Syödään kaapit ensin tyhjiksi! Mitä loihdit kaapin antimista?
Ruuan hinnan noustessa on tullut enemmän syötyä kaapista sitä mitä siellä on jo sattunut olemaan. Aika paljon säilykkeitä, pastoja ym. mitä on jäänyt käyttämättä. Minkälaisia reseptejä keksitte päästänne?
Tyhjensin pakastinta ja laiskasti heitin kukkakaaliparsakaalisekoituksen pellille suolan, pippurin ja paprikajauheen kanssa ja uuniin 10min. Tuli hyvää!
Kommentit (105)
"Syödään kaapit ensin tyhjiksi!" Kyllä nuo hyllyt näyttää aika sitkeiltä.
Yleensä se on jokin versio minestronekeitosta. Eli spagettia, kaalia, porkkanaa, sipulia, tomaattimurskaa mausteita. Sekaan kikherneitä tai/ja raejuustoa päälle. Tuohon menee kätevästi vähän kaikenlaiset kasvikset, kuten nyt vaikka pala mitä tahansa kaappiin jäänyttä juuresta, tai kesäkurpitsaa. Myös pakastevihannekset käy.
Toinen on wokkityyppinen, eli ne kasvikset pannulle siipaleina. Myös riisipataa tulee tehtyä, jossa samantyyppinen toimintatapa, mutta riisit keitetään sekaan. Joku nakkipaketin loppu holahtaa siihen hyvin. Porkkana-perunasosekeitto on myös hyvää, ja tulee aika vähistä aineksista.
Tykkään käyttää kiinankaalia paljon, koska siitä tulee sekä vihersalaatti, että lopusta sdaa pannun kautta käytettynä hyvää. Ei mene mitään hukkaan.
Vakioruokani on: kattilaan paljon erilaisia vihanneksia, vähän soijarouhetta, ja vähän makaronia.
Päälle vettä, keittäminen kunnes kypsiä, ja paljon mausteita.
Siis vihannesmuhennos tyyliin sitä sun tätä. Halpaa kun mikä, ja hyvää jos maustaminen onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Tungen usein tortillan väliin kaikenlaista. Hyvä lounas on esim tortilla jonka sisällä on paistettua kananmunaa, papuja ja ranskankermaa. Juuston ja majoneesin jämät voi myös tunkea sinne. Tai jämäkasviksia.
Pastaan voi myös laittaa kaikenlaista. Hyvä pasta tulee jo pelkästä sipulista, valkosipulista, voista ja juustosta. Sekaan voi heittää mitä vaan kaapissa on esim. leikkelettä, makkaraa, lihapullia, kasviksia... Tai sitten tekee riisimössön eli paistaa pannulla runsaissa mausteissa ja rasvassa sipulia, valkosipulia, papuja, tomaattipyreetä, tomaatteja ja riisiä. Tätäkin mössöä voi tunkea tortillan väliin. Ja mössöön voi lisätä mitä vaan soijarouheesta broileriin tai ananakseen. Pitää vain maustaa hyvin.
Mä harrastan kanssa nykyään tätä "tortillan väliin kaikenlaista". Tänään sieltä löytyi eilistä kanaa kermakastikkeessa, kaaliraastetta, porkkanaraastetta, paprikan jämä ja sipulia.
Kaapista löytyy aina tortillalättyjä ja se ateria ei tarvi riisiä/pastaa tai muuta lisuketta, se tortilla toimii lisukkeena. Joskus teen sen airfryerissä eli tortillan päällä ketsuppia, valkosipulia ja juustoa jne. Ei toki niin terveellistä, mutta hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Mä en koskaan syö kotivaraa kun on budjetoitu rahaa kuukauden ostoksiin. Näen asian näin että kotivara on harkiten syötäväksi tarkoitettu.
Esimerkiksi, jos laitan kaapista ruokaa 2 pss makaronia, pakasteesta jauhelihaa/kanaa tms, kaapeista mitä tahansa mausteeksi tai lisäksi, ostan seuraavassa kuukaudessa pari kertaa ylitse sen mitä olen käyttänyt. Näin tiedän että kotivara on käytetty ja on varuiksi sen edestäkin ruokaa.
Erityisesti kun kotona on 3 teiniä :)
Niin, kolmen tai neljän teinin kanssa sitä makaronia menee kaksi pussillista yhdellä kattauksella ;-)
Meillä on erittäin kattava kotivara, se sisältää muutakin kuin ruokaa. Kotivara kiertää koko ajan, joiden asioiden/raaka-aineiden kanssa kierto voi olla hyvinkin nopeaa, joidenkin kanssa hidasta. Kotivaraan kuuluu myös kasvimaan, puutarhan ja luonnon antimet, ja ne on tietenkin tarkoitus käyttää seuraavan 12kk sisällä, jotkin pidemmän aikavälin aikana. Esimerkiksi kuivattuja sieniä pyrin pitämään aina vähintään kahden vuoden varaston, koska sienivuodet vaihtelevat. Viime kesä oli surkea tattikesä meidän alueellamme, mutta minulla on edellisvuotisia kuivattuja tatteja - risottoa saa!
Pastaa ja riisiä hankin paljon, mutta loputtomiin minulla ei ole mahdollisuutta niitäkään säilyttää. Tottakai viime kesänä, kun ruuan inflaatio tuli selväksi, ostin esimerkiksi spagettia 20 kg, ja nyt viime viikolla siitä tuli aukaistua viimeinen paketti - minulla on jo lisää ostettuna, kolminkertaisella hinnalla tosin.
Tällä hetkellä olen esimerkiksi vähän haku päällä kanan ja halpojen sämpylöiden sekä kuskusin suhteen. Niitä ei juuri nyt ole riittävästi pakastimessa/kaapissa. Mutta pariin ateriaan kyllä. En mielelläni leivo leipää/sämpylöitä, vaikka pizzaa ja makeita leivonnaisia leivonkin.
Kun teen ruokaa, pyrin hyödyntämään raaka-aineet tarkoin. Vältän hävikkiä, hyvinkin pitkälle käytän vaikkapa (itsekasvattamieni) porkkanoiden ja punajuurten naatit pestoon tai kuivaan viherjauheeksi. Ja se viherjauhekin on tuollainen kulutettava kotivaran osa. Keväällä siitä pitää olla käytetty suurin osa! Ja muutenkin keväällä pitäisi olla pakastimissa on runsaasti tilaa alkanutta uutta satokautta varten. Nyt varmaan viikon sisään alkaa nokkosten keräys, ja parin viikon sisään raparperikausi. Nokkoset käytän tuoreena tai sitten viherjauheen osana tai teeaineksena, sitä en pakasta, mutta raparperia pakastan. Raparperiä käytän tietenkin piirakassa ja teen hilloa, mutta teen siitä simaa ja käytän suolaisiin ruokiin, ja esimerkiksi raparperisalsa on tortillasipsien kanssa namia!
Vierailija kirjoitti:
"Syödään kaapit ensin tyhjiksi!" Kyllä nuo hyllyt näyttää aika sitkeiltä.
Vähävarainen lähisukulainen kertoi leiponeensa eilen leipää, jonka aineksina oli vehnäjauhoja ja vettä. Hän kai saa tänään jotain avustusrahaa. Tällaisilta ihmisiltäkö uudet päättäjät nyt aikovat leikata?
Hmm.
Jos tarkotus syödä kaapit tyhjäks niin varmaan kannattas alottaa niistä mitä ei tule käytettyä.
Ainakin kuivatut keittokasvikset on sellainen mikä on visuusti pysynyt kaapin perällä yhden kokeilukerran jälkeen. Niitä vois laittaa vaikka pari vuotta sitten vanhaks menneen puuroriisin kanssa jotta ens jouluks olis tuoreemmat käytössä
Ap ei ole selvästikään ottanut neuvoista vaaria ja koonnut kotivaraa, vaikka koko viime talvi niin kehotettiin tekemään viranomaisten taholta.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole selvästikään ottanut neuvoista vaaria ja koonnut kotivaraa, vaikka koko viime talvi niin kehotettiin tekemään viranomaisten taholta.
Kitikiti
Työttömänä ollessa söin kaapit tyhjäksi, viimeisenä söin lastulevyhyllyt kovia olivat piti vedessä liottaa, menihän ne sitten ketsupin kanssa. Alakaappejakin katselin ja mietin että enhän minä kattiloita ja pannuja ala syömään.
Kaupat lähellä, joten en jemmaa ruokaa juurikaan kaappeihin. Kalan ostan tuoreena ja vihannekset . Kaapissa kaurahiutaleita lähinnä ja kahvia. Pakaste on täysin tyhjä nyt kun piti kaikki heittää pois kun oli jäänyt yöksi ovi auki ( mies!!!). Eli munakkaan voisin tehdä ja puuron.
Vierailija kirjoitti:
Hmm.
Jos tarkotus syödä kaapit tyhjäks niin varmaan kannattas alottaa niistä mitä ei tule käytettyä.
Ainakin kuivatut keittokasvikset on sellainen mikä on visuusti pysynyt kaapin perällä yhden kokeilukerran jälkeen. Niitä vois laittaa vaikka pari vuotta sitten vanhaks menneen puuroriisin kanssa jotta ens jouluks olis tuoreemmat käytössä
Heitä ne kuivatut kasvikset vaikka jauhelihakastikkeen sekaan.
Hyvä keskusteluavaus, kiitos.
Kävin katsomassa kuivamuonakaappia, ja tuli vähän huono omatunto. Siellä kun on vaikka mitä, on jauhoja, kastikkeitä, keittoja, säilykkeitä, 5 pakettia teetä, löytyy makaronit, linssit, pavut, riisit, kikherneitä, bulguria, nuudeleita, hilloja. Mausteita löytyy joka lähtöön.
Pakastimessa on varmaan 10 kiloa lihaa, Voisi tehdä viikonlopuksi vaikka hirvikäristyksen.
Aikaisemmin tuo oli ok, kun lapset asuivat vielä kotona, mutta nyt tuntuu että on vähän lähtenyt lapasesta.
Pitäisi tehdä itseni kanssa diili, että kauppaan saa mennä vasta kun on ensin syönyt jonkun kaappiruuan.
Eilen söin nuudeleita, joiden päälle raastoin chiliä ja parmesaanin jämät.
Tonnikalatöhnä esim. leivän päälle tai täytteeksi wrappiin: Tonnikalaa, majoneesia ja kermaviiliä/ranskankermaa sen verran että tulee helposti levittyvää. Maustamaton jogurttikin varmaan toimii. Joukkoon pieneksi silputtua sipulia, porkkanaa, paprikaa, herneitä, tai mitä kaapista löytyykään. Mausteeksi suolaa, sitruunapippuria, chiliä, kuivattua tai tuoretta tilliä ja valkosipulia, ja pieni loraus (valkoviini)etikkaa. Hunajasinappi ja kurkkusalaatti antaa kivasti makua, mutta voi ihan hyvin jättää pois jos niitä ei löydy kotoa. Kaikki vaan sekaisin ja antaa maustua jääkaapissa puolisen tuntia. Keitetty kananmuna kaveriksi.
Tortillat täytteineen on niin helppo tapa tyhjätä kaappeja ja pakastinta, kun teineillekin maistuu ja osaavat tehdä itsekin kun vinkkaan mitä aineksia vois käyttää.
Samoin munakas maistuu ja sekaan menee helposti lähes mitä vain.
No nyt vois tehdä vaikka peuranfilettä ja kanttarellirisottoa. Jälkiruuaksi italialaista pähkinäkakkua jäätelöllä
Tai vitello tonnatoa. Kahvin kenssa marjapiirakkaa
Tai vaan sulattaa merimiespihviä, kaalilaatikkoa tai gulassia.