Ikävä mummoa

Suru ja ikävä voivat aaltoilla. Välillä helpompaa ja taas ikävä iskee enemmän. Mun mummin lähdöstä on 20v ja vieläkin joskus on iso ikävä.

Et ole yksin. Ikävä on rakasta mummoa minullakin, ja pappaa samoin, vaikka on jo yli kymmenen vuotta heidänkin kuolemistaan. Mutta ajattelen sen niin, että kun on ollut tärkeä, rakas ja läheinen, se jälki jää sydämeen. Yhdentekevä ihminen ei muistuisi sillä tavalla mieleen. Kaipauksella ja kiitollisuudella muistan lämpimästi.

Samoin. Niin kaipaan.

Sama vika, surupuserossa jo 20 vuotta. Kerran jopa harkitsin, että pyydän Soinin Timoa ryhtymään minulle mummiksi, kun on niin ihanan rintava, tomera ja pullantuoksuinen. En kuitenkaan lopulta tohtinut, kun Timolla lienee omiakin lapsenlapsia.