YLE: Julius, 17, kuoli liikenneonnettomuudessa. Vanhemmille oli yllätys, että liikenneonnettomuuden syyttömän osapuolen omaisten pitää 53 000 euron jättilasku. Mitä mieltä olette käytännöstä?
Vakuuttamattomalla leikkuupuimurilla Juliukseen törmännyt mies selvisi tonnin sakoilla. Juliuksen vanhemmat keräsivät Juliuksen jäänteitä auton korista romuttamolla, koska pelastuslaitos oli tehnyt onnettomuuspaikalla homman huolimattomasti.
Eikä tässä kaikki. Juliuksen vanhemmille tuli 53 258,65 euron lasku. Lisäksi päälle oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudesta, hovista ja vielä korkeimmasta oikeudesta. Korot juoksevat ja summa kasvaa.
Mitä mieltä olette suomalaisesta käytännöstä?
Kommentit (2827)
Vierailija kirjoitti:
Täällä on joku keskenkasvuinen teini jankuttamassa hirveistä puimureista.
Näkyy hymiöiden ja huutomerkkien lisäksi siitä, että on ihan kykenemätön vastaanottamaan mielipiteensä vastaisia erittäin selkeitä perusteluja tai perustelemaan omia mielipiteitään, sekä ymmärtämättönyys ihan perussivistykseen kuuluvista asioista, kuten oikeuslaitoksen toiminnasta, tai sääolosuhteiden vaikutuksesta maaperään.
Toivottavasti hankkii ajokortin ja lähtee ajamaan raskaalla kalustolla piennarta pitkin, koska hyvinhän tää tässä kulkee. Not.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanviljelijät ja puimurikuskin puolustelijat, selittäkää miten koko tien leveyden tukkivalla puimurilla ajaminen tiellä on ollut lainmukaista toimintaa?
Puimurikoneen leveys on ollut yli 3 metriä, jonka kuljettaminen tiellä on kielletty jos siitä aiheutuu vaaraa tai haittaa (tieliikennelaki 129). On kiistämätöntä että puimurin kuljetus on aiheuttanut sekä vaaraa että haittaa. Siksipä puimurikuski sai myös tuomion ja sakot!
Oliko muuten puimurissa keltainen vilkku ja leveyden ilmoittavat merkinnät ja työvalot?
Oikeuden mielestä kuoleman aiheutti pojan havainnointivirhe, eikä tien tukkiva puimuri. Oma oikeustajuni on eri mieltä; voisin siis tukkia tien vaikka tahallisesti (esim leikkuupuimuirilla) ja kaikki aiheutuvat onnettomuudet olisivat muiden "havainnointivirheitä".Onnettomuuden ehkä aiheutti havainnointivirhe, mutta kuoleman aiheutti leveän työlaitteen laiton kuljetus.
Suurimmat sympatiani pojan omaisille.En osaa sanoa kärsimyskorvauksista ja niiden suuruudesta, mutta toivoisin tapauksen aiheuttavan lakimuutoksia maatalouden työkoneiden merkintöihin. Koko tien levyiseen kuljetukseen on vaadittava etuauto vilkkuvaloilla. Jos sitä ei ole, pitää työkoneen pysyä kaistallaan ja/tai 3 m leveänä. Ai lisää maatalouden kustannuksia? Olen valmis ottamaan sen riskin että näin käy.
Ei ole kiistämätöntä että puimurin kuljettamisesta tiellä noissa oloissa (hyvä näkyvyys, päivänvalo jne) on aiheuttanaut vaaraa tai huomattavaa haittaa. Päinvastoin, kaksi oikeusastetta on todennut että puimuri oli ihan laillisesti siellä missä oli - sakkotuomio tuli ainoastaan siitä että leikkuupöytä ei ollut kuljetuskärryssä. Vaaran (ja oman kuolemansa) aiheutti autoilija joka ei keskittynyt ajamiseen.
Ja kyllä, sinäkin saat tieliikennelain suomissa puitteissa tukkia tien jos niin haluat. Jos autoilet niin itseasiassa todennäköisesti teet niin varsin usein. Tuo "kaikki aiheutuvat onnettomuudet olisivat muiden "havainnointivirheitä"" taas on lähinnä lapsellista lässytystä, et sinä (toivottavasti) niin tyhmä ole että et ymmärtäisi että tien voi tukkia laillisesti tai laittomasti ja olosuhteet vaikuttavat olennaisesti siihen mitä kenenkin syyksi lasketaan.
Huomiovilkut oli puimurissa, useammassakin lehtiuutisessa mainittu. kuoleman aiheutti havaintovirhe, joka johti leikkuupöytään törmäämiseen, mutta lopputulos ei olisi todennäköisesti ollut yhtään sen häävimpi jos olisi törmätty ilman turvavyötä pöydättömään puimuriin. Siksipä ei kuolemantuottamuksesta tuomiota tullutkaan, kun ei katsottu että huolellisesti toimimallakaan (leikkuupöytä kärryssä) puimurinkuljettaja olisi voinut lopputulosta muuttaa.
Olen eri mieltä siitä oliko puimuri "laillisesti siellä missä oli", koska ainakin oikeuden mielestä kuljettaja syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
En saa lakipykälistä selville, kumman olisi tässä tapauksessa pitänyt väistää, ja miten se olisi tapahtunut? Olisiko henkilöauton pitänyt peruuttaa, vai puimurin?
Molemmat oikeusasteet olivat kuitenkin sinun kanssasi eri mieltä. Mikäli puimuri ei olisi saanut olla tiellä ollenkaan, olisi sen kuljettaja saanut ilman muuta tuomion vähintään perusmuotoisesta, todennäköisesti törkeästä kuolemantuottamuksesta koska huolellisesti toimimalla (olemalla ajamatta puimurilla laittomassa paikassa) onnettomuudelta ja pojan kuolemalta olisi vältytty. Puimurikuski olisi tällöin ollut tuottamuksellisesti vastuussa pojan kuolemasta.
Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuli sakot koska leikkuupöytä ei ollut kärryssä - ne sakot olisi voinut saada vaikkei mitään onnettomuutta olisi tapahtunutkaan.
Oikeusvaltioissa kaksi väärää ei tee oikeaa, vaan asiat katsotaan asioina. Jos toinen ajaa ylinopeutta ja toinen ei noudata väistämisvelvollisuutta, niin molemmat syyllistyvät liikenteen vaarantamiseen, mutta
kolarista voi olla vastuussa vain toinen, mikäli toisen rikkeen ei katsota vaikuttaneen merkittävästi lopputulokseen.
Ei taida laista löytyä mitään kohtaa jossa yksiselitteisesti määritettäisiin kumman pitää väistää jos ohittamaan ei mahdu, muuten kuin silloin kun se on erikseen liikennemerkillä osoitettu. Silloin käytetään maalaisjärkeä eli se väistää jolle se on helpompaa.
No tämä on ihan sinun privaattia laintulkintaasi. Laista kyllä löytyy kummalla on oikeus käyttää omaa kaistaansa. Ja että pitää ajaa niin oikeaa laitaa kuin suinkin jos on leveä menopeli. Jos koko häkkyrä ei edes mahdu koko tielle, niin sillä ei saa ajaa ilman selkeitä, turhat onnettomuudet estäviä varotoimenpiteitä!
Edelleen: maatalouskoneet ovat tästä poikkeus.
Lue ja opi: https://www.liikenneturva.fi/liikenteessa/traktorit-ja-tyokoneet-liiken…
Joo siellä luki mm. näin:
"Niitä saa kuitenkin kuljettaa yli 4 metriä leveänä vain, jos tielaitteet eivät rajoita liikkumista.
Työkone tai laite ei myöskään saa vaarantaa muuta liikennettä, ja kaikki kohtuudella vaadittavat toimenpiteet ylileveyden poistamiseksi on suoritettava."
Aikalailla rajoitti nyt Juliuksen liikkumista tämä helvetinkone puimuri!
Niin, tuo on se puimurikuskin sakon peruste: leikkuupöytä ei ollut irroitettu, kun se on irrotettavaa mallia. Mutta edelleen, ei ole rikos ajaa puimurilla maantiellä ja Julius olisi silti tod.näk. kuollut kun ajoi päin puimuria.
Puimurilla saa ajaa maantiellä laillisesti, mutta vain tietyin ehdoin. Tässä tapauksessa ehdot eivät täyttyneet, sillä leikkuupöytä ei ollut irroitettu. Kyseinen puimuri ei siis ollut laillisesti maantiellä.
Ymmärrän toki, että hiljaisella maaseudulla vastaantulijoita ei välttämättä ole lainkaan. Mutta mitä lähemmäs isoja asutuskeskuksia mennään, liikennemäärät kasvavat. Onkin suhteellista mikä on esim puimurin aiheuttama vaara ja haitta.
Tässä tapauksessa hiljaisella maantiellä puimuria tuli (ilmeisesti) vastaan vain yksi auto. Vilkkaammalla tiellä puimurin olisi voinut olla jopa vaikea päästä kolmion takaa tielle. Voidaan miettiä olisiko puimurikuski edes lähtenyt yrittämään ajoa leikkuupöytä leveänä, jos autoja olisi tullut kummastakin suunnasta jatkuvana virtana. Nyt tiettyjä riskejä otettiin, paha onnettomuus tapahtui.
Ei ole väärin hakea juurisyytä ja syyllisiä onnettomuudelle. Niin pitää tehdä, jotta vastaavilta onnettomuuksilta voitaisiin välttyä.[/q
Eli jatkossakaan puimurikuskia joka ajaa tiellä puimurin leikkuupöytä paikoillaan puimurin etuosassa ei voida syyttää kuolemantuottamuksesta vaan pelkästään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Eli jos esimerkiksi viisi nuorta kuolee törmäyksessä autokuskin huolimattomuuden vuoksi puimuriin ja kuolinsyynä on leikkuupöydän aiheuttamat vammat niin tuomio puimurikuskille on liikenneturvallisuuden vaarantaminen? Jos perhe jossa kolme lasta ja äiti ja isä joutuvat samanlaiseen onnettomuuteen ja kolme lasta ja äiti kuolevat leikkuupöydän aiheuttamiin vammoihin niin ainoa syyllinen on isä koska hän on huolimaton liikenteessä? Isä ei saa osumaa leikkuuteristä ja jää henkiin mutta hän saa tuomion neljästä kuolemantuottamuksesta ja puimurikuski saa tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta?
Toivotaan ettei toista tällaista onnettomuutta tule vaan puimureista on tieliikenteessä irrotettu leikkuupöytä puimurin etuosasta kuten laki velvoittaa.
Tiedätkö että puimuri täyttää maaseudun pikkutien ihan ilman pöytääkin.
Se on sitten erikoiskuljetuksen paikka.
Ilmeisesti tää mielisairas, joka pistää tänne kymmeniä aloituksia haisevista alapäistä päivässä, on täällä ihan ykkösenä puolustamassa näitä puimureiden teriä. Tästä voi jo päätellä paljon 🙄

Eikä ole. Se on ihan tieliikennelain mukaista ajaa puimurilla maantiellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on joku keskenkasvuinen teini jankuttamassa hirveistä puimureista.
Näkyy hymiöiden ja huutomerkkien lisäksi siitä, että on ihan kykenemätön vastaanottamaan mielipiteensä vastaisia erittäin selkeitä perusteluja tai perustelemaan omia mielipiteitään, sekä ymmärtämättönyys ihan perussivistykseen kuuluvista asioista, kuten oikeuslaitoksen toiminnasta, tai sääolosuhteiden vaikutuksesta maaperään.
Toivottavasti hankkii ajokortin ja lähtee ajamaan raskaalla kalustolla piennarta pitkin, koska hyvinhän tää tässä kulkee. Not.
No sinä ainakaan et tiedä aiheesta yhtään mitään! 😆 Ei kun anteeksi! Sinä olet tietenkin juuri se alan spesialisti, joka joka asiaan aina täältä foorumilta löytyy! 😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7,7 metriä leveä leikkuupöytä kiinnitettynä puimurin eteen tulee vastaan tiellä.
Kyllä tommoseen täytyy varautua??
Kaikkeen pitää liikenteessä varautua. Myös siihen, että lentokone voi laskeutua sun eteen. Tarkkaile ja ennakoi.
Kuinkahan moni täällä koko ajan varautuu liikenteessä kaikkeen mahdolliseen meteoriitteja myöten??? Vai onko vaan kiva haukkua toista ihmistä, kun ei osunut omalle kohdalle??? TURHIA RISKEJÄ EI OLE MIKÄÄN PAKKO OTTAA!!
Tieliikennelaki velvoittaa ajamaan niin, että hallitsee autonsa ja pystyy pysäyttämään sen näkyvissä olevalla tien osalla. Tutkimuksen ja oikeuden mukaan tämä oli mahdollista tässäkin tapauksessa mikälii autoilijan huomio ei olisi kiinnittynyt muuhun kuin liikenteeseen.
Se velvoittaa olemaan myös tukkimatta koko tiealuetta ja toisaalta olemaan aiheuttamatta muille tielläliikkujille hengenvaarallisia yllätyksiä. Vai eikö säännöt koske kuin kaupunkilaisia?
puimurilla oli yhtäläinen oikeus olla siellä tiellä, eikä puimurikuskin voitu olettaa tietävän, että joku autoilija ei näe talonkokoista puimuria edessään niin ettei edes hidasta tai pysähdy ennen törmäystä
Ja sitten muka me Juliuksen puolustajat ollaan jotain jankuttajia!! 😆 Vaikka näille puimurinrakastajille saa vaikka miljoona kertaa aivan turhaan hokea, että näin toimivat puimurin kuljettajat ovat rikkoneet jo tieliikennelakia ja tuomarikin on tämän puimurikuskin tuominnut! Hän olisi voinut toimia toisin ja olla aiheuttamatta turhaa kuolemaa jos olisi halunnut! Mutta jos ei teidän älykkyysosamäärä riitä kuin saman paskan aloittamiseen yhä uudelleen alusta, niin anti olla sitten! Jääkää tänne keskenänne mölisemään ja pätemään.
Oikeuden mukaan on todennäköistä, että onnettomuus olisi tapahtunut, vaikka puimurin pöytä olisi ollut poissa. Auton kuljettajan ajolinja oli sellainen. Autonkuljettaja puuhasi autossaan jotain, mikä vei hänen huomionsa kokonaan ja hän ei edes yrittänyt hiljentää, väistää tai pysähtyä ennen törmäystä. Hänen omat toimensa hetkeä ennen törmäystä vaikutti osaltaan onnettomuuden tapahtumisen . Ei voi vastaantulijaa syyttää jos joku ei katso eteensä ja ajaa päin.
Olen samaa mieltä siitä että onnettomuus olisi tapahtunut vaikka puimuripöytä olisi ollut poissa. Mutta nyt on liian paljon jossiteltavaa siinä mikä oli tieliikenteessä kielletyn leikkuupöydän osuus onnettomuuden seurauksissa ja pojan kuolemassa. Eli onko jatkossakin niin että puimuria kuljettava henkilö joka ei pura leikkuupöytää saa rangaistuksen vain liikenneturvallisuuden vaarantamisesta jos vastaantuleva henkilö katsotaan syylliseksi itse onnettomuudelle? Mitä jos pikkubussin kuljettaja saa sairauskohtauksen ja törmää leikkuupöydälliseen puimuriin ja kyydissä olevat lapset saavat surmansa? Saako pikkubussin kuljettaja rangaistuksen 10 kuolemantuottamuksesta ja puimurinkuljettaja saa rangaistuksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vaikka kaikkien pikkubussissa olleiden kuolinsyy on leikkuupöydän aiheuttama vamma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä pystynyt ohittamaan, koko tien leveydeltä meni puimuri, matkaa oli 300 m. Eli auton olisi pitänyt havaita jo kaukaa että tulee levee kuljetus ja mennä pientareelle hyvissä ajoin.
Ihan jarrutusmatkan etäisyys olisi riittänyt hengen säilymiseen. Siinä olisi sitten voitu yhdessä pohtia, miten purkaa tilanne. Päin ei ole pakko ajaa, vaikkei ohi pääsekään.
Olisikin riittänyt, mutta jarrutusjälkiä ei löytynyt. Katse on ollut koko ajan jossain muualla.

Ehkä toisilla ihmisillä nyt on vaan sua enemmän kokemusta asioista, mutta hei! Ei se ole sulle häpeäksi! Voit täällä meidän seurassa oppia ja sivistyä.

Jos sitä jos tätä.
Olkiukoilla jossitteleminen ei muuta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on joku keskenkasvuinen teini jankuttamassa hirveistä puimureista.
Näkyy hymiöiden ja huutomerkkien lisäksi siitä, että on ihan kykenemätön vastaanottamaan mielipiteensä vastaisia erittäin selkeitä perusteluja tai perustelemaan omia mielipiteitään, sekä ymmärtämättönyys ihan perussivistykseen kuuluvista asioista, kuten oikeuslaitoksen toiminnasta, tai sääolosuhteiden vaikutuksesta maaperään.
Toivottavasti hankkii ajokortin ja lähtee ajamaan raskaalla kalustolla piennarta pitkin, koska hyvinhän tää tässä kulkee. Not.
No sinä ainakaan et tiedä aiheesta yhtään mitään! 😆 Ei kun anteeksi! Sinä olet tietenkin juuri se alan spesialisti, joka joka asiaan aina täältä foorumilta löytyy! 😂😂😂
Tässä nyt vielä pisteenä pointille kykenemättömyydestä perustelemaan omaa mielipidettään jota paikataan hymiöillä ja huutomerkeillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7,7 metriä leveä leikkuupöytä kiinnitettynä puimurin eteen tulee vastaan tiellä.
Kyllä tommoseen täytyy varautua??
Kaikkeen pitää liikenteessä varautua. Myös siihen, että lentokone voi laskeutua sun eteen. Tarkkaile ja ennakoi.
Kuinkahan moni täällä koko ajan varautuu liikenteessä kaikkeen mahdolliseen meteoriitteja myöten??? Vai onko vaan kiva haukkua toista ihmistä, kun ei osunut omalle kohdalle??? TURHIA RISKEJÄ EI OLE MIKÄÄN PAKKO OTTAA!!
Tieliikennelaki velvoittaa ajamaan niin, että hallitsee autonsa ja pystyy pysäyttämään sen näkyvissä olevalla tien osalla. Tutkimuksen ja oikeuden mukaan tämä oli mahdollista tässäkin tapauksessa mikälii autoilijan huomio ei olisi kiinnittynyt muuhun kuin liikenteeseen.
Se velvoittaa olemaan myös tukkimatta koko tiealuetta ja toisaalta olemaan aiheuttamatta muille tielläliikkujille hengenvaarallisia yllätyksiä. Vai eikö säännöt koske kuin kaupunkilaisia?
puimurilla oli yhtäläinen oikeus olla siellä tiellä, eikä puimurikuskin voitu olettaa tietävän, että joku autoilija ei näe talonkokoista puimuria edessään niin ettei edes hidasta tai pysähdy ennen törmäystä
Ja sitten muka me Juliuksen puolustajat ollaan jotain jankuttajia!! 😆 Vaikka näille puimurinrakastajille saa vaikka miljoona kertaa aivan turhaan hokea, että näin toimivat puimurin kuljettajat ovat rikkoneet jo tieliikennelakia ja tuomarikin on tämän puimurikuskin tuominnut! Hän olisi voinut toimia toisin ja olla aiheuttamatta turhaa kuolemaa jos olisi halunnut! Mutta jos ei teidän älykkyysosamäärä riitä kuin saman paskan aloittamiseen yhä uudelleen alusta, niin anti olla sitten! Jääkää tänne keskenänne mölisemään ja pätemään.
Oikeuden mukaan on todennäköistä, että onnettomuus olisi tapahtunut, vaikka puimurin pöytä olisi ollut poissa. Auton kuljettajan ajolinja oli sellainen. Autonkuljettaja puuhasi autossaan jotain, mikä vei hänen huomionsa kokonaan ja hän ei edes yrittänyt hiljentää, väistää tai pysähtyä ennen törmäystä. Hänen omat toimensa hetkeä ennen törmäystä vaikutti osaltaan onnettomuuden tapahtumisen . Ei voi vastaantulijaa syyttää jos joku ei katso eteensä ja ajaa päin.
Olen samaa mieltä siitä että onnettomuus olisi tapahtunut vaikka puimuripöytä olisi ollut poissa. Mutta nyt on liian paljon jossiteltavaa siinä mikä oli tieliikenteessä kielletyn leikkuupöydän osuus onnettomuuden seurauksissa ja pojan kuolemassa. Eli onko jatkossakin niin että puimuria kuljettava henkilö joka ei pura leikkuupöytää saa rangaistuksen vain liikenneturvallisuuden vaarantamisesta jos vastaantuleva henkilö katsotaan syylliseksi itse onnettomuudelle? Mitä jos pikkubussin kuljettaja saa sairauskohtauksen ja törmää leikkuupöydälliseen puimuriin ja kyydissä olevat lapset saavat surmansa? Saako pikkubussin kuljettaja rangaistuksen 10 kuolemantuottamuksesta ja puimurinkuljettaja saa rangaistuksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vaikka kaikkien pikkubussissa olleiden kuolinsyy on leikkuupöydän aiheuttama vamma?
Siis kaikista puimureista ei edes saa leikkuupöytää irti. Se on nämä mistä saa irti ja jotka on todella leveitä, niitä tulee kuljettaa hinauksessa ja moni niin tekeekin. Näen aina syksyisin niitä liikenteessä. Näitä leikkuupöydällisiä puimureita on ollut liikenteessä iät ajat ja nyt maalaatte jotain uhkakuvia? Ihan tarpeetonta jossittelua. En usko, että kovinkaan moni ajaa leikkuupöytä kiinni. Tässäkin matkaa oli 300 metriä ja aiemmin matka oli sujunut ongelmitta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä pystynyt ohittamaan, koko tien leveydeltä meni puimuri, matkaa oli 300 m. Eli auton olisi pitänyt havaita jo kaukaa että tulee levee kuljetus ja mennä pientareelle hyvissä ajoin.
Ihan jarrutusmatkan etäisyys olisi riittänyt hengen säilymiseen. Siinä olisi sitten voitu yhdessä pohtia, miten purkaa tilanne. Päin ei ole pakko ajaa, vaikkei ohi pääsekään.
Olisikin riittänyt, mutta jarrutusjälkiä ei löytynyt. Katse on ollut koko ajan jossain muualla.
Valitettavan totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanviljelijät ja puimurikuskin puolustelijat, selittäkää miten koko tien leveyden tukkivalla puimurilla ajaminen tiellä on ollut lainmukaista toimintaa?
Puimurikoneen leveys on ollut yli 3 metriä, jonka kuljettaminen tiellä on kielletty jos siitä aiheutuu vaaraa tai haittaa (tieliikennelaki 129). On kiistämätöntä että puimurin kuljetus on aiheuttanut sekä vaaraa että haittaa. Siksipä puimurikuski sai myös tuomion ja sakot!
Oliko muuten puimurissa keltainen vilkku ja leveyden ilmoittavat merkinnät ja työvalot?
Oikeuden mielestä kuoleman aiheutti pojan havainnointivirhe, eikä tien tukkiva puimuri. Oma oikeustajuni on eri mieltä; voisin siis tukkia tien vaikka tahallisesti (esim leikkuupuimuirilla) ja kaikki aiheutuvat onnettomuudet olisivat muiden "havainnointivirheitä".Onnettomuuden ehkä aiheutti havainnointivirhe, mutta kuoleman aiheutti leveän työlaitteen laiton kuljetus.
Suurimmat sympatiani pojan omaisille.En osaa sanoa kärsimyskorvauksista ja niiden suuruudesta, mutta toivoisin tapauksen aiheuttavan lakimuutoksia maatalouden työkoneiden merkintöihin. Koko tien levyiseen kuljetukseen on vaadittava etuauto vilkkuvaloilla. Jos sitä ei ole, pitää työkoneen pysyä kaistallaan ja/tai 3 m leveänä. Ai lisää maatalouden kustannuksia? Olen valmis ottamaan sen riskin että näin käy.
Ei ole kiistämätöntä että puimurin kuljettamisesta tiellä noissa oloissa (hyvä näkyvyys, päivänvalo jne) on aiheuttanaut vaaraa tai huomattavaa haittaa. Päinvastoin, kaksi oikeusastetta on todennut että puimuri oli ihan laillisesti siellä missä oli - sakkotuomio tuli ainoastaan siitä että leikkuupöytä ei ollut kuljetuskärryssä. Vaaran (ja oman kuolemansa) aiheutti autoilija joka ei keskittynyt ajamiseen.
Ja kyllä, sinäkin saat tieliikennelain suomissa puitteissa tukkia tien jos niin haluat. Jos autoilet niin itseasiassa todennäköisesti teet niin varsin usein. Tuo "kaikki aiheutuvat onnettomuudet olisivat muiden "havainnointivirheitä"" taas on lähinnä lapsellista lässytystä, et sinä (toivottavasti) niin tyhmä ole että et ymmärtäisi että tien voi tukkia laillisesti tai laittomasti ja olosuhteet vaikuttavat olennaisesti siihen mitä kenenkin syyksi lasketaan.
Huomiovilkut oli puimurissa, useammassakin lehtiuutisessa mainittu. kuoleman aiheutti havaintovirhe, joka johti leikkuupöytään törmäämiseen, mutta lopputulos ei olisi todennäköisesti ollut yhtään sen häävimpi jos olisi törmätty ilman turvavyötä pöydättömään puimuriin. Siksipä ei kuolemantuottamuksesta tuomiota tullutkaan, kun ei katsottu että huolellisesti toimimallakaan (leikkuupöytä kärryssä) puimurinkuljettaja olisi voinut lopputulosta muuttaa.
Olen eri mieltä siitä oliko puimuri "laillisesti siellä missä oli", koska ainakin oikeuden mielestä kuljettaja syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
En saa lakipykälistä selville, kumman olisi tässä tapauksessa pitänyt väistää, ja miten se olisi tapahtunut? Olisiko henkilöauton pitänyt peruuttaa, vai puimurin?
Molemmat oikeusasteet olivat kuitenkin sinun kanssasi eri mieltä. Mikäli puimuri ei olisi saanut olla tiellä ollenkaan, olisi sen kuljettaja saanut ilman muuta tuomion vähintään perusmuotoisesta, todennäköisesti törkeästä kuolemantuottamuksesta koska huolellisesti toimimalla (olemalla ajamatta puimurilla laittomassa paikassa) onnettomuudelta ja pojan kuolemalta olisi vältytty. Puimurikuski olisi tällöin ollut tuottamuksellisesti vastuussa pojan kuolemasta.
Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuli sakot koska leikkuupöytä ei ollut kärryssä - ne sakot olisi voinut saada vaikkei mitään onnettomuutta olisi tapahtunutkaan.
Oikeusvaltioissa kaksi väärää ei tee oikeaa, vaan asiat katsotaan asioina. Jos toinen ajaa ylinopeutta ja toinen ei noudata väistämisvelvollisuutta, niin molemmat syyllistyvät liikenteen vaarantamiseen, mutta
kolarista voi olla vastuussa vain toinen, mikäli toisen rikkeen ei katsota vaikuttaneen merkittävästi lopputulokseen.
Ei taida laista löytyä mitään kohtaa jossa yksiselitteisesti määritettäisiin kumman pitää väistää jos ohittamaan ei mahdu, muuten kuin silloin kun se on erikseen liikennemerkillä osoitettu. Silloin käytetään maalaisjärkeä eli se väistää jolle se on helpompaa.
No tämä on ihan sinun privaattia laintulkintaasi. Laista kyllä löytyy kummalla on oikeus käyttää omaa kaistaansa. Ja että pitää ajaa niin oikeaa laitaa kuin suinkin jos on leveä menopeli. Jos koko häkkyrä ei edes mahdu koko tielle, niin sillä ei saa ajaa ilman selkeitä, turhat onnettomuudet estäviä varotoimenpiteitä!
Edelleen: maatalouskoneet ovat tästä poikkeus.
Lue ja opi: https://www.liikenneturva.fi/liikenteessa/traktorit-ja-tyokoneet-liiken…
Joo siellä luki mm. näin:
"Niitä saa kuitenkin kuljettaa yli 4 metriä leveänä vain, jos tielaitteet eivät rajoita liikkumista.
Työkone tai laite ei myöskään saa vaarantaa muuta liikennettä, ja kaikki kohtuudella vaadittavat toimenpiteet ylileveyden poistamiseksi on suoritettava."
Aikalailla rajoitti nyt Juliuksen liikkumista tämä helvetinkone puimuri!
Niin, tuo on se puimurikuskin sakon peruste: leikkuupöytä ei ollut irroitettu, kun se on irrotettavaa mallia. Mutta edelleen, ei ole rikos ajaa puimurilla maantiellä ja Julius olisi silti tod.näk. kuollut kun ajoi päin puimuria.
Puimurilla saa ajaa maantiellä laillisesti, mutta vain tietyin ehdoin. Tässä tapauksessa ehdot eivät täyttyneet, sillä leikkuupöytä ei ollut irroitettu. Kyseinen puimuri ei siis ollut laillisesti maantiellä.
Ymmärrän toki, että hiljaisella maaseudulla vastaantulijoita ei välttämättä ole lainkaan. Mutta mitä lähemmäs isoja asutuskeskuksia mennään, liikennemäärät kasvavat. Onkin suhteellista mikä on esim puimurin aiheuttama vaara ja haitta.
Tässä tapauksessa hiljaisella maantiellä puimuria tuli (ilmeisesti) vastaan vain yksi auto. Vilkkaammalla tiellä puimurin olisi voinut olla jopa vaikea päästä kolmion takaa tielle. Voidaan miettiä olisiko puimurikuski edes lähtenyt yrittämään ajoa leikkuupöytä leveänä, jos autoja olisi tullut kummastakin suunnasta jatkuvana virtana. Nyt tiettyjä riskejä otettiin, paha onnettomuus tapahtui.
Ei ole väärin hakea juurisyytä ja syyllisiä onnettomuudelle. Niin pitää tehdä, jotta vastaavilta onnettomuuksilta voitaisiin välttyä.[/q
Eli jatkossakaan puimurikuskia joka ajaa tiellä puimurin leikkuupöytä paikoillaan puimurin etuosassa ei voida syyttää kuolemantuottamuksesta vaan pelkästään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Eli jos esimerkiksi viisi nuorta kuolee törmäyksessä autokuskin huolimattomuuden vuoksi puimuriin ja kuolinsyynä on leikkuupöydän aiheuttamat vammat niin tuomio puimurikuskille on liikenneturvallisuuden vaarantaminen? Jos perhe jossa kolme lasta ja äiti ja isä joutuvat samanlaiseen onnettomuuteen ja kolme lasta ja äiti kuolevat leikkuupöydän aiheuttamiin vammoihin niin ainoa syyllinen on isä koska hän on huolimaton liikenteessä? Isä ei saa osumaa leikkuuteristä ja jää henkiin mutta hän saa tuomion neljästä kuolemantuottamuksesta ja puimurikuski saa tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta?
Toivotaan ettei toista tällaista onnettomuutta tule vaan puimureista on tieliikenteessä irrotettu leikkuupöytä puimurin etuosasta kuten laki velvoittaa.
Tiedätkö että puimuri täyttää maaseudun pikkutien ihan ilman pöytääkin.
Se on sitten erikoiskuljetuksen paikka.
Eikä ole. Se on ihan tieliikennelain mukaista ajaa puimurilla maantiellä.
"Yli neljä metriä leveillä puimureilla ei Kallion mukaan pidä ajaa millä tahansa tiellä. Reittivalinnoissa pitää ottaa siis huomioon se, että niillä saa ajaa vain sellaisilla teillä, joilla on riittävästi leveyttä näkyvyyttä."
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/koneet-ja-autot/af7fff0c-1c77-5ef0-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan maanviljelijä voi miettiä loppuikänsä olisiko leikkuupöytä pitänyt poistaa tai hoitaa siirtyminen toiselle pellolle jotenkin muuten.
Tuo onnettomuus olisi tapahtunut vaikka se leikkuupöytä olisi ollut siellä viljelijän kotipihassa.
Poika ajoi autonsa lähes keskelle puimurin keulaa. Myös oikeus totesi saman asian.
Tämä on sanottu tässä ketjussa jo lukemattomia kertoja.
Oletko jollain tapaa vähän hidas?
Oletko itse vähän hidas?? Miten väistetään puimuria, joka itse ajaa keskellä tietä???Katsopa vähän tarkemmin sitä kuvaa, ei ajanut puimuri omalla kaistallaan, edes se auto-osa!
A) Hidastamalla ja pysähtymällä.
B) Ajamalla ojaan jos oma vauhti liian kova.PS. Puimureissa ei ole auto-osaa. Ne eivät ole autoja.
😂😂 No voi seli seli. Paha olet, ja sairas hullu, kun kannata tuollaista liikennöintiä, jossa tietä leveämpi helvetinkone kulkee keskellä tietä vaikka mikään pakko ei ole!
Öööö. Asun maaseudulla. Se on ihan normaalia liikennöintiä, että syksyisin maanteillä kulkee puimureitakin. Ei ne ole mitään helvetinkoneita, vaan sympaattisia ja hitaita työkoneita.
Ja kyllä on pakko kulkea tiellä. Ei sitä viljaa muuten saada puiduksi. Samoin isoilla koneilla kääntämiseen tarvitaan enemmän tilaa eli vaikka toisen kaistan kautta.
Et kyllä nyt yhyään ymmärrä. Saattaisin käsittää täällä vellovan puimuripelon, jos niiden nopeus olisi sama kuin autoilla, mutta siis 20-30 km/h.... Mä liikun fillarillakin yhtä kovaa.
On sitten sinullakin kaikunut ihan kuuroille korville se, että se voidaan pakata sinne vekottimeen perään ja ajaa aivan oikeaa laitaa ettei mennä toisten kaistalle???? No, ei ole ihmishenki näköjään sen arvoinen sinun mielestäsi! Oikeastaan voitaisiin luopua näistä kaistoista kokonaan ja ajaa romurallia ja katsoa että kuka omalla vastuullaan selviää hengissä pisimpään!
Pikemminkin tiedän paremmin kuin sinä millaisia puimurit ovat. Olen ajanutkin sellaista.
Ja siksipä olisikin hienoa jos oppisit edes itse että se terä irti ennen tielle menoa sen sijaan että tunget tielle sillä asenteella että sinä menet ja muut väistäkööt. Kuten suuri osa palstamaalaisista näyttää liikenteessä ketjun perusteella asennoituvan.
Joskus on kuitenkin parempi olla hengissä kuin oikeassa, joten minä ainakin väistän jatkossakin, jos laittoman leveä puimuri tulee vastaan.
Joskaan tässä tapauksessahan ei olisi voinut väistää, kun ei katsonut eteensä ja olisi vastaantulijaan törmännyt siitä riippumatta, oliko se henkilöauto vai työkone ja minkälaisilla virityksillä.
Eri
Tämä tieto ei perustu yhtään mihinkään, että väistämättä olisi onnettomuus tapahtunut, jos puimurikuski olisi tehnyt kaiken niin kuin olisi pitänyt!
Väistämällä sitä ei olisi tapahtunut. Puintikaudella näitä isoja puimureita kulkee tiellä ja ne on helppo havaita, jos viitsii katsoa. Tähän tosiasiaan ei kovin paljon tietoa tarvita, terve itsesuojeluvaisto riittää.
Hyvä kuljettaja pitää katseen tiessä ja on valmis tarvittaessa hidastamaan. Tässä tapauksessa jarrutusjälkiä ei ollut, eli katse ei ollut tiessä. Tällä kertaa edessä oli puimuri, mutta törmäys olisi tapahtunut mihin tahansa esteeseen.
Kun katsoi sen simulaation tapahtuneesta, niin siitä kyllä näki miten paha tuota puimuria on ollut havannoida kaarteessa ja auringon paistaessa silmiin.
Toivon sinulle vastaavaa kohtaamista maantiellä! 😇 Ainiin, mutta sinähän toki pidät silmät aina tiessä ja olisit ollut jo pysähdyksissä ennenkuin leikkuupuimurista näkyy häivähdystäkään koska olethan täydellinen kuljettaja! LOL!
Olen kohdannut monta kertaa puimurin tiellä. Olen tarvittaessa pysähtynyt ja peruuttanut paikkaan, jossa sivuuttaminen onnistuu. Ja jos näkyvyys on ollut heikko, olen hidastanut ja varautunut nopeaan pysähtymiseen.
Minä tajuan sen, että oikeassa oleminen väärässä paikassa, ei tuo minulle voittajaoloa haudassa.
Typerä lapsellisuutesi ei oikein toimi vakavassa asiassa.
Tässä meillä Suomen täydellisin kuljettaja! Varautuu aina ja kaikkeen! Hallelujaa! Ablodit tälle täydelliselle ihmiselle 👏👏👏
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanviljelijät ja puimurikuskin puolustelijat, selittäkää miten koko tien leveyden tukkivalla puimurilla ajaminen tiellä on ollut lainmukaista toimintaa?
Puimurikoneen leveys on ollut yli 3 metriä, jonka kuljettaminen tiellä on kielletty jos siitä aiheutuu vaaraa tai haittaa (tieliikennelaki 129). On kiistämätöntä että puimurin kuljetus on aiheuttanut sekä vaaraa että haittaa. Siksipä puimurikuski sai myös tuomion ja sakot!
Oliko muuten puimurissa keltainen vilkku ja leveyden ilmoittavat merkinnät ja työvalot?
Oikeuden mielestä kuoleman aiheutti pojan havainnointivirhe, eikä tien tukkiva puimuri. Oma oikeustajuni on eri mieltä; voisin siis tukkia tien vaikka tahallisesti (esim leikkuupuimuirilla) ja kaikki aiheutuvat onnettomuudet olisivat muiden "havainnointivirheitä".Onnettomuuden ehkä aiheutti havainnointivirhe, mutta kuoleman aiheutti leveän työlaitteen laiton kuljetus.
Suurimmat sympatiani pojan omaisille.En osaa sanoa kärsimyskorvauksista ja niiden suuruudesta, mutta toivoisin tapauksen aiheuttavan lakimuutoksia maatalouden työkoneiden merkintöihin. Koko tien levyiseen kuljetukseen on vaadittava etuauto vilkkuvaloilla. Jos sitä ei ole, pitää työkoneen pysyä kaistallaan ja/tai 3 m leveänä. Ai lisää maatalouden kustannuksia? Olen valmis ottamaan sen riskin että näin käy.
Ei ole kiistämätöntä että puimurin kuljettamisesta tiellä noissa oloissa (hyvä näkyvyys, päivänvalo jne) on aiheuttanaut vaaraa tai huomattavaa haittaa. Päinvastoin, kaksi oikeusastetta on todennut että puimuri oli ihan laillisesti siellä missä oli - sakkotuomio tuli ainoastaan siitä että leikkuupöytä ei ollut kuljetuskärryssä. Vaaran (ja oman kuolemansa) aiheutti autoilija joka ei keskittynyt ajamiseen.
Ja kyllä, sinäkin saat tieliikennelain suomissa puitteissa tukkia tien jos niin haluat. Jos autoilet niin itseasiassa todennäköisesti teet niin varsin usein. Tuo "kaikki aiheutuvat onnettomuudet olisivat muiden "havainnointivirheitä"" taas on lähinnä lapsellista lässytystä, et sinä (toivottavasti) niin tyhmä ole että et ymmärtäisi että tien voi tukkia laillisesti tai laittomasti ja olosuhteet vaikuttavat olennaisesti siihen mitä kenenkin syyksi lasketaan.
Huomiovilkut oli puimurissa, useammassakin lehtiuutisessa mainittu. kuoleman aiheutti havaintovirhe, joka johti leikkuupöytään törmäämiseen, mutta lopputulos ei olisi todennäköisesti ollut yhtään sen häävimpi jos olisi törmätty ilman turvavyötä pöydättömään puimuriin. Siksipä ei kuolemantuottamuksesta tuomiota tullutkaan, kun ei katsottu että huolellisesti toimimallakaan (leikkuupöytä kärryssä) puimurinkuljettaja olisi voinut lopputulosta muuttaa.
Olen eri mieltä siitä oliko puimuri "laillisesti siellä missä oli", koska ainakin oikeuden mielestä kuljettaja syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
En saa lakipykälistä selville, kumman olisi tässä tapauksessa pitänyt väistää, ja miten se olisi tapahtunut? Olisiko henkilöauton pitänyt peruuttaa, vai puimurin?
Molemmat oikeusasteet olivat kuitenkin sinun kanssasi eri mieltä. Mikäli puimuri ei olisi saanut olla tiellä ollenkaan, olisi sen kuljettaja saanut ilman muuta tuomion vähintään perusmuotoisesta, todennäköisesti törkeästä kuolemantuottamuksesta koska huolellisesti toimimalla (olemalla ajamatta puimurilla laittomassa paikassa) onnettomuudelta ja pojan kuolemalta olisi vältytty. Puimurikuski olisi tällöin ollut tuottamuksellisesti vastuussa pojan kuolemasta.
Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuli sakot koska leikkuupöytä ei ollut kärryssä - ne sakot olisi voinut saada vaikkei mitään onnettomuutta olisi tapahtunutkaan.
Oikeusvaltioissa kaksi väärää ei tee oikeaa, vaan asiat katsotaan asioina. Jos toinen ajaa ylinopeutta ja toinen ei noudata väistämisvelvollisuutta, niin molemmat syyllistyvät liikenteen vaarantamiseen, mutta
kolarista voi olla vastuussa vain toinen, mikäli toisen rikkeen ei katsota vaikuttaneen merkittävästi lopputulokseen.
Ei taida laista löytyä mitään kohtaa jossa yksiselitteisesti määritettäisiin kumman pitää väistää jos ohittamaan ei mahdu, muuten kuin silloin kun se on erikseen liikennemerkillä osoitettu. Silloin käytetään maalaisjärkeä eli se väistää jolle se on helpompaa.
No tämä on ihan sinun privaattia laintulkintaasi. Laista kyllä löytyy kummalla on oikeus käyttää omaa kaistaansa. Ja että pitää ajaa niin oikeaa laitaa kuin suinkin jos on leveä menopeli. Jos koko häkkyrä ei edes mahdu koko tielle, niin sillä ei saa ajaa ilman selkeitä, turhat onnettomuudet estäviä varotoimenpiteitä!
Edelleen: maatalouskoneet ovat tästä poikkeus.
Lue ja opi: https://www.liikenneturva.fi/liikenteessa/traktorit-ja-tyokoneet-liiken…
Joo siellä luki mm. näin:
"Niitä saa kuitenkin kuljettaa yli 4 metriä leveänä vain, jos tielaitteet eivät rajoita liikkumista.
Työkone tai laite ei myöskään saa vaarantaa muuta liikennettä, ja kaikki kohtuudella vaadittavat toimenpiteet ylileveyden poistamiseksi on suoritettava."
Aikalailla rajoitti nyt Juliuksen liikkumista tämä helvetinkone puimuri!
Niin, tuo on se puimurikuskin sakon peruste: leikkuupöytä ei ollut irroitettu, kun se on irrotettavaa mallia. Mutta edelleen, ei ole rikos ajaa puimurilla maantiellä ja Julius olisi silti tod.näk. kuollut kun ajoi päin puimuria.
Puimurilla saa ajaa maantiellä laillisesti, mutta vain tietyin ehdoin. Tässä tapauksessa ehdot eivät täyttyneet, sillä leikkuupöytä ei ollut irroitettu. Kyseinen puimuri ei siis ollut laillisesti maantiellä.
Ymmärrän toki, että hiljaisella maaseudulla vastaantulijoita ei välttämättä ole lainkaan. Mutta mitä lähemmäs isoja asutuskeskuksia mennään, liikennemäärät kasvavat. Onkin suhteellista mikä on esim puimurin aiheuttama vaara ja haitta.
Tässä tapauksessa hiljaisella maantiellä puimuria tuli (ilmeisesti) vastaan vain yksi auto. Vilkkaammalla tiellä puimurin olisi voinut olla jopa vaikea päästä kolmion takaa tielle. Voidaan miettiä olisiko puimurikuski edes lähtenyt yrittämään ajoa leikkuupöytä leveänä, jos autoja olisi tullut kummastakin suunnasta jatkuvana virtana. Nyt tiettyjä riskejä otettiin, paha onnettomuus tapahtui.
Ei ole väärin hakea juurisyytä ja syyllisiä onnettomuudelle. Niin pitää tehdä, jotta vastaavilta onnettomuuksilta voitaisiin välttyä.[/q
Eli jatkossakaan puimurikuskia joka ajaa tiellä puimurin leikkuupöytä paikoillaan puimurin etuosassa ei voida syyttää kuolemantuottamuksesta vaan pelkästään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Eli jos esimerkiksi viisi nuorta kuolee törmäyksessä autokuskin huolimattomuuden vuoksi puimuriin ja kuolinsyynä on leikkuupöydän aiheuttamat vammat niin tuomio puimurikuskille on liikenneturvallisuuden vaarantaminen? Jos perhe jossa kolme lasta ja äiti ja isä joutuvat samanlaiseen onnettomuuteen ja kolme lasta ja äiti kuolevat leikkuupöydän aiheuttamiin vammoihin niin ainoa syyllinen on isä koska hän on huolimaton liikenteessä? Isä ei saa osumaa leikkuuteristä ja jää henkiin mutta hän saa tuomion neljästä kuolemantuottamuksesta ja puimurikuski saa tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta?
Toivotaan ettei toista tällaista onnettomuutta tule vaan puimureista on tieliikenteessä irrotettu leikkuupöytä puimurin etuosasta kuten laki velvoittaa.
Tiedätkö että puimuri täyttää maaseudun pikkutien ihan ilman pöytääkin.
Se on sitten erikoiskuljetuksen paikka.
Eikä ole. Se on ihan tieliikennelain mukaista ajaa puimurilla maantiellä.
Ajella 7,5 metriä leveällä vehkeellä maantiellä? Kai tuota eppäillä soppii?
Eipä tuo ollut puimurikaan edes yrittänyt väistää. Keskellä tietä nökötti ensimmäisenä paikalle tulleen viranomaisen ottamassa kuvassa.
Tuosta ilmeisesti puuttuu sana "ja". Eli leveällä maatalouskoneita saa ajaa vain teillä, joilla on riittävästi leveyttä.
En tiedä miten toimitaan mutta eikö joku kyltti olisi pitänyt laittaa ja toinen henkilö on kyltin luona, stop merkki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7,7 metriä leveä leikkuupöytä kiinnitettynä puimurin eteen tulee vastaan tiellä.
Kyllä tommoseen täytyy varautua??
Kaikkeen pitää liikenteessä varautua. Myös siihen, että lentokone voi laskeutua sun eteen. Tarkkaile ja ennakoi.
Kuinkahan moni täällä koko ajan varautuu liikenteessä kaikkeen mahdolliseen meteoriitteja myöten??? Vai onko vaan kiva haukkua toista ihmistä, kun ei osunut omalle kohdalle??? TURHIA RISKEJÄ EI OLE MIKÄÄN PAKKO OTTAA!!
Tieliikennelaki velvoittaa ajamaan niin, että hallitsee autonsa ja pystyy pysäyttämään sen näkyvissä olevalla tien osalla. Tutkimuksen ja oikeuden mukaan tämä oli mahdollista tässäkin tapauksessa mikälii autoilijan huomio ei olisi kiinnittynyt muuhun kuin liikenteeseen.
Se velvoittaa olemaan myös tukkimatta koko tiealuetta ja toisaalta olemaan aiheuttamatta muille tielläliikkujille hengenvaarallisia yllätyksiä. Vai eikö säännöt koske kuin kaupunkilaisia?
puimurilla oli yhtäläinen oikeus olla siellä tiellä, eikä puimurikuskin voitu olettaa tietävän, että joku autoilija ei näe talonkokoista puimuria edessään niin ettei edes hidasta tai pysähdy ennen törmäystä
Ja sitten muka me Juliuksen puolustajat ollaan jotain jankuttajia!! 😆 Vaikka näille puimurinrakastajille saa vaikka miljoona kertaa aivan turhaan hokea, että näin toimivat puimurin kuljettajat ovat rikkoneet jo tieliikennelakia ja tuomarikin on tämän puimurikuskin tuominnut! Hän olisi voinut toimia toisin ja olla aiheuttamatta turhaa kuolemaa jos olisi halunnut! Mutta jos ei teidän älykkyysosamäärä riitä kuin saman paskan aloittamiseen yhä uudelleen alusta, niin anti olla sitten! Jääkää tänne keskenänne mölisemään ja pätemään.
Oikeuden mukaan on todennäköistä, että onnettomuus olisi tapahtunut, vaikka puimurin pöytä olisi ollut poissa. Auton kuljettajan ajolinja oli sellainen. Autonkuljettaja puuhasi autossaan jotain, mikä vei hänen huomionsa kokonaan ja hän ei edes yrittänyt hiljentää, väistää tai pysähtyä ennen törmäystä. Hänen omat toimensa hetkeä ennen törmäystä vaikutti osaltaan onnettomuuden tapahtumisen . Ei voi vastaantulijaa syyttää jos joku ei katso eteensä ja ajaa päin.
Olen samaa mieltä siitä että onnettomuus olisi tapahtunut vaikka puimuripöytä olisi ollut poissa. Mutta nyt on liian paljon jossiteltavaa siinä mikä oli tieliikenteessä kielletyn leikkuupöydän osuus onnettomuuden seurauksissa ja pojan kuolemassa. Eli onko jatkossakin niin että puimuria kuljettava henkilö joka ei pura leikkuupöytää saa rangaistuksen vain liikenneturvallisuuden vaarantamisesta jos vastaantuleva henkilö katsotaan syylliseksi itse onnettomuudelle? Mitä jos pikkubussin kuljettaja saa sairauskohtauksen ja törmää leikkuupöydälliseen puimuriin ja kyydissä olevat lapset saavat surmansa? Saako pikkubussin kuljettaja rangaistuksen 10 kuolemantuottamuksesta ja puimurinkuljettaja saa rangaistuksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vaikka kaikkien pikkubussissa olleiden kuolinsyy on leikkuupöydän aiheuttama vamma?
Ei, koska sairaskohtaus ei täytä syyllisyyden edellytyksiä. Se on valitettava onnettomuus joka ei ole kenenkään syytä. Puimurikuski saa silloinkin tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, mutta ei kuolemantuottamuksesta, koska sairaskohtauksen saanut olisi ajanut myös omalla kaistallaan ajavaa rekkaa päin. Kuten tämänkin tarinan uhri.