Minkä ikäisenä sinulle tuli sellainen voimaantumisen vaihe elämässä että

55v  olen taloudellisesti riippumaton kenestäkään, se on voimaannuttava tunne, raha rauhoittaa

Olen kyllä mielestäni aina elänyt kuten haluan, mutta en ole vieläkään saanut mitään "omaa juttua" aikaiseksi, kun ei ole tullut mitään sellaista erityistä mieleen. Onko kaikilla ollut joku tie, että on eletty sen mukaan, mitä teiltä odotetaan ja jätetty oma tahto syrjään? Ei kai minulta ole mitään erityistä odotettu, tai en ole huomannut toteuttavani jonkun odotuksia. Ihmisiä ei koskaan ole elämässä ollut liikaa, en ole omannut isoja tuttava/kaveripiirejä ja läheisemmätkin kaverit jäivät taakse aikoinaan parisuhteen alkaessa. Perhe (mies ja jo aikuistuvat lapset, jäljellä olevat isovanhemmatkin) on se pysyvä elämäni ryhmä, en ehkä haluaisi olla pelkästään oman itseni "viihdyttävässä" seurassa kovin kauan. Ikää 49v.

Ehkä jotain 5-vuotiaana. En ole koskaan elänyt muiden odotusten mukaisesti, ja aina olen tehnyt omaa juttuani ja itse valinnut seurani. 

Parikymppisenä sain tarpeekseni kontrolloivan äidin pillin mukaan hyppimisestä ja uskalsin riuhtaista itseni irti. Samalla loppui muidenkin edessä alistuminen ja mielistely.

Vierailija kirjoitti:

58 vuotiaana, en enää kuuntele muitten neuvoja niin kuin pieni lapsi jona ihmiset näköjään ovat minua pitäneet

Olen 50 ja äitini lässyttää minulle välillä kuin lapselle ohjeita jaellen, mutta osaan jo nauraa noille räkäisesti heti kun kääntää selkänsä. Ihan parasta, ettei anna enää kenenkään hyppyyttää itseään. En voi elää kenenkään puolesta hänen omaa elämättömyyttään. 

Varmasti rajattomia ja kontrollinhaluisia ihmisiä on aina ollut. Yksi tärkeimpiä kasvutehtäviä on oppia sanomaan ei kiitos ja pitämään oma tahtonsa, oma tilansa. Tuo vetää puoleensa samanlaisia lujia luonteita ja ihmissuhteista tulee rehellisyydelle perustuvia. Rahasta en niin perusta, mutta ihmissuhteideni haluan olevan jatkossa aitoja ja arvostavia, kun niin paljon sitä toista jo tullut nähtyä.