Miten sun äitienpäivä pilattiin?

Mies ja lapset joutuivat peurakolariin kun olivat anoppilassa käymässä..tämä päivä jäi kyllä mieleen

Vierailija kirjoitti:

Mies ja lapset joutuivat peurakolariin kun olivat anoppilassa käymässä..tämä päivä jäi kyllä mieleen

Peura-parka. Miten sen kävi?

Vierailija kirjoitti:

Sain lahjaksi savimöhköleen, ihan kiva. Lapsi tehnyt sen päiväkodissa. Mies oli ostanut vatkaimen, great..

Minäkin sain jonkun vaalean taikataikina/savi möhkäleen, minusta se oli symppis😊 mun alle 2v tyttö sen omin kätösin mytännyt kokoon. Ja 3v isoveljen reaktio kun avasin sen möhkäleen paketista oli aivan mahtava, isoveli oli oikeesti vaikuttunut siitä pikkusiskonsa tekemästä möhkäleestä ja sanoi heti että Vaaauuu! HIENO! Tutkaili sitä pitkään ja otti mukaan leikkeihinsä, jossain vaiheessa menin pelastaan möhkäleen ennen kuin se menee rikki.

Pilasin (olen isä) äitienpäivän, kun en ensimmäisen 10min sisällä sängyssä herättyäni, hädin tuskin tajuissani, muistanut toivottaa äitienpäivää. Lahjan olin ostanut (hemmottelulahjakortti), mistä sain sarkastisen no voi kiitoksen.

Vierailija kirjoitti:

alakerran lapseton päihderiippuvainen eukko  (35 vee) alkoi hakata kattoonsa, kun soitin omalle äidilleni äitienpäiväpuhelun. Ilmeisesti häntä risoi liikaa, kun joku muisti omaa äitiään. Itse hän esittää olevansa läheinen äitinsä kanssa, mutta viinan vetäminen menee aina lomilla ykkösvaihtoehdoksi äidin tapaamisen sijaan.  Vaikka yritti pilata äitienpäivänviettoni, niin en antanut.

Juttelin sitten äitini kanssa yli tunnin ja hän kertoi juttuja lapsuudestaan ja muisteltiin meidän yhteistä äitilinjaa.

Muistoja on aina kiva kuunnella ja naurettiin ja nautittiin puheluyhteydestä ja suunniteltiin sitä milloin pääsen käymään kotona.

 

Mä kaipaan noita puheluja mun äidin kanssa .

Äiti kuoli 9v sitten, mutta sitä ennen meillä oli hyviä ja hauskoja puheluja hänen kanssaan 😊. Vanhetessaan äiti jotenkin lopetti puheidensa suodattamisen ja tarpeen olla hirveän sivistynyt ja korrekti. Siis rentoutui.

RIP äiti

Ihan normi paha mieli ja maailman surkein äiti -fiilis. Lapsi ei edes onnitellut. Ei mieskään, en ole äitinsä eikä meillä ole yhteisiä lapsia niin päivää ei meillä vietetä

Itse pilasin kun ei ole rahaa. Olisi ihana syödä hyvää ruokaa ja viettää aikaa lasten ja oman äidin kanssa mutta enpä nähnyt ketään. Äitiä ei tunnu enää kiinnostavan juhlat tai mikään muukaan minuun liittyvä. Yksi lapsista laittoi viestin. Kerran elämässä ero jälkeen oon viettänyt äitienpäivää kun kävimme brunssilla. Juhlia ei ole liikaa joten olisi kiva kun olisi jotain spesiaalia yhdessäoloa. Lahjoja en niinkään odota.

En oo ikinä odottanu spontaania muistamista puolisolta, koska huomasin heti ekan lapsen synnyttyä, että eihän se itse tajuisi muistaa, kun äitinsä luonakin äiti ite tekee kakut ja keittää kahvit, aikuiset lapset käy tuomassa kortin ja ehkä kukan ja äidin passattavana sitten äitienpäivän.

Sama ois siirtyny takuulla meidän perheeseen. Siksi sanoin heti, että äitienpäivänä SINÄ mieheni keität kahvit ja teet tai ostat kakun. Olen sinun lastesi äiti ja SINÄ opetat lapsemme huomioimaan äitiä edes äitienpäivänä. Sama sitten isänpäivänä toisinpäin. Ovat juhlia jolloin korostetaan perhettä ja se näytetään lapsille omalla esimerkillä.

Alkuun piti joka kerta etukäteen esittää tää vaatimus, mutta oppi meni perille. Nykyään, lasten ollessa jo aikuisia, käydään lounaalla jossain ulkona tai lapset ja mies tekevät ruuat kotona. Kakku kaupasta, samoin kukat. Siirtyy nyt jo lastenlapsille.

Turha odottaa, loukkaantua ja marttyroitua. Sanokaa suoraan, mitä toivotte, vaikka useampaan kertaan. Ja selittäkää, miksi sitä toivotte. Mutta huutamatta ja v i tt uilematta.

Ainut poikani 37 v ei ole huomioinut minua mitenkään ja oma äitini on kuollut. Olo on tyhjä ja masentunut, hyljätty olo.

Vierailija kirjoitti:

Kiva aamu ollut, pojan kanssa käytiin rannalla leikkimässä ja puistossa. Äskön syötiin brunssi perheen kesken.

Anoppi yrittää taas pilata äitienpäivän niin kuin kaikki juhlapäivät. Kutsui syömään mieheni mutta ei minua ja lastamme. Kymmenen vuotta ollaan oltu yhdessä ja ollaan naimisissa ja meillä on lapsi. Silti tekee selväksi, että heidän sukuun en kuulu. Ärsyttää suunnattomasti, että itkin taas kun sai niin pahan mielen.... En silti halua purkaa turhautumista mieheeni tai antaa pilata tätä päivää minulta.

Ei kai sun miehesi mennyt äitinsä luokse? Oikea mies ois sanonut että ei kiitos, vietän aikaa nyt perheeni kanssa.

Aloitin äitienpäivänvalmistelut jo eilen illalla 21.30 kolmen Lapsemme kanssa kun tajusin, ettei miehen "pitää käydä kaupassa" ollut päässyt vielä toteutusasteelle. Mies ei ollut kotona, siksi lapsetkin mukaan. Tänä aamuna heräsin 1veen huutoon "äittä" kun nukkui miehen kanssa eri huoneessa eikä mies jaksanut nostaa lasta pois häkkisängystä... siitä sit itse ostamia aamupalatarpeita pöytään, ja syöttämään samalla pienintä.

Kun olin syönyt, mies tuli kyselemään, että mitä haluan aamupalaksi. Sanoin, että söin jo.

Eilen/aiemmin viikolla kukaan ei myöskään siivonnut ja arkena sitä ei aina niin ehdi, niin aloin sit tehdä viikkosiivousta ja tiskejä. Mies sentään heräsi tässä vaiheessa ja tarjoutui avuksi.

Oma isäni onneksi pelasti ja soitti meidät syömään jauhelihakastiketta ja spagettia. Kelpasi, nimittäin en olisi halunnut tehdä enää itse ruokaa! Mutta, oli todella ihanaa olla vanhemmillani kun keli oli mitä parhain. Söimme ulkona, katsoimme lasten leikkejä, ja herkuteltiin kääretortulla ja jäätelöllä. Alkuillasta kävimme vielä naapurissa appivanhempien luona herkuttelemassa.

Nyt ei jäänyt paha mieli, joskus on ollut sitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Lähdettiin etelään matkalle. Lapsi oksensi aamulla päälleni. Sellainen äitienpäivälahja

Ja sitten sä heräsit. Heti lukemassa vauvapalstaa lomalla, just joo.

Oma lapsi ei muistanut mitenkään. En odota enkä tarvitse lahjoja mutta olisin halunnut että olisi edes halannut. Itse muistin äitiäni.

Lapset herättivät kuudelta aloittamalla koki päivän kestäneen jokapäiväisen tappelunsa ja valittamisensa. Väsytti, koska hain vielä kymmenen jälkeen illalla kukat kaupasta lasten molemmille mummoille. Mies ei olisi muistanut edes omaa äitiään taaskaan mitenkään. Lounaaksi ja päivälliseksi samaa surkeaa pakastealtaan valmisruokaa kuin arkenakin, lounas piti vielä itse valmistaa perheelle. Illalla lapsi paiskasi tiilen pihalla kasvattamieni taimien päälle, koska kastelin niitä, enkä tiiltä. Hermostuin ja suihkautin tahallani vedet lapseni naamaan. Maailman surkein fiilis maailman surkeimmalle äidille. Onneksi tämä paska päivä toistuu vain kerran vuodessa, kuten myös syntymäpäivät, jotka mieheni on ollut muistamatta jo neljänä vuotena putkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani on umpi kännissä, ja samalla kun vanhempani ovat sammuksissa ja oksentelevat, niin minä siivoan kotia, jotta tänne voi tulla vieraita... Isäni on myös väkivaltainen ihminen, joka yöllä melusi, hakkasi ovea, uhkaili, puhui sekavia, haukkui ja töni minua... mitenköhän loppu päivä menee?

N.19

Aika huono. Vähän yritystä tähän sadunkerrontaan! Uskottavuutta siihen mukaan, ei tuo kelpaa tuollaisena.

On aivan totta... Valitettavasti. Olisi kyllä kiva jos olisi satua, mutta kaikilla ei ole hyviä vanhempia.

N.19 sama.

Hei, haluaisin kertoa sinulle että itsellä on ollut hieman tuollainen lapsuus. Kun muutin pois 19v kaikki muuttui. Sain vihdoin olla rauhassa, nukkua yöt ilman että revittiin hereille tai että vanhemmat huusivat ja hakkasivat toisiaan. Pelko silti jäi kun sellaisessa ympäristössä kasvaa.

Kannattaa muuttaa omaan asuntoon jonne voit alkaa rakentamaan omaa elämää, kenenkään ei tarvitse pelätä omassa kodissa. Ja muista vetää rajat kun itsenäistyt. Jos sinulle ei sovi tulla kylään niin silloin ei sovi.

Olen yli 40 ja toinen vamhemmistani vieläkin osittain hallitsee mitä teen eikä tosiaankaan edes muista miten väärin on käyttäytynyt ja millaiset traumat jättänyt.

Lapseni pahoinpiteli minut useamman kerran ja sotki kodin

Tuli joku typerä virus, joka aiheutti mulle ikävimmän flunssan, mitä muistan sairastaneeni.

Muuten se ei ole ollut pilalla, vaan aivan ihania kortteja tuli lapsilta ja mieheltä kukkia. Herkkuaamiainen, joka tosin flunssan vuoksi maistui vähän huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Olen vasten tahtoani lapseton. Vuoden masentavin päivä ja tuntuu että olisin mieluummin kuollut

tämä päivä onkin äitien päivä. Sinun kuuluisi onnitella omaa äitiäsi. Tässä päivässä ei ole kyse lapsettomien surupäivästä/juhlimisesta (joku voi olla iloinen lapsettomuudestaan ja varmasti juhlii sitä). Sille on oma muistopäivä. Sinä ITSE päätät sen haluatko kärsiä äitienpäivänä vai juhlia sen perimmäistä tarkoitusta: olla kiitollinen omalle äidillesi (olettaen, että äitisi oli "hyvä")

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani on umpi kännissä, ja samalla kun vanhempani ovat sammuksissa ja oksentelevat, niin minä siivoan kotia, jotta tänne voi tulla vieraita... Isäni on myös väkivaltainen ihminen, joka yöllä melusi, hakkasi ovea, uhkaili, puhui sekavia, haukkui ja töni minua... mitenköhän loppu päivä menee?

N.19

Aika huono. Vähän yritystä tähän sadunkerrontaan! Uskottavuutta siihen mukaan, ei tuo kelpaa tuollaisena.

On aivan totta... Valitettavasti. Olisi kyllä kiva jos olisi satua, mutta kaikilla ei ole hyviä vanhempia.

N.19 sama.

Suosittelen kanssa omaan asuntoon. Jos et tiedä niin informoin, että ei sun tartte edes käydä töissä, saat kyllä toimeentulotukea ja asumistukea. Johonkin vuokrayksiöön nyt vaan muutat ja vähän äkkiä, Kelasta kyllä tulee rahaa.

Ja jos mun info viestin jälkeenkin on jotenkin epävarma olo, että miten muka onnistuu niin pyydä rohkeasti apua esim etsivästä nuorisotyöstä tai Ohjaamosta. He kyllä auttavat ja jossain Ohjaamossa ei sun ees tartte kertoo tosta kotitilanteestasi jos sua hävettää tms.

Riittää että meet kysyyn apua siihen, että miten muutat pois kodistasi ja miten haetaan tukia ja sulle näytetään vaikka kädestä pitäen miten täytät toimeentulotuki hakemuksen.

Mut ensin sulla pitää olla vuokrasopimus tehtynä jotta saat tukia joten ensimmäinen tavoite on etsiä yksiö ja muuttaa sinne. Ja jos tuntuu vaikealta se että miten muutetaan pois tai jos jännittää mennä asuntoesittelyyn ja olla vuokranantajiin yhteyksissä niin tähänkin ongelmaan saat apua esim Ohjaamosta, sieltä saat vaikka jonkin tukihenkilön jonka kanssa hoitaa asioita ja joka vaikka tulee mukaan sinne kämpän esittelyyn ja vuokrasopparin kirjoittamiseen jos yksin tuntuu vaikealta.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään! Loistava aamu ja päivä jatkuu samanlaisissa tunnelmissa, kuten aina. Nyt vielä sää suosii.

sinä oletkin mies. jos olisit nainen, niin keksisit kyllä jotain valittamista.