Miten uskoton osapuoli kehtaa kuvitella, että teon voisi antaa anteeksi?

Annoin anteeksi miehelleni joka oli uskoton. Parisuhde oli huono tuolloin ja olin itsekin tilanteeseen syyllinen (parisuhteen huonouteen siis). Annettiin anteeksi puolin ja toisin, elämä jatkui ja onnellisia ollaan.

Kerroin pettämisestä, olisin itse näyttänyt siinä tilanteessa ovea. Mies antoi anteeksi ja kosi. Eroon päädyttiin muutama vuosi myöhemmin, pettäminen ei liittynyt asiaan.

Jos on paksu lompakko,saa anteeksi kaikenlaista.

Meilläkin parisuhde oli huono ja on nyt parempi, mutta vaikeudet ei ole mikään syy vehdata toisten kanssa. Ongelmat pitää ratkoa muuten kuin pettämällä. Tai vähintään sitten molempien pitää saada mennä.

Mun exä petti koko 2 vuoden suhteen ajan. Hänellä oli ns. vakipano jo ennen minua, mutta ei siis lakannut tapaamasta tätä. Sitten kun homma selvisi ja halusin erota, mies kuvitteli, että anteeksi pyytämällä asia kuitattu. No ei ollut.

Taitaa näis olla silleen, ett se jota vastaan rikottiin määrää mikä on sopiva tapa jatkaa. Jotkut voi antaa anteeks, jotku pyytää jonku hyvityksen siitä mikä niitte mielest korvas sen rikkomuksen sillee ritualistisella tasolla ett voi jatkaa. Toiset vaa näyttää ovee, ett morjenttes, ja ääripäässä jotkut kostaa.

Mä varmaan antaisin anteeksi jos kyse on vain seksistä. Tai ainakin jos mies ihan reilusti kysyisi että saako käydä panemassa jotain toista niin antaisin luvan, jos hän soisi saman minulle. Silloin se ei kyllä taida olla uskottomuutta. Ollaan oltu yhdessä niin pitkään ja niin nuorista asti että kummallakaan ei juuri muita kumppaneita ole ollut.

Joskus tekisi mieli kokeilla millaista seksi on jonkun muun kanssa ja melko varmasti puolisoni ajattelee samoin.

voi antaa anteeksi, jos niin tahtoo ja jos uskoo, että tilanne oli sellainen, että pettäminen oli oire eikä harkittu tahto. Unohtaa ei kuitenkaan pysty, vaikka anteeksi olisi antanutkin, se pettäminen on aina jossakin mielen taustalla. Ei välttämättä pahana asiana vaan joskus ihan muistutuksena siitä, mihin tilanne voi johtaa, ellei pidä huolta parisuhteesta. 

Itse annoin anteeksi, tosin erottiin silti, mutta en kanna kaunaa. 

Vierailija kirjoitti:

voi antaa anteeksi, jos niin tahtoo ja jos uskoo, että tilanne oli sellainen, että pettäminen oli oire eikä harkittu tahto. Unohtaa ei kuitenkaan pysty, vaikka anteeksi olisi antanutkin, se pettäminen on aina jossakin mielen taustalla. Ei välttämättä pahana asiana vaan joskus ihan muistutuksena siitä, mihin tilanne voi johtaa, ellei pidä huolta parisuhteesta. 

Itse annoin anteeksi, tosin erottiin silti, mutta en kanna kaunaa. 

Oire eikä harkittu tahto? Yksittäistäkin tekoa ennen on miljoona hetkeä tehdä u-käännös, puhumattakaan pitkistä sivusuhteista.

Ehkä sillä toisella on ollut eri käsitys siitä mitä on sovittu? Toiselle ehkä parisuhde on sopimus seksistä vain kumppanin kanssa, toiselle ei.

En mä yhtään ihmettele miksi pettämisen voisi antaa anteeksi. Itsekin varmaan antaisin, jos siitä käytäisiin keskustelua ja siltä tuntuisi. Ihan niinkuin muutkin mokat.

Aloittajan kirjaimelliseen kysymykseen "Miten kehtaa kuvitella"  on helppo vastata. Kuvitteleminen on täysin sallittua, yksityisistä ajatuksista ei joudu tuomiolle. Ilmeisesti aloittaja on henkilö, jota heti hävettää jos ajatukset lipsahtavat.  Useimmat ihmiset kyllä kehtaavat kuvitella vaikka mitä, esim. villejä seksisessioita, joihin ei ehkä ole käytännössä mahdollisuuksia.  Asioiden kuvittelemisella ja käytännössä toteuttamisella on merkittävä ero.

Mitä taas parisuhteen ongelmiin tulee, toisilla pareilla on parempi kyky ratkaista niitä yhdessä kuin joillakin. Uskollisuuslupauksen tai minka tahansa yhdessä sovitun asian, rikkominen on luonnollisesti ongelma, joka on käsiteltävä. Jotkut eivät osaa, vaan lähtevät suhteesta. Ne ketkä osaavat, saavat suhteelta enemmän.

Mutku mutku mä en osaa ajatella kun itteäni ni ei tässä ole mitään järkeä!

Olen pettänyt, enkä halunnut edes saada anteeksi. Harvassapa nuo taitaa olla.

Pitkäaikainen sivusuhde on sen luokan toimintaa että ehdottomasti kenkää pettäjälle.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan kirjaimelliseen kysymykseen "Miten kehtaa kuvitella"  on helppo vastata. Kuvitteleminen on täysin sallittua, yksityisistä ajatuksista ei joudu tuomiolle. Ilmeisesti aloittaja on henkilö, jota heti hävettää jos ajatukset lipsahtavat.  Useimmat ihmiset kyllä kehtaavat kuvitella vaikka mitä, esim. villejä seksisessioita, joihin ei ehkä ole käytännössä mahdollisuuksia.  Asioiden kuvittelemisella ja käytännössä toteuttamisella on merkittävä ero.

Mitä taas parisuhteen ongelmiin tulee, toisilla pareilla on parempi kyky ratkaista niitä yhdessä kuin joillakin. Uskollisuuslupauksen tai minka tahansa yhdessä sovitun asian, rikkominen on luonnollisesti ongelma, joka on käsiteltävä. Jotkut eivät osaa, vaan lähtevät suhteesta. Ne ketkä osaavat, saavat suhteelta enemmän.

Mä en todella edes pystyisi salasuhteisiin. Pari kertaa olen yrittänyt aloittaa, mutta molemmilla kerroilla meni pupu pöksyyn. Siksi en ymmärrä, miten toinen antaa avioliitossa tunteiden toiseen kehittyä ja tapahtumien edetä seksiin asti. Tai siis ymmärrän, jos on saanut mallin kotoa ja epävakaasta lapsuudesta johtuen kiintymyssuhdemalli on turvaton. Mutta en ymmärrä, miksi toinen ei antaisi mun tehdä samaa mitä itse teki.

Toisen ihmisen sukupuolielimen omiminen ei ole se liiton pointti. Antaisin anteeksi vieraissa käynnin.

Antaisin luvan käydä vieraissa, jos mies kysyisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan kirjaimelliseen kysymykseen "Miten kehtaa kuvitella"  on helppo vastata. Kuvitteleminen on täysin sallittua, yksityisistä ajatuksista ei joudu tuomiolle. Ilmeisesti aloittaja on henkilö, jota heti hävettää jos ajatukset lipsahtavat.  Useimmat ihmiset kyllä kehtaavat kuvitella vaikka mitä, esim. villejä seksisessioita, joihin ei ehkä ole käytännössä mahdollisuuksia.  Asioiden kuvittelemisella ja käytännössä toteuttamisella on merkittävä ero.

Mitä taas parisuhteen ongelmiin tulee, toisilla pareilla on parempi kyky ratkaista niitä yhdessä kuin joillakin. Uskollisuuslupauksen tai minka tahansa yhdessä sovitun asian, rikkominen on luonnollisesti ongelma, joka on käsiteltävä. Jotkut eivät osaa, vaan lähtevät suhteesta. Ne ketkä osaavat, saavat suhteelta enemmän.

Mä en todella edes pystyisi salasuhteisiin. Pari kertaa olen yrittänyt aloittaa, mutta molemmilla kerroilla meni pupu pöksyyn. Siksi en ymmärrä, miten toinen antaa avioliitossa tunteiden toiseen kehittyä ja tapahtumien edetä seksiin asti. Tai siis ymmärrän, jos on saanut mallin kotoa ja epävakaasta lapsuudesta johtuen kiintymyssuhdemalli on turvaton. Mutta en ymmärrä, miksi toinen ei antaisi mun tehdä samaa mitä itse teki.

Kun kiintymyssuhdemalli on turvaton ja häilyvä niin tutkitusti todennäköisyys aikuisena salasuhteiluun on korkeampi.

Yksittäinen teko voi mennä kännihuuruisena vahinkona. Salasuhde vaatii yleensä tietoista valehtelemista, harhauttamista ja kaikenlaisia järjestelyitä. Siinä ei olla yleensä humalassa, vaan sellainen petosten sarja tarkoittaa kylmänviileää itsekkyyttä, häikäilemättömyyttä ja varsinaisen kumppanin totaalista unohtamista. Salasuhteesta kärähtävää kannattaakin esim. vetää turpaan.

Vierailija kirjoitti:

Toisen ihmisen sukupuolielimen omiminen ei ole se liiton pointti. Antaisin anteeksi vieraissa käynnin.

Antaisin luvan käydä vieraissa, jos mies kysyisi.

Semmone, mies siellä larppaa naista, vahinko kävi jo, muijas tuskin tämmösellä soopalla muuttaa mieltään, naiset ei ole kollektiivinen hive mind.

Varmaan riippuu onko paatunut pettäjä ja krooninen, joka salakähmäisesti käy siellä sun täällä. Ehkä siihenkin on joku "syy", toinen ei voi luottaa. Mutta entä jos toisessa tapauksessa on kyseessä nuori aikuinen joka erehtyi tai haluaa erota, toinen piti kiinni väkisin. Mitä jos kumppani on käynyt tylsäksi ja epäkiinnostavaksi, tullut joku kriisi, sitten muistaa toisen hyvät puolet.