Lue keskustelun säännöt.
Kun haet apua mt-ongelmiin * Viimeisen kerran Jasmin päätyi sairaalan päivystykseen tammikuussa, kun Laura vei hänet sinne. Lauran mukaan Jasmin lähetettiin lähes välittömästi takaisin kotiin, vaikka tilanne oli ystävien mielestä hyvin vakava*
06.05.2023 |
Mitä vttua.
Eikö sitä apua saa.
Mihin hallintohimmeleihin ne verorahat menee?
Esim Tampereella tilanne todella huono. Tänne muuttaa ihmisiä mutta mt-palvelut ei pelaa,
Otsikon ote https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/816eac6f-a853-4db4-90d3-fd97c5b…
Kommentit (529)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki somekiusaajat voisivat lukea tämän jutun ja katsoa peiliin.
Miksi Instaan pitää nykyisin - lähinnä nuoret naiset - tunkea omia kuviaan päivittäin: kenellä on isoin bepa, kenellä ties mitkä implantit, hiuslisäkkeet...tottakai kommentointi on mitä tahansa. Nykyisin nuorilla naisilla on järjestään järkyttävän iso takapuoli trikoiden verhona, ankkahuulet, hiustenpidennykset....miten heillä edes rahat moiseen riittävät? Nuorista insta-beibeistä on tullut tusinatavaraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mt-palveluiden taso, laatu ja tarjonta on mennyt alaspäin jo viimeisten 30 vuoden ajan. Lisäksi julkisella puolella ei ole aiemminkaan tarjottu itsetuhoisille suljetulla, kuin "turva/suojapaikka", jonne kyllä vielä 30 vuotta sitten pääsi hyvinkin helposti ja nopeasti. Ei tarvinnut muuta, kuin sanoa ja väittää, että tekee itsellensä jotakin. Nykyisin hoitoon päästäkseen täytyy apua itselleen pyytävän niiden kolmen kriteerin täyttyä.
Mutta liian monella nuorella on vähän illuusionomainen käsitys suljetulle pääsemisestä, tai menemisestä. Kyllähän se henkin säästyy, mutta käytännössä useimmiten se tarkoittaa myös pakkohoitopäätöstä, jossa sairaalan henkilökunta, ja ennen kaikkea lääkäri päättää kaikesta hoitoon liittyvästä. Eli käytännössä ihminen menettää kaiken itseään koskevan päätäntävallan, saattaa joutua olemaan sen 3-6 kk sairaalassa, suljettujen seinien sisällä. Lisäksi sen päälle, jos sattuu kohdalle osumaan sadistinen lääkäri, joutuukin neuroleptilääkitykselle, ja sitten saa kyllä heittää lopullisesti hyvästit niin aivo, kuin somaattiselle terveydelle. Vielä yli 13 vuotta sitten joillekin potilaille saatettiin määrätä lääkkeitä aivan liikaa. Ja pahimpia niistä ovat mm. Risperidon, ja Leponex-lääkkeet. Viimeksi mainittu aiheuttaa sydän ja verenkiertoelimistölle infarkteja ja äkkikuoleman riskin.
Suomessa joillakin on puutteelliset tiedot mt-palveluista ja niiden laadusta. Hyvin harvoin sairaalan seinien sisällä keskitytään keneenkään potilaaseen kovinkaan paljon. Kyseinen toiminta on jo kauan perustunut ja pohjautunut vain diagnoosien tekoon ja lääkkeiden määräämiseen. Joista kummastakaan ei ole juuri mitään erityistä apua ja hyötyä oikeastaan kenellekään. Ongelmien taustalla olevat tekijät, syyt ja olosuhteet kun eivät juuri psykiatriassa toimivia kiinnosta. Puhumattakaan empatiasta ja sen osoittamisesta vaikeuksissa olevaa ihmistä kohtaan. Mitään välittämistä ei apua, tukea ja hoitoa tarvitsevia kohtaan osoiteta, eikä ilmeisesti heidän mielestään tarvitsekaan antaa.
Kylmä tosiasia on se, että millään masennuslääkkeillä ei korjata ja paranneta masennusta, sen enempää, kuin skitsofreniakaan. Masennus ja psykoosioireetkin menevät ohi omia aikojaan. Lääkkeillä saadaan aikaan vain enemmän vahinkoa, harmia, tuhoa ja vaurioita ihmiselle ja hänen aivoilleen ja somaattiselle terveydelle.
Masennuksesta ja yksinäisyydestä kärsiville toimiva tukiverkosto ja terveelliset/ säännölliset elämäntavat ovat enemmän hyödyksi. Yhteiskunnassa ja yhteisöissä olevien ihmisten tavassa toimia ja käyttäytyä kanssaihmisiä kohtaan tarvittaisiin asennemuutosta.
Usein valitetaan ja tuodaan esille, että viat olisivat puutteellisissa resursseissa ja ylipitkissö hoitojonoissa. Vikoja ja puutteita on muitakin, koko psykiatriassa ja siellä niissä tapahtuvissa hoitomenetelmissä ja tavoissa toimia. Diagnoosi ja lääkekeskeinen hoitomalli ei auta konkreettisesti juuri ketään. Homma ei vaan toimi, ihan oikeasti.
Nämä asiat pitää myöntää myös siellä alalla toimivienkin. Muuten psykiatria taantuu tieteenä, menettää uskottavuutensa ja luottamuksen ihmisten ja kansalaisten silmissä.
Psykiatriaa ja siinä käytössä olevia, vikoja ja puutteita sisältäviä hoitomenetelmiä ja asenteita täytyy muuttaa ja uudistaa. Nykyisellään se ei oikeasti vaan toimi. Näin on ollut jo liian pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vilkaisin suomea ja vaikuttaa siltä, että ahdistui kovasti, kun lihoi ja ihmiset kommentoivat sitä.
Masennuslääkkeet lihottavat. En tiedä, käyttikö hän niitä, mutta iso kehoahdistus hänellä näyttää olleen päällä.
Lääkärit, älkää määrätkö noita lääkkeitä kevyin perustein. Voivat lihottaa ihan 30-50 kg.
Mikään lääke ei lihota. Lisäksi masennuslääkkeet pahimmassa tapauksessa vaan lisää itsetuhoisuutta. Ei kannata syödä niitä.
Kyllä lihottaa tietyt masennuslääkkeet. Itse söin noita hetken kerran, kun multa oli lähtenyt ruokahalu.
Niin siis söit oikeaa ruokaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vit .un luus eri alanuolittaja. Pahuus on sun juttusi. Häivy tästä ketjusta äly.vapaa i m bes illi, kun et mitää ratkaisua osaa ehdottaa. Oot se joka m ie l uum min t a p. attaa ihmisiä hoidettavissa olevaan tautiin!
Kannattiko esim. Jammu Siltavuoreen panostaa?
Vierailija kirjoitti:
Nykyään korostetaan näitä psykiatreja ja psykologeja liian paljon. Menet jonnekin huoneeseen juttelemaan täysin vieraalle ihmiselle elämäsi ongelmista ja sitten tämä(aivan tavallinen mitätön ihminen) antaa ihme neuvot, joiden avulla elämäsi pelastuu. Ei nuo ole oikeita ammatteja, enemmän sellaisia uskomusjuttuja, kuten astrologit sun muut huuhaa-hommelit. Pitäisi kieltää kokonaan.
"Menet juttelemaan ventovieraan kanssa elämäsi ongelmista jonnekin huoneeseen". Mitä siinä ventovieras omine ongelmineen voi tehdä, ei mitään. Psykiatrit eivät ole astrologeja tuputtamassa uskomusjuttuja. Psykiatrien koulutus perustuu tutkittuun tietoon mielen sairauksista ja valmiudet niiden käsittelyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vain kykenette, niin koettakaa pitää päiväkirjaa tai jotain dokumentointi keinoa yllä pahan olon purkamiseksi. Olen itse mt-kuntoutujana alkanut runoilemaan ja kirjoittaminen tuo merkityksen tunteen elämään. Kirjoittakaa vailla itsesensuuria ylös kaikki se mikä mielen pulpahtaa ja tuntuu hyvältä "sanoittaa" niin sanotusti. Jos olet etevämpi kuvataiteessa, niin kuvita kokemuksesi. Arvostelematta ja tuomitsematta itseäsi!
Vierailija kirjoitti:
Eikö pääse suljetulle jos on akuutti tarve ja kertoo että meinaan tehdä itsemurhan aivan kohta. Oon ihan loppu. En tiedä minkälaista on jos joku kertoo olevan ihan loppu eikä näe mitään muuta kun itsemurhan, tämä niinku yleisesti ottaen.
Voi kuule, kun siellä suljetulla ei tapahdu hoidollisessa, sinua, tai ketään muutakaan, ns. auttavassa mielessä yhtään mitään sen kummempaa, kuin että olet kyllä siellä turvassa, seinien sisällä, mutta ne asiat, ja tekijät, jotka aiheuttavat sinulle sitä masennusta, toivottomuutta, ja itsetuhoisuutta eivät siellä poistu ja korjaannu. Psykiatriassa ei olla kiinnostuneita ihmisestä, hänen oireidensa taustalla olevista ja niitä laukaisevista asioista, tekijöistä, tilanteista ja olosuhteista. Olen pahoillani, mutta näin se asia on. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Vuosikymmenten sellaisista.
Aivan liian monella on aivan väärä käsitys siitä, mitä siellä sairaalassa, ja sen seinien sisällä tapahtuu ja tehdään. Ei ainakaan julkiselle puolella. Ei siellä muuta anneta, kuin diagnooseja ja lääkkeitä/lääkemääräyksiä. Niillä ei korjata, hoideta ja ratkaista oireiden taustalla olevia syitä. Uskokaa nyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin voi EHKÄ saada akuuttia apua jos on itsetuhoinen. Yleensä täytyy pitkälti itsekseen selvitä. Resepti käteen ja seuraava potilas sisään. :([/quote]
siis EHKÄ ei siis aina saa silloinkaan. Sukalaiseni oli pyytänyt apua pitkään, ja pelkäsi ettei jaksaisi elää. Yritti sitten itsemurhaa, koska ei ollut fyysiä vammoja riittävästi, niin kotiin vain. Annettiin aika parin viikon päähän ETÄ -yhteydellä pyk polille.
Parin päivän päästä oli " juna peruttu- henkilö vahingon vuoksi ".
Tämä tältä keväältä pk- seudulta :(
koska sukulaiseni ei ole julkkis, eipä tästä surusta lehtiin kirjoitettu. Näitä tarinoita on aivan liian monta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään korostetaan näitä psykiatreja ja psykologeja liian paljon. Menet jonnekin huoneeseen juttelemaan täysin vieraalle ihmiselle elämäsi ongelmista ja sitten tämä(aivan tavallinen mitätön ihminen) antaa ihme neuvot, joiden avulla elämäsi pelastuu. Ei nuo ole oikeita ammatteja, enemmän sellaisia uskomusjuttuja, kuten astrologit sun muut huuhaa-hommelit. Pitäisi kieltää kokonaan.
"Menet juttelemaan ventovieraan kanssa elämäsi ongelmista jonnekin huoneeseen". Mitä siinä ventovieras omine ongelmineen voi tehdä, ei mitään. Psykiatrit eivät ole astrologeja tuputtamassa uskomusjuttuja. Psykiatrien koulutus perustuu tutkittuun tietoon mielen sairauksista ja valmiudet niiden käsittelyyn.
Psykiatria on enemmän huuhaata ja pseudotiede. Ei siellä mitään muuta apua, tukea ja "hoitoa" kenellekään anneta, kuin vain rätkäistyjä diagnooseja, sairausleima pysyvästi kaikkiin kirjauksiin, mm. Omakantaan, ja terveyttä vahingoittavia ja tuhoavia lääkityksiä. Ja koska oireiden taustalla oleviin syihin ei koskaan kiinnitetä mitään huomiota ja selvitetä niitä, niin mitä sillä psykiatrialla tekee? Ei mitään! Julkisella puolella ei tarjota traumaterapiaa, ei ainakaan kaikille. Ei etenkään, jos on hänelle on jo annettu psykoosipohjainen diagnoosi.
Koko psykiatria ja hoitosysteemi pitää muuttaa ja uudistaa perinpohjaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykiatria on pseudotiede, joka ei ole koskaan toiminutkaan.
Vielä parisataa vuotta sitten oli lobotomiaa, sterilisaatioita, sähköhoitoa ilman anestesiaa jne.
Nykyään tuupataan vaikka ketiapiinia (Seroquel/Ketipinor), sun muita lukemattomia antipykootteja lamauttamaan ihmisen, ja jos ei muu auta, niin aina voidaan laittaa lepositeisiin, ja, kun täysin kyllästytään potilaaseen, edunvalvontaan, nykyään ei tarvita fyysistä lobotomiaa, asiat voidaan hoitaa "nykykonstein", jos riittävän paljon eriäviä mielipiteitä yksilöllä.
Verrattuna vaikka kriminologiaan, psykoottinen voidaan pitää jonkunaikaa vaikka lepositeissä, missään pahimman suljetun vankilan lisko-osaastoillakaan ei pidetä syyntakeisia psykopaatteja yhtä karmivissa olosuhteissa, kuin syyntakeetonta psykoosin sairastanutta, elinkautinen on max 15 vuotta, mutta edunvalvontaan päässeelle psykoosipotilaalle elinkautinen voi olla tosiaan vaikka 50 vuotta, 400 e kuussa tms.
Sanoisinkin, että tauti on kuolemaksi, vasta, jos siihen ei sauna, terva ja vanhankansan konstit riitä.
Aiheesta voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta tavallinen ihminen rasittuu epätavallisessa ympäristössä, siihen mikään antipsykoottizombimömmöt auta,maapallo täynnä muitakin konsteja ja kemiallisia aineita, jos oikein raskas tunnetila yllättää.
Aiheesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö pääse suljetulle jos on akuutti tarve ja kertoo että meinaan tehdä itsemurhan aivan kohta. Oon ihan loppu. En tiedä minkälaista on jos joku kertoo olevan ihan loppu eikä näe mitään muuta kun itsemurhan, tämä niinku yleisesti ottaen.
Voi kuule, kun siellä suljetulla ei tapahdu hoidollisessa, sinua, tai ketään muutakaan, ns. auttavassa mielessä yhtään mitään sen kummempaa, kuin että olet kyllä siellä turvassa, seinien sisällä, mutta ne asiat, ja tekijät, jotka aiheuttavat sinulle sitä masennusta, toivottomuutta, ja itsetuhoisuutta eivät siellä poistu ja korjaannu. Psykiatriassa ei olla kiinnostuneita ihmisestä, hänen oireidensa taustalla olevista ja niitä laukaisevista asioista, tekijöistä, tilanteista ja olosuhteista. Olen pahoillani, mutta näin se asia on. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Vuosikymmenten sellaisista.
Aivan liian monella on aivan väärä käsitys siitä, mitä siellä sairaalassa, ja sen seinien sisällä tapahtuu ja tehdään. Ei ainakaan julkiselle puolella. Ei siellä muuta anneta, kuin diagnooseja ja lääkkeitä/lääkemääräyksiä. Niillä ei korjata, hoideta ja ratkaista oireiden taustalla olevia syitä. Uskokaa nyt!
Totta! Pahimmassa tapauksessa diagnoosi vaikeuttaa tervehtymistä ja elämää, jos se on laitettu pysyväluontoiseksi.
Minulla oli aiemmin vakava masennus muutaman kerran. Tosin diagnoosi oli mielestäni virheellinen. Viimeisin psykiatri laittoi sen pysyväluontoiseksi sauraudeksi, jonka näkee kaikki minua hoitavat. Heidän mielestään tarvitsen läpi elämän kestävän lääkityksen. Olen korkeasti kouluttautunut. Eläkekertymäni on hieman parempi kuin keskiverrolla ikäluokassani. Löysin itse avaimet tervehtymiseeni. Diagnoosin olisi pitänyt olla ptsd. Elän sen kanssa päivittäin, mutta apua en hae, koska ei sitä saa ja pystyn elämään sen kanssa.
Hoidossa ollessani hoitohenkilökunta ihmetteli, kuinka mulla oli varaa ostaa 25 000€ maksanut auto. Minusta se oli erikoista. Kysymyksestä huokui asennevamma mt-potilaita kohtaan. Ei nähty minua yksilönä, vaan sen mielikuvan kautta, mikä heillä sattui olaan masispotilaista...
Mt puolella hoito on eräänlaista sosiaalip.rnoa. Potilaat.pakotetaan kertomaan aroista aiheista lukuisille vieraille ihmisille, mutta niiden kertomisellakaan ei saa itselle apua... Minusta arkoja asioita ei pakottaa kertomaan lukuisille ihmisille ellei ole aikomusta auttaa siinä asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö pääse suljetulle jos on akuutti tarve ja kertoo että meinaan tehdä itsemurhan aivan kohta. Oon ihan loppu. En tiedä minkälaista on jos joku kertoo olevan ihan loppu eikä näe mitään muuta kun itsemurhan, tämä niinku yleisesti ottaen.
Mä oon näissä tilanteissa ottanut kaverin kotiini ha ruokkinut ja saunottanut ja puhunut pahaa oloa pois. Joskus k.uolemasta puhuminen helpottaa oloa. Harvat terveet jaksaa sellaista kuunnella. Mulla omakohtaisia kokemuksia vakavasta masennuksesta, joten en hätkähdä pienestä. Puhdistaa mieltä, kun jollekin saa sanoa suoraan miten synkkiä ajatuksia mielessä liikkuu.
Ei kavereitakaan, vaikka heillä olisi omia psyykkisiä häiriöitä, voi kuormittaa lisää toisen häiriöillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö pääse suljetulle jos on akuutti tarve ja kertoo että meinaan tehdä itsemurhan aivan kohta. Oon ihan loppu. En tiedä minkälaista on jos joku kertoo olevan ihan loppu eikä näe mitään muuta kun itsemurhan, tämä niinku yleisesti ottaen.
Voi kuule, kun siellä suljetulla ei tapahdu hoidollisessa, sinua, tai ketään muutakaan, ns. auttavassa mielessä yhtään mitään sen kummempaa, kuin että olet kyllä siellä turvassa, seinien sisällä, mutta ne asiat, ja tekijät, jotka aiheuttavat sinulle sitä masennusta, toivottomuutta, ja itsetuhoisuutta eivät siellä poistu ja korjaannu. Psykiatriassa ei olla kiinnostuneita ihmisestä, hänen oireidensa taustalla olevista ja niitä laukaisevista asioista, tekijöistä, tilanteista ja olosuhteista. Olen pahoillani, mutta näin se asia on. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Vuosikymmenten sellaisista.
Aivan liian monella on aivan väärä käsitys siitä, mitä siellä sairaalassa, ja sen seinien sisällä tapahtuu ja tehdään. Ei ainakaan julkiselle puolella. Ei siellä muuta anneta, kuin diagnooseja ja lääkkeitä/lääkemääräyksiä. Niillä ei korjata, hoideta ja ratkaista oireiden taustalla olevia syitä. Uskokaa nyt!
Totta! Pahimmassa tapauksessa diagnoosi vaikeuttaa tervehtymistä ja elämää, jos se on laitettu pysyväluontoiseksi.
Minulla oli aiemmin vakava masennus muutaman kerran. Tosin diagnoosi oli mielestäni virheellinen. Viimeisin psykiatri laittoi sen pysyväluontoiseksi sauraudeksi, jonka näkee kaikki minua hoitavat. Heidän mielestään tarvitsen läpi elämän kestävän lääkityksen. Olen korkeasti kouluttautunut. Eläkekertymäni on hieman parempi kuin keskiverrolla ikäluokassani. Löysin itse avaimet tervehtymiseeni. Diagnoosin olisi pitänyt olla ptsd. Elän sen kanssa päivittäin, mutta apua en hae, koska ei sitä saa ja pystyn elämään sen kanssa.
Hoidossa ollessani hoitohenkilökunta ihmetteli, kuinka mulla oli varaa ostaa 25 000€ maksanut auto. Minusta se oli erikoista. Kysymyksestä huokui asennevamma mt-potilaita kohtaan. Ei nähty minua yksilönä, vaan sen mielikuvan kautta, mikä heillä sattui olaan masispotilaista...
Mt puolella hoito on eräänlaista sosiaalip.rnoa. Potilaat.pakotetaan kertomaan aroista aiheista lukuisille vieraille ihmisille, mutta niiden kertomisellakaan ei saa itselle apua... Minusta arkoja asioita ei pakottaa kertomaan lukuisille ihmisille ellei ole aikomusta auttaa siinä asiassa.
Potilaita ei pakoteta ollenkaan kertomaan aroista aiheistaan lukuisille vieraille. Yksi hyvä ja pitkäaikainen hoitosuhde riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mt-palveluiden taso, laatu ja tarjonta on mennyt alaspäin jo viimeisten 30 vuoden ajan. Lisäksi julkisella puolella ei ole aiemminkaan tarjottu itsetuhoisille suljetulla, kuin "turva/suojapaikka", jonne kyllä vielä 30 vuotta sitten pääsi hyvinkin helposti ja nopeasti. Ei tarvinnut muuta, kuin sanoa ja väittää, että tekee itsellensä jotakin. Nykyisin hoitoon päästäkseen täytyy apua itselleen pyytävän niiden kolmen kriteerin täyttyä.
Mutta liian monella nuorella on vähän illuusionomainen käsitys suljetulle pääsemisestä, tai menemisestä. Kyllähän se henkin säästyy, mutta käytännössä useimmiten se tarkoittaa myös pakkohoitopäätöstä, jossa sairaalan henkilökunta, ja ennen kaikkea lääkäri päättää kaikesta hoitoon liittyvästä. Eli käytännössä ihminen menettää kaiken itseään koskevan päätäntävallan, saattaa joutua olemaan sen 3-6 kk sairaalassa, suljettujen seinien sisällä. Lisäksi sen päälle, jos sattuu kohdalle osumaan sadistinen lääkäri, joutuukin neuroleptilääkitykselle, ja sitten saa kyllä heittää lopullisesti hyvästit niin aivo, kuin somaattiselle terveydelle. Vielä yli 13 vuotta sitten joillekin potilaille saatettiin määrätä lääkkeitä aivan liikaa. Ja pahimpia niistä ovat mm. Risperidon, ja Leponex-lääkkeet. Viimeksi mainittu aiheuttaa sydän ja verenkiertoelimistölle infarkteja ja äkkikuoleman riskin.
Suomessa joillakin on puutteelliset tiedot mt-palveluista ja niiden laadusta. Hyvin harvoin sairaalan seinien sisällä keskitytään keneenkään potilaaseen kovinkaan paljon. Kyseinen toiminta on jo kauan perustunut ja pohjautunut vain diagnoosien tekoon ja lääkkeiden määräämiseen. Joista kummastakaan ei ole juuri mitään erityistä apua ja hyötyä oikeastaan kenellekään. Ongelmien taustalla olevat tekijät, syyt ja olosuhteet kun eivät juuri psykiatriassa toimivia kiinnosta. Puhumattakaan empatiasta ja sen osoittamisesta vaikeuksissa olevaa ihmistä kohtaan. Mitään välittämistä ei apua, tukea ja hoitoa tarvitsevia kohtaan osoiteta, eikä ilmeisesti heidän mielestään tarvitsekaan antaa.
Kylmä tosiasia on se, että millään masennuslääkkeillä ei korjata ja paranneta masennusta, sen enempää, kuin skitsofreniakaan. Masennus ja psykoosioireetkin menevät ohi omia aikojaan. Lääkkeillä saadaan aikaan vain enemmän vahinkoa, harmia, tuhoa ja vaurioita ihmiselle ja hänen aivoilleen ja somaattiselle terveydelle.
Masennuksesta ja yksinäisyydestä kärsiville toimiva tukiverkosto ja terveelliset/ säännölliset elämäntavat ovat enemmän hyödyksi. Yhteiskunnassa ja yhteisöissä olevien ihmisten tavassa toimia ja käyttäytyä kanssaihmisiä kohtaan tarvittaisiin asennemuutosta.
Usein valitetaan ja tuodaan esille, että viat olisivat puutteellisissa resursseissa ja ylipitkissö hoitojonoissa. Vikoja ja puutteita on muitakin, koko psykiatriassa ja siellä niissä tapahtuvissa hoitomenetelmissä ja tavoissa toimia. Diagnoosi ja lääkekeskeinen hoitomalli ei auta konkreettisesti juuri ketään. Homma ei vaan toimi, ihan oikeasti.
Nämä asiat pitää myöntää myös siellä alalla toimivienkin. Muuten psykiatria taantuu tieteenä, menettää uskottavuutensa ja luottamuksen ihmisten ja kansalaisten silmissä.
Psykiatriaa ja siinä käytössä olevia, vikoja ja puutteita sisältäviä hoitomenetelmiä ja asenteita täytyy muuttaa ja uudistaa. Nykyisellään se ei oikeasti vaan toimi. Näin on ollut jo liian pitkään.
Tämä!! Tuon kaiken hirveyden kun on omakohtaisesti kokenut muutaman kerran on ollut vaan pakko oppia kestämään omia todella vaikeitakin tuskatiloja muilla tavoin kuin hakeutumalla osastolle. Se meininki vasta sairasta ja sairastuttavaa onkin. Eihän sitä uskoisi ja se pitää itse kokea ennen kuin ymmärtää. "Hoito" traumatisoi itseni vaan pahemmin, olen siitä jo selviytynyt mutta tuntuu silti järkyttävältä kun tietää kuinka moni tuohon absurdiin koneistoon joutuu.
Rahalla saa ja hevosella pääsee. Kolmas sektorikin tekee ihan hyvää työtä. Hyvää self helpiä (ihan psykoterapeuttien kirjoittamaa) on myös nykyään onneksi saatavilla. Nuo kirjat mitä itse olen lukenut tai kuunnellut, eivät ne ole mitenkään 100% muutosta tehneet mutta sellainen 50 prosenttiakin on jo aika hyvä. Esim. kun ymmärtää oireilunsa syyt ja sen että kaikelle on ihan looginen selitys, on itsemyötätunto helpompaa. Itsereflektiokyky kasvanut huimasti ja pystyn pysähtymään ja ymmärtämään mitä päässäni tapahtuu ja on nykyään keinoja pärjätä tunteiden kanssa. Jonkin psykiatrisen sairaanhoitajan jutteluista en ole koskaan saanut mitään apua.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan järkyttävää :( Tiedän työni puolesta, että avunantajia ei riitä.. avunsaajia on niin paljon. Jotain todellakin pitäisi tehdä ja nopeasti. Tilanne ei saa olla tälläinen! :`(
Ei liity suoraan Jasminiin, mutta olen huomannut, että some ahdistaa itseänikin. Helpotti, kun vuosi sitten en enää päivittänyt tai lisäillyt kuvia. Hyvin satunnaisesti enää. Haluisin ehkä kokonaan poistua somesta, siihen en ole vielä ollut valmis..
Some pois, elämänlaatu paranee paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö pääse suljetulle jos on akuutti tarve ja kertoo että meinaan tehdä itsemurhan aivan kohta. Oon ihan loppu. En tiedä minkälaista on jos joku kertoo olevan ihan loppu eikä näe mitään muuta kun itsemurhan, tämä niinku yleisesti ottaen.
Voi kuule, kun siellä suljetulla ei tapahdu hoidollisessa, sinua, tai ketään muutakaan, ns. auttavassa mielessä yhtään mitään sen kummempaa, kuin että olet kyllä siellä turvassa, seinien sisällä, mutta ne asiat, ja tekijät, jotka aiheuttavat sinulle sitä masennusta, toivottomuutta, ja itsetuhoisuutta eivät siellä poistu ja korjaannu. Psykiatriassa ei olla kiinnostuneita ihmisestä, hänen oireidensa taustalla olevista ja niitä laukaisevista asioista, tekijöistä, tilanteista ja olosuhteista. Olen pahoillani, mutta näin se asia on. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Vuosikymmenten sellaisista.
Aivan liian monella on aivan väärä käsitys siitä, mitä siellä sairaalassa, ja sen seinien sisällä tapahtuu ja tehdään. Ei ainakaan julkiselle puolella. Ei siellä muuta anneta, kuin diagnooseja ja lääkkeitä/lääkemääräyksiä. Niillä ei korjata, hoideta ja ratkaista oireiden taustalla olevia syitä. Uskokaa nyt!
Totta! Pahimmassa tapauksessa diagnoosi vaikeuttaa tervehtymistä ja elämää, jos se on laitettu pysyväluontoiseksi.
Minulla oli aiemmin vakava masennus muutaman kerran. Tosin diagnoosi oli mielestäni virheellinen. Viimeisin psykiatri laittoi sen pysyväluontoiseksi sauraudeksi, jonka näkee kaikki minua hoitavat. Heidän mielestään tarvitsen läpi elämän kestävän lääkityksen. Olen korkeasti kouluttautunut. Eläkekertymäni on hieman parempi kuin keskiverrolla ikäluokassani. Löysin itse avaimet tervehtymiseeni. Diagnoosin olisi pitänyt olla ptsd. Elän sen kanssa päivittäin, mutta apua en hae, koska ei sitä saa ja pystyn elämään sen kanssa.
Hoidossa ollessani hoitohenkilökunta ihmetteli, kuinka mulla oli varaa ostaa 25 000€ maksanut auto. Minusta se oli erikoista. Kysymyksestä huokui asennevamma mt-potilaita kohtaan. Ei nähty minua yksilönä, vaan sen mielikuvan kautta, mikä heillä sattui olaan masispotilaista...
Mt puolella hoito on eräänlaista sosiaalip.rnoa. Potilaat.pakotetaan kertomaan aroista aiheista lukuisille vieraille ihmisille, mutta niiden kertomisellakaan ei saa itselle apua... Minusta arkoja asioita ei pakottaa kertomaan lukuisille ihmisille ellei ole aikomusta auttaa siinä asiassa.
Potilaita ei pakoteta ollenkaan kertomaan aroista aiheistaan lukuisille vieraille. Yksi hyvä ja pitkäaikainen hoitosuhde riittää.
Kyllä pakotettiin. Onko kyseessä hoitivirhe?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö pääse suljetulle jos on akuutti tarve ja kertoo että meinaan tehdä itsemurhan aivan kohta. Oon ihan loppu. En tiedä minkälaista on jos joku kertoo olevan ihan loppu eikä näe mitään muuta kun itsemurhan, tämä niinku yleisesti ottaen.
Voi kuule, kun siellä suljetulla ei tapahdu hoidollisessa, sinua, tai ketään muutakaan, ns. auttavassa mielessä yhtään mitään sen kummempaa, kuin että olet kyllä siellä turvassa, seinien sisällä, mutta ne asiat, ja tekijät, jotka aiheuttavat sinulle sitä masennusta, toivottomuutta, ja itsetuhoisuutta eivät siellä poistu ja korjaannu. Psykiatriassa ei olla kiinnostuneita ihmisestä, hänen oireidensa taustalla olevista ja niitä laukaisevista asioista, tekijöistä, tilanteista ja olosuhteista. Olen pahoillani, mutta näin se asia on. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Vuosikymmenten sellaisista.
Aivan liian monella on aivan väärä käsitys siitä, mitä siellä sairaalassa, ja sen seinien sisällä tapahtuu ja tehdään. Ei ainakaan julkiselle puolella. Ei siellä muuta anneta, kuin diagnooseja ja lääkkeitä/lääkemääräyksiä. Niillä ei korjata, hoideta ja ratkaista oireiden taustalla olevia syitä. Uskokaa nyt!
Totta! Pahimmassa tapauksessa diagnoosi vaikeuttaa tervehtymistä ja elämää, jos se on laitettu pysyväluontoiseksi.
Minulla oli aiemmin vakava masennus muutaman kerran. Tosin diagnoosi oli mielestäni virheellinen. Viimeisin psykiatri laittoi sen pysyväluontoiseksi sauraudeksi, jonka näkee kaikki minua hoitavat. Heidän mielestään tarvitsen läpi elämän kestävän lääkityksen. Olen korkeasti kouluttautunut. Eläkekertymäni on hieman parempi kuin keskiverrolla ikäluokassani. Löysin itse avaimet tervehtymiseeni. Diagnoosin olisi pitänyt olla ptsd. Elän sen kanssa päivittäin, mutta apua en hae, koska ei sitä saa ja pystyn elämään sen kanssa.
Hoidossa ollessani hoitohenkilökunta ihmetteli, kuinka mulla oli varaa ostaa 25 000€ maksanut auto. Minusta se oli erikoista. Kysymyksestä huokui asennevamma mt-potilaita kohtaan. Ei nähty minua yksilönä, vaan sen mielikuvan kautta, mikä heillä sattui olaan masispotilaista...
Mt puolella hoito on eräänlaista sosiaalip.rnoa. Potilaat.pakotetaan kertomaan aroista aiheista lukuisille vieraille ihmisille, mutta niiden kertomisellakaan ei saa itselle apua... Minusta arkoja asioita ei pakottaa kertomaan lukuisille ihmisille ellei ole aikomusta auttaa siinä asiassa.
Potilaita ei pakoteta ollenkaan kertomaan aroista aiheistaan lukuisille vieraille. Yksi hyvä ja pitkäaikainen hoitosuhde riittää.
Niin, niitä pitkäaikaisia ja hyviä hoitosuhteitahan on tarjolla niin runsain mitoin. Rahalla toki saa. Lääkäreissä ja hoitajissa on ihan valtava vaihtuvuus ainakin julkisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on se hyvä puoli että ongelma poistuu itsestään.
Mutta yksi sh ihmetteli kun hoidetaan 100-vuotiaita kuin hei olisivat tulevaisuuden toivo.
Eipä tuo tulevaisuus kovin hyvältä näytä jos ei kestä elämää parikymppisenä. Kuluerä loput 80 vuotta, tuskin tuottaisi yhteiskunnalle mitään.
Et sinäkään kestäisi, jos sinulle olisi tehty ja olisit joutunut kokemaan samoja asioita kuin monille elämänsä päättäneille on tehty jo lapsena.
Ei monille elämänsä päättäneille ole edes tehty lapsena mitään, ns normilapsuus ollut.
Mistähän sinäkin sen luulet tietäväsi?Mene jo pois :D
No todellakin tiedän. Millä perustein sinä luulet muuta? Koska tykkäät vain ajatella niin?
Ja mene itse pois. Mä vasta tulin tänne.
Ai sä tiedät kaikkien Suomessa itsemurhan tehneiden taustat?Älö nyt viitsi,noloa!
Kaikkien? Missä puhuttiin KAIKISTA?
Ja itseasiassa sinähän se väitit "tietäväsi" niin 🤣.
Heippa luuseri. Lue kommenttejasi taaksepäin ja käy vaikka lenkillä. Tsemppiä elämääsi tuollaisena!
Vierailija kirjoitti:
Masennus on aivokemiallinen sairaus. Mikään some ei sitä aiheuta. Vakava masennus on henkeä uhkaava sairaus. Mikäli voi henkisesti huonosti, somen käytön vähentäminen on varmasti viisasta. Toivon kaikille palstan lukijoille ja osallistujille myötätuntoa ja voimia elämän aallokoissa. Tuetaan toisiamme. Omassa suvussani on sattunut kaksi itsemurhaa masennuksesta johtuen.
Haluan sen verran kommentoida omaan kirjoitukseeni, että nämä kaksi läheistäni jotka poistivat itsensä maailmasta, oli ennen somen aikakautta. On tärkeätä tajuta että mt-ongelmia on ollut kautta aikojen. Kyseessä on vakava sairaus. Saatte vapaasti alapeukuttaa.
Some on tämän pvn elämässä vakava riskitekijä mikäli on haasteita mielenterveyden kannalta.
Se pahuus mitä tapahtui, ei ole sun syy. Sulla on oikeus puhua siitä ja kertoa syylliset kaikille, joille haluat sen kertoa.
Käsittele asia ja auta itseäsi selviämään. Pikkuhiljaa. Muista terveiden elämäntapojen merkitys. Joku päivä trauma ei enää vaikeuta elämääsi ja pystyt elämässäsi vaikka mihin.