Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu niin pahalle se, että olen hukannut parhaat vuoteni huonossa suhteessa ja nyt pakko vaan luovuttaa.
07.05.2023 |
Täytän kohta 40v ja olen päättänyt antaa itselleni syntymäpäivälahjaksi avioeron. Olin varma jo viime keväänä, että eroan miehestäni, mutta mies jotenkin sai minut suostuteltua jatkamaan ja vielä kerran terapiaan ja vakuutti että asiat muuttuu vielä paremmaksi. Olin aika skeptinen, mutta päätin lasten takia vielä jäädä. Eihän vuosi loppupeleissä pitkä aika ole, kun johan tässä on oltu kärvistelty 15 vuotta yhdessä.
Nyt kun mietin vuotta taaksepäin, niin en näe mitään muutosta. Okei, mies on ehkä vähän enemmän tehnyt kotitöitä, mutta huolehdin silti suurimmasta osasta, eikä meillä ole ollut minkäänlaista parisuhdetta koko tämän vuoden aikana. Ei siis tosiaan edes seksiä yli vuoteen. Terapiasta en kokenut että olisi ollut mitään apua. Miehen mielestä oli, missä se näkyy?
Mies haluaisi kovasti jatkaa, mutta mitä hän on tehnyt sen eteen että osoittaisi sen jotenkin minulle? Huomioisi minua tai tekisi oloni paremmaksi, saisi minut haluamaan häntä? Kysyisi edes mietteitäni aiheesta joskus. Ei ole tehnyt mitään. Ei yhtään mitään. Yhden yhtä kertaa ei ole viitsinyt edes pyytää lastenhoitajaa meille kotiin ja ostanut vaikka leffalippuja tai varannut ravintolapöytää, jotta meillä olisi yhteistä aikaa keskustella. Luulisi että ei olisi kovin paljon vaadittu, ja tässä tilanteessa jos epätoivoisesti haluaisi jatkaa, niin odottaisi että jotain yritystä olisi, mutta kun ei.
Turha hakata päätä enää seinään. Jos toinen ei tajua tai ole valmis tekemään mitään, niin minkäs teet. Surettaa tosi paljon.
Kommentit (84)
Erosin miehestä jota ei kiinnostanut oikein mikään. Ei se tehnyt kotitöitä, ei halunnut ulkoilla ei seksiä, ei juurikaan lähteä jonnekkin tapahtumaan edes. Nyt minulla on mies joka haluaa tehdä kaikkea ja kotitöitä se tekee pyytämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin erosin 47-vuotiaana miehestä, joka ei tehnyt kotitöitä, ei halunnut harrastaa yhdessä, ei pitänyt minua arvossa eikä halunnut läheisyyttä vuosiin.
Nyt minulla on jo 7 vuotta ollut ihana mies, joka tekee noista kaikkia. Onneksi en tuhlannut loppuelämääni sen mörököllin kotiapulaisena.
Joko narsistikortti on vedetty? En lukenut ketjua kuin alun, mutta vilisi red flageja. Ap, lue ketju Narsistin keskustelutyyli ja katso sopiiko teihin. Joka tapauksessa aika heikossa kantimessa on teidän suhteen rakennuspalikat, kun ei ole niin, että hyvä suhde olisi väljähtynyt vaan ongelmaa on ollut alusta asti.
Et vain kiinnosta miestäsi tarpeeksi. Mikään ei tule muuttumaan, vaikka jäisit. Olin itse vastaavassa tilanteessa ja erosimme. Nyt mies uudessa suhteessa ja tekee kaikkea sellaista mitä minun kanssa ei kiinnostanut koskaan tehdä. Eli on nyt varmasti sitten onnellinen. Niin olen minäkin eli elimme vääristä syistä toistemme kanssa.
Toivottavasti et kaada katkeruuttasi lastesi niskaan. Äitini tekee niin ja olemme kovin harvoin yhteyksissä. Heti kun isän mollaus ja koko isänpuolen suvun haukkuminen alkaa, katkaisen puhelun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu olevan yllättävän yleistä tämmöinen, että nainen yrittää kyllä kertoa useasti mikä mättää ja miten pienin muutoksin voisikin saada parannusta aikaan, mutta sitten mies suhtautuu asiaan jotenkin ivallisesti ja vähätellen. Kunnes sitten naisen tunteet kuolee ja nainen haluakin erota.
Tässäkin tapauksessa kuulostaa surulliselta juuri tuo ettei mitään läheisyyttä tai seksiä ole ollut aikoihin. Ja kun tilanne pääsee tuommoiseksi, miten sitä sitten lähdetään korjaamaan?
Nuo aloittajan toivomat asiat ovat oikeasti aika pieniä ja helposti toteutettavissa olevia muutoksia kuten ruuan tekeminen ja sen ostaminen jääkaappiin. Toisen huomioiminen ja kuunteleminen. Onko sitten niin että joillain vaan on tunnetaidot niin olemattomat ettei tämmöisiin ihan perusasioihin pysty ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä olet kertonut olisi minulle vastaavassa tilanteessa syy erota. Mies on ilkeä ja kohtelee sinua huonosti, suhtautuu halveksuvasti läheisyydenkaipuuseesi, kaikki tunteesi ovat jo kuolleet ja itseäsikin inhottaa, etkä halua miehen edes koskevan itseesi. Etköhän ole jo päätöksen tehnyt ja haet sille nyt vain vahvistusta täältä tai odotat jotain "viimeistä pisaraa."
Itse eroaisin asemassasi.
Kyllä varmaan odotan jotain viimeistä pisaraa. Mikä se sitten on? Jotain voimia kaipaisin eron järjestelyyn, kun mies varmasti asettuu poikkiteloin ja tekee kaikkensa hankaloittaakseen asiaa. Olisi niin helppoa jos voitais vaan yhdessä sopia erosta, että turha tällaista on enää jatkaa. Itse en jaksa enää yrittää mitään, eikä mies viitsi vaivautua. T. Ap
Mitä mies voisi tehdä hankaloittaakseen eroa ja mitä jos vain suostut kaikkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan poika/mies ei ole päässyt tekemään minuun tarpeitaan kuuteen vuoteen. Ilmeisesti joihinkin kuitenkin pääsevät, kun ovat oppineet niin sinnikkäiksi.
T31
En tiedä mikä minun vaimoani ärsytti, tein kotityöt, hoidin kaikki "miesten hommat" hoidin lapset, hoidin lasten harrastukset, hoidin lasten kouluasiat, maksoin laskut. Se vähäinen vapaa-aika mikä minulle jäi, yritin urheilla ja pitää itseni kunnossa. Yritin ehdottaa vaimolle yhteisiä hetkiä, ravintolailtaa, mökkiviikonloppua. Yritin olla lähellä ja antaa läheisyyttä. Kuuntelin ja tuin häntä hänen ongelmistaan. En koskaan sanonut hänelle ilkeästi.
Seksi vaan loppui tai sain vain sääliseksiä. Hän ei halunnut minua lähelleen. En ole mieheksi ruma vaan sieltä enemmänkin toisesta päästä. En vaan riittänyt vaimolleni. Tuntuu, että hukkasin parhaat vuoteni 10 vuotta meni hukkaan. Yritin parantaa parisuhdetta, mutta vaimo vaan hakeutui kauemmaksi.
En tiedä mitä olisin voinut tehdä paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä minun vaimoani ärsytti, tein kotityöt, hoidin kaikki "miesten hommat" hoidin lapset, hoidin lasten harrastukset, hoidin lasten kouluasiat, maksoin laskut. Se vähäinen vapaa-aika mikä minulle jäi, yritin urheilla ja pitää itseni kunnossa. Yritin ehdottaa vaimolle yhteisiä hetkiä, ravintolailtaa, mökkiviikonloppua. Yritin olla lähellä ja antaa läheisyyttä. Kuuntelin ja tuin häntä hänen ongelmistaan. En koskaan sanonut hänelle ilkeästi.
Seksi vaan loppui tai sain vain sääliseksiä. Hän ei halunnut minua lähelleen. En ole mieheksi ruma vaan sieltä enemmänkin toisesta päästä. En vaan riittänyt vaimolleni. Tuntuu, että hukkasin parhaat vuoteni 10 vuotta meni hukkaan. Yritin parantaa parisuhdetta, mutta vaimo vaan hakeutui kauemmaksi.En tiedä mitä olisin voinut tehdä paremmin.
Etkö kysynyt? Erositteko jo?
Vierailija kirjoitti:
Mä haluan vastata tähän sun kirjoitukseen, koska olen ollut täsmälleen samassa tilanteessa. Mun ainoa neuvo on, että eroa! Nyt eikä myöhemmin. Ainoa asia, mitä tulet miettimään tuosta erosta on se, ettet lähtenyt aiemmin. Miehesi ei tule koskaan muuttumaan, eikä tietysti pidäkään, jos ei itse halua, joten sun on valittava itsesi. Tulet huomaamaan, että nautit elämästä ihan uudella tavalla, kun pääset tuollaisesta riippakivestä eroon. Sulla ei ole hyvä olla tuossa suhteessa ja yksinkin olo on paljon parempi vaihtoehto.
Miehesi on hyvä puhumaan ja sinä ehkä vähän epävarma tulevaisuudesta ja näin hän saa sut aina jäämään. Mitkään terapiat ei auta, jos kumpikin ei ole aidosti sitoutunut muutokseen. Miehesi pääsee nyt niin helpolla, että hänellähän on kaikki hyvin. Minä tein tämän saman virheen, raadoin "lasten edun nimissä" liian pitkään. Olisi pitänyt erota jo kauan, kauan sitten. Oma vika, tiedän.
Ainoa todella, todella hankala haaste jatkossa eron jälkeen tulee olemaan lastenne hoito. Joudut edelleen vastaamaan kaikesta, (ex)-miehesi ei tule muuttumaan siinäkään suhteessa. Sen kanssa joudut elämään. Saamatton ihminen jatkaa samaa ratkaa eronkin jälkeen.
Laita itsellesi joku päivämäärä, takaraja, milloin otat eron, mikäli tilanne ei ole muuttunut. Älä vetkuttele asiaa yhtään. Mies todennäköisesti lupaa ihan mitä vaan, kun kerrot erossa, älä siltikään peru eroa. Sä tulet voimaan niin paljon paremmin ja sulla tulee olemaan niin paljon helpompaa, vaikka sitä voi olla nyt vaikea uskoa. Mulla meni niin pitkään ymmärtääkseni, että avioliittoni oli hyvin raskas ja minulle vahingollinen, vaikka itse en siitä saanut lähdettyä.
Minäkin olen eronnut ja suosittelen eroa lämpimästi. Jälkeenpäin olen ajatellut, että olisi pitänyt erota aiemmin. Minäkin yritin kääntää kaikki kivet, että meillä olisi ollut parempi liitto. Mutta me ainakin oltiin niin erilaisia, tai just sitten, että miestä ei oikeasti kiinnostanut olla kanssani. Kummin päin vaan, mutta metsään meni se suhde. Ei suhdetta voi yksipuolisen rakkauden ja kiinnostuksen varaan rakentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina ei voi voittaa. Ehkä sitten seuraavassa elämässä parempi onni.
Vai on teidän suhde kiinni miehen tekemistä kotitöistä? Kuka sen teidän kodin maksoi? Mies vai sossu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä minun vaimoani ärsytti, tein kotityöt, hoidin kaikki "miesten hommat" hoidin lapset, hoidin lasten harrastukset, hoidin lasten kouluasiat, maksoin laskut. Se vähäinen vapaa-aika mikä minulle jäi, yritin urheilla ja pitää itseni kunnossa. Yritin ehdottaa vaimolle yhteisiä hetkiä, ravintolailtaa, mökkiviikonloppua. Yritin olla lähellä ja antaa läheisyyttä. Kuuntelin ja tuin häntä hänen ongelmistaan. En koskaan sanonut hänelle ilkeästi.
Seksi vaan loppui tai sain vain sääliseksiä. Hän ei halunnut minua lähelleen. En ole mieheksi ruma vaan sieltä enemmänkin toisesta päästä. En vaan riittänyt vaimolleni. Tuntuu, että hukkasin parhaat vuoteni 10 vuotta meni hukkaan. Yritin parantaa parisuhdetta, mutta vaimo vaan hakeutui kauemmaksi.En tiedä mitä olisin voinut tehdä paremmin.
Ihan perussettiä narsistille. Seksi puolison kanssa loppuu ja puoliso on palvelija.
Miksi ap asenteesi on tuo, että pakko luovuttaa? Eikö voisi ajatella, että pakko alkaa elää tai niin ainakin minä ajattelin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap asenteesi on tuo, että pakko luovuttaa? Eikö voisi ajatella, että pakko alkaa elää tai niin ainakin minä ajattelin.
Tietty ihan hyvä pointti. Luopumisen tuskaa koen ilman muuta ydinperheen hajoamisesta, siitä kun avioliitto ei onnistunutkaan kaikista yrityksistä huolimatta. Olen antanut mahdollisuuksia mahdollisuuksien perään.
Sitten toisaalta mies jossain keskustelussa sanoi, mutta kun en ole koskaan vaatinut paljoa. Onhan se toki mun omaa syytä että olen suostunut olemaan aina vaan tällaisessa suhteessa. Silti mielestäni olen yrittänyt kertoa mitä toivon parisuhteelta ja mitä olen vailla, mutta ei mies ole ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää. Toisaalta on sanonut että olen pyytänyt asioita väärällä tavalla. Jännä miten kaikki on aina vaan omaa syytäni.
Kai me vaan halutaan ihan eri asioita, en edes ymmärrä mitä mies haluaa, kun olisi tyytyväinen elämään näinkin seksittömässä kämppis-suhteessa, jossa ei ole rakkautta tai läheisyyttä. Itse haluaisin kuitenkin jakaa elämäni kumppanin kanssa, kenen kanssa olen aidosti läheinen, kehen voin luottaa asiassa kun asiassa, joka oikeasti huolehtii välillä myös minusta ja minun hyvinvoinnistani.
Joten kyllä jos jatkan mieheni kanssa, niin suren vaan sitä mistä joudun luopumaan, sen sijaan jos eroan, voin haaveilla taas että ehkä joskus vielä löydänkin tällaisen ihmisen. Vaikka toisaalta mies on saanut minut myös uskomaan etten ansaitse parempaa, joten paljon on edessä vielä töitä itsensä kanssa. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap asenteesi on tuo, että pakko luovuttaa? Eikö voisi ajatella, että pakko alkaa elää tai niin ainakin minä ajattelin.
Tietty ihan hyvä pointti. Luopumisen tuskaa koen ilman muuta ydinperheen hajoamisesta, siitä kun avioliitto ei onnistunutkaan kaikista yrityksistä huolimatta. Olen antanut mahdollisuuksia mahdollisuuksien perään.
Sitten toisaalta mies jossain keskustelussa sanoi, mutta kun en ole koskaan vaatinut paljoa. Onhan se toki mun omaa syytä että olen suostunut olemaan aina vaan tällaisessa suhteessa. Silti mielestäni olen yrittänyt kertoa mitä toivon parisuhteelta ja mitä olen vailla, mutta ei mies ole ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää. Toisaalta on sanonut että olen pyytänyt asioita väärällä tavalla. Jännä miten kaikki on aina vaan omaa syytäni.
Kai me vaan halutaan ihan eri asioita, en edes ymmärrä mitä mies haluaa, kun olisi tyytyväinen elämään näinkin seksittömässä kämppis-suhteessa, jossa ei ole rakkautta tai läheisyyttä. Itse haluaisin kuitenkin jakaa elämäni kumppanin kanssa, kenen kanssa olen aidosti läheinen, kehen voin luottaa asiassa kun asiassa, joka oikeasti huolehtii välillä myös minusta ja minun hyvinvoinnistani.
Joten kyllä jos jatkan mieheni kanssa, niin suren vaan sitä mistä joudun luopumaan, sen sijaan jos eroan, voin haaveilla taas että ehkä joskus vielä löydänkin tällaisen ihmisen. Vaikka toisaalta mies on saanut minut myös uskomaan etten ansaitse parempaa, joten paljon on edessä vielä töitä itsensä kanssa. T. Ap
Vieläkö jahkaat, vaikka asia on selvä? Täytä ne eropaperit ja hae netistä asunto. Muutama hiiren klikkaus ja olet ottanut jo ison askeleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap asenteesi on tuo, että pakko luovuttaa? Eikö voisi ajatella, että pakko alkaa elää tai niin ainakin minä ajattelin.
Tietty ihan hyvä pointti. Luopumisen tuskaa koen ilman muuta ydinperheen hajoamisesta, siitä kun avioliitto ei onnistunutkaan kaikista yrityksistä huolimatta. Olen antanut mahdollisuuksia mahdollisuuksien perään.
Sitten toisaalta mies jossain keskustelussa sanoi, mutta kun en ole koskaan vaatinut paljoa. Onhan se toki mun omaa syytä että olen suostunut olemaan aina vaan tällaisessa suhteessa. Silti mielestäni olen yrittänyt kertoa mitä toivon parisuhteelta ja mitä olen vailla, mutta ei mies ole ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää. Toisaalta on sanonut että olen pyytänyt asioita väärällä tavalla. Jännä miten kaikki on aina vaan omaa syytäni.
Kai me vaan halutaan ihan eri asioita, en edes ymmärrä mitä mies haluaa, kun olisi tyytyväinen elämään näinkin seksittömässä kämppis-suhteessa, jossa ei ole rakkautta tai läheisyyttä. Itse haluaisin kuitenkin jakaa elämäni kumppanin kanssa, kenen kanssa olen aidosti läheinen, kehen voin luottaa asiassa kun asiassa, joka oikeasti huolehtii välillä myös minusta ja minun hyvinvoinnistani.
Joten kyllä jos jatkan mieheni kanssa, niin suren vaan sitä mistä joudun luopumaan, sen sijaan jos eroan, voin haaveilla taas että ehkä joskus vielä löydänkin tällaisen ihmisen. Vaikka toisaalta mies on saanut minut myös uskomaan etten ansaitse parempaa, joten paljon on edessä vielä töitä itsensä kanssa. T. Ap
Vieläkö jahkaat, vaikka asia on selvä? Täytä ne eropaperit ja hae netistä asunto. Muutama hiiren klikkaus ja olet ottanut jo ison askeleen.
Ei, kyllä olen tehnyt jo päätöksen, en usko että mikään voisi sitä enää saada muuttumaan. Aikataulut ja käytännön asiat ovat vaan vielä auki. Mies jo ilmoitti että jos ero tulee, hänellä ei ole varaa vuokrata kuin yksiö, joten jäisin yksin lasten kanssa isoon asuntoon, johon ei tietty minullakaan ole varaa. Pitäisi tosi nopeasti saada asunto myytyä ja muutettua, en muuten tiedä miten hoidan kaikki laskut. En edes tiedä miten mies kuvitteli että minulla olisi sitten paremmin varaa hankkia isompi kämppä, koska tuloni eivät ole yhtään sen paremmat.
Oikeastaan tuo vaan kuvastaa hänen ajattelutapaa tosi hyvin. Hän vaan muuttaa itse yksiöön, eikä sinne voi ottaa lapsia ja ilmoittaa tämän asian minulle. Ajatteliko hän että annetaan lapset sijoitukseen, eiku tietty itsestäänselvyytenä minä hoidan. Käytännössä lapset eivät voisi asua edes viikko-viikko-systeemillä, jos isän kodissa ei ole tilaa lapsille. Vaikea siinä on kyllä sitten yhtään omaa elämää miettiä, kun pitää keskittyä tienaamaan ja hoitamaan lapsia käytännössä yh:na. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap asenteesi on tuo, että pakko luovuttaa? Eikö voisi ajatella, että pakko alkaa elää tai niin ainakin minä ajattelin.
Tietty ihan hyvä pointti. Luopumisen tuskaa koen ilman muuta ydinperheen hajoamisesta, siitä kun avioliitto ei onnistunutkaan kaikista yrityksistä huolimatta. Olen antanut mahdollisuuksia mahdollisuuksien perään.
Sitten toisaalta mies jossain keskustelussa sanoi, mutta kun en ole koskaan vaatinut paljoa. Onhan se toki mun omaa syytä että olen suostunut olemaan aina vaan tällaisessa suhteessa. Silti mielestäni olen yrittänyt kertoa mitä toivon parisuhteelta ja mitä olen vailla, mutta ei mies ole ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää. Toisaalta on sanonut että olen pyytänyt asioita väärällä tavalla. Jännä miten kaikki on aina vaan omaa syytäni.
Kai me vaan halutaan ihan eri asioita, en edes ymmärrä mitä mies haluaa, kun olisi tyytyväinen elämään näinkin seksittömässä kämppis-suhteessa, jossa ei ole rakkautta tai läheisyyttä. Itse haluaisin kuitenkin jakaa elämäni kumppanin kanssa, kenen kanssa olen aidosti läheinen, kehen voin luottaa asiassa kun asiassa, joka oikeasti huolehtii välillä myös minusta ja minun hyvinvoinnistani.
Joten kyllä jos jatkan mieheni kanssa, niin suren vaan sitä mistä joudun luopumaan, sen sijaan jos eroan, voin haaveilla taas että ehkä joskus vielä löydänkin tällaisen ihmisen. Vaikka toisaalta mies on saanut minut myös uskomaan etten ansaitse parempaa, joten paljon on edessä vielä töitä itsensä kanssa. T. Ap
Vieläkö jahkaat, vaikka asia on selvä? Täytä ne eropaperit ja hae netistä asunto. Muutama hiiren klikkaus ja olet ottanut jo ison askeleen.
Ei, kyllä olen tehnyt jo päätöksen, en usko että mikään voisi sitä enää saada muuttumaan. Aikataulut ja käytännön asiat ovat vaan vielä auki. Mies jo ilmoitti että jos ero tulee, hänellä ei ole varaa vuokrata kuin yksiö, joten jäisin yksin lasten kanssa isoon asuntoon, johon ei tietty minullakaan ole varaa. Pitäisi tosi nopeasti saada asunto myytyä ja muutettua, en muuten tiedä miten hoidan kaikki laskut. En edes tiedä miten mies kuvitteli että minulla olisi sitten paremmin varaa hankkia isompi kämppä, koska tuloni eivät ole yhtään sen paremmat.
Oikeastaan tuo vaan kuvastaa hänen ajattelutapaa tosi hyvin. Hän vaan muuttaa itse yksiöön, eikä sinne voi ottaa lapsia ja ilmoittaa tämän asian minulle. Ajatteliko hän että annetaan lapset sijoitukseen, eiku tietty itsestäänselvyytenä minä hoidan. Käytännössä lapset eivät voisi asua edes viikko-viikko-systeemillä, jos isän kodissa ei ole tilaa lapsille. Vaikea siinä on kyllä sitten yhtään omaa elämää miettiä, kun pitää keskittyä tienaamaan ja hoitamaan lapsia käytännössä yh:na. T. Ap
Harva mies haluaa ajatella lapsia ja huoltaa heitä eron jälkeen. Omakin kokemus on se. Itse muutin eron jälkeen isoon vuokra-asuntoon ja lapset jäi omakotitaloon isälleen. Eipä isä jaksanut. Palautti lapset minulle. Hyvä minulle, isä näytti surkeutensa ja siihen loppui se vähäkin lapsista huolehtiminen.
En oikein tiedä miten tuohon voisi vastata. Itse olen mies, joka kyllä tykkää läheisyydestä.
Ainut syy siihen, että en pysty läheisyyteen on lähinnä sellainen tilanne, jossa seksiä ei ole ollut pitkään aikaan, ja se harmittaa juuri sillä hetkellä tai olen saanut pakit.
Tajuan kuitenkin, että jos on pitempi kuiva kausi, niin se ei katkea sillä, että alan välttelemään vaimoni kosketusta, vaan usein sitten menen halaamaan häntä vaikka hammasta purren. Ja siitä se on joka kerta lähtenyt, vaimo on kaivannut läheisyyttä, ja muutaman päivän kuluessa tilanne on johtanut sitten seksiinkin, joka on puolestaan tuonut lisää läheisyyttä ja positiivinen kierre jatkuu.