Miksi intialaisia ja vietnamilaisia pidetään usein toivottuina tulijoina?
Jouduin viime asunnostani muuttamaan pois koska intialainen ja toinen vietnamilainen naapuri aiheutti niin paljon meluhäiriöitä. Mielestäni se stereotypia että nämä olisi ongelmattomia, on ihan väärä.
Ovat kyllä usein töissä ja noudattavat lakia, mutta voivat silti aiheuttaa paljon häiriöitä esim taloyhtiöissä meluamalla.
Kommentit (15)
Itse siis sallisin euroopan ulkopuolelta tänne muuttamisen vain seuraavista maista ettei ole elintasosurffailua: USA, kanada, korea, japani, australia, uusiseelanti.
Euroopan osalta olen avoimempi vaikka olisi itäeuroopan köyhästä maasta, kuitenkin kulttuurillisesti lähellä.
ap
Meidän talossa mölyää kolme ukrainalaista. Polttavat sisällä myös.
He ovat ahkeria toisin kuin esimerkiksi somalit.
Kaffebulla kirjoitti:
Melua lähtee varmasti kun on isot perheet.
Nuo tuo intialainen melusi kaiuttimilla ja asui yksin, vietnamilaisilla oli pari lasta mutta pahin melu tuli sukukokouksista jne.
ap
Elättävät itsensä ja sopeutuvat yhteiskuntaan. Siksi.
Vierailija kirjoitti:
Elättävät itsensä ja sopeutuvat yhteiskuntaan. Siksi.
Eivät sopeudu jos meluavat niin että suomalaiset joutuu kerrostalosta muuttamaan pois. Kuten minä viime keväänä.
ap
Noi yleisesti enemmistä aasian suunnalta tulleet ovat parempia, mukavampia ja ahkerampi ihmisiä kuin esim. afrikasta ja lähi-idästä tulee läpsyttelijät. Eivätkä tuo myöskään umpisairasta uskontoaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elättävät itsensä ja sopeutuvat yhteiskuntaan. Siksi.
Eivät sopeudu jos meluavat niin että suomalaiset joutuu kerrostalosta muuttamaan pois. Kuten minä viime keväänä.
ap
Sinä olekin persu ja kuulutkin pois ihmisten joukosta.
Et ole tainut puhua niiden kanssa jotka ovat työskennelleet intialaisten kanssa. Intialaisista kyllä löytyy osaajia, mutta useimmilla on kokemusta ulkoistetuista halpatyöläisistä joiden kanssa on yleensä melkoinen sirkus käynnissä.
Monessa maassa intialaiset eivät ole suosiossa. Espanjassa nähnyt asuntoilmoituksia, joissa sanotaan ei joillekin kansallisuuksille.
Ovat kovia lisääntymään. Suomalaiset kuolee suskuouuttoon
Sanotaanko vaikka että se on jännä miten jotku työllistyy vaikka eivät juurikaan osaa kieltä ja ovat ahkeria yhteiskunnan jäseniä, toiset taas on toisen sukupolvven työttömiä, tai pahimmillaan 500 vuotta olleet varhaiseläkkeellä rahtihameiden kanssa.
Molemmat ryhmät ja aivan erityisesti vietnamilaiset ovat hyvin ahkeraa porukkaa. Se lienee se suurin syy. Lähtökohtaisesti vaikutelma heistä on se, että mukautuvat tulomaansa kulttuuriin ja tapoihin vaikkakin saattavat omassa yksityisyydestään harjoittaa lähtömaidensa tapoja. Kaiken kaikkiaan hyvin toivottavia maahanmuuttajia näin perussuomalaisenkin näkökulmasta.
Melua lähtee varmasti kun on isot perheet.
🇺🇦🇮🇱