"Kiva, kun lähdit kahville - pyysin jo kaikkia muita."

Ghostaa se sika (tai lehmä)!

Ite oon vahingossa joskus sanonu näin, että pyysin jo vaikka ketä mut onneks sää ees tulit :D

Joo vahingossa voi joskus möläyttää jotain hölmöä, vaikkei oikeasti tarkoittaisikaan. Jos tällaista puhetyyliä enemmänkin niin sitten loukkaantuisin ja vetäisin omat johtopäätökset kyseisen ihmisen suhteen.

Käyttäjä42056 kirjoitti:

Ap, et ylireagoi yhtään. Oisin tossa tilanteessa varmaan noussut pöydästä ja häipynyt. Oon niin kurkkuani myöten täynnä vittumaisia ihmisiä. Älä mene sen kans enää ikinä minnekään. Et oo mikään lattiarätti.

No miksi turhaan häipyä, jos kivaa kuitenkin siihen asti oli. Miettii sitten seuraavan kerran, jos kutsu käy, että vaivautuuko enää lähtemään vai suostuuko toteamalla, että voin mä tulla, kun käy niin sääliksi, kun ei sulla muitakaan kavereita näytä olevan.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi nuorena joskus näin. Tai siis ei sanottu suoraan, mutta kahvilla ilmeni että muita olikin jo pyydetty, mutta eivät olleet päässeet ja minä sitten jäin viimeiseksi vaihtoehdoksi. 

No mua ei ikinä edes pyydetty kahville vaan olin vaan se hätävara-baariseura jolle just tosiaan sanottiin, että kiva kun sä lähdet aina tai, että kiva kun sä sentään lähdit kun kaikilla oli jotain muuta..

Surkeinta on, etten edes tajunnut/välittänyt vaan olin vaan iloinen että oli seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis millä lailla sä sitten reagoit (kun kysyt, oliko se ylireagoimista)?

Toivottavasti ei regoinut tilanteessa mitenkään, koska piilovittuilijalle ei suoda tyydytystä reagoimalla. 

Mutta hiljaa mielessään kannattaa vetää tarvittavat johtopäätökset ja asentaa ystävyys sitten uuteen valoon. 

Aivan. Parempi suhtautua ulospäin keveästi vaan asenteella, että eipä kestä, ei mulla ollut parempaakaan eli mitään tekemistä. (Jos ois ollut, en olisi tullut. Hetken kyllä mietin, että pesenkö mieluummin vessanpöntön.)

Vähän samantapaista täälläkin, tosin puheluiden tiimoilta. Tämä ihminen aina vuodattaa vain omia asioitaan ja "kriisejään" toisille eikä välitä muista tai kuuntele toisia. Juuri viimeksikin hän soitti minulle kun "A ei vastaa, B on jo nukkumassa, C on miehensä kanssa ja D:llä on lapset käymässä." Joo, kivaa saada tietää, että olen se viimeinen vaihtoehto - mutta miksi se pitää vielä tuoda esille sanallisesti? Tahatonta ajattelemattomuutta vai tahallinen näpäytys?

Vierailija kirjoitti:

Ite oon vahingossa joskus sanonu näin, että pyysin jo vaikka ketä mut onneks sää ees tulit :D

Niin voihan olla tilanne, että on monia kavereita/tuttavia, joista kaikkia olisi ihan yhtä kiva nähdä. Sitten on vapaapäivä ja ajattelee pyytää jotakuta kahville, jospa jollekin sopisi. Jostakusta se kysyminen on aloitettava, vaikka sitten arpomalla ja toivoa, että jossain kohdin onnistaa. Ekat viisi kieltäytyy ja ajattelet jo, eikö kellekään sovi. Sitten se kuudes suostuu, ihan yhtä mieluinen kuin ne muutkin - mutta sitten menet kuitenkin möläyttämään, että ajattelin jo, etteikö kukaan lähde, onneks sä lähdit.

Vierailija kirjoitti:

Kerran kaverini pyysi festareille tyylillä lähdetkö jos x tai y ei pääse. Ilmoitin, että en ole tulossa. Olin siis etukäteen varan vara.

vastaisin joo mutta menen w ja g kanssa

olisit sanonut ai, niillä on varmaan parempaa seuraa hehheh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis millä lailla sä sitten reagoit (kun kysyt, oliko se ylireagoimista)?

Toivottavasti ei regoinut tilanteessa mitenkään, koska piilovittuilijalle ei suoda tyydytystä reagoimalla. 

Mutta hiljaa mielessään kannattaa vetää tarvittavat johtopäätökset ja asentaa ystävyys sitten uuteen valoon. 

Juuri näin. Mulla on yksi ystävä nuoruudesta saakka. En tiedä kriiseileekö jostain jota ei kerro, vai onko iän myötä muuttunut itsekkääksi, mutta nyt on viimeisen vuoden sisään tapahtunut joitakin asioita, jotka on saanut näkemään ystävyytemme aivan eri valossa.

Nämä tilanteet ovat tuoneet minulle esiin omaa napaa tuijottavan, sovituista asioista piittaamattoman, ja syyttä kohtuuttomasti suuttuvan ystävän. En tunnista häntä enää. Välit ovat nyt asialliset, mutta näen hänet nykyisin niin eri tavalla, että en tiedä palaako entinen ystävyys enää.

Katsellaan tilannetta nyt rauhassa jotta näen onko tilanne todella sellainen kuin nyt näyttäytyy, sitten teen omat johtopäätökset.

Voi ei, varmaan yleensä noin joo että on joo se vika vaihtoehto jos joku noin sanoo:/

mä oon niin hölmö että oon joskus sanonut noin vaikka totuus oli päinvastainen, tämä henkilö on ykkösvaihtoehto.

Olin vaan nähnyt häntä niin vähän aikaa sitten etten kehdannut häntä pyytää heti uusiksi kun puhuttiin että nähdään taas x ajan kuluttua sitten siellä paikassa x. Olisin halunnut hänet nähdä mutta kysyin tästä syystä kaikki muut ensin, kukaan ei päässyt ja siksi kysyin tätä ja hän pääsi ja olin tosi onnellinen että pääsi tottakai ja minä sitten sanoin aika äkkiä että "kiva kun pääsit! Kysyin jo kaikki muut ja kukaan ei päässyt" ja nyt vasta tajuan miltä se kuulostaa.... tarkoitukseni oli kertoa etten halunnut "vaivata" häntä kun ei meidän vielä 'pitänyt' nähdä. Voivoi..

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti valittaa tätä aina, että on tuttaviensa varasuunnitelma, eikä siksi halua osallistua siihen mitä pyytävät. No ei häntä ehkä just siks edes pyydetä ekana, kun ei koskaan suostu lähtemään. Eikä hän itse ole ikinä se aloitteellinen, joka järkkäisi mitään tai pyytäisi muita mukaan. Sitten kateellisena kiukuttelee mulle, kun Pirkko ja Terttu menee teatteriin, eikä häntä pyydetty.

Tämä on hyvä pointti -- siis on epäreilua sanoa, että "katso peiliin, miksi jäät listan hännille" koska se ei ole niin yksiselitteistä.. mutta mulla ainakin on muutama tosi rakas ystävä, jotka eivät yleensä ole se vaihtoehto 1 koska ehdotuksesta alkaa aina hirveä säätäminen koska ja mihin paikkaan ja ei sovikaan kun on juttu x ja siirretään ja mennäänkin ihan muualle tekemään jotain muuta tai sitten vaan annan ehdotuksen liueta unholaan kun tuntuu että on niin vaikeaa (ja jos vastaehdotus ei esim ajankohtana sovi mulle niin sitten ollaan nenä nyrpällään etten mä ymmärrä kun on niin hankalaa sopia mitään muutenkaan hänen ja poikkiksen kalenteriin jne

Ja toisaalta mulla on hyvin erilaisista asioista kiinnostuneita ystäviä joten tekemisen perusteella "ehdotan ensin ystävälle 3" (tosin en osaa laittaa ystäviäni mihinkään arvojärjestykseen...)

Kolmanneksi, kun joku kysyi miksei festareille voi mennä isolla porukalla -- se ei toimi jos siinä porukassa on paljon eri intressejä ja arvoja ja festareidenviettotapoja...

Tästä on jo yli 10 vuotta, kun opiskelin AMK:ssa ja yksi mielestäni läheisimmistä opiskelukavereistani, sanotaan häntä nyt Katriksi, oli menossa naimisiin. Teimme usein kursseilla pari- ja ryhmätöitä yhdessä, olimme fuksiseikkailulla aloitusvuonna samassa joukkueessa, olimme opiskeluihin liittyvällä Tukholman-risteilyllä hyttikavereita. Olimme istuneet iltaa yhdessä, olimme olleet opiskelukavereidemme (sanotaan heitä Martaksi ja Ainoksi) kanssa viettämässä Katrin luona tyttöjeniltaa yön yli. Olimme yhdessä järjestäneet polttarit Ainolle n. 9 kk ennen Katrin omia häitä. 

Yhtenä päivänä ehkä huhti-toukokuussa, n. 5-6 kk ennen häitään Katri tuli koulun käytävällä takaapäin halaamaan minua ja sanoi: "Sä oot tärkee, ja oon pahoillani, että en voinu pyytää sua kaasoksi. Mutta halusin Martan ja Ainon, ja sit tulee Raisa (aiempi nuoruusajan ystävä). Enkä voi ottaa neljättä kaasoa, kun bestmanejakin on vaan kaksi."

Sitten samaan syssyyn Katri ehdotti, että järjestäisin häihin musiikin, koska hän halusi minutkin "jollain tavalla mukaan". Osaan soittaa pianoa ja laulan sekä yksin että kuorossa. Olen hyvin tottunut esiintyjä, mutta tästä keskustelusta ei selvinnyt yhtään, mitä "musiikin järjestäminen" olisi käytännössä tarkoittanut. Olin niin hämmentynyt, etten ymmärtänyt kysyä, halusiko hän minut esiintymään, kokoamaan soittolistaa vai kilpailuttamaan jotain bändejä. Kenties vielä jotain muuta? Siis ei kaasoksi, mutta järjestämään musiikki?

Kesä kului eikä "musiikin järjestämiseen" palattu. Syyskuun alussa sain postikulujen välttämiseksi koulun käytävällä hääkutsun, joka koski vain minua. Avopuolisoani ei kutsuttu. Katri palasi asiaan pari päivää myöhemmin ja pahoitteli, ettei ollut kutsunut puolisoani. "Mutta kun ei me oo tavattu montaa kertaa ja jostain piti karsia". Kysyin Katrilta, saiko Ainon puoliso kutsun. Oli  saanut. Ainon puolison Katri oli tavannut vain heidän häissään. "Mut ku Aino on kaaso ja sit ne on jo naimisissa, niin se on vähän eri". En tänä päivänäkään ymmärrä, mikä "eri" on se, jos ollaan naimisissa. Avo- ja aviopuolisot ovat etiketin mukaan samanarvoisia, molemmat kuuluu kutsua, jos puolisot kutsutaan.

Sitten tulivat Katrin polttarit. Polttareihin kutsuttiin suuri määrä Katrin ystäviä lapsuuden naapureista lähtien, hänen kaksi pikkusiskoaan ja pikkusiskojen kavereita. Tunsin siinä porukassa Katrin lisäksi vain Ainon ja Martan. Polttaripäivänä kaasot hääräsivät keskenään, muut kaverit keskenään, ja minä jäin porukan ulkopuolelle joka tavalla. Kukaan ei kysynyt, kuka olen, kukaan ei jutellut minulle, kukaan ei halunnut istua ravintolassa viereeni. Olin polttaripäivän jälkeen väsynyt ja jotenkin ihan "järkyttynyt". Isossa joukossa yksin on todella yksinäistä olla. 

Kaksi päivää ennen häitä minut valtasi "blondi" ajatus: pitäisikö minun järjestää häihin musiikkia? Onneksi tajusin nopeasti, että kyllä se Katri on sen nyt jo jotenkin muuten järjestänyt. Ei hän oikeasti tarvinnut siihenkään apua. Häissä soitti muuten lopulta erittäin kiva laulu- ja kitaraduo. Erinomainen valinta, hieno ammattilaisten ote, loistava biisilista jne. 

Hääpäivänä olin jo alkuun jännittynyt, koska mietin, kenen viereen istun kirkossa ja miten pääsen kirkosta juhlapaikalle, kun yhteiskuljetusta ei ole ja matkaa nelisen kilometriä. Bussi kulki kirkon ja juhlapaikan väliä kerran tunnissa. Istuin penkkiin yksin melko taakse. Hetken kuluttua käytävää tuli Ainon aviomies, joka vaikutti yhtälailla olevan hieman hukassa. Hän kysyi, voiko istua viereeni. Vaihdoimme muutaman sanan, mutta emme varsinaisesti keskustelleet. Vihkimisen jälkeen ulos tullessa Ainon mies katosi johonkin. Kun hääpari oli viskottu riisillä, vieraat alkoivat vähän hajaantua ja valua hitaasti kohti omia autojaan. Ohitseni kulki toinen bestmaneista, joka huikkasi jollekin: "Joo, mutta mun täytyy nyt lähtee sinne juhlapaikalle avaamaan ovia". Tartuin siihen kuin ohuimpaan oljenkorteen ja kysyin tuntemattomalta nuorelta mieheltä, voinko tulla samalla kyydillä. Kyllähän se sopi. Samaan kyytiin tuli myös toisen bestmanin puoliso. 

Juhlapaikalla notkuttiin ilman varsinaista tekemistä yli tunti. Kuohuviinit odottivat valmiina laseissa, mutta kukaan ei oikein tuntunut tietävän, kuuluiko ne juoda odotellessa vai skoolattaisiinko niillä kohta hääparille. Yli puolen tunnin odottelun jälkeen toinen bestmaneista kertoi, että hääpari on kuvauksessa ja tulee kolmen vartin päästä. Mietin, että olisihan tässä ollut aikaa vaikka kävellä kirkolta tai odottaa sitä bussia.

Minut oli plaseerattu pitkän pöydän päätyyn kauimmaksi hääparista. Vastapäätä oli tyhjä paikka, josta tuli heti mieleen, miksei puolisoni istu siinä. Viereisillä paikoilla istui niitä polttareista "tuttuja" Katrin pikkusiskojen kavereita. En oikein päässyt mukaan heidän juttuihinsa. Eivät he epäystävällisiä olleet, mutta puhuivat läpi illan omista mahdollisista poikaystävistään tai existään, yhteisistä lapsuusmuistoistaan ja muusta, joka ei koskettanut tai edes kiinnostanut millään tavalla minua. Olin pöydän päässä omalla paikallani todellakin aika yksin. Hääpari istui kaasojen, bestmanien ja heidän puolisoidensa kanssa ns. pääpöydässä, eikä Katrilla, Ainolla eikä Martalla ollut illan aikana aikaa juuri muulle kuin nopealle moikkaukselle. Sen verran tylsää mulla oli, että ehdin tehdä seuraavat havainnot: juhlapaikka oli todella tunnelmallinen ja kaunis, kauniisti valaistu myös sisältä, pöydissä kauniit ja epäkäytännöllisen korkeat kukka-asetelmat. Tunnelma oli iloinen ja lämmin. Iloista puheensorinaa, naurua, halauksia, onnenkyyneleitä. Ehdin skannata vierasjoukon sillä tarkkuudella, että totesin kaikkien muiden vieraiden tulleen puolisoidensa kanssa. 

Olin loppuillasta jotenkin "traumatisoitunut". Olin kuvitellut, että olemme Katrin kanssa ystäviä, mutta häiden lähestyessä ja häissä huomasin, että en ollut hänelle lähellekään niin tärkeä kuin olin kuvitellut ja ehkä jossain vaiheessa toivonutkin. Hääilta oli myös minulle todella ikävä ja pitkästyttävä. Katsoin illan ohjelmaa epätoivoisena: vielä 2 tuntia kakun leikkaukseen, 3 tuntia häätanssiin. Lähdin kotiin heti, kun kaikki "viralliset" osuudet olivat ohi.

54

Ne Katrin ystävät, jotka olin kohdannut polttareissa ja häissä, olivat hyvin erilaisia kuin minä. Ehkä Katrikaan ei ollut ihan sitä, mitä olin aiemmin kuvitellut. Aino ja Martta olivat toistensa parhaat ystävät, eivätkä koskaan olleet minulle niin läheisiä, vaikka olimme hengailleet koulussa ja vapaa-ajallakin yhdessä. Häiden jälkeen Katri kysyi minulta, miten nopeasti hän saa uudet henkkarit, pankkikortit ym. uudella nimellä. Miten nopeasti nimenmuutos "etenee". Tavallaan olin iloinen, että hän otti yhteyttä, mutta toisaalta ärsytti, että olin hänelle "tietopankki" ja eräänlainen Googlen korvike. Siinä oli meidän ystävyyden koko sisältö. Yhtäkkiä emme enää menneet koulussakaan lounaalle yhdessä. Yhteisiä kursseja oli koko ajan vähemmän, kun valmistuminen lähestyi. Katri valmistui hieman ennen minua ja sen jälkeen emme ole olleet yhteyksissä.   

Menin muutama vuosi myöhemmin naimisiin oman puolisoni kanssa. Emme kutsuneet Katria tai hänen puolisoaan. 

54

Jos kyseessä ei ole täysin sosiaalisesti puusilmäinen yksilö niin kuulostaa kyllä tahalliselta. Joillekin aikuisillekin tälläinen teinityylinen oman aseman pönkittäminen on tärkeää.

Olihan tuo nyt tökerösti sanottu, mutta itsekin olen mahdollisesti eräälle ystävälle sanonut samantapaisia asioita. Ihan riippuu teidän suhteesta, oliko se vittuilua vai vaan lausahdus.

Omalla kohdallani kyseessä on ystävä, jonka kanssa olimme todella läheisiä ja paljon tekemisissä toistemme kanssa. Vuosien myötä opiskelut vaihtuivat töihin ja sinkku-ajat koti-iltoihin miehen kanssa. Näiden myötä spontaanista ja menevästä ystävästä on tullut ihminen, jota on hankala nähdä. Spontaanimpi "Mennäänkö tänään kahville?" ei onnistu, koska aina on jotakin, vähintään ruoanlaittoa ja siivousta. Myöskään etukäteen sopiminen ei onnistu, koska ei voi tietää jaksaako tai ehtiikö, tai luvataan puoliksi että ehkä onnistuu, tapaamispäivänä perutaan.

Toisin sanoen milloin tai mitä pyytää, suoraa vastausta ei saa, tapaaminen perutaan viime hetkillä, tai se on ei. Tai kamala säätäminen, jotta voidaan nähdä pari tuntia. Kun tapaamisten sopiminen on tarpeeksi kauan näin vaikeaa, niin pakko myöntää että nykyään ystävä on listan hännillä monissa asioissa. Olen usein ottanut myös etäisyyttä, mutta silloin ystävä aktivoituu tapaamisten suhteen. Selvästi haluaa kuitenkin että pidetään yhteyttä ja tavataan. Meillä on mukavaa yhdessä, mutta ei jaksa tuota säätämistä. Ymmärtäisin vielä jos olisi lapsia tai vuorotyö tai muuta sellaista, mikä vaikeuttaa asioiden sopimista.

Jos mietin tätä kaikkea niin tietysti tuollainen on väärin. Itse voisin silti jossakin tilanteessa sanoa vähän samalla tavalla. En itse tykkää vaivata ketään tai tuhlata kenenkään aikaa tms. Eli jos soittaisin monelle, että tuletteko kahville ja vaikka yksi sitten lupaisi nopeasti tulla hetkeksi niin voisin kokea asian niin, että toisella on kiirettä ja nyt minä "vaadin" hänet vielä tapaamaan minua kaiken keskellä. Näin jos tulkitsisin, että toisella on kiirettä ja tämä sanoisi ettei ehdi olemaan kauaa tms niin voisin sanoa, että pyysin muitakin. Tietysti tämä on vähän eri tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Ne Katrin ystävät, jotka olin kohdannut polttareissa ja häissä, olivat hyvin erilaisia kuin minä. Ehkä Katrikaan ei ollut ihan sitä, mitä olin aiemmin kuvitellut. Aino ja Martta olivat toistensa parhaat ystävät, eivätkä koskaan olleet minulle niin läheisiä, vaikka olimme hengailleet koulussa ja vapaa-ajallakin yhdessä. Häiden jälkeen Katri kysyi minulta, miten nopeasti hän saa uudet henkkarit, pankkikortit ym. uudella nimellä. Miten nopeasti nimenmuutos "etenee". Tavallaan olin iloinen, että hän otti yhteyttä, mutta toisaalta ärsytti, että olin hänelle "tietopankki" ja eräänlainen Googlen korvike. Siinä oli meidän ystävyyden koko sisältö. Yhtäkkiä emme enää menneet koulussakaan lounaalle yhdessä. Yhteisiä kursseja oli koko ajan vähemmän, kun valmistuminen lähestyi. Katri valmistui hieman ennen minua ja sen jälkeen emme ole olleet yhteyksissä.   

Menin muutama vuosi myöhemmin naimisiin oman puolisoni kanssa. Emme kutsuneet Katria tai hänen puolisoaan. 

54

Surullinen tarina. Häihin pitäisi aina kutsua puolisot. Varsinkin, jos joku jää muuten yksin.