Kukaan mun kolmesta lapsesta ei ole muistanut äitienpäivää tänään

Pakotitko poimimaan valkovuokkoja, että sua muistettais?

Vierailija kirjoitti:

Pahoittelut apn ja muiden onnittelematta jääneiden puolesta- olisikohan sitä mahdollista kertoa ihan suoraan, että kun tässä on kovan ja kivuliaan synnytyksen jälkeen sinua monien vaikeuksienkin keskellä elämäntielle toistakymmentä vuotta kasvatettu ja oma elämä sinun hyvinvointisi vuoksi jätetty monilta osin elämättä ja hyvin paljosta luovuttu vain sinun vuoksesi rakas lapseni, niin vähintä, mitä voisit kerran vuodessa antaa, olisi edes pieni kortti tai onnittelu soitto? Jos tämä ei käy, olisi syytä pitää rehellinen keskustelu siitä, miksi muistaminen äitienpäivänä on niin ylivoimaista ja onko jotain anteeksipyydettävää tai annettavaa puolin ja toisin.

On itsekin painotettava sitä, ettei kukaan ole itsestäänselvyys-ei edes se oma äiti. Nuori ihminen on usein  omasta mielestään kuolematon ja monelle sen oman vanhemman sairastuminen ja kuolema tulee nykyisin jotenkin "yllätyksenä, eikä empatiaa ja myötäelämisen kykyä enää löydy. Valmistakaa lapsianne elämän kipeäänkin todellisuuteen, jotta heidän arvomaailmansa ei jäisi vain pinnallisuudeksi.

Hyvää äitienpäivää kuitenkin jokaiselle, joka ei lapsiltaan muistamista saanut-sinä teit parhaasi, sinä rakastit niin hyvin kuin kykenit ja neuvoit parhaasi mukaan. Nyt on sinun aikasi olla itsellesikin rakkaudellinen ja päästää irti-teit sen, mihin kykenit-arvosta itseäsi siitä.

Kuule kukaan ei ole tänne pyytänyt syntyä. Itse päätit tehdä lapsia, lapsesi eivät ole sinulle mitään velkaa.

Kristallikissa kirjoitti:

Pakotitko poimimaan valkovuokkoja, että sua muistettais?

Meinaan mulle kävi niin. Äitini pakotti aikoinaan, olin 14-vuotias. En ois halunnut mennä poimimaan ja syy oli se, että äiti oli mulle tosi ilkeä.

Äitini ei ottanut tästä faktasta mitään vastuuta.

Ap on selvästi järkevämpi.

Mä muistan kun pienenä tein isän kanssa kakun äidille äitienpäivänä. Olin sellainen mitä, 4v ikäinen ehkä tai sitten 5, eli tosi pieni ja sotkin paljon niin kakun kuin värien kanssa. Kakku tottakai ihan kaamean näköinen, mutta minä olin pienenä niin ylpeä kun se oli niin värikäs ja siinä oli paljon suklaata.

No, äitini tottakai sitten moitti minun edessäni kakkua, että miksi siinä on noin paljon väriä ja miksi siinä on suklaata. Opetti aika nopeasti ettei kannata äitienpäivään satsata.

Onko lapsilla todettu autismia? Ovatko suorittajia uraihmisiä elämässään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahoittelut apn ja muiden onnittelematta jääneiden puolesta- olisikohan sitä mahdollista kertoa ihan suoraan, että kun tässä on kovan ja kivuliaan synnytyksen jälkeen sinua monien vaikeuksienkin keskellä elämäntielle toistakymmentä vuotta kasvatettu ja oma elämä sinun hyvinvointisi vuoksi jätetty monilta osin elämättä ja hyvin paljosta luovuttu vain sinun vuoksesi rakas lapseni, niin vähintä, mitä voisit kerran vuodessa antaa, olisi edes pieni kortti tai onnittelu soitto? Jos tämä ei käy, olisi syytä pitää rehellinen keskustelu siitä, miksi muistaminen äitienpäivänä on niin ylivoimaista ja onko jotain anteeksipyydettävää tai annettavaa puolin ja toisin.

On itsekin painotettava sitä, ettei kukaan ole itsestäänselvyys-ei edes se oma äiti. Nuori ihminen on usein  omasta mielestään kuolematon ja monelle sen oman vanhemman sairastuminen ja kuolema tulee nykyisin jotenkin "yllätyksenä, eikä empatiaa ja myötäelämisen kykyä enää löydy. Valmistakaa lapsianne elämän kipeäänkin todellisuuteen, jotta heidän arvomaailmansa ei jäisi vain pinnallisuudeksi.

Hyvää äitienpäivää kuitenkin jokaiselle, joka ei lapsiltaan muistamista saanut-sinä teit parhaasi, sinä rakastit niin hyvin kuin kykenit ja neuvoit parhaasi mukaan. Nyt on sinun aikasi olla itsellesikin rakkaudellinen ja päästää irti-teit sen, mihin kykenit-arvosta itseäsi siitä.

Lapsen syyllistäminen siitä että oma elämä on jäänyt elämättä.... Eih. Ennemmin kertoo suoraan, että odotti äitienpäivämuistamista lapsiltaan ja on harmissaan kun sellaista ei tullut. Että se olisi hänelle tärkeää ja toivottavasti lapset ottavat onkeensa että seuraavana vuonna muistetaan äitiä. Jos ei vieläkään mene jakeluun, voi sanoa että niin vain kuuluu tehdä koska se kuuluu hyviin tapoihin.

Niin ja unohdin mainita- molemmat lapseni ovat sen verran hyvin kasvatettuja, että ymmärtävät muistaa läheisiään, ystäviään ja jopa äitiään erilaisina merkkipäivinä. Ei siksi, että sitä heiltä vaatisin, vaan siksi, että he niin ovat halunneet tehdä, eli oliko jotain muuta perusteetonta ilkeilyä vielä varastossa? Olisi paljon mukavampaa kaikille, että ei lähdettäisi näinkin neutraalista aiheesta kertomaan mitään muuta kuin omia näkemyksiä, puuttumatta muiden mietteisiin-mitäpä jos haukkuisit jonkun siksi, että hän viettää joulua juhannusta nimipäivää tai synttäreitä? 

Vierailija kirjoitti:

Parempi olisi kun koko typerä äitienpäivä lopetettaisiin. Aiheuttaa monelle naiselle pelkkää pahaa mieltä ja usein myös riitoja perheissä. Amerikkalaisten kauppiaitten keksimä krääsänmyynti-päivä ei ole niin pyhä, etteikö sitä voisi kalenterista poistaa.

Ei amerikkalaiset kauppiaat keksineet mitaan keskiajalla josta asti aitienpaivaa on vietetty. (Laetare Sunday).

Pojat muisti ja vietettiin päivää yhdessä. Tyttö ei laittanut edes viestiä, mutta ei haittaa se on narkkari ja parempi että pysyy meistä erossa. Toki surullista mutta ei voi mitään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi olisi kun koko typerä äitienpäivä lopetettaisiin. Aiheuttaa monelle naiselle pelkkää pahaa mieltä ja usein myös riitoja perheissä. Amerikkalaisten kauppiaitten keksimä krääsänmyynti-päivä ei ole niin pyhä, etteikö sitä voisi kalenterista poistaa.

Mitkä kaikki "juhlapyhät" ovatkaan meille muualta tulleita? Joulu, pääsiäinen, juhannus, naisten päivä, Eurooppa päivä, ruotsalaisuuden päivä, lapsen oikeuksien päivä, ystävyys päivä jne. Voihan jokainen viettää näitä päiviä omalla tavallaan tai jättää viettämättä. Jos joka ikinen liputuspäivä jotain kissanristiäisiä viettää, ei muuhun jää aikaa. Kyse on jälleen arvovalinnoista-mitä sinä pidät tärkeänä, mikä sinulle on merkittävä liputuspäivä ja muistamisen aihe? Äitiys on mielestäni maailmanlaajuisesti täysin aliarvostettua, aivan samoin kuin naiseuskin, joten on vain oikeus ja kohtuus, että kansakuntien peruspilareita muistetaan edes nimellisesti ja toivottavasti kodeissa myös muutenkin.

Juhannus? Keskikesän, yöttömän yön juhla tuontitavaraa? Ei ole. Siihen on liimattu päälle sontaa, mutta juhla on täysin kotoperäinen kuten muillakin pohjoisilla kansoilla.

Piti hakemalla hakea jotain,mistä pääsee v..lemaan, vai? Kertoo sinusta paljon. Juhannus on Johannes kastajan teloituksen muistopäivä kalenterissamme, ei keskikesän juhla. Pakanalliset ja kristilliset juhlat on erotettava toisistaan tai edes itse ymmärrettävä, mistä mikäkin juhla juurensa juontaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä äiti olen huolehtinut kaikkien synttärit, joulut ja muut juhlat. Perhe ei ymmärrä juhlistaa minua ja se vähän harmittaa. Olen sanonut aikuistuville lapsilleni suoraan, että äidille pitää ainakin soittaa äitienpäivänä. Lahjoja en kaipaa. Hyvät välit meillä on, mutta ei toi nuoriso tunnu hoksaavan, että äitikin tarvitsisi jotain.

Voisiko olla liian kiltti äiti, niin että lapset pitävät itsestäänselvyytenä?

Oma äitini puhui muutaman kerran kivuliaasta synnytyksestä ja siitä, kuinka kaipaa muistamista kukkasin. Itse en ole halunnut puhua noista asioista sillä tavalla omalle lapselle. Olen kuvitellut, että lapsi tajuaisi muutenkin huomioida äitiään. Mutta eivät kaikki lapset huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen äitini kanssa vielä toistaiseksi jonkinlaisissa väleissä, mutta en ole pystynyt laittamaan hänelle edes viestillä onnitteluja. Kävimme pari kuukautta sitten varsin kipeän keskustelun lapsuudestani ja hän itsekin myöntää, että kohteli minua aikanaan törkeästi ja tuhosi lapsuuteni.

Keskusteluista huolimatta, ja siitä huolimatta että hän vähän martyyrimaisesti kysyy mitä haluan ja tarvitsen päästäkseni asiasta yli, ei hän ole valmis tarvitsemaani asiaa tekemään.

Sen sijaan yrittää rahallisesti ja auttamalla hyvitellä ja mielistellä, niistä kieltäydyn vaikka tilanteeni sairaseläkeläisenä on heikko.

Tulen todennäköisesti sairauteni takia kuolemaan kauan ennen äitiäni ja vihaan miten elämäni on mennyt. Uskon että äiti rakastaa kyllä, mutta en jaksa olla hänen kanssaan tekemisissä. En voi vilpittömästi onnitella, en halua lounaalle, en halua nähdä. Ensi vuonna toivottavasti olen jo saanut asiallisesti viilennettyä välit ja muutettua kauas pois.

Ymmärrän sinua, mutta tiedän myös, että on todella raskasta myöhemmin tajuta, millainen vanhempi on aikoinaan ollut, mitä virheitä on tehnyt, miten ei ole osannut, pystynyt tai ymmärtänyt. Ja kantaa siitä syyllisyyttä ja häpeää, ja surua, ja tietää, ettei mennyttä voi muuttaa. Äitisi on siihen havahtunut, kun kerran myöntää asian. Se on paljon. Tule häntä hiukan vastaan jos kerran on sovinnollinen?

Vierailija kirjoitti:

Katso peiliin. Sieltä löytyy vastuunkantaja.

Terv. Äiti, jota kaikki 4 lasta muistivat yhdessä ja erikseen

Tätä mieltä minäkin olen.

Minulla neljä lasta, joista vanhin 21v poika. Häneltä kysyin erikseen tuleeko käymään. En tiiä vielä ehdinkö, oli vastaus, onnitteli kyllä. Kävi sitren yhdeksän jälkeen lahjan tuomassa, kiirettä ilmeisesti pitänyt, kun ei aiemmin ehtinyt. Kolme tyttöä, 12, 15 ja 19-vuotiaat muistivat kyllä kortein ja lahjoin. Viime vuonna tuo nyt 21-vuotias ei edes onnitellut. Oli juuri muuttanut omilleen, eikä ilmeisesti paljon äitienpäivä kiinnostanut.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että ne lapset käyttäytyy juuri sillä tavalla kuin olette ne teidän lapset kasvattaneet.

Hah! Luuletko tosiaan, että lapset on joitain ohjelmoitavia koneita!?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole muistettu. Toinen asuu ulkomailla, siellä ei kyllä äitienpäivää vietetä. Toinen toisella puolella Suomea. Ei ole kuulunut hänestäkään. Eikä kyllä kuulu muutenkaan paitsi kun on rahan tarve.

Missäs ulkomaassa ei toukokuun toinen sunnuntai ole äitienpäivä?

Mitä vttua tuu pätemään asiassa josta et mitään tiedä?

Ei tarvi matkustaa kovin kauas kun äitienpäivä on ihan toinen kuin Suomessa. Esim. Ruotsissa toukokuun lopussa, tänä vuonna 28.5.23.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että ne lapset käyttäytyy juuri sillä tavalla kuin olette ne teidän lapset kasvattaneet.

Väärin. Ainakaan minun masennukseni ja ujouteni ei ole äitini vika, vaikka ne ovat vaikuttaneet käytökseeni paljon tässä elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että ne lapset käyttäytyy juuri sillä tavalla kuin olette ne teidän lapset kasvattaneet.

Hah! Luuletko tosiaan, että lapset on joitain ohjelmoitavia koneita!?!

En, vaan ainoastaan sinä niin luulet.

Mutta lapset oppivat ne käyttäytymistavat, moraalit ja toisista huolehtimisen teistä. Sen takia täälläkin näkee hyvin selkeästi että ne jotka ovat olleet opettamassa lapsilleen miten käyttäytyä eivätkä vain olettaneet että lapset oppii ja lukee ajatuksia, niin näiden lapset ovat myös heitä muistaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitini kanssa vielä toistaiseksi jonkinlaisissa väleissä, mutta en ole pystynyt laittamaan hänelle edes viestillä onnitteluja. Kävimme pari kuukautta sitten varsin kipeän keskustelun lapsuudestani ja hän itsekin myöntää, että kohteli minua aikanaan törkeästi ja tuhosi lapsuuteni.

Keskusteluista huolimatta, ja siitä huolimatta että hän vähän martyyrimaisesti kysyy mitä haluan ja tarvitsen päästäkseni asiasta yli, ei hän ole valmis tarvitsemaani asiaa tekemään.

Sen sijaan yrittää rahallisesti ja auttamalla hyvitellä ja mielistellä, niistä kieltäydyn vaikka tilanteeni sairaseläkeläisenä on heikko.

Tulen todennäköisesti sairauteni takia kuolemaan kauan ennen äitiäni ja vihaan miten elämäni on mennyt. Uskon että äiti rakastaa kyllä, mutta en jaksa olla hänen kanssaan tekemisissä. En voi vilpittömästi onnitella, en halua lounaalle, en halua nähdä. Ensi vuonna toivottavasti olen jo saanut asiallisesti viilennettyä välit ja muutettua kauas pois.

Ymmärrän sinua, mutta tiedän myös, että on todella raskasta myöhemmin tajuta, millainen vanhempi on aikoinaan ollut, mitä virheitä on tehnyt, miten ei ole osannut, pystynyt tai ymmärtänyt. Ja kantaa siitä syyllisyyttä ja häpeää, ja surua, ja tietää, ettei mennyttä voi muuttaa. Äitisi on siihen havahtunut, kun kerran myöntää asian. Se on paljon. Tule häntä hiukan vastaan jos kerran on sovinnollinen?

Yritän kyllä. Tiedän että hän varmasti häpeää ja suree miten lapsuuteni meni. Hän oli todella vaikeasti päihde - ja mielenterveysongelmainen. En viitsi sen yksityiskohtaisemmin kertoa, mutta hän todella otti perheessä minut silmätikuksi ja ihan todella satutti henkisesti ja fyysisesti. Sisaruksilla ei tällaista lapsuutta ollut vaikka muuten kärsivät tilanteesta. Nuorimmalla varsinkin ihan eri lapsuus kun hän oli vauva äidin saadessa apua, minä taas jo täysi-ikäinen.

Asia on minulle todella vaikea nyt taas kun tiedän, etten voi ikinä saada omia lapsia tai tule edes olemaan elossa kovin kauan. Haluaisin käsitellä asiaa äitini kanssa, enkä vihaa häntä vaikka olen kyllä joskus vihainen.

En vain pysty, koska asia on juurikin hänellekin kipeä ja kommunikointi on vaikeaa tämän takia puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että ne lapset käyttäytyy juuri sillä tavalla kuin olette ne teidän lapset kasvattaneet.

Väärin. Ainakaan minun masennukseni ja ujouteni ei ole äitini vika, vaikka ne ovat vaikuttaneet käytökseeni paljon tässä elämässä.

Ujous johtuu siitä, ettei sinua tarpeeksi kannustettu jo ihan pienenä vauvana kommunikoimaan toisten kanssa useasti ja tottumaan pettymyksiin.

Vaikka moni luulee,niin ei ujous ole mikään synnynnäinen juttu vaan se lähtee siitä miten vauvaa kohdellaan jo pienestä lähtien

Disown the swines.