Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle!

Eihän sillä ole mitään väliä, vaikka tunteet olisivat molemminpuoliset? Et selvästikään halua mitään enempää kuin kevyttä flirttiä ja päivien piristystä.

Vierailija kirjoitti:

Lenkkiseurana koira on hauska mut en varmaan muuten omaa koiraa ottais.

Keskikokoiset lihaksikkaat ja isot koirat on hyvää lenkkiseuraa, pienet koirat on lenkillä vain tiellä 

Kaipaan teetä.

Vierailija kirjoitti:

Kaivatulla ois merkittäviä kirjallisia kykyjä, olisi mukava nähdä hyödynnettävän.

Onhan noita. Kokisitpa minkälaista proosaa kirjoitan kielelläni.

Vierailija kirjoitti:

A. Kirjoitin terveisiä miesystävälle

B. Kirjoitin terveisiä kihlatulle

C. Kirjoitin terveisiä aviomiehelle

D. Kirjoitan terveisiä tulevalle ex miehelle

N/A

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan kaipausketjuja, joissa oikeasti ikävöitiin ja kaivattiin. Nyt nämä on pelkkiä riitely- ja paskanjauhamisketjuja 😳

Siinä nähdään, mihin addiktio johtaa. Ihmiset tulevat tänne hyväuskoisesti ja lähettävät viattomasti terveiset tai pari kaivatulleen eivätkä edes usko, että voisivat löytää hänet täältä. Utelias "entä jos sittenkin" -ajatus saa heidät palaamaan tsekkaamaan, josko terveisiin on reagoitu. Ja olihan niihin! Joku trollaaja on näet rääppinyt uuden kirjoittajan viestiä ja vastannut siihen jotain. Viaton kaipailija innostuu: entä jos se olikin hän? Ei voi olla... mutta jos kuitenkin? Sitten kysellään ja vastataan lisätunnisteita - kunnes huomataan, että ihan eri tyyppihän siinä olikin kyseessä. 

Edellä kuvattu kuitenkin kylvää kaipailijan mieleen siemenen: "Ok, se ei ollut hän, mutta olisi voinut olla. Pitää vaan jatkossa kirjoittaa useammin ja ehkä laittaa lisää tunnisteista, niin se parantaa todennäköisyyttä." Sitten addiktio alkaa olla jo iduillaan, kun huomaa tsekkaavansa palstan useita kertoja päivässä. Lopulta tästä tulee jonkinlaista viihdettä ja ajankulua, ja itse kaipaus on sivuseikka. Se, että mitään ei tehdä irl, kertoo siitä, että kaipauskirjoittelu on oma tekstityyppinsä, jonka puheakti suuntautuu enemmän ihmiseen itseensä ja palstayleisöön kuin että se tähtäisi todelliseen viestintään sen kaivatun kanssa: katsokaa kaikki, mä kirjoitan näitä kaipausviestejä, mutta en siis oikeesti, vaan tälleen ironisen performatiivisesti.

Mutta aina on niitä, joilla kaipaus ikään kuin ylivirittyy; he näkevät kaikki viestit merkkeinä kaivatusta. Joko niin, että kaivattu kirjoittaa jollekulle toiselle, tai sitten joku toinen kirjoittaa kaivattuun liittyen jotain; niin se on, niin sen täytyy olla. Tällöin viestin näkeminen laukaisee mustasukkaisuuden sekunnin murto-osissa ja saa henkilön suoltamaan saastaa, koska pitää reagoida välittömästi, on pakko herättää kaivatun huomio jotenkin - jos ei hyvällä niin sitten pahalla. On selvää, että jatkuessaan vuosikausia tuollainen tila ei voi olla vaikuttamatta haitallisesti henkilön mielenterveyteen ja kognitioon. Riidanhaluisuus ja välitön aggressiivinen reagointi tulevat henkilön persoonan pysyviksi piirteiksi.

Ei jaksetakkaan lukea. Miksi kirjotat?

Pitkä oli, mutta jaksoin lukea. Mahtoikohan olla spontaanisti kirjoitettu? Ehkä ei...

Ihan kuule spontaanisti väänsin. Mutta tietysti olen jo kuukausia sitten päätynyt ajattelemaan, että noin se on. Tavallaan itsellenikin kävi noin. ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan kaipausketjuja, joissa oikeasti ikävöitiin ja kaivattiin. Nyt nämä on pelkkiä riitely- ja paskanjauhamisketjuja 😳

Siinä nähdään, mihin addiktio johtaa. Ihmiset tulevat tänne hyväuskoisesti ja lähettävät viattomasti terveiset tai pari kaivatulleen eivätkä edes usko, että voisivat löytää hänet täältä. Utelias "entä jos sittenkin" -ajatus saa heidät palaamaan tsekkaamaan, josko terveisiin on reagoitu. Ja olihan niihin! Joku trollaaja on näet rääppinyt uuden kirjoittajan viestiä ja vastannut siihen jotain. Viaton kaipailija innostuu: entä jos se olikin hän? Ei voi olla... mutta jos kuitenkin? Sitten kysellään ja vastataan lisätunnisteita - kunnes huomataan, että ihan eri tyyppihän siinä olikin kyseessä. 

Edellä kuvattu kuitenkin kylvää kaipailijan mieleen siemenen: "Ok, se ei ollut hän, mutta olisi voinut olla. Pitää vaan jatkossa kirjoittaa useammin ja ehkä laittaa lisää tunnisteista, niin se parantaa todennäköisyyttä." Sitten addiktio alkaa olla jo iduillaan, kun huomaa tsekkaavansa palstan useita kertoja päivässä. Lopulta tästä tulee jonkinlaista viihdettä ja ajankulua, ja itse kaipaus on sivuseikka. Se, että mitään ei tehdä irl, kertoo siitä, että kaipauskirjoittelu on oma tekstityyppinsä, jonka puheakti suuntautuu enemmän ihmiseen itseensä ja palstayleisöön kuin että se tähtäisi todelliseen viestintään sen kaivatun kanssa: katsokaa kaikki, mä kirjoitan näitä kaipausviestejä, mutta en siis oikeesti, vaan tälleen ironisen performatiivisesti.

Mutta aina on niitä, joilla kaipaus ikään kuin ylivirittyy; he näkevät kaikki viestit merkkeinä kaivatusta. Joko niin, että kaivattu kirjoittaa jollekulle toiselle, tai sitten joku toinen kirjoittaa kaivattuun liittyen jotain; niin se on, niin sen täytyy olla. Tällöin viestin näkeminen laukaisee mustasukkaisuuden sekunnin murto-osissa ja saa henkilön suoltamaan saastaa, koska pitää reagoida välittömästi, on pakko herättää kaivatun huomio jotenkin - jos ei hyvällä niin sitten pahalla. On selvää, että jatkuessaan vuosikausia tuollainen tila ei voi olla vaikuttamatta haitallisesti henkilön mielenterveyteen ja kognitioon. Riidanhaluisuus ja välitön aggressiivinen reagointi tulevat henkilön persoonan pysyviksi piirteiksi.

Ei jaksetakkaan lukea. Miksi kirjotat?

Pitkä oli, mutta jaksoin lukea. Mahtoikohan olla spontaanisti kirjoitettu? Ehkä ei...

Ihan kuule spontaanisti väänsin. Mutta tietysti olen jo kuukausia sitten päätynyt ajattelemaan, että noin se on. Tavallaan itsellenikin kävi noin. ;)

Ei kannata addiktoitua. Ei ole tervettä.

En toivo mitään ihmeellistä .Toivon, että voisimme nauraa ja pitää hauskaa yhdessä. Uskon, että kesä antaa tähän mahdollisuuden. Arki on välillä raskasta, joten kaivatun kanssa yhdessä tekeminen ja oleminen toimisivat vastapainona. Olet tänään töissä,kerroit eilen. n/m 😊

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan teetä.

Join the club

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan teetä.

Join the club

Teehetki, päivän paras.

Toivottavasti tämä kaikki mitä jätän tekemättä ja sanomatta, palkitaan edes seuraavassa elämässä. Rakkaus ei näköjään ole minua varten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaivatulla ois merkittäviä kirjallisia kykyjä, olisi mukava nähdä hyödynnettävän.

Onhan noita. Kokisitpa minkälaista proosaa kirjoitan kielelläni.

Ei tainnut olla sulle.

Harrastukseni ovat pitkälti ulkoilu- ja liikuntapainoitteisia. Tuntuu, ettei muuhun tällä hetkellä välttämättä ole jaksamista.

Toisaalta oli kiva löytää jotain tekemistä, jossa voisi kehittää itseään, ilman tunnetta siitä, että pitää suorittaa.

Se ei ollu gallup se oli draaman kaari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaivatulla ois merkittäviä kirjallisia kykyjä, olisi mukava nähdä hyödynnettävän.

Onhan noita. Kokisitpa minkälaista proosaa kirjoitan kielelläni.

Ei tainnut olla sulle.

Sillä viitattiin kielelliseen osaamiseen myös puhuessa. Ihmepervoja taas paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti tämä kaikki mitä jätän tekemättä ja sanomatta, palkitaan edes seuraavassa elämässä. Rakkaus ei näköjään ole minua varten. 

Pahoin pelkään, ettei palkita. Kannattaa siis vaan uskaltaa. Tee kuten minä: mokaa kaikki irl, niin sen jälkeen ainakin voit olla varma tunteiden yksipuolisuudesta. Eihän se ihastumista poista, mutta paaluttaa jonkinlaisen realismin rajamerkin kuitenkin.

Outo viikko kun oon nähnyt vuosien jälkeen tällä viikolla kolme kertaa yhden vanhan romanssin. 

Joo, mielellään voitas tutkia kielellisiä kykyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan kaipausketjuja, joissa oikeasti ikävöitiin ja kaivattiin. Nyt nämä on pelkkiä riitely- ja paskanjauhamisketjuja 😳

Siinä nähdään, mihin addiktio johtaa. Ihmiset tulevat tänne hyväuskoisesti ja lähettävät viattomasti terveiset tai pari kaivatulleen eivätkä edes usko, että voisivat löytää hänet täältä. Utelias "entä jos sittenkin" -ajatus saa heidät palaamaan tsekkaamaan, josko terveisiin on reagoitu. Ja olihan niihin! Joku trollaaja on näet rääppinyt uuden kirjoittajan viestiä ja vastannut siihen jotain. Viaton kaipailija innostuu: entä jos se olikin hän? Ei voi olla... mutta jos kuitenkin? Sitten kysellään ja vastataan lisätunnisteita - kunnes huomataan, että ihan eri tyyppihän siinä olikin kyseessä. 

Edellä kuvattu kuitenkin kylvää kaipailijan mieleen siemenen: "Ok, se ei ollut hän, mutta olisi voinut olla. Pitää vaan jatkossa kirjoittaa useammin ja ehkä laittaa lisää tunnisteista, niin se parantaa todennäköisyyttä." Sitten addiktio alkaa olla jo iduillaan, kun huomaa tsekkaavansa palstan useita kertoja päivässä. Lopulta tästä tulee jonkinlaista viihdettä ja ajankulua, ja itse kaipaus on sivuseikka. Se, että mitään ei tehdä irl, kertoo siitä, että kaipauskirjoittelu on oma tekstityyppinsä, jonka puheakti suuntautuu enemmän ihmiseen itseensä ja palstayleisöön kuin että se tähtäisi todelliseen viestintään sen kaivatun kanssa: katsokaa kaikki, mä kirjoitan näitä kaipausviestejä, mutta en siis oikeesti, vaan tälleen ironisen performatiivisesti.

Mutta aina on niitä, joilla kaipaus ikään kuin ylivirittyy; he näkevät kaikki viestit merkkeinä kaivatusta. Joko niin, että kaivattu kirjoittaa jollekulle toiselle, tai sitten joku toinen kirjoittaa kaivattuun liittyen jotain; niin se on, niin sen täytyy olla. Tällöin viestin näkeminen laukaisee mustasukkaisuuden sekunnin murto-osissa ja saa henkilön suoltamaan saastaa, koska pitää reagoida välittömästi, on pakko herättää kaivatun huomio jotenkin - jos ei hyvällä niin sitten pahalla. On selvää, että jatkuessaan vuosikausia tuollainen tila ei voi olla vaikuttamatta haitallisesti henkilön mielenterveyteen ja kognitioon. Riidanhaluisuus ja välitön aggressiivinen reagointi tulevat henkilön persoonan pysyviksi piirteiksi.

Ei jaksetakkaan lukea. Miksi kirjotat?

Pitkä oli, mutta jaksoin lukea. Mahtoikohan olla spontaanisti kirjoitettu? Ehkä ei...

Ihan kuule spontaanisti väänsin. Mutta tietysti olen jo kuukausia sitten päätynyt ajattelemaan, että noin se on. Tavallaan itsellenikin kävi noin. ;)

Spontaanisti kirjoitettuna ihan loistava, ja hiottunakin olisi oikein hyvä. Ei minkäänlaista väännön tuntua.

Taidan ottaa tekstin talteen ja pohtia sitä syvemmin.

Vierailija kirjoitti:

Se ei ollu gallup se oli draaman kaari.

Siksipä kyselyt pitäisikin merkitä, vaikka jotkut täällä dissaa galluppeja.