Yhdessä pysyminen rakkauden loppumisesta huolimatta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin. Elämä on lyhyt ja tahtoisin rakastua vielä uudelleen.

Mutta entäs lapset? Rikkoisitko tosiaan lasten ydinperheen siksi, että haluat rakastua uudelleen?

Ap

Kyllä. Haluaisiko lapset, että vanhemmat löytävät onnen vai ovat surkeina yhdessä ja lopulta katkeroituvat toisilleen?

Ei ne lapset mene rikki, kun heille asiallisesti kertoo, että vanhemmat eroavat. Ihme pumpulimaailma. Onnea vain teille kun lapsenne kohtaavat elämässä oikeasti jotain hurjaa. :D

Miten niin surkeina yhdessä, kun ap sanoi että tulevat toimeen? Lapsille on vahingollista se että riidellään rajusti, mutta ei se, jos peitto ei heilu entiseen malliin.

Ap varmaan tyytyykin tuohon kulissiliittoon lopun elämää. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin. Elämä on lyhyt ja tahtoisin rakastua vielä uudelleen.

Mutta entäs lapset? Rikkoisitko tosiaan lasten ydinperheen siksi, että haluat rakastua uudelleen?

Ap

Kyllä. Haluaisiko lapset, että vanhemmat löytävät onnen vai ovat surkeina yhdessä ja lopulta katkeroituvat toisilleen?

Ei ne lapset mene rikki, kun heille asiallisesti kertoo, että vanhemmat eroavat. Ihme pumpulimaailma. Onnea vain teille kun lapsenne kohtaavat elämässä oikeasti jotain hurjaa. :D

Miten niin surkeina yhdessä, kun ap sanoi että tulevat toimeen? Lapsille on vahingollista se että riidellään rajusti, mutta ei se, jos peitto ei heilu entiseen malliin.

Ap varmaan tyytyykin tuohon kulissiliittoon lopun elämää. :D

Niinpä. Nytkään häntä ei haittaisi jos kumppani olisi kuollut. 😄

Rakkaus vaikuttaa epäluotettavalta kun naisten kertomuksia lukee. En tältä pohjalta alkaisi perustamaan avioliittoa naisen kanssa. Kuten huomattua ja tiedettyä, niin rakkaus ei välttämättä kestä ja intohimo jyllää vuosikymmeniä. Sitten nämä jotkut naiset heittää kaiken menemään kuin lapsi oikkujensa kanssa.

Lähtisin ja lähdinkin. Löysin eron jälkeen uuden kumppanin jonka kanssa tunsin jotain mitä en ole ennen tuntenut. Rakastuin häneen melkein ensisilmäyksellä. Uskomaton yhteys häneen niin henkisesti kuin fyysisestikin. 😊 Olen onnellinen ja lapset tykkäävät myös kun pääsevät vuorotellen äidille ja iskälle.

No itse jään liittoon koska ei ole mitään sen suurempia ongelmia. Lapset on jo teinejä joten sitten voi arvioida uudelleen kun lapset on muuttaneet omilleen. Sit asia olis eri jos olisi riitoja tai päihteitä tai jotain sellaista ongelmaa mistä esim. lapset kärsisivät. Ja jos erotaan joskus niin en aio uutta miestä enää ottaa vaan elellä itsekseni.

Jos haluat vielä rakastua - älä jää.

Jos taas et halua - jää suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen, joka ei ole elänyt yksin pitkään aikuisiällä, ei tiedä mitä se on.

Entä sitten jos eroaisit. Olisi kivaa asua yksin ehkä kaksi vuotta, sen jälkeen haluaisit parisuhteeseen. Ja siitä tulisi uusperhesotkua. Voisihan joku uusi ihminen olla mielenkintoinen hetken aikaa, mutta muutaman vuoden päästä olisit samassa tilanteessa kuin nyt, PAITSI että paljon huonommassa.

Ei välttämättä. Moni kertoo olevansa onnellinen yksin, eikä etsi parisuhdetta.

Itse olen asunut yksin sinkkuna 17 vuotta, olen edelleen 40-vuotias. Viihdyn yksin erinomaisesti. Kaikesta selviää kyllä, mutta meidät aivot on koodattu pysymään tutussa ja turvallisessa, koska vielä savannin apina-aikoina tuntemattomaan saattoi kuolla. Siellä on tauti, myrkkykäärme, sapelihammaskissa, vihollisheimo ymv. joten oli fiksuinta pysytellä tutussa omassa heimossa, samassa luolassa koko elämänsä ajan.

Älä tosiaan jää lasten takia pasgaan suhteeseen. Sä vielä kadut sitä päätöstä.

Älä nyt hyvä luoja jää suhteeseen lasten takia! Ihan hirveä taakka lapsille, puhun kokemuksesta. Vanhemmat sinnittelivät yhdessä toisiaan sietäen ja heti ero, kun nuorinkin oli 15 vuotta tyyliin "Jee, viimeinkin! Nyt lapset pärjää, voi erota, eikä tarvitse lasten takia olla yhdessä."

Se ei tosiaankaan kumpua mistään rakkaudesta lapsiin vaan pelosta siitä, että lasten kanssa ei selviä yksin, lapset alkavat voida huonosti erosta, lapset valitsevatkin sen toisen vanhemman puolin, lapset suuttuvat minulle ymv.

Ei ole mikään uhraus heittäytyä marttyyrisuhteeseen lasten takia ja sen jälkeen pistää harteilleen viitta, että hyvä minä arjen sankari! Jaksoin lasten takia! Ihan sama, että en olisi tässä suhteessa ilman lapsia, olisin lähtenyt jo ajat sitten, eli tämä kaikki on suoraan lasten syytä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä pellejä täällä on? 🤣 Kuka täysjärkinen jää suhteeseen jossa ei ole intohimoa ja rakkautta? Onnea vaan Apn vaimolle ja teidän muiden. Hyi helv. 😀

Nyt puhutaan pitkistä avioliitoista.

Niinkuin sanotaan...rakkaus muuttaa muotoaan,mutta on varmasti vielä olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on liikaa turhia eroja.

Mielestäni ero ei ole turha jos yhdessä oleminen rasittaa. Mutta kumppanuusliitto on ihan hyvä, kunhan molemmat ovat tyytyväisiä.

Jos puolisolla on rahaa niin on aivan hullua erota! Itse tein tuon virheen: erosin 10 vuoden avioliiton jälkeen hyväpalkkaisesta, joskin uskottomasta miehestä ja samalla leppoisasta kotirouvaelämästä, ja nyt kituutan köyhyysrajalla kun en saa töitä. Lapsia meillä ei ollut. Oli ihanaa kun sai elää oman näköistä elämää kun toisen palkalla olisi elättänyt lisäkseni vaikka kymmenen lasta.

Avioehto meillä valitettavasti oli, älkää naiset ikinä suostuko siihen. Raha ja hyvin pärjäävä puoliso ovat naisen ainoa turva.

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt hyvä luoja jää suhteeseen lasten takia! Ihan hirveä taakka lapsille, puhun kokemuksesta. Vanhemmat sinnittelivät yhdessä toisiaan sietäen ja heti ero, kun nuorinkin oli 15 vuotta tyyliin "Jee, viimeinkin! Nyt lapset pärjää, voi erota, eikä tarvitse lasten takia olla yhdessä."

Se ei tosiaankaan kumpua mistään rakkaudesta lapsiin vaan pelosta siitä, että lasten kanssa ei selviä yksin, lapset alkavat voida huonosti erosta, lapset valitsevatkin sen toisen vanhemman puolin, lapset suuttuvat minulle ymv.

Ei ole mikään uhraus heittäytyä marttyyrisuhteeseen lasten takia ja sen jälkeen pistää harteilleen viitta, että hyvä minä arjen sankari! Jaksoin lasten takia! Ihan sama, että en olisi tässä suhteessa ilman lapsia, olisin lähtenyt jo ajat sitten, eli tämä kaikki on suoraan lasten syytä.

Siis todellakin johtuu juuri siitä pelosta, että lapset alkavat voida huonosti erosta, kuten mainitsit. En tiedä voisinko antaa sitä itselleni anteeksi. Mutta kiitos näkökulmasta, annoit kyllä ajattelemisen aihetta.

Ap

Jouduin eroamaan. Kannoin huolta ja syyllisyyttä siitä, että rikoin lasteni kodin. En käy avaamaan eroni syitä, mutta jos en olisi lähtenyt, olisin menettänyt mielenterveyteni. Ihmeellisesti ovat asiat järjestyneet.

Kannattako jäädä suhteeseen, jossa ei ole rakkautta, ap?

Itse olen kumppanuusliiton kannalla, mutta siinä on oltava sellainen perustyytyväinen vore.

mikä siinä on, ettei suhteet nykyään kestä edes paria vuosikymmentä? oletteko te eroperheestä itsekin? minun suhde/avioliitto on kestänyt yli puolet elämästäni. olen nyt 46 vuotias, enkä päästä ukkoa karkuun ikinä. se on jumissa lopun ikäänsä. ja sen sille kerron jokapäivä, ettei saa mitään ideoita ryhtyä johonkin muuhun. en siis syyllistä tai pilkkaa ketään. minua vaan kiinnostaa lisääntyvien erojen syyt, jotta voin itse niitä välttää.

"Eroaminen tuntuu vaikealta ja jotenkin turhalta, koska tulemme edelleen hyvin toimeen keskenämme ja arki pyörii" Mikä siinä erossa tuntuu vaikealta ? Oletko ajatellut miltä tuntuisi se jos miehesi löytäisikin toisen ja ottaisi eron. Olisitko helpottunut vai katkera että sut jätettiin kun olit itse tehnyt päätöksen jäädä rakkaudettomaan liittoon ?

itse kyllä miettisin mitä elämältäni haluaisin koska elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi johonkin "melko hyvään"