Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuolinpesän tavarat - kun mitään ei saisi myydä, hävittää tmv.
17.05.2023 |
Tilanne siis se, että meitä on kolme sisarusta. Aikuisia, perheellisiä, asutaan pitkin maata.
Isämme kuoli jokin aika sitten. Äiti jo kauan sitten.
Isämme asui omakotitaloa syrjäseudulla ja oli käsistään kätevä. Myös pieni mökki jäi.
Me kolme sisarusta asumme rivitalo-osakkeissa ja kerrostalossa.
Erimielisyyksiähän tässä nyt sitten on tullut. Kun kaksi muuta sisarusta on eri mieltä kuin minä siitä, mitä nyt pitäisi tavaroille ja talolle tehdä.
Minun mielestäni kaikki sähkötyökalut (niitä on paljon; Sahoja, sirkkeleitä, poria, sorveja jne jne), lumilingot, puutarhamöyhijät, halkomakoneet, aseet, kelkka, auto jne. kannattaisi myydä. Meistä kukaan sisarista ei niitä tarvitse tai osaa edes käyttää. Ne ovat kunnossa olevia vehkeitä, jotka isäni on aina pitänyt kunnossa. Ja itse olen sitä mieltä, että ne on tehty käytettäviksi. Että isänikin olisi sitä mieltä, että olisi vain hyvä jos olisivat jollekin iloksi ja hyödyksi.
Talo on syrjässä, mutta siisti. Sekin olisi viisasta myydä. Ihan jo sen takia, että talo vaatii ylläpitoa pysyäkseen kunnossa.
Kaksi muuta sisarusta on tästä aivan eri mieltä. Mitään ei saa hävittää (edes vaatteita tmv. jotka mietin, että laittaa ehjät kiertoon, rikkinäiset jne. kierrätykseen) tai myydä. Työkaluja ei saa myydä. Lumilinkoakaan ei saa myydä.
Oma tilanteeni on se, että voisin ottaa tästä kaikenlisäksi vastuun; En kerralla hävittäisi ja kysymättä tietenkään mitään, mutta niin että vuoden verran varattaisiin aikaa. Myytäisiin irtaimistoa kauden kysynnän mukaan. Pikkuhiljaa.
Mutta miten saada kaksi muuta ymmärtämään se, että tavara on tavaraa. Ja että etenkin talon pitäminen sitoo. Minuahan pidetään tässä ihan sydämettömänä julmurina.
Kommentit (107)
Kun suru hieman laantuu, puheeksi myynti. Sehän on niin yksinkertaista, että jos eivät suostu myymään, heidän on lunastettava sinun osuutesi ja pähkäilevät sitten keskenään, mitä tavaroillaan halauavt tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuten aiemmat keskustelijat sanoivatkin, teillä on varmasti hyvin erilaiset suruprosessit. Sinulle prosessiin kuuluu se, että kuolinpesä laitetaan mahdollisimman nopeasti kuntoon ja pystyt sitä perustelemaan loogisesti sillä, että näin on vain järkevintä tehdä. Toisaalta sisaruksesi eivät vielä kykene ajattelemaan, että vanhempien rakas koti häviäisi olemasta kokonaan. Se on osa suruprosessia, eikä asiat aina mene loogisen järkevästi.
Onko sinun pakko olla johtajana tässä prosessissa, oletko muutenkin tottunut kertomaan sisaruksille mitä tehdään? Voisitko ottaa hetken tauon ja palata asiaan esimerkiksi syksyllä? Kyllä ne lumilingot pysyvät myyntikuntoisena muutaman kuukauden ajan. Samalla voisitte kesän ajan tunnustella, että tuntuuko sisaruksista luontevalta esimerkiksi viettää aikaa talossa ja pitää sitä kesämökkinä. Siinä vaiheessa kun isän kuolemasta on kulunut esimerkiksi vuosi, voi olla hyvä hetki alkaa vaatia jämerämpiä toimia ja pitkäaikaista ratkaisua asiaan. Jos sisarukset eivät silloinkaan halua talosta luopua, voivat he lunastaa sinut ulos kuolinpesästä ja sen jälkeen se on heidän omalla vastuullaan.
Nämä ovat hetkiä, jolloin sisarusparven piilossa olevat dynamiikat ja mahdolliset ristiriidat syöksyvät vauhdilla esiin, kun jokainen prosessoi suruaan omalla tavallaan. Surullisinta on, jos välit menevät poikki tai vaurioituvat pysyvästi tällaisen asian vuoksi. Erityisesti vahingollista on vaatia, että kaikki suhtautuisivat asiaan kylmän rationaalisesti sillä tunteet kuuluvat prosessiin hyvin vahvasti.
Kun asiat pitkittyy, ne mutkistuu. Miksi ap:n pitäisi jättää asia roikkumaan syksyyn saakka, kun ainoa järkevä teko on jakaa pesä heti?
Perunkirjoitus on pidettävä säädetyn ajan kuluessa, ja fiksut ihmiset näkevät sen niin, että välittömästi sen jälkeen koko pesä selvitetään.
Miksi muuten ap:n pitäisi miettiä sisarustensa "suruprosesseja", eikä näiden hänen?
Vielä, jokaisella aikuisella ihmisellä on ollut vuosikymmeniä aikaa hyväksyä se tosiasia, että vanhemmat kuolevat. Ei sen surun pitäisi ketään noin lamaannuttaa, ellei täysin elä denialissa normaalia elämäänsä. En kerta kaikkiaan hyväksy näitä drama queenejä, jotka tekevät surustaankin performanssin, jolla vaan vaikeutetaan muiden ihmisten elämää.
Yleensä nämä ovat vielä niitä, jotka ovat vähiten vainajan kanssa olleet tekemisissä; ei ole nähty sitä hiipumista ja kyetty ajoissa varautumaan toisen poismenoon, ja sitten omaa syyllisyyttä lievitetään "suremalla" niin maan perkeleesti.
Samat tyypit haluavat ki-du-ttaa saattohoitokuntoisia vanhuksia ties millä uusilla hoidoilla ja riehuvat, jos niitä ei anneta. Omasta syyllisyydestä siinä on aina kyse, ei rakkaudesta vainajaa/saattohoidossa olevaa kohtaan, tai mistään muustakaan jalommasta tunteesta.
Olen kertonut tämän ennenkin, mutta on niin kiva juttu, kerron uudestaan. Ex työkaverini vanhemmat kuolivat ja hänellä on monta sisarusta, olisiko ollut 6.
5 on vahvasti työelämässä mukana, 1 ei. Hän ei ole ollut ikinä työkykyinen, mutta on ns ihan tässä maailmassa. Ei vaan pysty tekemään töitä.
Hänellä oli ihan ok vuokra-asunto, mutta oli asunut liian kauan, sanoi seinät kaatuu päälle ja kaipasi vaihtelua.
Vanhemmat kuolivat ja heidän asunto jäi tyhjäksi, yhtiövastike pyörii koko ajan ja kauppa ei käy.
Tämä veli muutti asuntoon. Alkoi heti tyhjentämään asuntoa, mm myi tarpeetonta torissa jne, piti kirpputoria ja sitten niillä rahoilla teki pienimuotoista remonttia.
Koko ajan asunto oli myynnissä. Meni 2-3 vuotta, kunnes asunto meni kaupaksi, saivat rahaa n 30 000 euroa.
Veljellä oli asumisoikeusnumero ollut vuosikymmeniä ja tänä aikana sitten, muistaakseen Turkuun alettiin rakentamaan uutta ja kivaa taloa, josta veli sai sitten asunnon.
Sisarukset laskivat paljonko he säästivät, kun heidän ei tarvinnut maksaa yhtiövastiketta myynnin ajan, eikä tyhjentää asuntoa, tietääkseni kaikki luovuttivat osuutensa veljelle
Ja sillä summalla veli sai maksettua aso maksun, ostettua uusia huonekaluja, hänellähän ei ollut niitä lainkaan, kun luopui Turun asunnostaan ja kuolinpesän huonekalut kaikki myin.
Työkaveri sanoi summa oli niin pieni, hänen elämäänsä se ei muuttanut, mutta veli on päässyt paremmalle sijainnille, uuteen asuntoon ja kerrankin on mm voinut ostaa mieleiset huonekalut.
Rahaa vielä jäi vähän, jos tarvitaan johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pesänjakaja. Sitten ei tarvi riidellä.
Kuolinpesä on jaettava, kun yksi osakas vaatii. Muut sisarukset voivat ostaa sinut ulos, jos haluavat säilyttää koko perinnön koskemattomana.
Ilmoita sisaruksillesi jakovaatimus, oma ehdotuksesi jaosta ja päivämäärä, jolloin pyydät käräjäoikeutta määräämään pesänjakaja, jos sitä ennen ette saa sovintoa jaosta.
Tämä on hyvä neuvo, kunhan tarpeeksi aikaa on kulunut eikä asiaa ole saatu päätökseen. Se ei kuitenkaan välttämättä ole järkevää vielä, kun isän kuolemasta on vasta vähän aikaa, AP jo muutenkin pomottaa ja sisarukset pitävät häntä julmana.
Parempi olisi antaa tilanteen rauhoittua hetken aikaa ja katsoa, löytyisikö yhteinen sovinto kunhan jokaisen suruprosessi on hieman mennyt eteenpäin. Sisaruksille pitäisi antaa aikaa surra ainakin sen verran, että he ehtisivät itse pohtia läpi miten itse haluavat asian pitkällä tähtäimellä ratkaistavan. Se että hoidetaanko asia puolen vuoden päästä vai jääkö se roikkumaan vuosikymmeniksi, on kuitenkin täysin eri asioita.
Siinä vaiheessa jos sisarukset eivät kuukausien päästäkään ole valmiita asiasta keskustelemaan tai huolehtimaan taloon liittyvistä käytännön asioista, alkaa olla parempi hetki ottaa kovemmat keinot käyttöön.
Jos perunkirjoitus on jo tehty, kuolemasta on kuukausia. Koska nämä asiat ovat kaikkien edessä, ei tässä ole mitään mihin sisarusten pitäisi totuttautua.
Miksi ap:n pitäisi aiheuttaa itselleen turhaa stressiä odottelemalla kuukausia, josko sisarukset suvaitsevat toeta, kun lain mukaan voi vaatia, että asia selvitetään heti?
MIKÄÄN ei stressaa ihmistä niin paljon kuin roikkuvat ja selvittämättömät asiat. Ei sisaruksilla ole mitään oikeutta aiheuttaa ap:lle tällaista stressiä ihan vain siksi, että eivät kykene asennoitumaan elämän tosiasioihin. Äitikin kuollut jo vuosia sitten, ettei tässä koko prosessissa ole sisaruksille mitään uutta, normaalit ihmiset olisivat miettineet aikoja sitten miten pesä jaetaan ja homma olisi jo selvä.
Eli vaadit vaan ap jakoa, ei tässä sen kummempaa. Välit voi tietysti mennä, mutta mitä sinä tuollaisilla ihmisillä elämässäsi tekisitkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aseet! Nämä pitäs hoitaa asianmukaisesti pois.
No, jo on kun jätetään homehtumaan. Talosta on koko ajan kuluja...
Sepititkö tarinasi oikein huolella. Normaali käytäntö on kyllä että hoidetaan kohtuullisessa ajassa homma loppuun. Jakokirjat.
No mitäs erikoista aseissa on? Melko monessa kämpässä maaseudulla ja kaupungeissakin on metsästysaseita. Ne ovat (todennäköisesti) täysin laillisia tavaroita ja rahanarvoista omaisuutta. Ei niitä ole mitään tarvetta viedä poliisille tuhottavaksi, vaan ne saa myydä eteenpäin taholle, jolla on luvat siihen.
Toki, mutta kuuden kuukauden sisällä, tai poliisi alkaa kysellä perään. Voi hakea luvat itselleen (jos on joku muukin syy esittää kuin että satuin perimään nämä) tai sitten myydä eteenpäin (lähinnä aseliikkeeseen.)
Lupaprosessit on hitaita, joten aseiden kanssa kyllä kannattaa toimia heti kun ruumis on kylmennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aseet! Nämä pitäs hoitaa asianmukaisesti pois.
No, jo on kun jätetään homehtumaan. Talosta on koko ajan kuluja...
Sepititkö tarinasi oikein huolella. Normaali käytäntö on kyllä että hoidetaan kohtuullisessa ajassa homma loppuun. Jakokirjat.
No mitäs erikoista aseissa on? Melko monessa kämpässä maaseudulla ja kaupungeissakin on metsästysaseita. Ne ovat (todennäköisesti) täysin laillisia tavaroita ja rahanarvoista omaisuutta. Ei niitä ole mitään tarvetta viedä poliisille tuhottavaksi, vaan ne saa myydä eteenpäin taholle, jolla on luvat siihen.
Poliisi on nykyään todella tarkka aseista ja kuolinpesän pitää säilyttää niitä huolella siihen asti, että on myyty tai viety poliisille.
Appiukko sairastaa dementiaa eikä saanut pitää aseita kotonaan ja luultavasti tyhjässä tulossakaan ei saa säilyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aseet! Nämä pitäs hoitaa asianmukaisesti pois.
No, jo on kun jätetään homehtumaan. Talosta on koko ajan kuluja...
Sepititkö tarinasi oikein huolella. Normaali käytäntö on kyllä että hoidetaan kohtuullisessa ajassa homma loppuun. Jakokirjat.
No mitäs erikoista aseissa on? Melko monessa kämpässä maaseudulla ja kaupungeissakin on metsästysaseita. Ne ovat (todennäköisesti) täysin laillisia tavaroita ja rahanarvoista omaisuutta. Ei niitä ole mitään tarvetta viedä poliisille tuhottavaksi, vaan ne saa myydä eteenpäin taholle, jolla on luvat siihen.
Poliisi on nykyään todella tarkka aseista ja kuolinpesän pitää säilyttää niitä huolella siihen asti, että on myyty tai viety poliisille.
Appiukko sairastaa dementiaa eikä saanut pitää aseita kotonaan ja luultavasti tyhjässä tulossakaan ei saa säilyttää.
Kopioin poliisin sivuilta alla olevan
Kuolinpesän hoitajana sinulla on oikeus säilyttää ja hyväksyttävästä syystä myös kuljettaa esineitä kuuden kuukauden ajan luvanhaltijan kuolemasta. Sinulla on siis puoli vuotta aikaa hoitaa kuolinpesän aseisiin liittyvät asiat haluamallasi tavalla:
Jos haluat pitää aseet itselläsi, niille tulee hankkia aselupa. Kuolleen henkilön aselupa ei suoraan siirry sinulle kuolinpesän hoitajana. Sinulla on oltava myös lain mukainen hyväksyttävä syy luvan saamiseen. Voit hakea aselupaa lähimmältä poliisilaitokselta.Voit luovuttaa aseet henkilölle, jolla on lupa niiden hankkimiseen.Aseet voi tehdä pysyvästi ampumakelvottomiksi (deaktivointi).Voit luovuttaa aseet poliisille myytäväksipoliisin asehuutokauppaan.Voit luovuttaa aseet korvauksetta valtiolle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että toimitat aseet poliisille, joka hävittää ne.Voit luovuttaa aseet poliisin haltuun esimerkiksi lupaprosessin ajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten te sitten jaatte ne talosta ja kiinteistöstä aiheutuvat kulut. Vaikka isäsi on kuollut, kuluja syntyy. Pidättekö taloon liittyvät vakuutukset voimassa? Entä verot ja muut julkisyhteisön perimät maksut? Eihän tuossa ole mitään järkeä, että annatte vaan olla...
Entä jos joku tihutyöntekijä menee taloon? Entä jos käy varkaita? Etenkin ne aseet ja työkoneet....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aseet! Nämä pitäs hoitaa asianmukaisesti pois.
No, jo on kun jätetään homehtumaan. Talosta on koko ajan kuluja...
Sepititkö tarinasi oikein huolella. Normaali käytäntö on kyllä että hoidetaan kohtuullisessa ajassa homma loppuun. Jakokirjat.
No mitäs erikoista aseissa on? Melko monessa kämpässä maaseudulla ja kaupungeissakin on metsästysaseita. Ne ovat (todennäköisesti) täysin laillisia tavaroita ja rahanarvoista omaisuutta. Ei niitä ole mitään tarvetta viedä poliisille tuhottavaksi, vaan ne saa myydä eteenpäin taholle, jolla on luvat siihen.
Aseiden hallussapitoon tarvitaan lupa. Sulla ei ole sitä lupaa ilmeisesti. Vainajan lupa ei siirry sulle. Sulla on tai kohta on laittomia ampuma-aseita hallussas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soittaisin kuolinpesien tyhjentäjän paikalle. Kaikki sinne ja asunto myyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pesänjakaja. Sitten ei tarvi riidellä.
Kuolinpesä on jaettava, kun yksi osakas vaatii. Muut sisarukset voivat ostaa sinut ulos, jos haluavat säilyttää koko perinnön koskemattomana.
Ilmoita sisaruksillesi jakovaatimus, oma ehdotuksesi jaosta ja päivämäärä, jolloin pyydät käräjäoikeutta määräämään pesänjakaja, jos sitä ennen ette saa sovintoa jaosta.
Tämä on hyvä neuvo, kunhan tarpeeksi aikaa on kulunut eikä asiaa ole saatu päätökseen. Se ei kuitenkaan välttämättä ole järkevää vielä, kun isän kuolemasta on vasta vähän aikaa, AP jo muutenkin pomottaa ja sisarukset pitävät häntä julmana.
Parempi olisi antaa tilanteen rauhoittua hetken aikaa ja katsoa, löytyisikö yhteinen sovinto kunhan jokaisen suruprosessi on hieman mennyt eteenpäin. Sisaruksille pitäisi antaa aikaa surra ainakin sen verran, että he ehtisivät itse pohtia läpi miten itse haluavat asian pitkällä tähtäimellä ratkaistavan. Se että hoidetaanko asia puolen vuoden päästä vai jääkö se roikkumaan vuosikymmeniksi, on kuitenkin täysin eri asioita.
Siinä vaiheessa jos sisarukset eivät kuukausien päästäkään ole valmiita asiasta keskustelemaan tai huolehtimaan taloon liittyvistä käytännön asioista, alkaa olla parempi hetki ottaa kovemmat keinot käyttöön.
Jos perunkirjoitus on jo tehty, kuolemasta on kuukausia. Koska nämä asiat ovat kaikkien edessä, ei tässä ole mitään mihin sisarusten pitäisi totuttautua.
Miksi ap:n pitäisi aiheuttaa itselleen turhaa stressiä odottelemalla kuukausia, josko sisarukset suvaitsevat toeta, kun lain mukaan voi vaatia, että asia selvitetään heti?
MIKÄÄN ei stressaa ihmistä niin paljon kuin roikkuvat ja selvittämättömät asiat. Ei sisaruksilla ole mitään oikeutta aiheuttaa ap:lle tällaista stressiä ihan vain siksi, että eivät kykene asennoitumaan elämän tosiasioihin. Äitikin kuollut jo vuosia sitten, ettei tässä koko prosessissa ole sisaruksille mitään uutta, normaalit ihmiset olisivat miettineet aikoja sitten miten pesä jaetaan ja homma olisi jo selvä.
Eli vaadit vaan ap jakoa, ei tässä sen kummempaa. Välit voi tietysti mennä, mutta mitä sinä tuollaisilla ihmisillä elämässäsi tekisitkään?
En ainakaan itse löytänyt mitään tietoa siitä, että perunkirjoitus olisi tehty. Jos esimerkiksi noille työkoneille tai millekään muulle myytävälle ei ole määritetty arvoa niin se viittaisi siihen, että perunkirjoitusta ei vielä ole tehty.
Noinhan asia menee kuten sanot: AP:n on päätettävä, sietääkö tässä kohtaa pientä ylimääräistä stressiä siitä että asiat eivät mene juuri hänen haluamallaan tavalla, vai haluaako hän pilata välit sisaruksiinsa mahdollisesti pysyvästi. Ihan varmaa on, että sisaruksetkin asiasta ovat stressaantuneita, mikä varmasti aiheuttaa ylimääräistä jännitettä asian hoitamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sanoisin sisaruksille (jos ei oo lapsia), että "en ota perintöä vastaan" ja sillä pääsisit eroon kerralla ihan kaikista tavaroista ja maksuvelvollisuuksista.
Vierailija kirjoitti:
Pesänjakaja. Sitten ei tarvi riidellä.
EI!!Ei missään nimessä pesänjakajaa. Ovat kalliita ja tienaavat omaisten surulla. Lihottavat lompakkoaan omaisten riitelyllä ja lomailevat etelässä omaisilta revityillä rahoilla. Mielellään pitäisi sopia muulla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tuossa nyt taas mätää? Myy osuutesi vanhempiesi pesästä sisaruksillesi, jolloin he saavat tehdä talolle ja muulle jäämistölle ihan mitä lystäävät ja sinä elä huolettomana hamaan tulevaisuuteen. Toinenkin vaihtoehto tietenkin on. Ostat koko perinnön sisaruksiltasi ja menettelet sen jälkeen pesän kanssa aivan niin kuin haluat. Tässä vaihtoehdossa on tietysti se puoli, että menetät mahdollisesti sen jälkeen keskusteluyhteyden sisaruksiisi.
Vain yksi mainitsee vilunkiviikarit; ensin lähtee pienempää työkalua ja syyspimeillä joku käy peräkärryllä hakemassa sen lumilingon. Viimeistään seuraavana kesänä ilkivaltahiipparit iskevät ja niin on ikkunat hajalla tai sitten joku harrastaa sisätiloissa mitä lie! Jos naapurilla on näköyhteys, ehkä huomaa jotain tai sitten ei, voi olla poissa sinä päivänä.
Jos vakuutuksia on, voi ilmoittaa poliisille, mutta käytännössä takaisin ei saa. Tuskin vakuutuskaan korvaa, vai onko isävainaa tallettanut kuitit ja pitänyt numerotiedot tallessa?
Mun isä kuoli 50v sitten eikä asetta ole kukaan kysellyt. Jossain se pyörii talon nykyisen omistajan riesana. Isä ei tosin juuri ampunut mitään vaan ase oli alibi metsässä kävelylle.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkä aika on jonkin aikaa sitten? Siskot tarvitsevat selvästi vähän enemmän aikaa asian prosessointiin.
Meillä myytiin jälkimmäisenä kuolleen vanhemman asunto noin neljä vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Se tosin oli kerrostaloasunto, talon kanssa on tiettty vähän erilaista. Jokainen sai käydä siellä lomilla ja viikonloppuina vapaasti katselemassa valokuvia, selailemassa kirjoja, mitä nyt halusi tehdä. Jossain vaiheessa sitten kokoonnuttiin siellä ja kaikessa rauhassa käytiin tavaroita läpi. Kerättiin tavaroita ryhmiksi ja jaettiin. Ihan vain keskusteltiin, mistä kukakin on kiinnostunut, siitä se selkiintyi. Jotkut maljakot esim. jaettiin valitsemalla vuorotellen. Ei siinä mitään riitaa tullut, kun jokainen halusi hoitaa asiat sovinnollisesti.
Vielä on jotain tavaroita jakamatta, kun tuli väliin sairasteluja ym. mutta kaipa ne tässä jossain välissä loppuun hoidetaan.
Neljä vuotta maksoitte vastikkeita tai vuokria, että saitte pitää kerrostalo-osaketta varastona?
Ihan hullua.
Vierailija kirjoitti:
Soittaisin kuolinpesien tyhjentäjän paikalle. Kaikki sinne ja asunto myyntiin.
Kyllä se irtaimisto kannattaa perillisten kesken selvittää, se kuolinpesän tyhjentäjä ottaa varmasti päältä omansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luovuin omasta osuudestani lähes ilmaiseksi. Siellä ne kaikki tavarat vielä ovat ja talokin taitaa olla jo purkunnossa.
Mutta eikö se niin ole että jos luopuu osuudestaan niin se siirtyy seuravalle sukupolvelle jos lapsia on?
Ei, jos kieltäytyy perinnöstä, silloin perintö jaetaan muiden osakkaiden kesken, mutta jos antaa perinnön lapsilleen, heistä tulee kuolinpesän osakkaita, ja ovat äänivallaltaan tasaväkisiä muiden osakkaiden kanssa, mutta perivät omaisuuden jaossa vain luopujan osuuden.
Ihan huuhaata edellinen. Kieltäytyjä EI saa sanoa mitään siitä minne menee, jos sanoo niin on ottanut perinnön vastaan ja maksaa verot.
Jos ei ota perintöä, se menee perintökaaren mukaisessa järjestyksessä eteenpäin kieltäytyjän perillisille. EI mene pesän muille osakkaille.
Meillä on myös vähän isompi porukka ja ollaan nyt väitelty yli 2 vuotta!
Kuolemasta siis jo yli 2 v. Joidenkin mielestä kukaan ei saa mennä taloon jos eivät kaikki pääse paikalle.
Kukaan ei halua siivota, mutta osa on aivan raivona, miksi kaikki kestää niin kauan. Ja miksei "kukaan tee mitään".
Tähänastiset kokeneena aloin siivota vimmatusti kaappejani tyhjemmäksi, ettei sitten joskus minun lapseni joudu tappelemaan täyteen sullotun äidin kodin tyhjentämisestä.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisten ihmisten pitäisi kyetä ymmärtämään taloudelliset realiteetit ihan ilman exceleitä, oli surun vaihe mikä hyvänsä. Ei suru ole mikään pätevä tekosyy laittaa rationaalista ajatelua tauolle.
Ap, vaadit että pesä jaetaan heti. Jos näin ei nimittäin tehdä, tarvitaan kaiken myyntiin kaikkien suostumus, kun kyseessä on jakamaton kuolinpesä. Jos yksikin sisaruksistasi saa päähänsä olla hysteerinen lopun ikäänsä, olette jumissa romujen ja mökin kanssa. Mutta jos yksikin vaatii ajoissa pesän jakoa, kaikki menee pienimmän riesan kautta.
Kannattaa myös muistaa, että jakamattomista kuolinpesistä tulee pahimillaan riesaa seuraaville polville, joilla ei enää ole paikkaan mitään tunnesidettä. Parhaassa tapauksessa 20 toisiaan tuntematonta ihmistä jakaa jonkun parin hehtaarin pläntin ja mitään ei voida tehdä ilman kaikkien suostumusta. Tämän tilanteen välttäminen on jokaisen vanhemman velvollisuus, eli pesät jakoon ja heti.
Toinen vaihtoehto on, että yksinkertaisesti kieltäydyt ottamasta vastaan perintöä, silloinkin vapaudut kaikesta hysteerikkojen aiheuttamasta riesasta. Jos kyse ei ole suuren suuresta omaisuudesta, tämäkin menettely on toisinaan oiva tapa "ostaa" itselleen mielenrauhaa.
Mitään konsensusta sisarustesi kanssa on turha tavoitella; jos ihmiset ovat päättäneet olla sentimentaalisia hölmöjä, mikään määrä exceliä ei saa niitä järkiinsä. Turha haaskata aikaa siihen, pahoitat vain mielesi.