Lue keskustelun säännöt.
HS: "Se olikin asperger"
03.05.2023 |
Hesarin juttu nostaa esiin seikan, joka uuvuttaa nykyään useissa perheissä, mutta jota ratkotaan harvoin: Millaista on kirjolla olevien ihmisten läheisten elämä? Koko elämä saattaa järjestyä autistin ympärille, ja muiden oleminen jää toissijaiseksi. On nostettu tietoisuutta autistin näkökulmasta, mutta muiden ihmisten jaksaminen, venyminen ja toiveet ovat jääneet avaamatta. Jutun Paula kuvailee, kuinka hänen on muututtava ja opittava, koska autistisen puolison oppiminen on niin hidasta tai mahdotonta. Paula jutussa: "Esimerkiksi hän nostaa Ylen Kirjolla-realitysarjan, jossa seurataan neljän nuoren aikuisen elämää. Hänestä heidät on esitetty pärjäävinä nuorina, mutta hän toivoisi, että tukea ja huomiota muistettaisiin antaa myös niille läheisille, jotka auttavat kirjolla olevia ihmisiä pärjäämään." En halua keskustella YLE:n sarjasta, koska se esittelee vain hyvin pärjääviä kirjolla olijoita ja tukijoita. Sarjaa katsoessa jäin juuri kaipaamaan omaisten avautumisia, ja perhettä joka olisi voimavaroiltaan ja varoiltaan tavallinen. Voitaisiinko keskustella siitä, mitä kaikkea vaaditaan muilta, joiden työpaikoilla, kouluissa ja kodeissa on autismia? Erilaisuus on rikkaus, mutta mitä kaikkea vaaditaan autistin läheisiltä vuosikymmenien ajan?
Kommentit (189)
Siis oikeesti miksei tämän pariskunnan tarinaa ja omia kokemuksia olisi muka saanut tuoda esiin lehtijutussa juuri näillä sanoilla? Olisiko pitänyt olla mainitsematta asperger vai miksi on nyt hernettä nenissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä niitä twitter-keskusteluja löytyy? Itsekin aspergerin läheinen, joka sopeutuu ja mukautuu parhaansa mukaan.
Olen kyllä tosi loukkaantunut, että jutusta on tehty kanteluita. Hyvää työtähän se oli, ja pariskunnalla on oikeus kokemuksiinsa.
No, eikös ole suorastaan autisminkirjolle tyypillistä, että ymmärretään vain oma näkökulma ja tehdä asiat tietyllä tavalla, sitä puolustetaan raivoisasti tai aletaan jankkaamaan pienistä vaikka enemmistön mielestä ko. käytös on huonoa käytöstä ja leimautuu helposti lapselliseksi.
Näkyy as-tahojen ns kannanotoissa.
Laitoin tän erilliseksi ketjuksi kun en löytänyt haulla, avauduin samasta jutusta juuri:
Tää herätti mulla kyllä todella paljon ajatuksia. Olen itse adhd- miehen puoliso, hällä on myös jotain kirjolla olevia piirteitä ja ajoittain on samankaltaista rasittumista siitä, että kaikki suhteen ja perheen metatyö jää minulle ja iso vauva tekee kotitöitä vasta pyydettäessä. Tasaveroista kumppanuutta on aika hankala keskustelusta huolimatta saada jos toinen kuitenkin odottaa, että häntä ohjataan tekemään arkiaskareita ulkopuolelta. Mieheni on kyllä ihana, hellä ja rakastava, ja hyvä isäkin, mutta tietyllä tavalla kärsin aikuisuuden puutteesta suhteessa valtavasti.
Onko muita kohtalotovereita? Onko teillä tilanne parantunut keskustelemalla tai jollain menetelmällä? Meillä oli jonkinaikaa kotityötaulukko jääkaapin ovessa, mutta se pahensi omaa oloani siitä, että paimennan lasta ja itse kuoppasin sen. Nyt olen miettinyt pitäisikö se ottaa takaisin.
En tiedä. Mietityttää kovasti tämä.
Tunnistaako kukaan tilannetta? Rakastan miestäni paljon, mutta tää asia jotenkin vinouttaa koko suhteen :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisaruksena olen päättänyt jo kauan sitten jäädä lapsettomaksi. Sopeutumisvalmennusleireillä näin, ettei sisarukseni ollut läheskään vaikeimmasta päästä, mutta silti se kuormitti koko perhettä, vaikka kaikki mahdollinen tuki oli käytössä. Sitä kuormitusta on hankala edes kuvailla, mutta jokaisen perheen kokoontumisen jälkeen mietin yhä, että tätä se tosiaan oli jokaikinen päivä 365 päivää vuodessa eikä aika ole kullannut muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kirjolainen ja antakaas kun autan.
Tietyt henkilöt harrastavat kärkästä kommentointia Twitterissä. Samat tyypit myös arvostelivat Kirjolla -sarjaa kovin sanoin milloin mistäkin syystä. Toivottavasti kukaan ei nyt ajattele, että heidän mielipiteensä edustaisivat kaikkia autismikirjon henkilöitä.
Mitä nyt ohimennen silmäilin kyseistä artikkelia, en kokenut sitä mitenkään vihamielisenä kaikkia autisteja kohtaan.
Mielestäni neurokirjavien ihmisten parisuhteista voisi puhua enemmänkin. Ilman kielteistä leimaamista tai haasteiden vähättelyä, vaan neutraalisti. Nepsypiirteet on tärkeä tiedostaa ja huomioida suhteessa, mutta diagnoosi ei myöskään saa olla tekosyy huonolle käytökselle.
Jotenkin he kuitenkin saavat luotua mielikuvan, että kaikki autistit kokevat kaikki autismikuntoutukset, lääkkeet ja asiasta medioissa puhumisen vääränä. On tullut olo kun seuraisi paranoidien tekstejä maailmasta, on vaikea tunnistaa itteään tai kavereitaan tästä. Mulla ei oo diagnoosia vielä, mutta kavereilla on. En oikein tiedä haluanko ees edetä kun autismiepäily on niin vahva ja nää twitterissä melskaavat on niitä joilla lähinnä on kai sama tilanne ollut en haluaisi olla osa tommosta joukkoa, jolla on kokoajan sota maailman kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artikkeli on maksumuurin takana. Mikä sitä miestä vaivaa kun otsikon mukaan työt on hoitanut hyvin? Antakaa jotain esimerkkejä.
Puoliso ei tunnista hyvin toisten tarpeita eikä tunnetiloja. Huomio omat menonsa ja kiinnostuksensa, elää omien kiinnostustensa kuplassa mieluiten. Vastavuoroisuus ei toteudu suhteessa. Hän on oppinut toki terapiassa asioita ja ikäkin on tuonut malleja käyttäytymiseen. Eli oli vuosikymmeniä työhullu, noudatti lapsuudenperheensä työmallia eikä ottanut huomioon oman perheensä tarpeita. Halusi olla paljon poissa ja töissä, koska koki työtehtävät palkitseviksi. Eläkkeellä ovat törmäyskurssilla, vaikka diagnoosi toikin ymmärrystä molemmille. Sinänsä kiltti ja tarkka mies, mutta jokin käytöslohko on niin halvaantunut, että lähimmät kärsii. Ilmiöt kiinnostelee, ei ihmiset.
Aleksitymiaahan tuo voisi olla myös. Se nyt melkein voikin puolilla suomimiehistä olla.
"Nepsypiirteet on tärkeä tiedostaa ja huomioida suhteessa, mutta diagnoosi ei myöskään saa olla tekosyy huonolle käytökselle." Tiedostaja vaan on nepsyjen ulkopuolinen maailma, joka myös sitten mukautuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artikkeli on maksumuurin takana. Mikä sitä miestä vaivaa kun otsikon mukaan työt on hoitanut hyvin? Antakaa jotain esimerkkejä.
Puoliso ei tunnista hyvin toisten tarpeita eikä tunnetiloja. Huomio omat menonsa ja kiinnostuksensa, elää omien kiinnostustensa kuplassa mieluiten. Vastavuoroisuus ei toteudu suhteessa. Hän on oppinut toki terapiassa asioita ja ikäkin on tuonut malleja käyttäytymiseen. Eli oli vuosikymmeniä työhullu, noudatti lapsuudenperheensä työmallia eikä ottanut huomioon oman perheensä tarpeita. Halusi olla paljon poissa ja töissä, koska koki työtehtävät palkitseviksi. Eläkkeellä ovat törmäyskurssilla, vaikka diagnoosi toikin ymmärrystä molemmille. Sinänsä kiltti ja tarkka mies, mutta jokin käytöslohko on niin halvaantunut, että lähimmät kärsii. Ilmiöt kiinnostelee, ei ihmiset.
Aleksitymiaahan tuo voisi olla myös. Se nyt melkein voikin puolilla suomimiehistä olla.
Ihan samaa mietin! Varmasti on as, mutta mitä varmimmin myös aleksitymiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kirjolainen ja antakaas kun autan.
Tietyt henkilöt harrastavat kärkästä kommentointia Twitterissä. Samat tyypit myös arvostelivat Kirjolla -sarjaa kovin sanoin milloin mistäkin syystä. Toivottavasti kukaan ei nyt ajattele, että heidän mielipiteensä edustaisivat kaikkia autismikirjon henkilöitä.
Mitä nyt ohimennen silmäilin kyseistä artikkelia, en kokenut sitä mitenkään vihamielisenä kaikkia autisteja kohtaan.
Mielestäni neurokirjavien ihmisten parisuhteista voisi puhua enemmänkin. Ilman kielteistä leimaamista tai haasteiden vähättelyä, vaan neutraalisti. Nepsypiirteet on tärkeä tiedostaa ja huomioida suhteessa, mutta diagnoosi ei myöskään saa olla tekosyy huonolle käytökselle.
Jotenkin he kuitenkin saavat luotua mielikuvan, että kaikki autistit kokevat kaikki autismikuntoutukset, lääkkeet ja asiasta medioissa puhumisen vääränä. On tullut olo kun seuraisi paranoidien tekstejä maailmasta, on vaikea tunnistaa itteään tai kavereitaan tästä. Mulla ei oo diagnoosia vielä, mutta kavereilla on. En oikein tiedä haluanko ees edetä kun autismiepäily on niin vahva ja nää twitterissä melskaavat on niitä joilla lähinnä on kai sama tilanne ollut en haluaisi olla osa tommosta joukkoa, jolla on kokoajan sota maailman kanssa.
Älä anna sen estää tutkimuksiin hakeutumista. Some vain tuo esiin ihmisten huonot puolet, oli mitään diagnooseja tai ei. Twitter on muutenkin kaatopaikka. Vertaistukea voi saada asiallisemmistakin paikoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin jutun ja täytyy kyllä sanoa, että vaimo vaikutti merkittävästi miestään vaikeammalta ihmiseltä.
"Hän kertoo yrittäneensä hakea neuvoja yhteiselämään Reijon psykoterapeutin vastaanotolta, mutta *psykoterapeutti ei hänelle tuntemattomasta syystä ole ottanut häntä enää toistamiseen vastaan*."
En olisi ottanut minäkään, noilla elkeillä olisi voitettu marttyyriolympialaiset kahdesti.
Vierailija kirjoitti:
Luin jutun ja täytyy kyllä sanoa, että vaimo vaikutti merkittävästi miestään vaikeammalta ihmiseltä.
"Hän kertoo yrittäneensä hakea neuvoja yhteiselämään Reijon psykoterapeutin vastaanotolta, mutta *psykoterapeutti ei hänelle tuntemattomasta syystä ole ottanut häntä enää toistamiseen vastaan*."
En olisi ottanut minäkään, noilla elkeillä olisi voitettu marttyyriolympialaiset kahdesti.
Nauroin kuollakseni samalla kohdalle 😂 Oma terapeuttini olisi tehnyt aivan samoin, jos joku niukulanappi olisi tullut paikalle uhriutumaan; kiitos ja hei 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On puhuttu miehen kanssa usein sukujuhlien jälkeen autistien käytöksestä. Kuinka läheiset kutistuvat, väsyvät ja väistelevät. Eräs äiti on läpikäynyt vaikeat syövät, mutta toivuttuaan perheen autistiset aikuiset lapset ovat vieneet kaiken tilan ja huomion, eikä loppua näy. Mikään avun määrä ei näytä riittävän, vaan oletetaan äidin jaksavan ja jaksavan. Itse ajattelen, että lapset ovat autistisia narsisteja, sen verran kohtuutonta on vaatimukset.
Minulla on samanlainen veli kuin nämä kuvailemasi aikuiset lapset. Minun ei auttanut muu kuin kirjaimellisesti kadota veljeni elämästä lähes kokonaan että saisin elää rauhassa omaa elämääni: veljeni avuntarve oli loputon eikä hänellä ollut aikomustakaan alkaa huolehtimaan itsestään. Tästä vaan ei saa puhua koska tämähän on vihapuhetta. Niinpä niin....
Todellakin saa kirjoittaa nepsyn läheinen kokemuksistaan ja ne olisivat jopa toivottavia. On absurdia, että ääni saisi olla vain autisteilla itsellään. Koko nepsy ja kirjotietoisuus on tavallisten tutkijoiden kehittämä työkalu, jotta yhteiselo sujuisi. Jutun Paulalla on yhtäläinen oikeus puhua vapaasti, kuten miehellään. Voi olla että jutusta jätettiin ystävällisesti pois lapset, ja heidän mahdollinen kirjoisuus. Tsemppiä molemmille, toivottavasti ei katkeruus voita.
Vierailija kirjoitti:
Luin jutun ja täytyy kyllä sanoa, että vaimo vaikutti merkittävästi miestään vaikeammalta ihmiseltä.
"Hän kertoo yrittäneensä hakea neuvoja yhteiselämään Reijon psykoterapeutin vastaanotolta, mutta *psykoterapeutti ei hänelle tuntemattomasta syystä ole ottanut häntä enää toistamiseen vastaan*."
En olisi ottanut minäkään, noilla elkeillä olisi voitettu marttyyriolympialaiset kahdesti.
Kyllä kuulen että tämä hirveän vaikea ihminen on se joka on hoitanut perheen lapset ihmisiksi asti.
Vierailija kirjoitti:
"Nepsypiirteet on tärkeä tiedostaa ja huomioida suhteessa, mutta diagnoosi ei myöskään saa olla tekosyy huonolle käytökselle." Tiedostaja vaan on nepsyjen ulkopuolinen maailma, joka myös sitten mukautuu.
Niinpä niin. Mutta se että nepsy tiedostaa oman huonon ja lapsellisen käytöksen ei edes riitä, vaan hänen pyrittävä muuttamaan näitä asioita,sen sijaan että kumppani tiedostaa, sopeutuu ja lopulta väsyy kun on ainoa tunnetaitoinen ja kompromisseihin kykenevä aikuinen suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin jutun ja täytyy kyllä sanoa, että vaimo vaikutti merkittävästi miestään vaikeammalta ihmiseltä.
"Hän kertoo yrittäneensä hakea neuvoja yhteiselämään Reijon psykoterapeutin vastaanotolta, mutta *psykoterapeutti ei hänelle tuntemattomasta syystä ole ottanut häntä enää toistamiseen vastaan*."
En olisi ottanut minäkään, noilla elkeillä olisi voitettu marttyyriolympialaiset kahdesti.
Kyllä kuulen että tämä hirveän vaikea ihminen on se joka on hoitanut perheen lapset ihmisiksi asti.
"
Reijo puolestaan pohtii, että Paula on ehkä liiaksikin ottanut jonkinlaisen toiminnanohjaajan roolin omakseen. Mies kokee, että hän pärjäisi vähemmälläkin kaitsemisella ja osaa tehdä monia asioita.
”Vaikka diagnoosi selvisi, se ei auta minua yhtään, koska elämä jatkuu tällaisena”, Paula sanoo.
”Minun pitää ymmärtää, miten minä käyttäydyn tällaisen ihmisen kanssa. Minun pitää joustaa, muuttua, kouluttautua.”
Hän kertoo yrittäneensä hakea neuvoja yhteiselämään Reijon psykoterapeutin vastaanotolta, mutta psykoterapeutti ei hänelle tuntemattomasta syystä ole ottanut häntä enää toistamiseen vastaan. Paula kärsii myös masennuksesta, jota on yritetty hoitaa lääkkein."
"Paula ajattelee, että hän on lasten silmissä saattanut näyttäytyä ”pahana” ja tyytymättömänä puolisona, kun he eivät ole tienneet tarkasti vanhempiensa parisuhteen haasteista ja pettämisestä. Siksi on ollut tärkeää, että Reijo on itse kertonut nyt jo aikuisille lapsille näistä asioista."
Itse tällaisen tyytymättömyytensä lapsiinsa ja läheisiin purkavan äitihahmon kasvattamana en osaa kokea rajatonta empatiaa "Paulaa" kohtaan. Vaan ehkä minullakin on sitten asperger.
Eli onko asperger-tahojen kanta siis se, että väärin koettu elämä jutun pariskunnalla?