Työelämän ja perhe-elämän yhdistäminen - en ihmettele, että syntyvyysluvut ovat huonoja

Työnantajalle ongelmallista on se, että hänelle työntekijän perheenlisäyksestä koituu vain kuluja.

Jos työnantajat saisivat valita, kenelläkään ei olisi lapsia. Ei olisi lapsista johtuvia poissaoloja, sairastelukierteitä jne.

Meillä lapsiluku jää yhteen tästä syystä. Ei yksinkertaisesti riitä voimat vaativan työelämän ja lapsiarjen pyörittämisen kanssa. Sekään ei onnistu, että tekisi osittaista työaikaa. Työnantaja ei anna lupaa ja palkkataso jäisi sen verran matalaksi, että arjessa olisi tosi tiukkaa.

Ennen lapsen saamista rehkin töissä, kun työ oli elämän pääasiallinen sisältö. Lapsen saamisen jälkeen oma arvomaailma ja ajankäyttö muuttui. Pomo ei jostain syystä ollut iloinen tästä muutoksesta. Sanoin siis ihan suoraan, että minulla ei ole enää motivaatiota antaa töissä 120 % panosta, kun saan kuitenkin saman palkan, teinpä paljon tai vähän.

Mielestäni on lyhytnäköistä syyllistää pienten lasten vanhempia. Pikkulapsiaika on oikeasti todella lyhyt, työikää puolestaan kestää monilla jopa 40-50 vuotta. Sitä paitsi, työnantajan joustaminen tekisi sen, että vanhemmat jaksaisivat töissä paremmin, kun kuormitus ei olisi liian suuri.

Olen aika samassa tilanteessa, alakin vastaavantyyppinen. Yritin ratkaista tilannetta anomalla osa-aikaista työaikaa, mutta sitä ei tietenkään myönnetty. Eli sekään ei työnantajalle kelvannut ratkaisuksi. Otin loparit ja vaihdoin muualle, vähän toiselle alalle, josta sain sitten sen osa-aikaisuuden. Kuulin kuulumisia, että tilalleni ei ole saatu ketään vaikka on yritetty.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsiluku jää yhteen tästä syystä. Ei yksinkertaisesti riitä voimat vaativan työelämän ja lapsiarjen pyörittämisen kanssa. Sekään ei onnistu, että tekisi osittaista työaikaa. Työnantaja ei anna lupaa ja palkkataso jäisi sen verran matalaksi, että arjessa olisi tosi tiukkaa.

Luulin olevani harvinaisuus, kun en jaksaisi työelämän hektisyyttä ja useampaa lasta. Yhdenkin kanssa on riittävästi tekemistä ja sentään voi vuorotella toisen vanhemman kanssa. 

Samaan syssyyn osa läheisistä ihmettelee, miksi emme "tee" toista lasta. En ole viitsinyt ääneen sanoa, että on sen verran hektistä töissä ja kun mitään apua ei läheisiltä saa, niin vielä vähemmän tekee mieli harkita toista lasta.

Jouduin palkkaamaan sairaan lapsen hoitajia ihan pystymetsästä netistä ja lisäksi työtön naapuri auttoi ja tutun tuttu opiskelija. Ei ollut helppoa ja koululaisena oli lapsi yksin vuotavan nenän kanssa kotona.

Aloittajan kirjoitus olisi voinut olla kuin omalta näppikseltäni. Oma esihenkilöni ei käsitä, miksi en halua olla viikkoa pois pienen lapsen luota (puolison pitäisi hoitaa ilman tukiverkkoja vuosikasta yksin koko viikon, mikä on oikeasti raskasta). Olen ratkaissut tämän niin, että jään hoitovapaalle juuri siihen aikaan vuodesta, kun noita viikon poissaoloja olisi. Työnantaja ei voi estää, kun hoitovapaa on onneksi lakisääteinen. 

Omalla työpaikallani olen ainoa, jolla on pieni lapsi. Kaikki muut ovat joko lapsettomia, lapset ovat aikuisia tai teinejä. Meistä vain 1 on töissä äitienpäivänä. Arvaa varmaan, että tuo työvuoro oli laitettu juuri minulle...

Itseäni risoo, että pienen lapsen vanhemman arjen raskautta vähätellään:

"Sellaista se nyt vain on, pitää vain jaksaa vuosikausien huonosti nukutuilla yöunilla." Jos joku muusta syystä unettomuudesta kärsivä kertoisi univaikeuksistaan, niin ymmärrystä löytyisi eri tavalla. Ja kukaanhan ei tee elettäkään auttaakseen tai kysyäkseen, voisiko pienen lapsen vanhempaa tukea jotenkin. Korkeintaan saa jotain "oletko koittanut syödä melatoniinia/meditoida iltaisin" -tyylisiä neuvoja.

Eniten yllätti se, että empaattisena pidetyllä alalla suhtautuminen perheenlisäykseen oli nuivaa.

Minun esimies sote-alalla veti ihan kilarit, kun puolisoni siirtyi toiselle paikkakunnalle töihin.

Mieheni työpaikka muutti toiselle paikkakunnalle, eikä hän saanut oman alan uutta työtä, niin jouduttiin tekemään ratkaisu, että hän muuttaa arkipäiviksi sinne toiselle paikkakunnalle työn perässä ja on viikonloput sitten aina meillä kotona minun ja lapsen kanssa.

Tämän vuoksi päiväkotiin hakemiset ja viemiset ja sairauspäivät jäi minun hoidettavaksi. Mies vastaavasti tekee viikonloppuisin kotona paljon, eli meidän perheen näkökulmasta tämä oli ihan ok systeemi, huonoista vaihtoehdoista paras. Mutta mitä teki pomo? Hän valehtelematta huusi minulle, että ei ole hänen ongelma, että isä ei osallistu arkisin, mutta minulle ei aiota antaa mitään joustoja siksi. Että minä en esimerkiksi saa olla paljon pois töistä lapsen takia. En tiennyt mitä sanoa kun huusi noin, sanoin vain että ei minulla ole ketään joka olisi lapsen kanssa kun en voi yksinkään viisivuotiasta kotiin jättää ja kävelin pois, hän jäi huutamaan että ei ole hänen ongelma. Ymmärrän joo, että ei tilanne hänen syytä ollut, mutta ei minunkaan, eikä miehenikään, se vain oli vaikea tilanne, johon olisin toivonut joustoja. Minäkin päätin irtisanoutua, osasyynä tuo huutaminen.

Ärsyttää se, että ihan perustyössäkin imetään työntekijästä mehut. Teen työtä, jossa en ole korvaamaton, vaan minua voi sijaistaa. Harva työtehtävä on todella kiireisellä aikataululla hoidettava. Silti jaksetaan paasata, miten minua tarvitaan töissä on niin tärkeä sitoutua työhön eikä perhesyistä voida joustaa.

Olisinpa saanut elää aikana, jolloin työelämä ei ollut näin hetkistä.

Esimiehelläni on yläkouluikäiset lapset ja on selvästi unohtanut, millaista pienen lapsen kanssa on.

"Jos tulee joku hätätapaus, niin otat vaan lapsen mukaan töihin."

Ei se ihan onnistu, että olen tyyliin pitämässä jotain oppituntia koulussa ja jaloissa pyörii 2 v kitisemässä. Tai että pidän terapiavastaanottoa asiakkaalle ja 2 v on samassa huoneessa.

Joskus en tiedä, pitäisikö näille ehdotuksille itkeä vai nauraa.

Nyt on sentään pitkät vanhempainvapaat ja lyhennetyn työajan mahdollisuus.

Kun omat lapset oli alle kouluikäisiä vv81-97 ei lyhennettyä työviikkoa edes tunnettu tai kukaan uskaltanut edes haaveilla. Hoitovapaalle ei ollut varaa jäädä vaan äitiysloma oli sen reilu 10kk ja jos hyvin kävi kuukauden kesäloma siihen päälle

Kuitenkin sen pystyi jotenkin selviämään jopa 3 lapsen yksinhuoltajanakin. Oli ylitöitä ja pitkiä työmatkoja julkisilla kulkuneuvoilla, ei ollut autoja käytettävissä kuten useimmilla pitkän matkan kulkijoilla nykyään. 

Oma esimieheni on jo nyt huolissaan päiväkodin aloituksesta, lapseni menee syksyllä päiväkotiin. Puoliso hoitaa siihen asti lasta kotona.

Esimies odottaa kauhulla sairastelukierrettä. Lisäksi työpaikan kannalta ongelmallista on se, että joudumme ilmoittamaan hoitoajat päiväkotiin viimeistään 1,5 viikkoa aiemmin. Emme siis voi ottaa vastaan viime tipassa tulevia työpalavereja tai työkaverien sijaistamisia, kun päiväkodista ei voi odottaa joustoja noihin aikatauluihin. Ymmärrän sen, ei se olisi päiväkodillekaan reilua, että ilmoittaisin myöhästyväni pari tuntia ja hoitaja ei pääsekään kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Nyt on sentään pitkät vanhempainvapaat ja lyhennetyn työajan mahdollisuus.

Kun omat lapset oli alle kouluikäisiä vv81-97 ei lyhennettyä työviikkoa edes tunnettu tai kukaan uskaltanut edes haaveilla. Hoitovapaalle ei ollut varaa jäädä vaan äitiysloma oli sen reilu 10kk ja jos hyvin kävi kuukauden kesäloma siihen päälle

Kuitenkin sen pystyi jotenkin selviämään jopa 3 lapsen yksinhuoltajanakin. Oli ylitöitä ja pitkiä työmatkoja julkisilla kulkuneuvoilla, ei ollut autoja käytettävissä kuten useimmilla pitkän matkan kulkijoilla nykyään. 

Kuka sinun lasten kanssa sitten oli kun jäit ylitöihin? Saiko silloin vain soittaa päiväkotiin, että tulenkin tänään hakemaan lapsen klo 16 sijaan vasta klo 19? Nykyään pitää ilmoittaa hakuaika 10 min tarkkuudella reilua viikkoa ennen eikä ilmoittamastaan saa poiketa.

Eiköhän se johdu ihan siitä, että ollaan tilanteessa, jossa miehet ja naiset suhtautuvat toisiinsa enenevässä määrin vihamielisesti ja katkerasti ja parisuhteita ei enää synny. Ja jos syntyy suhteessa on pelkkiä oikeuksia, ei mitään velvollisuuksia toisiaan kohtaan.

Ja yksin asuvia on 46% asuntokunnista. Esim Helsingissä yhden hengen asuntokunnat muodostivat jo enemmistön pääkaupungin kotitalouksista.

Yksinkertaisiin syy ettei lapsia synny on ihan se ettei niitä lapsia halua ilman sen ihmeellisempiä teorioita. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt on sentään pitkät vanhempainvapaat ja lyhennetyn työajan mahdollisuus.

Kun omat lapset oli alle kouluikäisiä vv81-97 ei lyhennettyä työviikkoa edes tunnettu tai kukaan uskaltanut edes haaveilla. Hoitovapaalle ei ollut varaa jäädä vaan äitiysloma oli sen reilu 10kk ja jos hyvin kävi kuukauden kesäloma siihen päälle

Kuitenkin sen pystyi jotenkin selviämään jopa 3 lapsen yksinhuoltajanakin. Oli ylitöitä ja pitkiä työmatkoja julkisilla kulkuneuvoilla, ei ollut autoja käytettävissä kuten useimmilla pitkän matkan kulkijoilla nykyään. 

Lyhennettyä työaikaa ei tarvitse myöntää työntekijälle, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti tilannetta työpaikalla. Eli ei todellakaan ole itsestäänselvyys, että sitä saa.

Kotihoidontuki oli aikanaan paljon parempi, nyt käteen jää n. 260 e kuussa. Eihän sillä elä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt on sentään pitkät vanhempainvapaat ja lyhennetyn työajan mahdollisuus.

Kun omat lapset oli alle kouluikäisiä vv81-97 ei lyhennettyä työviikkoa edes tunnettu tai kukaan uskaltanut edes haaveilla. Hoitovapaalle ei ollut varaa jäädä vaan äitiysloma oli sen reilu 10kk ja jos hyvin kävi kuukauden kesäloma siihen päälle

Kuitenkin sen pystyi jotenkin selviämään jopa 3 lapsen yksinhuoltajanakin. Oli ylitöitä ja pitkiä työmatkoja julkisilla kulkuneuvoilla, ei ollut autoja käytettävissä kuten useimmilla pitkän matkan kulkijoilla nykyään. 

Oliko työtahti samanlainen?

Ja kerrotko vielä konkreettisesti vinkiksi muille, että miten selvisit? Esim. miten nuo ylityöt järjestyivät?