Lue keskustelun säännöt.
HS: "Se olikin asperger"
03.05.2023 |
Hesarin juttu nostaa esiin seikan, joka uuvuttaa nykyään useissa perheissä, mutta jota ratkotaan harvoin: Millaista on kirjolla olevien ihmisten läheisten elämä? Koko elämä saattaa järjestyä autistin ympärille, ja muiden oleminen jää toissijaiseksi. On nostettu tietoisuutta autistin näkökulmasta, mutta muiden ihmisten jaksaminen, venyminen ja toiveet ovat jääneet avaamatta. Jutun Paula kuvailee, kuinka hänen on muututtava ja opittava, koska autistisen puolison oppiminen on niin hidasta tai mahdotonta. Paula jutussa: "Esimerkiksi hän nostaa Ylen Kirjolla-realitysarjan, jossa seurataan neljän nuoren aikuisen elämää. Hänestä heidät on esitetty pärjäävinä nuorina, mutta hän toivoisi, että tukea ja huomiota muistettaisiin antaa myös niille läheisille, jotka auttavat kirjolla olevia ihmisiä pärjäämään." En halua keskustella YLE:n sarjasta, koska se esittelee vain hyvin pärjääviä kirjolla olijoita ja tukijoita. Sarjaa katsoessa jäin juuri kaipaamaan omaisten avautumisia, ja perhettä joka olisi voimavaroiltaan ja varoiltaan tavallinen. Voitaisiinko keskustella siitä, mitä kaikkea vaaditaan muilta, joiden työpaikoilla, kouluissa ja kodeissa on autismia? Erilaisuus on rikkaus, mutta mitä kaikkea vaaditaan autistin läheisiltä vuosikymmenien ajan?
Kommentit (189)
Tunnen myös sympaattisia aspergereita. Silti painotus heidän kanssa pysyy ikuisesti niin, että heidän rasittumisen, tottumusten ja jonkin selittämättömän viban mukaan muut joustaa. Tietysti tästä pitää puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen myös sympaattisia aspergereita. Silti painotus heidän kanssa pysyy ikuisesti niin, että heidän rasittumisen, tottumusten ja jonkin selittämättömän viban mukaan muut joustaa. Tietysti tästä pitää puhua.
On se jännä homma. Itse liikun aika pitkälti pelkästään as-porukoissa nykyisin. Joo, väsähdellään ja kaikkea mahdollista, mutta kukaan ei koskaan tunne erityisesti _joustavansa_ 😅 Me nyt tullaan ja mennään ja toimitaan oman aika heikon jaksamisenme ja toiminnanohjauksemme mukaan. En edes suoraan sanottuna tajua, miten voisin joutua joustamaan?
Mulla vaan ei oo tota kokemusta. Suvussa on aspergereita. Heillä on omat ominaispiirteensä, mutta ei heidän takiaan muiden tarvitse mitenkään erityisesti joustaa.
Mulla on lapsi, jolla on as ja todennäköisesti miesystävällä on myös enkä kyllä tunnista heissä noita jutussa kuvattuja, aspergeriin (muka) liittyviä piirteitä. Kumpikin on tosi empaattinen, tunteellinen ja oppivat sekä joustavat asioissa. Koko ajan menevät niin sanotusti eteenpäin. Herkkiä ja kauniita sieluja molemmat.
Täällä on alettu jakaa lusikoita puolisoiden puolesta. En ole tietääkseni seurustellut kirjolla olevan kanssa, mutta tietysti paljonkin tavannut. Mutulla sanoisin että neurotyypillinen tulee tuskastumaan kirjokumppaniin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hesarin jutun mies tulee työhullusta perheestä ja sen piti kai olla se tärkein asia elämässä. Muu on yllätystä ja ekstrahärdelliä. Tämä kai tässä ongelma on. Itse tunnen sekä empaattisia että julmia aspergereita.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on alettu jakaa lusikoita puolisoiden puolesta. En ole tietääkseni seurustellut kirjolla olevan kanssa, mutta tietysti paljonkin tavannut. Mutulla sanoisin että neurotyypillinen tulee tuskastumaan kirjokumppaniin.
Se o juuri näin. Jotkut varmaan ylikiltteyttään ajautuvat autistisen kanssa yhteen. Tai luulevat että voivat muuttaa kumppanin helpommaksi rakastamalla tarpeeksi ja terapioissa ramppaamalla. No, harvemmin näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkästä liitosta lähteminen on aivan eri asia kuin lyhyiden lapsettomien suhteiden katkominen. Kenelle tahansa. Sitä sietääkin pohtia.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen myös sympaattisia aspergereita. Silti painotus heidän kanssa pysyy ikuisesti niin, että heidän rasittumisen, tottumusten ja jonkin selittämättömän viban mukaan muut joustaa. Tietysti tästä pitää puhua.
Minä luulen, että neurotyypilliset joskus kokevat joutuvansa joustamaan paljon autismikirjon ihmisten seurassa sen takia, koska tavallisuudesta poikkeavat asiat huomataan todella helposti ja pienikin joustaminen herättää huomiota. Autismikirjon ihmiset joutuvat joustamaan koko ajan ja hyvin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se on oikeastikin raskasta olla Aspergerin puolisona. 10v jaksoin itse. Selittää toiselle perusasioita ihmisten tunteista, käyttäytymisestä, tarpeista. Ylipäätään siitä, että ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki ajattele tai tunne kuten ex-puolisoni. Selitin ja perustelin, mutta toinen ei vain pystynyt ymmärtämään mitään, koska oli niin vakuuttunut siitä, että muut tuntevat kuten hän. Siksi sivuutti muille tärkeät asiat samalla kaavalla kerta ja vuosi toisensa perään, vaikka niistä selkeästi ja rautalangan avulla kerrottiin. Myös se, miten Asperger on kovin "järjellinen", suorastaan konemainen, ja samalla mitätöi muiden normaalit tunnevaihtelut erilaisten tapahtumien seurauksena, aiheutti itselleni masennuksen kaltaisia oireita. En "saanut" olla kuin puolikas ihminen, muu oli hänen mielestään joko outoa tai turhaa. Minkä hän ilmaisi suorasanaisesti. Vika oli aina minussa, koska puoliso ei ymmärtänyt mitään inhimillisiä tarpeita - minä vaadin liikaa hänen mielestään.
Kuin tosiaan kehittymättömän lapsen tai kiukuttelevan teinin kanssa eläisi. Ja se puoliso ei ikinä huomannut myöskään mitään ongelmaa missään suhteessamme. Erokin tuli "aivan yllätyksenä".
Aspergereille ilmeisesti kelpaa millainen suhde vain, koska tärkeintä on se nimellinen puoliso vieressä (asiaintila "olla naimisissa") , ei niinkään se tunteva ja läheisyyden jakava ihminen hänessä?
Ei ikinä enää! Omissa lapsissanikin on samoja piirteitä. Mutta he ovat lapsia, ja autan heitä ymmärtämään itseään ja maailmaa. Miten opettaa aikuista miestä, joka ei kykene itsereflektioon eikä näin ollen näe itsessään mitään "opittavaa"?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on oikeastikin raskasta olla Aspergerin puolisona. 10v jaksoin itse. Selittää toiselle perusasioita ihmisten tunteista, käyttäytymisestä, tarpeista. Ylipäätään siitä, että ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki ajattele tai tunne kuten ex-puolisoni. Selitin ja perustelin, mutta toinen ei vain pystynyt ymmärtämään mitään, koska oli niin vakuuttunut siitä, että muut tuntevat kuten hän. Siksi sivuutti muille tärkeät asiat samalla kaavalla kerta ja vuosi toisensa perään, vaikka niistä selkeästi ja rautalangan avulla kerrottiin. Myös se, miten Asperger on kovin "järjellinen", suorastaan konemainen, ja samalla mitätöi muiden normaalit tunnevaihtelut erilaisten tapahtumien seurauksena, aiheutti itselleni masennuksen kaltaisia oireita. En "saanut" olla kuin puolikas ihminen, muu oli hänen mielestään joko outoa tai turhaa. Minkä hän ilmaisi suorasanaisesti. Vika oli aina minussa, koska puoliso ei ymmärtänyt mitään inhimillisiä tarpeita - minä vaadin liikaa hänen mielestään.
Kuin tosiaan kehittymättömän lapsen tai kiukuttelevan teinin kanssa eläisi. Ja se puoliso ei ikinä huomannut myöskään mitään ongelmaa missään suhteessamme. Erokin tuli "aivan yllätyksenä".
Aspergereille ilmeisesti kelpaa millainen suhde vain, koska tärkeintä on se nimellinen puoliso vieressä (asiaintila "olla naimisissa") , ei niinkään se tunteva ja läheisyyden jakava ihminen hänessä?
Ei ikinä enää! Omissa lapsissanikin on samoja piirteitä. Mutta he ovat lapsia, ja autan heitä ymmärtämään itseään ja maailmaa. Miten opettaa aikuista miestä, joka ei kykene itsereflektioon eikä näin ollen näe itsessään mitään "opittavaa"?
Ei mitenkään, hän on autisti, nuo ovat aivan peruspiirteitä. Tiesitkö diagnoosista mennessäsi yhteen miehesi kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän suvussa on asperger-taipumusta useammillakin henkilöillä, enkä kyllä tunnista epäempaattisuutta ollenkaan. Ehkä ongelma tuossa jutussa on se, mitkä tuon henkilön piirteistä on katsottu aspergeriydestä johtuviksi ja mitkä ei. Voihan olla hyvin vain luonnevikoja, itsekkyyttä tms. opittuja malleja. Maallikko niin kuin puolisohan tuota erittelyä ei voi tehdä.
Minä tunnistan. En pysty kyllä lukemaan juttua. Luulin erästä autistia psykopaatiksi koska häneen ei vaikuta muiden tunteet, mutta hänellä diagnosoitiinkin autismi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän suvussa on asperger-taipumusta useammillakin henkilöillä, enkä kyllä tunnista epäempaattisuutta ollenkaan. Ehkä ongelma tuossa jutussa on se, mitkä tuon henkilön piirteistä on katsottu aspergeriydestä johtuviksi ja mitkä ei. Voihan olla hyvin vain luonnevikoja, itsekkyyttä tms. opittuja malleja. Maallikko niin kuin puolisohan tuota erittelyä ei voi tehdä.
Minä tunnistan. En pysty kyllä lukemaan juttua. Luulin erästä autistia psykopaatiksi koska häneen ei vaikuta muiden tunteet, mutta hänellä diagnosoitiinkin autismi.
Niin mäkin. Toisten reaktiot ja tunteet ohitetaan yliasiallisesti tai niitä ei huomata, mistä tulee ihmisille yleensä paska fiilis. Yllätys, ihmissuhteet tarvitsevat säilyäkseen tunnetasoa ja empatiaa muitakin kuin autistia itseään kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän suvussa on asperger-taipumusta useammillakin henkilöillä, enkä kyllä tunnista epäempaattisuutta ollenkaan. Ehkä ongelma tuossa jutussa on se, mitkä tuon henkilön piirteistä on katsottu aspergeriydestä johtuviksi ja mitkä ei. Voihan olla hyvin vain luonnevikoja, itsekkyyttä tms. opittuja malleja. Maallikko niin kuin puolisohan tuota erittelyä ei voi tehdä.
Minä tunnistan. En pysty kyllä lukemaan juttua. Luulin erästä autistia psykopaatiksi koska häneen ei vaikuta muiden tunteet, mutta hänellä diagnosoitiinkin autismi.
Niin mäkin. Toisten reaktiot ja tunteet ohitetaan yliasiallisesti tai niitä ei huomata, mistä tulee ihmisille yleensä paska fiilis. Yllätys, ihmissuhteet tarvitsevat säilyäkseen tunnetasoa ja empatiaa muitakin kuin autistia itseään kohtaan.
Tuo on aika iso ongelma. Autisti pitää kaikkea tunnevenkoilua usein temppuiluna, esiintymisenä ja teeskentelynä. Näytelmänä, jonka toinen ihminen on hänen kiusakseen päättänyt vetää läpi, vaikka kaikki tietävät kuinka turhaa se on. Noin pääsääntöisesti tunnetaso sucks. As-ihmisen mielestä asian voi todeta ja ohittaa, ellei se sitten ole assille juurikin Issue. Ja silloinhan siitä ei päästä ikinä tai koskaan yli ja ympäri, vaan maailma kaatuu siihen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on oikeastikin raskasta olla Aspergerin puolisona. 10v jaksoin itse. Selittää toiselle perusasioita ihmisten tunteista, käyttäytymisestä, tarpeista. Ylipäätään siitä, että ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki ajattele tai tunne kuten ex-puolisoni. Selitin ja perustelin, mutta toinen ei vain pystynyt ymmärtämään mitään, koska oli niin vakuuttunut siitä, että muut tuntevat kuten hän. Siksi sivuutti muille tärkeät asiat samalla kaavalla kerta ja vuosi toisensa perään, vaikka niistä selkeästi ja rautalangan avulla kerrottiin. Myös se, miten Asperger on kovin "järjellinen", suorastaan konemainen, ja samalla mitätöi muiden normaalit tunnevaihtelut erilaisten tapahtumien seurauksena, aiheutti itselleni masennuksen kaltaisia oireita. En "saanut" olla kuin puolikas ihminen, muu oli hänen mielestään joko outoa tai turhaa. Minkä hän ilmaisi suorasanaisesti. Vika oli aina minussa, koska puoliso ei ymmärtänyt mitään inhimillisiä tarpeita - minä vaadin liikaa hänen mielestään.
Kuin tosiaan kehittymättömän lapsen tai kiukuttelevan teinin kanssa eläisi. Ja se puoliso ei ikinä huomannut myöskään mitään ongelmaa missään suhteessamme. Erokin tuli "aivan yllätyksenä".
Aspergereille ilmeisesti kelpaa millainen suhde vain, koska tärkeintä on se nimellinen puoliso vieressä (asiaintila "olla naimisissa") , ei niinkään se tunteva ja läheisyyden jakava ihminen hänessä?
Ei ikinä enää! Omissa lapsissanikin on samoja piirteitä. Mutta he ovat lapsia, ja autan heitä ymmärtämään itseään ja maailmaa. Miten opettaa aikuista miestä, joka ei kykene itsereflektioon eikä näin ollen näe itsessään mitään "opittavaa"?
Kiitos ja aamen🏻
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on oikeastikin raskasta olla Aspergerin puolisona. 10v jaksoin itse. Selittää toiselle perusasioita ihmisten tunteista, käyttäytymisestä, tarpeista. Ylipäätään siitä, että ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki ajattele tai tunne kuten ex-puolisoni. Selitin ja perustelin, mutta toinen ei vain pystynyt ymmärtämään mitään, koska oli niin vakuuttunut siitä, että muut tuntevat kuten hän. Siksi sivuutti muille tärkeät asiat samalla kaavalla kerta ja vuosi toisensa perään, vaikka niistä selkeästi ja rautalangan avulla kerrottiin. Myös se, miten Asperger on kovin "järjellinen", suorastaan konemainen, ja samalla mitätöi muiden normaalit tunnevaihtelut erilaisten tapahtumien seurauksena, aiheutti itselleni masennuksen kaltaisia oireita. En "saanut" olla kuin puolikas ihminen, muu oli hänen mielestään joko outoa tai turhaa. Minkä hän ilmaisi suorasanaisesti. Vika oli aina minussa, koska puoliso ei ymmärtänyt mitään inhimillisiä tarpeita - minä vaadin liikaa hänen mielestään.
Kuin tosiaan kehittymättömän lapsen tai kiukuttelevan teinin kanssa eläisi. Ja se puoliso ei ikinä huomannut myöskään mitään ongelmaa missään suhteessamme. Erokin tuli "aivan yllätyksenä".
Aspergereille ilmeisesti kelpaa millainen suhde vain, koska tärkeintä on se nimellinen puoliso vieressä (asiaintila "olla naimisissa") , ei niinkään se tunteva ja läheisyyden jakava ihminen hänessä?
Ei ikinä enää! Omissa lapsissanikin on samoja piirteitä. Mutta he ovat lapsia, ja autan heitä ymmärtämään itseään ja maailmaa. Miten opettaa aikuista miestä, joka ei kykene itsereflektioon eikä näin ollen näe itsessään mitään "opittavaa"?
Hyvä että lähdit liitosta. 10 vuotta sinun inhimillisten tunteiden merkityksen vähättelyä ja alaspainamista lähisuhteessa, jossa pitäisi olla myös henkistä turvaa ja hyvää oloa, on 10 vuotta liikaa. Masennus varmasti luonnollinen seuraus tuollaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Minuun Hesarin juttu todella kolahti. Elän samanlaisessa tilanteessa.
Sama. Moni asia täsmäsi omaan tilanteeseeni.
Itse en yksinkertaisesti jaksaisisi kumppania, jonka kanssa menee tasaisin väliajoin ns. hermot. Toiset nähtävästi tekevät rakkauden vuoksi paljon enemmän kuin mihin itse olisin valmis. Tai lopulta eroavat, kun mitta tulee täyteen.
Yleensä nämä itsekkäät assit on miehiä, ja sekin johtuu pitkälti sukupuolirooleista. Miehiltä hyväksytään huono käytös, ääritapauksia pidetään "hulluina neroina".
As-naiset ovat usein yliempaattisia ja kärsivät tästä johtuen mielenterveysongelmista. Sukupuoliroolit tässäkin.
Toisaalta tästä samasta valittaa ainakin 80% palstan naisista. Enpä usko, että niin monella on diagnoosia kuitenkaan...