Kun haet apua mt-ongelmiin * Viimeisen kerran Jasmin päätyi sairaalan päivystykseen tammikuussa, kun Laura vei hänet sinne. Lauran mukaan Jasmin lähetettiin lähes välittömästi takaisin kotiin, vaikka tilanne oli ystävien mielestä hyvin vakava*

Vain otettu lääke auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on kyse inhimillisestä tragediasta, mutta tästä tulee myös oppia. Ihmisten pitää alkaa elämään siten, että ei olla tuossa jamassa. Siis some pois, sokerit ja päihteet vähemmälle, liikuntaa lisää elämään ja sekopäiset "ystävät" pois elämästä. Helpottaa aika paljon jo tällä tekemisellä. Totuus on, ettei niitä apuja ole eikä tule enää julkiselta sektorilta pariinkymmeneen vuoteen ainakaan. Tämä pitää nyt vain sisäistää. Jos ei sisäistetä, niin heikot sortuu elon tiellä tästä eteenpäin.

Voi luoja mitä huttua. Olisipa masennus ja itsetuhoisuus vain elintavoista ja kaveripiiristä kiinni. Ja tietysti MT-ongelmatkin paranevat vain ottamalla itseään niskasta kiinni.

Itse olen kärsinyt koko aikuisikäni masennuksesta, joka on vaihdellut lievästä vaikeaan.

Syynä on tapauksessani on vaikeat traumat ja niiden vaikutus aivojen fysiologiaan. Vaikka olenkin itse käsitellyt traumataustani, en ehkä parane koskaan lapsuuden kaltoinkohtelun seurauksena tulleesta "aivovauriosta".

Tämän seurauksena kärsin ADD:n kaltaisista oireista, stressinsietokykyni on pysyvästi alentunut, varsinkin lähimuistini on huono. Ihmisuhteita en pysty ylläpitämään, olen täysin erakoitunut.

Silti minulla on ns. Kulissit kunnossa. Olen loppusuoralla korkeakouluopinnoissa, opinnot ovat sujuneet hyvin, minulla on hyvä työpaikka alallani. Olen urheilullinen ja syön terveellisesti jne. Päihteitä en käytä.

Koko tämän kevään olen miettinyt itsemurhaa. Tuntuu että en kykene pitämään lankoja käsissäni. Pelkään että menetän työni, koska huonon paineensietokykyni vuoksi en ole ollut parhaimmillani. Stressi on myös lisännyt keskittymysvaikeuksiani ja PTSD-oireita. Olen jo kerran saanut töissä hermoromahduksen.

Pelkään tosissani, että minusta ei ole työelämään, että olen niin pahasti pysyvästi vioittunut. Ja olen tehnyt oikeasti kaikkeni. En pysty enää auttamaan itseäni. Epäilen että tuskin ammattilaisetkaan pystyvät, vaikka hoitoon pääsisinkin. Elämäni on pelkkää ankeaa sinnittelyä, ahdistusta ja pelkoa. En usko että jaksan tätä enää kauaa.

Oletki kokeillut silmänliiketerapiaa rli EMDR-terapiaa? Tilanteesi kuulosti hyvin paljon samalta kuin omani sillä erotuksella, että minulta meni työkyky (ja ystävät). Olen hyötynyt paljon traumaterapiasta ja juuri tuosta silmänliiketerapiasta ja uskon, että työkyvyn takaisin saaminen voi olla mahdollista. Olen ollut tähän asti sitä mieltä, että olisi vain parempi hiipua pois. On vaikea uskoa niitä hetkiä todeksi, kun toivo herää. Mutta uskon, että niistä pienistä pilkahduksista kasvaa vielä joku päivä edes puolikas, "kunnollinen" ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö pääse suljetulle jos on akuutti tarve ja kertoo että meinaan tehdä itsemurhan aivan kohta. Oon ihan loppu. En tiedä minkälaista on jos joku kertoo olevan ihan loppu eikä näe mitään muuta kun itsemurhan, tämä niinku yleisesti ottaen. 

Voi kuule, kun siellä suljetulla ei tapahdu hoidollisessa, sinua, tai ketään muutakaan, ns. auttavassa mielessä yhtään mitään sen kummempaa, kuin että olet kyllä siellä turvassa, seinien sisällä, mutta ne asiat, ja tekijät, jotka aiheuttavat sinulle sitä masennusta, toivottomuutta, ja itsetuhoisuutta eivät siellä poistu ja korjaannu. Psykiatriassa ei olla kiinnostuneita ihmisestä, hänen oireidensa taustalla olevista ja niitä laukaisevista asioista, tekijöistä, tilanteista ja olosuhteista. Olen pahoillani, mutta näin se asia on. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Vuosikymmenten sellaisista.

Aivan liian monella on aivan väärä käsitys siitä, mitä siellä sairaalassa, ja sen seinien sisällä tapahtuu ja tehdään. Ei ainakaan julkiselle puolella. Ei siellä muuta anneta, kuin diagnooseja ja lääkkeitä/lääkemääräyksiä. Niillä ei korjata, hoideta ja ratkaista oireiden taustalla olevia syitä. Uskokaa nyt!

Totta! Pahimmassa tapauksessa diagnoosi vaikeuttaa tervehtymistä ja elämää, jos se on laitettu pysyväluontoiseksi.

Minulla oli aiemmin vakava masennus muutaman kerran. Tosin diagnoosi oli mielestäni virheellinen. Viimeisin psykiatri laittoi sen pysyväluontoiseksi sauraudeksi, jonka näkee kaikki minua hoitavat. Heidän mielestään tarvitsen läpi elämän kestävän lääkityksen. Olen korkeasti kouluttautunut. Eläkekertymäni on hieman parempi kuin keskiverrolla ikäluokassani. Löysin itse avaimet tervehtymiseeni. Diagnoosin olisi pitänyt olla ptsd. Elän sen kanssa päivittäin, mutta apua en hae, koska ei sitä saa ja pystyn elämään sen kanssa.

Hoidossa ollessani hoitohenkilökunta ihmetteli, kuinka mulla oli varaa ostaa 25 000€ maksanut auto. Minusta se oli erikoista. Kysymyksestä huokui asennevamma mt-potilaita kohtaan. Ei nähty minua yksilönä, vaan sen mielikuvan kautta, mikä heillä sattui olaan masispotilaista...

Mt puolella hoito on eräänlaista sosiaalip.rnoa. Potilaat.pakotetaan kertomaan aroista aiheista lukuisille vieraille ihmisille, mutta niiden kertomisellakaan ei saa itselle apua... Minusta arkoja asioita ei pakottaa kertomaan lukuisille ihmisille ellei ole aikomusta auttaa siinä asiassa.

Tuo on kaikki niin totta. Usein hoitohlökunnalla todellakin asennevamma mt-potilaita kohtaan.

Kävin itse fyssarilla julkisella puolella kipeän niskani takia, siellä minulta kysyttiin täysin asiattomia kysymyksiä mt-asioihin liittyen. Eivät kuuluneet niskajuttuun mitenkään. Tuli hyvin alaston, lähes nöyryytetty olo. En ole mitään julkista riistaa, vaikka kärsin ptsdstä, en pääse siitä tässä elämässä. Kun terveyspuolen ihmiset eivät kohtaa sinua ihmisenä koskaan, olet aina ja ikuisesti vain mt-potilas. Tätä pitäisi kyllä lailla saada jotenkin ruotuun, jos minulla todettaisiin syöpä, olisinko silloinkin edelleen ensisijaisesti mt-potilas, jota ei tarvitse ottaa tosissaan?

Olen itse asiassa saanutkin syöpädiagnoosin n 10 v sitten. Elämäni romahti tästä ja sitten vain odottelin hoitojen alkamista. Ilmi tuli sitten että minulle oli annettu virheellinen diagnoosi.

On vaikeata kaiken jälkeen yrittää ylläpitää edes minkäänlaista luottamusta hoitaviin tahoihin.

Mt-diagnoosi on pahempi näköjään kuin elinkautinen rikostuomio.

Et ole todellakaan ainoa, joka on kokenut vastaavaa ja saanut samantyyppistä kohtelua. Terveydenhuollossa ajatellaan ja asennoidutaan vähänn nk. tyyliin "kerran mt-potilas, niin aina sellainen vain ja ainoastaan". Mt-potilaiden asema on tässä maassa kaikista huonoin. Ja jos näistä asioista kertoo somessa, niin siitä ei alalla tykätä, eikä hyväksytä. Samoin mitään keskinäistä dialogia potilaiden ja psykiatrisesta puolesta vastaavien välillä ei tapahdu. Systeemissä ja hoidosta vastaavien henkilöiden epäkohtien myöntämistä ei tehdä. Mitään vastuuta ei oteta siitä, että lukemattomien ihmisten elämä pilataan ja leimataan pysyvästi mt-oireiden kirjaamisella tietokantoihin. Somaattisia oireita ei tutkita ja aina epäillään jokaikisen asian kohdalla, että vika on psyykessä. Ainakin minun luottamus tämän maan terveydenhuoltoon, tasa-arvoiseen ja hyvään kohteluun on mennyt jo kauan aikaa sitten. Voimia ja jaksamista Sinulle elämääsi! Toivottavasti saat apua ja tukea somaattiseen sairauteesi.

Kiitos ymmärryksestäsi, arvostan kirjoitustasi suuresti. Itse asiassa olen tullut siihen lopputulokseen, että mikäli/kun somaattinen sairauteni pahenee, en aio enää hakea apua terveydenhuollosta. En enää jaksa näitä turhia lääkärien tapaamisia, ja mikäli fyysiset tuskani pahenevat, aion ne kestää mahd pitkään ihan normikipulääkkeillä. Kestän fyysistä kipua erittäin hyvin, näin se on. Ns psyykkistä kipua en kestä enää kovin hyvin, eikä niitä voi verrata fyysisiin kipuihini mitenkään.

Toivon sinullekin mahd hyvää elämänlaatua, kaikesta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö pääse suljetulle jos on akuutti tarve ja kertoo että meinaan tehdä itsemurhan aivan kohta. Oon ihan loppu. En tiedä minkälaista on jos joku kertoo olevan ihan loppu eikä näe mitään muuta kun itsemurhan, tämä niinku yleisesti ottaen. 

Voi kuule, kun siellä suljetulla ei tapahdu hoidollisessa, sinua, tai ketään muutakaan, ns. auttavassa mielessä yhtään mitään sen kummempaa, kuin että olet kyllä siellä turvassa, seinien sisällä, mutta ne asiat, ja tekijät, jotka aiheuttavat sinulle sitä masennusta, toivottomuutta, ja itsetuhoisuutta eivät siellä poistu ja korjaannu. Psykiatriassa ei olla kiinnostuneita ihmisestä, hänen oireidensa taustalla olevista ja niitä laukaisevista asioista, tekijöistä, tilanteista ja olosuhteista. Olen pahoillani, mutta näin se asia on. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Vuosikymmenten sellaisista.

Aivan liian monella on aivan väärä käsitys siitä, mitä siellä sairaalassa, ja sen seinien sisällä tapahtuu ja tehdään. Ei ainakaan julkiselle puolella. Ei siellä muuta anneta, kuin diagnooseja ja lääkkeitä/lääkemääräyksiä. Niillä ei korjata, hoideta ja ratkaista oireiden taustalla olevia syitä. Uskokaa nyt!

Totta! Pahimmassa tapauksessa diagnoosi vaikeuttaa tervehtymistä ja elämää, jos se on laitettu pysyväluontoiseksi.

Minulla oli aiemmin vakava masennus muutaman kerran. Tosin diagnoosi oli mielestäni virheellinen. Viimeisin psykiatri laittoi sen pysyväluontoiseksi sauraudeksi, jonka näkee kaikki minua hoitavat. Heidän mielestään tarvitsen läpi elämän kestävän lääkityksen. Olen korkeasti kouluttautunut. Eläkekertymäni on hieman parempi kuin keskiverrolla ikäluokassani. Löysin itse avaimet tervehtymiseeni. Diagnoosin olisi pitänyt olla ptsd. Elän sen kanssa päivittäin, mutta apua en hae, koska ei sitä saa ja pystyn elämään sen kanssa.

Hoidossa ollessani hoitohenkilökunta ihmetteli, kuinka mulla oli varaa ostaa 25 000€ maksanut auto. Minusta se oli erikoista. Kysymyksestä huokui asennevamma mt-potilaita kohtaan. Ei nähty minua yksilönä, vaan sen mielikuvan kautta, mikä heillä sattui olaan masispotilaista...

Mt puolella hoito on eräänlaista sosiaalip.rnoa. Potilaat.pakotetaan kertomaan aroista aiheista lukuisille vieraille ihmisille, mutta niiden kertomisellakaan ei saa itselle apua... Minusta arkoja asioita ei pakottaa kertomaan lukuisille ihmisille ellei ole aikomusta auttaa siinä asiassa.

Tuo on kaikki niin totta. Usein hoitohlökunnalla todellakin asennevamma mt-potilaita kohtaan.

Kävin itse fyssarilla julkisella puolella kipeän niskani takia, siellä minulta kysyttiin täysin asiattomia kysymyksiä mt-asioihin liittyen. Eivät kuuluneet niskajuttuun mitenkään. Tuli hyvin alaston, lähes nöyryytetty olo. En ole mitään julkista riistaa, vaikka kärsin ptsdstä, en pääse siitä tässä elämässä. Kun terveyspuolen ihmiset eivät kohtaa sinua ihmisenä koskaan, olet aina ja ikuisesti vain mt-potilas. Tätä pitäisi kyllä lailla saada jotenkin ruotuun, jos minulla todettaisiin syöpä, olisinko silloinkin edelleen ensisijaisesti mt-potilas, jota ei tarvitse ottaa tosissaan?

Olen itse asiassa saanutkin syöpädiagnoosin n 10 v sitten. Elämäni romahti tästä ja sitten vain odottelin hoitojen alkamista. Ilmi tuli sitten että minulle oli annettu virheellinen diagnoosi.

On vaikeata kaiken jälkeen yrittää ylläpitää edes minkäänlaista luottamusta hoitaviin tahoihin.

Mt-diagnoosi on pahempi näköjään kuin elinkautinen rikostuomio.

Et ole todellakaan ainoa, joka on kokenut vastaavaa ja saanut samantyyppistä kohtelua. Terveydenhuollossa ajatellaan ja asennoidutaan vähänn nk. tyyliin "kerran mt-potilas, niin aina sellainen vain ja ainoastaan". Mt-potilaiden asema on tässä maassa kaikista huonoin. Ja jos näistä asioista kertoo somessa, niin siitä ei alalla tykätä, eikä hyväksytä. Samoin mitään keskinäistä dialogia potilaiden ja psykiatrisesta puolesta vastaavien välillä ei tapahdu. Systeemissä ja hoidosta vastaavien henkilöiden epäkohtien myöntämistä ei tehdä. Mitään vastuuta ei oteta siitä, että lukemattomien ihmisten elämä pilataan ja leimataan pysyvästi mt-oireiden kirjaamisella tietokantoihin. Somaattisia oireita ei tutkita ja aina epäillään jokaikisen asian kohdalla, että vika on psyykessä. Ainakin minun luottamus tämän maan terveydenhuoltoon, tasa-arvoiseen ja hyvään kohteluun on mennyt jo kauan aikaa sitten. Voimia ja jaksamista Sinulle elämääsi! Toivottavasti saat apua ja tukea somaattiseen sairauteesi.

Kiitos ymmärryksestäsi, arvostan kirjoitustasi suuresti. Itse asiassa olen tullut siihen lopputulokseen, että mikäli/kun somaattinen sairauteni pahenee, en aio enää hakea apua terveydenhuollosta. En enää jaksa näitä turhia lääkärien tapaamisia, ja mikäli fyysiset tuskani pahenevat, aion ne kestää mahd pitkään ihan normikipulääkkeillä. Kestän fyysistä kipua erittäin hyvin, näin se on. Ns psyykkistä kipua en kestä enää kovin hyvin, eikä niitä voi verrata fyysisiin kipuihini mitenkään.

Toivon sinullekin mahd hyvää elämänlaatua, kaikesta huolimatta.

Sulla on tie ulos, moni nuori nainen valitsee sen.

Itselleni ainakin tuli yllätyksenä, että lääkitys pisti hirveän itsetuhoisuusolon päälle..mies raahasi päivystykseen kun pelkäsi et hyppään ikkunan läpi yms..ennen lääkettä olin ollut vain ahdistunut/saanut paniikkikohtauksia, mutta en itsetuhoinen..kaikilla ei ole läheisiä ja väärä lääkitys voi oikeasti laukaista aivan kauhean olon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus tällä hetkellä on se, etten saa nukuttua ja kaikki tuntuu vaan synkältä. Otin yhteyttä pariviikkoa sitten työterveyteen ja sain reilun kuukauden päähän psykologille ajan. Huomaa miten paljon ihmiset rasittuu nykymaailmassa ja kaipaa elämään tukea. Surullisemmat ajat on vielä edessä. Voimia kaikille jotka joutuu kyseisten asioiden äärellä kärvistelemään. M-32

Ota nyt itsestäsi niskasta kiinni ja mene vaikka lenkille! Tuollainen ruikutus on vastenmielistä 🤮

Onko ollenkaan järkevää  mennä psykologin puheille.Eikö riitä että puhuu perheen tai kavereiden kanssa sen sijaan että pääset mukaan oravankärryyn lääkitysten kanssa. Ei ääkkeet auta ,itse saat ottaa vastuun . 

Mene jo pois tästä ketjusta, jos et osaa asiallisesti keskustella. Juuri sinun kaltaisten vähättelevien ja empatiakyvyttömien k**ipäiden takia kynnys hakea ammattiapua on edelleen osalla ihmisistä korkea.

Toivottavasti läheisesi eivät sairastu pahasti, kun et halua edes ymmärtää miten vaikeita tilanteita mielenterveysongelmat ovat.

Seuraan erään kamppailua.Mutta en ymmärrä ilmeisesti , koska elämä tosi hyvin hänellä. On hyvä koti, poikakaveri, ratsastaa, ruokaa ja muutakin on yllin kyllin. Oisko nykyajan luxusongelma ? Ei voi olla tekemisissä ihmisten kanssa, eli ei ole töissä. Ei laita ruokaa, ei siivoa, ei tee muuta kuin hevosten parissa. Yritän ymmärtää tilanteen. 

Tyypillistä masentuneille. Haluavat vaan harrastaa ja tehdä kivoja juttuja. Muut hoitakoot elatuksen ja muut. Mun mielestä tuollaiset eivät ansaitse mitään apua.

Poikakaveri rakastaa.Nytkin paistoi sairastunut(?) (ensimmäistä kertaa näin hänen tekevän jotain) ruokaa ja huusi poikakaverilleen että vahtia riisiä ? Olimme kaksi lieden ääressä. mutta riisiä piti poikakaverin vahtia?! Herranjumala kuin sairasta!

Ok. Olet joku poikakaverin vanhempi sukulainen, kenties äiti. Vaikutat hieman yksinkertaiselta.

Yritä nyt ymmärtää edes nämä sanat: Masentuneita on monenlaisia. Työkyvyttömiä on monenlaisia. Mielenterveysongelmia on monenlaisia ja ihmisillä on niitä erilaisista syistä.

Voi olla esim. traumataustaa, josta sinä et tiedä mitään. Vahingollista on ulkoisen habituksen perusteella päätellä, että jollakin on kaikki hyvin. Ja ne hevosetkin voivat olla ainoa asia, joka pitää sen naisen siellä järjissään.

Joten voisitko ystävällisesti lopettaa tuon kauhistelun ja päivittelyn. Annat itsestäsi typerän vaikutelman. Tai poistu edes tästä keskusteluketjusta, kun et selvästikään tajua.

Tästä on kokemusta. Nuorena parisen vuotta sitten kiidätettiin sairaalaan itsetuhoisuuden vuoksi tikattavaksi. Aamulla alle 12 tuntia tapahtuman jälkeen kotiutettiin vaikka tiedettiin että olin jo omillani asuva nuori. Osastolla ei ollut tilaa. Sen sijaan käytiin kyllä pelottelemassa että tänne voi joutua jos tämä jatkuu. Eipä joutunut vaikka tilanne jatkuikin. Onneksi nyt mennyttä tuo. Reseptejä tosin useampi kourassa kun työpaikkoja CV.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotain vikaa on järjestelmässä, jos hakee apua mutta lähetetään vain kotiin.

Näinhän se menee. Apua ei saa, pallotellaan vaan paikasta toiseen eikä ketään kiinnosta.

Samanlainen kokemus kuin sillä toisella influensserilla, joka päätyi lopulliseen ratkaisuun myös nyt keväällä. Vika kirjoituksensa käsitteli myös tätä kun oli yrittänyt hakea apua eikä sitä saanut.

yksityispuoleleta apua kyllä on saatavilla, ehkä jokunen jono voi olla sielläkin ( en ole vähään aikaan tarkistaut) mutta terapeutteja on kyllä pilvin pimein. Hinnat?, no, alle 100e/h muistaakseni. Mieti jos käy 2 kertaa viikossa keskutseluja, siinä menisi alle 800e/kk. voisiko sen ottaa vaikka lomamatkakassasta tai muista säästöistä jos niitä on?

Mistä kuvittelet saavasi yksityisen puolen terapeuttiaikoja alle 100e? Se vastaanottoaika on 45 minuuttia, ei 60. Yksityiselle puolellekin on valtavat jonot, myöskään se psykiatri jolla käyn, ei ole ottanut uusia asiakkaita pitkään aikaan.

Kaikilla ei ole säästöjä joista maksaa käyntejä, olet naiivi jos kuvittelet että on.

Vierailija kirjoitti:

Jasminin olisi kannattanut laittaa kännykkä pois ja läppäri kiinni ja miettiä miksi haluaa käyttää sosiaalista mediaa niin paljon. Olisi mennyt vaikka lenkille ja hankkinut uusia harrastuksia. Nätti tyttöhän tuo oli, eli aivan turhaan pohti sitä oliko viehättävä vai ei.

Aah. Suomalaista narsistista puhetta parhaimmillaan! Voisit ryhtyä psykiatriksi. Tai kenties olet jo? Et näe itsessäsi mitään vikaa, mutta latelet julmuuksia viattomasta ja nyt menehtyneestä nuoresta naisesta. Minun ei tarvitse olla psykiatri tai psykologi diagnosoidakseni sinut häiriintyneeksi kirjoittamasi perusteella. Narsisteja Suomessa riittää ja myrkytätte yksilöinä yksi uhri kerrallaan tätä maata ja maailmaa. Kuinka paljon pitää ihmisen vihata itseään, että on noin julma muita kohtaan. Säälittävä tekosyy "ihmiseksi".