Lue keskustelun säännöt.
Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?
17.05.2023 |
Ihmissuhteet ovat olleet traumojen takia todella vaikeita ja töissäkin traumoista on ollut paljon haittaa. Kuka samaistuu?
Kommentit (3141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain puoli vuotta lisää sairauslomaa jonka jälkeen minun pitää ehkä hakea jälleen määräaikaista eläkettä.
No, jos minua ei olisi esim kiusattu koko peruskoulun ajan niin ehkä olisin nyt työkykyinen. Maksakoot ne minua kiusanneet nykyiset erityisopettajat ja dippainssit nyt sitten elatukseni.
Jatkan vielä. Kannattaa yrittää parantua ja yrittää elää. Nyt tuntuu, ettet edes yritä, kun voit jo nyt sanoa, että puolen vuoden päästä pitää ehkä jälleen hakea määräaikaista eläkettä. Kuulostaa siltä, ettet edes yritä, vaan odotat että joku muu (kuka? mikä?) taianomaisesti muttaisi elämäsi ja jos niin ei käy niin sitten ei voi mitään. Älä heitä hanskoja tiskiin. Elämä on siihen liian ainutlaatuinen ja lyhyt. Ajattelisit mieluummin, että nyt voit tehdä puolen vuoden aikana paljonkin asioita vointisi kohenemisen suhteen. Ei niin, että nyt voit puoli vuotta vain olla ja velloa menneissä.
Itsekin traumojen, vakavan masennuksen ja yksinäisyyden kanssa elävä.
Sori, naurattaa. Olen tässä 20 vuoden aikana sairastumisestani lähtien yrittänyt esimerkiksi käymällä 2 Kelan terapiaa, opiskelemalla noin viittä eri alaa ja valmistumalla yhdestä niistä, tekemällä erilaisia töitä, asumalla parissa eri maassa, liittymällä erääseen uskonlahkoon, seurustelemalla... Ei voi mitään, olen kroonisesti mielenterveysongelmainen ja kyllä, yhtenä syynä siihen on 9 vuotta jatkunut kiusaaminen. Se on vain fakta, kuten myös se että sen seurauksena en kykene käymään töissä.
Sivusta tähän. Olen todella pahoillani puolestasi. Minä olen vasta alussa tässä kaikessa ja voisi sanoa etten ole edes yrittänyt kunnolla mitään. Olen vaan yrittänyt selviytyä eteenpäin. Aikaa on kulunut, mutta ei oloni tai tilanteeni ole oikeastaan parantanut. Kaikki vaan alkaa palata mieleeni entistä enemmän. Monesti mietin, että jotkut veivät minulta ilon elämästä aikoinaan ja nyt minä en enää pääse kaikesta eroon millään. Samalla mietin monesti sitä ettei varmaan kukaan vapaa-ehtoisesti haluaisi antaa kenenkään "viedä" elämäänsä tai muuttaa sen suuntaa niin lopullisesti, mutta onko se sitten sen pahaa kokeneen vika jos tämä ei enää pääse kaikesta irti tai jos hän sairastuu. Minusta se ei ole. Joku tietysti ajattelee niin. Kirjoitan tässä kaikessa myös miettien itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuus väkivaltaisessa alkoholistiperheessä. Perheen esikoisena pidin huolta pikkusisaruksista.
Teini-iässä muutto sijaisperheeseen näiden asioiden vuoksi.
Omaa juomista ja sekoilua.
Sitten nuorena aikuisena äidiksi. Toinen lapsi perään. Synnytyksessä kuoleman rajalla käyminen.
Mielenterveysongelmien puhkeaminen, mm. kaksisuuntainen mielialahäiriö, vaikea paniikkihäiriö ja dissosiaatiota.
Hyvin epävakaata elämää, jota en sen tarkemmin erittele. (Lapset ovat kuitenkin olleet aina turvassa!)
Lähivuosina kahden lapsuudenperheenjäsenen päihteisiin liittyvät kuolemat.
Suurilla lääkemäärillä pystyn elämään suhteellisen normaalia elämää.
Kukaan ei koskaan usko, mitä kaikkea mun elämässä on ollut, jos eivät tunne.
Näyttäydyn ulkopuolisille terveenä ja tasapainoisena. Elänkin nykyisin täysin normaalia perhe-elämää. Silti olen sisältä aivan rikki. Ja tulen luultavimmin aina olemaan.
Silti en ole katkera.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuus väkivaltaisessa alkoholistiperheessä. Perheen esikoisena pidin huolta pikkusisaruksista.
Teini-iässä muutto sijaisperheeseen näiden asioiden vuoksi.
Omaa juomista ja sekoilua.
Sitten nuorena aikuisena äidiksi. Toinen lapsi perään. Synnytyksessä kuoleman rajalla käyminen.
Mielenterveysongelmien puhkeaminen, mm. kaksisuuntainen mielialahäiriö, vaikea paniikkihäiriö ja dissosiaatiota.
Hyvin epävakaata elämää, jota en sen tarkemmin erittele. (Lapset ovat kuitenkin olleet aina turvassa!)
Lähivuosina kahden lapsuudenperheenjäsenen päihteisiin liittyvät kuolemat.
Suurilla lääkemäärillä pystyn elämään suhteellisen normaalia elämää.
Kukaan ei koskaan usko, mitä kaikkea mun elämässä on ollut, jos eivät tunne.
Näyttäydyn ulkopuolisille terveenä ja tasapainoisena. Elänkin nykyisin täysin normaalia perhe-elämää. Silti olen sisältä aivan rikki. Ja tulen luultavimmin aina olemaan.
Silti en ole katkera.
Niinpä. Minulla on nyt keski-ikäisenä viimein tilaa ja turvallinen paikka ja aikaa ja apua. Monilla tämä asiiiden käsittely tulee vasta kasikymppisenä leskeksi jäätyä. Ja joku pitää ne alaspainettuina koko elämän ja urheasti vetää kivirekeä painolastina, kuten olen itsekin tehnyt. Saas nähdä, jos siitä pääsisi eroon tai kevennettyä edes painoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä sivu
Sivulta:
Toipuminen vaatii salaisuuden jakamista
Toipumisen kannalta on tärkeää, että väkivalta tunnistetaan ja sanallistetaan. Monia auttaa omien kokemusten jakaminen turvallisessa ympäristössä, jossa kuunnellaan ja uskotaan, väkivaltaa ei vähätellä eikä syitä väkivaltaan etsitä väkivaltaa kokeneesta ihmisestä. Uskominen on ensisijaisen tärkeää, koska väkivaltainen ihminen on yleensä pyrkinyt vaikuttamaan kokijan siitä, ettei hänen kokemuksensa tai tunteensa ole todellisia eikä niillä ole merkitystä. Toipuminen vaatii, että väkivaltaa kokenut alkaa luottamaan omaan käsitykseensä tapahtumista, ymmärtää, että häntä kohtaan on toimittu väärin ja että vastuu väkivallasta on ainoastaan väkivallan tekijällä.
Tämä asia on itselleni myös tärkeää. En toisaalta voi kirjoittaa kokeneeni sellaista väkivaltaa mitä esim noiden sivujen kävijät ovat. Kiusaamista yms sen sijaan. Silti oikeastaan olen nyt sen kaiken jälkeen vuosien ajan kärsinyt siitä kaikesta, kun en ole voinut puhua niistä asioista ja kärsin siitä jo sen kaiken aikana. Minulla oli juuri se olo, että jos puhun niin kukaan ei oikeasti välitä tai minulla ei ole ketään kelle puhua. Tai sitten minulla ei ole oikeutta puhua tai liiottelen asiaa joka ei olekaan niin paha ja minun pitää vaan kestää. Sitten tuli niitä ajatuksia, että minä olen viallinen ja tehnyt jotain väärin sekä pahentanut kaikkea.
Sillä hetkellä jos mietin niitä kokemuksia kaikki meni niin, että päivästä toiseen kaiken jatkuessa minä vaan jotenkin kamalalla tavalla totuin siihen kaikkeen. Se ei enää yllättänyt minua. Muistan, kun joskuskin istuin paikallani ja mietin, että se on tätä samaa. Minulla oli paikkani ja osani ja en päässyt siitä kaikesta pois. Näin se kaikki vaan jatkui. Kirjoitin joskus erään tekstin nuoruudessani otsikolla "näytelmä elämästä". Koin oikeastaan elämäni olevan tuolloin jotain näytelmää missä minulla oli roolini ja paikkani. Tuo "näytelmä" ei vaan vastannut sitä elämää mitä olisin halunnut elää. En vaan päässyt enää "näytelmästä" pois. Pitäisi katsoa onko tuo teksti vielä tallessa. Se varmaan toisi ajatuksia vielä vuosienkin jälkeen. Muistinkin nyt, että liimasin sen yhteen muistokirjan yms tyyliseen kirjaan.
Kuitenkin minäkin oikeastaan haen sitä, että joku uskoisi minua ja ymmärtäisi. Etten minä olisi se viallinen ja etten minä olisi mikään "heikko" jos olen kärsinyt tästä kaikesta. Nyt tunnen olevani aivan yksin tämän kaiken kanssa. Yhdellä ihmiselle on puhunut, mutta hän ymmärtää kaikkea omalla tavallaan. Ei koskaan osaa samaistua siihen kunnolla tai ymmärrä miten se kaikki on vaikuttanut minuun. Minä kirjoitin myös ikävien puheiden ja juttujen jatkumisesta elämässäni. Senkin vuoksi oikeastaan tuntuu pahalta olla niin yksin. Haluaisin viimein etsiä jotain ymmärrystä. Toisaalta ymmärrän todella sen, ettei kenenkään tarvitse olla toisen taakan kantaja tai mietin muutenkin sitä miten pystyy puhumaan. Keneen enää voisi luottaa ja jos taas mietin terapiaa yms niin eihän sekään olisi helppoa puhua juuri sillä hetkellä ja saada sanoja ulos. Voisi olla, että jos ammattilainen ei ottaisi sitä kaikkea vastaan niin sitten sulkeutuisin vielä enemmän. Tämä kaikki tuli mieleen nyt. Samalla ymmärrän väkivaltaa kokeneita. Eräs ihminen kertoi joskus kuin oli suhteessa missä toinen määräsi kaikesta ja hän teki aina väärin. Kadotti itsensä täysin. Jos joku sanoi kuinka hän esim piirsi hyvin niin ei itse enää nähnyt mitään hyvää tekemisissään tai edes itsessään. Se jäi mieleeni. Hän pääsi lopulta siitä kaikesta eroon. Kirjoitan paljon, mutta kai tämä vuosi on ollut itselleni jonkinlainen herätys.
Tuo on ihan yleistä, että väkivallan kohde vähättelee ja normalisoi. Teen sitä itsekin.
Kuitenkin: sinä OLET kokenut väkivaltaa. Toinen ihminen tai toiset ihmiset kohdistivat sitä sinuun. Tuossa sivulla sanotaan hyvin, että väkivalta on järjestelmällistä toimintaa kohteen lannistamiseksi ja näin sinulle kävi. Se mitä tapahtui, tapahtui oikeasti eikä syy ole sinun vaan tekijän.
Sinä et ole heikko tai viallinen, sinä olet tunteva ihminen, jota on kohdeltu väärin ja mielesi reagoi siihen terveesti sairastumalla.
Pitäisitkö heikkona epäonnistujana auton alle jäänyttä, jolta katkeaa jalat ja repeää perna? Miten sinä suhtautuisit toiseen ihmiseen, jolle on käynyt samoin kuin sinulle? Jos olisit myötätuntoinen, kohdista sama myötätunto itseesi.
Toivon, että löydät apua ja ystäviä tai muita ihmisiä, joille puhua ja jotka toimivat sinulle terveenä peilinä. Toivottavasti tämä viestikin oli yksi sellainen hetki.
Tämä taitaa olla psykopaattien koulutus sivu.
Miettikää miten ihmiset utelee tietoja joista heille on hyötyä.
Esim. Erihäiriöistä on googlaamalla helppo löytää asioista tietoa.
Se miten niitä käsitellään täällä osoittaa huolestuttavan piirteen.
Narsistiset henkilöt ammentaa tietoja omaan käyttöön ja aiheuttavat siten traumoja muille.
Neuvo kaikille.
Älkää jatkako ketjua. Parantuminen alkaa kun tunnustaa tosiasiat itselleen ja muille.
Salaisuus ei siis tarkoita traumaa tai pelkoa.
Kun asia tai salaisuus menneisyydestä saa kasvot ja muodon silloin se paraneminen alkaa.
Hyväksikäytön tai väkivallan uhri ei ole syyllinen mihinkään. Ainoastaan tekijä on syyllinen.
Ei kannata kantaa raskasta uhriutumisen taakkaa mukanaan, vaan pukea se sanoiksi ja kirjoituksella ymmärrettävään muotoon.
Mielensairaudet perityy ja alttius niihin on kaikilla.
Irti päästäminen voi olla vaikeaa. Parantuminen alkaa siitä, että tekee asian eteen itsekin töitä.
Puhuminen on yksi tapa. Kirjoittaminen toinen.
Ei ole merkitystä mistä trauma on tullut, vaan miten siitä pääsee yli.
Ongelmana on usein itse inho ja leimautuminen.
Pelko on moraalista tai henkistä väkivaltaa joka ei johda parantumiseen. Itse ruoskintaa.
Oma traumani on peräisin viranomaisten toiminnasta ja lastenkodin henkilöstön aiheuttama.
Tätä on siksi vaikea saada parantumaan kun yhteiskunta suosii psykopaatteja näiden toimien kautta. Rakenteellinen syrjintä ja rasismi on heille normaali tapa ja siksi toiminta ei kestäisi päivän valoa.
Salaisuus se ei ole enään. Puhun ja kirjoitan tästä rikollisesta toiminnasta paljon. Oma terveys on hyvä ja valistus toimii. Hitaasti mutta varmasti.
Faktat ei muutu, vain tekijät muuttuu.
Tämän voi ymmärtää kahdella eri tavalla.
Asiat eli faktat on yksilöllisiä kokemuksia ja tapahtumia.
Tekijät taas on syyllistynyt henkilö ja hänen toiminta tapa muuttuu ja syyllinen voi olla myös useita toimiakin henkilöitä samaan rikokseen.
Vastuu on siis syyllisten kiinni saaminen ja tuomitsemiseen saattaminen. Muu on turhaa. Toimijat jatkavat tekojaan salaa ilman seurauksia mistään itse.
Uhri määrät vain kasvavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt ihan allekirjoita tuota, että juuri tämä ketju olisi erityisen haitallinen opettamaan psykopaatteja. Eiköhän youtube ole pullollaan parempaa oppimateriaalia. Tässähän ei edes kerrota mitä on tehty, ei opi uusia taktiikoita.
Vierailija kirjoitti:
Tämä taitaa olla psykopaattien koulutus sivu.
Miettikää miten ihmiset utelee tietoja joista heille on hyötyä.
Esim. Erihäiriöistä on googlaamalla helppo löytää asioista tietoa.
Se miten niitä käsitellään täällä osoittaa huolestuttavan piirteen.Narsistiset henkilöt ammentaa tietoja omaan käyttöön ja aiheuttavat siten traumoja muille.
Neuvo kaikille.
Älkää jatkako ketjua. Parantuminen alkaa kun tunnustaa tosiasiat itselleen ja muille.
Salaisuus ei siis tarkoita traumaa tai pelkoa.
Kun asia tai salaisuus menneisyydestä saa kasvot ja muodon silloin se paraneminen alkaa.Hyväksikäytön tai väkivallan uhri ei ole syyllinen mihinkään. Ainoastaan tekijä on syyllinen.
Ei kannata kantaa raskasta uhriutumisen taakkaa mukanaan, vaan pukea se sanoiksi ja kirjoituksella ymmärrettävään muotoon.Mielensairaudet perityy ja alttius niihin on kaikilla.
Irti päästäminen voi olla vaikeaa. Parantuminen alkaa siitä, että tekee asian eteen itsekin töitä.
Puhuminen on yksi tapa. Kirjoittaminen toinen.
Ei ole merkitystä mistä trauma on tullut, vaan miten siitä pääsee yli.
Ongelmana on usein itse inho ja leimautuminen.Pelko on moraalista tai henkistä väkivaltaa joka ei johda parantumiseen. Itse ruoskintaa.
Oma traumani on peräisin viranomaisten toiminnasta ja lastenkodin henkilöstön aiheuttama.
Tätä on siksi vaikea saada parantumaan kun yhteiskunta suosii psykopaatteja näiden toimien kautta. Rakenteellinen syrjintä ja rasismi on heille normaali tapa ja siksi toiminta ei kestäisi päivän valoa.Salaisuus se ei ole enään. Puhun ja kirjoitan tästä rikollisesta toiminnasta paljon. Oma terveys on hyvä ja valistus toimii. Hitaasti mutta varmasti.
Faktat ei muutu, vain tekijät muuttuu.
Tämän voi ymmärtää kahdella eri tavalla.
Asiat eli faktat on yksilöllisiä kokemuksia ja tapahtumia.
Tekijät taas on syyllistynyt henkilö ja hänen toiminta tapa muuttuu ja syyllinen voi olla myös useita toimiakin henkilöitä samaan rikokseen.Vastuu on siis syyllisten kiinni saaminen ja tuomitsemiseen saattaminen. Muu on turhaa. Toimijat jatkavat tekojaan salaa ilman seurauksia mistään itse.
Uhri määrät vain kasvavat.
Toivottavasti tämä ketju on monelle toipumisen tukena. Muiden kokemuksista lukiessa ja omista kokemuksista kirjoittaessa olo voi helpottua, kun ymmärtää ettei ole ainoa vaikeiden kokemusten kanssa painiva. Ei tarvitse ajatella itseään syyllistäen, että olisi jo pitänyt päästä kaikesta yli, kaikki muut olisivat varmasti päässeet, mutta itse sen kun vain jumittaa. Vaikeat kokemukset rikkovat ihmisiä ja monilla vie paljon aikaa toipua niistä, vaikka siihen saisi apuakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä huomasin yhden tavan kaivaa itsestäni esiin tunnetiloja, edes jossain määrin. Täällähän kehoitettiin joskus hymyilemään, vaikkei siltä tuntuisi niin aivoista alkaa tuntua siltä. Sain itsestäni ulos häpeää ja pelkoa (tai jotain siihen viittavaa) erästä ihmistä kohtaan antamalla kehoni tehdä, kuten näyttelijä näyttelisi näitä tunteita/tilanteita. Onnistuin jopa itkemään häpeääni.
Minä en ole pystynyt traumojen aiheuttamien mielensairauksien vuoksi saamaan puolisoa, perhettä tai töitä. Elämäni on ollut ihan turha, täynnä pelkkää hyväksikäyttöä ja huijatuksi tulemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä huomasin yhden tavan kaivaa itsestäni esiin tunnetiloja, edes jossain määrin. Täällähän kehoitettiin joskus hymyilemään, vaikkei siltä tuntuisi niin aivoista alkaa tuntua siltä. Sain itsestäni ulos häpeää ja pelkoa (tai jotain siihen viittavaa) erästä ihmistä kohtaan antamalla kehoni tehdä, kuten näyttelijä näyttelisi näitä tunteita/tilanteita. Onnistuin jopa itkemään häpeääni.
Hymyllä on kyllä iso vaikutus. Huomasin tämän muutamia vuosia sitten, kun kävin yhdellä sivustolla chat-sivustolla missä sai kirjoittaa toiselle. En tarkemmin viitsi kirjoittaa tästä, mutta siis toisella oli kamera päällä yms. Silloin hymyilin itsekin paljon ja tuli ehkä jollakin tapaa parempi olo siitä kaikesta. Jälkeenpäin olen monesti miettinyt kuinka typerää se oli tuollakin käydä, mutta oikeasti aluksi se kaikki piristi. Lopulta tietysti ymmärsi taas sen kuinka tuokaan ei tuo mitään sellaista seuraa tms elämääni mitä kaipaisin. Ei siellä voinut mitään raskasta juttua kirjoittaa ja sivuston tarkoitus nyt on mikä on. Ymmärrän sen.
Minulla meni lähes vuosi, että ymmärsin hakea apua ja vielä puoli vuotta, että hain uudelleen ja löysin oikeanlaista ja sekin vain siksi, että tukihenkilö patisti vahvasti ja sitten satuin löytämään hyvän, oikeastaan loistavan hoitokontaktin.
Lapsuusjuttuihin yritin etsiä apua jo vuosikymmeniä sitten ja luovutin.
Miten moni ihminen jääkään ilman oikeanlaista apua, se on todella surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko muilla vastaavaa, mutta itseä ei innosta esim tälläiset päivät mihin liittyy monella juomista yms. Ihmiset kerääntyvät huutamaan ja meluamaan eri paikkoihin. Se taas häiritsee muita.Kokemuksiini pohjaten tulee ahdistava olo. En viitsi tarkemmin kirjoittaa ja toki monet eivät sorru siihen kaikkeen. Toisaalta tälläinen päivä on kuin jokin syy taas toisille huutaa ja häiritä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko muilla vastaavaa, mutta itseä ei innosta esim tälläiset päivät mihin liittyy monella juomista yms. Ihmiset kerääntyvät huutamaan ja meluamaan eri paikkoihin. Se taas häiritsee muita.Kokemuksiini pohjaten tulee ahdistava olo. En viitsi tarkemmin kirjoittaa ja toki monet eivät sorru siihen kaikkeen. Toisaalta tälläinen päivä on kuin jokin syy taas toisille huutaa ja häiritä.
On ollut. Enkä mielelläni yleensä juo. Pelkään humalassa menettäväni kontrollin ja ahdistuvani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsena hyväksikäytetty seksuaalisesti naapurin teinipoikien toimesta. Lupasivat ja antoivat vanhoja lelujaan mm. seksin harrastamisesta ja suihin ottamisesta. Se k*sisen munan maku on pinttynyt suuhuni ikuisesti. Teini-ikäisenä aiemmin niin mukavana pitämäni, naimisissakin oleva sukulaissetä alkoi lähennellä, tosin ei päässyt tekemään mitään, koska pistin hommalle stopin ja lakkasin näkemästä häntä. Satutti se silti, koska kyseessä oli ollut yksi lempisukulaisistani. En tuolloin kertonut kenellekään aikuiselle kummastakaan.
En varmaan ikinä pysty nauttimaan seksistä tai mistään seksuaalisesta kosketuksesta toisen ihmisen kanssa enkä pysty tekemään toiselle ihmiselle mitään seksuaalista ilman, että se inhottaa minua yli kaiken. Erityisesti suutelu ja suihin ottaminen tuntuvat minusta vastenmieliseltä. Olen naimisissa, puolisoni tietää traumoistani, ja harrastamme seksiä hänen nautintonsa vuoksi, koska siihen pystyn, mutta siinä seksielämämme sitten onkin.
Olen todella pahoillani puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole pystynyt traumojen aiheuttamien mielensairauksien vuoksi saamaan puolisoa, perhettä tai töitä. Elämäni on ollut ihan turha, täynnä pelkkää hyväksikäyttöä ja huijatuksi tulemista.
Pidätkö eläimistä? Onhan tää kliseinen neuvo, mutta niiltä saa pyyteetöntä rakkautta. Koira ja kissa ovat tuoneet monen elämään merkityksen. Ei tarvitse myöskään pelätä hyväksikäytetyksi tulemista.
I always find myself searching for something
For something to feel
This might be my only life, so I owe it to myself to fight
Through the hardest nights
Walking down this road alone
It's never easy
(Villain Of The Story- Something to Feel)
Päivän ajatuksiin. Oikeastaan menen itsekin nyt päivän kerrallaan ja yritin etsiä edes jonkun hyvän asian. Olen silti itsekin melko väsynyt ja voimat vähissä. Parempaa huomista toivon itselleni ja muillekin. Taas vaan eri biisit mielessä ja sen vuoksi laitoin sanat mukaan.
Todellakin ap samaistun...narsistisen perhedynamiikan läpikäyneenä en todellakaan voi tietää juurikaan oikeista tunteista....oman itsetunnon olen joutunut itse kasvattamaan itseeni (onnekseni sain kasvaa lähiössä jossa oli terveitä perheitä ja lapsia) ja se on hyvin hauras....en osaa puolustautua narsistisia hyökkäyksiä vastaan vaan lähden kävelemään....
Lapsuudessani ei ollut mitään pahaa väkivaltaa, mutta jonkinlaista levottomuutta kyllä. Nykyään mielestäni näen kuvion selvemmin. Jonkinlaisesta tasapainottomuudesta tuli ikään kuin normaali asia, niin ettei älynnyt edes pyrkiä muuhun.
Nyt kun olen ulkona nähnyt nuoria isiä, jotka rauhallisesti liikkuvat lastensa kanssa, huomioivat järkevästi myös ne huonommin liikkuvat lapsensa ja neuvovat heitä rauhallisesti eivätkä karju tai sano esim. "en enää ikinä kehtaa lähteä kanssasi ulos pyörällä", tajuan, että on myös rauhallisia isiä, jotka eivät hermostu vähästä. Suoraan sanoen uskoin kauan, että suurin osa miehistä on luonnostaan huonoja ja lyhytpinnaisia lasten kanssa eikä osaa keskustella kotona muusta kuin arkisista materiaalisista asioista kuten siivoamisesta ja ruoasta.
Tämä asia on itselleni myös tärkeää. En toisaalta voi kirjoittaa kokeneeni sellaista väkivaltaa mitä esim noiden sivujen kävijät ovat. Kiusaamista yms sen sijaan. Silti oikeastaan olen nyt sen kaiken jälkeen vuosien ajan kärsinyt siitä kaikesta, kun en ole voinut puhua niistä asioista ja kärsin siitä jo sen kaiken aikana. Minulla oli juuri se olo, että jos puhun niin kukaan ei oikeasti välitä tai minulla ei ole ketään kelle puhua. Tai sitten minulla ei ole oikeutta puhua tai liiottelen asiaa joka ei olekaan niin paha ja minun pitää vaan kestää. Sitten tuli niitä ajatuksia, että minä olen viallinen ja tehnyt jotain väärin sekä pahentanut kaikkea.
Sillä hetkellä jos mietin niitä kokemuksia kaikki meni niin, että päivästä toiseen kaiken jatkuessa minä vaan jotenkin kamalalla tavalla totuin siihen kaikkeen. Se ei enää yllättänyt minua. Muistan, kun joskuskin istuin paikallani ja mietin, että se on tätä samaa. Minulla oli paikkani ja osani ja en päässyt siitä kaikesta pois. Näin se kaikki vaan jatkui. Kirjoitin joskus erään tekstin nuoruudessani otsikolla "näytelmä elämästä". Koin oikeastaan elämäni olevan tuolloin jotain näytelmää missä minulla oli roolini ja paikkani. Tuo "näytelmä" ei vaan vastannut sitä elämää mitä olisin halunnut elää. En vaan päässyt enää "näytelmästä" pois. Pitäisi katsoa onko tuo teksti vielä tallessa. Se varmaan toisi ajatuksia vielä vuosienkin jälkeen. Muistinkin nyt, että liimasin sen yhteen muistokirjan yms tyyliseen kirjaan.
Kuitenkin minäkin oikeastaan haen sitä, että joku uskoisi minua ja ymmärtäisi. Etten minä olisi se viallinen ja etten minä olisi mikään "heikko" jos olen kärsinyt tästä kaikesta. Nyt tunnen olevani aivan yksin tämän kaiken kanssa. Yhdellä ihmiselle on puhunut, mutta hän ymmärtää kaikkea omalla tavallaan. Ei koskaan osaa samaistua siihen kunnolla tai ymmärrä miten se kaikki on vaikuttanut minuun. Minä kirjoitin myös ikävien puheiden ja juttujen jatkumisesta elämässäni. Senkin vuoksi oikeastaan tuntuu pahalta olla niin yksin. Haluaisin viimein etsiä jotain ymmärrystä. Toisaalta ymmärrän todella sen, ettei kenenkään tarvitse olla toisen taakan kantaja tai mietin muutenkin sitä miten pystyy puhumaan. Keneen enää voisi luottaa ja jos taas mietin terapiaa yms niin eihän sekään olisi helppoa puhua juuri sillä hetkellä ja saada sanoja ulos. Voisi olla, että jos ammattilainen ei ottaisi sitä kaikkea vastaan niin sitten sulkeutuisin vielä enemmän. Tämä kaikki tuli mieleen nyt. Samalla ymmärrän väkivaltaa kokeneita. Eräs ihminen kertoi joskus kuin oli suhteessa missä toinen määräsi kaikesta ja hän teki aina väärin. Kadotti itsensä täysin. Jos joku sanoi kuinka hän esim piirsi hyvin niin ei itse enää nähnyt mitään hyvää tekemisissään tai edes itsessään. Se jäi mieleeni. Hän pääsi lopulta siitä kaikesta eroon. Kirjoitan paljon, mutta kai tämä vuosi on ollut itselleni jonkinlainen herätys.