Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle!

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan kaipausketjuja, joissa oikeasti ikävöitiin ja kaivattiin. Nyt nämä on pelkkiä riitely- ja paskanjauhamisketjuja 😳

Siinä nähdään, mihin addiktio johtaa. Ihmiset tulevat tänne hyväuskoisesti ja lähettävät viattomasti terveiset tai pari kaivatulleen eivätkä edes usko, että voisivat löytää hänet täältä. Utelias "entä jos sittenkin" -ajatus saa heidät palaamaan tsekkaamaan, josko terveisiin on reagoitu. Ja olihan niihin! Joku trollaaja on näet rääppinyt uuden kirjoittajan viestiä ja vastannut siihen jotain. Viaton kaipailija innostuu: entä jos se olikin hän? Ei voi olla... mutta jos kuitenkin? Sitten kysellään ja vastataan lisätunnisteita - kunnes huomataan, että ihan eri tyyppihän siinä olikin kyseessä. 

Edellä kuvattu kuitenkin kylvää kaipailijan mieleen siemenen: "Ok, se ei ollut hän, mutta olisi voinut olla. Pitää vaan jatkossa kirjoittaa useammin ja ehkä laittaa lisää tunnisteista, niin se parantaa todennäköisyyttä." Sitten addiktio alkaa olla jo iduillaan, kun huomaa tsekkaavansa palstan useita kertoja päivässä. Lopulta tästä tulee jonkinlaista viihdettä ja ajankulua, ja itse kaipaus on sivuseikka. Se, että mitään ei tehdä irl, kertoo siitä, että kaipauskirjoittelu on oma tekstityyppinsä, jonka puheakti suuntautuu enemmän ihmiseen itseensä ja palstayleisöön kuin että se tähtäisi todelliseen viestintään sen kaivatun kanssa: katsokaa kaikki, mä kirjoitan näitä kaipausviestejä, mutta en siis oikeesti, vaan tälleen ironisen performatiivisesti.

Mutta aina on niitä, joilla kaipaus ikään kuin ylivirittyy; he näkevät kaikki viestit merkkeinä kaivatusta. Joko niin, että kaivattu kirjoittaa jollekulle toiselle, tai sitten joku toinen kirjoittaa kaivattuun liittyen jotain; niin se on, niin sen täytyy olla. Tällöin viestin näkeminen laukaisee mustasukkaisuuden sekunnin murto-osissa ja saa henkilön suoltamaan saastaa, koska pitää reagoida välittömästi, on pakko herättää kaivatun huomio jotenkin - jos ei hyvällä niin sitten pahalla. On selvää, että jatkuessaan vuosikausia tuollainen tila ei voi olla vaikuttamatta haitallisesti henkilön mielenterveyteen ja kognitioon. Riidanhaluisuus ja välitön aggressiivinen reagointi tulevat henkilön persoonan pysyviksi piirteiksi.

Missä mun kaivatut on? 🥺

Tuntuis tyhmältä kirjoittaa tänne enää romanttisia kaipausviestejä kun on niin selvää, ettei tunteet koskaan olleet molemminpuolisia. 

Vierailija kirjoitti:

Missä mun kaivatut on? 🥺

Täällä me ollaan. Täytyy lähteä kävelylle koiraa pissattamaan. Lähdetkö mukaani?

Kaivatulla ois merkittäviä kirjallisia kykyjä, olisi mukava nähdä hyödynnettävän.

Vierailija kirjoitti:

Kaivatulla ois merkittäviä kirjallisia kykyjä, olisi mukava nähdä hyödynnettävän.

Kaipaat sitä palstan runoilijaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan kaipausketjuja, joissa oikeasti ikävöitiin ja kaivattiin. Nyt nämä on pelkkiä riitely- ja paskanjauhamisketjuja 😳

Siinä nähdään, mihin addiktio johtaa. Ihmiset tulevat tänne hyväuskoisesti ja lähettävät viattomasti terveiset tai pari kaivatulleen eivätkä edes usko, että voisivat löytää hänet täältä. Utelias "entä jos sittenkin" -ajatus saa heidät palaamaan tsekkaamaan, josko terveisiin on reagoitu. Ja olihan niihin! Joku trollaaja on näet rääppinyt uuden kirjoittajan viestiä ja vastannut siihen jotain. Viaton kaipailija innostuu: entä jos se olikin hän? Ei voi olla... mutta jos kuitenkin? Sitten kysellään ja vastataan lisätunnisteita - kunnes huomataan, että ihan eri tyyppihän siinä olikin kyseessä. 

Edellä kuvattu kuitenkin kylvää kaipailijan mieleen siemenen: "Ok, se ei ollut hän, mutta olisi voinut olla. Pitää vaan jatkossa kirjoittaa useammin ja ehkä laittaa lisää tunnisteista, niin se parantaa todennäköisyyttä." Sitten addiktio alkaa olla jo iduillaan, kun huomaa tsekkaavansa palstan useita kertoja päivässä. Lopulta tästä tulee jonkinlaista viihdettä ja ajankulua, ja itse kaipaus on sivuseikka. Se, että mitään ei tehdä irl, kertoo siitä, että kaipauskirjoittelu on oma tekstityyppinsä, jonka puheakti suuntautuu enemmän ihmiseen itseensä ja palstayleisöön kuin että se tähtäisi todelliseen viestintään sen kaivatun kanssa: katsokaa kaikki, mä kirjoitan näitä kaipausviestejä, mutta en siis oikeesti, vaan tälleen ironisen performatiivisesti.

Mutta aina on niitä, joilla kaipaus ikään kuin ylivirittyy; he näkevät kaikki viestit merkkeinä kaivatusta. Joko niin, että kaivattu kirjoittaa jollekulle toiselle, tai sitten joku toinen kirjoittaa kaivattuun liittyen jotain; niin se on, niin sen täytyy olla. Tällöin viestin näkeminen laukaisee mustasukkaisuuden sekunnin murto-osissa ja saa henkilön suoltamaan saastaa, koska pitää reagoida välittömästi, on pakko herättää kaivatun huomio jotenkin - jos ei hyvällä niin sitten pahalla. On selvää, että jatkuessaan vuosikausia tuollainen tila ei voi olla vaikuttamatta haitallisesti henkilön mielenterveyteen ja kognitioon. Riidanhaluisuus ja välitön aggressiivinen reagointi tulevat henkilön persoonan pysyviksi piirteiksi.

Ei jaksetakkaan lukea. Miksi kirjotat?

Vierailija kirjoitti:

Puolipäivän tilannetiedote:

Olen nukkunut pitkään ja hyvin

Ensimmäinen ajatukseni herätessäni olit Sinä

Toinen ajatukseni oli että saatkohan riittävästi lepoa

Kolmas ajatukseni oli että mitä kivaa kirjoittaisin sulle

Lisäksi pohdin että miten pitkät työmatkat olisivat sulle sopivat

Pidetäänköhän me ehkä kahta asuinpaikkaa

Kesäasunto ja talviasunto voisi ehkä olla hyvä

Sun etätyöpäivinä voisin pitää sua nilkasta kiinni

Lupaan etten kutittele kokousten aikoina

t Mies

Klo noin 14 tilannetiedote:

Onnellista, että hyvät unet takana. Samoin, nukuin poikkeuksellisesti yli puolenpäivän. Sitä se teettää, kun kotiutuu vasta aamuyön tunteina. Join ihan tositosi vähän, silti olo katujyrän alle jäänyt. Minä, valvominen ja alkoholi, not match made in heaven.

Tunnustan, että ensimmäisiä tiedostettavia ajatuksia oli sinä ja se, mitä mahdat tänään puuhailla.

Etätyöpäivät sun kanssa, en tiedä uskallanko edes ajatella :)

B

A. Kirjoitin terveisiä miesystävälle

B. Kirjoitin terveisiä kihlatulle

C. Kirjoitin terveisiä aviomiehelle

D. Kirjoitan terveisiä tulevalle ex miehelle

Kirjotit varmaan reaalista ja äikästä hyvät arvosanat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan kaipausketjuja, joissa oikeasti ikävöitiin ja kaivattiin. Nyt nämä on pelkkiä riitely- ja paskanjauhamisketjuja 😳

Siinä nähdään, mihin addiktio johtaa. Ihmiset tulevat tänne hyväuskoisesti ja lähettävät viattomasti terveiset tai pari kaivatulleen eivätkä edes usko, että voisivat löytää hänet täältä. Utelias "entä jos sittenkin" -ajatus saa heidät palaamaan tsekkaamaan, josko terveisiin on reagoitu. Ja olihan niihin! Joku trollaaja on näet rääppinyt uuden kirjoittajan viestiä ja vastannut siihen jotain. Viaton kaipailija innostuu: entä jos se olikin hän? Ei voi olla... mutta jos kuitenkin? Sitten kysellään ja vastataan lisätunnisteita - kunnes huomataan, että ihan eri tyyppihän siinä olikin kyseessä. 

Edellä kuvattu kuitenkin kylvää kaipailijan mieleen siemenen: "Ok, se ei ollut hän, mutta olisi voinut olla. Pitää vaan jatkossa kirjoittaa useammin ja ehkä laittaa lisää tunnisteista, niin se parantaa todennäköisyyttä." Sitten addiktio alkaa olla jo iduillaan, kun huomaa tsekkaavansa palstan useita kertoja päivässä. Lopulta tästä tulee jonkinlaista viihdettä ja ajankulua, ja itse kaipaus on sivuseikka. Se, että mitään ei tehdä irl, kertoo siitä, että kaipauskirjoittelu on oma tekstityyppinsä, jonka puheakti suuntautuu enemmän ihmiseen itseensä ja palstayleisöön kuin että se tähtäisi todelliseen viestintään sen kaivatun kanssa: katsokaa kaikki, mä kirjoitan näitä kaipausviestejä, mutta en siis oikeesti, vaan tälleen ironisen performatiivisesti.

Mutta aina on niitä, joilla kaipaus ikään kuin ylivirittyy; he näkevät kaikki viestit merkkeinä kaivatusta. Joko niin, että kaivattu kirjoittaa jollekulle toiselle, tai sitten joku toinen kirjoittaa kaivattuun liittyen jotain; niin se on, niin sen täytyy olla. Tällöin viestin näkeminen laukaisee mustasukkaisuuden sekunnin murto-osissa ja saa henkilön suoltamaan saastaa, koska pitää reagoida välittömästi, on pakko herättää kaivatun huomio jotenkin - jos ei hyvällä niin sitten pahalla. On selvää, että jatkuessaan vuosikausia tuollainen tila ei voi olla vaikuttamatta haitallisesti henkilön mielenterveyteen ja kognitioon. Riidanhaluisuus ja välitön aggressiivinen reagointi tulevat henkilön persoonan pysyviksi piirteiksi.

Ei täällä ole oikeita kaipaajia, ainoastaan trolleja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä mun kaivatut on? 🥺

Täällä me ollaan. Täytyy lähteä kävelylle koiraa pissattamaan. Lähdetkö mukaani?

Mä voin lähteä. Monestiko päivässä sitä pitää lenkittää?

Vierailija kirjoitti:

Tuntuis tyhmältä kirjoittaa tänne enää romanttisia kaipausviestejä kun on niin selvää, ettei tunteet koskaan olleet molemminpuolisia. 

Selvää? Kysyitkö? Et kuitenkaan.

En kuseta koiraa

Koira kusettaa minua

Story of my life

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä mun kaivatut on? 🥺

Täällä me ollaan. Täytyy lähteä kävelylle koiraa pissattamaan. Lähdetkö mukaani?

Mä voin lähteä. Monestiko päivässä sitä pitää lenkittää?

Ainakin kolmesti, jos pentu niin ehkä useammin.

Vierailija kirjoitti:

A. Kirjoitin terveisiä miesystävälle

B. Kirjoitin terveisiä kihlatulle

C. Kirjoitin terveisiä aviomiehelle

D. Kirjoitan terveisiä tulevalle ex miehelle

D.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me voitais naida. Vahingossa.

Jep. Ja sitten vielä uudelleen ihan vaan varmuuden vuoksi, vahingossa toki. Ja jälleen uudelleen...

"Miten me toistuvasti törmätään mun ovella, kun et edes asu lähellä!? On kumma juttu."

Lenkkiseurana koira on hauska mut en varmaan muuten omaa koiraa ottais.

Tunteet on hassuja. Minähän en tiedä kuka pitää ja miten paljon, kun hymyilevää ja flirttailevaa naista tulee joka kulman takaa vastaan. Pitäisikö tässä osata ajatuksia lukea? Ai niin, olenhan mä jo siihen useammassa parisuhteessa oppinut, että pitäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan kaipausketjuja, joissa oikeasti ikävöitiin ja kaivattiin. Nyt nämä on pelkkiä riitely- ja paskanjauhamisketjuja 😳

Siinä nähdään, mihin addiktio johtaa. Ihmiset tulevat tänne hyväuskoisesti ja lähettävät viattomasti terveiset tai pari kaivatulleen eivätkä edes usko, että voisivat löytää hänet täältä. Utelias "entä jos sittenkin" -ajatus saa heidät palaamaan tsekkaamaan, josko terveisiin on reagoitu. Ja olihan niihin! Joku trollaaja on näet rääppinyt uuden kirjoittajan viestiä ja vastannut siihen jotain. Viaton kaipailija innostuu: entä jos se olikin hän? Ei voi olla... mutta jos kuitenkin? Sitten kysellään ja vastataan lisätunnisteita - kunnes huomataan, että ihan eri tyyppihän siinä olikin kyseessä. 

Edellä kuvattu kuitenkin kylvää kaipailijan mieleen siemenen: "Ok, se ei ollut hän, mutta olisi voinut olla. Pitää vaan jatkossa kirjoittaa useammin ja ehkä laittaa lisää tunnisteista, niin se parantaa todennäköisyyttä." Sitten addiktio alkaa olla jo iduillaan, kun huomaa tsekkaavansa palstan useita kertoja päivässä. Lopulta tästä tulee jonkinlaista viihdettä ja ajankulua, ja itse kaipaus on sivuseikka. Se, että mitään ei tehdä irl, kertoo siitä, että kaipauskirjoittelu on oma tekstityyppinsä, jonka puheakti suuntautuu enemmän ihmiseen itseensä ja palstayleisöön kuin että se tähtäisi todelliseen viestintään sen kaivatun kanssa: katsokaa kaikki, mä kirjoitan näitä kaipausviestejä, mutta en siis oikeesti, vaan tälleen ironisen performatiivisesti.

Mutta aina on niitä, joilla kaipaus ikään kuin ylivirittyy; he näkevät kaikki viestit merkkeinä kaivatusta. Joko niin, että kaivattu kirjoittaa jollekulle toiselle, tai sitten joku toinen kirjoittaa kaivattuun liittyen jotain; niin se on, niin sen täytyy olla. Tällöin viestin näkeminen laukaisee mustasukkaisuuden sekunnin murto-osissa ja saa henkilön suoltamaan saastaa, koska pitää reagoida välittömästi, on pakko herättää kaivatun huomio jotenkin - jos ei hyvällä niin sitten pahalla. On selvää, että jatkuessaan vuosikausia tuollainen tila ei voi olla vaikuttamatta haitallisesti henkilön mielenterveyteen ja kognitioon. Riidanhaluisuus ja välitön aggressiivinen reagointi tulevat henkilön persoonan pysyviksi piirteiksi.

Ei jaksetakkaan lukea. Miksi kirjotat?

Pitkä oli, mutta jaksoin lukea. Mahtoikohan olla spontaanisti kirjoitettu? Ehkä ei...