksi kulutti aikansa yhdentekeviin asioihin? Hankin uran ja hyvän työpaikan. Nyt on rahaa ja materiaalisia asioita vaikka muille jakaa, mutta olen tuskallisen surullisen.

Tämä osui itseäni ihan liian lähelle. Keskityin aikanaan uraani kumppanin haun ja perheen perustamisen kustannuksella, ja etenin työelämässä korkeaan asemaan.

Rahaa minulla on enemmän kuin yksi ihminen tarvitsee, mutta olen yksin: ilman kumppania ja omaa perhettä. Voin näin anonyymisti myöntää että tein valtavan virheen, ja ajatus loppuelmästä yksin on aivan hirvittävä.

Sentään saavutit jotain. Itse olen suorittavan portaan alipalkattu työmuurahainen, joka ajaa >20 vuotta vanhalla autolla ja asuu lähes 40veenäkin pikkiriikkisessä vuokraykiössä.

Vierailija kirjoitti:

Oon mäki tän tajunnut ja luovuttanut jo koko haaveen suhteen. Tiiän, että jos pudottaisin painoa, niin saisin miehen, mutta en rupea muuttamaan itseäni miellyttääkseni muita.

N23

Miksi et? Jos oikein mietit, niin oisko syy oikeasti vain laiskuus, ja lohtusyönti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin henki pihisee on toivoa.

Perheen perustamisen raja tulee yleensä hieman aikaisemmin vastaan.

Perheitä on muitakin kuin lapsiperhe. Kaikki eivät halua lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on se hetki, kun tajuaa olevansa lopullisesti vapaa.

Tai vaihtoehtoisesti täysin irrallaan kaikesta eikä kuulu mihinkään eikä kenellekään.

Minä en haluaisi kuulua kenellekään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin henki pihisee on toivoa.

Perheen perustamisen raja tulee yleensä hieman aikaisemmin vastaan.

Nojoo tietenkin biologia tulee vastaan. Mutta kumppanin voi tavata missä iässä tahansa ja vaikka biologisia lapsia ei voisi saada niin ympärilleen voi saada perheen myös muuten. Kumppanilla voi valmiiksi olla lapsia, adoptio, sijaisperhe, läheisten lapset...

Vaikka sitä ns ydinperhettä ei voisi muodostua niin rakkautta voi antaa ja saada muillakin keinoin

Sellainen pieni vinkki että älä pliis ainakaan livenä ala tuollaisilla latteuksilla ketään lapsetonta "lohduttamaan".

Niin, ei tuo minuakaan lohduttaisi vaan kauhistuttaisi. En missään nimessä halua lapsia elämääni, en omia enkä toisten. Hyvää parisuhdetta toivon silti. Pitäisi vain löytää lapseton mies, joka ajattelisi samalla tavalla.