Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ei parane.
04.05.2023 |
Asiakaspalvelutyössä tulee loppuvuodesta täyteen 3 vuotta. Tulos? Pelkään yhä sosiaalisia tilanteita yhtä paljon kuin aloittaessani. Ehkä jopa enemmän, kun nyt ne kohellukset ja sanojen kakomiset ei mene enää sen piikkiinkään että olen uusi työntekijä. Pelkään puhua työkavereille ja pelkään vastata viesteihin, puheluihin, sähköposteihin, kaikkeen. Tätä ei auta yhtään se että kommunikaatiotapaani on kutsuttu oudoksi ja usein en saa yhtään selvää mitä toinen osapuoli sanoi, tai kuulin väärin. Tämän takia olen käynyt tarkistuttamassa kuulonikin pariin otteeseen - tuloksena on aina ollut se että kuulo normaali, ei mitään vikaa.
Aina sanotaan että pitää vaan altistaa itseään, niin tilanne paranee. Milloin se alkaa parantua?
Kommentit (127)
Toki voit ottaa asian puheeksi työpaikalla jos siltä tuntuu. Et oo ensimmäinen joka tästä kärsii joten ymmärrystä voi löytyä. Tuohan äkkiä tuhookin koko ongelman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, pelkäät mutta olet hyvin ollut töissä jo kolme vuotta. Meillä muillakin on ahdistavia ja epämiellyttäviä tuntemuksia mutta jos siitä huolimatta kykenemme elämään suht normaalisti niin se on vain elämää. Ongelma on siinä jos nämä rajoittaa ja ei kykene juurikin töihin.
Väärä työ. Sopiva altistus on hyväksi, mutta sinä olet joutunut myllytykseen nimeltä flooding.
Mä yritin nuorempana kilpahevosta tehdä sellaisesta, joka oli liian arka viihtyäkseen siellä ja ja tulkitsi asioita ikävimmän kautta. Tyhmä idea. Hevonen parani masiksesta kahden viikon maastolenkeillä, mutta ihmisellä voi ottaa hiukan kauemmin, kun on monimutkaisempi tippaleipä korvien välissä.
Onko adhd tai add testattu?
Sanottakoon vielä että jotkut kärsii myös kivuista joka päivä, aina ei lääkitys vie koko kipua pois. Pitää hyväksyä itsestään nämä "vajavaisuudet" koska voi olla että se pelkääminenkin on pysyvää. Hyväksy se omana ominaisuutena. Tietysti voi yrittää etsiä työtä tai alaa jossa vältellä kuormitusta, mutta hyvin hankalaa nykypäivänä tehdä töitä missä ei olisi työkavereita läsnä tai asiakaspalvelua.
Hanki lapsi niin koet olevasi samanveroinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen itse myös sosfoobikkona, että kun ylittää tietyn pisteen sosfobian tasossa niin siinä vaiheessa pelkkä altistus ei enää auta vaan syyt on jossain syvemmällä, johon tarvittaisiin terapiaa.
Edelleen odotan päivää, jolloin lakkaan pelkäämästä sosiaalisia tilanteita.
M vm.86
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei auttanut altistus minulla ainakaan sosiaalisiin pelkoihini ja ahdistushäiriöön.
Geenit valitettavasti sanelevat kohtalomme. Mutta terapiaa suosittelen kaikesta huolimatta.
Ei se parane koskaan, mutta ainakin itselläni on iän myötä helpottanut. Ei siihen mitkään siedätykset auta. Mulla ollut se yli 40 vuotta joten kyllä, tiedän mistä puhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkkeet on keksitty. Terapiat ja keskusteluhömppä oli mulla ajanhaaskausta. Vain lääkkeet ja tk eläke pelastivat. Ahdistus- ja paniikkihäiriöt on aina seuraus jostakin, ei itsenäinen sairaus.
Ei parane ei. Minulla oli koulussa 6 vuotta kahvikuppineuroosi ruokalassa ja tietysti sosiaalisten tilanteiden pelko. Se on ja pysyy joka päivä, kuin kirous. Näihin päiviin asti potilaille valehdellaan että altistaminen auttaa. Ehkä se auttaa lievissä tapauksissa tai väärissä diagnooseissa mutta ei todellakaan kaikilla. Tuottaa vaan sietämätöntä stressiä ja häpeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se parane koskaan, mutta ainakin itselläni on iän myötä helpottanut. Ei siihen mitkään siedätykset auta. Mulla ollut se yli 40 vuotta joten kyllä, tiedän mistä puhun.
Sama täällä, kamu.
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi niin koet olevasi samanveroinen.
Hanki sinä syyhypunkki niin olette yhtä mukavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet upeasti altistanut itseäsi ja nyt todennut ettet ole sosiaalinen ihminen vaan tarvitset työn jossa saa keskittyä rauhassa omaan työhön ilman ihmiskontakteja . Etsi sellainen työ .
Entä jos ei jää alalle. Kokeilee muuta. Tai etsii muunlaista elämää. Väkisin kiusaa itseään jos ei vaan sovi sinne. Jos osaisi "päättää että ottaa rennosti", mutta nuorena se ei toimi niin. Tilanne voi olla uusi ja vähän arvaamaton joka kerralla.
Mulla altistaminen vain pahensi vaivaa, kunnes sain siihen terapeutin tueksi, ja altistamista tehtiin hallitusti helpoimmista tilanteista haastavimpiin edeten, ja kokemukset purettiin sekä käsiteltiin heti jälkeenpäin. Muutenhan se on kuin heittäisi lähes uimataidottoman veteen, jotenkin räpiköiden saattaa pysyä pinnalla, mutta helv*tisti energiaa se syö eikä siinä paniikkitilassa oikein pysty oppimaan muuta kuin pelkäämään seuraavia tilanteita vielä enemmän.
Itsellä terapia auttoi paljonkin vaikka edelleen jos vähänkään isompi sosiaalinen tilannen niin ahdistaa rankasti. Töissä tuntee syyllisyyttä kun on niin hiljainen vaikka eipä sitä tarvisi noin tuntea.
Mulla on ollut tuo vaiva syntymästä asti.
Nyt eläkeläisenä ei ole helpottanut yhtään.
M66.
Lääkkeiksi tyrkytetään sitä iänikuista ketiapiinia. En suostu syömään enää yhtäkään antipsykoottia. Rauhoittavat auttaisi, mutta niitähän lääkärit ei kirjoita kuin toisilleen.
Terapia.