Miksi äitien väsymykseen ei anneta MITÄÄN apua?
Haluaisin tietää syyn siihen, miksi äidit ei saa väsymykseensä mistään mitään konkreettista apua. Kun kertoo väsymyksestään vaikka neuvolassa tms palvelussa, niin ainoa mitä siitä seuraa on joko ei mitään tai sosionomi tms perhetyöntekijä istumaan sohvalle ja tarkkailemaan tai lastensuojeluilmoitus ja sosiaalityöntekijä tekemään selvitystä ja tarkkailemaan. Tarkkailun tulos voi olla, että kaikki on riittävän hyvin ja asiakkuus lopetetaan. Tai että se sosionomi neuvoo uupunutta ja unen puutteesta kärsivää äitiä, että päivässä täytyy olla viisi ateriaa ja pöytätasot täytyy pyyhkiä joka päivä, ihan kuin näitä ei äiti jo tietäisi ja olisi ennestään toteuttanut, todellakin on.
Mutta unen puutteeseen ei saa mitään apua. Kukaan ei auta niin, että olisi vauvan tai lasten kanssa pari tuntia, jotta äiti saa nukkua tai vain olla yksin hetken. Kukaan ei tule kaveriksi siivoamaan kotia, jos äidin voimat ei siihen uupumuksen vuoksi yksin riitä. Mitään konkreettista apua ei saa yhtään mistään.
Kaikilla ei ole isovanhempia auttamassa. Kaikilla ei ole rahaa palkata lastenhoitajaa tai siivoojaa.
Konkreettinen apu uupumukseen ja väsymykseen estäisi ennalta valtavan määrän pahemmin kriisiytyneitä ja oikeasti lastensuojelua vaativia tilanteita. Ja tulisi yhteiskunnalle valtavan paljon halvemmaksi.
Miksi sitä ei haluta antaa?
Kommentit (2767)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä esikoinen nukkui 4 h vuorokaudessa, mutta ei putkeen. Jos vauva itki yöllä niin mies tuli huutamaan, koska hänen pitää saada nukkua, koska menee töihin. Imetin vauvaa koko yön.
Ja sitten kun tuli toinen lapsi niin tuli myös nämä häirikkö lapset 6 ja 10 vuotta. Tuo 10 - vuotias oli erityiskoulussa, ei osannut esim. kellonaikoja. Kesä oli kamala, kun tuo 10- vuotiaan äiti oli töissä ja pe ja la illat karaokebaarissa viihteellä.
Ihan hirveä ääliömies sinulla. Mikä mielipuoli tulee vielä huutamaan sile, joka joutuu muutenkin valvomaan yönsä? Ja jotenkin tuollaisille tehdään vielä useampikin lapsi?
Mä olen 171 ja mies 184. Molemmat lapset onneksi myös pitkiä. Tytär 170 cm ja poika 186 cm
Ja tuollaisen miehen kanssa on harrastettava seksiäkin.
Ja joudut typ-palveluun.
Kerrostalo voi mennä konkurssiin.
Entisajan äidit maalla pesivät kakaranrättejä, pyykkejä ym. käsin pyykkituvassa, rantakivillä. Hakivat vettä kaivosta tai vesikelkalla järvestä. Hakivat klapeja liiteristä, monet jopa hakkasivat klapeja. Laittoivat tulet, hakivat kellarista ruokatarpeet. Kävivät kaupassa jalan, pyörällä, potkukelkalla. Jne.Jne. Jos oli karjaa,hoitivat nekin.
Mitä apua he saivat?

He olivat koko päivän kotona. Vanhemmat lapset kantoivat vedet sisälle ennen kouluun lähtöä ja taaperot + vauva jäivät keskenään sisälle, kun äiti meni hoitamaan sitä yhtä lehmää navettaan. Nykyään tulisi lasu ja lapset huostaanotettaisiin pois.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Ei sitä apua kukaan tuo tarjottimella. Sinun pitää itse pyytää jotakin ihmistä vaikka silloin tällöin lapsen hoitajaksi muutaman tunnin ajaksi. Ihmisiä on yleensä ympärillä. Pyydä apua.
Oletko tullut ajatelleeksi, että apua on voitu pyytää, mutta kun apua ei koskaan saa, kynnys pyytämiseen on lopulta todella korkea. Jos ihmiset tarjoutuisivat enemmän itse apuun, olisi paljon helpompaa.
Olet vastuussa naapureiden yhtiölainoista.
Vierailija kirjoitti:
Entisajan äidit maalla pesivät kakaranrättejä, pyykkejä ym. käsin pyykkituvassa, rantakivillä. Hakivat vettä kaivosta tai vesikelkalla järvestä. Hakivat klapeja liiteristä, monet jopa hakkasivat klapeja. Laittoivat tulet, hakivat kellarista ruokatarpeet. Kävivät kaupassa jalan, pyörällä, potkukelkalla. Jne.Jne. Jos oli karjaa,hoitivat nekin.
Mitä apua he saivat?
Niin, silloin elämä oli kurjaa ja raskasta raadantaa. Tätä ihannointia en opi suomalaisissa ikinä ymmärtämään. Jos ennen oli kamalaa, miksi nykyään pitäisi olla?
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalialalla on sellainen käsitys, että ei 'tehdä puolesta'. Se on yksi syy. Auttaminen näyttäytyy puolesta tekemisenä tämän vääristymän vuoksi.
Nyt ei ole oivaltanut asian ydintä. Oikeasti. Ja sitä paitsi kyllä puolesta tehdään sosiaalialallakin silloin, kun on sen tarve.
Mies on kertonut useasti minkälaista hänellä oli lapsena maalla. Lattiat pestiin joka viikko ja pullaa, sämpylöitä paistettiin joka viikko.
Ikkunat pestiin monta kertaa vuodessa. Pihatöitä, puutöitä koko ajan. Kasvimaa joka ikinen kesä ja perunakin tehtiin.
Mies on kuvaillut lapsuutensa työleiriksi. On ihmetellyt monta kertaa ettei ole hukkunut, tippunut katolta, eksynyt metsään. Vähän turhan vapaasti vietti vuodet 2-6v. Kukaan ei katsonut perään! 6v jälkeen oli pakko ottaa osaa maatilan töihin. Tehtiin koko ajan asioita, koska on aina tehty periaatteella. Sisävessan ja suihkun saivat, kun mies oli 14v. Mies ei muistele lämmöllä lapsuutta.
Mies on nyt 41v.
Itse voin tulevaisuudessa vahtia lapsenlapsia, mutta heidän kotejaan en ala siivoamaan. Olen itse joutunut siivoamaan oman kodin itse ja vahtinut samalla lapseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidit voi kysyä asiaa puolisoiltaan ja läheisiltään.
Eli jos ei ole läheisiä ja puolisoa auttamassa niin oma syy ja sietääkin kärsiä vai?
Miten olet tullut raskaaksi, jos sinulla ei ole puolisoa? Jos olet tullut itselliseksi äidiksi hedelmöityshoitojen myötä, luultavasti tiesit mihin olet ryhtymässä. Ja puolisolle kuuluu myös vastuu kodista ja lapsesta.
Kai lapsi joskus nukkuu, siivoa ja nuku itse silloin. Somet ja muut hömpät pois, pilaavat iltaisin unensaannin. Kärsimys ja unenpuute on väliaikaista, älä päästä itseäsi niin helpolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:

Mikä sen nukkumisen estää? Itse en keksi, 3 lasta ollut ja itse hoitanut lapset, tehnyt kotona ansiotyötä ja taloudenhoidon
Mikä estää nukkumisen? Oletko idiootti?
Annan vihjeen, se liittyy huutavaan lapseen joka herättää tunnin välein.Ei yksikään vauva pysty elämään nukkumatta ja mitä pienempi vauva, sen enemmän tarvitsee unta ja silloin äiti nukkuu lapsentahtisesti.
Jos vanhempia sisaruksia, he ovat päiväkodissa ja isä huolehtii päiväkotiin viennit ja tuonnin.
Perheessä lasketaan siivoustasoa ja tarvittaessa eletään eineksillä ja se aika kun kestää vain muutaman vuoden.Näin meillä tehtiin, kun syntyi pahasti allerginen vauva ja nukkui todella heikosti.
Ja kun äitinä olin kotona, nukkuin silloin kun vauva nukkui, enkä katsonut kelloa.Ja yleensä jos pieni vauva, eikö silloin lapsen isä ole elämässä? Miksi ei esim. vuoro viikonloppuja voi toinen ottaa lapsista vastuuta ja toinen nukkua.
No kuule kun meillä lapsi herätti tunnin välein joka ikinen yö 2v.
Toinen lapsi oli jo koulussa joten ei tarvinnut viedä päiväkotiin eikä isä olisi edes vienyt koska meni jo kuudeksi töihin. Mies oli myös viikonloppuisin töissä.Suomessa on työaikalaki ja ylityöt on ihan lailla säädetty, kuinka monta tuntia voi vuodessa tehdä, jota valvovat viranomaiset. Jos viikonloppuna on työvuoroja, vastaavasti pitää olla viikolla vapaapäiviä.
Ja pienten lasten vanhemmat, jos lapsi on alle 10v voi tehdä osa-aikatyötä ja osan palkan menetyksestä korvaa Kela.
Miksi vanhemmat eivät käytä tätä etuutta, erityisesti lasten isät.https://yvpl.fi/tyon-ja-perheen-yhteensovittamaista-helpottava-keinoja/
Yrittäjällä ei ole työaikalakia.
On se jännä juttu, miten jotkut naiset kuvittelevat, jos sattuu heidän miehensä olemaan yrittäjä, yritys ei pysy pystyssä, ellei mies tee 80h työviikkoa ilman vapaapäiviä ja lomia.
Samaan aikaan kuitenkin naisyrittäjät, joita on yli puolet kaikista yrittäjistä, pystyvät järjestämään yrityksen toiminnan ja työajan niin, että he pystyvät olemaan raskaana ja pitämään vielä normaalin äitiysloman, pyörittämään lapsiperheen arkea ja tarvittaessa hoitamaan vielä sairasta lasta kotona ja yritystoiminnan.
Ja suurimmalla osalla naisyrittäjiä on 2-4 lasta.
Herää kysymys, onkohan nämä yrittäjämiehet oikealla alalla? Vai haluavatko olla perheessä vain vapaamatkustajia ja yksi lapsi lisää?
Vierailija kirjoitti:
Entisajan äidit maalla pesivät kakaranrättejä, pyykkejä ym. käsin pyykkituvassa, rantakivillä. Hakivat vettä kaivosta tai vesikelkalla järvestä. Hakivat klapeja liiteristä, monet jopa hakkasivat klapeja. Laittoivat tulet, hakivat kellarista ruokatarpeet. Kävivät kaupassa jalan, pyörällä, potkukelkalla. Jne.Jne. Jos oli karjaa,hoitivat nekin.
Mitä apua he saivat?
Isovanhemmat asuivat samassa tuvassa tai siinä lähellä jossain. Lisäksi sedät, enot ja tädit piipahtelivat hoitamaan lapsia kun emäntä navettaan meni.
Panin merkille tämän asian jo lapsena kun omalla perheelläni EI ollut niin ketään auttamassa ja me tytöt tehtiin kotitöitä ja pojat pelto/navettatöitä. Oppikoulua siinä yritettiin myös käydä.
Arvatkaapa oliko kiva 12v tytön kiva pestä pulsaattorikoneella pyykkiä karjatuvassa ja kiikuttaa pakkasella ne heinäsuovaan kuivumaan. Lakana oli jo siinä vaiheessa jäykkä ja vaikea levittää narulle. Loppukuivaus oli sitten aina sisällä, että sellasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidit voi kysyä asiaa puolisoiltaan ja läheisiltään.
Eli jos ei ole läheisiä ja puolisoa auttamassa niin oma syy ja sietääkin kärsiä vai?
Miten olet tullut raskaaksi, jos sinulla ei ole puolisoa? Jos olet tullut itselliseksi äidiksi hedelmöityshoitojen myötä, luultavasti tiesit mihin olet ryhtymässä. Ja puolisolle kuuluu myös vastuu kodista ja lapsesta.
Kai lapsi joskus nukkuu, siivoa ja nuku itse silloin. Somet ja muut hömpät pois, pilaavat iltaisin unensaannin. Kärsimys ja unenpuute on väliaikaista, älä päästä itseäsi niin helpolla.
Kaikki miehet ei osallistu eikä ketään voi pakottaa.

Ja ihan tiedoksi, että kenenkään äidin ei tarvitse kertoa naapurin äidille, että mies ei osallistu.
Eli jos naapurissa asuu perhe, jolla on lapsia niin se ei tarkoita, että yh voi lähettää omat lapset naapuriin, koska naapurissa asuu 2 aikuista.
Itse kiitän Luojaa, että lapset on jo teinejä. Koska pikkulapsiaika oli täyttä helvettiä eikä omien lasten takia vaan naapurin lasten ja heidän jatkuvan häiriköinnin takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidit voi kysyä asiaa puolisoiltaan ja läheisiltään.
Eli jos ei ole läheisiä ja puolisoa auttamassa niin oma syy ja sietääkin kärsiä vai?
Mikä sen nukkumisen estää? Itse en keksi, 3 lasta ollut ja itse hoitanut lapset, tehnyt kotona ansiotyötä ja taloudenhoidon
Mikä estää nukkumisen? Oletko idiootti?
Annan vihjeen, se liittyy huutavaan lapseen joka herättää tunnin välein.Ei yksikään vauva pysty elämään nukkumatta ja mitä pienempi vauva, sen enemmän tarvitsee unta ja silloin äiti nukkuu lapsentahtisesti.
Jos vanhempia sisaruksia, he ovat päiväkodissa ja isä huolehtii päiväkotiin viennit ja tuonnin.
Perheessä lasketaan siivoustasoa ja tarvittaessa eletään eineksillä ja se aika kun kestää vain muutaman vuoden.Näin meillä tehtiin, kun syntyi pahasti allerginen vauva ja nukkui todella heikosti.
Ja kun äitinä olin kotona, nukkuin silloin kun vauva nukkui, enkä katsonut kelloa.Ja yleensä jos pieni vauva, eikö silloin lapsen isä ole elämässä? Miksi ei esim. vuoro viikonloppuja voi toinen ottaa lapsista vastuuta ja toinen nukkua.
No kuule kun meillä lapsi herätti tunnin välein joka ikinen yö 2v.
Toinen lapsi oli jo koulussa joten ei tarvinnut viedä päiväkotiin eikä isä olisi edes vienyt koska meni jo kuudeksi töihin. Mies oli myös viikonloppuisin töissä.Suomessa on työaikalaki ja ylityöt on ihan lailla säädetty, kuinka monta tuntia voi vuodessa tehdä, jota valvovat viranomaiset. Jos viikonloppuna on työvuoroja, vastaavasti pitää olla viikolla vapaapäiviä.
Ja pienten lasten vanhemmat, jos lapsi on alle 10v voi tehdä osa-aikatyötä ja osan palkan menetyksestä korvaa Kela.
Miksi vanhemmat eivät käytä tätä etuutta, erityisesti lasten isät.https://yvpl.fi/tyon-ja-perheen-yhteensovittamaista-helpottava-keinoja/
Yrittäjällä ei ole työaikalakia.
On se jännä juttu, miten jotkut naiset kuvittelevat, jos sattuu heidän miehensä olemaan yrittäjä, yritys ei pysy pystyssä, ellei mies tee 80h työviikkoa ilman vapaapäiviä ja lomia.
Samaan aikaan kuitenkin naisyrittäjät, joita on yli puolet kaikista yrittäjistä, pystyvät järjestämään yrityksen toiminnan ja työajan niin, että he pystyvät olemaan raskaana ja pitämään vielä normaalin äitiysloman, pyörittämään lapsiperheen arkea ja tarvittaessa hoitamaan vielä sairasta lasta kotona ja yritystoiminnan.
Ja suurimmalla osalla naisyrittäjiä on 2-4 lasta.Herää kysymys, onkohan nämä yrittäjämiehet oikealla alalla? Vai haluavatko olla perheessä vain vapaamatkustajia ja yksi lapsi lisää?
Jos yritykseen liittyy eläimiä niin kyllä ne sillon on hoidettava joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidit voi kysyä asiaa puolisoiltaan ja läheisiltään.
Eli jos ei ole läheisiä ja puolisoa auttamassa niin oma syy ja sietääkin kärsiä vai?
Miten olet tullut raskaaksi, jos sinulla ei ole puolisoa? Jos olet tullut itselliseksi äidiksi hedelmöityshoitojen myötä, luultavasti tiesit mihin olet ryhtymässä. Ja puolisolle kuuluu myös vastuu kodista ja lapsesta.
Kai lapsi joskus nukkuu, siivoa ja nuku itse silloin. Somet ja muut hömpät pois, pilaavat iltaisin unensaannin. Kärsimys ja unenpuute on väliaikaista, älä päästä itseäsi niin helpolla.
Kaikki miehet ei osallistu eikä ketään voi pakottaa.
Ja ihan tiedoksi, että kenenkään äidin ei tarvitse kertoa naapurin äidille, että mies ei osallistu.
Eli jos naapurissa asuu perhe, jolla on lapsia niin se ei tarkoita, että yh voi lähettää omat lapset naapuriin, koska naapurissa asuu 2 aikuista.
Itse kiitän Luojaa, että lapset on jo teinejä. Koska pikkulapsiaika oli täyttä helvettiä eikä omien lasten takia vaan naapurin lasten ja heidän jatkuvan häiriköinnin takia.
Itseä otti myös päähän se, että terveydenhoitajat ei puutu näihin naapurin lapsiin.
Nyt ollaan sitten kitisemässä, että pitäisi eläkeläisiä hoitaa.
Jaa jaa, kun ei kiinnosta, olkoon hoitamatta.

Terveisiä terveydenhoitajille: minkä taakseen jättää sen edestään löytää

Tuttava sanoi, että autossa pitäisi olla kirves peurakolarin varalta, koska Suomessa kukaan ei tule, kun joudut peurakolariin ja se loukkaantunut peura pitää lopettaa.
Autossa pitäisi ollakin aina kirves, myös siksi että auton alle voi jäädä myös kettu, jänis tai supi, joka täytyy lopettaa.
Ap siksi koska se on itse aiheutettua eikä ole neuvolan asia ratkaista sitä.
Pyydä apua sukulaisilta tai kuntasi sosiaalitoimelta.
palstalla valittaminen eti taatusti edistä tätä asiaa lainkaan.
Ei minua väsytä. Olen sanonut jo monta kertaa että lapset on jo koulussa.